Selfie - narsismiako?

Riku Jokinen kommentoi tämän päivän Hesarissa ilmiötä, jolle on monta nimeä: omis, itsis, omakuva, selfie. Hän määrittelee ilmiön seuraavasti:
Sel­fie tar­koit­taa äly­pu­he­li­mel­la otet­tua oma­ku­vaa, jo­ka lä­he­te­tään sa­man tien ly­hyel­lä saat­teel­la Ins­tag­ra­miin, Fa­ce­boo­kiin tai jo­hon­kin muu­hun so­siaa­li­sen me­dian pal­ve­luun.

Kiinnitin tähän ilmiöön huomiotani jo monta vuotta sitten. Seikkailimme australialaissuomalaisen sukulaispojan kanssa Virossa ja Suomessa. Jokaisessa vähänkin mielenkiintoisessa paikassa hän avasi älypuhelimensa kameran ja otti itse itsestään kuvan. Ajattelin tuolloin, että selvä tapaus. Poika on varsinainen narsissi, eli ihastunut omaan naamaansa. En nähnyt koskaan, enkä missään noita kuvia, joita hän otti jatkuvasti.

Riku Jokinen näkee asiassa myös toisen puolen. Hän lainaa yhdysvaltalaispsykologia, Pamela Rutledgeä: Ih­mi­nen on ai­na tut­kis­kel­lut it­seään pääs­täk­seen pe­ril­le si­sim­mäs­tään. Ja te­hok­kain ta­pa täs­sä on yrit­tää näh­dä it­sen­sä toi­sen sil­min.

Oma jatkoajatukseni Hesarin pakinaan on se, että ihminen on tuntenut aina tarvetta kuulua yhteisöön, jonka koko on yhden kylän verran ihmisiä. On jopa väitetty, että ihmisen aivot ovat sopeutuneet juuri tuon kokoisen ihmisjoukon hahmottamiseen. Meillä on internet, joka samaan aikaan eristää naamakohtaisista tapaamisista kylän raitilla, mutta antaa tilaisuuden rakentaa oma kylämme sosiaalisen median kautta. Slefiet on oiva tapa pitää itsensä olemassa nykyaikaisessa "sähköisessä kylässä" ja estää täydellistä eristäytymistä.

Onko tämä siis nyt sitä nykykulttuuria, joka ei oikeasti avaudu meille vanhemmille sukupolville? Olen siis mahdollisesti myös väärässä.