Meiltä Suomesta puuttuuu sellainen tapa, että palkittaisiin tai kunnioitettaisiin merkittävän elämäntyön tehneitä homoja, lesboja tai transihmisiä. Esim. tunnetut kirjailijat ja runoilijat täyttävät vuosia, eikä heitä mitenkään erityisesti muisteta. Voisi kunnioittaa muutenkin kuin yksityisesti tai suljetuissa piireissä. Presidentin vastaanotolla on joitakin aktivisteja nähty, mutta ei ole ollenkaan varmaa, että jatkossa siellä on montakaan.
Priden yhteydessä jaettava kunniapalkinto on tarkoitettu HLBTI-piirien ulkopuoliselle ansioituneelle.
Englannissa palkitaan elämäntyöstä ja Saksassa on mm. siviilirohkeuspalkinto. Palkitseminen nostaa kaikkien itsetuntoa.
Merkittävää on se, että juttu on ihan asiallinen. Ashley itse käyttää termiä "sex change", mutta siitä ei voi syyttää julkaisua, kun se käyttää suoraa lainausta. Hän todennäköisesti ole myöskään ensimmäinen sukupuolenkorjauksessa käynyt britti.
Suomessa kunniamerkkijärjestelmä on jotenkin outo. Oudompi se on vain Ruotsissa, jossa useimpien kunniamerkkien jako oman maan kansalaisille on lopetettu.
Suomalainen outous on siinä, että varsinkin skaalan alapäätä (Valkoisen Ruusun ritarikunnan mitalit ja Suomen Leijonan ritarikunnan ansioristi) jaetaan paljolti palvelusvuosista, mikä ei ole niiden merkkien tarkoitus. Valtiolla on 30-vuoden palveluksesta oma erillinen merkki (Valtion virka-ansiomerkki). Yksityisellä sektorilla Keskuskauppakamari ja Suomen Yrittäjät tarjoavat merkkejä n. 5 vuoden portaissa 5 vuodesta elämäntyömerkkeihin.
Monessa maassa -varsinkin Britanniassa- on tapana huomioida kunniamerkillä esim. vapaaehtoistyötä tehneitä. Muistaakseni ylivoimaisesti suurin osa British Empire -ritarikunnan merkeistä (lähinnä MBE-taso) menee paikallistasolla hyviä asioita tehneille. Poliitikkoja ja julkisen sektorin työntekijöitä on palkittavien joukossa vähän, ehkä vähemmän kuin urheilun parissa tehdystä työstä palkittuja. Myös 19 vuotta "jäähyllä" ollut alimman portaan kunniamerkki, British Empire Medal (BEM) otettiin viime viikolla uudestaan jakoon. Ajatus on, että kunniamerkillä on kannustava vaikutus eikä sitä myönnetä vasta sitten, kun saaja on toinen jalka haudassa. Sitä paitsi, ainahan voidaan myöntää korkeampi merkki, jos ansiot kasvavat.
Ehkä suomalaisen kunniamerkkijärjestelmän agendalla onkin lakkauttaa itsensä. Kun saajat ovat keskimäärin 40-60 vuotiaita virkamiehiä tai poliitikkoja, niin merkkien arvostus keskivertokansalaisen silmissä sulaa. Varsinkin jos pidetään huolta, että poliitikkojen silmissä "epäsopivat" henkilöt eivät ikinä pääse suomalaisen järjestelmän osaksi (mutta ainahan on ulkomaisia myöntäjiä).
Tämä on ikävä suunta, sillä kyseessä on vanha ja kaunis tapa. Useimpien merkkien kustannus valtiolle on välillä 10-20 euroa. Parhaimmillaan se kannustaa saajaa tekemään asioita, jotka ovat valtiolle tuhansia kertoja tuon summan arvoisia. Kunniamerkkien järkevä jakaminen on teknisestikin ajatellen valtiolle erinomainen sijoitus. Parin kympin hintainen merkki rintaan, niin joku tekee tuhansien tai kymmenien tuhansien arvoista, usein palkatonta työtä.
Jopa maailman tasavaltalaisin maa eli Yhdysvallat käsittävät virallisten tunnustusten arvon. Moni osavaltio jakaa omia virallisia tunnustuksiaan globaalisti, jopa ilman suoraa sidettä myöntävään osavaltioon. Ja mikä on jakaessa: taas tulee huomioitua hyvä tekoja, tsempattua jatkamaan niitä ja siinä sivussa saaja todennäköisesti pitää osavaltiosta ja liittovaltiosta entistä enemmän.