miten eroavat ystävyys- ja parisuhde?

Mitkä mahtavat olla teille ne tärkeimmät seikat, jotka erottavat läheisen ystävyys- ja parisuhteen toisistaan?

Osalle varmasti helpontuntuinen kysymys - varsinkin jos lähdetään sille linjalle että "no, enhän mä kamujen kanssa makaa" - mutta lähinnä mietin eroja luottamus- ja tunnetasolla. Kämppikseni ja hyvä ystäväni (sinkku ilman aikaisempia seurustelusuhteita - kuten minäkin, kärsii myös lievästä masennuksesta) järkytti minua ja totesi tuossa vähän aikaa sitten että ystävälle hän ei koskaan avautuisi niin kuin poikaystävälle, eikä ystävään siis niin paljoa luottaisi. Itse en tuota näkemystä allekirjoita, välittämisen ja luottamuksen ei pitäisi olla moinen rajallinen kakku. Onko kyse pikemmin parinsa priorisoimisesta?

Kämppikseni huomautus tuntui yllättävän pahalta piikiltä aika monimutkaisesta syystä: Olen "pantannut" kehoani vakava seurustelusuhde mielessä (ts. en ole tuntenut tarvetta yhdenyönjuttuihin) lähinnä viestiäkseni tilanteen tärkeydestä sitten jos ja kun. Toisaalta tiedän arvostavani suhteessa enemmän henkistä kuin fyysistä puolta - ja yllättäen tulikin mieleeni että olenko nyt täysin "henkisesti käytetty" kun ympärillä on muutama todella uskottu ystävä, ts. kenkäraja alueella joka on minulle tärkein!

Eli olisi nyt mukava kuulla teidän muiden jaoista, joko hypoteettisista tai kokemusperäisistä, kaikki käy. :-)

Jos verrataan läheistä ja syvää ystävyyssuhdetta sekä parisuhdetta niin erot ovat mielestäni tässä.

Parisuhteessa elämä jaetaan yhden ihmisen kanssa. Tunneside on vahva, ja myös fyysinen läheisyys jaetaan. Oppiminen, kasvaminen ja paikka universumissa koetaan yhteiseksi. Kumppaneilla on omia menoja, mielenkiinnonjohteita jne. mutta ne vaikuttavat suoraan myös kumppanin elämään.

Ystävyyssuhteessa jaetaan kaksi elämää, tilanteita ja tapahtumia ja niihin liittyviä tunteita, kokemuksia. Sielujen sympatia voi olla vahva, mutta molemmilla on myös omat viitekehyksensä, johon ystävä ei kiinteästi kuulu (suku, lapset, työ, opinnot), eikä siitä ole haittaa.

Point: ystävyys ei kärsi siitä, että ystävä harrastaa, matkustaa, asuu muualla. Parisuhde ei samalla lailla kestä toisen poissulkemista tai pitäisikö sanoa toisen omaa elämää.

Molemmissa voi jakaa sisimmät tuntonsa ja myös vaikeita asioita voidaan käsitellä. Luottamus ja tuki on molemminpuolista.

Ystävyyden kaltaista parisuhdetta voi kutsua hengailuksi.

Nuorena sitä on kiintynyt ystäviinsä ja toisen alkaessa seurustella tai muuten ystävyyden muuttuessa tai hiipuessa tuntuu pahalta. Se ei ole kuitenkaan lainkaan samalla asteikolla parisuhteen päättymisen kanssa - sinä hetkenä aurinko sammuu. Onneksi se voi syttyä uudelleen.

Ehkäpä tämä on vain minun ideaalini.

Minun kohdallani taas paras ystäväni on se,jonka kanssa universumi jaetaan ja maailma koetaan yhteiseksi.Molemmilla on juttunsa;opinnot,muut ystävät,seurustelut ja harrastukset,mutta ystävyytemme on se,mikä pysyy kaiken myllerryksen keskellä vakiona.Luottamus ja rakkaus toiseen on vankkumaton.Muitakin tärkeitä ihmisiä toki on,seurustelukummpaneitakin,mutta toisistamme olemme silti löytäneet parhaan ymmärtäjän.Olemme molemmat yli parikymmpisiä,eli ei enää teinejäkään.

Jaa-a.Onneksi ei ole mitään sääntöä miten asioiden oikeasti ja ehdottomasti tulisi olla näiden asioiden kanssa.kummallinen on elämä.

Kai parisuhteen merkitys verrattuna muihin ihmissuhteisiin riippuu ihan siitä, mitä kukin parisuhteeltaan haluaa.

Joku saattaa olla sitä mieltä, että seurustelut tulee ja menee, mutta ystävät kestää. Usein tuntuu (mutta en käy yleistämään), että tällaiset ihmiset eivät osaa sitoutua toiseen ihmiseen, pitävät kulloistakin seurustelukumppania enemmän tai vähemmän "vaiheena", kenties pelinappulanakin omassa ihmissuhdeviidakossaan tai kulloistakin seurustelusuhdetta "sen hetken juttuna", jonka voi kyllästymisen sattuessa hylätä ja niin edelleen.

Joku toinen taas haluaa yhteistä tulevaisuutta, kotia, yhteenkasvamista, luottamusta ja niin edelleen. Tällaisessa tapauksessa ollaan yleensä valmiita luopumaan omasta "vapaudesta" merkittävästikin. Ystävien rooli voi toki olla isokin, mutta parisuhde menee käytännössä kaikissa tilanteissa ystäväpiirin edelle.

Tarkkasilmäisimmät varmaan huomasivat, mitä itse arvostan.

Tärkeintä kai on se, että molemmat kykenevät keskenään keskustelemaan parisuhteestaan, ja että ovat suunnilleen samaa mieltä siitä, mitä yhdessäololtaan haluavat.

Minulla oli ystävä. Mennyt aikamuoto johtuu osittain siitä, että jossain vaiheessa tajusin, että ystävälläni oli tapana keskustella minun henkilökohtaisista asioista poikaystävänsä kanssa. Ei hän suoraan sanonut sitä, enkä kysynyt, mutta alkoi tulla tilanteita, missä asia kävi ilmi ja esim. ystäväni saattoi poikaystävänsä kuullen alkaa puhua minulle jostain, mitä olin hänelle luottamuksellisesti sanonut. Luulen ettei hän itse ajatellut tekevänsä mitään väärää, vaan hän koki jotenkin niin, että hän ja tämä poikaystävä olivat jotenkin samaa ihmistä nyt he jakoivat elämänsä. tms.

Minä pidin tuollaista kyllä luottamuksen pettämisenä, emmekä ole enää tekemisissä tämän "ystävän" kanssa. Oli välirikkoon tosin muitakin syitä. Kyllä tavallaan ymmärrän häntä, hän ei halunnut salata mitään poikaystävältään ja koki siksi minusta seläntakana puhumisen oikeutettuna. En silti jotenkin voi sulattaa tuollaista.

"sunshine
20.04.2005, 10:15

Parisuhteessa elämä jaetaan yhden ihmisen kanssa. Tunneside on vahva, ja myös fyysinen läheisyys jaetaan. Oppiminen, kasvaminen ja paikka universumissa koetaan yhteiseksi. Kumppaneilla on omia menoja, mielenkiinnonjohteita jne. mutta ne vaikuttavat suoraan myös kumppanin elämään."

Tuon määritelmän mukaan minun ystävyyssuhteeni on parisuhde. Fyysinen läheisyys on sitä että halataan joskus, kun toinen tarvitsee sitä. Sänky on eri, mutta asunto alkaa olemaan yhteinen. Menoista sovitaan etukäteen.

Pora-liike, koetko ystäväsi kumppanina?

Fyysisen läheisyyden aste ei ole ehdoton parisuhteen määre, tarve lienee yksilöllistä, ainakin ilman sitäkin parisuhteita on.

Läheisissä (ja pitkissä) ystävyyssuhteissa on paljon samoja piirteitä kuin parisuhteissa. Aika monella on varmasti kokemuksia sellaisesta, jossain elämän vaiheessa. Sutkaus "nehän on kuin vanha aviopari" lienee useammille tuttu.

Ei tuo kirjoittamani mikään eksakti määritelmä ole.

hei.
Minua on nuoresta asti meinannut tympäistä tämä vahva jako ystävyys- ja parisuhteisiin. En kiellä, etteikö se jako maailmassa yleinen ja totta olisi. Mutta maailmassa on paljon asioita, jotka ovat yleisiä mutteivat välttämättä toivottuja.
Itse olen hieman alle kolmekymppinen nainen ja elän sekä parisuhteessa että ystävien kanssa, eli tyttöystäväni kanssa "kommuunissa", johon kuuluu meidän lisäksemme kaksi muuta ja ajoittain heidän kumppaninsa. Olemme eläneet porukalla kolmestaan (minä, Erja ja Mikko) jo kauan ennen kuin aloimme tahoillamme seurustella vakavasti.
En tosiaankaan kategorisesti pitäisi suhdettani tyttöystävään jotenkin parempana/syvempänä/läheisempä kuin suhdetta muihin kämppiksiin. Toki hän on se, kenen kanssa suhteeni on myös seksuaalinen ja taloudellinen. Toisaalta suhteeni Erjaan ja Mikko ovat kumpikin omalla tavallaan uniikkeja ja läheisiä, toisissa asioissa he todellakin tuntevat minut paremmin kuin tyttöystäväni. Talon ostoa porukalla suunnitellaan. Mikosta tullee lapsiemme isä.
Useamman elämän yhteensovittaminen voi olla työlästä, mutta on se myös palkitsevaa.


Kovasti kuulemme taivastelua elämismuodostamme. Ihmiset tuntuvat odottavan, että aikuistuminen tarkoittaa sitä, että eletään vain yhden ihmisen kanssa ja juuri sen kanssa, johon on romanttinen suhde.
Hyvät IHMISET, älkää antako maailman mallien päättää ihmissuhteistanne, vaan päättäkää niistä itse!

"sunshine
21.04.2005, 15:55 Pora-liike, koetko ystäväsi kumppanina?"

Koen, mutta en näe estettä sille että hankkisin itselleni kumppanin tai että hän hankkisi itselleen sellaisen.

Kun minulla oli seurustelusuhde niin hän koki tilanteen outona ja tämä asuinkumppani oli minusta mustasukkainen, koska pelkäsi että minä lähden pois.

Ja onhan se kieltämättä outoa kun jos minä seurustelen, niin hän tietää kaiken kumppanistani ja jos hän seurustelee niin minä tiedän kaiken hänen kumppanistaan.

Juuri tätä aihetta olen itse pohtinut paljon, siis sitä, missä määrin rakkaus henkisessä ulottuvuudessa (tärkeimmäksi havaittu) olisi omistettava rakkaalleen.
Yhdelle annettu ei ole pois toiselta. Rakkautta ei ole rajallinen määrä, vaan se lisääntyy jaettaessa. En näe tässä mitään suuria rajanvetoja ystävyyden ja parisuhteen välillä. Mielestäni ne limittyvät toisiinsa kiintymyksen ja luottamuksen tasolla tarkasteltuna.
Toteuttaminen vaatii täydellistä keskinäistä luottamuksessa "kellumista" ja avoimuutta. Haluan olla toisten luottamuksen arvoinen ja rajoja kunnioitettavan. Olen avoin ajatusteni ilmaisemisessa, jotta rajat tulevat selville. Annan sen mukaan, minkä katson olevan suhteen luonne. Suhdehan on molemminpuolista luottamista suhteeseen ja sen (kulloiseenkin) luonteeseen.

Seksuaalisuus tai henkisyys ovat asioita, joiden määrän rajaaminen ei kuvaa mitenkään rakkautta toiseen. Kyse on mielestäni siitä, mitä itse kukin haluaa antaa toiselle.

Hih. Nyt tuli kuvioon "moniavioisuus" ( kaksi naista ja yksi mies). Kuuluuko ystävyyteen seksi? Muodostaako seksi suhteen perustan, jolloin ei voikaan puhua enää ystävyydestä?

Minun kommenttini liittyy viestiketjun aloittajan viestiin.

Pora-liike kirjoitti; "Ja onhan se kieltämättä outoa kun jos minä seurustelen, niin hän tietää kaiken kumppanistani ja jos hän seurustelee niin minä tiedän kaiken hänen kumppanistaan. "

Ei minusta tuossa ole mitään outoa. On minullakin luottoystävä tai pari, salaisuuksia meillä ei juuri ole.

No mulla se raja menee seksissä (: Ystävien kanssa en koskaan harrasta seksiä. Sillon suhteen luonne muuttuu. Ei siitä sen enempää.

Mielenkiintoista lukea, miten ihmisillä onkin erilaisia näkemyksiä ihmissuhteista, niin ystävyys- kuin parisuhteestakin. Itselle tutun kuuloisia asioita tuli vastaan.

Minun on jotenkin vaikeaa määritellä ystävyys- ja parisuhteen eroavaisuuksia. Itselläni määrittävänä tekijänä taitaa toimia lähinnä omat tunteeni. Mutta raja käytännössä tuntuu hiuksenhienolta jos mietin läheisintä ystävääni ja sitä ihmistä, josta pidän eri tavalla kuin ystävästä. Molempien kanssa voin jakaa asioita, olla läheinen ja molempia voin rakastaa. Kuitenkin olen yhden naisen nainen, tietyllä tapaa. Mutta se ei sulje mielestäni pois muita läheisiä ihmisiä, ystäviä.

Läheisyys on toki erilaista. Ystävää voin halata ja silitellä lohdutukseksi, mutta hän on kuitenkin ystävä. Sen toisen ihmisen kanssa on erilaista ja tunne on erilainen, läheisyyteen sisältyy vire.

En haluaisi rajata suhteitani liikaa. Kuitenkin tuntuu tärkeältä tehdä niin kuin itsestä tuntuu hyvälle. Kukaan ei voi sanoa, että et voi elää noin, ei sinulla voi olla vaikkapa kahta tai kolmea oikein läheistä ihmistä elämässäsi, vaan seurustelukumppani on se ainoa ja oikea. Vaikka tietyllä tapaa se kumppani onkin ehkä ainoa ja oikea. Mutta yritän vain siis sanoa, että voi olla muitakin läheisiä ihmisiä. Voi olla niin monta erilaista "oikeaa" ratkaisua.

Äh, en saa nyt ajatuksiani tähän niin kuin haluaisin, mutta jotain tuohon suuntaan ajattelen.

Vaikeaa tuo rajanveto onkin, mitä enemmän asiaa pohtii - kysymyksenasettajan kannalta. Ajatuksissaanko pettää?
Mikä on ystävyys ja sen arvo? Mitä on parisuhteessa ja mitä ystävyyssuhteessa?

Mielenkiintoinen keskustelu. Ihmissuhteita on niin moninaisia. Tärkeintä on mielestäni, että kaikki osapuolet ovat tilanteessa onnellisia ja tyytyväisiä. Olen itse ollut parisuhteessa, jossa kumppanillani oli "ovat kuin vanha aviopari"-ystävyys minua edeltävän kumppaninsa kanssa. Se oli minulle vaikeaa, koska allekirjoitan omassa elämässäni Sunshinen määrityksen parisuhteen ja ystävyyssuhteen eroista.

Hej!
Todella kummallista, että tätä ei pohdita enemmän. Mielestäni tämä on mielenkiintoisin keskustelunavaus täällä minun aikanani. Osaksi syynä saattaisi olla, että aihe aiheuttaa pelkoja ja toisekseen ehkä kaikilla horisontti ei ole tässä niin kaukana...

Innostuinpä minäkin nyt pohtimaan tätä...

Jos ajattelen asiaa omalta kohdaltani, läheisen ystävyyssuhteen ja parisuhteen raja on tunnetasolla aika veteen piirretty viiva. Läheisimmät ystäväni ovat minulle todella tärkeitä ja rakkaita. Ei minulla ole omassa elämässäni mitään sellaista, minkä voisin kertoa kumppanille mutta en läheisille ystäville. Samalla lailla olen luottanut sekä ystäviini että kumppaneihini, kantanut huolta heistä ja iloinnut heidän kanssaan. Mitä taas fyysiseen puoleen tulee, en näe mitään syytä, miksi en näin sinkkuna ollessani voisi harrastaa seksiä pelkästään ystäväpohjaltakin, edellyttäen tietysti ettei siinä satuteta ketään kolmatta osapuolta.

Tähän mennessä seurustelukumppani on ollut se ihminen, kenen kanssa olen viettänyt eniten aikaa. Mutta eipä tuokaan tarkemmin ajatellen ole mikään ehdoton rajanveto. Mistä sitä tietää, vaikka rakastuisin aivan eri puolella Suomea tai kokonaan toisessa maassa asuvaan ihmiseen, ja alkaisin elää kaukosuhteessa. Silloinhan näkisin samassa kaupungissa asuvia ystäviäni useammin kuin kumppaniani.

Ehkäpä tunnesiteen intensiivisyys on minulle se tekijä, joka erottaa parisuhteen ja ystävyyssuhteen toisistaan. Seurustelukumppani on kuitenkin se kaikkein tärkein ja rakkain ihminen, se josta kantaa eniten huolta, ja jonka tekemiset vaikuttavat eniten omaan elämään. Mutta eivät nämä erot suuria ole.

Mielenkiintoinen juttu muuten, että silloin kun vielä pidin itseäni heterona, erottelin ystävyyssuhteet ja parisuhteet paljon tiukemmin toisistaan.

Tästä voisimmekin ryhtyä pohtimaan, harrastavatko ystävät seksiä keskenään. Jos ystävyys on siskoutta/veljeyttä, seksi ei tunnu silloin siihen sopivalta/mieleiseltä. Miten voi ryhtyä rakentamaan vakavaa suhdetta kenenkään "ulkopuolisen" kanssa, jos on tottunut sekstailemaan kaverien kesken? Miltä se tuntuisi uudesta kumppanista? Ja millaista on harrastaa seksiä toistuvasti sinkkukaverin kanssa, tietäen että kummallakin on nk. haku päällä ja seksiin ei voi panostaa emotionaalisella tasolla niin täysillä?

nimimerkille: Itse asiassa en ole harrastanut seksiä ystävien kanssa, puhuin tekstissäni konditionaalissa, eli VOISIN harrastaa seksiä ystäväpohjaltakin. Olen vaan muuten miettinyt asiaa, koska tuttavapiirissäni on ollut pari tällaista seksiä vain ystävyyspohjalta tapausta. Ne saivat minut pohtimaan, olisiko sellainen minulle ok, ja tulin siihen tulokseen, että olisi. Enkä usko, että se minulla vaikuttaisi mitenkään negatiivisesti parisuhteen muodostamiseen. Koska jos alan jonkun kanssa tosissaan seurustelemaan, en minä silloin kenenkään muun kanssa seksiä harrasta, eikä tähän vaikuta mitenkään se, millaista seksielämäni on menneisyydessä ollut. Samaa odotan tietysti kumppaniltani. Olen sitä paitsi hyvä ystävä exäni kanssa, eikä hänen nykyistä tyttöystäväänsä mitenkään häiritse tieto minun ja exäni menneisyydestä, vaan tulemme kaikki kolme hyvin juttuun keskenämme. Menneisyys on menneisyyttä.

Ystävyyssuhteita on tietysti erilaisia siinä missä ihmisiäkin. Toisille seksi ystävyyspohjalta sopii hyvin, toisille se ei tule kysymykseenkään. Eipä näihinkään ihmissuhteisiin mitään oikeaa mallia ole, kukin tavallaan.

Pettääkö siis, jos "antaa sydämestään" jollekin ystävälleen?

Ystävyyssuhteessa kerrotaan yksityiskohtaisesti keille kaikille on persettä sattunut antamaan. Parisuhteessa persettä jaellaan selän takana eikä siitä puhuta.

Vai onko ero vain siinä, miten olemme määritelleet ihmiset elämässämme sekä minkä sisällön olemme antaneet tuolle määritelmälle? Tuo on ystävä ja tuo ja tuo ei ole. Menenkö ystävän kanssa sänkyyn vai en?

marianna: mulla oli sama juttu kuin sulla - rajanveto oli jotenkin yksinkertaisempaa ystävyyden ja parisuhteen välillä, kun ajattelin olevani hetero... Nyt en enää tiedä, missä olen. :)

Olen tainnut "antaa sydämestäni" jatkuvasti tavallaan eniten exälleni ja läheisimmälle nykyiselle ystävälleni. Myös exän jälkeisissä ihmissuhteissa. En ole osannut päästää irti hänestä ja antaa riittävästi tilaa muille. Ehkä näin? Nii-in, martin, olenko siis pettänyt näitä muita?

En ole vielä onnistunut täysin löytämään omaa vastaustani siitä, mikä erottaa ystävyyden ja parisuhteen. Vaikeampi juttu.

Mä kiteyttäisin eron siihen, että parisuhteessa toista osapuolta rakastetaan (tai on ainakin alussa rakastettu). Moni sanoo rakastavansa ystäviään mutta minun mielestäni silloin puhutaan erilaisesta kiintymyksestä, sellaisesta amerikkalais-tyylisestä rakastamisesta jota hoetaan kaikille tutuille ja sukulaisille. Parisuhteen rakkaus on sitä, että vastapuoli omistaa osan sun sydämmestä.

Ne tilanteet, joissa ystävä takertuu liikaa syntynevät juuri silloin, kun ihminen ei tiedä mikä ero on parisuhteella ja ystävyydellä. Voi myös kysyä eikä sitä eroa pysty vai halua tehdä.

Aeroboy ja sunshine!

Olen eri mieltä kuin te. Rakkaus on aina avaavaa, ei sulkevaa eikä rajaavaa. Niinpä rakkauden antaminen ystäville ei parisuhteenkaan näkökulmasta voi olla poisantamista. Rakkaus kasvaa annettaessa. Parisuhteessa molempien avarakatseisuus tässä suhteessa on hyvä.
Aidossa rakkaudessa ei ole tarvetta pettää; ei halua antaa sellaista muille, mikä on parisuhteen omaa. En näe ystävien rakastamisen olevan pois parisuhteesta. Siten se ei voi olla pettämistä.
Minun on siis hyvin vaikea ajatella rajaavani rakkauden parisuhteeseen.

Sunshine - kirjoitat "liikaa takertumisesta". Niinpä viestini ei ole suoraa vastausta ajatukseesi.

Niin, en nyt oikein osaa tätä sanoiksi pukea. Minulla on hyvin läheisiä ystäviä, sellaisia joiden kanssa ei ole salaisuuksia. Kuitenkin tunnetasolla tunneside ystäviin on erilainen kuin se on ollut kumppaniin. Jollain tapaa side ystäviin on ollut varmempi (heh, ei kai ihme, koska suhteet päättyi) ja neutraalimpi.

Yksi on kuitenkin varma, ystäviä kohtaan en tunne fyysistä vetoa. He voivat olla ja ovatkin viehättäviä, mutta se on pelkästään esteettistä, jos sitä edes ajattelee. Enkä juuri ajattele, ellei tule kysyttäessä puheeksi tms.

Ei siis siteet ystäviin ole minunkaan mielestäni mistään muusta pois. Hassua, mulle ero vain on hyvin selvä.

Oscar Wildea, yritanpa tankerosuomentaa:

"Ystavyys on traagisempaa kuin rakkaus. Ystavyys kestaa koko elaman".

Oli noin eli ei, mutta metkasti sanottu.

Fyysisyys erottaa minun mielestänikin ystävät ja kumppanit toisistaan - lähinnä toteutuksessa. Tietty fyysisyys kuuluu vain parisuhteeseen.
Henkinen puoli ei ole rajattavissa samalla tavalla: mielestäni kumppanin sydämessä olo ei estä ystävien siellä oloa. Fyysisyyteen kuuluvia ajatuksia tuskin voi - edes kannattaa - rajata vain parisuhteeseen. Ystävyyden ajatukset eivät ole parisuhteen näkökulmasta "käytettyjä" - niinpä tässä en itse näe uskottomuutta.

Tunnetasolla (aito) ystävyys on varmaa, mutta niin on parisuhdekin, JOS olennainen henkinen puoli on yhteinen merkittävässä määrin. (Ks. yllä henkinen puoli) En näe ystävyyden läheisyydessä henkisellä puolella mitään ongelmaa parisuhteen näkökulmasta.

Entäs kun tutustuu uuteen ihmiseen ja ihastuu tähän? Mistä erottaa ystävyyden rajat ylittävän ihastumisen? Itselläni ihastuminen ihmiseen on samanlaista, oli kyseessä sitten hetero tai mikä tahansa sukupuoli, vaikka miellänkin itseni lesboksi. (Myös miehiin olen ihastunut, mutta kestävää tunnetta siitä ei muodostu).

Olen myös tehnyt äkkipäätä virheitä näissä tilanteissa :D

Mielestäni ystävyys ja parisuhde eroaa kyllä selkeästi tunnetason syvyydellä. Itsellä esimerkiksi on ystäviä joiden kanssa olen kovastikin "samalla aaltopituudella", mutta samanlaista yhdellä katseella asian kertomista ei voi tehdä kuten oman kumppanin kanssa. Samoten ystävät eivät huomaa niistä mikroskooppisen pienistä asioista mitä ajattelen/tunnen/haluan kuin oma kumppani.

Ja yksi merkittävä asia on kosketus. Ystävän kosketus on lämmin ja ystävällinen, mutta oman kullan kosketus tuntuu paljon syvemmin ja säteilee ympärilleen. Ystävän kosketus siis tuntuu vain siinä mihin iho koskettaa.

Lisäksi tosiaan ystävän kanssa nauraminen on kivaa, mutta kun oma kulta nauraa vapautuneesti, tulee itselle jopa vähän haikea olo suunnattoman ilon kanssa.

Näin ainakin silloin jos elämänkumppani on niin kutsuttu soul-mate jonka käsiin voi heittäytyä silloin kun muu maailma hakkaa piikitetyllä pesäpallomailalla.

Scarpetta!
Miksi lähteä etsimään tarkkaa rajaa? Minäkin saatan hullaantua kenestä vain - myönnettäköön, että se on johtanut väärinkäsityksiin. En kuitenkaan näe, että olisi muutettava jotenkin käyttäytymistä sen takia. Eikö ilo lähimmäisistä ole hienoa?

Peit!
Rakkaan läsnäolo on rajattoman ilon aihe!

Mistä tähän yleensä tuli tuo pointti, että ystävyyssuhteet olisivat ongelma parisuhteelle? Ennemminkin ystävyyssuhteiden puuttuminen voi olla ongelma parisuhteelle.

Sunshine!
Ei keskustelussa itse koko ystävyys ole ollut ongelmana, vaan sen eri asteet, tarkemmin sanoen liika läheisyys on koettu sellaiseksi - ikäänkuin pettämiseksi.
Ystävät ovat arvokkaita olemassa - parisuhteen rinnalla.

Mietin tuossa hetken miten ystävyys- ja parisuhde eroaa omassa ajatusmaailmassani. Mielestäni niiden ero on hyvin selvä. Ystävien kanssa voi saunoa, käydä syömässä, leffassa, matkalla jne. Ystävän kanssa voi keskustella hyvinkin henkilökohtaisista asioista ja ystävää voi myös halia.

Samoja asioita voi tehdä tietenkin myös kumppanin kanssa, mutta on monia asioita mitä voi tehdä vain kumppanin kanssa. Ystävän kanssa ei harrasteta seksiä, ystävän kanssa ei suunnitella tulevaisuutta, ystävän kanssa ei suudella, ystävän kanssa ei nukuta saman peiton alla, ystävän kanssa ei tanssita hitaita. Kumppani on se joka menee kaiken muun edelle, myös ystävien. Kumppanin kanssa jaetaan koko elämä.

Kuulun niihin ihmisiin, joiden mielestä kumppaneita voi olla vain yksi ja jakamaton. Yhteinen elämä hyvän kumppanin kanssa on se haaveista suurin.

Olen sitten varmaan kummallinen tapaus, kun en pysty vetämään noin tarkkaa rajaa kumppanuuden ja ystävyyden välille. Eikä minun mielestäni välttämättä tarvitsekaan. Nyt olen huomannut, että voin antaa itselleni luvan moiseen kummallisuuteen. Mutta kukin tyylillään ja toisille nämä asiat vain näyttävät olevan aivan selviä.

Mutta tarvitseeko olla tarkkoja rajoja ja sääntöjä? Onko vaarallista, jos käperryn joku ilta ystävän viereen nukkumaan vain, koska en halua nukkua sinä yönä yksin? Ja onko kumppanin aina mentävä kaiken edelle? Jos läheinen ystäväni tarvitsee minua kipeästi, eikö hänen pitäisi sillä hetkellä mennä kaiken edelle? Ja minulla on eräs hyvä ystävä, joka tuntee minut ehkä jo vähän liiankin hyvin. Yksi katse kertoo kaiken, enkä aina haluaisi sen kertovan. ;-)

Sunshine heitit hyvän pointin siitä, että tosiaan ystävien puuttuminen voi olla ongelma parisuhteelle. Tai ainakin se kapeuttaa elämää aika lailla - tiedän, kun sen vaiheen olen itsekin käynyt läpi.

Mun mielestä rakastumisen tunne ainakin erottaa ystävyyssuhteet seurustelusuhteista. En alkaisi seurustella ihmisen kanssa johon en tuntisi rakastumista (joka kattaa sekä fyysisen että henkisen halun olla toista lähellä), mutta en myöskään osaa pitää aitona ystävyyssuhteena sellaista jossa toinen on ihastunut/rakastunut. Jos joku kaveri tai ystävä rakastuisi minuun kokisin etten enää voi luottaa häneen ystävänä ja kokisin tilanteen ahdistavana.

Voin myös suudella ystävää. Suudelma on 'ystävällinen' (ei enempää eikä vähempää)!

mutta ei kai ystävää suulle suudella?

En osaisi keskittyä pohtimaan pelkkää muotoseikkaa.

okei martin, ymmärsinkin aiemmista viesteistäsi, että sulle ei olisikaan mikään tabu tai ongelma olla intiimistikin ystäviesi kanssa.

Se, mikä kuuluu parisuhteeseen, toki kuuluu siihen ja osa vain siihen. En täysin ymmärrä, mikä olisi ystävällistä seksiä ystävän kanssa. Suudella voin, ystävällisellä sisällöllä, ystävää. Ystävyyteen kuuluu paljolti toisentyyppinen intiimiys kuin parisuhteeseen.

mun mielestä rakastavaisten sopii lääppiä ja flirttailla ja suudella jne.

jokatapauksessa julkinen lääppiminen ja nuoleminen on kiusallista ja lähinnä ympäristön provoa.

miksei käsi kädessä kävely voisi yleisyä miesten kesken: se on harmitonta eikä se ole liian seksuaalista. musta se olis ihan ok.

Tavatessani rakastani on meillä ollut tapana liikkua kädet toistemme takana. Jos olemme saaneet kommentteja - siis olemme toisiltamme huomanneet ympäristönkin - niin ne ovat olleet pelkästään positiivisia. Aitous tuntuu.

Kerran kadulla (tämä tapahtui Saksassa) olimme matkalla raitiovaunuun. Olimme juuri tuolloin parin metrin etäisyydellä toisistamme, kun eräs vanhempi naishenkilö - aivan yllättäen - totesi meille "kuinka ihanaa onkaan rakkaus!".
Karkeloa!

Yhden ystäväni kohdalla on vastaan tullut nyt epäselvyys, missä kulkee tämä raja. Viesti hänen ihanuudestaan sai aikaan epäluuloja (muun ohella). Epäluulo ei tunnu mukavalta reaktiolta, kun voisi iloita.