"Kesällä 2010 Seta palkitsi Big Brother -talon ja sen tuotantoyhtiön Metronome Film & Televisionin Asiallisen tiedon omena -tunnustuspalkinnolla."
Se onkin suurin häpeäpilkku tuon palkinnon jakohistoriassa. Jakajat eivät tainneet tajuta, että BB-tuotantoryhmä on kerännyt läpi historiansa ohjelmiinsa tarkoituksella juurikin yhtä poikkeusta lukuun ottamatta erittäin hinttimäisiä/naismaisia homoja, sillä tuotantoryhmä on ajatellut näiden tuovan hupia katsojille ja aiheuttavan typerällä käytöksellään konflikteja talossa. Tarkoitus on siis ollut repiä huumoria ja draamaa irti hinteistä. Siitä sitten vielä annetaan palkinto, heh heh!
Tämän kauden hinttineiti, Joni (joka muuten on vasta 18-vuotias toisin kuin tässä jutussa väitetään), on melko epätodellisen tuntuinen hahmo. Vaihtaisi nyt edes sukupuolensa rehellisesti naiseksi.
Jos nyt oikein olen ymmärtänyt iltapäivälehtien lööpeistä ja muista yhteyksistä, on tarjolla ollut yleisesti friikkisirkuksen elementtejä asukkaiden suuntautumisesta riippumatta. Vaan mikäs minä olen arvioimaan: en ole BB-menoa televisiosta katsellut sen historian aikana tarkoituksella kertaakaan, vaan nähnyt joskus väläyksiä kanavia läpi surffaillessani.
En ole seurannut BB-ohjelmaa aiemmin enkä aio seurata nytkään (oma elämä on siihen liian lyhyt).
Olkoon yllä olevan jutun lukeminen tämänvuotisen pläjäyksen osalta riittävä osallistumiseni asiaan (tosin oletan, että iltapäivälehdistä ei voine olla näkemättä mitä sensaatiomaisimpia tapahtumia taas pitkin syksyä (tai kuinka kauan se piina sitten kestääkään).
Ainut kiinnostava asia, joka kiinnitti edellä huomiotani, on tuo promies. Tosin hän asiayhteydestä päätellen lienee kotoisin Enontekiöltä, ei -tekijältä.
Myöskään itse tuon uutisen kirjoittajana en aio seurata BB-talon touhuja kuin ehkä sieltä täältä. Sen sijaan tänä iltana 25.8.2014 klo 19.30 paljastuu, moniko sai surmassa Salattujen Eläimien keväisessä joukkosurmassa. Silloin pyssymiehet valtasivat tanssiaissalin. Sarjan kuvaukset edelleen jatkuvat Huvilakadulla ja vanhassa Eirassa, joten kaikki on varmaan ennallaan. Lehdissä oli jo Salkkarihahmojen kuolinilmoituksia.
En tiedä mikä ylpeyden aihe on olla katsomatta Big Brotheria; kai vähän samanlainen kuin se, kun joku ylpeilee sillä, että ei katso yhtään urheilua. Mielipiteitä silti löytyy asiasta. Kuten urheilussakin, pikku katsauksilla tuskin pääsee kiinni asian ytimeen (joka Big Brotherin kohdalla on ihmisten välinen dynamiikka, omien suosikkien muodostuminen, eristyksen ja käskytettynä olemisen aiheuttama henkisen tasapainon järkkyminen kilpailijoilla jne). Kaikkien kukkien voisi antaa kukkia myös tällä saralla. Omasta mielestäni alkaa olla jo vähän vanha vitsi, miten reality-tv on tv:n pohjasakkaa, jota katsovat vain bimbot.
Joni on diivaileva nuori homo, joka alkaa jo muutaman päivän jälkeen käydä muiden hermoille. Kai siellä on toinenkin homo, joskaan asiasta ei kai ole ainakaan päivän koosteessa puhuttu avoimesti. Omasta mielestäni tällä kaudella ohjelma liittyy homouteen lähinnä siinä asiassa, että homosta on tehty tämän kauden "narri", ainoa täysin aivottomasti ja itsekkäästi käyttäytyvä yksilö. Aivan varmasti kilpailijoita valitessa on nähty, että tästä saadaankin hyvää draamaa irti ajattelematta sen enempää sitä, millaisen kuvan se homoista antaa. Siinä mielessä olen osin samaa mieltä Is:n kanssa.
Jos tuo viittaus ylpeilyyn oli kohdistettu minuun, ohi meni. En ole mitenkään ylpeä valinnoistani, kyseinen formaatti ei vain kerta kaikkiaan kiinnosta.
Asetelma sinänsä voisikin olla eri tavalla toteutettuna jopa kiinnostava, mutta sen käsittelyyn riittäisi yksi maksimissaan puolentoista tunnin dokumentti, ei kuukausikaupalla jatkuva yleinen kyttäysmaraton.
En toisaalta oikein jaksa keskyttyä seuraamaan myöskään urheilua televisiosta - vaikka olenkin tosielämässä aika paljonkin tekemisissä liveurheilun kanssa, ja tunnen henkilökohtaisesti monta kansallisesti ja kansainvälisestikin huipputason urheilijaa jotka ovat mielestäni todella hyviä ja fiksuja tyyppejä.
Makunsa ja mieltymyksensä kullakin, ei siinä mitään pahaa! Asiaohjelmien ja klassikkoelokuvien lisäksi katson televisiosta lähinnä joitakin amerikkalaisia sitcom-sarjoja. Ne kestävät yleensä alle puoli tuntia ja tarjoavat sopivasti rentouttavaa aivojen tyhjennystä, ajoittain nokkelaa sanailua sekä fiktiivisen kurkistusikkunan aivan toisenlaiseen, ammattitaidolla tehtyyn viihdekulttuuriin, ilman myötähäpeän tunnetta. Ja myös ilman ylpeyden tunnetta valinnoistani.
