Oikeuskäytnnöt lisäävät tilastoimattoman hivin leviämisriskiä

Vaikka kaikki tahot Suomessa varmasti pyrkivätkin samaan uusien hiv-tartuntojen määrän mahdollisimman pieneksi, on käytännön toimissa paljon ristiriitaisuuksia, jotka saattavat jopa pahentaa nykyisin saavutettua tilannetta.

Ihminen, jolla on todettu hiv-tartunta, voi joutua syytetyksi törkeän pahoinpitelyn yrityksestä, vaikka ei olisi ketään tartuttanutkaan tai edes potentiaalisesti pystynyt tartuttamaan. Syytetyksi joutumiseen riittää, että satunnainen tai vakituinen seksikumppani menee poliisin puheille ja väittää, ettei tartunnan saanut seksikumppani ole kertonut tartunnastaan. Tämä siitä huolimatta, että nykyisillä lääkityksillä tartunnan saaneiden virusmäärä voidaan saada niin pieneksi, ettei sitä voida mitata, eikä ao. tartunnan saanut käytännössä myöskään voi enää tartuttaa virusta. Tartunnan saaneella on kuitenkin kertomisvelvollisuus tartunnastaan ja oikeudessa, mikäli tilanteessa on sana sanaa vastaan, on tartunnan saaneella todistustaakka kertomisestaan.

Samanaikaisesti riskikäyttäytymistä / suojaamatonta seksiä harrastavat voivat tartunnan saatuaan vapaasti jatkaa viruksen levittämistä ilman oikeudellista vastuuta, jos eivät ole käyneet testissä, eivätkä siten ole tietoisia tartunnastaan. Kärjistetysti: jos epäilee saaneensa hiv-tartunnan, ei kannata mennä testeihin, koska siten välttää mahdollisen oikeudellisen vastuunsa jatkossa. Heti positiivisen testaustuloksen saatuaan on kertomisvelvollisuuden alainen ja samalla oikeudellisesti vastuussa seksisuhteissaan; vastuuseen joutumiseen riittää toisen osapuolen väittämä kertomatta jättäminen.

Järjetöntä, eikö olekin. Suomessa tartunnan saaneet eivät varmasti ole se riskiryhmä, joka virusta levittää ja nykyisen tietämyksen valossa, mikäli ovat lääkityksellä, eivät useimmiten edes voi tartuttaa sitä. Suurin uhka hi-viruksen leviämiselle ovat tartunnastaan tietämättömät tartunnan saaneet, jotka jatkavat riskikäyttäytymistään. Siis ne, joiden oikeudellisesta näkökulmasta ajatellen ei itsensä kannalta ole edes järkevää selvittää hiv-statustaan testillä. Olkoonkin, että jokaisen on viisasta käydä testeissä säännöllisesti, sillä silloin mahdollisesti todettava tartunta saadaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa hoitoon. Tämä parantaa tartunnan saaneen omaa elämän laatua mutta samalla pienentää myös taudin leviämisriskiä.

Järjenkäytöllä ja oikean suuntaisilla toimenpiteillä hi-viruksen leviämistä pystytään jarruttamaan. Väärillä toimilla saatamme joutua tilanteeseen, jossa todettujen tartuntojen määrä saattaa pysyä kohtuullisena, mutta virus leviää toteamattomina tartuntoina tilastoilta piilossa.

Hyvä esimerkki oikein suunnatuista toimista hi-viruksen leviämisen torjunnassa on ollut ruiskuhuumeiden (hassu virallinen termi) käyttäjiin kohdistettu valistus ja käytännön toimet, kuten ruiskujenvaihto- ja palautuspisteet. Ennen vuotta 1998 tilastoituja hiv-tartuntoja Suomessa kirjattiin ruiskuhuumeista tarttuneiksi yhteensä 29 (1980 - 1997). 1998 – 2009 kirjattiin yhteensä jo 320. Suurimmillaan ruiskuhuumeista tartunnan saaneita oli 1999, 83 hlö, joka oli lähes 60 % kaikista tuona vuonna tilastoiduista tartunnoista. Vuoden 2009 jälkeen tämä vuosi mukaan luettuna noita tartuntoja on kirjattu yhteensä 27.

Pride-viikon torstaina positiiviset ry:n paneelikeskustelutilaisuudessa, joku panelisteista heittikin osuvasti: ”kuinkahan monta sataa hiv-tartuntaa meillä on vähemmän sen ansiosta, ettei Päivi Räsänen saanut ruiskujenvaihtopisteitä kieltävää kantaansa läpi eduskunnassa.”

On kaikkien yhteinen etu, että hi-viruksen leviäminen pystytään minimoimaan. On myös kaikkien etu, että mahdollisimman moni säännöllisesti käy testeissä. Tämän vuoksi testeissä käymisen pitää olla myös oikeudellisesta näkökulmasta mielekästä. On järjetöntä tuomita tartunnastaan tietoisia, vaikka eivät ketään tartuttaisikaan ja samalla jättää oikeudellisen vastuun ulkopuolelle ne, jotka virusta levittävät (tilastoilta piilossa) holtittomilla tavoillaan.

Lopuksi kannattaa muistaa vielä se, että tilastoitu kasvu ei välttämättä kuvaa lineaarisesti tartuntojen kasvamista eikä tilastollinen pieneneminen välttämättä tartuntojen vähenemistä. Tilastoidut tartunnat kertovat myös siitä, miten paljon testeissä käydään. Aktiivinen testeissä käyminen voi lisätä todettujen tartuntojen määrää. Vähäinen testeissä käyminen voi vastaavasti lisätä tilastoimattomien, ei todettujen, tartuntojen määrää ja samalla viruksenleviämisriskiä.