PoliisiAMK päättötyö: Seksuaalivähemmistöjen ja poliisin kohtaamistilanteita - asiakkaan näkökulma (juttukommentit)

  • 1 / 5
  • JuhaniV
  • JuhaniV
  • 13.6.2010 0:14
Tutkimuksen luettuani siitä nousi ajatus, että asiakkaiden kokemukset poliisin kohtaamisista ovat tänä päivänä kohtalaisen myönteisiä. Poliisin tehtävä ymmärretään. Se on ylläpitää järjestystä tässä yhteiskunnassa ja selvittää tapahtuneita rikkomuksia. Suhtautumiset ovat aika tavalla juuri samanlaisia, joita voi odottaa keskimäärin keneltä tahansa Suomessa asuvalta. Poliisillahan on varsin korkea arvostus Suomessa. Se tuntuu tuon tutkimuksen perusteella pitävän paikkansa myös HLBT-ihmisten kohdalla.

Poliisit henkilöinä ovat läpileikkaus suomalaisesta yhteiskunnasta. Heillä on toki erityiskoulutus tehtävään. Koulutusta poliisiopiskelijoille HLBT-ihmisten maailmaan on muutama vuosi sitten tehty. Palautteet opiskelijoilta olivat myönteisiä. Koulutus ei ole kuitenkaan saanut jostakin syystä jatkoa. Kyselytutkimukseen tulleissa vastauksissa esitettiin koulutuksen tarpeellisuutta.

Vuosikymmenten takaisista itse (JV) kuulemistani kertomuksista voin päätellä, että tänä päivänä poliisi ymmärtää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kuuluvan tähän yhteiskuntaan. Suhtautuminen asiakkaisiin on muuttunut niin koulutuksen kuin yhteiskunnassa vallitsevien myönteisten asenteidenkin seurauksena.
  • 3 / 5
  • JuhaniV
  • JuhaniV
  • 13.6.2010 10:30
Poliisiammattikorkeakoulun ja poliisiopiston opinnäytetyöt eivät tietääkseni ole julkisia. Tälle työlle on saatu erikseen lupa julkaisemiseen Ranneliikkeessä. Ylläpidon tuella koko työ saataneen kohtapuolin näkyville tänne. Siitä tulee tieto tämän uutisen perään.
  • 4 / 5
  • Tero Kankaanperä
  • 13.6.2010 10:41
Minä luen tuloksia kyllä enemmän vastakarvaan: noin 29% vastaajista täysin tai jokseenkin sitä mieltä, että poliisi ei ole toiminut heitä tai heidän asiaansa kohtaan asiallisesti. Vastaavasti 24% enemmän tai vähemmän kyseenalaista poliisin puolueettomuuden toiminnassaan. Poliisi kohtaa ihmisiä ikävissä tilanteissa ja tunteet ovat tai nousevat usein pintaan, siispä kokemukset ja havainnot ovat vielä vähemmän objektiivisia ja luotettavia kuin tavallisesti. Kuitenkin poliisi edustaa laillista järjestys- ja väkivaltaa, joten sen toimintaan kohdistuu, ja pitääkin kohdistua, vaatimus absoluuttisesta integriteetistä ja huomattavasti muita palvelutilanteita korkeammasta tasosta. Tätä taustaa vasten tutkimuksen tulokset ovat jopa hyvin huolestuttavia. Molempien valitsemieni lukujen pitäisi olla ehdottomasti alle 10% tai jopa mieluummin alle 5%. Vertaisin niitä lähinnä kiusaamislukuihin: mikä tahansa nollasta eroava luku on liikaa.
  • 5 / 5
  • JuhaniV
  • JuhaniV
  • 13.6.2010 17:48
Sijoitumme Teron kanssa aikajanalla tuntuvasti eripituisiin ja aikaisiin jaksoihin. Olen elänyt aikaa, jolloin homoseksuaaliset teot olivat rikoksia. Näkökulmaamme lopputyön tuloksia arvioitaessa saattaa vaikuttaa myös aikaperspektiivi.

Kannattaa myös muistaa, että vastausten määrä on varsin suppea. Pelkästään niiden perusteella tehtäviä johtopäätöksiä kannattaa huolella harkita.

Itselläni on ajatus toisesta tutkimuksesta, joka koskisi poliisien suhtautumisia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin poliisin asiakkaina. Olisikohan sellaiseen kiinnostusta esimerkiksi poliisiopiston oppilailla?