Anglikaanikirkossa pelataan myös julkisuuden kautta. Gene Robinson tiesi tasan tarkkaan, että hänellä on erinomainen tilaisuus kaapata julkisuus tulemalla kokouskaupunkiin ja esiintymällä medioissa. Hän saa todennäköisesti niin paljon julkisuutta kuin vain ikinä tahtoo. Vastustajat ja koko Lambeth-konferenssi ovat saaneet puolestaan ylen määrin kielteistä julkisuutta haparoivan linjansa ja riitelynsä takia.
Tavallisesta kirkon penkin kuluttajasta tilanne näyttää varmaan varsin hämmentävältä.
New Hampshiren kiistelty piispa Gene Robinson ei suostu eroamaan anglikaanisen kirkon yhtenäisyyden nimissä. Hän sanoo miettineensä asiaa, mutta hänestä Jumala ei ole sellaista pyytänyt. Vaikka häntä ei ole kymmeneen vuoteen kutsuttu piispojen tapaamisiin, hän oleskelee konferenssialueella ja osallistuu epävirallisiin tapahtumiin.
Tiistaina Sudanin arkkipiispa Daniel Deng Bul oli vaatinut hänen eroaan. "Jos hän on oikea kristitty, hän eroaa ja näin selvitään anglikaanisen kirkon jakaantumiselta", piispa oli sanonut. Sudanin arkkipiispa on saanut paljon tukea afrikkalaisilta piispoilta. Sudanin arkkipiispan mielestä pitäisi myös pyytää anteeksi, että Robinson ylipäätään nimettiin piispaksi vuonna 2003. Homopiispan valinta on heikentänyt anglikaanien asemaa suhteessa islamilaisiin. Jotkut islamilaiset näkevät siinä syyn tappaa kristittyjä. Sudanin kirkossa sen sijaan hyäksytään naiset pappisvirkoihin, ja hyväksyntä löydetään vanhasta alkukirkosta.
Myös Englannin arkkipiispa Rowen on Timesin mukaan asettunut näkyvästi vastustamaan homoseksuaalisuutta. Samaa sukupuolta olevien parien puolustajat sen sijaan levittävät lentolehtistä, jonka mukaan vuonna 1999 Rowen vielä oli liberaalilla kannalla homoseksuaalisuuteen nähden.
(domradio.de)
Tämä on ehtaa valtapolitiikkaa anglikaanikirkossa. Mielestäni jos piispa Gene Robinson suostuisi pyytämään eroa, homokysymystä vain siirrettäisiin hamaan tulevaisuuteen. Sitä ei ole silloin kirkossa ratkaistu. Riitelyt jatkuisivat myöhemmin ja homo sopisi jatkossakin lyöntiaseeksi. Äkkiväärät vanhoilliset olisivat voittaneet tämän erän.
Mielenkiintoinen yhteenveto anglikaanisen kirkon tilanteesta oli Deutschland-radiossa. Siitä seuraavassa referaatti:
*****
Vallanhimoiset piispat
Messuteltta Canterburyn yliopiston kampuksella Kentin kreivikunnassa.Siinä näyttämö 650 anglikaanipiispan kokoukselle. Kokous pidetään kerran 10 vuodessa. Osanottajat tulevat ympäri maailmaa, joten seurakunta on kirjava. Maalaispiispat Afrikasta tapaavat läntisten suurkaupnkien piispoja.
Kaikki vaikuttaa harmoniselta, mutta taustalla on repivä ongelma. Sen tunnustaa myös sudanilainen arkkipiispa Daniel Deng.
- On riitakysymyksiä, joista sovitaan, mutta homoskeusaalisuus on liian tärkeä aihe. Keskustelu ei vie etenpäin. Se jakaa anglikaanista kirkkoa.
Kysymys samaa sukupuolta olevista pareista on hiertänyt kirkkoa jo 1990-luvulta lähtien. Ongelmallisin on se, voidaanko homoja ja lesboja vihkiä papeiksi ja piispoiksi. Rintamalinja kulkee konservatiivisten afrikkalaisten kirkkojen ja englantilaisten ja amerikkalaisten liberaalien kirkkojen välissä. Riidellään myös siitä, kenen sana kuuluu tulevaisuudessa anglikaanisessa kirkossa. Nick Baines on piispa Etelä-Lontoosta:
- Tässä ei ole kysymys etiikasta tai teologiasta. On kyse vallasta. Jotkut kirkot yrittävät nyt saada siirtomaa-ajan kalavelat sovitettua.
Anglikaanikirkko on maailman kolmanneksi suurin kristillinen yhteisö katolisten ja kreikkalaisortodoksien jälkeen. Anglikaanit saivat alkunsa 1500-luvulla Englannista, kun vatikaani sanoi heidät irti. Koko tämän ajan on yritetty olla vähän katolisia ja vähän protestantteja. Esim. Englannissa jumalanpalveluksissa on kumpiakin elementtejä. Tämä teologia on sopeutunut hyvin eri puolille maailmaa. Kirkkohistorioitsija Vincent Strudwick:
- Kirkon syntyaikoina 1500-luvulla kirkossa oli pääasiassa englantilaisia mutta sitten alettiin matkustella maailmalla ja kirkko tuli mukana.
Anglikaanikirkkoja on 38 maassa. Ne ovat autonomisia, mutta tunnustavat toisensa. Suurin osa maailman 77 miljoonasta anglikaanista on entisissä Britanian siirtomaissa Afrikassa. Eniten Nigeriassa. Myös USAssa on paljon. Näissä maissa anglikaanit ovat suurin kristillinen kirkko. Kirkolta puuttuu kuitenkin ylin johtaja, kuten katolisilla on paavi. Toisten mielestä se on kirous, toisten mielestä se on siunaus. Ainoa johtohahahmo on äitikirkon, Canterburin, arkkipiispa. Hänen roolinsa on kuitenkin lähinnä symbolinen. Vincent Strudwick:
- Canterburin arkkippiispa on aina ollut ensimmäinen. Hänen tehtävänsä on pitää yhteisöä koossa. Mutta hän ei määrää, miten pitää ajatella, kuten paavi. Ennen tämä ei ollut ongelma, kun elettiin konsensusta, suuren yhteisymmärryksen aikaan. Viime vuosina yhteinen kulttuuri on hajonnut.
Tämä näkyy selvimmin homopappien ja -piispojen kysymyksessä. Homoja kirkossa on aina ollut, mutta he ovat olleet hiljaa. Kaikkia anglikaaneja on yhdistänyt Raamattu ja siinä on selkeä kanta homoihin. Opetus oli, että homot ja lesbot elävät synnissä. Se näkyy vaikkapa 3. Mooseksen kirjassa:
Älä makaa miehen kanssa kuin naisen kanssa maataan. Se on kauhistus.
1990-luvulta alkaen tähän ei ole haluttu enää alistua.Kun papin ja piispan virka monissa kirkoissa on avautunut naisille, myös homot ovat lopettaneet hiljaisuuden.
Monisa liberaaleissa seurakunnissa erityisesti Englannissa ja USAssa on homopappeja, jotka elävät parisuhteissa. Eritysiesti asia nousi esiin 2003, kun New Hampshiressä homo valittiin piispaksi.
Gene Robinson eräässä tialisuudessa Englannissa joitakin päiviä sitten. Hän vaikuttaa enemmänkin syrjäänvetäytyvältä. Mutta hän oli ensimmäinen anglikaanipiispa joka myönsi elävänsä homoliitossa.
Myös Robinson on Canterburissä, vaikka häntä ei sinne kutsuttu. Hän tietää, että pelkkä läsnäolo on riittävä provokaatio, mutta hän on luvannut tarkastelevansa tapahtumia sivusta. Hänen piispaksi vihkimisensä oli erillistapaus New Hampshiressä. Canterburyn arkkipiispa Rowan Williams oli hieman aikaisemmin vastustanut avoimesti homojen vihkimistä piispan virkaan. Kuitenkin hänen kritiikkinsä oli hyvin lievää.
Ehkä hän arvioi väärin. Suurelle osalle anglikaanisia kirkkoja nyt mentiin liian pitkälle. Sudanin arkkipiispa vaati muutama päivä sitten, että amerikkalaisten kirkkojen pitää perua Robinsonin vihkimys.
- Homous ei ole Raamatusta. On mies ja nainen ja siitä alkaa uusi elämä.Homoparit eivät kuulu luomakuntaan. Kun he vaativat hyväskyntää, se merkitsee, että raamattu pitää kirjoittaa uudelleen. On kyse perusasioista.
Robinson piispaksi vihkiminen sekoitti kortit. Lännen anglikaanit myös huomaisvat, että kaikkialla ei olla yhtä liberaaleja, kuin lännen metropoleissa, Lontoossa, New Yorkissa, Los Angelesissa. Nyt on rakennettu uudet rintamalinjat. On syntynyt vaikutusvaltainen konservatiivien blokki, etunenässä Nigerian Peter Akinola.
- Pieni lännen anglikaanien joukko on päättänyt kulkea omaa tietään.He rikkovat kirkkomme sääntöjä vastaan. Olemme yksi perhe, jumalan tahdon mukaan. Jotkut luulevat voivansa rikkoa yhteisiä sääntöjä. Siitä on seurauksia. Yhteisön perusasioita on rikottu.
Englannin ja USAn anglikaaneille tämä on ollut ikävä osoitus siitä, että tuulen suunta on muuttunut. Se näkyy myös tässä piispojen konferenssissa. Neljäsosa piispoista ei tullut. Syynä suuttumus Englannin ja USAn kirkkoja kohtaan.
Lambeth-konferenssi on ollut 1800-luvulta lähtien jonkinlainen voiteluaine anglikaanisille kirkoille. On voitu keskustella riita-asioista. Mutta nyt puuttuu 200 piispaa. Kirkolla on edessä jakautuminen, sanoo teologi ja kirjailija Theo Hobson.
- Ensi keraa konferenssin auktoritetti on asetettu kyseenalaiseksi. On syntynyt ryhmä, joka ei halua jatkaa tällä johdolla. Halutaan selkeämpiä tavoitteita. Ei enää kompromisseja.
Afrikkalaiset kirkot ovat konservatiivisia ja taisteluvalmiita. Monille mantereen kirkoille tässä homopiispakiistassa on ksymys kirkon olemassolosta. Sudanin arkkipiispa Daniel Deng:
- Tämä keskustelu aiheuttaa paljon ongelmia Afrikassa. Sudanin kirkolla on koko ajan kamppailu islamia vastaan. Homopiispa antaa islamilaisille uutta polttoainetta. Meidät leimataan epäuskoisiksi ja jumalattomiksi. Sen takia meillä ei homoliitoja hyväksytä.
Konservatiiviset kirkot ovat saaneet uutta puhtia, kun etsitään tietä konservatiiviseen suuntaan. Useat USAn traditionalistiset seurakunnat ovat jo eronneet yhteisestä kirkossa ja ovat siirtyneet afrikkalaisten kirkkojen alaisuuteen. On syntynyt uudenlaisia verkostoja, jotka eivät noudata maantieteellisiä rajoja.
Englannissa konservatiiviset anglikaaniset kirkot yrittävät rakentaa oman kattojärjestön, eräänlaisen reservaatin, jossa pidetään kiinni vanhasta.Neljä viikkoa sitten 1200 konservatiivista kirkonmiestä tapasi Jerusalemissa ja siellä päätetiiin perusperiaatteet. Hopmopareja ei hyväksytä. Monien anglikaanien mielestä jakautuminen on jo täydessä käynnissä. Kenian arkkipiispa Benajmin Dzimbi sanoo ,että läntiset kirkot ovat syyllisiä kurjuuteen.
- Me anglikaanit seuraamme kirkkomme traditiota. Jerusalemissa nähtiin: Me emme ole eroamassa vaan länsimaiden kirkot ovat eroamassa meistä.
Liberaalit kirkot ovat ymmällään. Siellä ei tiedetty että on menossa tällainen teologinen kädenvääntö. Riitoja on ollut ennenkin, mutta niistä on selvitty. Esim. toisen maailmansodan jälkeen naisia alettiin vihkiä pappisvirkoihin. Monet pitävät absurdina, että homokysymys jakaa kirkon.
Wasghingtonin piispa John Chane edustaa liberaaleja. Hänen seurakunnassaan on useita parisuhteessa eläviä homopappeja. Hänen mielestään homokysymys on toisarvoinen. Pitäisi ruveta miettimään tärkeämpiä asioita.
- Yhä enemmän ihmiset ovat alkaneet vaatia, että kirkon täytyy toteuttaa missiotaan. Maailmantalous on alamäessä. Ihmiset tarvitsevat apua. Amerikan laskukausi näkyy myös Euroopassa.
Myös Washingtonin piispa on huomannut, ettei ole ketään, joka päättäisi mistä kirkossa puhutaan. Puoli vuosituhatta on eletty ilman keskitettyä oppia ja ilman kirkon johtajaa. Nyt on voimatyhjiö ja siitä riidellään. Homokysymys on vain tekosyy, sanoo Etelä-Lontoon piispa Nick Baines.
- Ei ole kysmys etiikasta tai teologiasta. On kysymys vallasta. Sen näkee, kun katsoo, miten tämä voimainkoettelu on syntynyt. Nigerian kirkko hakee voimaa siirtomaa-ajasta. En voi todistaa, mutta mielestäni siitä on kysmys.
Nick Bainesin mukaan myös maailmanpoliitiikka näkyy. Afrikan kehitysmaissa halutaan lopullisesti eroon siirtomaa-ajan toimintaperiaatteista. Ja itseteietoiset amerikkalaiset eivät juuri muusta maailmasta piittaa.
Robinsonin vihkiminen vuonna 2003 oli yksipuolinen teko. Siinä on jotain samaa kuin istuvassa USAn preisdentissä.
- Robinson vihittiin samana vuonna kuin Irakin sota alkoi. Bush sanoi silloin, että Amerikka kulkee oman tahtonsa mukaista tietä. Niin teki myös amerikkalainen kirkko. Muualta vedottiin ,että mietitään asiaa vielä yhdessä. Amerikkalaiset vastasivat: ei kiinnosta, me teemme sen nyt. Tämä on jonkinlainen diplomaattinen ongelma kirkkojen välillä. Täytyisi löytää yksi yhteinen kansainvälinen tie ratkaista ongelmat. Nyt se ongelma oli homopiispa Robinson. Ensi kerralla on jokin muu aihe.
Mutta nyt monet anglikaanit huomaavat, että yksimielisyys ei ole välttämätöntä. Kirkolla ei ole joukkotuhoaseita, joilla se kävisi sotimaan. Paras pysyä vain saman katon alla. Huono juttu olisi jakaantua kahdeksi kirkoksi. Jos kirkko jakaantuu, se menettää osan kansainvälisestä vaikutusvallastaan. On hyvä muistaa, että anglikaaninen kirkko painosti mm. apartheid-aikana apartheid-hallitusta. Etelä-Lontoon anglikaanisen kirkon piispa sanoo, että hänen kirkkonsa työskentelee yhdessä mm. Zimbabwen kirkon kanssa. Zimbabvelaiset tarvitsevat solidaarisuutta. Monelle kansainvälisen kirkon merkitys on siinä, että se auttaa selviämään hengissä. Jos kirkko jakaantuu, tällainen solidaarisuus on vaarassa.
