Voltti-lehden päätoimittaja Sari Virtanen kiteyttää: "On helppo heitellä kerran vuodessa iskulauseita, mutta vaikuttaa siltä, että blokki haluaa vain rytisyttää vähän leikkikehäänsä."
Olen koettanut hahmottaa tuota joukkoa ja heidän agendaansa. Ei oikein aukea. NYT kertoo, että Saarikoski on mukana lähes kaikissa konflikteissa: Smash Asem, talonvaltauksissa jne. NYT toteaa, että Saarikoskella vaihtoehtoja riittää. Hän on valkoihoinen, koulutettu nuori nainen, jolla on katto pään päällä. Siis etuoikeutettu.
Jutusta itselleni syntyy kuva, että tärkein asia Saarikosken porukalle on konflikti tavalla taikka toisella. Homot ovat vain yksi heidän toimintansa välineistä. He siis käyttävät homoja röyhkeästi hyväkseen omien tarkoitusperiensä hyödyntämisessä?
Sanon yhä, että blokin "ajamissa asioissa" on moniakin aiheita, joista soisin keskusteltavan enemmänkin. Sanon myös yhä, että blokin käyttämä keinovalikoima ei ole kovin tehokas.
Haluaisin saada vastauksen blokilta muutamiin kysymyksiin, jonka jälkeen keskustelulle olisi ehkä pää auki. Olen tainnut noita asioita jo kuulutella joskus.
Eikö ole kuitenkin ensin tärkeää saada sateenkaarikansa heteroenemmistön kanssa samalle viivalle yhteiskunnassa?
Miten muka edistää asioista luomalla vastakkainasettelun "normiperheihanteen" ja "ei-normiperheihanteen" välille?
Eikö tämä sama "vastakkainasettelu" löydy myös heteroiden kohdalta, vaikka mustapinkit liittävät tämän juuri ei-heteroihin?
Palaan tähän myöhemmällä, kun nyt on hätä ja hoppu.
Ja eikö ole niin, että suuri osa hlbti-väestä haluaa olla/tulla normin mukaisiksi. Elää vakaassa parisuhteessa, olla pysyvässä työpaikassa, kasvattaa lapsia. Mikäli kirkko suostuisi siunaamaan, jos saisi työpaikan ilman syrjintää, jos homo/lesbo vanhemmuus hyväksyttäisiin.
Krister kirjoitti: "Ja eikö ole niin, että suuri osa hlbti-väestä haluaa olla/tulla normin mukaisiksi. Elää vakaassa parisuhteessa, olla pysyvässä työpaikassa, kasvattaa lapsia. Mikäli kirkko suostuisi siunaamaan, jos saisi työpaikan ilman syrjintää, jos homo/lesbo vanhemmuus hyväksyttäisiin."
Minusta Pink Black Block tekee syrjinnästä hyveen ja tässä on ryhmään liittyvä paradoksi. Jos Akuliina olisi oikeasti syrjitty, kuten vaikkapa minä, ei häntä kuuntelisi kukaan. Eihän ketään kiinnosta vaikkapa asunnottomat tai leipäjonoissa jonottavat. Mutta saadaksen äänensä julki Akuliinan on oltava etuoikeutettu.
Vain etuoikeutettu voi nähdä jotain romantiikkaa vessaseksissä tai anonyymissä puistoseksissä. Mutta Akuliina myöntääkin, ettei hän halua niitä takaisin, vaan haluaa ne takaisin puheenaiheiksi.
Keskiluokka on monopolisoinut median, kulutuksen, elämäntavat, kaikki. Täällä ei ole enää tilaa köyhille. Köyhyys ja puutteenalaisuus ovat rikos jo sinällään. Köyhiltä on myös viety ääni.
Mutta minuahan ei kuunnella, Akuliinaa kuunnellaan.
Toivoisin ehkä kuulevani ihan konkreettisia muutosesityksiä blokilta. Pelkkä keskustelun ja vaihtoehtojen haluaminen ilman että kertoo mitä ne ovat, ei vielä riitä. Akuliina harmitti, että Setalla on monopoli hlbt-asioissa. Ei ole. Esim. hedelmöityshoitolakia ajanut toivottulapsi.com -ryhmä ei käsittääkseni ollut mikään Setan juttu, vaan aktiivisten ihmisten yhteenliittymä. Jos Seta koetaan vääränlaiseksi liikkeeksi, niin ei kun haastamaan. Seta itsehän syntyi 1974, koska sen perustajat eivät kokeneet silloin jo ollutta seksuaalivähemmistöjen keskusteluseura Psyke -yhdistystä mielekkääksi yhdistykseksi toimia.
Aluksi pelkäsin, että tekeekö blokki Setalle saman mitä huligaanit ovat tehneet globalisaatiokriittiselle liikkeelle. Leimannut sitä ei-varteenotettavaksi poliittiseksi toimijaksi ja rähisijäporukaksi sen sijaan, että oltaisiin itse asiasta keskusteltu.
No, eivät ole blokin porukat huliganismia harjoittaneet. :)
Huomiota on ainakin tullut.
Luin kesällä 1990 Gay Shame -liikkeen ilmeisesti kantavan puheenvuoron. Siinä kritisoitiin hlbt-yhteisöä siitä, että politiikkaa ja yhteiskuntaan vaikuttamista vähäteltiin. Toinen pointti oli se, että viha enemmistöä vastaan olisi myös hyväksyttävää. Ehkä meidän blokkimme on vain kopio yhdysvaltalaisesta Gay Shame -liikkeestä, eikä sillä ole juuri relevanssia Suomessa?
Minusta Akuliina Saarikosken haastattelu Nyt-lehdessä oli hyvä. Siinä on perää, että perinteinen homoliike on lakaissut ongelmia maton alle. Senhän Alma Mediankin tapaus osoittaa. Tai nämä viimeaikaiset, keskusteluiksi naamioidut hyökkäykset Ranneliikkeeseen. Tasa-arvo on vielä kaukana, vaikka asiat periaatteellisella tasolla ovat lähes kunnossa. Toisilla menee hyvin, toisilla ei. Hyvin menee, jos ei joudu testaamaan tasa-arvon toteutumista vaikkapa itsenäisenä yrittäjänä tai tietyissä ammateissa esimerkiksi kulttuurin parissa. Muuten pääsee helpommalla, jos pistää häpeän kaappiin.
Toinen mielenkiintoinen havainto on, että moni homo ja lesbo alkaa muistuttaa perinteistä heteroperhettä. Saarikoski puhuu kunnollisuuskilpailusta.
On totta, että näissä Ranneliikkeenkin keskusteluissa ja blogeissa syntyy aika yksiuloitteinen kuva mallikelpoisesta homon elämästä. Ensin ollaan sinkkuja, sitten löydetään kumppani ja mennään naimisiin ja aletaan rakentaa kotia ja ehkä hankkia lapsiakin. Mutta eiväthän kaikki heterotkaan noudata perinteistä kaavaa. Juuri julkaistiin väitöskirja, jossa havaittiin, että ilman lapsia ja puolisoa elävistä naisista muodostetaan epärealistisia ja vääriä mielikuvia, siis sellaisia, ettei nainen voisi olla onnellinen ilman aviomiestä ja lapsia. Vanhapiikuus on eräänlainen häpeä sekin.
Eletään mielenkiintoista tasa-arvon aikaa, kun heterotkin voivat avoimesti käydä homobaareissa leimautumatta homoiksi, etenkin jos muistavat äänekkäästi nauraa homojen kustannuksella. Mutta julkihomo tai -lesbo on aina ensisijaisesti homoseksuaali ja vasta sitten ammatinharjoittaja, työntekijä tai sukulainen.
> "(...) vessaseksissä tai anonyymissä puistoseksissä. Mutta Akuliina myöntääkin, ettei hän halua niitä takaisin"
Olen aika pettynyt Akuliinaan tässä. Minä kyllä haluaisin nostaa vessaseksin ja anonyymin puistoseksin harrastuksen arvoonsa. Akuliina taitaa loppujen lopuksi ollakin aika vanhoollinen ja moraalitiukka ihminen?
Minusta on ollut ikävää seurata sitä, kuinka homo- ja lesbosuhteet hakeutuvat heteronormiin. En usko, että se olisi näin monen luontainen valinta. Kyse on pikemminkin siitä, että halutaan olla niin hyviä ja normaaleita, että oltaisiin hyväksyttäviä.
Ihmiset pitäisi hyväksyä sellaisina kuin he ovat - ei vain silloin kun ne tarjoillaan heteroperhekäärepaperiin puettuina.
