Piti ihan ostaa Hesari tänään, että saisin jutun luettua.
Itse olen ollut noina aikoina alakouluikäinen lapsi, eikä minulla ole noista lööpeistä minkäänlaista muistikuvaa. Itseasiassa ei minkäänlaista muistikuvaa koko kohusta tai siihen liittyvistä keskusteluista. Sellaiset nimihirvitykset, kuin AIDS-Timppa ja AIDS-Jokke ovat ensimmäiset muistoni ko. aiheen tiimoilta.
Olen viime aikoina yrittänyt lukea kaiken, mitä noista ajoista olen vain onnistunut käsiini saamaan. Ja toivon, etteivät nuo ajat eläneet ihmiset käsitä väärin, ja loukkaannu, kun sanon, että aihe kiinnostaa minua tavattomasti. Se herättää niin paljon ajatuksia. Mitä itse olisin ajatellut, jos olisin vuonna 1983 ollut aikuinen? Tai hoitamassa AIDS-potilaita? Sillä olemattomalla tiedolla, mitä silloin oli?
Onhan noita hysterioita koettu jokunen sen jälkeenkin, SARS ja sikainfluenssa esimerkiksi. Ne toki ovat tartunamekanismeiltaan aivan toisenlaisia, eikä niiden ympärille saa oikein heitettyä samanlaista stigmaa.
Jutussa kerrotaan myös että hiv-tartunnat ovat jälleen yleistymään päin myös bi/homo-miehillä, joten muistakaahan turvaseksi ja käydä testeissä 3 kuukauden jälkeen jos suojaamatonta satunnaisseksiä, elimistöeritteiden kanssa kosketuksin joutumista on ollut.
Ja kannattaa muistaa se että tuo hiv-tartunta on elinikäinen sairaus, jonka kanssa joutuu syömään lääkkeitä koko ajan ja huolehtimaan terveydestään normaalia paremmin, sekä on tietysti hiv-viruksen kantaja. Eli vaikka sen kanssa voi nykyään elää, muuttaa se elämää olennaisesti, jos tartunnan saatte.
Uskollinen parisuhde on aina paras tapa nauttia rakastelusta turvallisimmin. Toiseksi paras on sitten turvaseksi satunnaisrakastelussa - kondominkin suoja kun on max 97-98 %. Siksihän avioliittomyönteisyys hlbt-ihmisillekin on hyvä ja kannatettava asia.
> "Olen viime aikoina yrittänyt lukea kaiken, mitä noista ajoista olen vain
> onnistunut käsiini saamaan. Ja toivon, etteivät nuo ajat eläneet ihmiset
> käsitä väärin, ja loukkaannu, kun sanon, että aihe kiinnostaa minua
> tavattomasti. Se herättää niin paljon ajatuksia."
Ehdoton suosikkini hiv/aids -historiaan USA:n näkökulmasta on kirja
"And the Band Played On: Politics, People, and the AIDS Epidemic", kirjoittajana Randy Shilts (vuodelta 1987).
Kirja on kertomus erikoisesta keitoksesta politiikkaa, salapoliisityötä taudinaiheuttajaa metsästettäessä, tutkijoiden taistelua arvovallasta ja kunniasta uhreja kaihtamatta - sekä yksilöiden kärsimystä, auttamista, uhrautumista ja sankaritarinoita hankalassa ja tuskallisessa tilanteessa.
Miksi suostuin videoon? Iso syy minulle on se, että haluan vähentää hiviin liittyvää stigmaa. Haluan myös kertoa, että hiv on edellen täällä, vaikka se on Suomessa pitkälti kasvoton ja pelottava asia.
Välillä tuntuu siltä, että Suomessa hiviä ei olisi edes olemassa. Omasta hiv-tartunnasta ei täällä usein kerrota edes omille ystäville. Paras ystäväsi tai perheenjäsenesi voi olla hiv-positiivinen, hän ei vain uskalla kertoa asiasta kenellekään.
Olisi hyvä, jos mielipiteet ja ympäristö muuttuisi niin, että ihmiset uskaltaisivat kertoa tartunnastaan. Se helpottaisi kaikkien elämää, hiv-statuksesta riippumatta. Toivottavasti tämä video auttaa edes hieman tätä asiaa eteenpäin.
Jukka, kiitos linkistäsi ja kirjavinkistäsi.
Sairaanhoitajana olen hyvin harvoja kertoja kohdannut HIV-positiivisen potilaan. Siviilielämässä en tietääkseni tunne ketään. Vanhemmilta kollegoita olen paljon kysellyt niistä AIDS:n alkuajoista, kuinka joutuivat silloin pukemaan suunnilleen avaruuspuvut päälleen ja potilaat söivät kertakäyttöastioista.
Onneksi edes jotkut asiat ovat vuosikymmenten saatossa muuttuneet. Tosin hoitotyössä edelleen törmää ihmisiin, jotka kammoavat koko HIV-teemaa ja nimenomaan edistävät sen stigman lyömistä.
Yhtä hyvinhän se voisin olla minä. Kerrankos sitä on nuoruudessaan alkoholinvaikutuksen alaisena hölmöillyt, ja luullut, että ei asia minua koske. Onnea oli matkassa, koska olen sittemmin negatiiviseksi testattu.
> "Yhtä hyvinhän se voisin olla minä. Kerrankos sitä on nuoruudessaan alkoholinvaikutuksen
> alaisena hölmöillyt, ja luullut, että ei asia minua koske."
Aika harva meistä on aina pelkästään turvaseksiä harrastanut. Joillain sitten käy vain huonosti ja tulee hiv tuosta mukaan, ihan jopa ekasta kerrasta.
Finnqueer-verkkolehdessä on muuten hyvä artikkeli aidsin alkuvaiheista Suomessa:
Tuonkin lehtijutun olisi voinut jättää kirjoittamatta ja ylipäätänsä unohtaa jo AIDSin homoihin liittyen. Kääntyy homoja vastaan tuollainen. Homojen vastustajat saavat vaan lisää vettä myllyynsä.
Miritza: Susan Sontag kirjoitti 1978 syövästä toipuessaan esseen Sairaus vertauskuvana, Aids ja sen vertauskuvat kymmenen vuotta myöhemmin. Sontagin esseet purkvat sitä metaforista kieltä ja stigmoja, jota käytetään pelättyjen sairauksien kuvauksissa. Varsinkin HIV:n kuvauksessa käytettiin villeinä vuosina hyvinkin leimaavia raamatullisia metaforia ja sodankäynnin terminologiaa, esseet peilaavat hyvin aikansa.
Andrew Holleran Tuhon ytimessä (Ground Zero) on nimenomainen kuvaus aiheesta.
Derek Jarmanin tuotannosta voisi nostaa viimeiseksi jäänyt päiväkirja Smiling in slow motion, joka on hyvin koskettava dokumentti taiteilijan viimeisistä vuosista - luovuuden vimmasta ja puutarhanhoidosta.
Rox2010: homojen vastustajat saavat lisää vettä myllyynsä ihan mistä vain. Jokaikinen uutinen liittyen homoihin, on heille kuin punainen vaate. Ihminen joko muuttuu, tai ei.
Vaikenemisen kulttuuria en ymmärrä ikinä. "Kertokaa siitä lapsillenne" on hyvä ajatus, näinhän juutalaiset ajattelevat holokaustin suhteen. Toki paljon enemmän pitää vielä puhua siitä, kuinka natsit vainosivat muitakin ihmisryhmiä.
Maailma muuttuu tuskastuttavan hitaasti, mutta silloin se ei muutu ollenkaan, jos asioista vaietaan, tai ne unohdetaan.
AIDS-kohusta on erittäin terveellistä muistuttaa lääkäreitä, hoitohenkilökuntaa, journalisteja, ihan jokaista ihmistä.
Edelleen ihmisillä on aivan vääriä, jopa vaarallisia käsityksiä HIV:n suhteen.
En tarkoita mitenkään nyt tässä esiintyä minään asiantuntijana, koska olenhan koko asiaa koskien aika ulkopuolinen. Minä en vain ymmärrä, kuinka vaikeneminen ja unohtaminen edistäisi mitään asiaa. Olenko ymmärtänyt oikein, että vasta nyt viime vuosinahan tätä asiaa on voitu käydä käsittelemään? Eikös esim. Jonas Gardell sanonut, ettei olisi AIDS-trilogiaansa edes aiemmin kirjoittaa, nyt vasta aina on sille kypsä.
Tuo Hesarin juttu oli paitsi todella hyvin kirjoitettu ja yleiskiinnostava myös tarpeellinen. Muistutus nuorelle kiimalle, ettei tautia ole voitettu. Toisaalta emme saa unohtaa. Se vapaus, mikä Suomessa nyt on homolla olla, elää ja naida, ei ole syntynyt tyhjästä. Valitettavasti tämänkin pitkän ja sitkeän työn tulokset voivat hävitä ennen kuin ehdimme kissaa sanoa. Vähemmistön tulee aina olla jos ei varpaillaan, niin ainakin kuulolla. HIV on osa Suomenkin homohistoriaa.
Dokumenttiprojekti: AIDS-pioneerit (How to Survive a Plague, 2012)
1980-luvulla AIDS merkitsi ruttoa, varmaa kuolemaa. Joukko amerikkalaisia potilaita nousi kapinaan, alkoi vailla koulutusta lääkitä itseään ja kumppaneitaan. He käynnistivät kansanliikkeen, joka muutti maailmaa.
AIDSin homoleimaan puuttuu Jesse Mänttäri Hesarin mielipidekirjoituksessaan (3.7.2013). Kirjoitus on otsikoitu: Pride-viikosta jäi huono maku. Mänttäri kysyy, miksi HIV-tukikeskus oli mukana Helsinki Pride 2013 -tapahtumassa nimenomaan homoille suunnatulla ilmaisella testauspalvelulla.
Paljastan nyt totaalisen tietämättömyyteni, mutta eikös esim. festareilla ole joka ikinen kesä näitä kumi-kampanjoita? Siis ihan tasapuolisesti suuntaukseen ja identiteettiin katsomatta?
Tänään kuulin muuten kollegaltani sellaista soopaa HIV:stä ja sen tartuntatavoista, että teki mieli oksentaa. Ja hän on sentään monikymmenvuotisen uran tehnyt hoito-alan ammattilainen.
Maanantain Hesari ottaa pääkirjoituksessaan HIV:n ja AIDSin saamaan huomioon. Jotkut pitävät trooppisten seutujen ihmisiä vaivaavien vakavien tautien jääneen huomiossa HIV:n jalkoihin.
HS:
- Trooppisiin tauteihin verrattuna aidsiin on upotettu tähtitieteelliset määrät poliittista erityishuomiota, tutkimusta ja rahaa. Aids-aktivistien mielestä on kuitenkin virhe väittää, että aids olisi saanut liikaa huomiota. Taistelu ei ole ohi, ja kyse on yhä kymmeniä miljoonia ihmisiä koskettavasta asiasta. Vielä miljoonat tartunnan saaneet joutuvat elämään – ja kuolemaan – ilman lääkitystä, koska rahaa ei ole kaikille.
***
Merkittävää minun mielestäni on se, ettei pääkirjoituksessa ole ainuttakaan viittausta homoihin. Aikaisempina vuosinahan näiden kahden asian välille asetettiin lähes aina yhtäläisyysmerkki.
