Ulkopuolisuuden tunne homona

Monet homomiehet (ja toki muutkin hlbti-vähemmistöihin kuuluvat) ovat kertoneet nuoruuden ja myöhemmänkin ajan omaan homouteen liittyvästä ulkopuolisuuden kokemuksesta kaveripiirissä, kouluympyröissä, töissä ja muutoinkin sosiaalisissa suhteissa - sekä myös oman perheen/suvun kanssa.

Omalla kohdallani ulkopuolisuuden tunne oli vahvimmillaan +/- parikymppisenä, varsinkin kun kaveriporukan kanssa käytiin viikonloppuisin ulkona. Minä olin silloin vielä syvällä kaapissa ja itselläni oli sivustakatsojan rooli, kun kavereilla oli toisinaan enemmän ja toisinaan vähemmän säätöä vastakkaisen sukupuolen edustajien kanssa.

Toki voin puhua vain omasta puolestani, mutta en usko joidenkin ajatuksiin siitä, että homo(miehe)t olisivat heteroihin nähden niin perustavasti erilaisia, etteikö ulkopuolisuus-ongelma korjautuisi asenteiden hlbti-vähemmistöjä kohtaan parantuessa. Joissain kommenteissa on esitetty, että etenkin jälkikasvun ilmaantuminen (heteroiden) maailmaan olisi jokin isompi raja, joka olisi yhteyden löytymisen tiellä.

Minä väitän, ettei kyse ole niinkään kapeammasta yhteisestä kokemusmaailmasta. Sen sijaan uskoisin ulkopuolisuuden tunteen pääaiheuttajaksi sen, ettei voi kokea voivansa olla avoin omasta kokemusmaailmastaan.

Omalla kohdallani ulkopuolisuuden tunne lieveni merkittävästi kaapista tulo(je)n myötä. Se on lieventynyt entisestään, kun itse on oppinut käsittelemään vaikkapa omaa parisuhdetta (ja muita omia "homojuttuja") luontevasti ja kun vielä huomaa ympärillä olevien ihmisten ottavan vastaan tähän minun kokemusmaailmaani liittyviä asioita luontevasti. Toisaalta, olen itsekin oppinut tarkastelemaan "heteroiden maailmaa" sen ajatuksen yli, etten kuulu siihen maailmaan.

Tunne ulkopuolisuudesta ei ehkä vieläkään (näin keski-iässä) ole aivan täysin kadonnut; historiaansa ei voi muuttaa, eikä maailma ole hlbti-kysymysten suhteen valmis. Mutta saatujen pelimerkkien kanssa on myös oppinut pärjäämään.

Miten muut ovat kokeneet ulkopuolisuutta jos ovat?

"uskoisin ulkopuolisuuden tunteen pääaiheuttajaksi sen, ettei voi kokea voivansa olla avoin omasta kokemusmaailmastaan."

Voi pääsiäinen, mitä argumentointia taas! Ihan niin kuin ihmisen pitäis muka koko ajan olla kertomassa omista seksuaalisista tuntemuksistaan, kokemuksistaan ja ihastuksen kohteistaan ja kun ei niitä sitten joka paikassa pääse kailottamaan, sivistyksen keskellä kun elämme, niin voi sitä ulkopupolisuuden tunnetta! Sinäkö se muuten olit, joka syytit minua siitä, että maalailen homokulttuurista liian seksikeskeistä?

Homojen ulkopupolisuuden tunne juontuu useimmissa tapauksissa varhaislapsuuden kokemukseen omasta erilaisuudesta (suhteessa omaan sukupuoleen), torjutuksi tulemisiin, hylkäämisiin sun muihin ikäviin kokemuksiin, kun on jäänyt joukon ulkopuolelle. Sillä, kuinka avoimesti saa tai ei saa kailottaa omaa seksuaalisuuttaan ympäristöönsä, tuskin on mitään tekemistä asian kanssa. Eihän heterotkaan siitä kärsi.

Voi Jochananin housuun ruikahtanut mämmi, miten kapeasti Jochanan asioita näkee, taas! Ymmärrän toki, että tarkastelukulma on sinulle Jochanan hieman vieras, koska maalailet homokulttuurista seksikeskeisempää kuin se on - ja suhteesi omaan seksuaaliseen suuntautuneisuuteesi ei ole niitä helpoimpia.

En missään viitannut edellisessä kirjoituksessani seksiin tai aihepiiristä kailottamiseen. Sen keksit aivan itse, kaiketi koska tunnut näkevän homoseksuaalisuuden yksinomaan lihallisuuden ja aktien kautta, johon vieläpä liittyy hillittömyyttä ja kyvyttömyyttä kontrolloida omien mielihalujen ohjaamana toimimista. Olethan sinäkin Jochanan kerran koettanut sähköpostiviestillä saada minut lankeamaan "hunaja-ansaan" - ja olisit eittämättä käyttänyt asiaa MOT-tyyppisesti, jos asiat olisivat edenneet olettamallasi tavalla. Mutta se siitä.

Tutumpien ihmisten kanssa nyt tavataan käsitellä tuntemuksia, kokemuksia, ihastuksia ja kaikenlaista muutakin semisti henkilökohtaista. Ainakin omalla kohdallani ovat useatkin ihmissuhteet ajan myötä syventyneet sellaiselle tasolle, että kaikenlaisesta puhutaan. En tiedä, miten sitten sinulla, Jochanan?

Minusta on merkittävä asia, että voi työkaverille sanoa kumppaninsa nimen. Minulle olisi parikymppisenä ollut hyvin merkittävä asia, jos olisin voinut kavereille kertoa kiinnostavasta tyypistä, kuten meille muille se kaveri, jolla sillä kertaa oli kiikarissa kiinnostava vastakkaista sukupuolta edustava henkilö.

On totta, että varhaislapsuuden kokemukset heijastuvat myöhempään elämään, kuten vaikkapa ulkopuolisuuden kokemukseen. Todennäköisempää on kuitenkin, että hlbti-kontekstissa kyseessä ovat enemmänkin huuhaa-teoriat. En, Jochanan, kuitenkaan käy kiistämään omia kokemuksiasi asiasta: sen sijaan, että postasit tuohon yleistävän väitteen homojen ulkopuolisuuden tunteen juontumisista, niin voisit vaikkapa tarkastella asiaa omakohtaisemmin - omakohtaisuus oli ikäänkuin tuon aloitusvietini juju.

Edelleen omasta kokemuksestani: minä en jostain syystä ole jäänyt joukon ulkopuolelle, hylätyksi tai torjutuksi. Minulla on aina ollut "viiteryhmiä", joihin olen vahvemmin tai väljemmin kuulunut. Enkä ole kokenut olevani sillä lailla erilainen (suhteessa omaan sukupuoleen), että olisin siitä kokenut toiseutta. Oma ulkopuolisuuden kokemukseni liittyy vahvimmin juuri varhaisaikuisuuden ajan konkreettisiin tapauksiin - ja avoimuuden aikaansaamaan lientymiseen.

No voi pääsiäismunayllätys sentään! :D

Olen pahoillani, jos pilaan vuosia kestäneen seksifantasiasi, smo, mutta kyllä se kahvittelu, jota sulle joskus ehdotin, tapahtui ihan "puhtaassa" evankelioimismielessä, vaikka myönnettävähän se on, että olit silloin vielä nuori ja söpö. Vähän niin kuin tuossa profiilikuvassasi, mikä onkin jo aika vanha. Olisit nyt kuitenkin jättänyt sen sähköpostin mainitsematta, niin ei olisi tarvinnut kirjesalaisuutta loukata.

"Hunaja-asioista" ja kirjesalaisuuksista varsinaiseen asiaan eli seksiin. Kysyit, mistä minä puhun kavereiden kesken. Salli minun kertoa, että minä en juuri muusta puhukaan kuin seksistä, oli kyse sitten homo- tai heteroseksistä, mutta minä olenkin - toisin kuin sinä, smo, annat jatkuvasti ymmärtää - ollut aina seksuaalisesti hyvin vapautunut ja sinut itseni kanssa.

Mitä tulee useimpien homojen perustavaa laatua olevaan ulkopuolisuuden tunteeseen ja sen juontumiseen aina varhaislapsuudesta saakka, niin en suinkaan puhu (vain) omista kokemuksistani, vaan näitä kokemuksia ovat jakaneet tuhannet muutkin homot (ja lesbot) mm. niissä reilussa 20:ssä tutkimuksessa, joissa yleiseen väestöotantaan perustuvien kyselyjen ja haastattelujen avulla on aikoinaan hankittu tietoa homojen ja lesbojen lapsuuden ja nuoruuden ihmissuhteista. Kyse ei siis ole mistään huuhaa-teorioista, vaan empiirisistä havainnoista, jotka pohjautuvat tieteellisiin tutkimuksiin. Minä olen nämä tutkimusviitteet tällä foorumilla jo moneen kertaan esittänytkin.

Näiden tutkimusten arvo ei vähene, vaikka niiden tuloksiin viittaaminen ei enää ole poliittisesti korrektia, päinvastoin, niiden arvo on vain kasvanut, koska vastaavia tutkimuksia ei enää tehdä.

En viitannut kahvittelu-asiaan. Eikä asian esille ottaminen ole millään tavoin kirjesalaisuuden loukkaamista, sillä minä olen viestin vastaanottaja.

Ja edelleen henkilökohtainen lähestyminen aiheeseen on kiinnostava.

Tuollahan hetskuli-sinkut ja hetskuli-perheelliset avautuvat nettifoorumeilla ja lehtien taroinoissa puolin ja toisin niistä ulkopuolisuuden tunteistaan.
Eli hetskuli-sinkut kertovat ettei heitä kutsuta enään avioituneitten luokse sinkkuina - ja epäilevät syyksi sen että pariutuneet hetskulit vääntäytyvät mustasukkaisuus-traumoihin sinkkuja kohtaan. Ja sitten taas aviotuneet hetskulit uppoutuvat siihen perhe-elämäänsä hyvinkin syvälle, kuten vaikkapa HS:ssa äskettäin kerrottu pariskunta, joka muutti Helsingistä Klaukkalaan ja ovat rakentaneet sinne taloonsa oman elokuvateatterihuoneen ja oman kuntosalin ... eivätkä mitä ilmeisimminkään kovin paljoa liiku enään sitten ihmisten ilmoilla ... ja mitä ilmeisimmin alkavat ajan myötä potea ulkopuolisuuden vaivojaan.

Itse taas, ihan syntymä-homona, en ole kyllä koskaan tuntenut mitään ulkopuolisuuden tunteita, sillä maailmahan on onneksi ihan homo kuitenkin, on aina ollut, kun jättää esim. jochanan kaltaiset evankeliumi-humpuukiin suuntautuneet sivuun jo lapsuudesta pitäen - sillä evankeliumeista ei ole muuhun, kun elävästä elämästä vieraannuttamiseen : )

Koska jochahan taas täälläkin alkoi uskontojuttuja toitottamaan, niin kysynpä, mistä tapahtumasta onkaan peräisin vieraantunut luikaisu

"jumalani, jumalani, miksi minut hylkäsit"?

Noh, kuten raamattuväki tietänee, tuohan on peräisin juutalaisten vt:stä, psalmi 22:sta, jossa on itse asiassa sanailtuna eräs uskomusjuttu, jonka ympärille sitten koko pääsiäisristisatu satuiltiin. http://www.aboutbibleprophecy.com/psalm_22_1.htm
Joten aivan mahtavaa, jos smo ei ole langennut jochanan elämästä vieraannuttavaan evankeliointi-vonkaukseen.

Äidilleni, Isälleni ja synnyinkunnan ilmapiirille kiitos ja kunnia, ettei siellä elämästä vieraannuttavaa uskonnollisuutta öveRisti harrastettu.

Menee kyllä ohi tuo smo:n "Minulle olisi parikymppisenä ollut hyvin merkittävä asia, jos olisin voinut kavereille kertoa kiinnostavasta tyypistä, kuten meille muille se kaveri, jolla sillä kertaa oli kiikarissa kiinnostava vastakkaista sukupuolta edustava henkilö."

Sillä eiväthän hetskusti suuntatuneetkaan hirmuisesti retostele niistä kiinnostuksista kavereilleen, ei etenkään samansukupuolisille kavereille, koska nehän ovat siinä potentiaalisia kilpailijoita. Etenkin hetskumiehet pitävät sitä valloitusprojektia omana tietonaan, mutta ehkä heskunaisilla jonkin verran jutellaan, mutta tuskinpa ylenmäärin. Se kaverihan voi osoittautua siinä tilanteessa kuitenkin vähän muuksikin kuin kaveriksi.
Mutta sinällään, noissa tilanteissa homo ja hetsku voisivat olla kyllä toistensa parhaat kertomiskaverit, valloitusyritysprojekstistakin, kun eivät kisaa samoista apajista laisinkaan - biit ovat sitten ihan eri juttu tuossa luotettavuussuhteessa.

- - -

Itse olen antanut mennä elämisen omalla painollaan, liikaa pähkimättä muista. Siksi olen nuorempana rakkaan kaverin kanssa mennyt snägärille ja sitten sen lähellä olleelle kalliolle istumaan ja syömään, muiden ihmisten myötä, pussaillut ja neuttinut olosta, ihan kuten muutkin.

Myös jo opiskeluaikana mentiin opiskelukavereitten kera, kaikkia identiteettejä, yökerhoon ja meistä homot tanssivat siellä ihan hitaitakin, joita silloin vielä soiteltiin.

Tai kesäisenä aamuyön raflaillan jälkeen suunnitettu uimarannalle vielä ja hypätty veteen ilakoimaan - ja siellä oli muitakin ihmisiä, muutama hetskupari kutemassa vedessä kaislikon reunalla, ihan kuin sammakot ikään, mutta ei alettu niitä mitenkään hätistelemään :D

Tosin eräänä kesänä, kun mentiin nurdelle mansikoitten ja juominkien kera, syötettiin toisillemme mansikoita ja halailla pussattiin päällekkäin ... vähän matkan päästä heteroporukasta huudettiin että "jätkät, millainenhan sää on tulossa, sataako miehiä? (it's reining men) ja heiluttelivat pullojaan sieltä hymyillen : )

Se oma elin-tilahan on vaan otettava, mukavasti, sillä ei sitä muuten aleta tyrkyttämään.

Ja kyllä monikin hetsku turpiinsa yhäkin saa, jos on ihan tyhmässä seurassa tai tekee ihan tyhmiään.

Niin, tänä päivänä tilani ottaisinkin, enempiä kyselemättä.

Parikymppisenä mietin liikaa sitä, mitä muut ajattelisivat. Ja tiedän, että tänäkin päivänä on +/- parikymppisiä, jotka miettivät sitä, mitä muut ajattelisivat.

Ja kyllä ne hetskusti suuntautuneet uroot vaan oman kokemukseni mukaan tuossa parinkympin nurkilla kavereille retostelevat.

Samanlaiset kokemukset ja havainnot itselläni kuin smo:llakin. Siltäkin osin, että kyllä heterot aika aktiivisesti kiinnostuksen kohteillaan "retostelevat" ja vaikka heittelevät arvioita jostain sattumanvaraisista naisihmisistä joko julkisuudesta tai vaikka viereisestä pöydästä. Ihan ymmärrettävää ja luonnollista.

Ulkopuolisuuden tunne lähtee vain sillä, että olet ulkona kaapista ja että se ympäröivä porukka ei siitä välitä. Ensimmäiset kerrat omana itsenäni kaveriporukassa olivat aika hienoja ja silmät avaavia kokemuksia. Voi osallistua keskusteluihin siinä missä muutkin, ei tarvitse kokoajan varoa sanomisiaan, saati pohtia sitä, että olisko nää enää mun kavereita jos ne tietäis että oon homo.

Varmasti mikä tahansa salaisuus etäännyttää ja tämä lienee yksi ulkopuolisuuden tunteen lähteistä.

En ole ekspertti, mutta salaisuusaspektin lisäksi ryhmäytymisessä lienee lakinsa. Enkä tiedä, miten asia on homojen ja heterojen välillä keskimäärin, mutta yeisesti lienee niin, että alin kynnys ryhmäytymiseen on ihmisillä, jotka kokevat keskinäistä samankaltaisuutta. Tämä koettu samankaltaisuus voinee olla joko oikeata tai tulkittua. Identiteetit ovat näitä: mihin porukkaan koen ja ilmaisen kuuluvani ja mikä porukka kokee ja ilmaisee minut jäsenekseen.

"Sisäpuolisuuden" kokemus vaatinee molemminpuolista yhteenkuuluvuuden tunnetta. Yhteenkuuluvuuden kokemus vaatinee tuttuutta. Tuttuuden syntymisessä tärkein yksittäinen tekijä lienee yksinkertaisesti altistusaika. Mitä useammin ja mitä enemmän ihmiset ovat alttiina jollekin asialle, sitä tutumpi se heille on. Siinä mielessä on odotettavaa, että avoimuus homouden suhteen tekee ilmiön yhä suuremmalle osalle ihmisistä tutuksi ja sitä kautta kyseinen piirre ei niin aiheuta vierauden kokemusta puolin ja toisin.

Mutta mikähän siinä on, että joukkuepelissämme toistuvasti homo mies ja hetero mies heittävät palloa keskimäärin selkeästi eri pituisen matkan (ja eri tekniikalla! ;), mikä tulee ilmi kerta toisensa jälkeen, vaikka osallistujat vaihtuvat (kyllä, seksuaalinen orientaatio on pääsääntöisesti kaikkien tiedossa)? Mistä tämä kumpuaa? Kuinka erilaisia olentoja naiset, miehet, homot ja heterot oikeasti ovatkaan ja miten ryhmäytymisen lait näiden mahdollisten keskimääräisten erojen kesken menevätkään? ;)

Olen tuntenut itseni lapsesta lähtien ulkopuoliseksi, lähes aina ja kaikkialla. Se tunne ettei kuulu joukkoon, eikä osaa solmia pysyviä kaverisuhteita, johtaa yksinäisyyteen. Se on kuin vamma, johon tottuu tai sitten ei. Olen ilmeisesti tottunut, koska en kärsi yksinäisyydestä, eikä minulla ole vapaa-ajan ongelmia. Nyt kun on pitkät pääsiäispyhät ja kipeän käden takia taukoa kuntosaliharrastuksesta, alkaa yksinäisyyden tunne hiipiä tajuntaan.

Vaikea sanoa, minkä verran homouteni vaikuttaa ulkopuolisuuteen, mutta on silläkin oma roolinsa. Ihmettelen usein, kuinka korostunut merkitys seksillä on homojen parissa. Tuntuu että se määrittää kaiken, ja usein hyvin tarkalla sapluunalla. Merkittävämpää minulle on se, että tunnen niin monin tavoin olevani erilainen kuin muut. Vaikka olen hyvällä itsetunnolla varustettu, on yksinäisyys tehnyt minusta vähän kuin tahkojuuston jossa on isohkoja reikiä. Osan aukoista tiedostan ja osa ilmoittaa olemassaolostaan joskus yllättäen - että minussa on tällainenkin ominaisuus. Ne on niitä parisuhdetta vaille jääneen yksilön erityispiirteitä, joita kehittyneen aivotutkimuksen myötä osataan diagnosoida erilaisiksi oireyhtymiksi, joita ennen muinoin kutsuttiin persoonallisiksi luonteenpiirteiksi.

Tuttavien, pääosin heterojen parisuhteita seuratessa ulkopuolisuuden tunteeni korostuu. Tuntuu ihmeelliseltä, että joku löytää kaverin jonka kanssa muutetaan yhteen ja mennään naimisiin. Ja jos tulee ero, niin kohta saattaa löytyä uusi kumppani jonka kanssa jatketaan yhteiselämää. Tämä jos mikä saa minut haukkomaan henkeä - että miten tuo on mahdollista, kun itse en ole löytänyt sitä ensimmäistäkään. Ihmissuhteet onkin suurin kompastuskiveni, se on kuin kieli jonka taivutusmuotoja en hallitse. Sen takia olen menettänyt paljon, upeista ihmissuhteista, työelämässä tarjolle tulleisiin ylennyksiin asti. Kuin olisin vain katsellut vierestä, miten ne lipuvat ohi, vaikka huonoista kokemuksista viisastuneena olen päättänyt sata kertaa että sitä ja sitä virhettä en enää koskaan tee. En oikein osaa enkä tunnista sanatonta peliä jota ihmisten kesken pelataan. Ja jos elää yksin, ei voi kenenkään kanssa puhua ja punnita käsillä olevia asioita. Elämä on huomattavasti helpompaa, jos on kaveri tai hyvä ystävä jolle jakaa elämäänsä.

Ulkopuolisuudessa ja yksin elämisessä on hyvätkin puolensa. Joutuu pakostakin ajattelemaan paljon, ja siinä ohessa kehittyy yksilön sisäinen maailma joka monelta lähes puuttuu, myös tuntemus omasta itsestä kehittyy. Olen sitä mieltä, että pitkässä parisuhteessa yksilöistä tulee lopulta puolikkaita, eli heistä tulee yksi, vaikka heitä on kaksi. Sitten kun tulee ero tai puoliso kuolee, yksin jäänyt on usein ihan hukassa. Puolikas. Se toinen joka aina hoiti nämä ja nuo asiat - nyt hänen on pakko opetella tekemään niitä.

En pidä tilannettani ollenkaan huonona, päinvastoin. Olen hyväkuntoinen ja ihan komean näköinenkin. Tykkään ihmisistä nykyisin paljon enemmän kuin ennen. Tulen myös nykyisin paljon paremmin juttuun muiden kanssa. Se on sitä kypsymistä ja kasvamista. Pidän täysin mahdollisena, että törmään minulle sopivaan kumppaniin jonakin päivänä. Jos ei muuteta yhteen, niin ollaan hyviä ystäviä tai kavereita. Sekin on paljon se. Leppoisaa pääsiäistä kaikille :)

Ei ole mikään ihme, jos tuntee ulkopuolisuutta. (Homo)seksuaalisuus on kuitenkin aika pieni yhdistävä tekijä, että se voisi luoda sen suurempaa yhteenkuuluvuutta tai kovinkaan merkityksellistä kulttuuria, ellei sen olemassaoloa jollain tavalla yritetä vaientaa tai kriminalisoida. Fetissiväellä lienee yhteisiä intressejä, kuten alakulttuureilla yleensä. Marginaalin marginaalista(kin) on kuitenkin aika vaikea löytää samanhenkistä seuraa ystävyyspohjalta.

Ulkopuolisuuden tunteet heräävät siitä, kun ei tee eikä elä samalla lailla kuin toiset. Erilaisuus herättää huomiota. Minä jouduin varhain kiusaamisen kohteeksi kylällä, missä asuin ja se alkoi omasta perheestäni. Sellainen aiheuttaa pelkoa ja estoisuutta. Toisaalta häpeän tunteita, joista ei voi puhua mitään kellekään, koska niistä ei ole kukaan kiinnostunut kumminkaan. Minun perheeni ja sukuni oli outo ja siinä oli koko ajan eristäytymistä toisista sukulaisista. Riitaisia ja kateellisia keskenään. Sisaruskateutta. Sitten näitä homoja ja lesboja putkahteli sieltä täältä. Meidän suvussa näitä on useita. Mistä heidät erottaa? Eivät koskaan seurustele kenenkään kanssa, puhumattomia ja eristäytyviä. Hlbtqi ihmisille on leimaa antavaa puhumattomuus. Ei kerrota mitään sellaisia normaaleita asioita, kuten kuulumisia. Ei vastata, jos kysyy. Yksikin tyyppi hautajaisissa, joka meni olohuonessta parvekkeelle istumaan, koska ei halunnut seurustella toisten sukulaisten kanssa: tyyppi on nelikymppinen eikä ole ketään. Katoaa jonnekin lähikaupunkiin välillä-eikä koskaan kerro itsestään mitään....Sitten on yksi nainen, joka asuu Hesassa ja on ilmiselvä rekkis, mutta ei koskaan kerro itsestää mitään: elää omaa elämäänsä, mutta kukaan ei tiedä mitään siitä. Tämä kuvio toistuu myös työpaikoilla. Homomiehet ovat usein puhumattomia ja hiljaisia. Eristäytyvät sillä tavalla. Miksi? Välttävät huomiota ja mahdollisuutta kiusatuksi tulemiseen. Mun työpaikalla oli yksi homomies, joka valehteli kaikille seurustelevansa naisen kanssa, vaikka eli miehen kanssa koko ajan ja sivussa makasi rahasta miesten kanssa. Kaikki menee, jos vaan valehtelee. Mutta ei koskaan mennyt avioliittoon tai saanut lapsia! 1+1=2, muuta monille se on vaikkapa 3, 4 tai 5, koska uskotaan, mitä valehdellaan.
Minulla olisi parempi elämä, jos homoseksuaalisuus olisi hyväksyttävämpää. Olen joutunut kiusaamisen kohteeksi, koska olen pitänyt pääni enkä esimerkiksi koskaan mene heterojen kanssa dokaamaan( työpaikan bileet). Mulle riitti, kun tultiin kännissä vinoilemaan homoudestani. Lopetin sen siihen. Se ei ollut hauskaa.
Olen ihmisenä mutkaton, hauska, helppo, mutta joudun jatkuvasti kateellisten panettelun kohteeksi: alisuoriutujien, jotka eivät tee mitään elämällään ja itseinhosta alkavat kiusaamaan toisia. Yksi ihminen voi pilata koko työyhteisön ilmapiirin omilla alemmuudentunteillaan ja sitten alkaa loan heitto. Sairasta.
Moni kiusaajatyyppi on henkisesti sairas, pitää muistaa. Homojen ei kannattaisi seurustella ollenkaan heterojen kanssa ja elätellä jonkinlaista kuvitelmaa tasa-arvoisista suhteista, koska näin ei koskaan ole: eturistiritojen tullessa homomies häviää aina. Heteronaiset liittoutuvat aina keskenään ja puolustavat toisiaan- samoin heteromiehet. Heillä on aina olevinaan enemmän pelissä kuin sinkkuhomolla. Jos on lapsia, niin heteronainen vinguttaa samaa laulua: minulla on oikeus( lasten takia). Aina tätä samaa. Sinkku homo saa tehdä enemmän työtä kuin heterot, koska heillä on aina tekosyynsä: tätä eriarvoisuutta ei edes tutkita koskaan. Aina on joku esimies, joka käyttää hyväksi. Minulla oli kerran naisesimies, joka sanoi: valehdella saa, jos ei jää siitä kiinni- ja jos oli häntä, vastaan hän sai raivokohtauksia ja haukkui "hulluksi" ( koska homomies on aina "hullu" ). Homoja saa haukkua, pilkata ja nolata. Vaikka muuttaa maasta, mikään ei muutu suuntaan eikä toiseen. Homomiehen sosiaalinen asema on aina yhtä surkea. Tämän tilanteen muuttaa vain raha.

Unohdin kirjoittaa, et mun isän sisko oli lesbo ja eristäytyi koko ikänsä kaikista sukulaisistaan. Taisi kyllä käydä muutaman kerran kylässä. Sitten kun kuoli, niin paljastui et joku nainen asui siellä sen kanssa. Sitten oli yksi mies joka kaasutti itsensä autoon, joka oli gay. Teki itsemurhan.
Anyway vielä nykyaikana eletään kaapissa ovi tiukasti kiinni. Tiedän useita lesboja, jotka ovat aina olleet kaapissa. Yksikin pitää vihkisormusta vaikak ei ole kihloissa eikä missään. Pakko, muuten ura on finito, jos paljastuu lesboksi. Hänellä on kulissisuhde, jonka kaikki tuntevat tietävät kulissiksi, mutta kun itse väittää seurustelevansa, niin kuka kehtaa sanoa et C`moon hei...nämä menevät aivan naurettavuuksiin asti. Kumminkin eri menot. Jotkut uskoo.

Toisin kuin Kolmoisritti, minä ajattelen, ettei kyse ole niinkään tekemisistä ja elämisestä samalla tavalla toisten kanssa. Ja itse asiassa Kolmoisrittikin tuo asian esille toivoessaan homoseksuaalisuuden olevan hyväksytympää. Olennaista minusta on mahdollisuus avoimuuteen ja tila. Siksi asenteiden muuttamiseen tähtäävä työ on äärimmäisen tärkeää.

"minä ajattelen, ettei kyse ole niinkään tekemisistä ja elämisestä samalla tavalla toisten kanssa."

Hmm... kyselet ulkopuolisuuden tunteen perään ja sitten katsot, ettei pohdinta tämän suhteen sisältäisi "tekemistä ja elämistä samalla tavalla toisten kanssa"? En ihan ymmärrä logiikkaa tässä.

Nimenomaa ryhmäytymisen kokemus pelannee sillä saralla, että porukka kokee yhtäläisyyksiä. Asia on toki suhteellinen: kaksi hyvän päivän tuttua voivatkin alkaa tietyissä tilanteissa käyttäytyä kuin ystävät, mikäli paikalle tulee molemmille täysin tuntematon henkilö. Tai esim. skandinaavit (tarkoitan no, se, dk) alkavat liikkua yhdessä porukassa keskieurooppalaisissa laskettelumestoissa.

Kun itse tarkastelen toimintaympäristöäni näen seuraavaa: heterot miehet ryhmäytyvät ensisijaisesti toistensa kanssa, homot miehet ryhmäytyvät ensisijaisesti naisten kanssa, heterot naiset keskenään ja homojen miesten kanssa, lesbot ryhmäytyvät ensisijaisesti keskenään, biseksuaaleista en ole varma. Poikkeuksiakin on ja ylläoleva on sellainen lähtöasetelma. Mene ja tiedä. Otantani on hyvin pieni, eikä taatusti edustava.

On varhaista sanoa, mistä ylläolevan kaltainen ryhmäytyminen (jos se on todellisuutta) kumpuaa. Minusta näyttäisi, että heterojen miesten kulttuuri (tai ominaisuudet?) on tavallaan vähiten "herkkä": tämä johtaa toisaalta suurempaan fyysisyyteen, testailemiseen (leikkimieliseen kilpailuun, jossa kuitenkin on valmius totisuuteen), toisaalta joustavuuteen ja toisaalta huomiokyvyn kapeuteen. Tuollaisessa ryhmässä ihmiset, joiden aistit ovat virittyneet herkemmiksi kimpoavat helposti "ulkokehälle". Huom! En viittaa millään tavalla ominaisuuksien hierarkiaan tai arvota niitä."Herkkäaistisuudesta" puolestaan on oma hyötynsä monissa ympäristöissä ja tilanteissa.

Puhun taas kuntosalikokemuksistani, koska se on minulle tärkeä sosiaalisen elämän ympäristö:

Ne salilla treenaavat homomiehet joiden homous ei näy päälle päin, juttelevat normaalisti myös heteroiden kanssa, koska myös heterot lähestyvät heitä juttuseuraan merkeissä. Homot jotka arvelevat suuntauksen näkyvän selvemmin, ovat varautuneita ja omissa oloissaan, kommunikoivat korkeintaan naisten kanssa.

Minä en välitä yhtään huomaako joku hetero homouteni, olen yleensä kuin en ymmärtäisi heteroiden vihjailevaa käytöstä ja muita epäilyn merkkejä. Menen juttelemaan komeiden heteromiesten kanssa ihan normaalisti. Toinen homo melko varmasti vaistoaa ja huomaa suuntaukseni. Tulen hyvin toimeen salin miesten kanssa. Lesbot, silloin harvoin kuin heitä tapaa, ovat keskenään.

Minä en ryhmäydy homomiesten kanssa, koska pelkään ehkä itse leimautuvani, ja koska tapaan salilla vai hyvin harvoin kiinnostavia homomiehiä. Ne homot jotka heti tunnistaa, ei yleensä kiinnosta minua, koska tyypillisen homomainen mies ei ole minusta yleensä kiinnostava. Heterot ovat jotenkin paljon mielenkiintoisempia ja rennompia tyyppejä. Toinen syy viihtyä heterojen seurassa on koska se on seksuaalisuudesta vapaa vyöhyke. Homon seurassa alkaa heti tutka pyöriä, ja sitä en siedä ollenkaan. En ymmärrä miksi seksuaalisuuttaan pitää tunkea esille aina toisen homon tavatessa. Siitä seuraa vain ”me homot ja nuo muut” -asetelma, että homot muka olisi jotenkin parempia ihmisiä kuin heterot - ja paskan marjat! Suuri osa homoista on asemiinsa jämähtäneitä ja ahdistuneita kumppanin kyttääjiä. Ei kiinnosta yhtään, paitsi joskus tosi harvoin.

Ei tuossa Yesmanin huomioimassa virkkeessäni (johon liittyvä ajatus jatkuu tarkentuen vielä muutamassa seuraavassakin lauseessa) minusta ole ristiriitaa.

Minusta ryhmäytyminen ja ulkopuolisuuden tunne ovat eri asioita, vaikka niillä voi olla (vahvakin) side.

Totta kai mahdollisimman saman kokemusmaailman omaavien kanssa yhteys löytyy helpommin, mutta minusta avain on ymmärrys ja tilan saaminen. Ihminen kykenee kuuntelemaan ja hyväksymään asioita myös oman kokemusmaailmansa ulkopuolelta - ja tuoda samalla esiin omaa kokemusmaailmaansa sen ulkopuolella oleville.

Tästä näkökulmasta tarkastellen ryhmäytyminen tietyllä tavoin oikeastaan on minun mielestäni vain seurausta siitä, että keskinäisessä ymmärryksessä ja tilan saamisessa on puutteita. Kaikenlainen avoimuus lisää ymmärrystä ja tilaa, joka vähentää samalla ulkopuolisuuden tunnetta.

Tarkennan vielä, että viittaan "kokemusmaailmalla" paremminkin sen tavalla tai toisella rajattuihin osiin taikka yksityiskohtiin. Kyse voi olla homoudesta, eri kulttuurista tai jostain muusta asiasta.

"Ne salilla treenaavat homomiehet joiden homous ei näy päälle päin, juttelevat normaalisti myös heteroiden kanssa, koska myös heterot lähestyvät heitä juttuseuraan merkeissä. Homot jotka arvelevat suuntauksen näkyvän selvemmin, ovat varautuneita ja omissa oloissaan, kommunikoivat korkeintaan naisten kanssa."

Niin, toki itsetuntoasiat vaikuttavat siihen, miten aktiivisesti ihmiset ottavat kontaktia. Pikkuhiljaa päästään varmaan siihen suuntaan, että yhä harvempi joutuu häpeämään homouttaan sinänsä. (Mutta ehkä vielä pitkään joutuu häpeämään ominaiuuksia, jotka yhdistetään homoihin?).

Minusta nämä tällaiset pelaavat ryhmän keskihajonnassa ja siinä kuinka kaukana tuosta hajonnasta kukakin on tai kokee olevansa. Ulkopuolisuuteen tarvittaneen vähän sitäkin, että on oppinut pitämään ominaisuuksiaan huonoina. Olen Kolmoisritin kanssa samaa mieltä siinä, että ihmiset oppivat muilta kokemaan itsensä jonkinlaiseksi. Jos on oppinut pitämään itseään liian erilaisena tai epäkelpona, lienee vaikea olla kokematta ulkopuolisuutta suhteessa siihen, mitä on oppinut pitämään tyypillisenä tai kelpona.

Melkoisen epäreilua: ensin ympäristö opettaa ihmisen pitämään itseään vääränlaisena ja sitten, kun hän käyttäytyy oppimansa läksyn mukaan eli pyrkii pitäytymään poissa oikeanlaisten tieltä, niin häntä painetaan entisestään ulkokehälle koska "on varautunut, omissa oloissan ja vähän kommunikoiva". Tasan eivät mene nallekarkit tällä pallolla.

"Minusta ryhmäytyminen ja ulkopuolisuuden tunne ovat eri asioita, vaikka niillä voi olla (vahvakin) side."

Tämä on tietty määrittelykysymys. Kyllä kai yleisesti oletetaan nämä saman ilmiön osiksi: ryhmä, ryhmäytyminen, ryhmän ulkopuolisuus tai keksimääräiset erot ryhmissä. Ryhmä voi tarkoittaa mitä tahansa kokoonpanoa, jossa on 2 tai usempi ihminen. Ulkopuolelle jääminen tarkoittaa sitä, ettei yksilön tulkita kuuluvan käsiteltävään ryhmään. Toki asia pelaa psykologiassa: millaiseksi kukakin kokee minkäkin ryhmän ja itsensä ja millaisena se koetaan, että hyväksytäänkö ihminen tuon ryhmän jäseneksi vai ei tai hyväksyykö ihminen itseään ryhmän jäsenksi. Asia on myös mittasuhdekysymys: lienee helpompi kokea itsensä enemmistön kuin vähemmistön edustajaksi.

Oma teesisi oli, että homon mahdollinen kokemus ulkopuolelle jäämisestä liittyy ennenkaikkea salaisuuteen. Olen valmis hyväksymään tämän. Kyseisen mekanismin lisäksi tuon esiin muitakin, ryhmäytymiseen liittyviä mekanismeja. Myös sen mahdollisuuden, että homot miehet todella ryhmäytyvät luontevimmin eri joukoksi kuin heterot miehet ja tämä perustuu keskihajontaan ryhmän ominaisuuksissa tai kulttuurissa. Koska yhteiskunnassa esim. heteroja miehiä on konservatiivisestikin arvoiden 10 kertainen lukumäärä homoihin miehiin verrattuna, niin jälkimmäiset ovat vielä pitkään "se pienempi erilainen porukka".

"Homot jotka arvelevat suuntauksen näkyvän selvemmin, ovat varautuneita ja omissa oloissaan, kommunikoivat korkeintaan naisten kanssa."

Näin he leimaavat itse itsensä ulkopuolisiksi.

"Homot jotka arvelevat suuntauksen näkyvän selvemmin, ovat varautuneita ja omissa oloissaan, kommunikoivat korkeintaan naisten kanssa."

"Näin he leimaavat itse itsensä ulkopuolisiksi."

Tai, heille on näin opetettu. Ja vastaavasti heille täytyisi epäopettaa se. Oletko sinä osa tätä uudelleenopettamista?

Yesman: "Tai, heille on näin opetettu. Ja vastaavasti heille täytyisi epäopettaa se. Oletko sinä osa tätä uudelleenopettamista?"

Mitä tarkoitat?

Sitä, ettei kai kukaan lähtökohtaisesti halua eikä edes osaa olla ympäröivän yhteisön ulkopuolella (mieti vaikka lapsia). Sellaiseen opitaan. Ja jos ympäristön ihmiset ovat opettaneet joillekin yksilöille käyttäytymisellään sen, että he ovat ulkopuolisia, ainoa keino tehdä näistä yksilöistä sisäpuolisia, on se, että ympästön ihmiset opettavat kyseiset yksilöt uudestaan päin vastaiseen. Aktiivista hyväksyntää hylkimisen sijaan, aktiivista arvostusta kavahtamisen sijaan. Jne. Oletko itse esim. salillasi mukana tuossa uudelleenopettamisessa vai menetkö vanhan kaavan mukaan?

Kuten aiemmin jo totesin: ”Olen tuntenut itseni lapsesta lähtien ulkopuoliseksi, lähes aina ja kaikkialla.”

Joten miten minä voisin ketään tässä asiassa opettaa? Tunnen itseni edelleen ulkopuoliseksi, vaikka kommunikoinkin salilla ihmisten kanssa. Jokainen tarvitsee juttukavereita, enkä voi tietää muiden sosiaalisen elämän kuvioita salin ulkopuolella. Ne jotka tajuaa tilanteeni ja kuinka siinä toimin, voivat ottaa mallia. Ei siinä sen kummempia juhlallisuuksia tarvita.

"Joten miten minä voisin ketään tässä asiassa opettaa?"

Olisiko tässä peiliin katsomisen paikkaa? Ehdotukseni oli vastine tähän kommenttiisi: "Näin he leimaavat itse itsensä ulkopuolisiksi".

Eli vielä: väitteesi pitää sisällään sen, että "homomaiset" homot itse sulkisivat itsensä ulkopuolelle. Tässä näyttäisi olevan alistetun osapuolen syyllistämistä sekä syyn hakemista siihen, kuinka kyseinen osapuoli itse ansaitsee/tuottaa alisteisen asemansa. Minun väitteeni puolestaan on: jotkut homot on aluperin opetettu väistämään ylivoimaisen ympäristön toimesta, heidän käyttäytymisensä on reaktiivista. Sitten voi miettiä, miten kukakin ruokkii tätä asetelmaa tai miten kukakin pyrkii purkamaan sitä. Tuo "ylivoimainen ympäristö" voinee olla monenlainen: erityisen vaikuttava henkilö (vaikkapa vanhemmat), epätasapainoisen runsas toisto jne. Viime kädessä se voi olla huonoa tuuria. Varmaan toki myös henkilön itsensä herkkyys vaikutteille pelaa roolia. Mutta vaikka olisi kuinka herkkä, ilman negatiivista oppimistapahtumaa, tuskin kukaan itse sulkisi itseään ympäröivästä yhteisöstä vapaaehtoisesi pois.

Voi toki olla, etteivät jotkut "homomaiset homot" koe tarvetta ryhmäytyä heterojen miesten kanssa. Jos näin on, niin sitten ei kannata puhua ulkopuolisuudesta, "varautuneisuudesta ja omissa oloissaan olemisesta", vaan oman juttunsa parissa viihtymisestä.

"Ei siinä sen kummempia juhlallisuuksia tarvita."

Ei niin. Pelkkä vastaava käyttäytyminen joka suuntaan riittäisi. Siitä huolimatta, että joku ensin vierastaisi sitä. Tämä tällainen on sitä varsinaista rentoutta.

Sinussa on aimo annos moralistia Yesman, mutta hehkuttamasi paatos ei uppoa minuun. Satun tietämään kuvailemistani homomaisista tyypeistä enemmän kuin täällä kerron. Heillä ei ole hätää eikä puutetta mistään. Viihtyvät tietääkseni ihan hyvin siinä roolissa jonka kokevat omakseen.

Kun kuvailen minkälaista meidän punttisalilla on, alat syyllistämään minua siitä, mitä siellä näen ja koen. Seuraavaksi ryhdyt setalaiseen tapaan manipuloimaan salin homoista hauraita antiikkivaaseja, jotka ovat kaltoin kohdeltuja, herkkiä ja suojelun tarpeessa. Heteroista et välitä tuon taivaallista, vaan kuvaat heitä kuin kiviseinää ”ylivoimaiseksi ympäristöksi”, tietämättä heistä mitään. Olet pahemman kerran väärässä.

Minä seurustelen sellaisten ihmisten kanssa jotka koen jollakin tavalla kiinnostaviksi, ja seksuaalinen suuntaus ei siihen vaikuta. Jos huomaisin, että salilla joku homo joutuisi kiusaamisen kohteeksi tai muuta vastaavaa, puutuisin siihen varmasti. Sinä tuskin olet salilla koskaan käynytkään, vaikka heittelet varmoja mielipiteitä. Olisiko tässä kohdassa syytä hieman poseerata peilin edessä?

Mutta miksi suurin osa elää edelleen kaapissa vaikkapa työelämässä ? Tässä tulee huomata sekin, että kaapissa ollaan oman edun takia tai pelosta, mitä muut ajattelevat ja sitten alkaa valehteleminen. Minusta on jollakin tavalla sosiopaattista, jos hyväksyy sen, että valehteleminen on okay kaikissa suhteissa. Sitten on se oma salainen elämä. Moni hetero hyväksyy myös tämän, kun tietävät, että seksuaaliset vähemmistöt elävät pimennossa ja piilossa.
Jos joutuu tai haluaa elää kaapissa uransa takia, niin minusta se on väärin, koska tukee yhteiskunnan valtaväestön arvomaailmaa, joka poissulkee homot kaikesta. Sitten jää tietyt alat, missä on vapaampaa, mutta onko näin. Miksi yhtä designeria mobattiin niin rankasti hänen mielipiteestään? Siksi koska naiset niputtavat homot samaan kastiin kuin heteromiehet(?) ja naiset haluavat käyttää agressiivisesti jopa anonyymisti valtaa alistaakseen kaikki toisin ajattelevat. Minusta seksuaalisten vähemmistöjen tulisi vastustaa tällaista? Heteronainen ei omista maailmaa vaikka olisi kuinka vallanhimoinen. Heteronaiset ovat yksi muutosta vastustava ryhmä. Tämä unohdetaan. He haluavat kaiken itselleen ja meidän syrjintä jatkuu mm. naisvaltaisilla aloilla. Se ei muutu miksikään.

Minulla ulkiopuolisuuden tunteet ovat aina olleen ympäristöstä johtuvia. Minä itse olen aina halunnut olla osa yhteiskuntaa, mutta väkisin työnnetään huono-osaiseksi. Uskon, että tällaista tapahtuu monille.

Avoimia homoja pelätään. Minulla on ollut monia kokemuksia näsitä kaappihomoista, kuinka he karttavat homoja, jotka ovat avoimia ja haluaisivat parempaa yhteiskuntaa. Myös he eristävät ja ovat osa ongelmaa. Minusta pitäisi outata merkittävällä paikoilla olevia hlbtqi-henkilöitä. Siksi, että nähdään millainen todellisuus on.

Edelleen elää ihmisiä, jotka eivät ole koskaan elämässään nähneet homoja. Miettikää sitä.

Sitten on kulttuurin alueet, missä ollaan edelleen konservatiivisia. Kuinka moni designeri tai kuvataiteilija kykkii piilossa kaapissa? Moni. Miksi näin?

Ohopsan, 1965, taisin osua tiukemmin hermoon, kuin tajusinkaan. Pahoittelut. Moralismista en tiedä, mutta on minulle aiemminkin sanottu, että minulla on herkkä oikeudenmukaisuuden taju. En oikein tiedä, lähinnä mieleni tuntuu automaattisesti etsivän symmetriaa ja logiikkaa. Epäoikeudenmukaisuus on usein epäsymmetriaa.

"alat syyllistämään minua siitä, mitä siellä näen ja koen"

Yritin oikeastaan viedä näkökulmaasi vähän eri kohtaan suhteessa ajatukseesi siitä, että homomaiset homot itse aiheuttavat ulkopuoliseksi sulkemisen. Ei ominaisuuksilleen välttämättä yksinkertaisesti mahda mitään, enkä usko kenenkään (mieti taas lasta) osaavan pitää itseään lähtökohtaisesti ulkopuolisena tai halua sellaista. Tuollainen asia opetetaan ja opitaan. Nimenomaa kyseistä noidankehää vahvistaa ajatus siitä, että joku itse aiheuttaa ulkopuolisuutensa. Noidankehien vahvistamisten sijaan voi yrittää katkoa niitä? Sekä omalla että muiden kohdalla.

"Heteroista et välitä tuon taivaallista, vaan kuvaat heitä kuin kiviseinää ”ylivoimaiseksi ympäristöksi”, tietämättä heistä mitään."

Teet tässä kovin virheellisiä olettamia. 1) Toimintaympäristöni kokonaisuudessaan lienee seksuaalisen orientaation suhteen melko tavallinen ja sisältänee n. 85-90% heteroita. Tosin omissa työkavereissani en ole törmännyt yhteenkään homoon, yksittäisiä viittauksia kauempana toimiviin olen vuosien varrella kuullut, mutta tarkkaan ottaen hekään eivät edusta erityisalaani. Toimin miesvaltaisella alalla. Paras ystäväni on hetero mies. Minulla ei ole homoja ystäviä, mutta tuttuja kyllä ja yksi viilentynyt exä. 2) Kirjoittaessani "ylivoimaisesta ympäristöstä" en ottanut kantaa seksuaaliseen orientaatioon. Ylivoimainen ympäristö voi vaikkapa olla homo lähisukulainen, joka ei erityisesti siedä tätä piirrettä itsessään tai muissa ja siten vaikuttaa kasvuympäristöön.

"Minä seurustelen sellaisten ihmisten kanssa jotka koen jollakin tavalla kiinnostaviksi, ja seksuaalinen suuntaus ei siihen vaikuta."

Ja tämä on ok. Mutta oikeastaanhan keskustelemme tästä kommentistasi "Homot jotka arvelevat suuntauksen näkyvän selvemmin, ovat varautuneita ja omissa oloissaan, kommunikoivat korkeintaan naisten kanssa. Näin he leimaavat itse itsensä ulkopuolisiksi." Minusta tämä on korkeintaan puolitotuus. En usko kenenkään lähtökohtaisesti leimaavan itseään ulkopuoliseksi. Sen on saattanut tehdä jossain vaiheessa ympäristö ja kyseinen yksilö on sisäistänyt tämän opin.

"Sinä tuskin olet salilla koskaan käynytkään"

Heh, jaa. No sitten varmaan olenkin luonnostaan sen näköinen kuin olen. Pitääkin heti perua salikortti turhana.

Edit: tarkensin vielä ympäristöni sukupuoli- ja seksuaalijakaumaa, jos sillä tämän keskustelun kanssa on tekemistä.

Kolmoisriitti: ”Mutta miksi suurin osa elää edelleen kaapissa vaikkapa työelämässä ? ”

USA:n mustat eivät ole koskaan olleet kaapissa ihonvärinsä takia, mutta syrjintä ja rasismi ovat silti olemassa edelleen. Ihon väriin liittyvä syrjintä poistuu ehkä joskus tuhannen vuoden kuluttua, kun kaikki rodut ovat perusteellisesti sekoittuneet keskenään. Marginaaliin pääsee tai joutuu tulevaisuudessakin erilaisin massasta poikkeavin tavoin. Mitä pitäisi tapahtua että seksuaalivähemmistöt voisivat elää vapaasti tuhannen vuoden kuluttua - en osaa sanoa. Minua ei kiinnosta yhtään puhua omasta seksuaalisuudest työpaikalla, eikä minua kiinnosta kenenkään seksuaalisuus. Kaapissa olemista en ajattele, koska päässä pyörii paljon tärkeämmät asiat. Punttisalilla ei tulisi mieleenkään julistaa homouttaan, sillä mitä se kenellekään kuuluu. Ja ketä se muka kiinnostaa? Itse en saisi avautumisesta muuta kuin leiman orsaan.

En minäkään puhu omasta seksuaalisuudestani työpaikalla, enkä ole kiinnostunut kenenkään (muun) seksuaalisuudesta töissä. Mutta ihminen on sosiaalinen eläin. Puhutaan toisinaan henkilökohtaisistakin asioista. Töissä tiedetään, kenen kanssa elän. Kun nuorempana kävin viikonloppuisin (homobaareissa), ei se ollut salaisuus. Nuo esimerkkeinä. Minä koin aikanaan tärkeäksi, että tällaisten asioiden kohdalla voi olla avoimin ovin. Ettei tarvitse varoa arjessa sanojaan. Ei avoimuus omasta seksuaalisesta suuntautuneisuudestani tarkoita, että levittelisin koko elämääni. Minun kohdallani tuollainen avoimuus nitisti aika tehokkaasti ulkopuolisuuden tunnetta.

Ymmärrän smo kantasi, mutta itse en ole kyennyt tuolle tasolle avoimuudessa, koska olen ilman homouttanikin aina ollut silmätikku työpaikoilla. Homouteni on varmaan aina ollut tiedossa työpaikoilla, tai ainakin epäily siitä.

" Butch in the streets, fem in the sheets ! " Niinkuin miehekkyys olisi vaan ulkoista tai ulkonäkökeskeistä. Eikö se ole myös rohkeutta ja pelottomuutta? Kohtalon ottamista omin käsiin, vaikka turpaan tuleekin.

Kaikkein hulluinta on varmastikin olla uskovaisen perheen lapsi ja gay. Joitakin tästä on tullut nähtyä esim. piispan lesbotyttö ja papin poika gay, vai mitä?

Työväenliike tiesi kirkon mahdin ja pisti uskonnollisuuden yksityisasiaksi, missä onnistuttiin kaventamaan ja minimoidaan uskonnon luokkayhteiskuntaa tukevana voimana. Siten kirkosta tehtiin selvää. So simple.

Kaikki kaapissa elävät tukevat tällaisia ennakkoluuloisia asenteita kuin homo on pahaa, rumaa, vastenmielistä, rikollista, sairasta, aiheuttaa epäonnea, jopa työttömyyttä, on vaarallista ja aiheuttaa sosiaalista eristämistä. Sitten he eristävät tämän ominaisuuden itsestään ja alkaa jatkuva valehtelu ja epärehellisyys. Kulissit pystyyn. Minusta se on mielipuolista itsensä lohkomista mihin myös transsukupuoliset oli pakotettu. Onko sellainen edes tervettä? Ainakin sellainen on laskelmoitua. Työhaastatteluissa painotettiin joskus: tule sellaisena kuin olet, ole AITO!

Yksi pomo kertoi oman moraalinsa sanomalla: valehdella saa, jos ei jää siitä kiinni! TÄMÄ on sitä todellista elämää, eikö totta? Se on.

Minä olen taas sellainen, että en ole peittänyt mitään enkä peitellyt ja kärsinyt hulluuteen asti. Olen ollut stressaantunut ja ahdistunut, kun kaikki menee päin helvettiä ja yrittänyt vaikuttaa kaikin voimin ja myös paennut, pistänyt pöydän sileäksi. Minä haluan myös matkustaa maailmalla lomalle ettei minua katsota kieroon, jos asun yksin hotellihuoneessa. Siksi homot matkustavat näihin ryhmäseksibileisiin, koska se heille on jäänyt tai jätetty. Monissa kaupungeissa gaypaikat ovat sivussa ja piilossa. Ne pitää erikseen etsiä. Sitten on kaupunkeja, missä Pride kulkue meinaa samaa kuin anarkismi.

Kaapissa elämistä voisi verrata vähän samaan asiaan kuin peittäisi lakatut varpaankynnet villasukan sisään eikä koskaan ota villasukkaa pois.

Kaikista surullisinta ovat ne onnettomat tarinat, todelliset elämät, miten ihmisten elämä on mennyt ja kuinka kärsiminen on todellista. Se ei liikuta ketään oikeasti!
Muistan tässä usein sitä yhtä tuttuani, joka teki itsemurhan työpaikallaan ollessaan työvuorossa. Hänet unohdettiin! Kuinka moni unohdetaan edelleen. Se on todella surullista. Olen itkenyt elämässäni paljon juuri tällaisesta surun tunteesta, kuinka onnetonta monien ja myös minun elämäni on ollut. Se on todellista kipua.

"koska olen ilman homouttanikin aina ollut silmätikku työpaikoilla. Homouteni on varmaan aina ollut tiedossa työpaikoilla, tai ainakin epäily siitä."

Olen pahoillani tästä. Myös minulla on kokemuksia jos jonkilaisesta huomiosta, tätä haluamattani.

Ihmiset oikeasti tuntuvat pohtivan seksuaalisuuteen liittyviä asioita. Vastikään kurssilla työkaverini alkoivat yhtäkkiä keskustella siitä, ketkä kaikki kurssilaiset ovat homoja. Olin ällikällä lyöty. Miten kenellekään tulee mieleen tuollainen aihe, ketä kiinnostaa ja sanoinkin noin (jolloin tietenkin sain pilke silmäkulmassa -kysymyksen: "entä itse?", vastasin siihen "mietiskelkää asiaa ihan rauhassa, vaikkapa iltaisin ennen unen tuloa"). Sitten vielä utelin, että mistä tietää jonkun olevan homo. Vastaus oli "puhetyyli" ja tietynlainen pehmeys.
Tunsin itseni aika pökkelöksi, kun huomasin perheellisten työkaverieni gaydarin omaani herkemmäksi. ;)

Stereotyyppisen "puhetyylin" ja tietynlaista pehmeyttä omaamattomat (homoseksuaaliset) henkilöt eivät siis tule tunnistetuiksi homoina.

Mutta joo, tähän murrosvaiheeseen liittynee tällaisia (minusta hyvähenkisiä) arvuuttelukeskusteluja siitä, ketkä ovat mitäkin. Olen joskus itsekin todistanut sellaisia - ja minulta on kysytty joidenkin suuntautuneisuudesta, jolloin olen kehottanut kysymään henkilöltä itseltään.

Minusta tällaiset (hyvähenkiset) arvuuttelut ovat merkki siitä, että asia pyörii ihmisten mielessä ja sen pyörittelyn tuloksena aihe hissukseen normalisoituu. Jollain aikavälillä tällainen pohdinta laantunee ja seksuaaliseen suuntautuneisuus koetaan yhä arkipäiväisemmäksi ominaisuudeksi ihmisessä. Lopputuloksena kenties ulkopuolisuuden tunnekin homona hälvenee.

Huh, olipa mielenkiintoinen keskusteluketju! Tartunpa Kolmoisriitin aprikointiin: "Kaikkein hulluinta on varmastikin olla uskovaisen perheen lapsi ja gay." Hep. Tai no, en nyt ole lapsi ikämielessä enää. :) Itse siis olen saanut uskonnollisen kasvatuksen ja synnintunto on ollut hallitseva piirre lapsuudessani. Itse en tapauksia muista, mutta äitini on kertonut, että olin lapsena ojentanut muita pahan tekemisestä. Kyllähän siitä sai kärsiä vaikkakin muististani nuo ovat hävinneet. Lukuisten muuttojen myötä meikältä hiipui ystävystymisen taito ja alkoi yksinäinen nuoruus, joka vaihtui aikuisuudeksi. (Yesmanin mainitsema oppimis-&opetusprosessi tuotti tulosta.) Onnekseni tiedonjanoni tyydyttämistä ei perheessäni tukahdutettu, vaikkakaan ei varsinaisesti kannustettukaan.

Muutos alkoi pikkuhiljaa Internetin tulon myötä. Ensin tutustuin kaukana ulkomailla asuviin homoihin, sitten kaukana asuviin suomalaisiin ja lopuksi muutin pääkaupunkiseudulle.

Kaapissa pysymiseni ei koskaan ole ollut tietoinen ja tahdonvarainen päätös, vaan ihan vaan pelkuruutta. Vaikka en tietoisella tasolla koskaan ole pelännyt vanhempieni hylkäävän minua seksuaalisuuteni tähden, niin kuitenkin pelko siitä, että saisivat tietää seksuaalisesta suuntautumisestani on ollut elämäni isoin pelko. En siis uskaltanut tutustua edes asuinpaikkakuntani tai opiskelupaikkakuntani homoihin tai koskaan tehdä mitään aloitteita ihastuksieni suhteen, koska pelkäsin, että tieto saattaisi kulkeutua vanhemmilleni. Kaapista tulin heille siis vasta täyttäessäni 30. Noin pitkä salailu toki jätti jälkensä eikä edelleenkään kumppanistani puhuminen henkilöille, jotka eivät tiedä suuntaumistani, käy luontevasti. Selvennyksen vuoksi: en tarkoita kumppanistani kertomisella, että "asun muuten miehen kanssa" jne., vaan me-muodossa kertomisesta esim. kesälomareissuista (tuntuu jotenkin väärältä antaa ymmärtää, että olisin yksin jossain käynyt - ja kyllähän ihmiset kysyvät asiasta). Olen ollut juuri se vetäytyvä ja seuraa välttelevä tapaus, joskin olen kyllä ihan mielelläni ollut mukana pikkujouluissa, saunailloissa yms. sitten kun niihin lopulta olen uskaltautunut ensimmäisen kerran. :)

En muista suuresti kärsineeni ulkopuolisuudentunteesta vaikka sitä olen kokenut ja aina silloin tällöin edelleen koenkin. Viimeksi eräässä koulutustilaisuudessa. Ovat hyvin tyypillisiä tilanteita tuossa suhteessa, kun hyvin huonosti tutustun ihmisiin. En usko, että tässä homoudellani juurikaan mitään roolia olisi. Omaa sijoittumistani heteromaisuus-homomaisuus-jatkumoon en osaa täsmällisesti asemoida. Sen sijaan huomaan kyllä, että homoseurassa julkisilla paikoilla ollessa, tulee kyllä käyttäydyttyä toisella tavalla kuin toisenlaisessa seurassa. :) Toisaalta ei minua ole kukaan tullut iskemään spontaanisti homopaikkoihin liittymättömästi tai huutelemaan eikä sosiaalisissa tilanteissa kukaan ole lähtenyt homo-olettamalla keskustelemaan. BTW: itselläni ei varsinaisessa kaveripiirissä ole koskaan ollut tyttöjä tai naisia, enkä heidän kanssaan ryhmäydy luontaisesti. En kuitenkaan tiedosta että minulla olisi mitään naisia vastaan.

"BTW: itselläni ei varsinaisessa kaveripiirissä ole koskaan ollut tyttöjä tai naisia, enkä heidän kanssaan ryhmäydy luontaisesti. "

Itse ryhmäydyin lapsena sekä poikien että tyttöjen kanssa. Teini-iästä eteenpäin kaverisuhteet tyttöjen suuntaan alkoivat herkästi mennä tykkäämisten suuntaan ja tästä muodoistui niin yleinen kuvio, että kokeilujen jälkeen, opiskeluaikoina käänsin selkäni kokonaan naisille, koska en toisaalta halunnut vahingoittaa heitä, mutta en toisaalta ollut valmis tulemaan kaapistakaan heille. Olen viime aikoina yrittänyt olla jälleen naisten suuntaan vähemmän kylmä, mutta itse asiassa jo heti olen ajautunut harmilliseen yksipuoliseen kiinnostumiseen tämän myötä työpaikalla (se on edennyt vaivihkaisen koskettelun asteelle). Olen melko varma, että tälläkin kertaa tilanne päättyy jonkun osapuolen harmistumiseen, mikä tekee homman kököksi melko tiiviissä työyhteisössä.

Ulkopuolisuuden tunne homouden vuoksi on jokapäiväistä, ainakin minulle. Se johtuu pitkälti omasta käyttäytymisestä muiden ihmisten parissa. Olen kaapissa työpaikalla ja myös usean läheisen ihmisen kanssa. Olen tästä aikaisemmin avautunut, ja siksi en palaa syihin sen kummemmin. Minulla on hieman samoja kokemuksia nimimerkki 1965 kanssa. Johtuuko se iästä (s.1963), ja kokemuksista omassa elämässä? Ainoa suuri ero häneen on, että olen onnellisessa parisuhteessa. Ulkopuolisuuden tunne tulee sisältä, kun ei koe samanlaisuutta muiden kanssa. Sisälläni olen homo, mutta ulkoapäin melko tavallinen mies. Tämä ristiriita voi olla osasyy ulkopuolisuuden tunteeseen. En tunne homoseurassa olevani oma itseni, koska yleensä muu seura on niin erilaista. Stereotypiat tulevat tässä asiassa minulle melko useasti vastaan. Johtuu varmaan omasta rasistisesta asenteesta muita kohtaan? En keksi siihen muuta syytä. Heteroseurassa olen ulkopuolinen sisäisesti, koska olen kuitenkin erilainen kuin viiteryhmä. Sisäinen homoni hylkii heterokulttuuria, jos sen stereotypiat tulevat voimakkaasti esiin. Esim. puheissa ja käytöksessä. Olen tavannut elämässäni oman mieheni lisäksi samankaltaisia homomiehiä hyvin vähän. Sama koskee miestäni. Olemme usein keskustelleet asiasta, ja miettineet miksi näin on? Haluaisimme ystävystyä samanhenkisen homoparin kanssa, mutta eipä ole sellaista ole löytynyt.

Olen miettinyt, että olisiko kaapista ulostulo muuttanut tilannetta toiseen suuntaan? Olisinko muuttunut ihmisenä toisenlaiseksi, jos olisin nuoruudesta asti ollut julkisesti homo? Luultavasti olisin ainakin jonkun verran erilainen. Minusta ei kuitenkaan saa stereotypiahomoa (inhottava ilmaisu) tekemälläkään, ja siihen ei ole tarvettakaan. Luultavasti olisin suvaitsevampi kaikkia kohtaan, myös heteromiehiä kohtaan. Olen tullut naisten kanssa aina hyvin toimeen. Olen monesti ajatellut, että minulla on naisen aivot ja miehen habitus. Naisellisuus ei ole kuitenkaan muuttanut persoonallisuuttani feministiseen suuntaan. Olen hyvin maskuliininen monessa asiassa. Lopputulemana ulkopuolisuuteen voi todeta, että se on tunneasia ja voimakkaasti persoonaan sekä kokemuksiin sidottua. Loppujen lopuksi ulkopuolisuus on sisäsyntyistä, eikä aina riipu ulkoisista tekijöistä. Ihminen lokeroituu monesti asioissa ja niiden lokeroiden avaaminen sekä muuttaminen on vaikeaa.

"Teini-iästä eteenpäin kaverisuhteet tyttöjen suuntaan alkoivat herkästi mennä tykkäämisten suuntaan ja tästä muodoistui niin yleinen kuvio, että kokeilujen jälkeen, opiskeluaikoina käänsin selkäni kokonaan naisille, koska en toisaalta halunnut vahingoittaa heitä, mutta en toisaalta ollut valmis tulemaan kaapistakaan heille."

Hmm... Tuo virkisti muistisolujani. Pihaleikki-ikäisenä (3..8 v) leikin kyllä tyttöjenkin kanssa, mutta emme muistaakseni olleet sillä tavoin läheisiä, että olisin esim. synttäreillä ollut. Myöhemin ala-asteella kiusasin yhtä tyttöä (itse varmaankin koin sen kiusoitteluna), joka ei luonnollisestikaan siitä pitänyt ja aikansa sitä kestettyään pani minut ojennukseen tyttökaverinsa kanssa. Yläasteella eräs saman koulun tyttö yritti iskeä (tuntuu hassulta käyttää tällaista termiä) poikaystäväkseen, mistä en innostunut. Myöhemmin ammattiin opiskellessani olin opiskeluporukalla saunaillan jatkoilla yökerhossa ja eräs tuntematon tyttö tuli pyytämään tanssimaan, mitä en melulta, kokemattomuuttani ja tyhmyyttäni heti tajunnut. Nolointa kuitenkin, että unohdin yhden nuoren naisen, joka tuttavapiiriini kyllä kuuluu. Tunsimme työni kautta vaikkemme henkilökohtaisia kavereita olleet. Muutama vuosi sitten hän bongasi mut aivan muualla ja siitä alkaen on tavattu muutama kerta vuodessa, ja mukavaa ja mielenkiintoista on ollut. Hän on ainoa ei-sukulais-nainen elämässäni tätä nykyä.

Näitä kommentteja kun lukee niin huomaa miten suojattua elämää eletään. Ei ainakaan tule vastoinkäymisiä samalla mitalla kuin minulle on tullut. Mietin kumminkin, miten kaikki tavallaan otetaan valmiina. Joku muu laittaa itsensä alttiiksi ! Tiedän yhdenkin tyypin, jolla oli satelliittisuhde ja kun jäi eläkkeelle muutti toiseen valtioon EU-alueella: aina elänyt kaapissa. Elää kahdestaan miehensä kanssa ja kun käy kotimaassa heiluu noissa saunoissa. Minä en ole tavannut hänen miestään koskaan, koska hän pelkää muita homomiehiä että kaappaavat hänen miehensä. Hän on hyvin manipuloiva. Tässä on minusta jotakin outoa kaiken kaikkiaan: paranoidisuus. Estää ettei oma miesystävä tapaa ketään, mutta samanaikaisesti itse elää vapaasti miehensä tietämättä. Todella kaksinaamaista. Sitten kun yritän soittaa, ei vastaa. Kirjoittelee tekstareita, missä ei kerro niinkuin mitään. Minulla on samanlainen toinen miestuttu, johon minä pidän yhteyttä. Vastaukset samanlaisia: "ei mitään ihmeempiä!", kun kysyy kuulumisia. Miten tällaisiin pitää normaaleja kontakteja tai edes ystävyyssuhdetta.Sitten oli tämä yksi mies, joka möi isteään, mutta oli normaali fasadi koko ajan- ja valheet....hän oli hyvin ilkeä ja manipuloiva. puhui paskaa muista, koska nautti sellaisesta. hän kutsui sitä voimaantumiseksi( koska tunsi olevansa ylempi ja parempi-siksi alisti. ) Tällainen splitting: jakaa jengin mustiin ja valkoisiin. Sitten eristää itsensä-klikkiytyy-koska tarvitsee sen oman huonon itsetuntonsa takia. Luo viholliskuvia paranoidisuuden takia? Ylimakeilee edessäpäin ja selkäänpuukottaa. Oman edun takia! Ahneuden takia! Sitten narisi tavoista. Kuinka tärkeätä oli pukeutua hyvin ( fasadi!), mutta samaan aikaan huorasi. Aika ristiriitaista tosiaan. Hienostelija, mutta sielultaan läpimätä.

Miten he elävät elämäänsä? Onko tämä paranoidisuus tyypillistä homomiehille - ja siksikö he tekevät ja elävät kuten tekevät! Sama lesboilla. Yksi pariskunta ei käytä koskaan julkisia...ensimmäinen leimaa antava piirre on paranoidisuus suhteessa muihin ihmisiin ja ympäristöön- muuhun tulokseen ei pääse. Minä en tajua muuten kuuin että joku ESTÄÄ elämästä tai he HALUAVAT elää sillä lailla. KUKA tai MIKÄ pakottaa sellaiseen, koska se on vapaaehtoista.

Sitten odotetaan muutosta vai odotetaanko mitään? Eivätkö he ole kumminkin tyytyväisiä? Uskon että ovat. Entä sitten, kun suhde katkeaa. Mitä sen jälkeen tapahtuu? Mihin elämäntilanteeseen "putoaa"? Uusi suhde heti perään, eikö näin ole. Mikä tahansa, kunhan näin jatkuu.

Sitten ovat nämä vaikenijat. Muistan 2 homomiestä, jotka olivat aina hiljaa, mutta heti olivat takanapäin arvostelemassa toisia: kun kysyttiin suoraan mielipiteitä, niin eivät vastanneet mitään. Tällaisia selkäänpuukottajia ja mustamaalajia takanapäin, jota minä en ymmärrä. He manipuolivat sillä tavalla. Tosi sairasta.

Sitten muistan nuorempana näitä vanhoja homomiehiä, jotka silmät kiiluen killittivät nuoria miehiä ja viettivät jatkuvasti aikaa noissa nudistimestoissa ja uima-altaissa ulkona, näyttelemässä itseään alasti....tällaiset seksimaanikot. Sama asia näitten saunojen kanssa: täynnä pakonomaista seksijuttuja, kunhan SAA. Yksikin tyyppi kertoi aina mulle, että MÄ SAIN tai kun ei SAANUT, niin harmitteli, ettei KOSKAAN SAA. Vaikka minusta pyöri koko ajan joka puolella hakemassa seksiä ulkomaita myöten. Matkustetaan maailman ääriin mitä ihmeellisimpiin paikkoihin SAAMAAN.

Ne tarinat menee monilla miehillä Arabian aavikoille ja syvimpään Afrikkaan asti. Olen kuullut kaikenlaisia juttuja. Että kyllä homot reissaavat!

Tiedättekö te oikeasti, millaisessa maailmassa eletään ja mitä on todellisuus! Minusta tarvittaisiin PALJON MUUTOKSIA, jotta hyvinointi ulottuisi myös tähän kuraportaaseen. JA olen aivan vakuuttunut tästä. Ehkä olen edellä aikaani.

Lisään vielä tähän asioita:

Tämä "salaisuus", salaaminen ja ehkä kaksosielämä sen mukana: onko kyse rajaamista? Tämä on minun "omaa" elämääni, salattu elämä, joka on aitoa elämistä. Mitä se muu elämä on? Onko se valheita ja näytelmää? Tämä salattu puoli kätketään. Sitten on rooleja, joita yritetään täyttää, koska se tehdään "toisten ehdoilla", ei omilla ehdoilla. Onnellisuus on se salattu minän puolikas tai minän osa?
Miksi ei olla kokonaan avoimia ja rehellisiä suhteessa kaikkiin ihmisiin, jotka ovat tai olettaisi olevan tärkeitä- mutta ovatko he sittenkään, koska valehdellaan tai ei kerrota mitään. Mikä on uhka? Mikä estää? Mitä menettää? Toisaalta voisi kysyä, mikä on salatun minän rooli elämässä. Onko se ollenkaan todellista kuin se muu elämä ja mikä on todellisinta elämistä. Milloin on onneton? Kaikki fantastiset matkat maailman ääriin ja seksimestoihin: onko se sitä elämistä mitä oikeasti haluaa, jos niin tekee. Miten elämisen arvottaa, koska kukin taaplaa tyylillään.

Minä olen osittain surullinen ja pettynyt omaan elämääni, koska se on ollut niin raskasta. Olen sysätty ulkopuoliseksi jo varhain perheessäni, työpaikoilla, jopa parisuhteessani. Olen yrittänyt elää omilla ehdoillani ja omillani. Ja kohdannut kaiken tämän perimmiltään yksin. Minulla ei ole ollut ihmisiä, sukulaisia tukemassa minua. En edes tullut ulos itse, omilla ehdoillani, vaan minun veljeni juorusi- ja olin pettynyt, koska hän petti luottamukseni. Minä luotin häneen. Sitten koko ajan kohtaan tähän samaan, kuinka luottamukseni petetään. Ja se koskee. Minun veljeni sai tietää heikon kohtani ja iski siihen heti, koska hän oli ollut kateellinen minulle-hän halusi tuhota kaiken!

Yle-Teemalla päättyi juuri hyvin tehty ohjelma: ”Tiededokumentti erityisherkät”.

http://areena.yle.fi/1-3520040

Tapasin pari vuotta sitten ihan sattumalta alan asiantuntijan ja otin asian puheeksi, luettuani aiheesta artikkelin jostain lehdestä, ja totesin heti että minä olen juuri tuollainen. Tuo dokumentti on mielestäni paras tv-ohjelma, mitä aiheen tiimoilta olen nähnyt. Suosittelen sitä kaikille katsottavaksi.

Unohdin tämän vanhan taktiikan: moni, jotka elävät kaapissa mutta asuvat vaikkapa samassa osoitteessa tai samassa rapussa eivät useinkaan liiku yhdessä samaan aikaan. Liikutaan eri aikaan. Ensin poistuu toinen sitten puolin tunnin tai tunnin päästä toinen puolisko. Kadulla ei koskaan vierekkäin. Kävelevät sitten peräkanaa välimatka välillään. Tällaista näkee usein. TAI päinvastoin kulissisuhteissa. Tiettyyn pisteeseen asti yhdessä, sitten on omat menot.

"Yle-Teemalla päättyi juuri hyvin tehty ohjelma: ”Tiededokumentti erityisherkät”."

Ihan ok raina. Ehkä enemmän semmoinen (pikkusen överi) manifestaatio- ja tsemppauspätkä kuin varsinainen tiededokumentti. (Lisää neurotieteilijöitä kehiin! ;).

Aihe herkkyys on tässä yhteydessä kiinnostava. Herkkyyttä olen pohtinut itsekin. Huomasithan kommenttini 15? Ja vielä kommenttini nr 13 tässä vanhassa ketjussa: http://ranneliike.net/keskustelu.php?act=rthrd&grpid=4&thrdid=13387

Olenko väärässä jos sanon, että homoseksuaalisuus ja herkkyys yhdistyvät mielikuvissa? Mahtaako tässä olla todellista korrelaatiota. Yhdistätkö 1965 itse homoseksuaalisuuden ja herkkyyden?

Yesman: ”Itse olen vähän miettinyt, että homoseksuaalisuuteni on saattanut antaa mulle tietynlaista (aisti)herkkyyttä. Tuo herkkyys tuntuu joskus saavan mut huomaamaan asioita ennen muita.”

”Minusta näyttäisi, että heterojen miesten kulttuuri (tai ominaisuudet?) on tavallaan vähiten "herkkä”….”

Puhut mielestäni vähän eri asioista kuin mitä linkkaamassani ohjelmassa käsiteltiin. Neurotieteen näkökulmasta erityisherkkyys on jotakin muuta kuin kokemusperäinen tieto. Mutta juuri ne kokemukset joita tuossa dokumentissa tuotiin esiin, osuivat pääosin kuin nuolet meikäläiseen. Ihminen joka ei ole sellaista itse kokenut, ei voi niitä ymmärtää. Tiedän sen kokemuksesta, ja tästä aiheesta käydään turhaa vääntämistä parhaillaan muuallakin keskustelupalstoilla.

Minulla on ollut työelämässä paljon ympäristöä hämmentävää käyttäytymistä, jota harva tajusi. En kuitenkaan halua tarkemmin täällä niistä puhua. Voimakas reagointini on liittynyt mm. työpaikan tuoksuihin, häiritseviin ääniin, valon heijastuksiin, outoon viestintään ja moneen muuhun seikkaan. Ne oli muille täysin piilossa olevia asioita.

Enkä liitä homoseksuaalisuutta tähän ilmiöön. Tässä ympäristössä eli homokuplassa homoudesta ei muunlaista ominaisuuksia löydykään kuin myönteisiä, ja parempia kuin heteroilla. Vähän samaan tyyliin kuin Asperger oireyhtymän julkisuuden alkuaikoina, jolloin assien keskustelupalstoilla jokainen vähänkin sympaattinen julkkis määriteltiin tyyliin ”ihan selviä assin piirteitä” jne. Sellainen on todella tympeää ja valovuoden päässä neurotieteistä. Yhtä hölmöä on mollata heteroita epäherkiksi ja kehua homoja herkiksi. Mulla on ollut työkaverina homo joka oli aivan sietämätön ihminen, typeryyden ruumiillistuma. Tämä mies piti itseään huippulahjakkaana ja taiteellisena ja vielä vaikka mitä. Homon pahimman lajin karikatyyri - tyhmä kuin saapas mutta hirveän itsevarma. Olen tietysti törmännyt dorkiin heteroihinkin.

"Neurotieteen näkökulmasta erityisherkkyys on jotakin muuta kuin kokemusperäinen tieto. "

Hetkinen. Mistä otit tällaisen vertailuparin (erityisherkkyys vs. kokemusperäinen tieto)? Vanhassa ketjussa kirjoittamastani ilmiöstä näytetään dokkarissa puhuttavan nimellä 'depth of processing'' (yksi neljästä DOES-piirteestä, näemmä). Herkät tuntosarvet antavat paljon informaatiota ympäristöstä ja kun se prosessoidaan, on tuloksena havaintoja, joita moni ei näe. Tai näkevät viiveellä. Dokkarissa tästä esimerkkinä toimi käsipallonpelaaja, joka kertoi kykenevänsä ennakoimaan, missä pelaajat sijaitsevat kentällä tarvitsematta katsoa.

En tiedä, mikä tuo ennakoiva ilmiö on, ja onko "erityisherkkyys" oikea sana sille. Voihan kyseessä olla myös vaikkapa prosessoinnin nopeus.

"Tässä ympäristössä eli homokuplassa homoudesta ei muunlaista ominaisuuksia löydykään kuin myönteisiä, ja parempia kuin heteroilla."

Liitätkö minutkin homokuplaan, vai voiko kanssasi keskustella täällä ennakkoluulovapaastikin?

"Yhtä hölmöä on mollata heteroita epäherkiksi ja kehua homoja herkiksi. "

Kuka näin teki? Mollaus ja kehu ovat sanoja, jotka itse laitoit tuohon lauseesen, noin päin. Arvasin, että tässäkin kohtaa arvottamisasiasta tulee keskustelun hidaste ja yritin estää tämän hidasteen kirjoittamalla tuon Huom! -lauseeni jo etukäteen kommenttini nr 15.

Kun kirjoitetaan asiasta, kuten ulkopuolisuuden tunteesta, niin siinä melkein mitätöidään todellinen kokemusmaailma ja todellisuus, mikä tuo tämän tunteen, koska sanat kokea ja tunne menevät siihen mutu-linjalle, joka voidaan teilata, saa täystyrmäyksen ja mitätöinnin, että se ei ole todellista. Tätähän homot kokevat, ettei heitä oteta vakavasti, koska he ovat naurettavia tai sitten toisaalta paholaisen liittolaisia ja tapettavaksi kelpaavia. Raamatusta saa lukea näitä kuolemantuomioita yhtenään tai sitä että kelpaa siivoojaksi ja kaikki muut saavat sen kirkkaimman kruunun. Taivas on heterojen ja tämä maailma myös. Juutalaiset saavat samanlaisen osan saatanan synagogineen. Mitä seurasi? Ainakin kiusatuksi tuleminen tai joutuminen ja "ulkopuolisuuden tunne homona", jos on avoin. Kaappihomoilla tätä ei suuremmin ole, koska heistä ei tiedetä. Ulkopuoliseksi sysätään, koska "ei oteta mukaan", mikä on kiusaamista. Ei kuulu ns. joukkoon. Leimataan vähän samaan tyyliin kuin keskitysleireissä: merkataan!Sitten seuraavaksi tulee nämä selviytymiskeinot tällaisessa elämäntilanteessa. Muutetaan , ollaan hiljaa, ollaan kulissisuhteessa, otetaan ammatti, missä voi olla homo jne., koska jollakin on elettävä, jostakin on saatava jokapäiväinen leipä-tai sitten syrjäytyy: tulee hulluksi, alkoholistiksi ja narkomaaniksi,työnarkomaaniksi, tekee itsemurhan TAI menee lähetystyöhön maailman ääriin( eli fanatismi ).... OLIKO vaihtoehtoja? On yksi: liittoutuu heterojen kanssa avoimena homona kaikkia pervoja vastaan SAADAKSEEN sen taivaspaikkansa tai HYVÄKSYNNÄN: oikeasti en ole homo, vaan minussa asuu piilossa ihan oikea hetero, uskottehan, kun sen ITSE teille kerron ja olen hengen johdatuksessa menossa taivaaseen...is that cool? Well no exactly.
Minä tein nuorempana uskonnon suhteen sen, että katsoi ne kaikki läpi, jotta voin kertoa enkä vain kuvitella ja voin sanoa, että melkein menetin uskoni Jumalaan, koska niin mielenvikaista se oli. Minulle se toi ahdistusta. Saarnaaja huuti tai viuhtoi ja ihmiset olivat kuin eläimiä, mutta kumma juttu, kun se saarnaaja ei kaatunutkaan eikä tärissyt, vaikka jumala kosketti...saarnaaja keräsi mojovat rahat. Se oli hänen TYÖNSÄ. HOKKUS POKKUS osasivat muinaiset pakanatkin sanoa. Mutta sen muistan, ettei sateenkaarimessussa ollut muuta kuin mehua tarjolla: joku kummallinen väännös sakramentista- ja muistan kun siinä arttarilla yksi muumilelu meni nurin lattialle. Tämäkin oli huijausta. Pahinta laatua, koska kohteena oli homot. Nyttemmin varmaan jo muuttunut enemmän "oikemmaksi". Saavathan homot mennä naimisiin.
Muistan kun yksi mustalaismies tokaisi minusta, että: "ei toi itselleen mitään voi, että on homo!" Hän bongasi minut heti! Silloin tunsin, että se on ensimmäinen asia, joka minusta jää mieleen ts.olen säälittävä ja onneton ihminen: mustalaismieskin kokee olevansa parempi, koska on hetero. Olen siis kuraportaassa, alimmalla yhteiskunnan rappusilla, koska olen homo. Olen maailman halveksituimpien joukossa eikä minulla ole ketään puolustamassa, että elämälläni voisi olla jotain merkitystä toisille. Minua voi avoimesti haukkua ja halveksia. Minulla ei ole oikeasti ihmisarvoa. Olen hylkiö. ihme ettei masennu tästä.
Sen vuoksi homot bailaavat ja sekstailevat, koska haluavat edes vähän iloa. Vähään tyytyväisiä kun ovat, koska heille ei ole sijaa majatalossa. Ei oo ei tuu!
Keskiajalla katoliset pyhimykset nuolivat sairaan ihmisen paiseita: söisivätkö he nykyään homojen ulosteita, jotta pääsisivät lähemmäksi Kristusta, koska homo on SAIRAS ja SYNTINEN, koska hänessä näkyy vapahtajamme kasvot kirkkaimmin. Kärsivä ihminen. Tämä olisi hyvä kysymys Paaville!

En ole koskaan ajatellut kuuluvani homojen "joukkoon" työpaikalla, kuntosalilla tai muussa vastaavassa paikassa jossa seksuaalisuus ei mitenkään liity asiaan. En ole koskaan ajatellut että sellaisissa paikoissa homojen omia joukkoja edes olisi. On mukavaa jos ja kun voi puhua puolisosta oikeilla nimillä, tosin exästä on suomeksi varsin kätevää puhua mainitsematta sukupuolia ollenkaan, säästyy ylimääräiseltä hässäkältä silloin kun se ei ole tarpeen. Kun ei seurustele eikä juokse baareissa, ei oikeastaan tapahdu mitään mitä pitäisi tuoda kaapista ulos joka suuntaan. Äiti kyllä edelleen kyselee kuinka se ex-poikaystävä voi, viisi vuotta eron jälkeen. Vaikka en homoudesta hirveästi huutelekaan, en voisi kuvitella seurustelevani kaappihomon kanssa joka joutuu välttelemään ja varomaa tilanteita. Jostain oudosta syystä työkavereille (sekä johtajille, kanssapäälliköille että alaisilleni) kaapistatulot ovat menneet erityisen nätisti juuri uskovaisten kohdalla, kertaakaan en ole töissä saanut homoudesta huonoa vastaanottoa kyllä muiltakaan.

Mutta kyllähän nuoruudessa varsinkin keskustellaan paljonkin siitä kehen kukin on ihastunut ja kenellä on paras peppu, ihan suuntautumisesta riippumatta. Eikä se ole mitään seksualisoitumista, kun niissä jutuissa ei yleensä mennä makuuhuoneyksityiskohtiin. Olen kateellinen nykynuorille joista osa tulee kaapista luontevasti jo varhaisnuorena, elämä on niin paljon helpompaa kuin 80-luvulla pikkupitäjässä.

Jos haluaa saada nostettua homot, ja varsinkin itsensä, yhteiskunnassa arvostetumpaan asemaan, se voi alkaa vain uskomalla itseensä. Minun elämässäni homous ei heikennä asemaa (töissä tai muutenkaan) yhtään, vaikka olen aina työskennellyt varsin epähomomaisella alalla, uskovaisten omistamissa firmoissa. Suomessa LGBT...-vähemmistöjen asiat ovat varsin hienosti, vaikka parannettavaa toki vielä riittääkin. Ja jos Suomesta tulee vähemmistöasiat laitettua kuntoon, jatkaa voisi vaikka Tsetseniassa.

Caitlyn Jenner on tällä hetkellä maailman kuuluisin transsukupuolinen, jolta tulee kirja ensi viikolla. Hän eli yli kaksi vuosikymmentä avioliitossa. Nyt hän on kertonut, miten hänellä ei ollut edes omaa rahaa- taisi olla yksi luottokortti. Kaikki rahat menivät ex-vaimolle ja lapsille, jos he tekivät jotain liiketoimintoja. Hän koki ulkopuolisuutta ja nyt vielä enemmän, koska perhe ei enää pidä yhteyttä. Lapset eivät soittele ja kysy kuulumisia enää. Hän kokee ulkopuolisuutta suhteessa entiseen perheeseensä.
Minä koin tällaista samaa perheeni ja sukuni puolelta. Minua jopa kiellettiin kutsumasta sukutapahtumiin kuulin jälkikäteen. Koin etten ollut tervetullut koskaan. En tuntenut olevani osa mitään suurempaa. Samanlainen asia tapahtui isäni siskon kohdalla ennen minua. Mutta nyt olen huomannut, että koko suku toimii sirpalemaisesti. Se on hajaantunut. Nuorempi polvi ei pidä enää yhteyttä kehenkään. Kysymys on kai jostakin, mitä tapahtuu kaikkialla yhtä-aikaa. Jälkipolvi ei opi pitämään yhteyttä toisiinsa eikä suku käsitteellä ole niin väliä. Yhtenäiskulttuuri hajoaa ja katoaa.Tällainen suvun yhteinen tarina kuolee. Tämä on kaupunkilaistumisen seurausta.
HLBTQIt ovat tällainen irrallinen ryhmä kaikesta. Haahuilevat miten haahuilevat keskenään. Mitään sellaista varsinaista alakulttuuria ei ole koskaan päässyt syntymään. Kaikki keskityy enemmistöllä nuorina lähinnä baarien ja ravintoloiden ympärille ja ns ystäväryhmiin tai vertaistukiryhmiin, missä oire jostakin tai joku ominaispiirre luo yhteenkuuluvuuden tunnetta. Sitten erilaisilla keinolla yritetään liittyä yhteiskuntaan ns. normalisoimisen kautta. Normaaliuden käsite on oleellinen: meillä on valtaväestöön nähden samanlaisia asioita, kuten parisuhde, perhe, lapset jne. Nyt on saavutettu tasapaino ja sulautuminen. Nyt ollaan yhdenvertaisia. Nyt tulee yksi MUTTA. Tämä on kaikki kaupunkilaistumisen seurausta. Itse asiassa suurin muuttava tekijä on se, kun ihmiset muuttavat maalta kaupunkiin: merkittävä tekijä on aika. Kaupungeissa tapahtuu asenteiden muuttuminen, koska suku vaikuttavana tekijänä on poissa näkyvistä. Suvun yhteinen tarina ei vaikutakaan enää. Ihmiset muuttavat kaupunkeihin saadakseen elää omilla ehdoillaan ja koska ei tunne tai tule tunnetuksi, siitä ei niin välitetä, miten "moraalittomasti" kuka sitten elää. Jokainen saa elää miten haluaa, mutta kääntöpuolena voikin olla yksinäisyys ja ystävättömyys. Asenteen muuttuminen EI tapahdu valistuksen takia. Se tapahtuu tällaisen yksilön korostumisen seurauksena suhteessa kaikenlaisiin ryhmiin. Ei olla niin riippuvaisia ryhmistä, vaan enemmän toimeentulosta eli työstä. Työ ja palkka onkin enemmän määrittävä tekijä, joka myös ajaa ihmisiä kaupunkeihin. Toinen asia on palvelujen keksittyminen ja kulttuuritarjonta: siis kaikki tämä mikä on osa käsitettä hyvinvointi. Ihminen voi kuluttaa kulttuuripalveluja, kun on rahaa ostaa palveluja. Kuluttajan rooli on tärkeä. Pitää olla ostajia palveluille joita on tarjolla. Sitten yhteiskunta saa verotuloja. Muuten ei.

Seksuaalinen tasavertaisuus etenee yhtä nopeasti kuin muuttoliike maalta kaupunkeihin. Vain tämä on oleellista. Kaupungeissa syntyy ryhmiä. SETA syntyi kaupungissa, ei maalla, koska maalla sille ei olisi ollut koskaan elintilaa.

Sitten edelleen on ryhmä homomiehiä, jotka elävät, sanoisin, itsetuhoisesti. Miksi he eivät voi hyvin? Miksi syntyy epidemioita lähes vuosittain? Mitä on menossa? Mikä on ollut menossa vuosikymmenestä toiseen, voisi kysyä. Miksi he eivät voi muuttua? Miksi eurooppalaiset yhteiskunnat eivät auta heitä voimaan paremmin? Tämäkin on seurausta kaupunkilaistumisesta. Onko tässä kysymys yksinäisyydestä perimmiltään. On osa homomiehiä, jotka eivät liity mihinkään. Ei ole parisuhdetta, on vain työpaikka, jos on. Vanhenevilla tai sanoisiko aikuisilla homomiehillä ei ole välttämättä mitään yhteistä ympäröivän yhteiskunnan kanssa, vaan he ovat irrallisia. Osa yrittää löytää tekemistä ja korvata ystävättömyyttä yhdistystoiminnalla tai menemällä seurakuntiin ( tai jopa perustamalla sellaisen ). Näkee edes ihmisiä, kun on joku paikka minne mennä. Henkinen pahoinvointi voi olla mukana. Jotakin tästä täytyy olla. Sitten tulee kuivioon mukaan matkusteleminen näihin gay mestoihin. Jos ei muuta, niin seksin perässä.

Miksi he ovat jääneet paitsioon? Väitän, että tähän liittyy naisten tasa-arvoliike. Nyt naiset vaativat rahaa yhteiskunnalta ja keksittyjä kaikenlaisia "oikeuksia". He keksivät milloin mitäkin ja täyttävät mm. terveydenhuoltopalvelut ja tieteessä tutkitaankin eniten naisten "vaivoja", mutta naisten mieli muuttuu koko ajan ja siinä on loputon suo, kun näitä vaivoja tulee milloin mitäkin, koska he haluavat yhteiskunnan huomion keskittyvän kokonaan naisen elämään. Mediassa tulee naistoimittajien tekemiä juttuja ja naisten ääni on esillä: minulla on "oikeus"! . Siinä homomiehen oikeuksilla ei ole mitään väliä. Näin kävi. Miksi homomiestä ei hyväksytä turvapaikanhakijoiksi? Muualla taas nuoret naiset puolustavat maahanmuuttajamiehen oikeuksia, koska he ovat heteroja. Ei ne homojen takia mene barrikadeille! Puolueellista, sanoisin.

Loppujen lopuksi HBLGT-ihmisiä lienee tutkittu melko vähän. Ainakaan suomenkielisessä uutisvirrassa ei moisia tutkimuksia ole pahemmin tullut vastaan. Sen sijaan olen kuullut ja lukenut silloin tällöin väitettävän sen ja tämän olevan (lähinnä) homojen keskuudessa yleistä (antaen vähintäänkin ymmärtää, että yleisempää kuin heteroiden keskuudessa). Mutta pitävätkö väitteet paikkansa, on pohjimmiltaan arvoitus. Omassa homotuttavapiirissäni kaikki ovat varsin erilaisia enkä heidän pohjalta lähtisi mitään yleistämään. Huomauttaisin kuitenkin, että ilmeisesti vähemmistö homoseksuaaleista käy ns. homopaikoissa siinä määrin aktiivisesti, että noissa paikoissa kohtaamiensa ihmisten pohjalta kannattaisi yleistää havaitsemiaan säännönmukaisuuksia koskemaan (tilastollisessa mielessä) kaikkia homoja. Kaikenlaista on helppo mielessään kehittää - niin olen tehnyt itsekin -, mutta kuinka asiat oikeasti ovat on eri, ja hyvinkin mielenkiintoinen, juttu. Käsittääkseni heteromiehilläkin esiintyy ulkopuolisuuden tunnetta ja yksinäisyyttä (ml. parisuhteessa elävät); en hämmästyisi vaikka jopa enemmän kuin homoilla.

Minusta marginaalissa eläminen vaikuttaa suoraan suorittamisen tasoon. Minä koen, että ympäristön kuormitus on raskasta, koska ei ole koskaan saanut elää rauhassa. Ihminen ei voi elää totaalisesti eristäytyneisyydessä, mutta kuitenkin aina sysätty ulkopuoliseksi ilman omaa syytä vain yhden ominaisuuden vuoksi, koska heterot rajaavat ja eristävät.

Uskon, että siksi on tullut sateenkaariperheet, koska a) äiti/isä lapsisuhde on myös yksi ihmissuhde b) lapsi perheessä voi antaa sisätltöä ja tuo jotakin yhteistä parisuhteeseen ( nyt on lapsi ja siitä pidetään sitten huolta, kasvatusrooli) Viedään ja haetaan lasta jne ts. me olemmekin enemmän samanlaisia kuin erilaisia vrt heterojen kanssa( homo voikin olla isä tai lesbo voi olla äitinä ). Erottavat tekijät alkavat kadota. Lapsen avulla voi status myös nousta. Joku syy niiden tekemiseen on. Samaa mahdollisuutta ei ole sinkku homolla.Tai voi olla työ roolin kautta, jos siis ei elä kaappihomona/kaappilesbona. Tunnen monta homomiestä, jotka matkustelevat yhtenään pitkin Eurooppaa: milloin karnevaaleille Espanjaan, milloin Kanarialle, milloin minnekin-vuosittain monta kertaa. Joittenkin matkusteleminen vaikuttaa jopa pakonomaiselta-kunhan ei jää yksin kotiin.

Kaappihomo rajaa taas vaikenemalla: tekee duuninsa ja keskittyy siihen. Ottaa etäisyyttä tai vaihtaa aihetta, valikoi ihmissuhtensa, valehtelee.

Maahanmuutto tuo lisää tai voi tuoda näitä suvaitsemattomuuksia tai vihamielisyyksiä. Missä voi asua?

Terapiasuhde on myös ihmissuhde ja vähentää yksinäisyydentunnetta. usein se ei vain kehity ihmissuhteen asteelle. Terapiia tai vatsaavanlaista tekevä homo voi myös korvata ihmisuhteensa puutteita tekemällä TYÖTÄ.

Jos ette tiennet, niin homoista puhutaan paljon pahaa takanapäin. Olen saanut siitä kiinni. Usein sitä ei vain kerrota tai saa selville.

Toisin kuin Kolmoisritti ilmeisesti kuvittelee, lasten tekemisen taustalla tuskin on pääsääntöisesti välineellisiä syitä sateenkaariperheissä(kään). Lasta haluavat oletettavasti haluavat lapsen itse lapsen vuoksi.

Tuollaiset töräykset antavat ainakin minulle hetkittäin aineksia epäillä, että Kolmoisritin saamat elämän kolhut eivät johdu homoseksuaalisuudesta(an) lainkaan, vaan ihan puhtaasti sietämättömyydestä ihmisenä, joka tulee esiin vaikkapa tällaisina toisten motiiveilla spekuloimisena.

Voi olla, että osa homomiehistä ovat sosiopaattisia paskoja, dorkia, jotka eivät piittaa mistään eivätkä kenestäkään. Tautipesiä, jotka keräävät itselleen vain ongelmia tavalla tai toisella.

Lisäys: chattasin yhden mun tutun jo eläkkeellä olevan homon kanssa ja paljastui, että on ollut koko ikänsä kaapissa ja käyttää aliasta mm. FB sivullaan. Hän on tyytyväinen omaan elämäänsä mutta homoskene merkkaa paljon. Mä olin et voi vittu taas tätä. Vaikka on eläkkeellä niin edelleen nimenomaan työpaikka vaikuttaa että käyttää aliasta: ei halua että entinen työpaikan omistaja ja homofobiset asiakkaat saavat tietää mitään hänen homoudestaan. Mä tiedän myös yhden toisen jolla on alias omilla FB sivuillaan. Itse asiassa kaapissa lojuminen näyttää olevan sääntö eikä poikkeus. Sitten alkaa sellainen puolittainen vinoilu tyyliin : "sinä se haluat olla barrikadeilla tekemässä muutosta" ja "mä oon niin tyytyväinen omaan elämääni" (ts. taas tällainen aleemmuskompleksinen heitto :mulla on paremmin kuin sulla . Voi jmalauta!

Täälläkin mennään jostakin syystä heti henkilökohtaisuuksiin, mutta olen vakuuttunut omista mielipiteistäni, että joku syy vaikuttaa siihen, että yhdessä tietyssä homomiesten ryhmässä nimenomaan huono sosiaalinen tilanne aikaansaa epidemioita, joka on merkki pahoinvoinnista ja hyvinvointi ei ulotu tähän ryhmään (, vaikka he olisivat henkisesti häiriintyneitä ja kyse olisi samasta kuviosta, joka toistuu heidän käytöksessään.) Nimenomaan homoisän asema suomalaisessa parlamentissa paljasti jotakin myös suomalaisesta yhteiskunnasta-jotakin homomiehen asemasta. Minusta se oli merkittävää: kuinka vaikeata oli tunnustaa homomiehen isyys ja antaa rahallista tukea. Se meni kuitenkin läpi.

https://www.thl.fi/fi/web/hyvinvointi-ja-terveyserot/eriarvoisuus/hyvinvointi

Tässä mainitaan "terveys" ja "asema työelämässä". Tilanne ei ole mielestäni hyvä, jos joutuu tai valitsee kaappihomon elämän ja syynä: homofobia!

Feminismi voi vaikeuttaa muutosta parempaan suuntaan, koska rahaa ei ole kaikille jakaa. Kuinka paljon varoja naiset saavat valtiolta tehdessään tasa-arvon eteen työtä ( siis huom. heteronaisen aseman parantamiseksi) Ilman rahaa ei pitkälle pötki! Huom. TÄTÄ summaa ei valtiovarainministeriö kerro VRT. Esim. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/70338/URN_ISBN_978-952-00-3570-9.pdf?sequence=1 Summa on todennäköisesti valtavan suuri. Mutta tämä löytyi:
" Monenvälisessä yhteistyössä Suomi on tukenut UN Womenia voimakkaasti sen perustamisesta lähtien myös taloudellisesti. Suomen hallitus päätti vuonna 2013 kaksinkertaistaa UN Womenille annettavan tukensa 19 miljoonaan Yhdysvaltain dollariin. " Ei mitään pikkusummia. SETA ei saa käytännössä yhtään mitään!!!

Jotkut ryhmät jäävät sivuun ja paitsioon( ts. syrjitään!) ja usein nimenomaan MIEHET vrt yksinasuva mies. Miten asioita priorisoidaan? Epidemiakierre ei huolestuta ketään, jotta rahaa saataisiin, mutta huom. siitä ( se julkistetaan + )varoitetaan mediassa. Onko tämä jollakin tavalla vinoutunutta? Luodaan tavallaan uhkakuvia homomiehistä? Mitä se kertoo yhteiskunnastamme. Minusta on väärin. Minusta tulisi vaikuttaa jollakin muulla tavalla, mutta homofobia estää sen. Onko jotenkin oleellista jos pienessä ryhmässä on joku epidemia valtaväestöön nähden. No, ei ole todellakaan. Tässä tulee minusta esille lääkäreitten homofobia. Lääkäreitä istuu paljon eri maiden parlamenteissa ja nimenomaan heidän tulisi vaikuttaa suoraan mitä ja millaista politiikkaa tehdään ja pyrkiä vähentämään huono-osaisuutta. Se on itseasiassa jokaisen kansanedustajan velvollisuus. Miksi homot unohdetaan VUOSIKYMMENESTÄ toiseen????

Siksikö , koska heillä ei ole "ääntä" yhteiskunnassa ja he ovat alistuneet omaan osaansa? Siksikö, koska heillä ei ole voimavaroja tai kykyjä? Siksikö, koska heillä on paljon ongelmia noin yleensä ottaen? Miksi?

Mitä tulee tähän lapsijuttuun, niin kyllä lapsia tehdään monista lähtökohdista ja motiiveista. Yhteiskunta tukee lapsen tekemistä, mutta toisaalta myös abortteja tehdään paljon. Tämä abortti onkin mielenkiintoinen juttu, koska joissakin maissa abortin voi tehdä anonyymisti. Tässä on esimerkki, miten taitavasti heteronaiset manipuloivat yhteiskuntia valheilla ja perättömyyksillä.


Työelämästä:
"Yksi keskeinen heikkous uudessa yhdenvertaisuuslainsäädännössä on valtuutetun rajallinen toimivalta työ- elämän asioissa. Tämä vaikuttaa myös valtuutetun toi- mivaltaan yhdenvertaisuuslain 27 §:n nojalla lausua yksittäisissä työelämää koskevissa asioissa, koska valtuu- tettu ei suoraan voi ottaa kantaa siihen, onko työnantaja rikkonut yhdenvertaisuuslain syrjintäkieltoa."

Lisään 2 senttiäni tämän langan joukkoon.

Olen itsekin tuntenut ulkopuolisuuden tunnetta suurimmanosan elämääni mutta se ei ole ikinä johtunut omasta homoudesta tai siitä onko kaapissa vai ei.

Oma ulkopuolisuuden tunne on lähtöisin jo ihan lapsuudesta kun elin perheessä jossa oli paljon emotionaalista laiminlyöntiä. En yksinkertaisesti lapsena tuntenut että vanhemmat oikeasti olisivat pitäneet minua arvokkaana tai että olisin haluttu lapsi. Olin myös lapsena muusta perheestä erilainen että halusin opiskella ja hankkia koulutuksen ja tykkäsin kulttuurista sekä taiteista. Muu perhe oli hyvin "talonpoikainen matalakoulutettu duunariperhe joka katsoo jääkiekkoa telkusta". Lisäksi kasvaessa nuoruuteen/teini-ikään se ilmeni tunteena että vanhemmat eivät oikeasti tunne minua ihmisenä eivätkä panosta siihen että tuntisivat minut. Tää näkyi mm. siinä että mulle mm. vääränlaisia joulu tai synttärilahjoja. Asiaa ei auttanut se, että minua myös koulukiusattiin (syy muu kuin homous). Jäin siis myös osin ulos kaveripiireistä.

Nykyään yliopistomaailmassa olen saanut vähän korjaavia kokemuksia ja osin myös vuosien terapian kautta olo on vähän helpottunut. Mutta en tiedä tuleeko haavat ikinä täysin paranemaan.

Suurin vanhempieni minuun jättämä arpi on ollut epätoivoinen halu tulla rakastetuksi sekä toisaalta hyvin armoton suhde itseeni.

Kiusaamisen tuottama arpi näkyy sosiaalisena ahdistuksena sekä hankaluutena päästää ihmiset lähelle.

Omasta mielestäni tunne ulkopuolisuudesta itselle tulee itselle ankaruudesta ja sosiaalisesta ahdistuneisuudesta joka saa välillä ajattelemaan että oma homoseksuaalisuus on jotenkin väärin ja likasta ja että se pitää salata. Mikä tulee siis itsevihasta joka heijastuu siihen miten oman homoseksuaalisuuden näkee. Minulla on pitkä historia negatiivisia kokemuksia ihmisistä mikä vaikuttaa suhtautumiseen siihen miltä muut ihmiset vaikuttaa.

Ikävää kuulla, että olet niinkin merkittävältä taholta kuin perheeltäsi saanut kokea ulkopuolisuuden tunnetta. Kun horisontti on tietyssä kulmassa on vaikea odottaa muuta. Aina kohtaamattomuus ei ole sitä, että ei olisi välitetty, mutta aidoimillaan välittäminen toki aina lähtee toisen henkilön toiveista ja tarpeista.
Minua kirjoituksessasi ilahduttaa se seikka (niinkuin luen tekstistäsi), että olet (kuitenkin) halunnut ja osannut kulkea omaa tietäsi. Sinulla on epäilemättä rikas oma horisontti elämään ja maailmaan.
Menneet kokemuksemme kyllä muovaavat meitä - mutta onneksi se ei ole kaikki. On uusia kokemuksia, uusia ihmisiä, uusia ympäristöjä (niin minullakin - yliopistomaailma). Toivon myös, että pääset syvemmälle itseesi ja sieltä avarampaan maailmaan!

En lukenut koko ketjua mutta aloittajan kanssa samoilla linjoilla parikymppisestä eteenpäin... kaverit harrastelee naisten kanssa, itse syrjässä ja joskus lykyllä jotain säätöä. miehet kiinnosti mutta ei uskalla... koko kaveriporukka tihkui testoa, tee siinä sit jotain valtavirran vastaista.... Näin melkein 4 kymppisenä säädöt jääneet mutta himot pysyneet, samaan sukupuoleen nimittäin... kun vain joskus olisi rohkeutta...