Antti Tuiskun omakohtainen tarina koulukiusaamisesta

Koulukiusaaminen ja muunkinlainen kiusaaminen on omakohtaista myös aivan liian monelle seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvalle. Kiusaamisen jäljet saattavat säilyä kiusatuksi joutuneen koko elämän ajan, vaikeuttaen vaikkapa läheisten tunnesuhteiden solmimista toiseen ihmiseen. Perusluottamus puuttuu.

TV Nelosen Risteyksessä ohjelmasarjassa on vielä 12 päivän ajan nähtävänä dramatisoitu tarina koulukiusaamisesta. Ohjelman lopussa paljastuu, että tarina on Antti Tuiskun omakohtainen kertomus. Anttia (ohjelmassa Jesseä) haukuttiin homoksi ja uhkailtiin väkivallalla. Laulamista ja esiintymistä rakastavaa "Jesseä" kiusataan koulussa, koska hän on erilainen kuin muut pojat. Jesse koettaa epätoivoisesti sopeutua muottiin, kunnes näkee ilmoituksen tv-laulukilpailusta.

http://www.ruutu.fi/ohjelmat/risteyksessa/kausi-1-jakso-5-antti-tuiskun-tarina (kesto 41 min)

Olisi kenties hyödyllistä keskustella täällä siitä, miten ihmiset ovat selvinneet kiusatuksi joutumisestaan.

Joidenkin kohdalla ammattilaisen antama terapia on paikallaan, jos kiusaaminen on aiheuttanut niin vakavia vaikeuksia, että siitä on haittaa arkielämälle.
Kiusatuksi joutuminen voi aiheuttaa niin paljon häpeää, ettei siitä uskalla puhua kenellekään. Kuitenkin jo pelkkä omista tuntemuksista puhuminen jollekin luotettavalle henkilölle voi helpottaa elämää paljonkin.

Koskettava tarina. Oli pakko välillä keskeyttää katsominen silmien kostumisen vuoksi. Ohjelmassa oli hyvin kuvattu kiusaamisen / syrjinnän keskeisin ongelma. Kiusaamiseen / syrjintään syyllistyvät ihmiset syyllistyvät lähinnä typeryyteen ja sen esille tuomiseen. Ympäristön, tässä tapauksessa kokonaisen koululuokan, vaikeneminen ja sitä myötä hiljainen hyväksyntä tapahtuvalle sen sijaan on suurta raukkamaisuutta.

Harvalla kiusatulla / syrjityllä on tarpeeksi rohkeutta nousta ja hyökätä kiusaajiaan vastaan. Siinä tilanteessa auttaisi, jos ympärillä olevista joku uskaltaisi sen tehdä kiusatun puolesta. Ikävä kyllä sellaisiakin on aivan liian vähän. Meidät on kasvatettu olemaan näkemättä, olemaan puuttumatta.

Itseänikin yritettiin (kai) kiusata koulussa ja myöhemmin työelämässäkin. Kohtuullisen rankka elämän historia on parkkiinnuttanut nahan jo varhain. Siksi olen ollut melko huono kohde minkäänlaiselle kiusaamiselle – aina en edes ymmärrä, että minua yritetään kiusata. Muiden kiusaamiseen olen pyrkinyt aina puuttumaan. Tämän ohjelman nähtyäni päätin olla entistä aktiivisempi puuttumaan kaikkeen ympärillä näkemääni kiusaamiseen / syrjintään.

Tarkemmin ajatellen omassa suppeassa lähipiirissäni on lähestulkoon vain ihmisiä (so. heteroita), joiden reaktio kaikkeen kiusaamiseen / syrjintään on aina spontaani ”ei vittu” / ”ei jumalauta”.

Mitä Antti Tuiskuun tulee niin Antilla vielä yksi lähes käyttämätön valttikortti hihassaan, hieman matalammalta lauletut hitaat balladit. Esimakua tästä voi kuunnella Antin ensimmäiseltä joululevyltä ”Minun jouluni”; ”Oi jouluyö”. Ehkä vielä vähän alaäänten harjoituttamista.

Ihminen unohtaa tällaiset varmaan oman selviytymisvaiston tms takia. Siivouksessa löysin kotianeen, jonka teetti lukioaikana suomen opettaja. Oli ihan muistista hävinnyt, mutta palautui äkkiä. Lehtorin antama aihe oli "Mitä on olla erilainen". Saatuani sen valmiiksi, ainetta sitten ruodittiin suomen tunnilla. Naispuolinen - silloin about 35 - suomen lehtori oli kovin mieltynyt luokan niihin ei-erilaisiin poikiin, nälvi suuntaani kuitenkin hyvin sivistyneesti. Kuulin sittemmin, että oli sairastunut alzheimeriin. Eipä herättänyt juuri myötätunnon ajatuksia.

Miksi Tuiskun tarinasta täällä puhutaan? Henkilö on omien sanojensa mukaan hetero.

http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1288610887725.html

Tuossa 2013 julkaistussa jutussa hän puhuu siitä, miten ura johti tyttöystävän jäämiseen Rovaniemelle ja sydän oli särkynyt, perheen perustamisesta ym.. Jos kolmekymppinen vielä kertoo tällaista tarinaa, antaen rivien välistä ymmärtää että on hetero, niin eiköhän se silloin ole hetero.

Se että jotakin arempaa poikaa kiusataan homottelulla, on aika tavallista. Itseäni tosin ei homoteltu laisinkaan, vaikka homo olinkin, kun ei se näkynyt.

Eipä tuosta Ilta-Sanomien jutusta käy ilmi edes rivien välistä, että Antti Tuisku "omien sanojensa mukaan" olisi hetero.

Se, että toimittaja muotoilee jutun ambivalentisti ehkä on, ehkä ei, sovittu haastateltavan kanssa ilmaistavaksi juuri näin. Minusta juttu jättää auki kaiken mahdollisimman "sukupuolineutraaleilla" ilmauksilla, lukuun ottamatta mainintaa nuoruuden tyttöystävästä. (Minullakin oli yhdessä vaiheessa elämääni tyttöystävä, mutta ei se minusta heteroa tee.)

Kohta "Rakkaus ja onnellisuus kulkevat käsi kädessä. Olen joutunut opettelemaan rakkautta lähtökohtaisesti itseäni kohtaan. Tällaisena herkkänä poikana oman sielun haavat ovat hirveän vaikea asia. Pitää pystyä katsomaan peiliin ja sanoa, että sie Antti riität sellaisena kuin olet" ja "Suuren rakkauden, lapsen ja perheen aika tulee vielä, mutta se ei ole nyt" jättävät ainakin minun lukeminani auki aivan riittävästi eri mahdollisuuksia, joiden tarkentaminen sinänsä ei kuulu kenellekään muulle kuin Antti Tuiskulle itselleen.

Kyllähän täällä heteroistakin voidaan puhua. Katri-Helenastakin on joskus puhuttu.

Yksi Tuiskun kohtaaman kiusaamisen muodoista on ollut tiettävästi homottelu (joka liippaa liki tämän sivuston ydinaihepiiriä). Homottelua joutuvat kuulemaan homojen lisäksi monet "normeihin" mahtumattomat.

Itseäni ärsytti kuinka Enbuske & Linnanahde crew- ohjelmassa yritettiin hieman väkisin udella tämän yksityisasioita tyyliin "Uskallatko varmasti olla nykyään oma itsesi " jne. Muistaakseni Kingi-sketsiohjelmassa häntä taas imitoitiin ja heitettiin sekaan jotain häröä homoläppää. Hieman ajattelematonta toimintaa mielestäni. Ei ihme, että Tuiskun uusimman levyn nimi on "En kommentoi" .

Se että mainitsee nuoruuden tyttöystävän josta on ilmeisesti tuossa vaiheessa kymmenkunta vuotta, puhuu siitä miten oli vaikeita sydänsuruja, heti perään puhutaan perheen perustamisesta ja suuresta rakkaudesta... niin kyllä jos homo olisi, niin tuo olisi tarkoituksellista harhaanjohtamista ja heterimagon luomista. Oli sitten toimittajan kanssa samassa juonessa tai ei. Jos kolmekymppinen vielä puhuu jostain nuoruuden tyttöystävistä, niin kyllä tuo on ihan tietoista peittelyä, tai sitten on hetero. Ulkoisesta olemuksesta sitä ei voi päätellä. Ja jokaisen kaappihomon pitäs antaa olla kaapissa mikäli hän näin haluaa. Syitä voi olla niin monia ja nuoruuden traumat voi luoda elinikäisen epäluottamuksen ihmisiin, ei ole kenenkään asia outata ketään, paitsi henkilön itse.

Olen Didactin kanssa samaa mieltä Enbuske & Linnanahde crew- ohjelman tavasta kohdella Antti Tuiskua. Siinä mentiin hiukan liian pitkälle. Katsojalle syntyi kuva, että tossa se homo kärvistelee, eikä sittenkään tohdi myöntää olevansa homo. Mehän emme edelleenkään tiedä Antti Tuiskun todellista seksuaalista identiteettiä. Nyt on julkisuudessa ollut tarjolla lähinnä erilaisia tarinoita, jotka sanovat tai vihjaavat jotain heterouden suuntaan, mutta se jääkin sitten siihen. Seurauksena on tarpeettomia spekulaatioita. Mietin hiljaa mielessäni sitä että, miksi Tuisku ylipäätään meni tuohon tv-ohjelmaan vieraaksi. Hänellä oli jo ennakkoon varmaankin tieto siitä, että ohjelmasarjassa ollaan aika suorasukaisia haastateltavia kohtaan.

Antti Tuiskun henkilö on minun silmissäni monimutkainen. Hän on taiteilija, joka tarvitsee julkisuutta menestyäkseen, eli tienatakseen leipänsä. En ole kuullut, että hänellä olisi toista ammattia. Se mitä julkisuuteen tarjoillaan julkisesta henkilöstä on pääsääntöisesti räätälöityä ja laskelmoitua. Tuiskun kohdalla muutamat julkitulot tuntuvat minusta kummallisilta. Äiti hoitelemassa 31-vuotiaan poikansa pankkitiliä, jutut ent. tyttöystävistä. Heistä kukaan ei ole tullut julkisuuteen kertomaan mitään kuuluisasta poikaystävästään. Sitten tämä koulukiusaamisen markkinointi jopa Tuiskun käsikirjoittaman tarinan pohjalta tehdyssä videorealisoinnissa. Minä aikanaan nuoruudessani käytin äiti-korttia silloin kun joku nainen alkoi kiinnostua minusta liikaa, enkä ollut vielä halukas sanomaan suoraan, että älä tuhlaa minuun ruutiasi. Muutamat tarinat "omasta rakkaasta äidistäni" karkottivat naiset tehokkaasti läheisyydestä.

Koulukiusaaminen on hyvin vakava asia. On hienoa, että Tuisku on lähtenyt vastustamaan sitä omalla tarinallaan. Miksi kuitenkin julkinen henkilö lähtee käsittelemääni omia traumojaan tällä tavoin? Onko se yritystä siirtää keskustelua sivuun hänen omaan persoonaansa liittyvistä epäilyistä? Tai onko Tuiskulla tarvetta tehdä terapiaansa yleisönsä ja julkisuuden avulla?

Tästä tulee muistuma näytelmäkirjailija, ohjaaja Jussi Parviaisesta ja hänen kirjoittamastaan näytelmästä Jumalan rakastaja. Näytelmä sai aikanaan mittavasti aikaan haloota. Se käsitteli ennen näkemättömällä tavalla uskonnollisia aiheita. Siinä oli myös suorasukaista alastomuutta. Kävin katsomassa näytelmän ja totesin kiukustuneena sen nähtyäni, että Parviainen tekee omaa terapiaansa yleisönsä avulla. Parvaisella ei ole mennyt kovinkaan hyvin elämässään. Hän on yritellyt monenlaista ja terveydenkin kanssa on ollut ongelmia. Toki niin Parviaisella, kuin kenellä muulla tahansa on oikeus koettaa tehdä terapiaansa myös tuolla tavoin, etenkin jos maksavia katsoja löytyy pilvin pimein, niin että leivän päälle saa silloin jopa voitakin.

Pidän Antti Tuiskusta aika paljon. Mielestäni hän on herkkä ja sympaattinen. Hänen musiikkinsa ei osu minun tontilleni, mutta kylläkin monen muun tontille. Toivon, että hän saisi uralleen hyvän menon päälle. Henkilökohtaisissa julkituloissa olisi kuitenkin hiukkasen säätämistä.

Niin onkos se Tuisku ehkä biseksuaali siis, vai mitä yritätte taas oikein sanoa?
Semmoinen kaksoiselämää viettävä tyypillinen kaappibisse?

"human", et ilmeisesti osaa lukea/ymmärtää minun tekstiäni. " Mehän emme edelleenkään tiedä Antti Tuiskun todellista seksuaalista identiteettiä."
En siis vihjaa, kun minulla ei ole mitään tietoa Tuiskun seksuaalisesta identiteetistä, eikä ole tarviskaan aina siihen saakka kun hän puhuu suoraan asiat halkipoikki.
Minä puhun Tuiskun julkisesta viestinnästä, joka on mielestäni epäselvää.