Parisuhdeongelmia

Kuinka paljon vapauksia pitää antaa puolisolle, kun kyse ei ole avoimesta suhteesta? Pitääkö netti-ihastumisia suvaita? Entä mitä mieltä olette kimpasta piristämään parisuhteen seksiä?

Ei ole olemassa mitään yleispäteviä sääntöjä. Tuollaiaista asioista pitäisi sopia jokaisessa suhteessa erikseen. Kenenkään tunteita ei tietenkään voi kontrolloida, mutta voi sopia siitä, miten niihin reagoidaan. Parasta tietenkin olisi, jos kaikesta voisi puhua avoimesti. Mitä nettituttuun ihastunut osapuoli ajattelee? Haluaako hän edelleen olla yhteyksissä ihastukseensa ja katsoa mitä siitä seuraa, vai pitää vähän keskustelutaukoa ja odottaa, että ihastus hälvenee? Ei ole yhtä oikeaa tapaa reagoida.

Ryhmäseksistä olen sitä mieltä, että jos suhteen molemmat osapuolet ovat halukkaita sitä harrastamaan, se on täysin ok. Sen sijaan se, että suhteen toinen osapuoli suostuisi siihen vain toisen takia, on inhottava ajatus.

Joo, allekirjoitan tuon, menettelytavoista netti-ihastumisten suhteen pitäisi sopia. Minusta tuntuisi oikein hyvältä, jos voisi pitää vähän taukoa, kun tilanne on tullut toisen tietoon ja jos ilmaisee, että tämä ei tunnu hyvältä.

Jo suhteen alussa olisi hyvä keskustella "pelisäännöt" valmiiksi. Hyvässä ja rakentavassa mielessä tietysti. Avoimuus näissä asioissa on suhteelle hyvä perusta,
salaaminen ja piilottelu voi johtaa turhiin riitoihin. Itse koen jossain määrin häiritsevänä tekijänä, jos toinen "etsii" koko ajan uusia kavereita netistä - se on
minulle osoitus siitä, ettei hän ole tyytyväinen vallitsevaan suhteeseen. Jos asia tehdään yhdessä ja yhteisillä tavoitteilla, seuran/ kavereiden etsiminen on
silloin yhteinen asia, eikä häiritsevä tekijä.


Omat kokemukseni tällaisesta ovat negatiivisia, joten ei siitä sen enempää.

Arkadas, onko sun mielestä kaverien etsiminen oikeesti pois parisuhteelta? Mun korviin on tosi pelottava ajatus, että pariskunnalla pitäis olla pelkästään yhteisiä kavereita ja kaikki ihmissuhteet pitäis muodostaa yhdessä. Vastustatko työkaverisuhteitakin?

Uskon, että sinulla on huonoja kokemuksia kumppanin nettikavereista, mutta kannattaa käsitellä nuo asiat, ettei ne jää painolastiksi häiritsemään kaikkia tulevia suhteita. Vainoharhainen mustasukkaisuus ei ole kovin hyvä perusta ihmissuhteelle.

Kuulostaa erittäin hälyyttävältä jos parisuhteessa toinen tai molemmat kahlaavat läpi Qruiseria tai Romeota etsien kavereita.

Minusta netti-ihastuminen ei perustavanlaatuisesti poikkea muista ihastumisista.

Minä pistän kyllä työkaverit (samoin kuin omat vanhat kaverit ja vaikka harrastusympyröiden kaverit) ihan eri kategoriaan kuin erityisen "kaverien etsimisen" netistä. Toki nettimaailman some-ympyröistä voi löytyä kavereitakin, mutta vähän korvaan riitasointuna särähtää, jos meno tosiaan on aktiivista "kaverien etsimistä".

Minusta kuulostaa hälyttävältä se, että parisuhteessa ei saisi ihastua, etsiä ystäviä, olla avoin ja sallia se myös toiselle. Avoin suhde on ok, ei sovi kaikille ja vaatii aikamoista itseluottamusta ja luottamusta toiseen. Vapaus voi olla toisen kunnioittamista ja rakkauden ilmaisua.

Pitää muistaa että näissä avoimissa suhteissa on useimmiten myös se kolmas osapuoli, joka on parhaimmassa tapauksessa yhtälailla sitoutunut tilanteeseen. On vain järjestelykysymys miten paljon.

Alkuperäinen kysymys kuului, kuinka paljon vapauksia toiselle osapuolelle PITÄÄ antaa parisuhteessa, joka EI ole avoin suhde.

Minusta kumpikaan osapuoli ei ole velvollinen antamaan toiselle sellaisia vapauksia, joita molemmat eivät ole valmiit vastavuoroisesti hyväksymään. Jos osapuolten tarpeet ja toiveet eivät kohtaa, suhteessa on ongelmia.

Ihmisille, jotka eivät elä (samassa) pullossa, kertyy luonnollisesti kavereita ja tuttavia, jotka eivät ole molemmille samalla tavoin yhteisiä. Mutta jos jommankumman osapuolista alkaa tehdä mieli harrastaa omien tai yhteisten kavereiden kanssa asioita, jotka toisen osapuolen mielestä kuuluvat vain parisuhteeseen, aletaan olla heikoilla jäillä ja edessä on vakavien keskustelujen paikka.

Parisuhteeseen ryhtyminen merkitsee aina myös sitoutumista johonkin ja luopumista jostain muusta. Jos molemmat ovat samaa mieltä pelinsäännöistä, hyvä niin. Mutta jos toinen haluaa jatkaa sinkkuelämäänsä kuuluneita tapoja vastoin yhteistä sopimusta, ollaan tilanteessa, jossa kakku yritetään sekä syödä että säilyttää.

Onko kavereiden etsimisen pakko tarkoittaa ensisijaisesti seuranhakupalstojen selaamista? Musta on ahdistava ajatus, että homojen elämä pyörisi pelkästään homouden ympärillä. Jos kyse on kavereista, miksei niitä voi etsiä vaikka kalastusfoorumilta? Jos kyse ei olekaan siitä, että tarvitsee jonkun ulkonäön perusteella valitun ystävän jakamaan arkipäivän kuulumisia, vaan jos haluaakin ystävän keskustelemaan aiheesta, josta oma kumppani ei ole kiinnostunut.

Tämä menee kyllä ohi aiheen, mutta mua vaan ärsyttää toi asenne, että kavereiden etsiminen tarkoittaa muka oikeasti uuden potentiaalisen seksikumppanin etsimistä, joka on vaan naamioitu joksikin muuksi.

Tässähän voi nähdä nimenomaan sen eron harrastusympyröissä pyörimisen (joka voi tarkoittaa myös aiheeseen liittyviä nettifoorumeita yms) ja erityisen "kavereiden etsimisen" välillä.

"Kavereiden etsiminen" on mustakin termi joka todellisuudessa viittaa seksuaalisesti kiinnostavien ihmisten etsimiseen. On eri asia pyöriä omissa ympyröissään, vaikka sitten homopiireissä jos ei omaa erityisiä harrastuksia, törmätä mukaviin ihmisiin ja tutustua ja lopulta ystävystyä, kuin että etsisi aktiivisesta jotakuta. Ystävystyminen on jotain mitä ei voi pakottaa, se tapahtuu jos yhdistäviä tekijöitä on riittävästi. En myöskään ymmärrä sitä, että joku torjuu toisen aloitteet ystävyydelle sillä perusteella, ettei juuri nyt tarvi uusia ystäviä. Eivät ystävät ole kulutushyödyke. Tosin sellainen perustelu todellisuudessa on epäsuora tapa sanoa ettei koe yhteistä olevan riittävästi, jotta oikeasti haluaisi tavata.

Oon eri mieltä siitä, etteikö olisi mitään vapauksia joita "pitää" antaa. Enemmänkin ajattelen niin, että ihmisellä pitää olla kaikki vapaudet aina, mutta toki sitoutumisen tasosta toiseen kertoo se, että on valmis luopumaan jostain. Tarkkaa rajaa sille milloin luopuminen on liiallista on vaikea vetää ja asialla on toki paljonkin tekemistä sen kanssa, mitä suhteen osapuolet itse tahtovat. Silti musta ei ole hyvä tai oikein esimerkiksi vaatia ettei toinen saa liikkua ulkona yksin tai ilman puhelimitse suoritettua jatkuvaa valvontaa. Ei silloinkaan kun hän on itse tähän suostunut. Raja tulee vastaan viimeistään siinä, jos ei voisi hakea esim apua parisuhdeväkivaltaan rikkomatta suhteen sääntöjä. Oma identiteetti pitää voida säilyttää.

Nettisuhteet ovat hankala asia. Mä en ymmärrä miksi kukaan olisi mustasukkainen pornosta. Toisaalta kaikki eivät pidä pornosta, jollekin sen voi korvata nettiseksi tai puhelinseksi joka on nimenomaan vain ja ainoastaan masturbaatiotarkoitukseen. Voin kuvitella, että joku on halukas nettiseksiin silloin tällöin ilman mitään aikomusta koskaan tavata näitä fantasiointikavereitaan. He voivat todellisuudessa myös olla jotain ihan muuta kuin sanovat olevansa, ja itsekin saa olla jotain muuta kuin on, jos tahtoo. Ymmärrän myös sen, miten vaikea kumppanin on tietää mistä koko jutussa todella on kyse. Nettiseksi häilyy siinä rajamailla että on vaikea määritellä onko se masturbaatiota fantasiointiapuvälineen kera ja verrattavissa pornon katseluun, vai onko se seksuaalinen kontakti toiseen ihmiseen. Fyysisesti kyseessä on masturbointi, mutta toisen ajatuksia on mahdoton lukea sen suhteen, mitä se on hänelle psyykkisesti, tai päteekö siihen porttiteoria. Onko sillä eroa masturboiko toisen kanssa yhdessä eri tiloissa nettikontaktissa vai samassa tilassa.

Ise en tahtoisi oman miehen masturboivan muiden ihmisten seurassa, olivat he sitten fyysisesti eri tiloissa tai samassa. Mä suuttuisin ja loukkaantuisin nettiseksistä ja sanoisin ettei se käy, mutta tuskin sihen pisteeseen saakka että jättäisin häntä. Ei kuitenkaan kerrota sitä hänelle.