Tämä oli itselleni hirvittävän tärkeä kirja vuonna 1995, kun olin hiljattain tullut kaapista. Se oli niin voimaannuttavaa luettavaa kaiken psykiatrisen pupputiedon jälkeen. Muistan vieläkin, miten huojentavaa oli lukea, että huonon isäsuhteen ei tarvitse olla homouden syy, vaan pojan erilaisuus on voinut johtaa siihen, että isäsuhteesta on tullut etäisempi. Se oli tosi tärkeä näkökulma, joka on pysynyt mielessä kaikki nämä vuodet. Iso kiitos tekijöille!
Erittäin tärkeä minulle myös, aikanaan heti kaksikymppisenä. Erinäisistä romaaneista luin rohkaisua oloille, mutta tämä antoi sen ulottuvuuden että oman maan tieteessä ja ajattelussa tapahtui myös.
Tässä alkaa kerääntymään niin paljon luettavaa jo, että ihan läkähdyttää tämä homokevät. (Ko. kommentti sisältää oman perheeni räväkämpää huumoria, eikä sitä ole tarkoitettu loukkaukseksi.)
Sain juuri ahmittua Jonas Gardellin "Sairaus"-kirjan, ja lisää luettavaa tiedossa. Kovin äidin sydäntä riipii. Monitahoiset ovat tunnelmat, kun toisaalta rohkaisee itseään sillä, että minä kuitenkin hankin sitä tietoa ja haluan varsinkin saada sitä kokemustietoa. Ja toisaalta taas, miksi maailma muuttuu niin hitaasti?
Itse en ole kertaakaan ajatellut tai kysynyt, että kenen vika tai miksi. Kysymykset kohdistuvat lähinnä siihen, että kuinka kukaan on voinut tuomita, syrjiä, tai kuinka kukaan on voinut selvitä noista ajoista ehjänä?
Kirja oli monessa suhteessa hyvin tärkeä. Esimerkiksi sen ilmestyminen sattui ajankohtaan, jossa aids tuli Suomeen, ja sen nostattamana homomiehiin kohdistuva syrjintä lisääntyi.
Ollli Stålströmille kuuluu ensisijainen kunnia kirjan aikaansaamisesta. Ilman Ollia kirja ei olisi ilmestynyt. Kirjan tekemiseen osallistui melkoinen joukko sateenkaariväkeä artikkelien kirjoittajina, taustaselvitysten tekijöinä, kommentoijina ja kielenhuoltajina. Itse luin käsikirjoituksen läpi - osin kahteenkin kertaan -, muokkasin tekstiä ja korjasin kieltä.
Kaksi muistikuvaa on jäänyt elävästi mieleen. Kirjan artikkeleita oli mukanani työmatkoilla ei puolilla maata, kiire kun oli saada kirja painoon. Niinpä käytin junaa Kemijärven asemalla odotellessani aikaa käsikirjoituksen syynäämiseen. Toinen muistikuva on ajalta pian kirjan ilmestymisen jälkeen. Äitini kotiavustaja oli kertonut tyttärensä murrosikäisen pojan sanoneen äidilleen olevansa homo. Kotiavustaja tiesi minun olevan mukana Setassa ja kysyi siksi äidiltäni, olisiko minun kauttani saatavissa jotakin tietoa. Äiti kertoi kotiavustajalle, että on ilmestynyr kirja nimeltään Rakkauden monet kasvot, joka löytyy kirjastosta. Myöhemmin kotiavustaja kertoi hänen tyttärensä lainanneen kirjan ja kiitteli siitä olleen arvokasta apua.