Jahas, entisen lapsitähden urasuunnittelu on siinä vaiheessa, että huispaajan viitta pitää karsistaa mahdollisimman "shokeeraavilla" tai etäännyttävillä rooleilla. Ensin hommaillaan hevosten kanssa, sitten...
Jos ohjajan mielestä anaaliseksi on homoseksiä, ja homoseksi sattuu ensimmäisellä kerralla, voi ehkä tulla mieleen se seikka, onko ohjaaja kenties perehtynyt ollenkaan aiheeseensa. Myös käsite neitsyys ja sen menetys homomiehillä lienee hieman haussa. Kuin myös se, että sattuuko se ensimmäisellä kerralla vai ei, nuo kun on täysin yksilöllisiä kokemuksia - kipu ei varmaankaan ole ohjaajan ajamaa "realismia".
Rakkaudesta. Sillä on eroa, miten ihmiset rakastuvat, kokemus ei ole yleismaallinen, kuten Radcliffe tässä väittää. Pitää muistaa, että Ginsbergin nuoruudessa homoseksuaalisuus oli laitonta, sairasta - homoseksuaalisuuteen ei liitetty rakkautta tai kiintymyksen tunteita. Miesten välisiä rakkaussuhteita on toki aina ollut, yhteiskunnallinen tilanne on tehnyt sen ilmaisemisesta aivan eri asian, kuin heterovastaavasta.
Ginsbering tarina on kyllä elokuvan arvoinen ja on pieni ihme, että Hollywoof on onnistunut tuottamaan homoteemaa käsittelevän leffan ilman James Francoa.
_____________
Krokidasin (*) ohjaamaa elokuvaa odotellessa suosittelen lämpimästi Epstein/Friedmanin ohjaamaa Howl - Huuto elokuvaa, joka keskittyy lähinnä Ginsbering kuuluisimman runon oikeusjuttuun. (Suosittelut elokuvassa näyttelevästä James Francosta huolimatta).
(* Elokuvat ovat aina ohjaajan, ei näytteliöiden tulkintoja. Näyttelijä saattaa tulkita rooliaan, elokuva on ohjaajan visio.)
Heh, niinpä. Rakastelulla ja "pakkopullalla" on aikamoinen ero.
Rakastelua kun haluaa, kummatkin osapuolet, ihan innolla ... ja se into saa nauttimaan, kaikesta hyvästä, tekemään hyvää, saamaan hyvää, antamaan hyvää, ottamaan hyvää, yhdessä.
Seksin yksi muoto on sitten toki myös runkkaus ja jotkuthan harrastavat seksiä toisen kanssa, runkkaustyyliin :P
Homorakastelusta, homona elämisen lomassa, antaa hyvin kuvaa dekkarileffojen sarja, jossa pääosankin esittäjä on ihan ehta homomies oikeastikin, kuten myös sarjan pohjanan olevien kirjojen kirjoittajakin
Dane DeHaan on tämän elokuvan näyttelijäkaartista toinen kiinnostava henkilö. Muistan hänet hienosti toteuttamastaan roolista tv-sarjassa in Treatment - Terapiassa. Siinä hän oli teini-ikäisenä homona, Jesse D'Amatona, jonka elämä on täydellisesti umpisolmussa. Jesse on adoptoitu perheeseen, jonka vanhempia hän vihaa. Hän myy huumeita ja jakaa pyllyä vanhemmille miehille. Terapiassa hän kapinoi ja haastaa terapeuttia. Hitaasti hän alkaa avautua terapian avulla.
Dane De Haan on hetero. Jotenkin hän on kuitenkin pystynyt tavoittamaan loistavasti teinihomon kipuilevan mielenmaiseman. Homous ei ole mitenkään alleviivattua roolisuorituksessa. Tuota roolia voisi ajatella myös siten, että se on kenen tahansa kipuilevan nuoren kasvutarina.
Odotan erittäin kiinnostuneena tuota uutta elokuvaa ja näiden näyttelijöiden suorituksia.
Sillä kirjoittaja kenties tarkoittaa Radcliffen ryhtyneen tukemaan homojen oikeuksia samaan malliin kuin nayttelijä, laulaja Miley Cyrus, joka kannattaa voimakkaasti tasa-arvoisia oikeuksia homoille. Hän oli jopa ottanut tasa-arvosymbolin tatuoinnin oikeaan nimettömäänsä ilmaisemaan vaatimustaan homojen tasa-arvosta.
* Tuolla joillekin hieman epämääräiseksi jääneellä viittauksella "päätti tehdä 'Miley Cyrukset" tarkoitan tietenkin entisen teinitähden yritystä ravistaa (pun intended) pois entinen kiltin tytön maine. Saman voi nähdä monien muiden entisten lapsitähtien (Drew Barrimore, Macaulay Culkin jne.) urakehityksessä. Tehdään sarja hieman roskimpia eleitä tai rooleja puhtoisen lapsitähden imagon muuttamiseksi. Jotkut selviää, jotkut ei. Pahoittelen, jos jollekin populaarikulttuuria seuraamattomalle nämä sivuhuomautukseni jäävät hieman epämääräisiksi.
** Viittaus ei ollut Mieley Cyryksen nimettömän tatuointiin. Viitaten aikaisempaan keskustelunavauksesi, ilmeisesti kaikki tatuoinnit eivät siis olekkaan stigma niiden ottajille?
Tuning, eli suomeksi imagon säätäminen/tuunaus kuuluu Hollywoodissa käytettäviin näyttelijan huolintamenetelmiin. Elokuvateollisuushan on mitä suurimmassa määrin nk. make-believea eli teeskentelyä. Todellisesta näyttelijästä saamme pilkahduksia uutisissa heidän avioeroistaan taikka vaikkapa känni/huumetörmäilyistään. Todellista ihmistä sieltä on vaikea tavoittaa.
Lapsitähdestä aikuiseksi kasvaminen voi olla vaikea prosessi ja jopa epäonnistua, kun lapsitähtileimaa ei saakaan pestyä kokonaan pois. Se voi olla myös henkisesti vaikeaa. Radcliffe on kertonut julkisesti alkoholiongelmastaan, joka lienee nyt hallinnassa.
Olen katsellut James Liptonin huolella valmisteltuja näyttelijähaastatteluja. Suomessa esitetyssä tuoreimmassa jaksossa oli James Franco. Nätti poika, kaunis hymy, saavutuksia vaikka muille jakaa. Mausteeksi hieman pikkutuhmaa historiaa: oli kouluaikaan varastellut ostarista hajuvettä ja myyskennellyt kavereilleen. Tuollainen on tarkoin rakennettua herttaista roskaa. Mietin koko ajan, että millainen kukin haastateltava on arkielämässä. Muutamien näyttelijöiden taustoja tutkittuani huomaan, että esimerkiksi pitkäkestoiset ja onnistuneet parisuhteet ovat Hollywoodissa harvinaisuus. Toki otantani ei ole edustava. James Francon kaksi parisuhdetta eivät kestäneet kovin pitkään. Viimeisin parisuhde kariutui "yliopisto-opintojen tultua väliin".
Hollywoodhan on tullut monta kertaa tunnetuksi myös homonäyttelijöille räätälöidyistä kulissiavioliitoista. Tämä kommentti ei liity millään tavoin Francoon.
Tähtien lehdistölle "uratuunaus" on asia erikseen, kuin näiden kaiken maailman entisten Mickey Mouse-kerholaisten imagonmuutos-yritykset. Miley Cyrusksen otin tähän esimerkiksi siksi, koska hänen viimeiset provokaatiset esiintymiset herättivät Sinéad O'Connorin äidilliset vaistot. O'Connor varoitti nuorempaa kollegaansa alalla vallitsevasta ekspoitaatiosta, jossa seksuaalisuutta ja sen ilmentämistä myydään artisiten vapautumisena ja itseilmaisun/määräämisen muotona. Todellisuudessa nämä "feministiset itseilmaisut" palvelevat silmänruokana myös hieman sykemmille fantasioille. Mikä taho oikeastaa saa nuoret tähdet käyttäytymään tietyllä tapaa - kerta toisensa jälkeen. Hollywoodien luomat "unelmat" ovat muuttuneet jokseenkin graafisiksi esityksiksi. Kill Your Darlings-otsikko on muuten aika osuva tässä kohtaa.
Oireellista on miten Radcliffe myy Allen Ginsbergistä kertovaa elokuvaansa kivuliaalla anaalineitsyyden menetyksellä. Tarinassa on varmaan enemmänkin kuin tämä yksityiskohta, jonka uutisarvo läpäisi myös suomalaisen median. Aikaisemmin homomedian huomio kohdistui entisen huispaajan roolisuoritukseen Equus-näytelmässä juuri alastonkohtausten takia.
Anaalineitsyyden menetyksestä muuten keskusteltiin myös Brokeback Moutaion- leffan yhteydessä. Ehkä tapahtuman "kivuliaisuus" luo tähän suoritukseen tiettyä realismia? Kiinnostus elokuvaan on ainakin herätelty.
