Vilkas kommentointi on käynnistynyt mm. Helsingin Sanomien ja YLE:n uutisten sivuilla. Monissa kommenteissa osoitetaan sormella pride-kulkuetta iskun tekijöiden asemesta.
Hyvin monissa kommenteissa myös hämmästellään näitä korkean tason esittämiä huolestumisia, perusteena mm. muiden yhteiskunnallisten ongelmien sivuuttaminen. Itse ihmettelen kovasti näitä hämmästelijöitä; minusta Suomen tasavallan pääkaupungissa tapahtuva minkä tahansa tapahtuman väkivaltainen häiritseminen on tuomittavaa.
Tällä kertaa ei onneksi tapahtunut pahempaa, mutta ainekset pahempaan oli olemassa; mitä jos ihmisjoukossa olisi puhjennut esimerkiksi yleinen pakokauhu?
Tällainen Isku on tuomittava ja iskun tekijät saatettava vastuuseen. Olivat tekijät keitä hyvänsä ja motiivinsa mitä hyvänsä.
Se on aivan uskomatonta miten moni lehtiuutisten kommentoija ei tunnu tajuavan sitä, että pääkaupungissa tehtiin väkivaltainen, järjestetty isku ihmisryhmää kohtaan. Nyky-Suomessa ei ole tapahtunut tuollaista lähes ikinä. Eikö se, että Suomesta löytyy ihmisiä, jotka ovat valmiita käymään väkivaltaiseksi pääkaupungissa kesken kirkasta päivää ole jo riittävä syy kauhistelulla? Vai oliko se ok koska homot eivät oikeasti ole ihmisiä?
Ulkomaalaisia sivuja lukiessa on kyllä tottunut siihen, että kommentoijat isojen lehtien nettisivujen artikkeleissa ovat yleensä vihamielistä pohjasakkaa, mutta yleensä senkin sakan joukossa yritetään esittää väkivallan puolustelu jotenkin oikeutettuna. Suomalainen sakka taas ylpeilee siitä, että on vihamielistä sakkaa.
Otsikko on harhaanjohtava. Jos presidentti ja yhdellä kädellä laskettavissa olevat kansanedustajat tuomitsevat viime lauantaisen iskun, niin ei sitä kovin laajasti tuomita. Missä on ulkoministeri Alexander Stubb, joka avasi ja ilmeisesti toimi myös koko Priden suojelijana? Hänestä ei ole kuulunut mitään. Ei myöskään eduskunnan puhemiehestä. Ja perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi on ollut aivan hiljaa, vaikka lauantain isku oli isku myös suomalaista demokratiaa ja kansalaisyhteiskuntaa vastaan. Hänen pitäisi olla ensimmäisten joukossa puolustamassa meidän suomalaisten perusoikeuksia. Myös media on ollut kovin passiivinen osapuoli. Olisin odottanut pääkirjoituksia, joissa tuomitaan isku ja puolustetaan kaikkien oikeuksia osoittaa mieltään laillisesti ja ilman että jotkut terroristit hyökkää kimppuun.
Ja poliisi senkun tutkii, tutkii, tutkii, tutkii... Milloin sieltä päästä kerrotaan, mitkä olivat tekijöitä motivoineet aatteet ja tekijöiden taustat? Normaalistihan näistä uutisoidaan melkein heti. Mikä siis maksaa?
Toivottavasti julkista tuomitsemista tulee lähiaikoina vielä lisää. Toisaalta en soisi noiden keskenkasvuisten vandaalien saavan yhtään enempää julkisuutta lähinnä omaa typeryyttänsä korostavalle teolleen.
No joo, Halonen olisi voinut valita sanansa toisin. Siinä hän oli oikeassa, että pride-hyökkäys ei anna hyvää kuvaa Suomesta. Ainakin virolaisen ETV:n nettisivuilla oli uutisartikkeli hyökkäyksestä.
Suosittelen kaikille myös tutustumista asioiden taustoihin ja historialliseen perspektiiviin. Minusta antaa kovasti toivoa ja optimismia kun tutustuu siihen, mistä lähdettiin ja mihin on tultu.
Olen pitänyt henkilökohtaista historiablogia rinnakkaislukemistona vuoden lopulla FinnQueerissa ilmestyvälle Anssi Pirttijärven gradulle, joka käsittelee Setan varhaisvuosien historiaa aktivistien ja toimijoiden haastatteluihin perustuen.
Blogissani kerron esim. seuraavalla sivulla ensimmäisestä mielenosoitusmarssista vuodelta 1981, jolloin meillä oli vajaa 100 marssijaa (ja niistäkin useita kymmeniä tuotettu Ruotsista ja Norjasta, koska useimmat suomalaiset hlbtiq-ihmiset eivät vielä uskaltaneet lähteä kadulle).
Sinä vuonna olimme vielä viimeistä vuotta leimattuja psykiatrisesti sairaiksi. Suomen viranomaiset poistivat psykiatrisen sairausdiagnoosin vasta vuonna 1981, vaikka olimme vaatineet poistamista jo vuodesta 1974 saakka, jolloin Yhdysvaltain psykiatriyhdistys teki vastaavan päätöksen.
Historiaan tutustuminen osoittaa, ettei ole ensimmäistä kertaa kun sorron ideologit vetoavat natsi-ideologiaan yrittäessään hiljentää ja tunkea sateenkaarikansaa takaisin kaappiin.
Blogissani on omat merkintänsä Asser Stenbäckistä ja Kalle Achtésta, jotka olivat psykiatrian professoreita 1950- ja 1960/70-luvuilla. Blogissani kerron Asser Stenbäckin sodanaikaisesta Hitler-ihailusta sekä Kalle Achtén sodanjälkeisistä natsisympatioista.
Vaikka ideologinen pohja on sama, tämän päivän Hitleriä ihailevat kaasunheittäjät eivät ole kuitenkaan kansanedustajia, professoreita ja
kristillisiä poliitikkoja, vaan harhaanjohdettuja nulikoita. Väkivaltaan täytyy puuttua tiukasti, mutta ei ole syytä yleiseen hätään eikä toivottomuuteen.
En osallistu nettikeskusteluihin ranneliikkeessä tämän enempää.
