Vakiintuminen nuorena

Miten tehdä toiselle selväksi ettei hän todellakaan ole mikään taakka? Toistaiseksi olemme olleet yhdessä epävirallisesti, mutta nyt on tullut aika päättää suhteemme jatkosta. 'Kumppanini' mielestä olen liian nuori vakiintumaan ja että minun pitäisi elää ja matkustella ennen sitoutumista. Hän siis tuntee olevansa esteenä 'elämiselleni'. Kun sanon suurimman osan lapsuudenaikaisista kavereistani vakiintuneen minuakin nuorempina ensimmäisten seurustelukumppaneidensa kanssa, hän toteaa homojen olevan erilaisia.

Siis mitä! Ihmisiähän me homotkin olemme. Valitettavasti 'kumppanini' ajatukset taitavat olla aika yleisiä homojen keskuudessa. Tuntuu että homot huoraavat nuoruutensa ja aivan yht'äkkiä he huomaavat olevansa vanhoina ja yksin. Toisaalta ajetaan tasa-arvoista avioliittolakia ym. mutta samalla pidetään kiinni tyypillisesti homokulttuuriin kuuluvista tavoista: ''Voi kuule -----, olet nuori ja komea. Sinun pitää matkustella ja päästä panemaan, siis nauttia elämästä''.

Entäs jos se elämästä nauttiminen onkin arjen iloista ja suruista nauttimista yhdessä jonkun kanssa? Miten saada toinen tajuamaan etten ole samanlainen kuin hän tai monet hänen tuntemistaan vanhemmista homomiehistä? Tiedostan parisuhteemme ongelmat (ikäero) mutta tiedän myös sen että kun se oikea tulee kohdalle, on sille annettava mahdollisuus. En tuomitse ketään, mutta itse ainakin haluan elää elämääni ihan tavallisessa arjessa yhdessä 'kumppanini' kanssa. Ja minä todellakin olen löytänyt sen oikean, siitä kertoo jo se että kaikista ongelmista huolimatta olemme vieläkin 'yhdessä'.

Tilanne voi olla myös päinvastainen. Mieheni on minua muutaman vuoden nuorempi. Neljäkymmentä vuotta sitten juhannuksen aikaan tapasimme toisemme ja siitä lähtien olemme eläneet yhdessä. Mieheni oli alkuun hyvin huolissaan siitä, että olenko liehunut riittävästi piireissä. En ollut ehtinyt liehua sitä ennen muutamaa parisuhdeyritystä enempää.

Olen eri mieltä väitteestä homojen erilaisesta parinmuodostuksesta. Oma käsitykseni on se, että mitä lähemmäksi tulemme tasa-arvoisia homojen oikeuksia ja salailun tarve loppuu, sitä tarkemmin parinmuodostus lähestyy heteroparien vastaavaa tilannetta.

Shadowboy: "Tuntuu että homot huoraavat nuoruutensa ja aivan yht'äkkiä he huomaavat olevansa vanhoina ja yksin."
Joillakin se menee näin, yhä useammalla ei mene. Kokeillaan alkuun sexi-/parisuhteita kuten heterot ja sitten jokin niistä tärppää. Tässä kohden homoilla ei ole samankaltaista hoppua avioliittoon kuin heteroilla, joiden pitää päästä suvun ja muiden painostuksesta mahdollisimman pian oravanpyörään: tutkinto, hyvä asema työelämässä, 1,5 lasta, runsas asuntolaina, omakotitalo, kesämökki, Audi/Mersu, kaksi kertaa vuodessa Thaimaahan. Toki homotkin ovat kohta samassa oravanpyörässä, elleivät hoksaa tilannetta.

mitä olen treffipalstoilla vakituista parisuhdetta hakenut niin harvempi alle 30 v homo/bi mies haluaa muutakuin seksiä. ainakin hakemusten määrän perusteella.

itse uskon että homofobian takia eivät kaikki uskalla tositarkoituksella koska se on aivan eri asia julkikuvan kannalta muuttaa yhteen ja elää yhdessä kuin joitakin kertoja käydä pikaiseati panemassa. koska sen kyllä huomaa jos jotkut seurustelee, mutta jos jotkut paneskelee niin sitä ei ulkopuolinen tiedäkään helposti.

en tietenkään sano että yhden yön suhteiden hakeminen ole paha asia, paitsi ainoa huono asia on se että jos sitä tekee koska pelkää mitä kaikki ajattelee jos onkin miehen kanssa yhdessä parisuhteessa. itseäni tosin kun en yhdenyön suhteita hae vaan pysyvää niin harmittaa homofobia kun se vähentää mahdollisuuksia löytää sopiva mies, joka vielä itsestä tykkäisi.

hauska juttu kun itselläni ei ollut mahdollisuutta näihin setan nuortenleireille ja nyt kun olisi olenkin liian vanha, ja sit potentiaaliseen parisuhdeikään olen 21 vuotiaana liian nuori. pitäisi varmaan odottaa n. 10 vuotta että omaa ikäluokkaa löytäisi, älytöntä.

JuhaniV kirjoitti:
> "Oma käsitykseni on se, että mitä lähemmäksi tulemme tasa-arvoisia homojen oikeuksia ja salailun tarve
> loppuu, sitä tarkemmin parinmuodostus lähestyy heteroparien vastaavaa tilannetta."


Olen eri mieltä, sillä kyse ei ole lopultakaan homo-jutusta vaan mies-jutusta. Vaikka homot integroituvat yhteiskuntaan, pysyvät homomiehet edelleen miehinä.

Tietenkään kaikki miehet eivät halua seksiä "koko ajan", mutta iso osa miehistä on tyytyväisiä, jos seksiä on ns. tarpeeksi saatavilla. Ja kun miehet etsivät miehiä, on kysyntä ja tarjonta suurta. Tästä syntyy illuusio, että kyseessä olisi muka homo-juttu. Ei ole.

Mielikuvaharjoitus: Jos jossain yleisessä vessassa joku hauskan näköinen nainen jakaisi "piparia" kaikille halukkaille miehille, niin jono sinne olisi varmasti todella pitkä. Heteromiehillekin seksi kelpaa, kunhan sitä on tarjolla.

Tietenkin hajontaa tulee ryhmien sisällä: kaikki miehet eivät ole yhdenlaisia, kaikki naiset eivät ole yhdenlaisia.

Parantunut yhteiskunnallinen tilanne on erityisen hyvä niille homoille, jotka haluavat olla monogaamisia. Nyt he voivat löytää helpommin puolison ja siirtyä rakentamaan yhteistä kotia. Mutta ne miehet, jotka kaipaavat uusia kumppaneita ja vaihtelevaa seksiä, pörräävät edelleen ympäriinsä - ja voivat ihan hyvin pitää myös puolisoa siinä vieressä: uskon, että avoimet suhteet yleistyvät yhä enemmän. Rakkaus ja seksi kun ovat kuitenkin kaksi eri asiaa (ne voivat olla läsnä samaankin aikaan, mutta niiden ei tarvitse olla läsnä samaan aikaan).

Ehkä "kumppanisi" ei vain halua vakiintua, hypäpä tuohon Juhanin "oravanpyörään"?

Parisuhde ei estä nauttimasta elämästä, homoudesta ja sen tuomista "etuoikeuksista" - itseasiassa päinvastoin. "Huoraaminen" ei nyt välttämättä pääty avoliittoon tai rekisteröityyn suhteesen, avoimet liitot ovat hyvin yleisiä homojen keskuudessa (tai sitten minulla on vain vääristynyt mielikuva oman tuttavapiirin perspekstiivistä).

Itseasiassa avoin suhde on yksi toimivimmista parisuhteen muodoista, kunhan säännöt ovat selviä. Kahden miehen talous luo tiettyjä taloudellisia edellytyksiä, sen mukana vakautta. Promiskuiteetin (*tai kotoisasti "huoraamisen" ) harjottaminen on helpompaa parisuhteen suojista: et jää koskaan yksin, seikkailujen jälkeen sinulla on aina joku, jonka luokse mennä. "Huoran" stima ei ole niin tartuva, kun on pidempiaikainen ja vakaa parisuhde taustalla. Järjestely saattaa jopa aiheuttaa ihailua.
Parisuhteessa elävät näyttävät usein ulospäin paljon itsevarmemmilta, pelkästään se myös luo heille "markkinoilla" tietyn arvon. Monet kertovat myös, miten arisuhteessa elävillä tuntuu olevan myös enemmän vientiä. Yllä ei leiju se looserisinkun aura, joka karkoittaa hyönteismyrkyn tavoin vähänkin vakavamman kandit. Ja kun irtonumeroa nyt ei välttämättä ole etsimässä, se vie myös mahdolliset seksikumppanit.

Ainoastaan pitää varoa pidempien suhteiden luomista, kun se parisuhteen kolmas osapuoli ei välttämättä elä "avoimessa suhteessa", tosin siihen pitää varautua. Jos Myös mustasukkaisuus kohdistuu myös usein näiden kolmansien omiin suhteisiin, jalkavaimojen kun pitäisi olla itse omistautuneita suhteelle, ei päinvastoin.


_____________

* Jos seksin harjottamista kutsuu huoraamiseksi, on se loukkaus koko ammattikuntaa kohtaan ja kertoo myös puhujan omista asenteista. Seksistä nauttiminen ja sen harjottaminen ei ole huoraamista.

"Huoraaminen" on tosiaan asenteellinen sana kuvamaan parisuhteitten ulkopuolista seksiä. - "Avoimet suhteet" ja "suhteet säännöllä kolmansien osapuolten mukanaolosta" vaativat aikanaan minulta hieman pohdintaa, mutta sellaisten järjestelyjen järkevyyden näin aika pian. Yksi jakolinja lienee se, ollaanko yhdessä kolmansien kanssa vaiko kukin tahollaan. Jotenkin ulkoa päin arvoituksellisia ovat systeemit, joissa toinen pitää virityksiä yllä siellä ja täällä ja toinen ei niistä ole selvillä, tai ehkä on "hiljaista tietoa", mutta lopulta kumpikaan ei tahdo suhdetta jättää..

Shadowboy: Haluaako "kumppanisi" itse vakiintua, onko kyse siis vain siitä, että hän pelkää riistävänsä sinulta "vapaan ja villin nuoruuden" vai haluaisiko hän kenties itse jatkaa omaa vapaata elämäänsä ja tapailla muitakin? Jälkimmäinen vaihtoehto kuulostaa ongelmallisemmalta, koska silloin käytännössä haluatte elämiltänne aivan eri asioita.

Minä olen vakiintunut nuorena, puolisoni on minua jonkin verran vanhempi, mutta elämäntilanteet eivät olleet liian erilaisia ja ennen kaikkea molemmat halusivat elämältään kutakuinkin samanlaisia asioita. Heh, tuosta Juhanin listasta taitavat sopia kaikki muut kohdat paitsi omakotitalo ja Thaimaa. Mutta ainakaan vielä ei ole tullut suuria "haluan elää elämättömän nuoruuteni" -kriisejä.

SaintJudy: Itse en ole kertaakaan nähnyt avointa suhdetta, joka olisi onnistunut. Miten se edes voisi toimia? Kuka oikeasti haluaa olla suhteessa, jossa tietää, ettei riitä toiselle tai vastaavasti suhteessa ihmisen kanssa, joka ei riitä itselle? Itse en haluaisi, että puolisolle olisi aivan see ja sama kenen kanssa harrastan seksiä, enhän minäkään voisi kuvitella jakavani häntä kenenkään toisen kanssa.

Vieraiden kanssa harrastetusta seksistä luopumisen ei pitäisi olla liikaa pyydetty, jos yhtään vakavampaa suhdetta haluaa. Jos taas haluaa parisuhteen vain halvemman vuokran (kaksi ihmistä maksaa vuokran yhdessä), statuksen ja yksinäisyydenpelon takia, niin mikäs siinä sitten.

Itselläni pysyvä parisuhde on pysyvä parisuhde, ja piste.
12 vuotta kimpassa, eikä kumpikaan ole ulkopuolisten punkissa peuhannut. (P.S. Tiedän ihan varmasti myös puoliskon osalta...)
Seksiä voisi olla ehkä enemmänkin, mutta kun kumpikin alkaa olla siinä iässä, että hyvä kirja ja mukillinen kuumaa kaakaota riittää...

Kyse ei ole riittämättömyydestä, vaan enemmänkin siitä, että huomaa riittämättömyytensä. Se, että antaa toiselle tilaa toteutta itseään voi olla suurin juttu, mitä voi suhteessa tehdä - jos sille on tarvetta. Ihan helposti toimiva avoin suhde ei synny. Kyse on äärimmäisestä luottamuksesta, joka syntyy vuosien kuluessa hiomalla kulmia. Kuten kuvasin, avoimuus voi olla näennäistä. Avoimuus koskee vain parisuhdetta, ei sen ulkopuolisia suhteita.

Toimiva parisuhde ylipäätään on enemmänkin käytönnön asioita, erinäisiä sopimuksia, jotka sujuvat. Ihan arkisia juttuja. Yhteinen talous, lainat, status ja yksinäisyyden pelon poistaminen ovat juuri parisuhteen merkitsevämpiä juttuja. Roihuavakin rakkaus voi muuttua vuosien kuluessa kiintymykseksi tai sopimukseksi. Rakkaus on sinänsä hyvä, mutta aika hatara pohja vakaalle suhteelle.

No avoin suhde vaatii tietyntyyppisen ihmisen että toimii, mustasukkaisille olisi mahdottomuus. Mutta tärkeintä on että kaikki on vaapaaehtoista ja kaikilla on hyvä olla, en itse vastusta vaikka useamman henkilön avioliittoa.

SaintJudy: Eli ei riitä toiselle/toinen ei riitä itselle. Miksi silloin pitää olla suhteessa? Minä ainakin haluan elää suhteessa ihmisen kanssa, jolle minä riitän ja vain ja ainoastaan minä ja joka riittää minulle. Ei riittäminen tietenkään mitään taivasta tarkoita, jossa saisi aina ja heti kaiken haluamansa, mutta ei se tarkoitus olekaan.
Ne jotka haluavat elää suhteessa, jossa eivät riitä saavat tietenkin minun puolestani elää miten haluavat, en vain ole kertaakaan kuullut, että avoin suhde olisi onnistunut.

Ihanko oikeasti se, että juoksee koko elämänsä sängystä toiseen etsien aina jotain vielä parempaa ja erityisempää, on "itsensä toteuttamista"? Kuulostaa enemmänkin riippuvuudelta. Itsensä toteuttaminen tuskin tarkoittaa sitä, että pitää saada kaikki mahdollinen mitä vain keksii toivoa?

Tietenkin toimiva parisuhde muodostuu enimmäkseen juuri siitä arjesta, mutta perustana pitää (omasta mielestäni) olla jotakin muutakin kuin halu saada kämppis maksamaan puolet vuokrasta.

draconfly kirjoitti:

> "(...) en vain ole kertaakaan kuullut, että avoin suhde olisi onnistunut."

Kyllä niitä on. Itse asiassa aika paljonkin.

"Miksi silloin pitää olla suhteessa?"

Mielestäni yritin selittää tuota, mutta jos ei mene jakeluun, niin ei mene. En voi yleistää mitään, koska en tiedä kuin sen, mitä tiedän. Se on jokaisen asia, miten kukin arvottaa tietyt jutut - elämänarvoistahan tuossa lienee kysymys. Avoimen suhteen rinnastaminen seksiriippuvuuteen kertoo siitä, miten huonosti on aiheeseen perehtynyt. Jos et voi tarjoa toiselle sitä, mitä hän haluaa, parempi luvalla kuin ilman - tai ahdistaa toinen nurkkaan? Tärkeintä on kuitenkin olla uskollinen itselleen. Toimivat, avoimet suhteet ovat säsittääkseni vuosikausien tulos, ne eivät ole muodostuneet hetkessä. Tietty poikkeuksiakin varmaan löytyy.

Rakkaus ja sen jalostuneempi muoto kiintymys on epäitsekästä. Toiset janoavat kokemuksia, toiset rauhaa, tasapainoinen ja turvallinen parisuhde voi tuoda molemmat. Suurinta rakkauttahan on hyväksyä toinen sellaisenaan, ei pidätellä toista. Hämmästyttävää on se, miten seksin harjottaminen on tässä keskustelussa verrattu niin huoraamiseen kuin riippuvuuteen. Seksistä tulee ja saada nauttia. Yleensä voimakkaammin jotain on tuomitsemassa ne, joita asia ei nyt varsinaisesti edes kosketa.

Itse en voisi kuvitellakkaan eläväni monogaamisessa suhteessa, ihmisen omistaminen on minulle vieras käsite - omistautuminen on eri asia. Voin kuvitella silti rinnalleni elämäkestävän kumppanin, jonka kanssa jakaa elämä. Yhtälö ei ole mahdoton, siitä on monia esimerkkejä.

Mikä suhde on "onnistunut"? Jokainen suhde elää ja kehittyy ajan kanssa. Parhaimmassa tapauksessa prosessi kestää läpi koko elämän. Se, miten toiset päättävät lähteä panemaan parisuhdeterapian sijaan, on jokaisen oma asia.

Viesti poistettu.

Sellainen tuli mieleen näitä viestejä lukiessa, että vaikka läheltä liippaavatkin ja limittyvätkin, niin 'perhe' ja 'parisuhde' lienevät hitusen eri asioita? En tarkoita, että toinen näistä olisi toista parempaa tai tavoiteltavampaa. Näiden asioiden suhteen ei oikeata tai väärää liene, kunhan kaikki suhteen osapuolet - niin pysyvät kuin osa-aikasetkin - tietävät missä mennään.

Jos puhutaan ikäänkuin ensisijaisesti kiintymyksestä, tuesta, "tukikohdasta" ja stabiliteetista, niin sitten mieleen tulee sana 'perhe'.
Jos puhutaan myös siitä, että tarpeet sukupuolisuudenkin kentällä tulevat täytetyiksi, niin sitten kai kyseessä lienee enemmän 'parisuhde'.

Kaikki varmaan näkevät näitä molempia elementtejä suhteissaan, ne voinevat vaihdella ajan kanssa ja niiden osapuolet voinevat painottaa eri elementtejä siinä.

Avoimeen suhteeseen tai osaparisuhteeseen pätevät varmaan samat asiat. Jokin liimaa kokoonpanon yhteen, toisia asioita hakeudutaan kokemaan muualla. Se, ehkä, mikä tekee tällaisesta järjestelystä haastavaa on kaikkien osapuolien pitäminen alati tietoisina systeemin dynamiikasta ja kulloisestakin tilasta. Ja se, että länsimaissa monogamian variaatioita (kaksi osapuolta kerrallaan) pidetään defaultina, joten jos asioita jää kertomatta, voi seurauksena etenkin kolmansille osapuolille tulla murhetta.

Hyviä kommentteja tullut, kiitos niistä!

Erityisesti pisti silmään avoimen suhteen saama kannatus. Itse vierastan avointa suhdetta. En tietenkään halua omistaa ketään mutta oletteko ajatelleet sitä, että avoimessa suhteessa on suurempi riski menettää oma kumppaninsa? Tarkoitan, että tapaillessaan muita esim. seksin merkeissä jompi kumpi suhteen osapuolista saattaa rakastua seksikumppaniinsa. Okei, voihan ns. kunnon parisuhteessakin olevat rakastua muihin mutta seksi on kuitenkin niin intiimi asia että siinä tunteet ja jopa rakkaus toista kohta saattavat hyvinkin herätä.

Ja kuinka nämä 'toimivat' avoimet suhteet sitten toimivat? Onko sovittu jotkin tietyt pelisäännöt (vieraissa saa käydä max. kerran kuussa, ei saa jäädä yöksi...) ja harrastetaanko seksiä myös oman kumppanin kanssa? Tuo riittämättömyyden tunne on varmasti vahvasti läsnä monessa avoimessa suhteessa, myös omassani kun tiedän olevani riittämätön omalle kumppanilleni.

SaintJudy: "Jos et voi tarjoa toiselle sitä, mitä hän haluaa, parempi luvalla kuin ilman - tai ahdistaa toinen nurkkaan? "

Heh, olet oikeassa, tämä ei tosiaan mene minulle jakeluun. Miksei tuossa tilanteessa eroa ja rohkeasti etsi sellaista ihmistä, jolle riittää ja joka ei kaipaa muiden syliin? Kun sellaisiakin suhteita on. Miten ihmiset jaksavat olla suhteessa, jonka yksi osa pitää hakea tuolta, toinen sieltä ja kolmas kolmannelta ihmiseltä, kun voisivat olla suhteessa, jossa kaiken tämän saa yhdeltä ihmiseltä?

Vai ovatko nämä avoinsuhteilijat liian vaativia ja tosiaan haluavat kaiken, mikä vain mieleen tulee? Sellaisia minäminä-ihmisiä, joille tärkeintä on se, että _minä_ saan uusia kokemuksia ja _minä_ saan nautintoa? Noh, tärkeintä tosiaan lienee se, että samankaltaiset ihmiset löytävät toisensa.

En tuomitse, ihmettelen vain. Itse kun kuulun siihen porukkaan, joka ei voisi kuvitellakaan rakastelevansa muiden kuin puolisonsa kanssa, riippumatta siitä millä tolalla seksielämä milloinkin on. Seksi muiden kanssa olisi varmaan ihan hyvää, mutta parasta se on silti ihmisen kanssa, jota rakastaa, näin siis täällä. Sekin olisi kauhea ajatus, että kriisin tullen puoliso vain hyppäisi toisen sänkyyn eikä joutuisi asioita selvittämään.

Omistamisesta vielä: ei monogaaminen suhde sitä tarkoita, että toisen omistaisi. Ihan omasta vapaasta tahdosta molemmat olemme sitoutuneet, myös seksin osalta, yhteen ainoaan ihmiseen. Molemmilla on myös vapaa tahto lähteä, jos tilanne ei miellytä. Mutta minusta ainakin on ihanaa tietää, että puolisoni haluaa minut ja juuri minut, eikä että hän haluaisi minun lisäkseni ihmisiä X, Y ja Z.

Shadowboy kirjoitti: "... tiedän olevani riittämätön omalle kumppanilleni."

Mitä tuolla tarkoitat tarkkaan ottaen?

Draconfly: "Miksei tuossa tilanteessa eroa ja rohkeasti etsi sellaista ihmistä, jolle riittää ja joka ei kaipaa muiden syliin?"

Niin, miksei? Tuo lienee alkuperäisen viestin perimmäinen kysymys. Miksi haluta jotain, mitä ei voi saada? Riittämättömyyden tunne on melko voimakas indikaattori siitä, että jotain on hakoteillä.

Shadowboy: "Erityisesti pisti silmään avoimen suhteen saama kannatus."

Toivottavastii tämä nyt mikään gallup-äänestys ollut...

Shadowboy: "Okei, voihan ns. kunnon parisuhteessakin olevat rakastua muihin mutta seksi on kuitenkin niin intiimi asia että siinä tunteet ja jopa rakkaus toista kohta saattavat hyvinkin herätä."

Niin, tässä avoinsuhteilijat ja yksiavioiset varmaan eroavat; jälkimmäiset liittävät seksin rakkauteen ja ensimmäiset eivät. Minulle seksi on niin intiimi asia, etten ymmärrä kuinka joku voisi nauttia siitä ihmisen kanssa, jota ei rakasta, joillekin se taas tuntuu olevan kepeä harrastus kuten vaikka matkailu. Ainakin omasta mielestäni tuollaisessa "seksi on vain himojen tyydytystä ja jännitystä varten eikä sillä ole mitään tekemistä rakkauden kanssa" ajattelussa seksistä jää juuri se kaikki merkityksellinen pois. Makunsa tietysti kullakin.

avoimia suhteita on paljon erilaisia, mutta jos seksiä harrastetaan ainakin ulkopuolisten kanssa kannattaa sopia kondomin käytöstä. mutta avoin suhde voi olla myös sellainen että joa on vaikka kaksi ihmistä ja tapaavat kolmannen joka tahtoo olla heidän kanssa niin sit voivat olla kolmestaan parisuhteessa, tai enemmänkin, tosin itse en suostuisi kuin tasa arvoiseen suhteeseen, joillakin on että on vaikka yksi miea ja useampi nainen ja mies määrää, taisi olla foxilla dokumentti sellaisesta perheestä. mutta mun tai muiden kuin parisuhteessa olevien keskenään tarvitsee sopia asiansa ja elää sillä tavalla että ovat onnellisia, ei kannata random nettikeskustelijoiden määrittää mikä on teidän parisuhteelle hyväksi. jollei ketään pakoteta tai oikeasti vahingoiteta ja kaikki aikuisia niin eipä siinä mitään laitonta ole suomessa.

ja se en koe pyrkiväni avoimeen suhteeseen, mutta jos toinen haluaa sitä ja säännöistä sovitaan niin miksi ei? jos olisi kolme ihmistä parisuhteessa ja se toimii niin ainakin se hyöty on että todennäköisemmin ei tarvitse olla niin paljoa yksin kenenkään ja taloudellisesti se on järkevää, tulee paljon halvemmaksi laittaa ruokaa useammalle kuin yhdelle tai kahdelle, sama juttu asumiskustannuksien kanssa. mutta en tiedä miten kela suhtautuisi jos asuisin kahden muun miehen kanssa parisuhteessa, onko niin että saan enemmän tukia kuin jos olisin rekisteröidyssä parisuhteessa? no jos kela eikä suomen valtio sellaista suhdetta pidä mahdollisena niin otan kaikki tuet mitä saan vain. jos kela tai valtio määrittää suhteen niin sitten tekee ja laskevat mun (ja niiden muiden) tuet eritavalla. en tiedä onko asia niin kelan kanssa että jos on kahdestaan parisuhteessa tuet tippuu mutta jos onkin kolme ihmistä niin sitten kaikki katsotaan yksilöinä? no voihan sen pitää korvauksena koska kolmen tai useamman henkilön parisuhdetta ei virallisteta.

Dragonfly: Kärjistäminen ja vastakkainasettelu on aina ongelmallista: ne kun yleensä tuppaavat perustuvat ennakkoluuloihin. Erot niin ihmisissä kuin parisuhteissa (avoimissa tai ei-avoimissa) ovat aina yksilöllisiä.

Seksi voi olla hienovaraisin, intiimein asia, jonka jakaa, tai sitten kokemus - suoritus, rajojen rikkomista tai etsimistä. Näin siis monogaamisissa, kuin vapaissa suhteissa - nämä kun eivät ole toistensa vastakohtia. Vapaan suhteen ulkopuolisiin suhteisiin voi kuulua niin pidempiaikaisia viritelmiä, kuin yhden illan kokemuksia.

Hänellä on muita seksikumppaneita. Kumppaneita, jotka ovat olleet hänen elämässään jo ennen minua.

On aika vaikea mennä antamaan neuvoja toisen ihmisen elämään tietämättä tarkoin koko tilannetta. Tämä viimeisin tieto ei ole kovin lupaava sinun kannaltasi pysyvää parisuhdetta ajatellen.

draconfly kirjoitti:

> "Mutta minusta ainakin on ihanaa tietää, että puolisoni haluaa minut ja juuri minut, eikä että hän haluaisi minun lisäkseni ihmisiä X, Y ja Z."

Ihan samoilla argumenteilla voi asiaa perustella toisinkin päin:

"Minusta on aina ollut kiva, että kumppani tulee kotiin vaikka saakin käydä vieraissa. Se osoittaa, että hän todella haluaa olla kanssani, vaikka voisi tehdä ihan mitä tahansa."

Ja onhan se hyvä, että mies kelpaa muillekin - ei ole tullut väärin valittua! ;D

Shadowboy kirjoitti:
> "Hänellä on muita seksikumppaneita. Kumppaneita, jotka ovat olleet hänen elämässään jo ennen minua."

Josko kuitenkin on niin, että sitoutumista voisi olla estämässä se, että hän ei halua rajoittaa seksielämäänsä vain yhden miehen kanssa olemiseen?

Jos hän on yksi niistä, joille sopii parhaiten avoin suhde? Siinä tapauksessa sinun pitäisi päättää, olisitko onnellinen sellaisessa suhteessa. Ja mielestäni asiasta olisi fiksua puhua ihan suoraan kahden kesken (kumpikin toimien painostamatta, faktat ja omat toiveet kertoen), jotta osapuolet tietäisivät missä mennään.

Tosin keskustelun seurauksena voi olla se, todetaan henkilöiden tarpeiden ovan ristiriidassa keskenään. Mutta ehkä sekin on parempi, kuin epätietoisuus siitä mikä on oikea tilanne.

Jukka kirjoitti: "Ihan samoilla argumenteilla voi asiaa perustella toisinkin päin:

'Minusta on aina ollut kiva, että kumppani tulee kotiin vaikka saakin käydä vieraissa. Se osoittaa, että hän todella haluaa olla kanssani, vaikka voisi tehdä ihan mitä tahansa.'"

Entä sitten kun hän ihastuu johonkuhun? Sanon "kun" sen takia, että pitkissä suhteissa taitaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus, että toinen ihastuu ohimenevästi muihinkin ihmisiin. Ehkä jopa rakastuu. Minulle se on merkki siitä, että oman suhteen eteen pitäisi tehdä enemmän töitä, miten avosuhteilijat toimivat? Unohtavat arkipäiväistyneen suhteensa ja hyppäävät vieraaseen sänkyyn?

Shadowboy: tiedäthän, ettei sinun ole pakko sietää sitä, että toisella on muitakin miehiä, vaikka "kumppanisi" mielestä sinun pitäisi vain purematta nielaista nykytilanne. Sen enempää on vaikea neuvoa, kun ei tilanteesta tiedä enempää.

no jollet ole sopinut hänen kanssa että on ok jos hän käy vieraissa niin ei sit mitään mutta jos hän tekee ilman että on puhunut sinun kanssasi niin... no sun ei välttämättä kannata henkeäsi luottaa hänen käsiinsä. mutta kannattaa keskustella kunnolla asiasta ja sitten päättää mitä teette, mutta mitä keskenänne teettekin niin kortsua kannattaa käyttää ettei hän tartuta suhun hiv, kondylooma yms.

"Entä sitten kun hän ihastuu johonkuhun?"

Monogaamisessa nuo ihastumiset luokitellaan joskus jopa ajatuksen tasolla pettämiseksi, saatika jos ihastuminen etenee fyysiseen kontaktiin. Joillekin jopa suuteleminen voi olla pettämistä. Suhteen paljastuessa parisuhde joutuu koetukselle. Tulee kriisi, mahdollisesti ero, jos ei pääse yli petetyksi tulemisen tunteista. Avosuhteessa ihastumiset ovat koetuksella silloin, jos tämä kolmas osapuoli ei hyväksy tai ymmärrä tilannetta.

Kumma käsitys elää avoimissa suhteissa, että se olisi pelkkää seksiä tai tunteetonta sängystä toiseen hyppimistä. Sellaista varmaan myös on, mutta se ei ole ainoa puoli. Avosuhteessakin tapahtuu ihastumisia, pitkät suhteet eivät ole suljettu pois. Avosuhteilijat, jotka tunnen, ovat olleet pitkään yhdesssä, toisiaan kunnioittavia ja tuntevia ihmisiä. Useimmat taitavat myös elää rekisteröidyssä parisuhteessa. Nämä kyseiset homoliitot voivat mielestäni hyvinkin järkyttää perinteistä avioliittoa, ihan jo elämän realitettien hyväksymisien kannalta. Avosuhde voi olla kiinteämpi, vakaampi liitto, kuin vastaava monogaaminen. Ehkäpä juuri sen takia, etä se vaatii ehkä enemmän luottamusta ja toisen tuntemista. Pitää muistaa kuitenkin, että ratkaisu ei sovi kaikille. Avoimen suhteen eteen täytyy tehdä joskus enemmäkin töitä, kun mitään ennaltamäärättyä koreografiaa ei välttämättä ole.

On jotenkin hassua, miten ihmiset tuntuvat suunnitelevan elämänsä vuosiksi etenpäin, monogamia tai papin siunaus tai rekisteriote suojaisi joltakin. Ja jos joku ei mene tuon suunnitelman A mukaan, koko elämä on yht'äkkiä pilalla - joskus jopa yhden pusun takia. Avosuhteet toimiessaan toimivat mielestäni rehellisemmällä pohjalla: toista ei voi kahlita; elämässä voi sattua mitä tahansa.

Tämä keskustelu osoittaa hyvin, kuinka monimuotoisia ja monipuolisia homosuhteetkin voivat olla.

SaintJudy kirjoitti: "Avoimen suhteen eteen täytyy tehdä joskus enemmäkin töitä, kun mitään ennaltamäärättyä koreografiaa ei välttämättä ole."
Mielestäni tämä pitää paikkansa kaikkiin homosuhteisiin. Olen joskus kehunut homosuhteiden etuna heterosuhteisiin nähden sitä, että tuota heteroiden "elämänputkea" ei homoille ole valmiina - ainakaan vielä. Jokainen joutuu sen oman elämänputkensa miettimään ja rakentamaan aivan itse. Toki ympäristö voi koettaa jarrutella taikka hankaloittaakin parin elämää. Sen voi kuitenkin ottaa vaikka haasteena, että näytämmepä niille. Aikanaan mieheni suku teki kaikkensa saadakseen parsuhteemme poikki, jopa väkivaltaa käyttäen. He epäonnistuvat täydellisesti. Parisuhteemme siitä vain lujittui. Tilanteen hallintaan tarvittiin lopulta kaikkien suhteiden katkaiseminen heihin päin, eivätkä suhteet ole valitettavasti enää palanneet.

Shadowboyn alkun esittämiin ajatuksiin/kysymyksiin ja jatkotarkennuksiin minä näen ratkaisuna kissan nostamisen pöydälle, eli avoimen keskustelun siitä, mitä kumpikin osapuoli suhteelta odottaa ja toivoo. Shadowboy, sinulla on yksi elämä. Vaikka ilmeisesti olet varsin nuori, sinun on hyvä harkita, millaista elämää itsellesi oikeasti haluat. Jos joku kumppani ei sinun toiveisiisi taivu, harkitse huolella jatkoa.

SaintJudy kirjoitti: "Monogaamisessa nuo ihastumiset luokitellaan joskus jopa ajatuksen tasolla pettämiseksi, saatika jos ihastuminen etenee fyysiseen kontaktiin. Joillekin jopa suuteleminen voi olla pettämistä. Suhteen paljastuessa parisuhde joutuu koetukselle."

En itse pidä tunteita pettämisenä, niillehän ei hirveästi voi mitään, teolleen voi. Suutelua pidämme molemmat pettämisenä, siis suutelu suutelua, ei mitään pieniä poskisuudelmia. Tuskin se nyt eroon johtaisi, mutta loukkaavalta tuntuisi. Ei nyt sentään niin vaikeaa pitäisi olla pitää näppejään toisista erossa. Eikä kukaan muu kuin syyntakeeton ihminen vain vahingossa "satu" päätymään vieraaseen sänkyyn tai suutelemaan vierasta.

"Avosuhteet toimiessaan toimivat mielestäni rehellisemmällä pohjalla: toista ei voi kahlita; elämässä voi sattua mitä tahansa."

Mistä tämä kahlitsemispuhevimma on oikein peräisin? Ei meillä ole ainoitakaan käsirautoja ;) Kuten olen monesti jo tästä samasta asiasta vastannut: kaikki perustuu täysin vapaaseen tahtoon. Vai onko joillekin vain mahdotonta uskoa, että osalle ihmisistä yksi ihminen riittää aivan hyvin eivätkä he halua muita? Jos puoliso muuttaisi mieltään enkä enää riittäisi hänelle olisi hän täysin vapaa lähtemään epätyydyttävästä suhteesta, joskin toivon, että hän suostuisi johonkin parisuhdeterapiaan sitä ennen.

Lisäksi paljon yksiavioisuutta enemmän toisen "kahlitsee" itseensä mm. taloudellisella riippuvuudella, asuntolainalla, yhteisellä asunnolla jne. Ovatko nämä puheet kahlitsemisesta jokin hämärä tapa koettaa uskotella itselleen, että ihan varmasti yksiavioiset ovat oikeasti tosi onnettomia?

Dragonfly: Ehkä väittelyssämme on enemmän kysymys sanallisesta herkkyydestä ja arvottamisesta. Väität jotakin, minä vastaan. En osa puhua kuin omista kokemuksistani, siitä horisontista, jonka elämänpiirini muodostaa. Moraaliset kannanotot, joita olet esittänyt tässä keskustelussa sotivat vankasti tätä hyvin subjektiivista näkemystä vastaan. Valitettavasti reagoin mihin tahansa esitettyihin ennakkoluuloihin samalla tapaa. *

(* Ja enemmän olen huolissani kyllä lisääntyyneiitä kirjoitusvirheistäni...)

SaintJudy: Yksi lauseesi jäi mietityttämään minua, vaikka jo vähän sivusinkin aihetta. Se oli: " Se, miten toiset päättävät lähteä panemaan parisuhdeterapian sijaan, on jokaisen oma asia. "

Mahdoitko tarkoititko oikeasti, että sen sen sijaan, että panostaisit omaan suhteeseesi ja yrittäiset tehdä jotain esim. oman ei-enää-niin-innostavan seksielämän piristämiseksi, lähtisit harrastamaan seksiä vieraiden kanssa? Enhän ymmärtänyt sinua oikein? Tilanne on siis kuvitteellinen.

Lause on tietenkin kärjistetty esimerkki, provokaatio. Ja hieman epäreilu ja huonosti muotoiltu sellainen: voi olla, että avoimessa suhteessa on jo käsitelty ne asiat, jotka monogaamisessa suhteessa johtaa kriisiin ja parisuhdeterapiaan. Kuten varmaan olen tässäkin keskustelussa maininnut, kaikki suhteet tarvitsevat ylläpitoa niiden säilyttämiseksi.

Nyt tämä kyökkipsykologi lopettaa tämän keskustelun. Kiitos (ja pahoittelunii otsikon viemisestä muualle).

Vapaiden suhteiden vapaus koskee mun ymmärryksen mukaan yleensä vain seksiä, ei koko suhdekuviota. Monta ihmistä käsittävät suhteet on oma juttunsa, ja ne kolmiot joita mä oon nähnyt on nekin olleet tarkasti määriteltyjä. Kuitenkin se todellinen oman kumppanin menettämisen riski on siinä, että rakastutaan ennalta suunnittelemattomasti johonkuhun uuten ihmiseen. En näe miten se uhka kasvaisi tai pienenisi sen mukaan paljonko jollakulla on seksisuhteita ihmisten kanssa, joihin ei ole tunnesidettä. Isoin juttu suhteen toimivuuden kannalta lienee kuitenkin se, että olisi yhtenevä tunnekokemus siitä, mikä on oikein ja mikä väärin toista kohtaan, mutta se kai tässä nyt nimenomaan oli alunperin se ongelma mitä kyseltiin.

Tavallaanhan siinä on hyvä ajatus taustalla yrittää estää toista tekemästä niitä virheitä, joita on itse tehnyt tai joita näkee usein tehtävän, mutta kun jokaisen pitää itse saada tehdä omat virheensä. Eihän ne loppupäätelmät eri ihmisillä oo lainkaan samanlaiset samoista kokemuksista. Ite oon vakiintunut nuorena, ja koska me oltiin niin nuoria kun tavattiin niin sitten ne virheet tehtiin parisuhteessa. Ja erottiin. Ja oltiin taas. Ja erottiin. Ja oltiin. Mutta eihän sellasia asioita voi kontrolloida, kun kerran on tavannut, sitä sitten joko on yhdessä, koska rakastaa tai sitten on erillään, kun ei pysty olemaan yhdessä.

Shadowboy, mun on jotenkin vaikee nähdä, että ois oikeesti olemassa sellanen vaihtoehto, että on rakastunut ja haluaa vain olla toisen kanssa, mutta että tahtoo työntää sitä jonnekin tulevaisuuteen perustellen sitä toisen ihmisen matkusteluntarpeella, jota hän ei koe omaavansa, ja vielä ihan vaan sen toisen takia.. Kaikki mun kokemukseni elämästä ja ihmisistä kertoo, että kyllä se mies puhuu itsestään eikä sinusta, se vaan tekee sen epäreilusti väittämällä että noi on sun tarpeita. Mutta tässä on varmaan hyvin pitkästi historiaa, jota et oo kertonut.

Ite oon niin itsekäs ja ilkeä, että jos toinen haluaisi väittää olevansa mulle taakka, mä kyllä ennemmin suuttuisin sille siitä, ettei se kunnioita mun omaa kykyä arvioida omia tunteitani, kuin alkaisin lohdutella sitä millään tapaa tai todistella mitään. Sellasista tilanteista tulee niin helposti manipulaatiota, vaikkei sitä ois niin tarkoitettu.

Jukka kirjoitti: "Minusta on aina ollut kiva, että kumppani tulee kotiin vaikka saakin käydä vieraissa. Se osoittaa, että hän todella haluaa olla kanssani, vaikka voisi tehdä ihan mitä tahansa. Ja onhan se hyvä, että mies kelpaa muillekin - ei ole tullut väärin valittua! ;D"

Uskollisen suhteen lähtökohtakin on se, että siinä ollaan vapaasta halusta. Koko pointtihan on siinä, että molemmat nimenomaan haluavat kotiin, eivätkä muualle muiden kanssa. Samoin on muille kelpaamisen kanssa, että saahan ne ihmiset haaveilla vaikka mistä, mutta kaikki eivät ole saatavilla. Eikö avoimen suhteen hyväksi puoleksi sopisi paremmin vaikka kommentti, että onhan se kiva että se välillä on poissa jaloista?

kesäpojan viesti #35:n kanssa olen hyvin pitkälle samaa mieltä. Hyvää pohdintaa, joka on mielestäni hyvä vastaus myös ketjun aloittajalle. Kesäpoika muotoilee ajatuksen paremmin kuin mihin minä pystyin.

Viesti #36:
> "Eikö avoimen suhteen hyväksi puoleksi sopisi paremmin vaikka kommentti, että onhan se kiva että se välillä on poissa jaloista?"

Ehkä jollekin tuo kommentti sopii - mutta joillekin taatusti ei sovi, sillä meitä ihmisiä on niin erilaisia.

Ja voihan tuolla linjalla ajatella joku myös monogaamisessa suhteessa: "Lähtisi nyt edes työmatkalle, jotta saisi olla omissa oloissaan edes hetken!". Joidenkin monogaamista suhdetta se varmaan kuvaa, joidenkin ei taas ollenkaan.

Minusta on aika harhaanjohtavaa miettiä sitä onko avoin tai suljettu suhde *kaikille* parempi tai huonompi, kyse kun on kuitenkin yksilöistä. Eri asiat sopivat eri ihmisille, jotkut voivat paremmin jonkinlaisessa suhteessa, toiset toisenlaisessa (eikä vaihtoehtoja ole vain nämä kaksi). Ihan sama asia, kun joku sanoo: "Heteroseksuaalisuus on oikein, homoseksuaalisuus väärin" vertaa: "Monogaamisuus on oikein, avoimet suhteet väärin".

Parisuhteessa on tärkeää, että suhteessa olevien henkilöiden tarpeet ja kyvyt sopivat kohdakkain. Tärkeää on se, että ihmistä ei pakoteta olemaan jossain sellaisessa suhteessa, josta tämä ei pidä. Ja tämä tarkoittaa molemmin päin: suljettua suhdetta tarvitseva henkilö voi huonosti avoimessa suhteessa - mutta varmasti myös avointa suhdetta haluava voi huonosti tiukassa suljetussa suhteessa.

Mielenkiintoinen kysymys on myös: "Onko ihminen biologisesti monogaaminen?" Jotkut ihmiset varmastikin ovat, mutta en usko, että kaikki ihmiset olisivat.

En usko ollenkaan ihmisen biologiseen monogamisuuteen. Jos ihminen olisi lajina yksiavioinen, kaikki olisivat aina yksiavioisia, olisivat aina olleet kaikissa kulttuureissa, eikä siitä käytäisi keskusteluja. Eikö kumpania rajoittava, mustasukkanen käytös ja kilpailijoiden raivaaminen pois tieltä kuulu vain niiden lajien käytökseen, joilla kumppani saattaa tahtoa lähteä kilpailijan matkaan? Ei luonto tuhlaa energiaa.

Itse arvioin omat elämäntoiveeni niin, että varsinaista yksiavioisuutta tärkeämpää on rehellisyys. Todennäköisesti antaisin anteeksi satunnaisen pettämisen, kunhan kuulisin asiasta ekana oman miehen suusta. Sen, että haluan elää suljetussa suhteessa, uskon johtuvan pitkälti omasta kulttuuritaustasta, jota vastaan ei ole ollut mitään syytä kapinoida. Mä en usko siihen, että kulttuurillisia tapoja vastaan pitää kapinoida vain siksi, että ne ovat olemassa. En usko myöskään niiden ihmisten tuomitsemiseen, jotka tuntevat tarvetta elää toisin eri asioissa kuin missä minä tunnen. Jokainen tuntee varmasti oman kulttuurinsa normin rajoittavan itseään jossain asiassa tavalla, joka tuntuu pahalta.