HS:n pääkirjoitustoimittaja: Kristilliset eivät olekaan hallituksen elinkelpoisuudelle välttämättömiä (juttukommentit)

  • 1 / 13
  • Homopallero
  • 20.5.2012 14:58
Luulen, että kristillisteokraatit oli saatava mukaan hallitukseen näennäisesti kaventamaan sen punavihreää enemmistöä. Tietysti voi olla, että Katainen halusi tukahduttaa perussuomalaiset sitomalla mahdollisimman monta puoluetta heitä vastaan hallitusvastuulla.

Ei Räsänen hallituksesta lähde, sillä se on ainoa keino estää muita hallituspuolueita säätämästä tasa-arvoista avioliittolakia, mutta toisaalta puolueen rivijäsenet eivät välttämättä aseta homojen syrjimistä kaiken edelle. KD on myös hallituksen eurokriittisin puolue, eikä sillä ole ainakaan gallupeista päätellen hirveästi varaa uusiin lehmänkauppoihin euromyönteisessä hallituksessa vain jotta Räsänen pääsisi eväämään homoilta tasa-arvoiset oikeudet, puhumattakaan muista arvoristiriidoista verrattain arvoliberaalien ja sekulaaristen hallituskumppaniensa kanssa.

Parhaassa tapauksessa kristillisteokraatit joutuvat maksamaan Räsäsen homovihasta ja epäpyhästä allianssistaan olemassaolollaan eduskunnassa.
  • 2 / 13
  • Ossi Halme
  • 20.5.2012 15:03
Vaa'ankieliasemaa ei ole ja olisi huolestuttavaa, jos kuusi (6) ihmistä voi jarruttaa koko kansaa koskevia oikeuksia.

Varoituksen sana vaa'ankieliasemassa olevista yleisestikin: ensin peukaloruuvia käytetään, jotta yleistilanne ei muutu oman näkemyksen vastaiseksi. Ennemmin tai myöhemmin sitä aletaan käyttää pakottamaan muutkin oman näkemyksen taakse t.s. laillista kiristämistä.

Hallitus on nyt vajaan vuoden ikäinen eli tehokasta työaikaa on takana reilu 1/3 (aivan vaalien alla on tapana vaihtaa pienemmälle vaihteelle). Tässä reilussa kahdessa vuodessa voi tuo peukaloruuvi kiristyä, jos sitä ei tehdä vaarattomaksi.

Yleinen ja tasa-arvoinen avioliittolaki kuuluu oikeusministeriön (OM) tontille ja sillä tontilla valtaa pitää rkp:n ministeri. KD:t voisivat vaikka pidättäytyä äänestämästä / äänestää tyhjää, tai protestoida jollain muulla tavalla.

Kyseinen ryhmä on 3% eduskunnasta. Tuntuu hieman omituistelta mennä hallitukseen jarruttamaan eikä edistämään asioita.
Ossi Halme kirjoitti:

> "Tuntuu hieman omituistelta mennä hallitukseen jarruttamaan eikä edistämään asioita."

Kyse on näkökulmasta. Kristillisten mielestä he ovat edistämässä asioita: heteroavioliiton säilymistä ainoana hyväksyttävänä parisuhdevaihtoehtona.

Olen 100% varma, että he kokevat tekevänsä palveluksen Suomelle toimimalla näin.
  • 4 / 13
  • Kokkari84
  • 20.5.2012 17:26
Itse oikeusministerikään kannata homoliittoja. Ja kokonaisuutta ajatellen homoliitot ovat kaikista poliittisista kysymyksistä ehkä kaikkein mitättömimpiä, joten mitä helvetin järkeä Käteisen olisi ollut jättää kd ulkopuolelle vain sen takia? Tiedoksi vaan, että eduskunnassa myös kokoomuslaisten enemmistö vastustaa homoliittoja, joten kokoomukselle tämä ei todellakaan ole mikään asia, jota se lähtisi aivan täysillä ajamaan. Kokoomuksen puoluekokouksessa tullaan sitä paitsi tekemään aloite, jossa todettaisiin homoliittojen olevan puolueessa oman tunnon asia. Eli siis se kanta kumotaan, että kokoomus virallisesti ajaisi homoliittoja.
  • 5 / 13
  • Homopallero
  • 20.5.2012 18:42
Voi olla, että Jukka on oikeassa. Minusta kristilliset hengenheimolaisineen perussuomalaisten kanssa eivät kuitenkaan ansaitse noin pitkälle menevää ymmärtäväisyyttä. Heidän kiihkoileva ja epärehellinen tapansa vastustaa homojen tasa-arvoisia oikeuksia kielii, jos ei nyt sitten maailmanluokan tietämättömyydestä, niin ainakin suoranaisesta pahansuopuudesta, narsismista ja sovinismista.
Kokkari84 on varmasti oikeassa... Mutta kuitenkin puolueen, ja etenkin espoolaisehdokas Stubbin, kampanjassa kesän 10 Jyväskylän puoluekokouksen päätös oli täyttä tavaraa ja varsin todennäköisesti vaikutti jonkinlaisen liberaalin joukon äänestyskäyttäytymiseen. - Ehkä sekin joskus selviää, oliko puoluekokousaloitteen läpimeno työtapaturma vai suunniteltu manööveri. Puoluekokoukset voivat olla ohjelmallisesti rasittavia ja osallistujat väsyksissäkin - etenkin jos kantojen nuijiminen jää jonnekin loppumetreille.. Homoliittojen julistaminen omantunnonkysymykseksi neutraloi kokoomusta niiden silmissä, jotka moista ihmisten välistä liittoa vastustavat. Sellaisessa linjauksessa kivuttaisiin kai rehellisesti alas aiemmasta.

(PS. Aika kauan sitten päätösten nuijimisen ajatteluvaiheessa tuli lomaan ristiriitaisia kuulutuksia siitä, lähteekö hesalaisten bussi Yliopistonkadun vai Eerikinkadun Alkon edestä..vai miten se nyt oli.)
  • 7 / 13
  • Homopallero
  • 20.5.2012 20:18
Kokoomuksen takinkääntö on tosiaan ollut aikamoinen tässä homokysymyksessä. En ota kantaa siihen, ovatko homojen oikeudet nälänhätää tai sotia suurempi sosiaalinen ongelma, mutta helpompi tasa-arvoinen avioliittolaki olisi säätää ja saada sinänsä pieni, mutta yhdenvertaisuuden ja oikeudenmukaisuuden nähden tärkeä epäkohta korjattua.

Kun joskus tarkistelin kansanedustajien kantoja tasa-arvoon, oli kokoomuksen ryhmä muistaakseni aika jakaanunut - muistaakseni melko tasaisesti kahtia. En oikein usko, että enemmistö kokoomuslaisista ainakaan kovin tosissaan vastustaa homoavioliittoja. Uskon, että heille on tärkeämpää säilyttää kokoomusjohtoisen hallituksen yhtenäisyys ja sen vasemmisto-oikeisto jako tasaisempana.
  • 8 / 13
  • Dragon-85
  • 20.5.2012 20:36
Kokkari84, hassua, etten minä ole kuullut tuollaisesta aloitteesta mitään. Etenkin kun nykyisenkin linjan mukaan kyse on jokaisen edustajan omantunnon asiasta.
Pari sanaa Kokoomuksesta.
Kokoomuksen puoluekokous päätti kesällä 2010 äänin 292 – 162 ottaa ohjelmaansa tasa-arvoisen avioliittolain ajamisen. Puolueen virallinen kanta lyötiin lukkoon ja puolueen johto velvoitettiin täten ajamaan asiaa.

Päätöksen perusteluissa sanottiin muun muassa:
”Kahden ihmisen välisen liiton eli avioliiton solmimisen perusteet tulisi olla aviopuolisoiden päätettävissä olevia kysymyksiä, eikä valtiolla tulisi olla tarvetta puuttua siihen, mitä sukupuolta tai suuntausta avioliiton solmijat edustavat. Sukupuolen ei siis pitäisi muodostaa estettä avioliitolle tai siviilivihkimiselle.”

Päätös osoittautui nahkaiseksi, jossa on tyhjää sisällä. Demokratian periaatteista poiketen kokoomusjohto tyrmäsi päätöksen siltä seisomalta ja nyt on sitten ilmeisesti varmistettu kunnon harppaus taaksepäin.

Kun lukee Kokoomuksen puoluekokouksen perusteluja, tulee lähinnä mieleen vanha sanonta, ettei suuret sanat suuta halakaase. Kokoomuksessa on toki loistavia tasa-arvon ajajia, mistä heille suuret kiitokset, mutta puolueena Kokoomus on taantunut erityisesti kansalais- ja ihmisoikeuskysymyksissä. Ruotsin veljespuolueeseen verrattuna Kokoomus on puolueena suorastaan taantumuksellinen.

Joku kirjoitti:
”Ja kokonaisuutta ajatellen homoliitot ovat kaikista poliittisista kysymyksistä ehkä kaikkein mitättömimpiä” ja niin edelleen.

Näin varmaan moni homojen kansalaisoikeuksia ja ihmisarvoa vastustava ajattelee, varsinkin jos ei satu omalle kohdalle. Avioliittolain muutos on ollut valmiina 6 vuotta ja siitä äänestäminen olisi vienyt muutaman minuutin. Suomessakin on ollut välillä parempia ja huonompia aikoja, mutta koskaan ei tasa-arvon vastustajien mielestä ole oikea aika käsitellä edes kansalaisoikeuksia. Näinhän se on kaikkialla maailmassa, mutta ihmetyttää silti, että oikeuksiemme vastustajat jaksavat päivästä toiseen toistella vanhoja fraasejaan. He eivät ilmeisesti tajua, kuinka ontoilta ja tasa-arvovastaisilta, suorastaan homovihamielisiltä he kuulostavat. Osoittaa myös äärioikeistolaisten ja ääriuskovaisten käsityskyvyn puutetta, ja sehän on todistettu kansainvälisissä tutkimuksissa, jotka on julkaistu näilläkin sivustoilla.
---
Seuraavassa kommentissa kd:n osallistumisesta hallitustyöskentelyyn ja taantumuksen otteen kiristymisestä.
Vielä tarkennus edelliseen kommenttiini, jota ei vielä ole näköjään julkaistu. Siis totta kai on olemassa homojen syrjintää määrällisesti ja laadullisesti suurempia ongelmia. Juuri suhteellisuuden takia ne eivät kuitenkaan ole vertailukelposia homojen avioliitto- ja adoptio-oikeuden kanssa. Myöskään niiden ratkaisut eivät ole vertailukelpoisia. Yleensä suuremmista ongelmista jauhavat itse omaa asenteellisuuttaan kaunistelevat homo-ongelmaiset kieltäjät.

Homojen avioliitto ei ole keneltäkään pois, kuten ei ole sekään, että useampi orpo saisi rakastavan kodin. Ainoastaan homofobisten kusiaisten ja kiihkouskovaisten teokraattien narsistiset egot saisivat siipeensä eikä sekään ole välttämättömyys! Kristillisdemokraatteja ei olisi tarvittu hallitukseen, varsinkaan jos heidän ainoa aikaansaannoksensa ja tavoitteensa on edellämainittujen edistysten jarruttaminen.

Oikeusministerin kanta homoliittoihin on vähintäänkin häilyvä. Henriksson tuntuu havittelevan Pohjanmaan konservatiivipiirien ääniä pj-kisassa. Hän on kuitenkin todennut ainakin kerran, että tasa-arvoinen avioliittolaki sopisi Suomeen hyvin, eikä koe mahdottomana asian puolesta äänestämistä. Lakialoittetta ministeri ei ole allekirjoittanut ja vaalikoneisiin/HS:n arvokyselyyn hän on antanut homojen oikeuksiin nähden kuitenkin kielteisiä vastauksia. Nähtäväksi jää mistä moinen johtunee.
Työjärjestysasia. Olen hyväksynyt kaikki tyrkylle tulleet kommentit. Olen kuitenkin E7-puhelimen varassa junassa 94 päin hesaa, joten teknisiä esteitä voi olla.
Joo ei se mitään jnsto, jos minulle viestisi tarkoitit. Olisin vain tarkistanut, että mitäs minä olinkaan tarkentamassa. xD
KD:lle kannattaisi huomauttaa, että nykyisellä avioliitto-lainsäädännöllähän pedofilia liittyy vain ja ainoastaan hetero(maisiin) avioliittoihin. Sillä pedofiliaan syyllistyineistä avioliitossa olevathan ovat nykyisellään juuri noissa vain hetero(maisissa)avioliitoissa.

No se siitä. KD:n vaikutushan tuolla nykyisellä sisäministeriön ja sen tekemien virkanimitysvalintojen tontilla voi olla vielä kauaskantoinen, valitettavasti. Räsänenhän on tunut eri yhteyksissä esiin sen, että uusissa virkanimityksissä hänen mielestään valittavien pitää edustaa "oikeaa (lue: kristinuskovaista)" arvomaailmaa.

Toisaalta Räsänen on saanut ehkä vähän liikaa syntipukin roolin liikkeeltä, jota hänen miehensäkin edustaa ja joka - surkuhupaisaa kylläkin - pitää naisiakin alempiarvoisina ihmisinä.

Lainsäädännössä ja lakien parantamisessa sinällään perustavaa laatua olevat ihmisoikeusasiat, joihin avioliitto-oikeuskin kuuluu, eivät sinällään ole mitään vähäpätöisiä asioita. Asiahan koskee oikeutena kuitenkin n. 20% suomalaisista (eli 15% bit + muut), eli suurin piirtein yhtä suurta osaa suomalaisista, kuin mitä perussuomalaisten kannattajia oli tai mitä kokoomuksen kannattajia on. Pitäisivätköhän ne koko puolueensa ihmisiä koskevia perus-ihmisoikeuksia vähäpätöisenä asiana?