Armeijan merkitys homojen kannalta

Tulipa mieleen, että moni homo käy kyllä armeijan, mutta moni myös laistaa hommasta koska ajattelee että se olisi epämukava paikka (mitä se onkin, etenkin homolle, kaapissa joutuu luultavasti olemaan ja ei se ole kivaa heteroillekaan).

Nythän on kovasti noussut tapetille tämä Venäjän ja Ukrainan tilanne, sekä kiristynyt sotilaallinen ilmapiiri kautta Euroopan. Niin onko ihmiset tulleet ajatelleeksi, että homoillahan on periaatteessa voimakas syy puolustaa aseellisesti Suomea? Venäjällä on erittäin homovastainen meno, poliisi ummistaa silmänsä homojen pahoinpitelyiltä ja Putin on säätänyt lakeja, jotka sortavat homoja ja rivien välistä antavat oikeuden ihmisille perustaa näitä homojen lynkkauspartioita. Lait oikeuttavat venäläisten mielissä yleistä syrjintää.

http://mm.hrw.org/content/russia-turns-blind-eye-homophobic-violence

Tulin ajatelleeksi tässä yksi päivä, että tänne tulisi sama meno, jos Venäjä tulisi rajan yli ja miehittäisi maamme. Ei olisi enää homoilla niitäkään oikeuksia mitä nyt. Tuota kun ajattelee, niin olisi vaikea perustella enää sivaria (vaikka sitä aikanaan harkitsin)... suoraan sanoen. Tietenkään en tiedä, pärjäisinkö sodassa vai menisikö pupu pöksyyn. Mielikuva homoista voi olla, että emme aivan rohkeimpia miehiä olisi, vaikka kyllä tällasta yhteiskunnallista rohkeutta astua erilaisena esiin voi ollakin. Mutta kyllä moni homo armeijan on ihan kunnialla suorittanut, että miksipä ei? Kyllähän sitä naisetkin palvelee rintamalla ihan taistelutehtävissä ympäri maailman, että ei me kai naisia huonompia sotilaita olla? Olisiko parempi kuolla puolustaen vapautta, vai alistua siihen että tänne tulee homoja sortava valtiovalta ja homojen lynkkauspartiot jalkautuisivat kaduille? Vieläpä kun näissä miehitetyissä maissa ne alkuperäisasukkaat ovat aina 2. luokan kansalaisia miehittäjiin verrattuna. Heterotkin, saatika sitten homot. Siinäpä itse kullekin mietittävää, minulle ja sinulle.

Kommentti nk. homojen rohkeudesta taikka sen puutteesta.

Historiakirjansa lukeneet muistanevat kaupunkivaltion nimeltä Sparta, joka ylläpiti omaa armeijaa. Muistan lukeneeni, että homoparit olivat siinä armeijassa parhaita ja pelottomimpia taistelijoita.

En näe mitään perustetta sille, että homot olisivat armeijaa ajatellen jotenkin muita huonompia. Tämän päivän ongelma armeijalle yleensä ovat huonokuntoiset miehet, joka on seurausta nykyajan mukavuuksista auto, TV, tietokone, eli vähäinen liikunta jne.

Minusta maanpuolustusta tulisi ajatella paljon laajemmin kuin pelkästään armeija/sivari-akselilla. Jos jonkinlainen kriisitilanne sattuisi syttymään, *kaikki* voimat pitänee valjastaa maanpuolustukseen. Se tarkoittaa myös sitä, että busseja ja kuorma-autoja, ambulansseja ja junia on edelleen ajettava. Sairaat on hoidettava, mahdollisia sodanaikaisua tuhoja korjattava, kyber- ja ympäristökatastrofeja estettävä tapahtumasta jne. jne. Tällaiset tehtävät eivät voi enää perustua ajatteluun, että miehet sotivat pyssyn kanssa rintamalla, lotat hoitavat haavoittuneet ja naiset kotirintamalla kaiken muun.

Niinpä minusta armeijaan menkööt edelleen ne miehet ja naiset, jotka kokevat itselleen omimmaksi tavaksi puolustaa maataan aseitse, kun taas muut valmistautukoot puolustamaan maatamme toisissa tehtävissä, jotka eivät ole yhtään vähemmän arvokkaita.

My two pennies worth.....

Homoilla ja armeijalla tuntuu olevan samanlainen ikuinen ongelmasuhde kuin Suomeen tulevilla maahanmuuttajilla ja työpaikoilla: tekipä niin tai näin niin aina tekee joidenkin mielestä väärin. Jos homo menee armeijaan saa hän helposti kuulla, ettei mitään persettä tujoittelevaa hinttaria kaivata kaveriksi juoksuhautaan. Jos hän taas ei mene armeijaan niin hän saa puolestaan kuulla olevansa säälittävä hinttarisivari, joka pitäisi pistää miinoja polkemaan. Joitakin ihmisiä ei vain yksinkertaisesti voi miellyttää, joten miksipä turhaan pohtia koko asiaa. Eläkäämme kuten itse haluamme.

Ei minulla vaan ole asian kanssa mitään ongelmaa.

Pete, 4-6 kertaa vuodessa kertaamassa käyvä homo majuri evp.(Spol)

Ei mitään ongelmaa. Täyshomo. Reservin yliluutnantti. Toiminut Helsingin aluepuolustusjoukoissa 20 vuotta.

Homomies Touko Laaksosellahan oli Toisessa maailmansodassa, eli sodassamme Neuvostoliittoa vastaan sellaista osallistumista, että hän oli aluksi Helsingin ilmapuolustuksessa ja sai kunniamerkin neuvostolentokoneen alaspudottamisesta.

Sitten hän meni myös Vironlahden torjuntataisteluihin ja surmasi siellä ainakin venäläisen laskuvarjojääkärin yöhämärässä takaapäin. Hän kirjoitti siitä niin että kun hän käänsi tuon surmaamansa neuvostojääkärin ja näki hänen kasvonsa, nuoren komean miehen, hänelle tuli mieleen ajatukset sotimisten mielettömyydestä, hyvin kouriintuntuvasti.

Toisen ihmisen tappaminen ei tee kenellekään hyvää - sen tutivat meilläkin viime sodissa läheiset, kun sotimassa olleet miehet palasivat rintamilta ... sota jatkui pitkään kotipiireissäkin, monin ikävin seurauksinkin. Talvisodan ja Jatkosodan jälkeen joudutiin kestämään vielä se mieleltään järkkyneitten sotilaiden pitkä kotirintamasota-aika.

Eli parasta maanpuolustusta on se, että tehdään kaikki voitava sen eteen, ettei sotia tulisi. Sotimiset ovat aina huono vaihtoehto kaikille, sillä sodissa ei koskaan ole voittajia, vaan kaikki vain häviävät. Sodissa kärsitään, kuolee läheisiä, kuolee sotilaskavereita, sodissa kuolee homoja niin vastapuolella, kuin omissakin joukoissa, ja heteroitakin, eikä se ole yhtään hyvä asia.

Epätieteellisen kapea otanta, mutta tunnen joitain kolmekymppisiä 1-2 sodan (Irak, Afganistan) veteraaneja. Siellä kaikki ovat olleet vain sotilaita, ihan henkilökohtaisista ominaisuuksistaan riippumatta. Isoin ongelma ovat ne harvat yksilöt, joilla on keltaista nestettä päässä. Jos sellaisia pääsee seulan läpi, niin palautuspostin kanssa ei aikailla.

Mielenkiintoista, mutta en ole vielä tavannut ensimmäistäkään aktiivisiin sotatoimiin osalistunutta, jonka mielestä sota olisi jotenkin tavoite, ylevä asia tai vastaava. Viimeistään tositilanteiden jälkeen heille on betonoitunut käsitys siitä, että sota on tavallaan aina seurausta siitä, että jossain on epäonnistuttu ja pahasti.

Vertailukohta Suomeen ei ole 1:1, koska kyseesä ammattiarmeija, ei asevelvollisuusarmeija. Lisäksi globaali rooli muutenkin erilainen.

Ammattisotilas, homo tai hetero, ei koskaan toivo sotaa.
Palomies ei toivo tulipaloa.
Poliisi ei toivo rikoksia.
Sotilas ei toivo sotaa.

"Ci vis pacem, para bellum", sanoivat jo muinaiset roomalaiset. Siis; "Jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan".
Pätee ihan nykyäänkin.

EDIT: Lisäsin puuttuvan pilkun...

Onhan Suomi toki Venäjään verrattuna puolustettava maa, mutta silti useampia valtioita on edellä.

Armeijassa homona joutui perus tarinat tyttöystävästä keksimään ja paskaa läppää kuuntelemaan, mutta tuohon kaikkeenhan nyt on armeijaan mennessä jokainen homo jo tottunut. Muilta osin siellä pärjäämiseenhän ei homous vaikuta mitenkään, kuten ketjussa on jo ansiokkaasti todettukin.

Kyllä me elämme puolustamisen arvoisessa maassa, myös hlbti-ihmisten aseman kannalta. Ei siitä kahta sanaa. Nato-jäsenyys olisi myös ihan asiallinen lisä.

Mitä tulee armeijan suorittamiseen homona, niin...

Omasta seikkailustani "harmaissa" on jo kauan. Muistan kantahenkilökuntaan kuuluneen kersantin puhuneen (noh, puhe lienee kyseiselle kommunikaatiomuodolle ehkä vähän ylevä ilmaus) jossain yhteydessä "velliperse-homoista". Tällaiset puheet lienevät nykyään mennyttä?

Is:n huomion innoittamana: Peten ja Ollin avoimuus armeijaan liittyvissä ympyröissä seksuaalisesta suuntautuneisuudestaan ajoittuu omaa varusmiespalvelustaan myöhemmille ajoille. Vaan, onkohan kellään kokemusta varusmiehenä palvelemisesta avoimesti homona? Niin että on ollut avoin omista jutuistaan itse - tai niin, että joku varusmiestovereista on ollut kaapin ovet levällään?

Mitä tapahtuu, jos sateenkaari hehkuu tuvassa?

Homot voivat tietysti olla erinomaisia sotilaita. Eikös eräs jenkkipastori väittänyt kaikkien SS-joukkojenkin olleen homoja?

Tähän kyllä liittyy myös eräs riski, joka voi tuntua epärealistiselta. Nimittäin eräälle tuttavalle kävi niin, että hän seurusteli komentamansa joukossa palvelleen sotilaan kanssa. Tuttavani antoi käskyn vaihtaa suojaa ja poikaystävä sai kuolettavan osuman. Tuttavani on edelleen armeijassa, mutta aika pitkä tuumaustauko piti pitää, jotta työkyky palautui. Briteissä naiset eivät vielä pääse taistelurooleihin armeijassa, joten tämä koskettaa oikeastaan yksinomaan miehiä.

Siis onhan näitä toki. USA:n armeijassa on useita homoja, ihan taistelutehtävissäkin ollut. Obama on auttanut Clintonin lanseeraman Don't ask don't tell -käytännön murtamisessa. Mm. homo taistelulentäjä Lt Col Victor Fehrenbach, joka on ollut ihan ilmataistelutehtävissä Persianlahdella, sai Obamalta henkilökohtaista apua ja on käsittääkseni takaisin nyt saanut virkansa takaisin, vaikka hänet erotettiin kun homous kävi ilmi. Kunniamerkein palkittu lentäjä, joka on ollut henkensä kaupalla Persianlahdella ilmatorjuntatulen kohteena hyökkkäyksissä ja tuhonnut kohteita. https://www.youtube.com/watch?v=BZCZ_7SyTFM

Myöskin on olemassa transsukupuolinen mies (nykyään siis nainen), joka oli Navy Seals -joukoissa: http://en.wikipedia.org/wiki/Kristin_Beck

Beck (ristimänimeltään Christopher) palkittiin mm. purppurasydämellä, joka myönnetään vain taistelussa haavoittuneille sotilaille - varmaan sen perinteisesti eniten kunnioitettu USA:n ansiomitali, sekä Bronze Star jossa on tuo V for Valor, elikkä taistelussa osoitettua erityistä rohkeutta.

Ei homon täydy olla tietynlainen. Yhteiskunta ehkä tuputtaa homoille sitä tiettyä telkkarista opittua roolia, etenkin ehkä feministit ja punavihreät naiset. Sitä voi olla vaikea lähteä eri tielle kun kaikki sanovat että homon kuuluu olla tällainen, mutta ei mikään pakko ei ole taipua stereotypiaan, jokainen voi ihan itse valita. Parasta maanpuolustusta on tietenkin välttää sotaa kaikin keinoin, mutta ei se onnistu ilman uskottavaa puolustusta. Kyllähän uskottavan puolustuksen nimeen vannoi myös Tarja Halonen ja olisi sitä joutunut ajattelemaan myös Haavisto, jos olisi tullut valituksi. Roistovaltiot eivät usko kaunista puhetta tai pyyntöjä, jos ei ole voimaa niiden takana.

P.S.

Juhani varmaan viittaa nk. "Kuolemattomaan Legioonaan", joka koostui yksinomaan homopareista, jotka taistelivat rinta rinnan. Rakastetun hengen puolustaminen pisti taistelemaan paremmin.
Sotilaat olivat kreikkalaisia, mutta taistelivat palkkasotureina Persian joukoissa muita kreikkalaisia vastaan.

Smon huomautukseen omasta varusmiesajastani seuraava kommentti. Suoritin alokaspalvelun Kouvolassa 3ErVK:ssa viestimiehenä syksyllä 1965. Onnistuin jo alokasaikana solmimaan ystävyyssuhteen samalla käytävällä majoitetun nuoren miehen kanssa. Meillä viestimiehillä homotutka toimi hyvin ja lähestyimme toisiamme sotkussa eli sotilaskodissa. Romanssimme toteutui fyysisesti kuitenkin vasta lomalla Helsingissä, josta molemmat olimme kotoisin. Viestikomppanian tilat eivät olleet kovin romanttisia: samassa tuvassa nukkui kymmenisen miestä kerrossängyssä. Vessa koostui kymmenestä vierekkäin olevasta pöntöstä ilman mitään näkösuojia.

Tuskin niissä olosuhteissa monikaan olisi uskaltanut olla avoimesti homo. Vuonna 1965 olimme kaikki vielä virallisesti rikollisia, sairaita ja syntisiä. Mutta kyllä pinnan alla väreili lämpimiä miesten välisiä tunteita. Varusmiehillä oli selvästi myös esteettistä silmää. Riihimäen viestialiupseerikoulun kurssijulkaisussa vuonna 1966 yksi kutsumanimistäni oli "komppanian beauty".

Armeija on melko helppo juttu oli homo tai hetero. Sota on aivan toinen juttu. Sitä ei voi kuvitella olematta siinä osallisena. Isäni oli sodankäynyt mies ja hän ei kertonut sodasta oikeastaan koskaan. Sota aiheutti hänelle suuria traumoja, joista kärsin välillisesti vielä minäkin. Sota vie kaikki ihmisoikeudet ja luo kauhun tasapainon, jota kestää tai ei. Kävin itse armeijan 80-luvun alussa tietämättäni, että olen homo. Olihan minulla jotain tuntemuksia toisia miehiä kohtaan, mutta en kuitenkaan toteuttanut niitä millään tasolla. Olin maalaispoika, joka ei tajunnut paljoakaan mistään muustakaan maalimanmenosta ns. luonnonlapsi. Pärjäsin väessä melko hyvin ja kertasin yhden kerran viikon Lapissa leirillä.

Muistan erään alikessun ollessani palveluksessa Helsingissä, joka pyysi minulta tulta savukkeeseen. Hän katseensa oli jotenkin lävistävä ja vastasin siihen hymyllä, kuten minulla oli tapana. Olen tajunnut vasta jälkeenpäin, että hän oli kiinnostunut minusta seksuaalisesti. Olen saanut monesti miehiltä samoja katseita baarissa.

Olen kuitenkin isänmaallinen ja puolustan maatani, jos sitä uhkaa vaara. Vaara on useammin tullut idästä ja niin se tulee nytkin. Heidän poliittisen johdon ajatukset ovat melko samanlaisia kuin oli ennen Talvisotaa 30-luvulla. Silloin oli selvä poliittinen eroavaisuus, jota ei välttämättä ei ole nyt. Uhka tulee heikkoudesta ja sen tunnustamisen pelosta. Hyökkäys on paras puolustus ja sitä naapurimme harjoittaa. Sota on aina lähellä, jos uskotaan liiaksi rauhaan. Toivon rauhaa, mutta olen valmis puolustamaan omaa maatani kaikin keinoin. Minulla on homona puolustettavaa paljon enemmän kuin muilla, vaikka koen olevani suomalainen muiden joukossa. Olen kuitenkin vapaassa maassa ja saan elää homona rauhassa siihen kenenkään suuremmin siihen puuttumatta. Paitsi, jos ei lasketa mukaan Päivi Räsästä ja kumppaneita. Toivon muidenkin olevan valmiita puolustamaan omaa maataan omin keinoin, jotka eivät aina ole aseellisia.

Tavis,

Vaara ei aina tule idästä.
Se voi myös tulla kaakosta tai koukata koillisen tai etelän kautta...

Kiitos kirjoituksestasi. Osuit mielestäni monessa asiassa aivan nappiin.
Nythän juuri Suomen Armeijan sodanajan vahvuutta on laskettu 350 000:sta 250 000:een mieheen, mikä on silti enemmän suhteessa väkilukuun kuin missään muualla Euroopassa (ehkä maailmassa). Ollessani itse varusmiehenä 1984 sodanajan vahvuus oli n. 500 000.
Hirmuinen määrä.

Maan puolustaminen ja sen hyväksi kriisiaikana työskenteleminen ei tosiaan aina tarvitse olla rynnäkkökiväärin kanssa ryntäilyä, vaan pelastuspalvelu, sairaanhoito, teollisuus ja jopa niinkin triviaali asia kuin kauppojen ja postin palvelut ovat olennainen osa yleistä selviytymisstrategiaa, jossa kansakunnan ydintoiminnot pidetään kunnossa.

Itse olen vielä n. kymmenen vuotta tästä eteenpäin pyssynheilutuspuolella, mutta ehkä sitten siirryn vapaaehtoiseksi postinkantajaksi.

Pete, maj evp. (SPOL).