HS:Laki perheen sisäisestä adoptiosta valmisteluun

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 12

Perheen sisäisen adoption mahdollistavaa lakia valmistellaan. Helsingin Sanomat kertoo verkkosivuillaan (10.3.2008 klo 13.54), että oikeusministeriön työryhmä laatii ehdotuksensa laista toukokuun loppuun mennessä.

Perheen sisäisen adoption mahdollistuminen parantaisi rekisteröidyssä parisuhteessa elävien nais- ja miesparien lasten asemaa, kun lapsista tulisi parin yhteisiä lapsia. Tällä hetkellä toinen vanhempi ei ole missään virallisessa suhteessa puolisonsa lapsiin. Lapset eivät voi periä toista vanhempaansa eikä heillä erotilanteessa ole automaattisesti tapaamisoikeutta toiseen vanhempaansa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

12 kommenttia

Vasemmistoliiton puoluesihteeri Sirpa Puhakka haluaa, että homo- ja lesboparit saavat samat oikeudet adoptoida lapsia kuin heterotkin. Puhakan mielestä hallituksen kaavailema perheen sisäinen adoptio ei ole riittävä.
Tasa-arvoiseen yhteiskuntaan on vielä matkaa, sillä homoseksuaaleja kohdellaan edelleen toisen luokan kansalaisina. Esimerkiksi SPR:n Veripalvelun homomiehille asettama kategorinen verenluovutuskielto on arveluttava, Puhakka sanoo kannanotossaan.

STT:n koko uutinen luettavissa Keskisuomalainen-lehdestä. Ja asiaan kuulu, että verkkosivulla on jo kommentoitukin aihetta...

http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/vasemmistoliitto:-homopareille-t%C3%A4ysi-adoptio-oikeus(91372).ece
  • 2 / 12
  • krister
  • 17.3.2008, 12.03
Myös SDP:n puoluehallitus on ehdottanut puolueen linjaksi adoption sallimista rekisteröidyssä parisuhteessa, siis kuten heteroavioliitossakin, ei ainoastaan sisäistä adoptiota.

Ovatko vihreät edelleen hallitusohjelman vankeja kieltäessään yleisen adotio-oikeuden, vai muuttuuko linja vasemmisto-opposition yhtenäisen painostuksen alla?