Vasemmistoliiton puoluesihteeri Sirpa Puhakka haluaa, että homo- ja lesboparit saavat samat oikeudet adoptoida lapsia kuin heterotkin. Puhakan mielestä hallituksen kaavailema perheen sisäinen adoptio ei ole riittävä.
Tasa-arvoiseen yhteiskuntaan on vielä matkaa, sillä homoseksuaaleja kohdellaan edelleen toisen luokan kansalaisina. Esimerkiksi SPR:n Veripalvelun homomiehille asettama kategorinen verenluovutuskielto on arveluttava, Puhakka sanoo kannanotossaan.
STT:n koko uutinen luettavissa Keskisuomalainen-lehdestä. Ja asiaan kuulu, että verkkosivulla on jo kommentoitukin aihetta...
Myös SDP:n puoluehallitus on ehdottanut puolueen linjaksi adoption sallimista rekisteröidyssä parisuhteessa, siis kuten heteroavioliitossakin, ei ainoastaan sisäistä adoptiota.
Ovatko vihreät edelleen hallitusohjelman vankeja kieltäessään yleisen adotio-oikeuden, vai muuttuuko linja vasemmisto-opposition yhtenäisen painostuksen alla?
Onko hyvää tarkoittava vasen laita nyt tekemässä karhunpalveluksen? Jo parisuhdelain synnyttämisen ajoilta muistamme, ettei kannata haukata kerralla liian isoa kakunpalaa, vaan edistää asioita kerrallaan sen verran, että riittävä määrä kansanedustajia painaa "JAA"-painiketta. Uskon, että vihreissä pidetään pää kylmänä ja mennään askel kerrallaan sitä tietä, jota päästään eteenpäin. Ei pidä lähteä hötkyilemään.
On kaksi strategista vaihtoehtoa. Ollaan kilttejä ja kiitetään siitä mitä saadaan eikä vaadita liikoja ettei kukaan pelästyisi. Myöhemmin hallinnossa ja politiikassa voidaankin todeta, että tehän saitte jo mitä halusitte, mitä te nyt enää vingutte.
Toinen vaihtoehto on vaatia oikeuksia ja tasa-arvoa ilman nöyristelyä. Silloin ei ehkä voi olla päättäjien kaveri eikä pääse mukaan kaikkiin komiteoihin ja voi saada haukkujakin. Kuitenkin voi olla niin, että jos vähän vaatii niin vähän saa, ja leikattuinakin kovien vaatimusten tulos on parempi.
Ehkäpä kysymys on vain asenteesta ja mentaliteetista. Minua ei hyssyttely kiinnosta, mutta varmaankin tarvitaan sekä asiallista vuoropuhelua että radikaaleja mielenilmauksia.
Minun mielestäni pitäisi laskea, onko tärkeämpää saada nyt kipeä kysymys perheen sisäisestä adoptiosta ratkaistuksi vai onko tärkeämpää tönäistä käyntiin jotain prosessia, joka ehkä saa kirsikkapuun kukkimaan joskus pitkällä tulevaisuudessa ja polttavamman ongelman valitettavasti myös odottelemaan parempia aikoja.
Perheen sisäinen adoptio on polttava ongelma sateenkaariperheissä elävien lasten näkökulmasta. Tässä kyse on ennen kaikkea toteutumattomasta lapsen oikeudesta. Se ei ole ainoastaan aikuisten maailman tasa-arvokysymys - vaikka tietysti tasa-arvokysymyksetkin ovat tärkeitä.
Viisasta realismia oli aikanaan edistää avioliitosta irrallista parisuhdelakia ja jättää sukupuolineutraali avioliitto hautumaan siksi kunnes aika on sille kypsä. Se tie tuottaa tuloksia.
On tietysti selvää, että vasemmisto oppositiosta huudellen koettaa saada särön hallituksen touhuihin haastamalla Vihreät. Vasemmisto koettaa saada vihreät sooloilemaan. Realiteetit unohtavat saattavat kokea Vihreät tässä valossa taantumuksellisena puolueena, joka jarruttaa Todellista Tasa-arvoa.
Tietysti täydellinen tasa-arvo seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta on tavoite. Nyt pitäisi vain keskittyä saamaan perheen sisäinen adoptio kuntoon.
Välillä ihmetyttää, että miten Suomi onkin vanhoillisuudessa Euroopan keskiluokkaa. Britannia ja Espanja on jo toteuttanut täysin sukupuolineutraalin adoptio- ja avioliittolainsäädännön. Ruotsissa ja Norjassa tähän ollaan kaiketi lähitulevaisuudessa pyrkimässä. Mutta Suomi? Täällä on vieläkin kova juttu puhua edes perheensisäisestä adoptiosta, eikä kukaan päättäjistä tunnu puhuvan sukupuolineutraalista avioliitosta.
Tässä tilanteessa ehkä tosiaan on realistista pyrkiä ensin siihen sisäiseen adoptioon ja sitten vasta taas kerran eteenpäin. Toisaalta toivoisin, että vihdoin voitaisiin Espanjan malliin laittaa kerralla kaikki kuntoon, niin sen jälkeen voisi lainsäädännön sijasta keskittyä käytännön asennekasvatukseen (tai ihan vain tavalliseen elämään).
Kummallista, että SDP:tä ja Vasemmistoliittoa syyllistetään omien edistyksellisten kantojen sanomisesta ääneen. Kyllähän monet kansanedustajat sanoivat jo 2001, että lakiin olisi pitänyt lisätä sisäinen adoptio. Eikä tämän sanominen estänyt parisuhdelain hyväksymistä. Ei se, että ulkoisesta adoptiosta käydään yhteiskunnallista keskustelua, häiritse sisäisen adoption toteutumista. Kyllä konservatiivit tietävät, että moni tasa-arvoa kannattava kannattaa myös ulkoista adoptiota.
Hallitus vastaa hallitusohjelman toteutumisesta. Olisi tietenkin tyhmää tasa-arvoa kannattavalta rintamalta, vihreiltä tai vasemmisto-oppositiolta, yrittää väkisin saada eduskunnassa läpi sellaisia lakimuutoksia, että eduskunnalla olisi vain vaihtoehdot täysi adoptio - ei mitään muutosta.
Luulisi, että olisi vain hyvä asia, että vasemmisto-oppositio kannattaa myös ulkoista adoptiota. Tämä muutos tuskin tulee toteutumaan tällä hallituskaudella, enemmän näillä ulostuloilla tähdätään keskusteluun hallituskaudesta 2011-2015. Joten ei tarvitse smo panikoitua, että tässä oltaisiin sössimässä sisäisen adoption toteutumista:)
Eduskunnassa voi käsittelyyn tulla samastakin asiasta useampi lakialoite. Hallituksen esitys menee ensin valiokuntakierrokselle, jossa tietysti oppositiokin on mukana. Sieltä voi keskustelun jälkeen tulla ulos ehdotus täysistä adoptio-oikeuksistakin, myös hallituspuolueitten osittaisella tuella. Yleensä eduskunta on tämän tyyppisissä "omatunnon kysymyksissä" halunnut korostaa omaa asemaansa suhteessa hallitukseen.
Täysistuntoon voi siis tulla eri kautta kolme esitystä: täydet oikeudet, sisäinen adoptio ja ei mitään muutosta. Puhemiesneuvosto sitten ratkaiseen miten ne pannaan äänestyksessä vastakkain. On hyvinkin mahdollista, että ensin äänestetään hylkäämisestä, ja vasta sitten kahdesta eri versiosta. Jos näin hyvin kävisi, niin ainakin jompi kumpi menisi läpi, ja nähtäisiin, mikä on eri kansanedustajien todellinen kanta tas-arvoon.
Lainsäädäntöteknisesti luulisi olevan järkevää, että kun esim. vaalikonevastauksista kävi ilmi, että selvä enemmistö kannattaa sisäistä adoptiota ja se on laitettu hallitusohjelmaan, ja selvä vähemmistö kannattaa ulkoista adoptiota, että näitä ei sekoitettaisi. Ellei sitten kansandustajien enemmistöllä ole yllättävää poliittista tasa-arvotahtoa. Luultavasti ministeriökin on selvitellyt vain sisäistä adoptiota. Sisäinen adoptiokaan ei ole mikään läpihuutojuttu, suuri enemmistö suurimman hallituspuolueen Keskustan kansanedustajista ja muistaakseni noin puolet Kokoomuksen eduskuntaryhmästä vastustaa sisäistä adoptiota. Sitten taas vasemmisto-oppositiosta, vihreistä ja RKP:stä tulee suurin tuki asialle.
Kyseessähän tulee olemaan ns. omantunnon kysymys. Jos adoptio-oikeus menee ensiksi äänestykseen, niin silloin yleinen kysymys - kyllä vai ei. Sen jälkeen saattaa tulla äänestys siitä, sallitaanko vain sisäinen adoptio vai myös ulkoinen adoptio. Siinä vaiheessa toivon, mikäli vastaehdotus sekä-että-vaihtoehdolle tulisikin oppositiolta, sitä kannattavat hallituslaisetkin voisivat äänestää omantunnon mukaan.
Helsingin Sanomat kirjoittaa verkkosivuillaan (2.6.2008 klo 10.48, päivitetty 12.53), että oikeusministeriön asettama työryhmä ehdottaa perheen sisäisen adoption mahdollistamista myös rekisteröidyssä parisuhteessa eläville. Nykyisin perheen sisäinen adoptio on mahdollista vain aviopareille. Perheen sisäisen adoption jälkeen lasta pidettäisiin parin yhteisenä.
Työryhmä perustelee kantaansa mm. rekisteröityjen parien perheissä elävien lasten oikeudellisen aseman parantamisella. Nykyisin lapsella ei ole ei-biologiseen vanhempaansa esimerkiksi perintöoikeutta tai tapaamisoikeutta. Etenkin lapsen asema biologisen vanhemman kuollessa on ollut epäselvä.
