Sokeri

Olen lääkärini mielestä lievästi ylipainoinen. Viitisen kiloa pitäisi saada pois. Painoni on usean vuoden ajan ollut lähes täsmälleen sama. Suolan ja rasvan vähentäminen ei ole vaikuttanut painooni millään tavoin.
Olen valitettavan perso makealle. Muutama hillomunkki "vain silloin tällöin". Suklaatakin syön "vain vähän". No, joskus lipsahtaa koko levy kerralla.

Koetin päästä mukaan kuntosalin painonhallintaryhmään. Ohjaajan mielestä en ole riittävän ylipainoinen. "Muut ryhmäläiset masentuisivat." Hän suositteli henkilökohtaista kunto-ohjausta, jota olenkin nyt käyttänyt kohta vuoden. Painoon sillä ei ole ollut mitään vaikutusta. Toki olo ja yleinen virkeys on selvästi parantunut.

Päätin vihdoin luopua kokonaan kaikesta makeasta/makeutetusta. Sinällään luopuminen ei ole ollut mitenkään vaikeaa. Ongelmaksi onkin muodostunut se, että joudun väistelemään sokeria sisältäviä tuotteita jatkuvasti. Niitä on tarjolla valtavan paljon ja saatavilla joka puolella. Sokeria tungetaan kaikkeen mahdolliseen, koska se on halpaa ja koukuttavaa.

Konkretiaa tuli vastaan laivaristeilyllä Tukholmaan. Äskettäin uudistetussa, tax-free-myymälässä on suunnaton valikoima tupakkaa, viinaa ja makeisia. Mikään noista tuoteryhmistä ei ole tänä päivänä ostoslistallani. Pitkän etsiskelyn jälkeen ostin lopulta pullon kuplivaa mineraalivettä ja purkillisen pähkinöitä. Niissä on liikaa suolaa, ilmeisesti ruotsalaiseen makuun säädettynä.

Makeasta luopumisen jälkeen olen huomannut painon alkaneen tasaisesti laskea ja se on nyt jatkunut. Aion jatkaa makean boikottia.
  • 2 / 15
  • puppeliassi
  • 11.4.2014 12:06
Suklaassa ja hillomunkeissa on sokerin lisäksi reilusti rasvaa. Jos pystyy syömään tummaa suklaata niin kannattaa siihen vaihtaa.
Kaikkein pahin ylipaino-ongelma on juuri sokerin aiheuttamaa: sokeri muuttuu myös rasvaksi elimistössä. Sokeria on hyvin yllättävissäkin tuotteissa: on syytä tarkistaa erityisesti jogurtit ja mehut, sillä niissä voi olla aivan valtava määrä sokeria. Kun jättää sokerin pois, paino alkaa väistämättä laskea, jos ei laskenut ennen. Näin kävi minulle, vaikka en ylipainoinen olekaan koskaan ollut.
Olen luopunut mm. leivoksista ja viinereistä. Käytän sokerittomia hilloja (tosi hyviä!). Sen sijaan suklaa ei välttämättä ole kovin huono - ainakaan tumma suklaa. Kaakaolla tiedetään olevan vahvaa rasvaa polttava vaikutus.
Olen tämän uudistuksen jälkeen ollut paljon virkeämpi ja jaksanut huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin. Suosittelen tätä todella mitä vahvimmin kaikille!
Jos sitä jotain makeaa joskus kaipaa niin helppo ja hyvä ovat esim. suippopaprikat - ne kun ovat tavallista paprikaa makeampia. Paprikassa (punainen/keltainen) on muuten 2-3 x enemmän C-vitamiinia, kuin esim. appelsiinissä.

Ja sitten on näitä vaihtoehtoja myös
http://ekoloinen.blogspot.fi/2012/08/omenapiirakkaa-sokeritonta-makeaa.html

Kohta käsillä olevaan kevätjuhlaan voi tehdä kevyemmän rahkaherkun näin:
- keitä sopiva annos kokojyväriisiä
- kuori ja paloittele appelsiineja
- lisää purkki tai pari rahkaa
- pursota joukkoon valmis-kevytkermaa kohtuumäärä
- makeuta jollain keinomakeutusaineella, vaikkapa
http://www.ekolo.fi/tuote/stevia-erytritoli-goviosid/4038507003909/

Tuosta voi tehdä jopa kevätjuhlakerroskakunkin täytteen; paistamalla kokojyväjauhoista porkkanaraasteen kera tehtyjä lettuja täytteen välipohjiksi (uunipannari on toki vieläkin kevyempi paistos, vähemmällä rasvalla, mutta pääasia että käyttää kasvisrasvoja paistamisissakin).


Pelkän vaalean vehnäjauhon sijaan kannattaa opetella käyttämään kokojyväjauhoja.
Rasvaisia levitteitähän ei myöskään tarvitse voileipien päälle.
Jotenkin ihmeesti esim. Lidlin juustovalikoimiin on 7 % juustoa, joka tuntuu ja maistuu ihan oikealta juustolta - eikä kumilta. Eli kannattaa kokeilla ja maistella eri kevytjuustoja.

Osalla keinomakeista on laksatiivisia vaikutuksia suurempana määränä nautittuna, mikä kannattaa muistaa - etenkin jos on jonnekin menossa niitten runsaan syömisen jälkeen :D


Kunnollinen jäätelökone on myös hyvä ostos, sillä jäätelöä voi tehdä sillä kesäksi huomattavasti kevyemmistä aineksista (jogurtti, keinomakeat tai vähemmän sokearia muutenkin), kuin mitä kaupan jäätelöt. Jäätelökoneissa ei vain kannata erehtyä ostamaan niitä halvimpia malleja, sillä niillä ei aina jäätelöä saa tehdyksi lainkaan.


Aamulenkki, ennen aamiaista on tunnetusti tehokas rasvanpolttotapa.
Illalla ei kannattaisi syödä paljoakaan enään klo 18 jälkeen, eikä etenkään ihan muutamaa tuntia ennen nukkumaan menoa, iltamyöhään ja yöllä tahtoo rakentua kroppaan enempi rasvakudoksia. Päivän syömiset kannattaa keskittää siis pääosin päivään, suoraan energiantarvekäyttöön.
Olen seurannut Martinin neuvoa. Tummaa suklaata palanen päivässä. Tämä siitäkin huolimatta, että epäilen aina tällaisten suositusten takan olevan tuottajien voiton tavoittelu. Niin oli aikanaan Valion voin terveellisyyden markkinointi. Ilman voita olisi muka tullut vahinkoa terveydelle. Tietysti tuosta seurasi rasvasota margariinivalmistajien kanssa. Nykyisin käytän voita ehkä pari kertaa kuukaudessa, ravintolaruokailun yhteydessä. Joskus en edes silloin. Ei ole puutostauti iskenyt.

Amerikkalaisperheellä näyttää olleen saman kaltaisia havaintoja kuin minulla:
Perhe eli vuoden ilman sokeria
http://www.iltalehti.fi/terveys/2014041218206136_tr.shtml

He puhuvat aivan oikein lisätystä sokerista.
Tiedän esimerkiksi ananaksen sisältävän runsaasti sokeria. Syön usein sekä tuore-, että purkkiananasta. Tuskin purkkiananakseen on ollut tarvetta lisätä sokeria. Pitänee sekin asia toki tarkistaa.
Yllättävän huonosti olet lueskellut säilykeananasten etikettien tekstit. Kovasti niihinkin tungetaan sokeria lisää.

"In syrup" tarkoitaa siis ananasta sokeriliemessä. "In light syrup" tarkoittaa lievemmien sokeroitua lientä, kuitenkin sellaista mihin on sokeria lisätty. Sitä, onko tuossa jokin sovittu raja mikä on kevyesti sokeroitua en osaa sanoa.

Vasta kun löydät merkinnän "In own juice", ei sokeria ole erikseen lisätty. Eri asia sitten vielä on, kun nykyään kaikkiin hedelmämehuihin ja -säilykkeisiin väksin lisätään glukoosisiirappia, siis sokeria vielä energiapitoisempaa makeuttajaa.

Ananas itsessään on lähes 100% hiilihydraattia, lisäksi on syytä muistaa, että ananas sisältää bromelaiini-nimistä entsyymiä, joka rikkoo lihaskudosta ja siis myös ikeniä, tästä johtuu ananaksen syönnin jälkeen suussa usein tuntuva kirvely.
Haluan vähän tarkentaa yllä olevaa viestiäni.
On siis varmasti parempi syödä tummaa suklaata makean nälkäänsä kuin esimerkiksi sokeroitua appelsiinimehua. En usko välttämättä, että tumma suklaa auttaa laihtumaan.
Olen huomannut, kuinka herkäksi olen tullut sokerin tunnistamiselle. Jotkut tuotteet ovat kuin söisi sokeria - ne ovat nykyään minusta hirveitä. Iloinen olen monesta asiasta - makujen paluusta ja paremmasta voinnista ennenkaikkea.
Pahinta on hedelmäsokeri, fruktoosi.... voi aiheuttaa rasvamaksan ja maksakirroosin.

t. Kari
  • 9 / 15
  • Anonymous
  • 19.4.2014 19:31
Sokeri maistuu myös useimmille syöpäsoluille erinomaisesti. Kannattaa muistaa, että myös hoikat sairastuvat. Liian sokerin välttäminen ei ole ainoastaan ylipainoisille suositeltavaa.
Vikkarin viesti hedelmäsokerista sai minut vilkaisemaan terveellistä ravitsemusta neuvovaa kirjaa. Siinä fruktoosi sai aivan päinvastaisen arvion.
Täytyy ottaa huomioon, että kokonaisia hedelmiä ei varmaan pysty syömään semmosia määriä että ne olisivat haitallisia. Hedelmien kuidut hidastavat fruktoosin imeytysvauhtia. Hedelmämehu sen sijaan on luultavasti yhtä haitallista kuin HFCS (high fructose corn syrup, eli se jolla jenkeissä makeutetaan sen edullisuuden vuoksi). Jenkeissä myös on selvästi havaittavissa HFCS:n aiheuttamat alkoholiin liittymättömät maksakirroosit. Fruktoosin haitallisesta vaikutuksesta maksaan löytyy runsaasti nykyaikaista tutkimustietoa esim. pubmedistä. Monet tutkimukset käyttävät edelleen kuitenkin muotoa "saattaa aiheuttaa", joten uuden tiedon läpimurtovaihetta vielä eletään.
Törmäsin BBC:n tuottamaan ja Daily Mailin tammikuussa raportoimaan kokeeseen kaksosmiehillä. Toinen heistä lopetti sokerin ja toinen lopetti rasvan käytön melkein kokonaan testin ajaksi. Hieman rasvaa on kuitenkin saatava ravinnosta jatkuvasti terveyden ylläpitämiseksi.

Kirjoitus on laaja. Noukin tähän tärkeimmät johtopäätökset.

Sokeri taikka rasva yksistään ei aiheuta riippuvuutta. Sitä vastoin tieteilijät ja ruokateollisuus tietävät niiden samanaikaisen yhteisvaikutuksen olevan sen kaltainen kuin kokainilla. Esimerkkinä tällaisista tuotteista mainitaan maitosuklaa ja jäätelö, sekä ranskanperunat. Luonnonmukaisilla ruoka-aineilla on aivoihin erilainen vaikutus ja ne eivät aiheuta samankaltaista riippuvuutta (tarvetta ahmia), kuin rasva/sokeri-yhdistelmätuotteet.

Lopputulemana tuossa kirjoituksessa suositellaan välttämään prosessoituja ruokia, joissa on samaan aikaan sekä sokeria, että rasvaa.

Dieetit, joista on tyystin poistettu sokeri taikka rasva, ovat epämiellyttäviä, vaikeita pitää yllä ja ne ovat kenties vieläpä haitallisia terveydelle.

http://www.dailymail.co.uk/health/article-2546975/One-twin-gave-sugar-gave-fat-Their-experiment-change-YOUR-life.html
Prisman ohjelmasta syntyi mielikuva, että pohjoismaiset suositukset sokerin suhteen tuntuvat jonkin verran lempeämmiltä, kuin vaikka tuon BBC:n tutkimuksen tuloksista voisi ajatella. Täällä ei nähdä myöskään niin rankkaa riippuvuutta, kuin BBC:n jutussa.

Prisman havainnoista sanon niin, että ehkä nyt parin-kolmen viikon mittainen lisäsokerin väistelyni ei ole parantanut havaittavasti ruuan nautittavuutta taikka makua aikaisemmasta mitenkään.
Aivan selvä ja jopa häiritsevä muutos on sitä vastoin ollut suolan maun havaitseminen. Ravintola/ruokala-annoksissa on liikaa suolaa. Olen joutunut jättämään jopa syömättä joitakin annoksia, koska niissä on ollut minun maulleni aivan liikaa suolaa.

Päivälllä ja iltapäivällä syöty makea aiheutti aiemmin väsymystä. Nyt se on poissa. Voi toki johtua myös hyvästä yöunesta.

Paino on jatkanut hidasta, mutta varmaa laskua. Sisäinen, vaarallinen rasva on kuntosalimittarilla mitattuna vähentynyt toista kiloa. Mittausmenetelmää en pidä erityisen luotettavana, eli kuntosalin mittaustuloksen katson viitteelliseksi. Olen mitannut myös veren sokerin arvoja. Siinä ei ole oikeastaan havaittavissa muutoksia tavanomaista enempää suuntaan taikka toiseen.

Erityistä himoa makean suhteen ei ole esiintynyt. Houkutuksia ei ole vaikea vastustaa, paitsi jotkin sosiaaliset tilanteet (kakkukekkerit). Olen kuitenkin pyytänyt etukäteen vaihtoehdoksi jotain suolaista. Sillä voi välttää epäkohteliaaksi koettavan tarjoilun torjunnan.