Kertoikohan tämä Andy-Lilly Wachowski aikoinaan vaimolleen olevansa trans-sukupuolinen, eikä mies? Tuohan olisi niitä tarpeellisia ja rehtejä ulostuloja trans-sukupuolisilla aina, koska trans-sukupuoliseksikaan ei tulla tupsahdeta vasta myöhemmällä iällä. Avoimuus ja reiluus puolisolleenhan trans/biseksuaalisuudestaan tai trans-sukupuolisuudestaan on avioliitossa kaiken a ja o - tai muutenhan sitä syrjii puolisoaan, eikä ole oikein rakastavainen.
Tulee myös mieleen se, tarvitseekoo trans-sukupuolisten reformaatiosta tehdä niin salamyhkäinen asia - eikös sen pitäisi olle heille itselleen ainakin dream-come-true -juttu. Eikös tuo Andy-Lilly Wachowskin aristelu asian suhteen viestitä trans-sukupuolisnuorille pelokkuutta asiasta?
Moni ihminen oppii tuntemaan itseään paremmin kasvaessaan. Yllättäen sitä saattaa ymmärtää/käsittää/löytää joitain asioita vasta myöhemmällä iällä.
Minä en ihmettele aristelua. Prosessi lienee rankka ja ehkä pelot muiden suhtautumisesta ovat suuret? Joka tapauksessa kyse on hyvin henkilökohtaisesta asiasta. Kun en itse ole trans-henkilö, niin on mahdotonta tarkastella henkilökohtaisesti asiaa siitä näkökulmasta. On luotettava näitä asioita itse kokevien henkilöiden kertomaan.
Ehkä joku transhenkilö saattaisi valottaa maailmaansa sinulle, human - jos yrittäisit opetella lähestymään asiaa muuten kuin kyseenalaistamalla, mitätöimällä ja iskemällä vastapalloksi omat ennakkoluulosi.
Minäkin olen ihan rohkeasti sellainen kuin olen, mutta en haluaisi ikinä yksityisasioitani puida sanomalehtien sivuilla. Erikseen on ne julkisuudesta elävät tyrkyt jotka haluavatkin pysyä otsikoissa. Useimmat meistä eivät halua tulla revityksi kaapista, kaapista tullaan sitten kun itsestä tuntuu sopivalta. Eikä siihen vaikuta onko ammattina elokuvaohjaaja vai ojankaivaja.
irednoW, olen samaa mieltä kanssasi. Lisään vielä sen, että useimmat meistä haluaa pitää seksuaalisen suuntauksensa omana tietonaan esim. työpaikalla. Suuri osa ihmisistä asuu nykyisin sinkkuna, kenties koko elämänsä. Mitä se kenellekään kuuluu, mistä (ajatuksista) yksilö kiihottuu seksuaalisesti? Ja miksi tuota, lopultakin melko joutavaa asiaa pitäisi selitellä muille? Ärsyttävää, että seksuaalinen suuntaus nostetaan paraatipaikalle ihmisen identiteetissä.
Minä olen myös tietysti sitä mieltä, että jokaisella on lähtökohtaisesti oikeus pitää seksuaalinen suuntautuneisuutensa tai sukupuolivähemmistöön kuulumisensa omana tietonaan. Voin kuitenkin kysyä: onko se tavoiteltava tila?
En itse typistäisi vaikkapa homoseksuaalisuutta pelkkään seksuaaliseen kiihottumiseen. Kyllähän siihen liittyy vaikkapa parisuhde. Minusta tällaisten aiheiden väisteleminen - jos se tulee puheeksi - on etenkin itseä kuluttavaa. Krooninen varuillaanolo omaan elämään liittyvistä kysymyksistä tuskin auttaa olemaan kovin sinut itsensä kanssa. En usko, että mahdollisen parisuhteen peittely tekee sille suhteelleekaan kovin hyvää.
Toki työpaikkoja on monenlaisia. Omalla työpaikallani ollaan hyvin sosiaalisia ja oman elämän suhteen avoimia. Ymmärrän kyllä, että kaikkialla niin ei ole.
Ehkäpä tämä sisaren, Lana Wachowskin, muutaman vuoden takainen Human Rights Campaign puhe avaa hieman Humanin ennakkoluuloja transsukupuolisien ulostulosta. Puhetta alustaa katsaus hänen uraansa.
Moni ihminen oppii tuntemaan itseään paremmin kasvaessaan. Yllättäen sitä saattaa ymmärtää/käsittää/löytää joitain asioita vasta myöhemmällä iällä.
Minä en ihmettele aristelua. Prosessi lienee rankka ja ehkä pelot muiden suhtautumisesta ovat suuret? Joka tapauksessa kyse on hyvin henkilökohtaisesta asiasta. Kun en itse ole trans-henkilö, niin on mahdotonta tarkastella henkilökohtaisesti asiaa siitä näkökulmasta. On luotettava näitä asioita itse kokevien henkilöiden kertomaan.
Ehkä joku transhenkilö saattaisi valottaa maailmaansa sinulle, human - jos yrittäisit opetella lähestymään asiaa muuten kuin kyseenalaistamalla, mitätöimällä ja iskemällä vastapalloksi omat ennakkoluulosi.
smo • 10.03.2016 15:57
Se on juuri sitä, aristelua ja pelkoja! Se on myös yritystä haudata koko asia ja yrittää elää siihen mihin oli syntynyt, kunnes eräänä päivänä päättää itsensä piinaamisen ja lähtee prosessiin. Monet jotka eivät pääse prosessiin yrittävät itsemurhaa tai tekevät sen, tuska on nimittäin sietämätön!!!
Tuo seksuaalisen suuntautumisen pitäminen omana tietonaan työpaikalla tarkoittanee siis seksuaaliseen vähemmistöön kuulumisen pitämistä omana tietonaan.
Kuunnelkaapa vaikka minkä tahansa työpaikan mitä tahansa keskustelua (joka ei pitäydy tiukasti työasioissa). Kuinka kauan kestää, ennen kuin jossain lauseessa ainakin rivien välissä selvästi käy ilmi puhujan (hetero)seksuaalinen suuntautuminen?
Ja jos joukossa on joku, joka ei tätä suuntautumista millään tavalla koko päivänä tuo ilmi, kuinka moni tekee tästä johtopäätöksensä?
Luonteva ja mutkaton omana itsenään oleminen olkoon tavoitteena myös työyhteisöissä. Kaikkien ei tarvitse tietää kaikkea, mutta minkä tahansa varsin olennaisen osa-alueen salaaminen omasta elämästä rassaa pitemmän päälle ankarasti psyykeä. Kaikkien työteho paranee varmasti olennaisesti siitä, että työpaikan ihmiset voivat suhtautua toisiinsa avoimesti ja luottavaisesti ilman tarvetta salailuun, juoruiluun ja arvailuihin.
smo: ”Voin kuitenkin kysyä: onko se tavoiteltava tila?”
Ehkä ei, mutta en halua olla ”se homo” jota nimitystä käytetään kun oikea nimi ei muistu mieleen. Itse en koskaan utele toisten seksuaalista suuntausta - olenko siis epänormaali?
Public eye: ”Kaikkien työteho paranee varmasti olennaisesti siitä, että työpaikan ihmiset voivat suhtautua toisiinsa avoimesti ja luottavaisesti ilman tarvetta salailuun, juoruiluun ja arvailuihin.”
Höpöhöpö. Minulla on ihan päinvastaisia kokemuksia. Ihminen joka voidaan jollakin tavalla leimata - myös leimataan. Ja se leima on mukana kaikessa kommunikaatiossa, joka tuota ”avomielistä” koskee. Se on nöyryyttävää. Kyse ei ole pelkästään seksuaalisuudesta, vaan mistä tahansa valtavirrasta poikkeavasta asiasta.
Tapasin talvella hautajaisissa sukulaisen joita en ollut koskaan aikaisemmin nähnyt. Ensimmäinen lause jonka hän minulle sanoi, vihjaisi seksuaalisuuteeni. Eli sukulaiset olivat keskenään spekuloineen yksityiselämääni ja seksuaalisuuttani. Se menee yli mun ymmärryksen. Ei tulisi mieleenkään avautua heille mistään asiasta.
1965, salailustrategiasi ei siis näytä toimineen kovin hyvin?
Vaikuttaa kovasti siltä, että jos ihminen ei itse hyväksy seksuaalisuuttaan (tai mitä tahansa muuta persoonallisuutensa piirrettä), se herättää kanssaihmisissä monenlaista spekulointia ja muuta ongelmallista käyttäytymistä.
En kannata mitään sen kummempaa "avomielisyyttä", vaan normaalia käyttäytymistä omana itsenään, ilman salailua tai teeskentelyä. Hyväksy ensin itsesi sellaisena kuin olet, erityisenä ihmisenä muiden erityisten ihmisten joukossa, niin hekin hyväksyvät sinut.
Kaikkia ei voi miellyttää vaikka tekisi mitä. Miksi siis yrittäisit olla mieliksi sellaisille, jotka eivät sitä ansaitse? Miksi haet hyväksyntää ihmisiltä, joiden hyväksyntää et kaipaa? Haluatko kunnioitusta niiltä, joita itse et kunnioita?
Public eye: "salailustrategiasi ei siis näytä toimineen kovin hyvin?"
Älä innostu, äläkä lisää kommenttini sisältöön itse keksimiäsi totuuksia. Minulla ei ole mitään strategiaa, ja hyväksyn homouteni. En ole pyrkinyt salaamaan asiaa, ja suurin osa sukulaisista kyllä tajuaa että olen homo. Kavereille olen ollut vuosikausia homo.
Työpaikallani on ilmapiiri jossa kukin saa olla mitä haluaa, eikä edes seläntakana kaivella toisten henkilökohtaisuuksia. Silti siellä on kaappihomojen lisäksi "kaappiheteroitakin", työkavereita joista pitkän läheisen yhteistyön jälkeenkään tiedä mitään henkilökohtaista. He eivät vaan halua puhua lapsistaan tai puolisostaan mitään. Vaikka kyseessä olisi ihan tavallinen perushetero lapsiperhe.
