KGB saapuu Helsinkiin (juttukommentit)

Article not found.
Sivuilla ei ole mitään mainintaa, että kyseessä olisi homobaari?
  • 2 / 14
  • Anonyymi
  • 24.8.2012 23:26
Eiköhän tässä kaupungissa ole karaokea jo ennestään kaikille halukkaille... Paikka on muutenkin vähän syrjässä.
Menneiltä ruokaravintola-ajoilta muistan tilan mielenkiintoisena. On soppea ja loukkoa, keskeisiä paikkoja ja nurkkauksia. Sen suhteen on mahdollisuuksia. Krunikkalaisille ja Kalliossakin asuville paikka taitaa olla kävelymatkaltaan lähimpänä oleva baari. Ihmetyttää kyllä, että yksikään homobaariyrittäjä ei ole löytänyt Kaisaniemeä.

Kommenttia muokattu: 25.08.2012 klo 09:57
Kotiseutu-uskolliselta pohjalta ovat nimen "kehitelleet" tuolle, täällä Luoteis-Siperiassa sijaitsevalle KGB-clubille - Krunikan (Kruununhaan) Gay Baari.

Ulkopaikkakuntalaisille siis tiedoksi tuo, mitä uutistekstissä ei mainita, että kyseinen kaupunginosa, jossa tuo paikka Helsingissä sijaitsee, on Kruununhaka, josta puhutaan stadi-kansankielellä Krunikka- tai Kruna-nimillä. Kaupunginosassa on jonkin verran hlbt-asujamistoakin, keskeisen ja melko rauhallisen sijaintinsa ansiosta, sekä myös sen ansiosta, ettei alueella taida olla yhtäkään betonielementtiasuintaloa, eli asunnot poikkeavat nykyarkkitehtuurista.

KGB-clubille on Senaatintorilta, tuomiokirkon liepeiltä, 100 m taival, jonka voisi nyt sitten varmastikin nimetä Via dell'Amoreksi.

Tuonne KGB:hen siis käy tie tämän karttalinkin kuvan taustalla, aivan kuvan keskellä näkyvästä kadunkulmasta, Valtioneuvoston linnan vasemmalta nurkalta
http://maps.google.fi/maps?q=Hallituskatu+3,+Helsinki,+Suomi&layer=c&cbll=60.1693,24.95103&cbp=11,66.56,,0,-1.3

KGB:n vieressähän, kadun toisella puolella, on Valtioneuvoston linnan kortteli, eli paikka, missä Suomen Hallitus kokoontuu. Ilmeisestikin tuon KGB:n aukioloajoissa on jätetty nyt alkuun arkipäivät pois, jottei Sateenkaari-hallituksessa erityisesti kokoomus- ja vasemmistoliittolaisilla tule hetisiltään liiankin pakottava tarve päästä KGB:n henkilökunnan valvovien silmien alle. KGB:n lähikortteleissa on koko joukko eri ministeriöidenkin rakennuksia ja virastoja - paikalla olisi siis ehkä potentiaalia myös alueen hlbt-virkaihmisten lounaspaikkana ja töitten venyttäjäkellarina, joten katsotaan ottaako liikeidea tulta.

Tämän vuoden helimikuullahan DTM-yökerho asettui Helsingissä Marskin paraatikadun varteen (entinen Heikinkatu, Henrikin esplanadi vuoteen 1942 asti) rakennukseen, joka alunperin rakennettiin venäläisvallan aikana Helsingin venäläiseksi poikakouluksi ja jossa sittemmin toimi laaja taidesalonki, sekä myös Uuden Suomen eli kokoomuksen entisen pää-äänenkannattajan toimitus. Eli Helsingissä hlbt-paikat ovat vallanneet perinteisempiä paikkoja haltuunsa viime aikoina.

Kommenttia muokattu: 25.08.2012 klo 11:57
Tässä katunäkymä- ja karttalinkkejä Suomen vakituisempiin hlbt-"mestoihin".

DTM-yökerho ja Hercules-yökerho sijaitsevat saman korttelin eri sivuilla. Katunäkymäkuvassa DTM vasemmalla punertavassa vaaleakaari-ikkunaisessa rakennuksessa 2. krs (Mannerheimintie 6) ja Hercules("Herccu") oikealla katutasossa (Lönnrotinkatu 4) - kuvanäkymässä "selän takana" on Stockmann-tavaratalo.
http://maps.google.fi/maps?q=Mannerheimintie+6,+Helsinki,+Suomi&layer=c&cbll=60.167549,24.941958&cbp=11,201.79,,0,-3.77
Tässä Herculeksesta lähempi katunäkymäkuva (kadun päädyssä näkyvä punertava rakennus on Stockmann-tavarataloa):
http://maps.google.fi/maps?q=L%C3%B6nnrotinkatu+4,+Helsinki,+Suomi&layer=c&cbll=60.167198,24.940899&cbp=11,90,,0,0
Tässä DTM:stä lähempi katunäkymäkuva (DTM ei ollut vielä katunäkymien kuvaus-hetkellä rakennuksessa). Rakennuksen oikean reunan ovesta sisäänkäynti tilavaan portaikkoon (jonne pääsee jonottamaan sisään) ja itse DTM on rakennuksen toisen kerroksen koko kaari-ikkunarivistön mitalta (eli kerros, jossa kuvassa näkyy vielä paikan edellisen toimijan öpera-ikkunateippaukset). Talossa on myös hissi käytettävissä.
http://maps.google.fi/maps?q=Mannerheimintie+6,+Helsinki,+Suomi&layer=c&cbll=60.167203,24.942331&cbp=11,253.04,,0,-10.25

Mann's Street, myöskin Stockmann-tavarataloa vastapäätä - em. kadunkulma-näkymässä kun kääntää näkymää oikealle päin, löytyy tämäkin ihan vierestä, Marski-hotellin oikealla puolella olevasta rakennuksesta (Mannerheimintie 12 A, 2. kerros), ovi kuvassa keskellä.
http://maps.google.fi/maps?q=Mannerheimintie+12+A,+Helsinki,+Suomi&layer=c&cbll=60.167874,24.941292&cbp=11,270,,0,0

Hugo's Room coctail/baari. Sijaitsee melko keskustassa kävelykadulla, joten katukuvanäkymää ei ihan kohdalta saa, mutta sijaitsee kuvan keskiosan kohdalla.
http://maps.google.fi/maps?q=Iso+Roobertinkatu+3,+Helsinki,+Suomi&layer=c&cbll=60.164197,24.944146&cbp=11,270,,0,0

Cafe-bar Cavalier, Kamppi keskustassa (itse liike ei näy katunäkymäkuvassa, eli vain sijainti)
http://maps.google.fi/maps?q=Malminrinne+2-4,+Helsinki,+Suomi&layer=c&cbll=60.166778,24.930812&cbp=11,225,,0,0

Nalle-pub, Kalliossa. Tässä katunäkymäkuvausauto ei ole ajellut ihan aukioloaikaan.
http://maps.google.fi/maps?q=Kaarlenkatu+3-5,+Helsinki,+Suomi&layer=c&cbll=60.184819,24.951568&cbp=11,77.66,,0,11.83

Kalliossa Bear Park Cafe (Karhupuisto) ja kuvan oikeassa reunassa häämöttää kadun päässä Bear Park Kulma -kahvio (Agricolankatu / Kaarlenkatu)
http://maps.google.fi/maps?q=Karhupuisto,+Helsinki,+Suomi&layer=c&cbll=60.184144,24.953112&cbp=11,249.03,,0,-2.71

Baariravintola Fenix, heteroystävällinen gay-baari, keskustassa
http://maps.google.fi/maps?q=Eerikinkatu+14,+Helsinki,+Suomi&layer=c&cbll=60.166862,24.934289&cbp=11,119.92,,0,2.12

ja syyskuulta alkaen tuo KGB-baari siis tässä paikassa:
http://maps.google.fi/maps?q=Hallituskatu+3,+Helsinki,+Suomi&layer=c&cbll=60.170045,24.955448&cbp=11,39.7,,0,0.24


TAMPERE:elta löytyy Mixei rautatieaseman lähettyviltä:
http://maps.google.fi/maps?q=Itsen%C3%A4isyydenkatu+7-9,+Tampere,+Suomi&layer=c&cbll=61.498986,23.778687&cbp=11,38.4,,0,-5.65

sekä aina silloin tällöin järjestettävien Leimareitten pitopaikka, Tampereen Ylioppilastalo täältä:
http://maps.google.fi/maps?q=Kauppakatu+10,+Tampere,+Suomi&layer=c&cbll=61.498019,23.756046&cbp=11,318.06,,0,-11.07


TURKU, "iloisten ihmisten" baari suXes löytyy täältä - tarjolla myös silloin tällöin teatteria:
http://maps.google.fi/maps?q=Yliopistonkatu+9,+Turku,+Suomi&layer=c&cbll=60.453748,22.270943&cbp=11,357.71,,0,0


OULUsa "alan" baariravintolatoimijoita ovat Yöhuikka- ja Becksu-baarit, lähekkäin näin, ihan keskustassa:
http://maps.google.fi/maps?q=M%C3%A4kelininkatu+13,+Oulu,+Suomi&layer=c&cbll=65.012666,25.47953&cbp=11,90,,0,0
http://maps.google.fi/maps?q=Asemakatu+20,+Oulu,+Suomi&layer=c&cbll=65.012436,25.480027&cbp=11,220.13,,0,-1.26


KS TARKEMMAT TIEDOT Ranneliikkeen PALVELUOPPAASTA
http://ranneliike.net/palveluopas?haku=etsi&c=11&a=0

Katunäkymäkuvat voivat "tuoreutua" kuvauksissa kerrotuista, sillä Googlen Streetview-katunäkymien kuvausautot ajelevat kuvaamassa Suomen katuja ja teitä nyt 2012 uudelleen. Kommentin aikaiset näkymät on kuvattu 2009.

Kommenttia muokattu: 25.08.2012 klo 14:07
  • 6 / 14
  • SaintJudy
  • 25.8.2012 16:19
"Ihmetyttää kyllä, että yksikään homobaariyrittäjä ei ole löytänyt Kaisaniemeä."

Enempi ihmetyttää se, että useampi homobaariyrittäjä ei ole löytänyt pitkän sillan tätä puolta...
Ihan kaikista eniten ihmetyttää se, ettei noilla tuolla Espoossa tai Vantaalla ole yhtään homobaaria, eikä myöskään Itä-Helsingissä.
Hlbt-väen baareja ja yökerhojahan on Helsingissä ehtinyt toimia jo monenmonessa paikassa, joten tässä katunäkymäkavalkadia osasta niiden sijainneista:

Vanhan Kellari, Vanhan ylioppilastalon kellarissa, 60-luvun puolesta välistä ja 70-luvun, aina 80-luvun puoleenväliin. Vanhan kellarin Karhukabinetista muodostui -69 lähtien lesbobaari. 80-luvun lopulla paikka alkoi boikotoida homo/lesbo-asiakkaita, minkä seurauksena homo/lesbo-asiakaskunta vastavuoroisesti alkoi boikotoida paikan omistanutta ravintolaketjua, sen muitakin ravintoloita - potut pottuina.
Katunäkymäkuvalla tätä lähemmäksi ei pääse:
http://maps.google.fi/maps?q=Mannerheimintie+5,+Helsinki,+Suomi&layer=c&cbll=60.168926,24.940162&cbp=11,41.23,,0,-10.6

Happy Days (eli siis vuodesta -78 aina 90-luvulle Svenska Teaternin Esplanadin puolen nykyisen ravintola Teatterin edeltäjä) oli Vanhan Kellarin aikaan nuorempien aikuisten homojen suosima paikka.
http://maps.google.fi/maps?q=Pohjoisesplanadi+39,+Helsinki,+Suomi&layer=c&cbll=60.167718,24.944475&cbp=11,238.19,,0,-12.6

Viereinen Esplanadin puistohan pisuaaripömpeleineen ja sitä reunustavien katujen tietyt kahvilat olivat 1900-luvun alun ja aina puolenväliin 60-luvulle homo/bi-miesten tapailupaikkojen joukossa.


Sirkan tanssit 70-luvulla, mm. Mercur, Ruusulankatu 5
http://maps.google.fi/maps?q=Ruusulankatu+5,+Helsinki,+Suomi&layer=c&cbll=60.181745,24.924927&cbp=11,45,,0,0


Iso-Roobertinkatu 5, Gay-Gambrini, -84 eka varsinainen gay-clubi.
Katu nykyisin kävelykatuna, joten tässä näkymää vain "suulta".
http://maps.google.fi/maps?q=Iso-Roobertinkatu+5,+Helsinki,+Suomi&layer=c&cbll=60.164197,24.944146&cbp=11,233.25,,0,-0.82


Bugat, Gambrinia vastapäätä (jatkopaikka Gambrinista, koska oli pidempään auki; ja sitämyöten muutenkin)


Bottalla (Helsingin yliopiston pohjalaisen osakunnan talo), Museokatu 10, maanantai-iltaisin Club Triangle gay-discoclubi, sekä tietenkin osin myös saman paikan Manala.
http://maps.google.fi/maps?q=Museokatu+10,+Helsinki,+Suomi&layer=c&cbll=60.174181,24.931728&cbp=11,230.3,,0,-13.9


Don't Tell Mama, Annankatu 32, se eka DTM 1992-2002, jossa sisään jonotettiin ihan kadulla kaiken kansan edessä. Sittemmin Feverissäkin oli joitakin gay-club-iltoja.
http://maps.google.fi/maps?q=Annankatu+32,+Helsinki,+Suomi&layer=c&cbll=60.168594,24.934768&cbp=11,219.82,,0,-10.84

2000-vuosikymmenen DTM versio 2, Iso-Roobertinkatu 28


Escalé-cafe-pub, Kansakoulukatu 3, ekan DTMn kulman takana, vanhan hlbt-väen paikkana.
http://maps.google.fi/maps?q=Kansakoulukatu,+Helsinki,+Suomi&layer=c&cbll=60.167896,24.933767&cbp=11,320.54,,0,-0.94


Eerikinkatu 14:ssä on toiminut ensimmäisen, -92 H2O-baarin jälkeen (jolla ekana katuterassi ja gay-street-partyä) jo montakin baaria sen jälkeen, Con Hombresia, Bar Stuff, yms, nykyistä Fenixiä...
http://maps.google.fi/maps?q=Eerikinkatu+14,+Helsinki,+Suomi&layer=c&cbll=60.166862,24.934289&cbp=11,119.92,,0,2.12


Quiquiriqui-baari, Albertin- ja Lönnrotinkadun kulmassa.
Eli tuo jossain näillä kulmilla, ei välttämättä suoraan kuvan kulmilla, osoite summittainen:
http://maps.google.fi/maps?q=L%C3%B6nnrotinkatu+24,+Helsinki,+Suomi&layer=c&cbll=60.164436,24.93313&cbp=11,315,,0,0


TukTuk-baari, Abrahamin- ja Kalevankadun kulmassa
Tässäkin kuva ja osoite sumittaiset; ilmeisesti jompikumpi kadunkulmista:
http://maps.google.fi/maps?q=Abrahaminkatu+4,+Helsinki,+Suomi&layer=c&cbll=60.164205,24.929064&cbp=11,53.72,,0,-1.77


Homosapiens, draq-baari Eerikinkadulla, Abrahaminkadun ja Hietalahdenkatun välisellä osuudella. Tässä näkymä kadulle (ja osoite ei siis tuon paikan osoite, vaan kadunpätkälle osuva).
http://maps.google.fi/maps?q=Eerikinkatu+42,+Helsinki,+Suomi&layer=c&cbll=60.164764,24.928396&cbp=11,225,,0,0


New Faces lesbopaikka, Lord Hotellin, Lönnrotinkatu 29, kellarissa. Samassa tilassa toimi myös 80-luvun alussa gay-disco.
http://maps.google.fi/maps?q=L%C3%B6nnrotinkatu+29,+Helsinki,+Suomi&layer=c&cbll=60.164162,24.932187&cbp=11,299.44,,0,-9.31

New Faces naisten clubi, Baari '52, Fabianinkatu 29
http://maps.google.fi/maps?q=Fabianinkatu+29,+Helsinki,+Suomi&layer=c&cbll=60.168518,24.949397&cbp=11,122.49,,0,4.61

Lost & Found -avoikkuna-gay-club/baari Annankatu 6 - ensin "heteroystävällinen gay-paikka", sitten "homoystävällinen hetero-paikka". Tässä näkyykin vielä, vuonna 2009 kuvatusti, vaikka sittemmin lopettikin jo toimintansa.
http://maps.google.fi/maps?q=Iso-Roobertinkatu+28,+Helsinki,+Suomi&layer=c&cbll=60.163569,24.941549&cbp=11,250.6,,0,5.09


Stonewall-niminen gay/lesbo-mixed-yökerho, Eerikinkatu 3; kellarissa, biljardipöytäkin, poikkeavasti britti-poppia keskellä 90-luvun eurodiscoa soitellen, ruokaakin. Kuvassa näkyvät paikan porttisisäänkäynti ja paikan kellari-ikkunat
http://maps.google.fi/maps?q=Eerikinkatu+3,+Helsinki,+Suomi&layer=c&cbll=60.167634,24.936531&cbp=11,289.98,,0,8.95


Room bar ensin Erottajalla ja sitten Room Albert Gay Barina, Kalevankatu 36.
http://maps.google.fi/maps?q=Erottajankatu 4,+Helsinki,+Suomi&layer=c&cbll=60.165944,24.943698&cbp=11,296.62,,0,-8.6
Näkyy tässä kuvassa, vaikka sittemmin lopettanut.
http://maps.google.fi/maps?q=Kalevankatu+36,+Helsinki,+Suomi&layer=c&cbll=60.165067,24.931524&cbp=11,125.38,,0,-0.24


Nightingale Annankatu 10 ja myöhemmin samassa oli Koskisen Sedun gay-baari Birdie-yritelmä
http://maps.google.fi/maps?q=Annankatu+10,+Helsinki,+Suomi&layer=c&cbll=60.164311,24.940517&cbp=11,188.72,,0,0.94

Ruokaravintoloitakin on hlbt-kansalle yritetty, mutta ei kovin maittavalla menestyksellä,
Senaatin Kellari, Aleksanterinkatu 22
Suola ja Pippuri, Snellmaninkatu 17
Ravintola Olotila, Pursimiehenkatu 18
Tässä näkymässä tuon Olotilan sijainti
http://maps.google.fi/maps?q=Pursimiehenkatu+18,+Helsinki,+Suomi&layer=c&cbll=60.159091,24.93699&cbp=11,161.15,,0,-2.24

Kommenttia muokattu: 25.08.2012 klo 18:14
Tämä talo, Tehtaankatu 7, on erityisen merkittävää Helsingin homo-kulttuuri-historiaa, sillä Tom of Finland eli Touko Laaksonen asui pitkät ajat tässä talossa. Tässä näkymä sivummalta taloa osoitteen kadun puolelta, koska talossa on ollut 2009 noitten katunäkymäkuvaustan aikaan remontti menossa ja kuvassa näkyy myös talon sisäpihalla oleva puistopuutarha. Toisella puolen taloa, linkin näkymästä siis talon takana on isompi varsinainen puisto, jonka puolella Toukon asunto oli, puistonäkymineen.
http://maps.google.fi/maps?q=Tehtaankatu+7,+Helsinki,+Suomi&layer=c&cbll=60.158332,24.947832&cbp=11,317.19,,0,-8.95

Tässä ToF Toukon asunnon puoli tuota rakennusta, taaempana vaaleampi rakennus. Talon edestä kulkee kävelykuja.
http://maps.google.fi/maps?q=Tehtaankatu+7,+Helsinki,+Suomi&layer=c&cbll=60.158878,24.946369&cbp=11,105.43,,0,-4.48

Tässä näkymää puiston läpi taloon, jossa ToF Touko asui.
http://maps.google.fi/maps?q=Tehtaankatu+7,+Helsinki,+Suomi&layer=c&cbll=60.1595,24.947756&cbp=11,175.48,,0,-11.78

Kommenttia muokattu: 25.08.2012 klo 18:41
No tuosta kirjoituksesta "läpipaistaa" heti että kyseessä on vain "homorahastus-pelastus operaatio", eli paikalla on ongelmia saada viikonloppuisin siaintinsa vuoksi asiakkaita ja on pakko turvautua johonkin "joka mahdollisesti" tepsisi ja toisi mahdollisia maksavia asiakkaita, no kauan tuollainen ei toimi, alkukertoina muutamia alan ihmisiä saattaa uteliaisuutan poikkeilla mutta...lopahtaa kuin lehmän häntä, ei homoja siirretä kuin teuraskarjaa paikasta a paikkaan b jos se ei ole oikestai sen arvoista ja mielenkiintoista, ja kyseessä "aito" gay paikka, on kuitenkin muistettava että MenssStreet on SE jika rulaa tuossa konseptissa ja sen monivuotista olemassaoloa ei noin vaan horjuteta.
Oli myös mielnkiintoista huomata että edelleen erinlaiset ravintola uutiset saa näillä palstoilla paljon huomiota ja aikaan keskustelua.
Tämä onkin hyvä, vaikkakaan kukaan oikeasti järkevä ihminen ei perustaisi gay kuppilaa tänä päivänä ellei ole taustalla paljon rahaa ja rutkasti jaksamiskykyjä niin henkisesti kuin fyysiseti, itse asiassa Gay kulttuurissa on paljon historiaa jossa paikat tulevat ja menevät 5-10 vuoden syklillä vain vankan persoonallisuuden turvin saattaa pärjätä vaan onko siihen edes tarvetta?Homot valittaa kuitenkin muutaman avaamisvuoden jälkeen jos jostakin.Itse suosittelen kuitenkin keskittymään tarjolla olevaan ja kannustamaan niiden yrittäjiä paikkoja joiden tiedämme kuuluvan "omiin joukkoihin".
Eipäs torpata kilpailua ennen kuin se on edes päässyt alkuun. Ainakin Kallion suunnalta katsoen uuden paikan sijainti on hyvin kilpailukykyinen verrattuna Mannerheimintien juottoloihin, ja ratikkakin taitaa kulkea aivan vierestä, ainakin alkuillasta.

Eivät nuo nykyiset paikat kaikkia kiinnosta, ja monia kävijöistäkin vain paremman puutteessa. Homopaikassa (ja miksei muuallakin) henkilökunnan ja ympäristön luoma tunnelma on A ja O. Jos palvelu tökkii tai koetaan ynseäksi tai yliolkaiseksi, pitkää ikää ei paikalle voi ennustaa.

Toivottavasti tiskin taakse löytyy osaavaa, vastaanottavaista ja motivoitunutta henkilöstöä, silloin menestyksen mahdollisuudet ovat kyllä olemassa.
Hyvä human ja muut. Human luettelee 25.8.-12 lähettämässään vietissä ansiokkaasti edesmenneitä sateenkaaribaareja. Mikä oli Tuktuk? Oliko se "oikea" hlbt-baari? Milloin?
Entä mikä oli nimeltään Eerikinkadun alapäässä ollut, kai aika lyhytaikainen baari jossa oli katutasossa aika pieni baari (puistonpenkkejä muistuttavat kiinteät loosit) mutta kellarissa oli isot biletilat? Oliko se humanin mainitsema Homosapiens? Mun mielestäni se oli suunnilleen tässä, missä oli nyttemmin lopettanut club havanna. https://www.google.fi/maps/@60.1652132,24.929652,3a,75y,266.61h,84.11t/data=!3m6!1e1!3m4!1snm1uvThy3BqiOxga6T8Wkw!2e0!7i13312!8i6656
Eerikinkadun alapäässä oli "viisubaari", katutasossa ja kellarissa (entinen Saunabar, myöhempi Havanna). Hämärästi muistan sen nimen olleen Con Hombres, kuten sitä aiemmin Eerikinkadun ylemmässä päässä sijainneenkin paikan (jossa taas aiemmin toimi h2o).
Kiitos, smo! Tuosta viisubaaristahan (2006-2007) on juttuakin täällä, mutta koska sillä oli sama nimi, Con Hombres, kuin Eerikinkatu 14:ssa 1997-2005 toimineella (ja Bar Stuffiksi nimensä muuttaneella) baarilla, en ymmärtänyt että oli eri baareista kyse.