Bi-identiteetti
Täällä on monissa keskusteluissa ollut jollain tapaa aiheena biseksuaalisuus, mutta haluaisin vielä pohtia tarkemmin, millaista on olla bi. Ja tarkoitan tällä nimeomaan sitä, että kokee seksuaalista ja emotionaalista vetoa molempiin sukupuoliin (en sitä, että on esim. naimisissa vastakkaisen sukupuolen kanssa ja haikaileekin joitain muuta). Koen biseksuaalisuuden ongelmallisena siksi, että itse haluaisin ainakin lähtökohtaisesti suljetun suhteen yhden kumppanin kanssa. Se kumppani on silloin joko samaa tai eri sukupuolta eli sitten minusta tavallaan tuleekin lesbo (olen nainen) TAI hetero (ainakin ulkopuolisen silmin). Kuvittelen mielessäni tilannetta että olen vaikka miehen kanssa onnellisessa parisuhteessa, enkä halua erota, mutta samalla kaipaisinkin naista. Ja kyseessä ei ole vain että kaipaisin pelkkää seksiä naisen kanssa, vaan koko pakettia, jotain mitä miehen kanssa ei ehkä voi kokea. Vai onko tällainen skenaario edes mahdollinen? Jos rakastan yhtä ihmistä, niin häipyykö sitten samantien kaikki muut kaipuut? En oikeasti tiedä, koska en koskaan ole ollut rakastunut.
Onko teillä jollain kokemuksia miten elää biseksuaalina parisuhteessa? Miten käsittelette sitä kaipuuta toiseen sukupuoleen, vai katoaako se? Entä koetteko ongelmana sen, että jos olet vastakkaisen sukupuolen kanssa parisuhteessa niin sinut automaattisesti leimataan heteroksi? Itseäni se ainakin näin ajatuksen tasolla haittaisi. Vai onko sillä loppujen lopuksi väliä mitä muut ajattelevat? Onko joku koskaan toivonut että oma kumppani olisikin toista sukupuolta?
Vaikka siis itselläni ei ole kokemuksia pitkistä parisuhteista niin tuntuisi siltä, että parisuhteen myötä väkisinkin tipahtaa jonkinlaiseen kulttuurin luomaan lokeroon, koska olemme jatkuvasti tekemisissä muun maailman kanssa ja asioimme jos jonkilaisten tahojen kanssa, joista taas pommitetaan kaikenlaisia oletuksia, mitkä taas ehkä vaikuttavat omaankin käyttäytymiseen. Jos olen heterosuhteessa, en esim. voisi käydä kumppanini kanssa naistenbileissä, ja ehkä koko elämä alkaisi "heteroitua". Lesbosuhteen kautta taas kaveripiirit ja harrastukset saattaisivat olla erilaisia. Ja entä oma sisäinen identiteetti? Millaisena näen itseni jos olen miehen kanssa, tai naisen kanssa. Tavallaan voisi ajatella, että mitä väliä mitä sukupuolta kumppani on, mutta jotenkin vaan tuntuu, että on sillä väliä. (toivottavasti joku sai kiinni mitä yritän sanoa :D
Ajattelisin että ihminen rakastuu lähtökohtaisesti toiseen ihmiseen (ei siis heteroon, homoon tai biseksuaaliin) ja parisuhde muokkautuu sitten näiden kahden yhteisistä arvoista ja asenteista. Kannattaa muistaa että jokainen parisuhde on erilainen riippumatta siitä mikä osapuolten seksuaalinen suuntautuminen on. Mielestäni "ongelmasi" liittyy ennemminkin sitoutumiseen ja parisuhteen mukanaan tuomaan elämäntapaan yleisellä tasolla kuin seksuaaliseen suuntautumiseen. Kun ihminen on sinut itsensä kanssa ei tarvitse miettiä mihin lokeroon sijoittuu.
Täällä rakastamansa miehen kanssa elävä pans-tyttönen, joka joskus mietti tuota samaa asiaa ja totesi sitten suhteen jatkuttua pitempään ettei mitään ongelmaa ole. Kyllä mä kaipaan elämääni miehiä ja naisia, mutta yksi romanttisseksuaalinen kumppani kerrallaan on se mitä haluan. "Naisen kaipuu" oikeastaan täyttyy ihan ystävien kautta ja satunnaisena viattomana flirttinä. Jos kumppanini olisi nainen, niin uskon että vastaavasti platoniset mieskaverit riittäisivät miehen kaipuun täyttämiseen mutta varmaan toivoisin naiskumppanini olevan toisinaan avoin feeldoe-touhuille? :D
Itse tosin harvemmin kaipaan muutenkaan sukupuolta, vaan sitä ihmistä <3 Ihmisen sisäinen maailma ja persoona on se juttu, ei niinkään sukupuoliominaisuudet.
Tuon elämän heteroitumisen oon tosin itse kokenut ja se on paikoin vähän raskasta ja kummallista. Tai tällainen ulkoisesti femme sisäisesti andro panseksuaali istuu hetskumuottiin vähän heikosti eikä oikein haluakaan istua, mutta toisaalta ymmärrän että miehen kanssa seurusteleva naisellisen näköinen nainen on aika helppo laittaa väärään lokeroon. Eikä nämä asiat nyt kovin luonnostaan tule esille ainakaan vieraammassa seurassa, joten sen lokeron kanssa on usein vaan elettävä. Toisaalta lesbo-muotti ei kyllä tuntuisi musta yhtään sen kotoisammalta, ja koska bi/pan -tietoisuus tuntuu olevan aika heikoissa kantimissa suurella osalla väestöä niin varmaan jos tää pitkä suhde olisi ollut naisen kanssa niin olisi vain eri tavalla epämukava lokero?
Eikös biseksuaalille olisi itsensä ja erityisesti toisen ihmisen kunnioittamisenkin osalta hyvä kertoa toiselle olevansa biseksuaali, eikä sortua näyttelemään jotain mitä ei ole? Sillä tuskinpa kunnon parisuhdetta syntyy epärehellisyyden pohjalta.
Ja eikös biseksuaalille soveltuisi kumppaniksi trans-ihminen, jossa on sekä sitä naista että miestä?
Eikös noin voisi olla potentiaalia välttyä niiltä tuuliviiri-ristiriidoilta biseksuaalisuutensa Kinsey-asteikko -toteuttamisen kanssa?
Täällä ei suvaita bifobiaa, kuten humania. Samaa porukkaa homofobien kanssa...
Biifoobikko on reppana.
Tuo bifobia, tai biseksuaalisuuden ja biseksuaalien vierastaminen ja joskus ihan vihakin, on ikävä kyllä olemassaoleva sotku ja se on vuosien mittaan ollut itsepintaisesti läsnä esimerkiksi myös täällä.
Noloa se on.
...Mutta näkemäni ja kokemani perusteella biseksuaalisuus ei lopulta onneksi ole mikään erityisen hankala asia tässä maailmassa.
Tämän ketjun aloittajan pohdintoihin liittyen, tunnen monia pariskuntia joista toinen tai molemmat ovat.
Ja siinäpä ovat!
Tärkeintä on mitä itse ajattelee ja tuntee, ja kumppani.
Räksyttäjiä riittää joka tapauksessa tekee ja on sitten mitä tahansa.
JuhaniV kirjoitti:
> "(...) haastatelluista biseksuaaleista vain 9% on sitoutuneessa parisuhteessa samaa sukupuolta olevaan henkilöön. Homomiehillä luku on 98% ja lesbonaisilla 99%."
98% ja 99% kertovat minulle siitä, että tutkimushenkilöiden otos ei vastaa homoja ja lesboja edustavalla tavalla. En todellakaan usko, että homojen ja lesbojen keskiarvo "sitoutuneeseen parisuhteeseen" olisi 98% ja 99%.
EDIT: Ahaa... nyt katsoin alkuperäistä artikkelia. Siis jos henkilö on parisuhteessa, niin parisuhde on saman sukupuolen kanssa homoilla 98% ja lesboilla 99% kanssa. OK, tämän uskon helpommin... mutta edelleenkään en kokonaan: tulkitsen tulosta niin, että tämän tutkimuksen homot ja lesbot ovat lähes kokonaan vain kaapista ulos tulleita yksilöitä. Mukaan ei ole otettu (tai tutkimukseen ei ole löytynyt mukaan) kaappihomoja ja -lesboja jne.
Kun itse mietin kuinka iso osa tuttavapiirin homoista on ollut naisen kanssa naimisissa, niin luku on todella suuri. Vaikka tutkimuksessa kysytään nykytilasta, niin siitä selvästikin on jäänyt pois se homojen ja lesbojen ryhmä, joka ei elä identiteettinsä mukaista elämää.
Kannattaa sitten toki tiedostaa se, että jos joku "homo" on ollut naisen kanssa naimisissa, niin onko hän oikeasti homo lainkaan, vaan onko hän bisse. Bissestä kun ei tule sen kummemmin homoa kuin heteroakaan, vaikka kuinka niin inttäisi.
Jotkuthan sortuvat siihen "itsemäärittelyn" hömppään, että määritellään itsensä yhdessä vaiheessa joksikin ja sitten jossain vaiheessa joksikin muuksi - vaikka oikeasti ollaan koko ajan ihan jotain tiettyä.
Ei yksikään hetero muutu muuksi, eikä yksikään homo muutu muuksi - ja kyllä bissetkin ovat aina sitä itteään, vaikka miten toteuttelut ja itsemäärittelyhalut heiluisivat tuuliviirin lailla.
Ei bisseydestä kannata yrittää tehdä mitään rakettitiedettä, kun se ei oikeasti sitä ole.
Jos sekä naiset että miehet kiinnostaa, niin on bisse ja kannattaa silloin olla bisse, eikä lähteä näyttelemään heteroa tai homoa. Siitä se jonkinmoinen tasapaino lähtee, oman itsenään olemisesta.
Biseksuaalisuus ja bi-identiteetti on varmasti hankalasti hahmotettava asia meille sellaisille, ketkä koemme olevamme suuntautuneisuudeltamme yksinomaan jotain tai olemme identiteetiltämme yksinomaan jotain. Biseksuaalisuus-ilmiö koetaan kumminkin usein tarpeelliseksi määritellä, jotta asiat saisivat mielekkään järjestyksen. Mutta tähän liittyy ikuisuuskysymys: mihin päättyy homo ja mistä alkaa bi, mistä alkaa heterous ja mihin päättyy bi? Riittääkö kerta? Painaako aiempi elämä? Jne. Ja sitten on vielä kulttuurinen bi-identiteetti. Tätä biseksuaalisuuden ja bi-identiteetin määrittelyyn liittyvää aihetta sivutaan myös otsikon "Homo vai bi (vai hetero)" alla (
http://ranneliike.net/keskustelu.php?act=rthrd&grpid=4&thrdid=13722 ).
Toinen asia on transsukupuolisuus. Ei liene perusteltua väittää, että trans-ihmisessä "on sekä sitä naista että miestä". Etenkin sukupuolenkorjausprosessin läpikäynyt on ja edustaa yksinomaan sitä sukupuolta, johon korjaus on tehty.
***
Joitain vuosia sitten olin teknisesti auttamassa ihmisten eroottis-romanttista käyttäytymistä kartoittavan (anonyymi)kyselyn toteuttamisessa. Siinä taustatiedoissa oli mukana myös kysymys seksuaalisesta suuntautuneisuudesta: hetero, bi tai homo/lesbo. En enää muista, miten prosentit jakautuivat noiden välillä, mutta heteroiksi tai homoiksi/lesboiksi itsensä määrittelevien vastaukset olivat hyvin lähellä toisiaan kun taas biseksuaaliseksi itsensä määritelleet olivat paljon ns. avaramielisempiä monissa asioissa.
Jos oikein olen käsittänyt, Humanin bi-ongelmat ja ennakkoluulot biseksuaaleja kohtaan ovat lähtöisin kaappihomojen/ tai ns. "bi-ukkomiesten" käyttäytymisestä: ollaan naimisissa naisen kanssa, mutta harrastetaan miesten kanssa seksiä. Kaappihomous yhdistetään myös homofobiseen/kielteiseen käytökseen tai asenteisiin, ei ihme että tästä on syntynyt homojen keskuudessa bi-fobiaa? Yleisin harhaluulohan on, että biseksuaalisuus olisi pelkästään seksin harjottamista. "Bisexuality immediately doubles your chances for a date on Saturday night." Näin voi myös olla, mutta biseksuaalisuudessa oleellista on emootioiden sukupuolettomuus: henkilö itsessään on sukupuolta tärkeämpi.
Seksuaalisuus on osa identiteettiä, ja tärkeintä siinä on juuri tuo "itsemäärittelyn hömppä": kuka muu voi oikeasti tietää miltä sinusta tuntuu? Vaikka näitä tarkkoja määritelmiä tarvitaan, ne eivät ole kuitenkaan mitään yleistyksiä.
Ja joo, idetiteetti, myös seksuaali-identiteetti kehittyy läpi elämän - tai olisi ainakin toivottavaa että näin tapahtuisi, henkinen kasvu ja sillee... Itsetuntemus ja persoona kasvaa ja kehittyy kokemusten mukaan läpi elämän ja eri ikävaiheiden. Itse olen toisinaan miettinyt miten joku ei tunnista itsessään jotain niin perustavaa laatua kuin seksuaalisuus/suuntautuminen, mutta ilmeisesti näin vain joidenkin kohdilla on. Itseäni kiinnostavampaa on useimmiten kuitenkin tutustua ihmiseen muuten, kuin hänen seksuaalisuutensa kautta. Luultavasti siksi tunnen oloni toisinaan niin kovin vieraaksi homopiireissä, ja olen "sortunut" määrittelemään itseni johonkin queer-hömppään...
Mutta kuten sanoin, räksyttäjät räksyttävät joka tapauksessa.
Viestin aloittajalle sellainen viesti, ja vähän elämänkokemustakin on, että kyllä tähän maailmaan mahtuu, vaikka me ihmiset olemmekin joskus joidenkin mielestä rakettitiedettä.
Mä olen biseksuaali ja onnellisesti naimisissa naisen kanssa. Yhdessä ollaan oltu kymmenisen vuotta. Monien mielestä olen varmaankin lesbo mutta sillä ei ole mulle varsinaisesti merkitystä. Toivon, että olemme vaimoni kanssa aina yhdessä mutta jos ero tulee niin tuskinpa siksi, että haluan olla miehen kanssa. Mä koen olevani kuin kuka tahansa yksiavioinen ihminen joka on pitkässä sitoutuneessa parisuhteessa. Kaikki ihastuvat joskus toiseen tai kokevat toisen viehättävänä. Mulla se toinen saattaa vaan joskus olla eri sukupuolta kun puolisoni mutta en tietenkään sille asialle mitään tee. Ihan niin kuin en lähtisi lesbonakaan toisen naisen matkaan, ellei suhteessa olisi jo valmiiksi joku vialla. Mitä vanhemmaksi tulen niin sitä voimakkaammin ymmärrän, etten ihastu sukupuoleen vaan persoonaan.
Mä kamppailin pitkään oman suuntautumiseni kanssa ja ajattelin, että miksi en voi olla lesbo kun kuitenkin haluan olla tuon naisen kanssa loppuelämäni. Koin myös erilaisen kirjoittelun biseksuaalisuudesta ahdistavana. Ajattelin, etten voi olla biseksuaali koska haluan kestävän suhteen naisen kanssa. Onneksi netissä alkoi olemaan myös erilaisia esimerkkejä biseksuaalisuudesta kuin tarinat epärehellisistä, pettävistä tyypeistä jotka kuitenkin palaavat "heteroiksi". Olin jopa hetken katkera koko homoympyröille koska koin, ettei meitä oteta vakavasti. Pettäjä on pettäjä, ihan sama minka sukupuolen kanssa pettäminen tapahtuu. Ja myös biseksuualeilla on oikeus ihastua vääriin ihmisiin ja erota vaikka sitten seuraava saattaisikin olla vastakkaista sukupuolta.
Koska tämän ketjun otsikko viipyilee täällä, niin muistuttaisin, ettei seksuaalisessa suuntautuneisuudessa ole kyse identiteeteistä. Vaan ominaisuudesta.
Ihminen voi virittyä vaikkapa oman sukupuolensa tunnusmerkeistä ilman, että olisi koskaan tavannut yhtäkään homoseksuaalia tai olisi tietoinen homoseksuaalisuuden olemassaolosta. Seksuaalinen suuntautuneisuus sijaitsee sukupuolisen koneiston "raudassa". Se ei vaadi homoseksuaalisuuden tunnistamisen ja tähän samaistumisen prosessia.
Sanamuodon "bi-identiteetti" analogia on vaikkapa "vasenkätisyysidentiteetti". Kaikki tunnistanevat tuon jälkimmäisen höhläksi. Kannattaa viljellä sanoja "vasenkätisyys" ja "biseksuaalisuus".
Identiteetti tarkoittaa ihmisen käsitystä itsestään. Identiteetin olemassaoloon tarvitaan a) tunnistaminen ja b) samaistuminen. Identiteettien tasolla pelaa vaikkapa "suomalaisuus". Ilman "suomalaisten joukkoa" (joko olemassaolevaa tai kuvitteellista) ei voisi olla olemassa yhtäkään itsensä "suomalaiseksi" käsittävää henkilöä. "Suomalaisuus" pelaa aivojen "softassa".
Eli: ihminen voi olla homoseksuaali (virittyä oman sukupuolensa tunnuksista) riippumatta siitä, mikä hänen oma käsityksensä asiasta on ("virittyminen" on ominaisuus). Ihminen ei kuitenkaan voi olla "suomalainen" ilman käsitystä siitä, mitä "suomalaisuus" on ja siitä "mihin kohti itse asettuu suomalaisuuden suhteen" ("suomalaisuus" on identiteettiasia).
