Viron parlamentti keskusteli parisuhdelaista (juttukommentit)

  • 1 / 31
  • Riquman1990
  • 7.10.2014 20:08
"Vastustajat katsovat ei-aviollisessa parisuhteessa eläville tarkoitetun lain olevan savulla verhottu keino tuoda Viroon "homoavioliitot"."

Näinhän Suomessakin on käymässä. Parisuhdelain kannattajat lupas reilut 10 vuotta sitten, et sitä ei tulla laajentaan homoliittoihin. Nyt Suomeenkin ollaan puuhaamassa homoliittolakii.
Öööh... kuka lupasi? Kuka sellaista edes olisi voinut luvata?

Minä kannatin parisuhdelakia reilut 10 vuotta sitten (ja kannatan paremman puutteessa toki edelleenkin), mutta minä en ole luvannut enkä edes antanut ymmärtää, etteikö päämääränä olisi yhdenvertaisuus ja sen mukana myös samaa sukupuolta olevien oikeus solmia avioliitto.
  • 3 / 31
  • Havainnoija
  • 7.10.2014 20:54
”Parisuhdelain kannattajat lupas reilut 10 vuotta sitten, et sitä ei tulla laajentaan homoliittoihin.”

Ihan vaan tiedoksi, että parisuhdelaki nimenomaan koskee homoliittoja eli samaa sukupuolta olevat pariskunnat voivat virallistaa homoliittonsa eli rekisteröidä suhteensa.

”Nyt Suomeenkin ollaan puuhaamassa homoliittolakii.”

No ei olla. Kyseessä on tasa-arvoinen avioliittolaki, joka koskee kaikkia ja josta eduskunnan on tarkoitus äänestää vielä ennen vuodenvaihdetta.

Kommenttia muokattu: 07.10.2014 klo 21:05
  • 4 / 31
  • Riquman1990
  • 8.10.2014 0:12
Mä tarkotin, et parisuhdelakii ei tulla laajentaan niin, et homoliitot on mahdollisii.

Kommenttia muokattu: 08.10.2014 klo 02:36
Riquman1990,

Miksi ei?
Mikä siinä sinulla niin paljon mättää?

Miksi asia on sinulle niin henkilökohtainen, että jaksat roikkua tälläkin sivustolla sitä vastustamassa, kun yli 60 prosenttia suomalaisista sitä kuitenkin kannattaa?

Mikä on ideologinen perustasi, mikä on taustasi, mikä oikein olet ja miksi aiot isona ihan aikuisten oikeesti tulla?

EDIT: Kyllä edelleen vituttaa yli kaiken tuollainen tahallaan slangilla kirjoittaminen. Ei se osoita mitään omaperäisyyttä, vaan pelkästään peräisyyttä.

Kommenttia muokattu: 08.10.2014 klo 00:59
  • 6 / 31
  • Riquman1990
  • 8.10.2014 2:36
Mikä on Peten tausta ku jaksaa roikkuu täällä jatkuvasti riitelemässä toisten käyttäjien kanssa? Pitääks muka kaikkien seksuaalivähemmistöön kuuluvien kannattaa homoliittoi?

Ja mistä sä ton 60 % revit? Peräsyydestäs?
  • 7 / 31
  • Hönötin
  • 8.10.2014 7:22
Kyl täs on vuosien mittaan tullut sellainen tunne, että oot Persujen luoma trolli, joka ei oo homoa nähnykkään. Ampuu koko ajan homoja jalkaan.
Homoliitothan (kaiketikin siis samaa sukupuolta olevien väliset parisuhteet?) ovat olleet Suomessa laillisia 1970-luvun alkupuolta, jolloin homoseksuaaliset teot dekriminalisoitiin Suomessa. Homoliitot olivat toki mahdollisia sitäkin ennen, joskin ne katsottiin laittomiksi. Vuonna 2001 eduskunta päätti tunnustaa homoliitot lainsäädännössä. Vielä olisi tarpeen saada lain edessä homoliitoille tasa-arvoinen asema heteroliittoihin verrattuna. Kestävin keino olisi uudistaa avioliittolaki sellaiseksi, ettei siinä viitata avioliiton osapuolten sukupuoliin.

Taannoisen brittiläisen asennetutkimuksen mukaan hlbti-vähemmistöihin kuuluvien asenteet (hlbti-asioissa) eivät lopultakaan poikkea vähemmistöön kuulumattomien asenteista radikaalisti. Sen valossa on selvää, että seksuaalivähemmistöön kuuluvien joukossa on ei-kannatusta ja jopa vastustusta homoliittoja (ja homoavioliittoja) kohtaan. Perustelut kannattamattomuudelle tai vastustamiselle ovat vähemmistöihinkin kuuluvien kohdalla yhtä heikkoja kuin vähemmistöön kuulumattomienkin kohdalla: taustalla on yleensä itsekkyyttä (kun asia ei kosketa itseä), ennakkoluuloja, halua syrjiä ja kaikenlaista muuta epä-älyllistä. Hlbti-vähemmistöjen kohdalla tulee kyseeseen myös itsesyrjintä.

Kenenkään ei pidä kannattaa homoliittoja, mutta järkevästi tarkastellen ei ole myöskään mitään syytä olla kannattamatta tai varsinkaan vastustaa. En oikeasti ole kuullut missään yhtään kestävää perustelua hlbti-ihmisten yhdenvertaisen aseman vastustamiselle.

Niin, ja... eihän parisuhdelakia olla laajentamassa mihinkään nytkään. Sen sijaan avioliittolakia ollaan uudistamassa siten, että heteroparien lisäksi se koskisi myös homopareja. Ja vaikka parisuhdelaki olisi se, jota laajennettaisiin, niin ei ole nyt eikä ole ollut 10 vuotta sittenkään mitään sellaista tahoa, jolla olisi natsoja luvata "et sitä ei tulla laajentaan homoliittoihin".

***

Vitutus on vähän sellainen asennekysymys. Paljon on itsestä ja oman vanteen tiukkuudesta kiinni, miten vähällä antaa vitutukselle vallan. Minusta herkimmin vittuuntuvat ovat oikeastaan aika hauskoja omassa tilassaan. Esimerkiksi Väyrysen Paavo aikanaan pohti, jotta "voiko vitutukseen kuolla", ja pienestä säälistä huolimatta kieltämättä hymyilytti.

Itseäni ei tämä kotimaisen avioliittoasian jumittaminenkaan ole oikeastaan kertaakaan "vituttanut". Sen sijaan tuo jumittaminen on ajanut miettimään keinoja valistaa sellaisia vastustajia, jotka eivät ole valmiita itse käymään läpi sitä pohdintaa, jonka ainoa tulos on: ei ole mitään kestävää perustelua yhdenvertaisuuden ja tasa-arvoisen avioliittolainsäädännön vastustamiselle.

Kovasti lämpimästi Viroon suhtautuvana tunnen kyllä harmia siitä, että virolainen yhteiskunta on yhä niin jakautunut tässä aiheessa; että suuri osa kansasta ei ole voinut käsitellä aihetta ilman ennakkoluuloja.

Varro Vooglaid hourupäisine laumoineen on kyllä vienyt minut toisinaan vitutuksen kynnykselle, koska nämä ajavat kärpäsiä sellaisten ihmisten päähän, joilla ei ole vielä ollut neuvostomiehityksen jälkeisenä aikana tilaa kohdata omia ennakkoluulojaan vaikkapa nyt hlbti-kysymyksessä. Eniten tässä harmittaa se, ettei (viron) kielellinen ulosantini ole sillä tasolla, että pystyisin laulamaan Vooglaidin käsityksineen suohon. Vaikka halua ja energiaakin olisi.

Iloinen olen kyllä siitä, että vihdoin Virossa käydään homokeskustelua ilman sordiinoa. Viro on avoin yhteiskunta, jossa tällaista keskustelua on mahdollista käydä, toisin kuin Venäjä. Vain keskustelun kautta on mahdollista käsitellä asiaa - nähdä todet ja valeet. Totuus nousee esiin, ja valhe vajoaa. Kerran yhdenvertaisuus voittaa kumminkin.
  • 9 / 31
  • Riquman1990
  • 8.10.2014 7:53
Eli jos on eri mieltä leimataan trolliks? ;D Ja mä oon bi enkä mikään (Seta-)homo.
Ja homoliittolain jälkeen ovat vuorossa kirkkohäät. Ja sitten adoptio. Yksi pala kerrallaan, varovasti hivuttaen.

Jos muistan oikein, virallistettua parisuhdetta puuhatessa moni tuohtui, kun jotkut uskalsivat puhua samassa lauseessa kirkkohäistä ja adoptiosta. Ei saa haukata liian suurta palaa; voi käydä vanhan sanonnan mukaan, että kun kuuseen kurkottaa, katajaan kapsahtaa, muistutettiin turhan innokkaita höpisijöitä, jotka palautettiin ruotuun.

Suomalaisia pitää totutella - hiilostaa hiljaa tulella - ei järkyttää - tai pahimmassa tapauksessa kala karkaa katiskasta, eikä käy enää täkyyn. Kymmenen vuotta se kesti, minkä jälkeen oli aika käynnistää proggiksen seuraava vaihe, sukupuolineutraali avioliitto. Mielenkiintoista, että samat ryhmät, jotka puhuivat kauniisti rekisteröidyn suhteen puolesta, tuomitsevat sen nyt pahimmanlaatuisena rasismina.

Mielenkiintoista on myös harkittu sanojen käyttö, kuten tämä sukupuolineutraali avioliitto ja mitä näitä luomuksia nyt onkaan kuultu julkisuudessa. Taisipa se olla jossain vaiheessa myös tasa-arvoinen liitto. Kansa on aivan pää pyörällä siitä, että mitä tässä nyt tapahtuu. Parisuhdelakiakaan ei muuteta, eikä varsinkaan avioliittoa. Tarvitaan vain parin sanan viilausta. Sama varovainen hivuttava suostuttelu käynnissä...

Missä mainostoimistossa näitä viisivuotissuunnitelmia punotaan? Sliipattua, ammattimaista ja organisoitua. Jo yhden gallupin järjestäminen vaatii rutkasti rahaa ja tästä aiheesta niitä on järjestetty yhtä paljon kuin konsanaan nato-jäsenyydestä. Presidentinvaalitkin saatiin ihmeellisellä kommervenkillä väännettyä homovaaleiksi.

Huvittavinta keskustelussa on kuitenkin vastustajille heitetty argumentti; "Eikö teillä todellakaan ole mitään muuta mielessä kuin homoliitot?". Siis ihan oikeasti?
Bissethän yleensä onkin kaikkien pettäjiä...enkä ole mikää setahomo, joten älä huoli...
Virossa kirkko tai kirkot eivät ole valtion kanssa naimisissa, kuten on Suomessa asiain tila. Kirkko päättää itse sen, ketä se siunaa. Edistyksellinen kirkkohan voi hyvinkin (niin Virossa kuin Suomessakin) ottaa halutessaan ratkaisevan askeleen jo ennen avioliittolainsäädännön uudistamista: se voi alkaa halutessaan siunata rekisteröityjä parisuhteita, tai avosuhteita tai mitä ikänä.

Suomessa adoption hakemisen oikeus pariskuntana liittyy avioliittolain uudistushankkeeseen. Virossa käsiteltävänä oleva parisuhdelaki käsittäisi sisäisen adoption.

Mitä tulee parisuhdelain laatimisen ajan puheisiin, niin silloin ei oltu tekemässä kuin parisuhdelakia. Siihen yhteyteen eivät kuuluneet kirkkohäät, eivätkä kuulu avioliittolain uudistushankkeeseenkaan. Kirkkohäät ovat kirkon asia. Kirkkolakia ei olla muuttamassa. Sisäinen adoptio taas tuli Suomessa myöhemmin, erillisen käsittelyn kautta.

Onhan tämä tietysti vähän hanurista, kun palapeliä ei pääse yhdellä istumalla kokoamaan valmiiksi. Joka palan kohdalla pitää vakuutella, ettei sen liittäminen jo valmiiseen osaan pudota taivaita kenenkään niskaan.

Homoseksuaalisuuden dekriminalisoiminen ei pudottanut taivasta kenenkään niskaan. Sairausluokituksen poistaminen ei pudottanut taivaita kenenkään niskaan. Parisuhdelain hyväksyminen ja voimaantulo eivät pudottaneet taivasta niskaan. Perheen sisäinen adoptio ei pudottanut taivasta niskaan. Vaikka tuomiopäivästä varoittelevia joka kerran on riittänytkin.

Kaikissa em. tapauksissa osa kansasta sen sijaan sai lopulta vähän paremman pohjan elämälleen, pääsi lähemmäs yhdenvertaista asemaa vähemmistöön kuulumattomien kanssa.

Avioliittolainsäädännön muuttaminen yhdenvertaiseksi tai tasa-arvoiseksi tai sukupuolineutraaliksi ei sekään ole romauttamassa taivasta kenenkään niskaan. Muutos ainoastaan parantaa erään kansanosan asemaa, taas lähemmäksi vähemmistöön kuulumattomia.

On hivutettava hissukseen ja totutettava. Uuteen ponnistukseen päästään, kun hitaimmatkin ovat huomanneet, että edellinenkään muutos ei ollut muutos huonompaan.

Vaikka kaikkien etu olisi hoitaa asia pois päiväjärjestyksestä, muiden asioiden tieltä.
Riquman1990 ja Cadence vain päivittelevät sitä, että ihmisten mielipiteet muuttuvat järkevämmiksi ja yhteiskunnan normistoa ollaan vastaavasti muuttamassa.

Olisin odottanut edes pientä perusteltua argumenttia siihen, MIKSI tällainen kehityskulku ei ole toivottavaa, ja mitä haittaa siitä kokonaisuuden tai yksilön kannalta voisi olla. Toisaalta en ihmettele, sillä niitä ei yksinkertaisesti löydy.
Seurasin hyvän aikaa kiinnostuneena Viron parlamentissa käytyä debattia. Muistutti mielestäni paljon Suomessa käytävää keskustelua, ja joukosta erottuivat niin järkisyihin vetoavat lain asialliset puoltajat kuin menneisyyteen takertuvat lain vastustajatkin, jotka puhuivat mielellään kaikesta muusta kuin itse lakiesityksen sisällöstä.

Löytyipä joukosta Viron oma Veltto Virtanenkin, jonka puheenvuoron jälkeen puhemies katsoi oikeaksi muistuttaa edustajia asiallisen ja kunnioittavan puhetavan noudattamisesta parlamentissa.

Eräs takavuosien urheilusankari taas käytti puheenvuoronsa sen korostamiseen, kuinka loukkaavana hän itse kokee väitteet siitä, että lakiesityksen vastustajat vihaisivat homoja. Miksi hän ei kuitenkaan halua kannattaa seksiaalivähemmistöjen yhtäläisiä ihmisoikeuksia, jäi sen sijaan epäselväksi.

Todella mielenkiintoista nähdä, mihin äänestystulos huomenna kallistuu. Myös se tuli tänään selväksi, että edes venäläistaustaisista kansanedustajista kaikki eivät suinkaan vastusta homojen oikeuksia.
"Bissethän yleensä onkin kaikkien pettäjiä...enkä ole mikää setahomo, joten älä huoli..."

Onks joku bi pettäny sua ja särkeny sun sydämen? Nyyh!

"Olisin odottanut edes pientä perusteltua argumenttia siihen, MIKSI tällainen kehityskulku ei ole toivottavaa, ja mitä haittaa siitä kokonaisuuden tai yksilön kannalta voisi olla. Toisaalta en ihmettele, sillä niitä ei yksinkertaisesti löydy."

Sukunimilaki on ainoo, joka kaipaa uudistusta. Muuten rekisteröidyssä parisuhteessa on jo otettu homojen oikeudet riittävästi huomioon.

Kommenttia muokattu: 08.10.2014 klo 19:40
Toistan kysymykseni, koska se ei ilmeisesti ensimmäisellä kerralla mennyt jakeluun:

MIKSI tällainen kehityskulku ei ole toivottavaa, ja mitä haittaa siitä kokonaisuuden tai yksilön kannalta voisi olla.
Lapsen oikeuksien kannalta esim. homoadoptio on erittäin kyseenalanen ratkasu. Ehkä, jos adoptio ja hedelmöityshoidot jätettäs pois, mä voisin kannattaakin homoliittoi.
"Homoadoptiossa" ei oikein voi nähdä sen suurempia ongelmia kuin "heteroadoptiossa". Hedelmöityshoidot puolestaan on jo nyt olemassa, eikä niillä ole tekoa avioliittokysymyksen kanssa.
Mutta asia ei liity avioliittolakiin.

Toinen asia on, että miksi hedelmöityshoidot pitäisi ottaa pois lesbopareilta? Vaikea ymmärtää sellaisen takana olevaa ajatuksenjuoksua.
Riquman1990: Jättäisitkö siis puutarhasi hoitamatta, jos kyseessä ei olisi sairaus? Tai jättäisitkö lemmikkieläimesi tyystin hoitamatta? Ja laskut hoitamatta?
Entä Riquman nainen joka ei voi synnyttää, vaikkapa puuttuvien munasarjojen tai puuttuvan kohdun vuoksi?

Toisekseen mitä tulee avioliittoon, hyvin harva lesbo tai homopari on tähän mennessä menneet naimisiin kirkossa. Yhdysvalloissa tähän mennessä kaikki ovat avioituneet maistraateissa.

Kommenttia muokattu: 09.10.2014 klo 09:22
Riquman1990 minä säälin sinua: olet kaapissa oleva bi joka ei uskalla kannattaa tasa arvoa ja luulet olevasi parempi koska sinua kiinnostaa myös vastakkainen sukupuoli ja häpeät mitä porukka ajattelisivat jos olisit miehen kanssa ja vieläpä adoptoisitte lapsen. Tule kaapista ulos.

Tutkimusten mukaan vanhempien sukupuolella ei ole väliä ja on todettu että itseasiassa naisparien lapsilla menee paremmin kuin mies tai sekaparien lapsilla.
Hauskaa luettavaa!
Olen muutanut 20v sitten Suomesta vapaaseen maailmaan, jossa nämä asiat eivät enää tulehduta yhteiskunnallista keskustelua.
Olemme mieheni kanssa 'ihan oikeesti' naimisissa ja mikään ei tässä suhteessa pysty ketään hämmästyttämään.
Täällä mietityttää se, miten kaikilla olisi osa yhteisössä ja miten yhteiskuntaa voidaan kehittää eteen päin.
Hassua, miten ugrilainen Suomi on pystynyt ankkuroimaan itsensä noin.
Ongelmana tietysti on se, että oli laki mikä tahansa, suomalainen on aina ollut, on, ja tulee olemaan maatiainen.