Arkkipiispa sai nuhteita tuomiokapitulilta - ei ollut kuitenkaan ylittänyt toimivaltaansa (juttukommentit)

  • 1 / 9
  • Logiikka
  • 1.5.2015 10:40
Olen itse lestadiolaisesta perheestä ja koko sukuni kuuluu kyseiseen lahkoon. Usein homojen oikeuksista keskusteltaessa saanut kuulla että raamattu kieltää homouden, eikä tätä "saastaista elämäntapaa" tule siksi hyväksyä. Siihen, että miksi he eivät kivitä tottelemattomia lapsiaan kuoliaiksi, vältä sekoitekankaiden käyttöä, pidä orjia, pakkonaita raiskattuja raiskaajilleen taikka syö simpukoita, en ole saanut mitään vastausta, vaikka nämä ohjeet löytyvät samasta Mooseksen kirjasta, jota siteerataan homoja tuomitessakin.
Tuo Patmoksen Pasi Turusen purkautuminen todella näyttäytyy hädän parkaisuna ja viimeisiin oljenkorsiin tarttumisena.

Oikeastaan koko yhdenvertaisen avioliitto-oikeuden vastustamisen argumentaatio on joukko yksittäisiä oljenkorsia: näennäis-loogista sanakikkailua ja epätosiin väittämiin perustuvilla tulevaisuuden kauhukuvilla pelottelua. Tietysti isossa roolissa ovat vielä uskonkappaleisiin liittyvät perustelut.

Itsekin päätäni puistellen kiinnitin huomiota siihen, miten Turunen kirjoituksessaan rinnastaa yhdenvertaisen avioliitto-oikeuden vastustajien toiminnan orjuuden vastustamiseen sekä Martin Luther Kingiin ja tämän "I have a dream!" -lauseeseen. Ainakin itse kyllä katson, että tie toteutumassa olevaan unelmaan yhdenvertaisesta avioliitto-oikeudesta vertautuu selvästi paremmin em. tasa-arvoon johtaneeseen kehitykseen. Oikeastaan se on osa samaa tarinaa - varsinkin kun muistetaan, että myös orjuutta ja rotuerottelua on parusteltu vahvasti uskontoon pohjautuvin argumentein.

Sinänsä Turunen kuvaa kirjoituksessaan hienosti niitä hankaluuksia, mitä yhdenvertaisuuden puolesta toimineet ovat joutuneet kohtaamaan ja miten vaivalloinen se polku on ollut kulkea. Asenteet ovat kuitenkin muuttuneet paljon pidempään kuin viimeisenä runsaana 20 vuotena. Asenneilmasto on muuttunut suopeammaksi 1960-luvulta lukien. Toki itse avioliittokysymys on ollut esillä konkreettisesti juuri runsaat kaksi vuosikymmentä.

Minä ajattelen niin, että yhdenvertaisuuden puolesta tehtävään työhön liittyy aina toive ja toivo paremmasta. Siksi se työ on hedelmällistä. Siksi se työ kestää myös takaiskut. Nuo takaiskut voivat jopa antaa uutta voimaa.

Sen sijaan minun on vaikea ymmärtää, millainen ihminen voimaantuu ajatuksesta saada pidettyä joku ihmisryhmä kakkosluokan kansalaisina. Hyvin usein tällaisen ihmisen taustalla löytyy fundamentalistista uskonkappaleiden tulkintaa.
  • 4 / 9
  • martin
  • 2.5.2015 19:07
Avioliitto on maallisen järjestyksen alainen. Sellaisena se järjestyy muuttuvissa olosuhteissa ja on siis muutoksen alainen. Nyt oikeudenmukaisuuden vaatimus siitä, että saa kaikkien edessä kuulua sille, jolle lupaa kuulua - oli se aikuinen ihminen kuka tahansa -, on sovittu järjestys.
Tässä taivaallisesta järjestyksestä (lyhennettynä):
...Jeesuksen luo tuli saddukeuksia, jotka kieltävät ylösnousemuksen. He esittivät hänelle kysymyksen: "...Kenen vaimo hän on oleva ylösnousemuksessa? Hänhän on ollut naimisissa heidän jokaisen kanssa (seitsemän veljestä). Jeesus vastasi heille: "Te kuljette eksyksissä, koska ette tunne pyhiä kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa. Ei ylösnousemuksessa oteta vaimoa eikä mennä vaimoksi. Ylösnousseet ovat kuin enkelit taivaassa. ..."

Kommenttia muokattu: 02.05.2015 klo 20:33
  • 5 / 9
  • Raamattua lukeva
  • 2.5.2015 19:40
Lestadiolaisen logiikka- nimimerkillä kirjoittavan mielipiteessä paljastuu se usein mainittu asia, että lestadiolaiset tuntevat huonosti Raamattua. Apostolien teoissa pakanakristityt vapautettiin muista Mooseksen lain kohdista paitsi haureus, epäjumalien palvonta ja veren syönti, joka sekin liittyi usein epäjumalien palvontaan. Mooseksen lain seremoniat ja muut koskivat yhtä kansaa tiettynä aikana. Vain ne kohdat laista, jotka Jeesus tai esim Paavali vahvistivat UT:n puolella ovat voimassa. Näitä ovat esim käskyt ja edellämainittu kohta. Jeesus itse Matteus 19:ssä vahvisti avioliiton miehen ja naisen väliseksi. Jeesus ei ollut aikansa lapsi vaan sama eilen tänään ja iankaikkisesti.
  • 6 / 9
  • Public eye
  • 2.5.2015 20:28
Nimimerkki "Raamattua lukeva" ei ilmeisesti näe malkaa omassa silmässään tulkitessaan, että käsitys veren syönnin kiellosta on sittenkin aikaan sidottu, mutta luvalla sanoen varsin epämääräinen käsitys "haureudesta" taas ei.
Matteus 19:ssä käyty keskustelu avioliitosta jää taas nykykäsityksen mukaan varsin vajavaiseksi. Siinähän ei nähdä lainkaan mahdollisuutta, että vaimo voisi ottaa eron miehestään tai tilannetta, jossa nainen menisi naimisiin vaimon hylkäämän miehen kanssa. Selvästikin tästä aiheesta pitäisi käydä Jeesuksen kanssa uusi keskustelu, jossa hän voisi ottaa kantaa myös samaa sukupuolta olevien avioitumiseen ja naisen tasa-arvoon avioliitossa miehen kanssa.
No onneksi minun ei tarvitse miettiä näitä asioita, kun elämäni pyörii aivan muiden pohdintojen ympärillä.
  • 7 / 9
  • martin
  • 2.5.2015 20:54
Matteus 19:
Kysymys kuuluu: "Saako mies hylätä vaimonsa mistä syystä hyvänsä?"
Jeesuksen vastaus t ä h ä n kysymykseen on, että ihmiset on t ä s s ä t a p a u k s e s s a luotu mieheksi ja naiseksi. Tekstissä oleva "alun perin" tarkoittaa siis sitä, että ei tule erota.
Avioliitto on ratkaisu, joka soveltuu vain osalle. On myös ihmisiä, joille avioliitto ei sovellu heidän luontonsa tai peräti muiden takia. On myös ihmisiä, jotka Jumalan takia ottavat osakseen naimattomuuden. Jeesuksen sanoin: "Joka voi valita tämän ratkaisun, valitkoon". Avioliiton jälkeinen lista siihen kelpaamattomista, kuulumattomista osoittaa, että teksti ei ole tarkoitettu ihmisten määrän ja luonnon osalta kaikenkattavaksi. Sen sijaan avioliitto on sisällöllisesti ajateltu pyhäksi. Avioliiton pyhittää Jumala, eivät ihmiset.
Tekstissä ei lue, että avioliitto on v a i n miehen ja vaimon välinen. Tekstissä puhutaan vain ihmisen olevan luotu sekä mieheksi että naiseksi. Mies kuuluu ollessaan avioliitossa vaimolleen (niinkuin vaimo kuuluu miehelleen). Näin siis eroa ei ole tarkoitettu.
  • 8 / 9
  • Jorma Hentilä
  • 2.5.2015 23:03
Anssi Tiittasen teksti Seurakuntalaisessa on Pasi Turuselle ja kumppaneille sillä tavalla hankala, että se riisuu hankkeelta tutkimuksellisen naamion. Tiittanen - itsekin helluntailainen - toteaa hankkeen olevan uskonnollisesti kapealla pohjalla. Se ponnistaa uskonnollisista perusteista, ja hän kehottaa hankkeen ajajiea tuomaan ne rohkeasti esiin.

Hankkeen taustavoimat ovat helluntailaisia ja viidesläisiä, pääasiassa kansanlähetyksestä (P. Räsäsen hengellinen koti), sekä karismaattisia porukoita, poliittisesti lähinnä kridstillisdemokraatteja.
  • 9 / 9
  • Havainnoija
  • 5.5.2015 15:50
Räsäsen Päivi on käynyt kirkolliskokouksessa viemässä valtioneuvoston tervehdyksen ohjeistaen arkkipiispaa ja koko evlut kirkkoa muun muassa seuraavasti:
”Kirkon sisällä tarvitaan rohkeutta säilyttää linjansa avioliitosta yhden naisen ja yhden miehen liittona, kun paine näistä luopumiseen kasvaa” ja ”...naisen ja miehen välisellä avioliitolla on syvä teologinen merkitys muun muassa Pyhän Kolminaisuuden sekä Kristuksen ja seurakunnan suhteen symbolina...”
http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/kotimaa/5900/paivi_rasanen_kirkolliskokouksessa_avioliittolain_muutoksen_vaikutusta_kirkkoon_ei_tule_vahatella

Linkki puheeseen jutun lopussa.