Slovenia: homoparien avioliitto-oikeus kaatui kansanäänestyksessä (juttukommentit)

Sloveniassa tehty päätös osoittaa selvästi, miksi yksittäiskysymysten punnitseminen kansanäänestyksellä ei ole kelpo tapa tehdä päätöksiä.

Etenkin vähemmistön asemaa koskettavissa kysymyksissä kansanäänestys on huono työkalu. Yksittäiskysymyksiä koskettavissa kansanäänestyksissä äänestämään vaivautuvat lähinnä kahteen erityiseen ryhmään kuuluvat henkilöt: 1) joita äänestettävä asia (henkilökohtaisesti) koskettaa ja 2) joissa äänestettävä asia herättää syystä tai toisesta erityisiä intohimoja. Tätä osoittaa tässäkin tapauksessa alhainen äänestysvilkkaus.

Etenkin vähemmistöjä koskettavissa kysymyksissä pelko siitä, että vähemmistön syrjintää kannattavat voimat saavat masinoitua esimerkiksi kauhukuvien lietsonnalla väkeä liikkeelle, on todellinen.

Yksittäiskysymyksiä koskettavien äänestysten tuloksista voi parhaimmillaankin johtaa "kansan mielipiteen" vasta ehdottoman enemmistön kautta - siis jos ehdoton enemmistö kaikista äänioikeutetuista katsoo asian olevan jollain tavalla. Toinen asia on vielä se, että voiko edes kansan enemmistön mielipiteen perusteella oikeuttaa kansanryhmää eriarvoistavasti kohtelevaa lainsäädäntöä.

***

Mainittua kauhukuvien lietsontaa Suomessa yrittää mm. Aito avioliitto -seurakunta, joka on ottanut lasten oikeudet keppihevoseksi ja olkiukoksi tässä asiassa, vaikka avioliittolain uudistus ei millään muotoa vaikuta lasten juridiseen asemaan.
On hyvin surullista, että tällainen joukkio pystyy rajoittamaan yhden kansanryhmän elämää, vaikka kyse on asiasta, joka ei millään tavoin kosketa em. joukkiota.
Elämä lyhyt, Rytkönen pitkä. Miespolvet vaipuvat unholaan ja uudet sukupolvet muuttavat asioita ennen pitkää myös Itä-Euroopassa.
kristin-uskomus näytti taas saatanallisen voimansa, Rakkautta vastaan.

Avioliitto kielletiin 23% slovenialaisten päätöksellä (0.63 x 36,5 = ~23).

On se tuo saatanaansa uskova kristin-uskomus vaan aika takapiru:llinen.

Kommenttia muokattu: 21.12.2015 klo 23:50
  • 7 / 16
  • Havainnoija
  • 22.12.2015 0:01
Tämähän ei jää tähän

Kansanäänestyksen tulos on todennäköisesti perustuslain vastainen, joten ilmeisesti se viedään perustuslakituomioistuimeen, joka ei ole siis vielä ottanut kantaa tuloksen laillisuuteen. Perustuslakituomioistuin kumosi aiemmin vain parlamentin päätöksen, jonka mukaan kansanäänestystä ei järjestettäisi.
Kansanäänestyksen virallinen tulos julistetaan tietääkseni vasta helmikuussa, joten sateenkaarijärjestöillä ja parlamentilla on aikaa miettiä tulevia toimia. Kansanäänestyksen tulos on lisäksi voimassa vain vuoden, joten jotkut/monet asiantuntijat ovat sitä mieltä, että tasa-arvoinen avioliittolaki tulee Sloveniaan ennemmin tai myöhemmin, toivottavasti ennemmin.

Slovenian suurimmat tiedotusvälineet ovat pettyneet kansanäänestyksen tulokseen. Niiden mielestä se on huono enne ja antaa kehnon kuvan Sloveniasta. Johtava sosiologi Antič Gaber toteaa, että homojen syrjintä ei voi olla pysyvä tila Sloveniassa.
Mitja Blazic Slovenian sateenkaarijärjestöstä kertoo, että perustuslakituomioistuimeen ollaan viemässä 70 lakia/lainkohtaa, jotka syrjivät homoja ja lesboja: ”Strategiamme on tähän mennessä onnistunut, ja tuomioistuin on ollut yhdenvertaisuuden puolella”. Tuomioistuin on jo aiemmilla päätöksillään onnistunut parantaman rekisteröidyssä parisuhteessa elävien oikeuksia. Parisuhdelaki, joskin puutteellinen, on ollut voimassa lähes 10 vuotta.

Slovenialaisista monet uskoivat katolisen kirkon levittämiin valheisiin. Kirkkojen edustoilla järjestettiin kuukausien ajan mielenosoituksia, joissa kiihkokatoliset lietsoivat homovihaa. Katolisen kultin lausuntoautomaatti Vatikaanissa kiihkoili, että homojen syrjintä ja alempiarvoistaminen muka suojaa heteroperhettä. Uskonkiihkoiset myös väittivät koko yhteiskunnan rappeutuvan, mikäli homoja ei syrjitä ynnä muuta mielipuolista.
Kielteiseen tulokseen vaikutti tietenkin myös se, että liberaalit ja vasemmistolaiset eivät lähteneet vaaliuurnille. Tämäkin todistaa, kuten on niin monta kertaa näilläkin sivuilla todettu, että homojen ihmis- ja kansalaisoikeuksia ei tule alistaa kansanäänestyksille, koska niitä vaativat ja niihin osallistuvat innokkaimmin sairaalloisen ihmisyydenvastaisen ja homovihamielisen uskonnon valinneet ja omaksuneet.

Tulos on tietenkin hyvin ikävä ihmisoikeuksien kannalta, mutta kuten hallituksen tiedottaja sekä sateenkaarijärjestön puheenjohtaja ilmaisivat, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus lisääntyvät Sloveniassa pienestä takapakista huolimatta.
  • 8 / 16
  • Ihmettelivät
  • 22.12.2015 9:16
Tasa-arvon puolesta tulee taistella joka päivä. Näin sanottiin kun USA:n Korkein oikeus päätti tasa-arvoisesta avioliittolaista. Seuraava presidentti voi olla ihan toisessa päässä poliittista kenttää ja uhkailua on jo kuultu miten seuraavan presidentin aikana nimitetään konservatiivisen linjan tuomareita Korkeimman oikeuden tuomariksi. Samoin Ranskassa vallanvaihto voi johtaa tasa-arvoisen avioliiton kaatumiseen.
smo:n huomio on tärkeä, mitä tulee enemmistö-päätöksentekoon.
Mikäli entiset EU:n kansalaiset olisivat saaneet itse päättää, tuskin monikaan näistä neukku-"sisarista" tänään kuuluisi unioniin..
Tuskin olisimme edes tästä uutisesta kuulleet, koska ko. asiaa ei edes oltaisi koskaan käsitelty post-neukku -järjestelmässä.
Hyvänä asiana kuitenkin on se, että veljemme pääsevät oikeuden piiriin ja ulos noista onneloista.
Miten järkyttävän paljon pahaa kristinuskomus ja islam ovatkaan, uskomuskirjojensa saatanallisilla säkeillä, maailmassamme aiheuttaneet.
Ne ovat niitä ainoita synnin pesiä.
Tämä Slovenian kansanäänestyskäytäntöhän on käytännössä kansalle annettu (kansanäänestykseksi muotoiltu) veto-oikeus parlamentin päätöksiin. Slovenian käytännön heikoin kohta on siinä, että kansan vähemmistö voi torpata demokraattisesti valitun parlamentin päätökset sellaisissa kysymyksissä, joissa parlamentin päätöksen puolustaminen ei herätä suuria intohimoja.

Tässä ns. suora demokratia näyttäytyy demokratian irvikuvana.
  • 12 / 16
  • juntti stadista
  • 28.12.2015 19:41
Miten järkyttävän paljon pahaa kristinuskomus ja islam ovatkaan.

Miksi tähän pitä sekoittaa uskonto. Käsittääkseni samalla kannalla ovat olleet kommunistiset (ateistiset) ja fasistiset maat.

Muistaakseni paavi Fransiscus on lausunut jotain ihan muuta.

Oletan että vähemmällä räiskeellä ja räminällä itse asia sujuisi helpommin.
  • 13 / 16
  • stadin juntti
  • 28.12.2015 19:47
Paavi ja seksuaalisuus

Franciscus tunnetaan ennen kaikkea yhteiskunnan hylkiöiden ja köyhien puolustajana. Hän on myös herättänyt huomiota vapaamielisenä pidetyillä lausunnoillaan esimerkiksi homoseksuaalisuudesta.

"Jos ihminen on homo ja hän etsii Jumalaa, ja hänellä on hyvä tahto, niin kuka minä olen häntä tuomitsemaan?" hän muun muassa sanoi toimittajille heinäkuussa.

lähde HS

Ymmärrykseni mukaan mm Jesuiitat ovat puollustaneet myös sukupuolisen suuntauksensa vuoksi vainottuja.
Se ei jäänyt siihen

Slovenian hallitus kokoontui heti kansanäänestystä seuraavana päivänä käsittelemään kansanäänestyslakia. Sitä seuraavana päivänä hallitus hyväksyi perustuslakia koskevaan lakiin muutokset, jotta se vastaisi paremmin niitä muutoksia, joita perustuslakiin tehtiin vuonna 2013 eli kansanäänestyksellä ei voida rajoittaa tai perua perustavanlaatuisia kansalaisoikeuksia. Hallituksen tekemissä muutoksissa myös tarkennetaan ja eritellään keinot, joita parlamentti voi käyttää silloin, kun se päättää olla hyväksymättä kansanäänestysvaatimusta.

Kansanäänestyksen tulos on voimassa vuoden, jona aikana ei voida säätää lakeja, jotka olisivat kansanäänestystuloksen vastaisia. Jos oikein ymmärsin, hallitus päätti myös poistaa tämän vuosirajoituksen eli kansanäänestystuloksen vastaisten lakien säätäminen olisi mahdollista ilman aikarajoitusta.
(Tällaisen käsityksen sain lukemistani uutisista, ja jossain vaiheessa selviää, olenko ymmärtänyt oikein...)

On hyvin kummallista, että esimerkiksi katolinen kirkko kohkaa avioliitosta, vaikka sillä ei ole mitään tekemistä avioliiton kanssa. Esimerkiksi Sloveniassa kirkoilla ei ole vihkioikeutta eikä avioliitolla ole ylipäätään mitään tekemistä yhdenkään uskonnon tai kirkkokunnan kanssa ( http://www.lawyersslovenia.com/marriage-registration-in-slovenia ). Sama tilanne on myös esim. Saksassa, jossa avioliitto on, kuten muissakin maissa, maallinen sopimus kahden osapuolen välillä. Saksassakaan ei kirkkokunnilla ole vihkioikeutta, ainoastaan paikallisilla maistraateilla, mutta siitä huolimatta piispat kohkaavat päivästä toiseen avioliitosta, joka ei niille kuulu pätkän vertaa.
---
"Jos ihminen on homo ja hän etsii Jumalaa..."

Tyypillinen (t)ulostus katolisen kultin lausuntoautomaatilta. Ihan vaan tiedoksi, että nyt ei etsitä minkään hihhulikultin kuvitteellista jumalaa, vaan vaadimme kaikki ihmis- ja kansalaisoikeudet, eikä niiden toteutumista sivistysmaissa yksikään ihmisvihamielinen uskonnollinen kultti pysty estämään.

Kommenttia muokattu: 30.12.2015 klo 20:14
Slovenian tietotoimisto ilmoitti, että hallitus perustaa työryhmän, jonka tehtävänä on sisällyttää Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätökset Slovenian lakeihin. Hallitus nimittää itse työryhmän jäsenet eli ymmärtääkseni hallitus haluaa tällä tavalla edistää sateenkaarikansalaisten oikeuksia. Työryhmä aloittaa ensi kuussa.
Pääministeri Miro Cerarin johtama hallitus aikoo saada voimaan kansanedustaja Jani Möderndorferin laatiman lakialoitteen, jolla rekisteröidyssä parisuhteessa eläville taataan samat oikeudet kuin aviopareille, joskin sateenkaariperheiden ulkoinen adoptio jäisi vielä tässä vaiheessa pois.
Tasa-arvoisen avioliittolain säätäminen on mahdollista ensi vuonna tai oikeammin jo tämän vuoden joulukuussa, sillä kansanäänestyksen tulos on voimassa vain vuoden.