Se kuka kehtaa ehdottaa tuollaista lume-/kulissiavioliittoa on pahan asialla taikka häneltä puuttuu täysin kyky nähdä millainen miina tulee mukaan liittoon sen alusta alkaen. Jossain vaiheessa tuo miina räjähtää kaikkien osapuolien silmille, lapset mukaan lukien. Jälki on aina rumaa ja vahingollista.
Nainen, joka menee tietämättään naimisiin homomiehen kanssa, on eräänlaisen petoksen uhri. Nainen keskeyttää kenties urakehityksen jäädessään hoitamaan perheeseen syntyviä lapsia. Lähes vääjäämätön avioero tai henkinen etääntyminen seuraa jossain vaiheessa. Nainen on eron tapahtuessa varsin usein täysin tyhjän päällä. Katkeruus homopuolisoa kohtaan on ymmärrettävää.
Eivät homomiehet syyttömiä ole tässä asiassa. Heillä saattaa olla yhteiskunnan paineesta taikka luulotellusta paineesta halu pitää julkisuuskuva ja kulissit kauniina, siis valheellisina. Vaimo ja lapset ovat osa tuota kulissinrakentamista. Sellainen on homomieheltä hyvin itsekästä toimintaa tänä päivänä, jolloin homous ei ole Suomessa ollut pitkään aikaan mikään tabu.
Avioliitossa ollut homomies on menettänyt myös osan elämästään oppia parinmuodostusta ja sosiaalista käyttäytymistä itselleen ominaisimmalla tavalla ja omanlaisessan yhteisössä. Heteroavioliitosta eronneilla homomiehillä on suuri urakka löytää kumppani. Aina se ei onnistu. Käytös voi olla niin kömpelöä, etteivät suhteet yksinkertaisesti lähde käyntiin. Lisärasitteena saattavat olla omat lapset, jotka vievät osan ajasta ja huomiosta, joka olisi tarpeen varata omalle uudelle kumppanille. Seurauksena voi olla uuden puolison mustasukkaisuus lapsia kohtaan.
Väite " homomies saa tasa-arvoisesti mennä naimisiin – naisen kanssa" on todella sieltä ja syvältä!
Entä jos homoseksuaaleille perustettaisiin jokin super-parisuhdetyyppi, jossa olisi heidän kokemiensa mittavien kärsimysten takia ihan reilusti paremmat parisuhde-edut. Sukunimen saisi keksiä itse ja rekisteröidä sen vaivattomasti ja kuluitta. Eron sattuessa valtio kompensoisi 20 % osuuden omaisuudesta, jott molemmille jäisi vähän enemmän. Puolison kuollessa valtio maksaisi hautajaiset ja myöntäsi reilun leskeneläkkeen. Sateenkaariperheissä elävien lasten lapsilisät tuplattaisiin ja päivähoitomaksut poistettaisiin. Perheen asumis- ja muihin sosiaalietuuksiin annettaisiin 50 % korotus. Ynnä muuta.
Voisiko tätä homoliittoa tällöin kutsua joksikin muuksi, kuin avioliitoksi? Vaikka super-pariliitoksi.
Jutussa kirjoitettiin:
> "Tasa-arvoisen avioliittolain käsittelyn aikana hoettiin toistuvasti, että
> vanha laki on tasa-arvoinen: homomieskin saa mennä naimisiin – mutta
> vain naisen kanssa."
Tuon hokeman idioottimaisuus tulee erittäin selväksi, kun siirtää väitteen koskemaan jotain toista ryhmää.
Jos vaikkapa juutalaisten keskinäiset avioliitot olisi kielletty ja he vaatisivat oikeutta mennä naimisiin, niin Mika Niikko tai Päivi Räsänen varmaan tarjoaisivat samaa logiikkaa ja julistaisivat: "Kyllä juutalaisten avioliittosääntö on ihan tasa-arvoinen, he saavat mennä naimisiin kristityn kanssa, ihan kuten kuka muu tahansa!"
Toisaalta toivon, että Niikko ja Räsänen, sekä uusi kyky Tanus olisivat äänessä mahdollisimman paljon. On tärkeää, että kansa tietää mitä he ajattelevat.
Eli periaatteessa kaikki, mitä oikeuksiin ja niiden kohenemiseen liittyvää on sanottu, on kuitenkin ollut vain sivuseikka ja nimitysasia se tärkein?
Eikö tämä anna sen käsityksen, että hankkeen tavoite ei tällöin ole ollutkaan mikään muu, kuin tuhota avioliitto sellaisena kuin se on ollut, ja tehdä se vastoin lähes puolet kansasta tahtoa?
Tätä jäin pohtimaan jo siinä vaiheessa, kun tein havainnon että tämä projekti ei johda siihen tilaan, johon sillä pyritään. Yhdenvertaisuus on ilmeisesti vain mantra, jota hoetaan muistutukseksi siitä, että projektilla pyritään syrjimättömyyteen.
Tästä näkökulmasta ajateltuna, oikeastaan kaikki tämän"keskustelu", siis lähinnä vastapuolen nimittely, mustamaalaus ja muu vastaava toiminta ovat oikeastaan vain kauan kaivattu kosto. Sitähän tämä super-pariliitto kaikkine etuineenkaan ei kykenisi tarjoamaan.
Mitä luulet smo, lakkaisiko "tjas" itkemästä, jos homo-ongelmaiset saisivat vaikka ilmoituksella velvoittaa viranomaiset kutsumaan omia avioliittojaan "perinteisiksi avioliitoiksi", jos nimitys ei sisältäisi mitään etuoikeuksia suhteessa muihin?
En osaa sanoa, että mikä auttaisi. Ja toki näen, että myös homo-ongelmattomilla ja homopareillakin pitäisi tietenkin olla oikeus yhtäläisesti olla oikeus "perinteinen avioliitto" -leimaan. Minusta parisuhteen osapuolten sukupuolet ei ole merkitsevä asia sen suhteen, miten yhteiskunnan on lain edessä virallistettu parisuhde tunnustettava.
Minä ajattelen tasa-arvoisen avioliittolain osalta asian siten, ettei tavoitteena ole enempää tai vähempää kuin yhdenvertaisuus; ettei virallisesti lakien ja asetusten mukaisesti solmittuja parisuhteita erotella mitenkään sen perusteella, mitä sukupuolta sen osapuolet ovat. Siihen kuuluvat yhtäläisesti lailliset vaikutukset ja instituution nimitys - molemmat pääasioita, eikä kumpikaan sivuseikka.
Minä en näe mitään syytä sellaiseen vaihtoehtoon, että 1) samaa sukupuolta oleville pareille olisi erillinen parisuhdeinstituutio ja 2) tästä tehtäisiin edukkaampi.
Hyvin voisin hyväksyä sen, ettei yhteiselämää koskettavassa lainsäädännössä mainittaisi ilmeisen tunnelatautunutta sanaa "avioliitto" lainkaan, vaan kaikille olisi "rekisteröity parisuhde", "elämänkumppanuus" tai "virallistettu parisuhde". Vaikkapa kirkko, muut uskonnolliseet yhteisöt ja yksityiset henkilöt voisivat sitten käyttää käsitettä "avioliitto" juuri siten kuin se pirtaan sopii.
Tjas pitää tasa-arvoista avioliittolakia kostona? Tämähän on uutta, että homovihaaja havainnollistaa että homoja on tietoisesti kohdeltu sellaisella tavalla, jonka vuoksi olisi ymmärrettävää haluta kostoa. Tajusitkos tuon, kun yritit olla nokkela tjas?
Ja miten muuten kuvittelit osoittavasi, että tasa-arvoisen avioliittolain tarkoituksena ei ole yhdenvertaisuus demonstroimalla kuinka sen kannattajat torjuvat pieraisemasi "super-pariliiton", jossa sateenkaariperheillä on oikeuksia, joita muilla ei ole?
Tsa-tsaa: Ns. "homojen oikeudet" eivät ole mitään etuoikeuksia mitä haetaan, vaan tasa-arvoa: kaikille yhtenäiset oikeudet. Tässä kohdin tasa-arvoinen avioliittolaki.
"Minä en näe mitään syytä sellaiseen vaihtoehtoon, että 1) samaa sukupuolta oleville pareille olisi erillinen parisuhdeinstituutio ja 2) tästä tehtäisiin edukkaampi."
Tämä varmasti johtuu siitä, että näkemyksesi tietyistä asioista on vähän puutteellinen. Selitän mielelläni.
Koko länsimainen tiede perustuu Aristoteleen (ja muutaman muun herran luomille) tieteenfilosofian säännöille. Yksi niistä on, että me pyrimme, kuten ihmisen kognitioissa yleensäkin, muodostamaan asioista joukkoja, joilla on havaittavia, yhteneviä ominaisuuksia. Sitten joukkoja tutkitaan lisää jabmuodostetaan teorioita, jotka koskevat kyseistä joukkoa. Näin suurempia kokonaisuuksia voidaan käsitellä yläkäsittein kokonaisena joukkona yksilöiden sijaan. Tästä on huomattavaa etua.
Toki joskus kategoria on virheellinen, jonka tiede kyllä korjaa. Tarinan mukaan Aristoteles laski, että tammalla on vähemmän hampaita kuin orilla. Sen perusteella hän päätteli, että naisella on vähemmän hampaita kuin miehellä.
Samaa sukupuolta edustava pari on perustavaa laatua olevalla tavalla erilainen kuin eri sukupuolta oleva. Tämä ero kulminoituu valtion ja lainsäädännön kannalta erityisesti silloin, kun pari hankkii lapsia. Homojen tapauksessa, se edellyttää aina lainsäädännöllistä erityiskohtelua ja valtion interventioita.
Viisas lainsäätäjä käsittelisi tällöin käytännön asioita omalla laillaan, jonka olisi mahdollista huomioida, ja kehittyä edelleen paremmin huomioimaan juuri homoparin lastenhankintaan liittyviä asioita laissa. Asioiden käsittely omin termein, tarkoittaen yksiselitteisesti tiettyä asiaa, on yleensä helpompaa kuin asioiden pyörittely nimillä, jotka aiheuttavat tulkinnanvaraisuutta ja sekaannuksia.
Juuri tämä on kuitenkin se asia, johon te pyritte.
Uskoisin näkemykseni tietyistä asioista olevan kohtuullisen riittävä.
Lapseton homopari ja lapseton heteropari elävät lähtökohdiltaan samanlaista elämää. Samoin homoparin ja heteroparin vanhemmoimat lapsiperheet elävät myös lähtökohdiltaan samanlaista elämää.
Avioliittolainsäädännön perusteella kaksi aikuista ihmistä voi solmia tiettyihin vaikutuksiin johtavan keskinäisen sopimuksen: osapuolet ovat toistensa lähimmät omaiset, syntyy keskinäinen elatusvelvollisuus sekä oikeus hoitaa toisen asioita toisen ollessa estynyt. Lisäksi on joitain muita asioita, mihin avioliiton solmiminen vaikuttaa.
Noista tosiasioista lähtien kategorioita riittää yksi. Lasten hankintakaan ei muuta edelliseen sopivaa kategorisointia.
Tulkinnanvaraisuus tai sekaannus ei lisäänny avioliittolain uudistuksen myötä.
Noh, minä puolestani en usko näkemyksesi riittävyyteen, joka ei tietysti riipu vain tästä yksittäisestä asiasta josta edellä mainitsin.
Voisit esimerkiksi pyrkiä osoittamaan jotain todistusaineistoa siitä, että vain yhden yhteisen nimikkeen käyttö sekä hetero- että homoliitoista johtaisi yhteenkään niistä lopputuloksista, joita tällä muutoksella tavoitellaan.
Arvaan kyllä, että tulevassa sepostuksessa mainitaan rasismi ja naiset, jolloin argumentin perustana heitä alettiin kutsua lopulta ihmisiksi, pelastamalla heidät alisteisesta asemasta valkoihoisiin ja miehiin nähden. On vain vaikea hahmottaa, miten homoseksuaali olisi tänään millään tasolla em. alisteisessa asemassa minkään suhteen.
Lukuunottamatta sitä päähänpinttymää, että heidän parisuhteistaan ei saa käyttää eri nimeä, joka johtaa kuitenkaan mitään toteen näyttämättä homojen syrjintään. Vaikka tämäkin on erikseen laissa kielletty, tämä avioliittoasia sitten mystisesti "korjaa kaiken".
Noh, vuoroin vieraissa näkemyksen riittävyyden suhteen. Ei siinä mitään.
Hollannissa samaa ja eri sukupuolta olevien parisuhteet ovat olleet pisimpään vain yhden parisuhdeinstituution alla. Sielläkin vasta alle sukupolven verran. Kielteisiä vaikutuksia ei ole löytynyt kaivelusta huolimatta. Tähän ehkä tyystin liittymättä avioerot ovat hivenen vähentyneet. Loogisesti ajatellen kielteisiä vaikutuksia oikein voi ollakaan. Vajaan sukupolven mittainen aikajakso vaikuttaa kovin lyhyeltä, jotta esimerkiksi yhdenvertaisuuden lisääntymisen myönteiset vaikutukset näkyisivät selvityksissä pysyvinä muutoksina. Eletään yhä ylimenovaihetta.
Paljolti on siis toistaiseksi tukeuduttava analogiaan siitä, miten kahden vs. yhden instituution tilanteisiin rinnastuvan apartheid-käytännön lopettaminen on vaikuttanut. Yhdessä yössä eivät asenteet tällöinkään tapaa muuttua, mutta erottelukäytännön päättäminen ei anna enää mahdollisuutta pitää lainsäädäntöä ankkurina. Ei siis tarvinnut puhua rasismista tai naisten asemasta - vaikka nuo ovat tässä aihepiirissä ihan relevantteja vertailukohteita. Onko noiden ilmiöiden ottaminen esiin jotenkin harmillista?
Vaikka et "tjas" itse hlbti-vähemmistöihin kohdistuvaa syrjintää havaitse, ei se tarkoita, etteikö sitä yhä olisi - niin arjessa kuin lainsäädännössäkin. Seksuaalivähemmistöjä koskeva yhdenvertaisuuskehitys on toki ollut Suomessa viimeisen puolen vuosisadan aikana merkittävää. Turha kategorisointi ja siihen liittyvä syrjintä on vähentynyt huimasti. Monella tasolla on silti vielä korjattavaa.
Esimerkiksi minä olen muutamaan otteeseen todennut, ettei avioliittolain uudistus yksistään korjaa kaikkea, varsinkaan välittömästi. Syystä tai toisesta "tjas" tuppaat rakentelemaan muiden suihin kaikenlaisia sanomisia.
No, ehkä luotamme siihen että 100 vuoden kuluttua homojen syrjintä on päättynyt, koska he saavat solmia keskenään avioliiton. Tai ainakin että se on vahvasti myötävaikuttanut asiaan. Jota oletettavasti ei tulla koskaan voida todistamaan tasolla, jolla asiaa ajavat ovat edellyttäneet negatiivisten vaikutusten korrelointia koskevissa asioissa.
Nollasumma, jota uskoa en jaa. Esko Valtaoja, niin myötämielinen kuin onkin, totesi että tulee huomion kiinnittäminen poikkeavuuksiin on niin syvällä ihmisen psyykessä että se tuskin koskaan katoaa. Syystä että henkiinjäämisemme on ollut siitä riippuvaista.
Lainsäädännöllä voidaan ainoastaan kontrolloida sen jälkeistä käytöstä, jonka uskon olevan se ainoa osa, joka tässä yhtälössä homoihin suhtautumisesta muuttuu. Ja se on muuttunut monta kertaa, moneen suuntaan. Jotenkin naivia itse asiassa kuvitella, että tällä kehityksellä olisi vain yksi suunta, vaikka tänään onkin näin.
Unkarin pääministeri oli periaatteessa kiusallisen oikeassa siinä, että hyväksymällä em. asia ihmiset voivat elää rinnakkain rauhanomaisesti ja rinnakkain. Keinotekoinen samankaltaistaminen sellaisiin ihmisiin, jotka eivät halua olla samankaltaisia, ainoastaan luo ristiriitoja. Jos noiden tavoitteiden saavuttaminen vie 100 vuotta, me saamme siis kenties todistaa 60-80 vuotta ristiriitoja?
---
Rasismi Amerikassa 2105
"Amerikan Yhdysvalloista on siis tullut jälkirasistinen maa, joka ei ole julkirasistinen, mutta jossa piilorakenteet luovat jopa vahvempaa syrjintää kuin ennen. Tätä kehitystä eivät ole onnistuneet Harrisin ja Liebermanin mielestä kunnolla selittämään sen paremmin maan poliittinen oikeisto kuin vasemmistokaan. Katseet on käännetty liikaa yksilöihin kohdistuviksi eikä vallitseviin järjestelmiin."
Varmasti kuitenkin miestenkin kanssa seksiä harrastavista, naisen kanssa avioliittoon menevistä miehistä pääosa on biseksuaaleja - joiden käyttäytymistä avioliittolait eivät muuta suuntaan, eivätkä toiseen. Akkamiehenä, vaimon kanssa naimisissa, bisse kuikuilee miesten perään ja ukkomiehenä, miehen kanssa avioliitossa, bisse kuikuileen naisten perään - eihän nuo luonnolleen mitään kait juurikaan voi.
Sinällään avioliitto pariliittona on kait juurikin bisseille se "kuumin peruna", josta he eivät oikein tiedä, miten päin olisivat. Siksi kait se ristiriitainen suhtautuminen, yritys pönkittää omaa muka-heterouttaan, tasa-arvoiseen avio(pari)liittolakiin on tunnusomaisempaa bi-poliitikoille, niin Yhdysvalloissa, Nokia-missiossa kuin meilläkin, kuten esim. persunuorten bisse-puheenjohtaja Sebastian Tynkkyselle, joka on vastustanut tasa-arvoista avioliittolakia. (En ehkä menettäisi päätäni jos arvailisin Mika Niikkollakin olevan oma lehmänsä ojassa kutakuinkin samoin.)
Homomiehillähän aniharvoin on mitään "seksuaalisuuden harhailuvaiheita", vaan nuo ovat tyypillisiä juurikin biseksuaaleille.
Heteroilla ja homoilla on varsin selvää se, mikä vain yksi sukupuoli kiinnostaa, eikä se asia mietitytä, ei aiheuta päänvaivaa, eikä siinä ole kiinnostusta, eikä tarvetta mihinkään kokeiluihin sen ei-kiinnostavan sukupuolen kanssa.
Ei kukaan heteromies rakastu emotionaalisseksuaalisesti toiseen mieheen, joten miksi moista väitetään, valehdellaan tapahtuvan muka homomiehillä naisia kohtaan.
Kyllä homomiehet ovat aivan yhtä 100% homoja, kuin heterotkin ovat heteroja.
Se "vähän kaikesta, vähänkin liikkuvassta" kiinnostus on ihan vain biseksuaalien juttua.
Noissa justuissa vaan monesti puhutaan (muka) "homoista", vaikka kyseessä ovatkin biseksuaalit - biseksuaaleista kun ei jostain kumman syystä kyetä puhumaan heinä, sinä ittenään. Ehkä se tulee siitä heidän tuuliviireilystään, mitä bisset itse yrittävät laittaa muka "heteroksi" tai "homoiluksi", vaikka biseksuaalithan eivät kykene heteroita olemaan, eivätkä he ole homoja, vaan he ovat biseksuaaleja ja he "biseksuloivat".
Sinällään sekä siviiliavioliiton vihkikaavassa, että siinä uskomustenkin käyttämässä lurituksessa, lupaudutaan nimenomaan rakastamaan, eli sen lupaajalla olisi syytä olla emotionaalisseksuaalinen siden aviokumppaniinsa.
tjas:n kannattaa raapia päätään ja yrittää ymmärtää se, miten muutama vuosituhat ja satakin kiven kovaan ukkelit yrittivät väittää ja väitää ja väittää ja kirjoittaa uskomuskirjoihinkin, että naiset eivät muka ole yhtä älyllisiä yhteiskuntaelämään, kuin miehetkin ...
... mutta niinpä tuokin harhaluulo on ajan myötä korjautumaan päiin, luonnolliseksi tasa-arvoksi, vaikka vieläkin jotkut ukot kimittävät ja kurnuttavat vastaan :P
Sama koskee eri seksuaalisten identiteettien tasa-arvoa.
Joku toisaalta saattaisi väittää niinkin, että naisten ottaminen mukaan päätöksentekoon ei ole sekään ollut pelkästään hyvä asia. Ainakin jos katsoo tiettyjä vallan keskittymiä, esimerkiksi yritysmaailmasta, joka hylkii edelleen tehokkaasti naisia ja näiden läsnäoloa.
Julkisessa päätöksenteossa taas jos ajattelee, että Jaana Pelkonen oli maan yksi kovimpia ääniharvia, sitä tosiaankin alkaa raapia päätään:)
Lähdetään "tjas" nyt siitä, että kaikki lainsäädäntö on keinotekoista, ihmisen tekemää. Kaikki kategorisointi lainsäädännössä on yksinomaan ihmisen tekemää. Lainsäädäntö ei sinänsä samankaltaista ketään ryhmään X asetettua henkilöä muiden samaan ryhmään kuuluvien kanssa. Sen sijaan se säätää, että ryhmään X luettuja kohdellaan tietyllä tavoin. Ryhmän X hajottaminen ryhmiin X1 ja X2 ilman erityistä tarvetta kuitenkin panee ajattelemaan perusteita hajottamiselle - ja sitäkin suuremmin, jos molempia ryhmiä koskevat säännöt ovat täsmälleen samat.
Sekä samaa sukupuolta että "vastakkaista" sukupuolta olevat pariskunnat ovat keskenään vertaisia. Näiden parien vanhemmoimat perheet ovat keskenään vertaisia. Niitä on perusteltua kohdella vertaisesti, joten yksi instituutio riittää tätä varten.
Hyvin yksinkertaista.
***
Joissain todellisuuksissa seksuaaliseen suuntautuneisuuteen liittyville tuntemuksille ei ole muita nimiä kuin "oikein" ja "väärin" - ja tuollainen käsitys voi olla uponnut aika syvällekin. Siksi monilla homoilla ja lesboilla etenkin nuoremmalla iällä on asiaan liittyvää etsimistä, ymmärtämistä ja kokeiluakin. Vaihe voi olla pitkäkin. Minusta tuon ilmiön niputtaminen esimerkiksi biseksuaalisuuteen on silkkaa ymmärtämättömyyttä.
Niin... vielä tuohon USA:n rasismiin liittyvään huomioon. Kun lukee kuin Piru Raamattua, niin yksittäisiä virkkeitä tai sanoja voi tulkita ihan miten vaan.
On aika vaikea nähdä tilanteen olevan nykyisin ainakaan parempi, jos USA:ssa lainsäädännöstä ei olisi kitketty rotuerottelua - eikä "tjas" esiinnostamassasi lainauksen viimeisessä lainauksessa viitattu siihen, etteikö lakiuudistuksia olisi pitänyt tehdä. Sen sijaan siinä nostettiin esiin rakenteellista syrjintää ylläpitävien ilmiöiden eliminoimisessa epäonnistuminen.
Esimerkiksi hltbi-vähemmistöön liittyvässä arjen syrjinnän vastaisessa työssä avainasemassa on oikean tiedon lisääminen, virheellisten ennakkoluulojen kaatamiseksi.
Koskettava tapahtuma aamulla teksti-tv:n otsikoissa.
109 Lastensuojelu toivoo lisätyövoimaa
108 Valtiojohto puolusti erilaisuutta
Kun on viimeisen 3 vuoden aikana perehtynyt aiheeseen, jopa ihan työn puolesta ja saanut parhaimmillaan olla opastamassa tätä valtiojohtoa asian tiimoilta, ei voi oikein muuta kuin hymähtää. Perheiden merkitystä ei ymmärretä, ja liberaalin politiikan hedelmien korjaamista rahalla yritetään edelleen jatkaa.
Itse asiassa; onko lapsiperheiden absoluuttinen pahoinvointi todellisuudessa lisääntynyt, vai ollaanko nykyisin vain herkempiä puuttumaan julkisen vallan puolelta asioihin?
Aikanaan kunnallisten lastenvalvojien tehtäväkenttää olivat yksinhuoltajat. Mutta miten oli kaikenlaisen perheiden sisällä tapahtuneen laita? Esimerkiksi perhearvojen liberalisoitumiskehitykseen liittyvä 1984 tapahtunut lasten ruumiillisen kurituksen kieltäminen toi lastensuojelun tehtäväkenttään aiemmin sallitun toimintatavan.
Esiin otettu Valtionjohdon Opastajan Sertifikaatti ei muuten valitettavasti sellaisenaan riitä aihepiiriin liittyväksi statuksen osoitukseksi.
Tiedän kyllä, ettei muutama vierailu valtioneuvostossa ole riittävän omistautuneelle aktivistille mikään status. Kunhan nyt asiasta kerroin.
Lapsiperheiden auttamiseksi tähtäävä työ Tottakai pyrkii edistämään koko perhettä, sekä vanhemmat että lapset sisältäen. Painopiste lastensuojelussa ja ongelmien ennaltaehkäisyssä on ollut jo pitkään kahdella eri osa-alueella. On tuettu onglmiin jo joutuneita nuoria, ja on pyritty kehittämään varhaista puuttumista vasta orastaviin ongelmiin.
Nämä molemmat eivät juuri tartu ongelmien juurisyihin, joiden katsotaan sitten liittyvän enemmän vanhempiin ja vanhemmuuteen. Aikuisten kontrollointi ja ohjaus on vaikeampaa kuin lasten, joista suuri osa on viranhaltijoiden silmän alla huommattavan osan aikaa.
Toki esimerkiksi neuvolatyössä on kehitetty kokonaisvaltaisempaa lähestymistapaa perheiden hyvinvointiin kokonaisuutena. Vanhempien jaksamisesta yritetään pitää yllä keskustelua, tosin ihmisten toimesta joilla on hyvin vähän vaikutusvaltaa ja osaamista tehdä muutakaan, kuin ongelmia havaitessaan siirtää niitä toisaalle virkamieskunnan hoidettavaksi.
Millään näillä keinoilla, joissa pyritään ongelmia havaitsemalla vaikuttamaan niiden ikäviin seurauksiin, ei ole suurillakaan panoksilla päästy merkittäviin parannuksiin. Karu lopputulos nimenomaan lasten ja nuorten vakavien ongelmatapausten määrä kehittymisestä kertovat, että tätäkään ongelmaa ei korjata rahalla ja palkkaamalla lisää väkeä lastensuojeluun.
Puhtaasti teoriasta johdettuna, lasta suojaavat ongelmilta kaksi tekijää (suojaavat tekijät), joista toinen onnlapsen omat ominaisuudet selviytyä kriiseistä, ja toinen on perhe ja siihen liittyvä suoja. Samat tekijät heikosti toimiessaan ovat kuitenkin myös altistavia tekijöitä.
Yksinkertaistettuna, individualistinen ja epäyhteisöllinen aikakausi on poistanut useita yksilöä suojaavia tekijöitä, ja lisännyt altistavia. Sama koskettaa myös perheitä, niissä epästabiilisuuden kasvu on lisännyt altistavia tekijöitä, ja suojaavien tekijöiden (vapauden tuottama, oletettu hyvinvoinnin kasvu) ei ole riittänyt kompensoimaan altistavien tekijöiden osuuden kasvua.
Lyhyesti, hyvinkin onnellinen 5 vuotta vapaata ja rikasta perhe-elämää ei suojaa lapsen hyvinvointia eron ja perheen hajoamisen aiheuttamilta traumoilta tämän 5-vuotisjakson jälkeen tapahtuvassa erossa. Tässä vaiheessa sitten luotetaan muodostettuun turvaverkkoon, johon lapsi tipahtaa.
Tiettyjä erityistapauksia, kuten vaikean lapsuuden mm. pöihdeperheessä kokeneiden selvitymistä analysoiden on havaittu, että jos perhe on stabiili, ristiriidoista huolimatta ja jopa niiden seurauksena, traumatilanteessa lapsella on enemmän suojaavia tekijöitä käsitellä asia kuin mitä possunpunaista, hedonistista ja kokemusrikasta arkea viettäneen,onnellisen perheen lapsella on. Siksi he saattavat selvitä erittäinkin hyvin.
Näistä ääripäistä alkaa sitten hiljalleen hahmottua kokonaiskuva. Me tavoittelemme vääränlaista perhe-elämää, jossa ei saa olla kuria, ei ristiriitoja tai ongelmia, ja me teemme sen lisäksi toimia jotka luovat perheistä epästabiilimpia. Näin skenaario siitä, että muutaman vuoden oikeinkin onnellinen ja liberaali perhe hajoaa lapsen kannalta pahimpaan mahdolliseen aikaan, on yllättävän todennäköinen ja tuhoisa.
Tässä on mm . se syy, miksi muutamat asiantuntijat, kuten Jari Sinkkonenkin, kehottavat vanhempia pysymään yhdessä "lasten takia". Jotka kommentit on, yleensä samanlaista liberaalihöttöä kuin mitä tämä Tahdon-aloite edustaa, aktiivien taholta tuomittu vanhanaikaisina, naista alistavina ja käytännössä kaikkea kamalinta mahdollista edustavina, vapautta rajoittavina, suoranaisina ihmisoikeusloukkauksina.
Tuo nimimerkin "tjas" viimeisin käy aivan oivasti puolustuspuheeksi myös sateenkaariperheiden täydelle yhteiskunnalliselle tunnustukselle ja samaa sukupuolta olevien parien avioliitto-oikeudelle.
Lopussa oli sitten pakollinen parin virkkeen mittainen pläjjäys ennakkoluuloihin ja asenteellisuuteen pohjautuvaa hyökkäävää diibadaabaa, joka voitaneen jättää omaan arvoonsa.
Kerropa, "smo", sinun omasta perheestäsi ja kokemuspohjastasi näihin asioihin?
Siis ihan ikäänkuin vahvistukseksi sille asemalle, joata sinä näitä muiden kommentteja arvostelet milloin ulosteeksi, milloin liibalaabaksi.
Jos saan arvata, sinä varmasti kerrot tuntevasi monenlaisia perheitä, muistat alleviivata että tuntemasi homoperheet ja näiden lapset ovat aevan ihania, ja uhriudut kertomalla että isäsi ei koskaan hyväksynyt homoseksuaalisuuttasi, sinua kiusattiin koulussa.
Epäilen, että todellinen kontaktipintasi perhe-elämään ja erityisesti lapsiperheisiin on mitä suurimmassa määrin teoreettinen. Sinun ei tietysti tarvitse kertoa mitään, mutta kysyn kuitenkin.
Kylläpäs nyt "tjas" paukkasit aikamoisen valttikortin pöytään. Noh, karvasi kyllä tunnetaan. Voinen kyllä kertoa taustastani riittävästi tähän yhteyteen, tuomatta muiden elämää sopimattoman paljon julki. Osan noista asioista olen sinullekin esitetyissä kommenteissa tuonut esiin - mutta epäilen, ettet yksipuoliselta paasaukseltasi ole viitsinyt ihan kaikkea lukea.
Taustani on perinteisessä mutta jokseenkin avarakatseisessa sinun viiteryhmäsi tunnustamassa ns. aidossa ja ihanteellisessa ydinperheessä. Minä ja puoliskoni (yhteistä elämää tähän mennessä reilu 12 vuotta, ei lapsia edes suunnitteilla) olemme oikein hyvissä väleissä vanhempieni kanssa. Puoliskoni on tavannut myös molemmat isoäitini näiden vielä eläessä (oli myös molempien hautajaisissa ja toisen arkkua kantamassa) ja minä olen tavannut puoliskon (jolla ei ole sisaria) muualla maassa asuvan äidin. Homoseksuaalisuuteni on perhepiirissäni siis hyväksytty asia, kiitos vaan kysymästä. Olemme oikein hyvissä ja läheisissä väleissä myös molempien pikkusiskojeni (ydinperhemallia edustavien) perheiden kanssa (2 ja 3 lasta) ja puoliskoni on yhden lapsen kummi. Näemme toisiamme säännöllisesti ja olemme mm. matkustelleet yhdessä. Lähipiirissä ja etäämmällä on sinkkuja ja eri tavoin perheellisiä henkilöitä. En katso tarpeelliseksi listata niitä tähän. Tähän yhteyteen riittäköön toteamukseksi, että tuntemissani sateenkaariperheissä näyttäisi homma olevan oikein hyvin hanskassa.
Kuten olen aiemminkin todennut ihan "tjas" sinulle osoitetusti, ymmärrän kyllä perheen arvon oikein hyvin. Ymmärrän ns. perinteisen ydinperheen merkityksen ja ymmärrän sateenkaariperheiden merkityksen. Ymmärrän myös yhteiskunnan perheiden moninaisuudelle antaman tuen tärkeyden. Yhteiskunnan antama tuki perheiden moninaisuudelle on samalla tukea hlbti-vähemmistöihin kuuluville nuorille; em. vähemmistöihin kuuluva saa paremmat mahdollisuudet ajoissa tiedostaa suuntautuneisuutensa ja siten enemmän rakennuspalikoita elämälleen - ja vanhemmatkin ehkä ymmärtävät paremmin, että myös hlbti-vähemmistöihin kuuluvalla jälkikasvulla voi olla aevan ihana tulevaisuus.
Varmaan minua(kin) on koulussa joskus joku kiusannut, mutta ei niin, että siitä olisi jäänyt traumoja tai haavoja. Homoksi minua ei ole huudeltu koskaan. Kouluajasta on lähtökohtaisesti myönteiset muistot, ja tuli lämpimiä tuntemuksia kun pari vuotta sitten luokkakokouksen yhteydessä kävin vanhassa ala-asteen koulussa.
Kaikenlaisista tielle sattuneista huutonauravista älyllisesti, taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti saavuttaneista grillimaisteri "tjasseista" huolimatta tässä porskutetaan!
Ja aina se tuttua tutumpi Saksa otsikoissa, tosin tällä kertaa Frankfurt eikä Berliini - tuo suomihomojen oma Getsemane. Onhan se totta, että ruotsin ja englannin jälkeen saksa on Suomessa luetuin kieli, mikä varmasti vaikuttaa osaltaan siihen, mitä ulkomaisia medioita seurataan, mutta kannattaisiko niitä näkökulmia hakea vähän muualtakin.
Mikään ei muuten estänyt Holgeria päätymästä miehen kanssa yhteen, vai oliko avioliitto instituutiona niin tavoittelemisen arvoinen itsessään, että oikeastaan sillä ei ollut väliä, kenen kanssa avioon astutaan. Avioon on päästävä ja lapset pantava alulle! Silloinhan nuorempi Holgeri oli Niikon arvolinjoilla; rakkaus ei ole mitään, jos sillä ei ole papin aamenta ja lapsia ei siunaannu. Jos itsellä ei ole tarpeeksi selkärankaa seisoa suorassa ja sanoa mielipiteitään, ja vielä sotkea siihen mukaan vaimo ja lapset, niin aika turhaahan siitä on syytellä muita.
Siitä lastentekemisestä vielä sen verran, että himot ne on naisellakin. Jopa islam mainitsee avioeron syyksi miehen kyvyttömyyden tyydyttää vaimoaan. Koska suurin osa homoisistä on elellyt lupsakkaa perhe-elämää ja erokin on tapahtunut omasta aloitteesta, ei liene vaikea arvata, että aviollinen elämä makuuhuoneen puolellakin on ollut naista tyydyttävää ja lapsetkin saaneet alkunsa jostain muusta kuin muumimukista. Onko tällainen henkilö ylipäätään silloin homo?
Saksa on kulttuurisesti melko lähellä meitä, Ruotsia konservatiivisempana hlbti-aihpiirissä monissa asioissa hyvin Suomen kaltainen, joten näkökulmien hankkiminen juuri Saksasta ei ole ihan tuuliajolla olemista.
Kuten Cadence totesi, Holgerilla olisi varmaan ollut mahdollisuuksia toimia toisin kuin toimi. Kuitenkin vielä pari..kolme vuosikymmentä sitten homoidentiteetin mukainen elämä oli hyppy tuntemattomaan ja useissa tapauksissa marginaaliin. Monissa todellisuuksissa sellainen oli kaiken edellisen jättämistä taakse.
Nykynäkökulmasta silloista elämää voi olla vaikea ymmärtää. Toki on niitäkin, jotka tekivät tämän hypyn menestyksekkäästi.
Homoseksuaalinen henkilö ei ole lisääntymiskyvytön, eikä yhtyminen naisen kanssa varmasti ole homomiehelle ylivoimaista, varsinkin jos omaa riittävän mielikuvituksen. Uskoisin, että suuri osa heteromiehistäkin olisi sopivissa olosuhteissa valmiita yhtymään toisen miehen kanssa, ainakin penetroivana osapuolena.
Toki kyse voi olla biseksuaalisesta henkilöstä, mutta on aivan mahdollista, ettei ole.
Kuten jo aiemmin totesin, seksuaaliseen suuntautuneisuuteen liittyville tuntemuksille ei vanhoillisessa ilmastossa ole välttämättä muita nimiä kuin "oikein" ja "väärin". Kun kelloa kääntää vuosia taaksepäin, niin todennäköisyys torjuviin asenteisiin ja itsetorjuntaan kasvaa. Siksi monilla homoilla ja lesboilla on ollut asiaan liittyvää etsimistä, ymmärtämistä ja kokeilua pitkäkin osa elämästä.
"Sukunimen saisi keksiä itse ja rekisteröidä sen vaivattomasti ja kuluitta."
Näinhän on jo nyt: "Kukkaniitty", "Satukannas", "Voimavara", "Joutsenlahti" jne.(Muistaen myös edellisen vuosisadan vaihteen fennomaanisuutta)
Myös etunimen kohdalla: "Delphine", "Ocean" jne.
Ongelma tulee vastaan, mikäli haluaa kaksoisnimen rekisteröityyn parisuheteeseen: silloin se alistetaan sukunimilautakunnalle (poliittisesti nimitetty - ja arvatkaa vaan). Hinta viimeksi kysyessäni oli €350 pelkkään käsittelyyn, ilman valitusoikeutta.
Nyt sattuu olemaan, että sekä puolisoni että omani nimet ovat ns. suojeltuja nimiä, joihin kumpikin suku ovat antaneet suostumuksensa (yhdistelmänimi), mutta meidän on alistettava tämä Suomen nimilautakunnan harkintaan. Kumpikikin puoli haluaa juhlia meidän yhteistä kultturiyhdentymistä ja siten todentaa vuosisataista traditiota, sekä sen todentamista näiden sukujen yhteentulemista (myös omaisuuden jakamattomuuden periaatteita kunnoittaen). Mutta: siinä välissä on asiaan perehtymätön sukunimilautakunta.
Kulttuurittomille tämä on käsittämätön konsepti, mutta meille se on tärkeä.
Mitä ihmeen "suojeltuja nimiä"?
Nimilain mukaan kaikki Suomessa väestötietojärjestelmään merkityt sukunimet ovat suojattuja, samoin kuin nimet, jotka yleisesti tiedetään vakiintuneiksi määrätyn kotimaisen tai vierasmaalaisen suvun nimeksi (ilman että niitä on väestötietojärjestelmässä).
Siksi juuri niitä uusia nimiä joutuu keksimään, kun jo käytössä olevat nimet ovat suojattuja.
[lisäys] Oikeusministeriön nimilautakunta vaikuttaa kyllä hyvin asiantuntevalta, mukana on sekä oikeustieteellistä pätevyyttä että asiantuntemusta niin sukututkimuksen kuin kotimaisten kieltenkin alueelta, lisänä tietämys väestökirjanpidon asettamista käytännön vaatimuksista.
Lautakunnan nimityskäytännöistä en tiedä, mutta en oikein osaa löytää tästä perustetta millekään epäilyksille jostain mystisestä poliittisesta syrjinnästä.
