Keskustelua aspergerista

itse olen törmännyt teoriaan jonka mukaan neadnerdalin ihmiset olisivat sekoittuneet nykyihmisen kanssa ja aspergereilla olisi näitä geenejä aktiivisina, eli esim neanderdalit oli ns villejä eli välttivät silmiin katsomista, isommat aivot(selittää miksi aspergereissa paljon huippuälykkäitä), sosiialiset taitoja ei tarvinnut niin paljoa joten huonommat sosiaaliset taidot, neanderdalit söivät lihaa(itse en voisi ruveta kasvissyöjäksi, karppauksesta tykkäsin) ja neanderdalit pitivät enemmän kylmästä kuin kuumasta, itselläni yliherkkyys kuumaa, ei niinkään kylmään.

olisihan se ihan kiva tietää että maapallolta tulen kun vitsillä ja vitsillä sanotaan että asperger on ns. toisen planeetan syndrooma ;)

Edit tässä varmaan voidaan keskustella myös aspergerista yleisesti?
  • 2 / 10
  • Kolmoisritti
  • 8.4.2013 20:13
Eikö niillä ollut isommat silmät ja näkökeskus isompi, koska olivat sopeutuneet pohjoisiin oloihin ja pimeyteen, valottomuuteen? Se vei tilaa toisilta taidoilta.
Nykyihmisissä löytyy Neanderthalin geeniperimää vaihtelevasti, eli sekoittumista on tapahtunut, mutta en kyllä tuollaiseen teoriaan ole törmännyt. Kertokoon joku jos tietää.

EDIT: Ai joo Kolmoisritti; ei, ei ollut näössä mitään vikaa. Nenäontelot sen sijaan olivat Homo Sapiens Sapiensin vastaavia laajemmat, koska niiden tarkoituksena oli lämmittää hengitysilma, ennen kuin se päätyi keuhkoihin...

Sen sijaan yksi teoria on, että punatukkaisuus ja "tihrusilmäisyys" ovat Neanderthalin geeniperimää.
Aspergeria ei ollut neandertalilaisilla, koska koko diagnoosi on moderni konstruktio. Ja kyseessähän on psykiatrinen diagnoosi, mikäli se on joiltakin päässyt unohtumaan.

Jostain syystä ihmisiin on iskenyt vastustamaton tarve luokitella hiuksenhienoja "poikkeavuuksia", kuten eroja silmiin katsomisessa ja muissa sosiaalisen kanssakäymisen tyyleissä. Kuulee jopa sellaisista määritelmistä kuin "intermittent eye contact", eli katse ei ole herpaantumatonta tuijotusta, vaan liikkuu keskustelukumppanin silmien ja muiden ympäristön kohteiden välillä (kuten lähes kaikilla normaalistikin). Sekö nyt on sitten niin suurta vammaisuutta, että sitä pitää lähteä neurolla tutkituttamaan? Tai vastaavasti: sekö on niin merkittävä identiteettitekijä, että sen ympärille pitäisi lähteä rakentamaan politiikkaa ja alakulttuuria?

Minua jotenkin vaivaa tämä moderni näpertely määritelmien parissa. Varmaan sen takia, kun se ei tunnu niin relevantilta psykiatrialta, ja kuitenkin jatkuva kuhina käy näitten aina vain triviaalimpien arki-ilmiöiden ympärillä. Välttelevä katse ja muut ns. asperger-piirteet ovat sitä paitsi kulttuurisen ja historiallisen vaihtelun alaisia: kaikissa kulttuureissa ei vieläkään ole normaalia katsoa suoraan silmiin (mistä syystä esim. Ruotsissa ja Yhdysvalloissa diagnosoidaan maahanmuuttajille muuta väestöä enemmän autismia ja sitten ihmetellään naiivisti, ovatko esim. aasialaiset autistisempia kuin länsimaalaiset).

Minusta on myös homomiehenä raflaavaa, että kun oman sosiaalisen viiteryhmäni jäsenillä oli aikoinaan halu pois diagnoosiraamatusta, niin nykyisillä sisäisen neurodiversiteettinsä etsijöillä on pelko pehvassa, että ei kai heitä nyt vain poisteta sairaiden kirjoista! Amerikkalaisen psykiatrian uuteen DSM-oppaaseen ei kuulemma sisälly aspergeria diagnoosina, ja sekös on herättänyt AS-yhteisössä pelkoa "identiteetin menettämisestä". Varsin erikoista on tämä nykyaikainen identiteettien määrittely, kun niitä haetaan sairauksien kirjasta, mutta niitä ei kuitenkaan saisi sanoa sairauksiksi tai poikkeavuuksiksi, vaan identiteeteiksi.

Miksei voitaisi luopua medikalisaatiovetoisesta identiteettipolitiikasta ja vaatia rehellisesti suvaitsevaisuutta erilaisia olemisen tyylejä kohtaan? Eikö medikalisoimalla vain uusinneta samaa stigmatisaatiota, jota vastaan kampanjoidaan? Vai miltä näyttäisi, jos homot ja lesbot vaatisivat päästä takaisin psykiatrian tautiluokituksiin ja valittaisivat identiteetin haihtumista tautiluokituksen puuttuessa?

Lopuksi tieteellinen sivukysymys. Onko tässä diagnoosivetoisessa identiteetin etsinnässä kenties kyse siitä, että perinteiset minuuden rakennusaineet (yhteisö, jne.) ovat liukenemassa pois ja ihmisiin on iskenyt hätä, että mistä löytyy jatkossa ainekset itsemäärittelyyn? Korjaavana toimenpiteenä on käännytty diagnoosien puoleen? Ainakin lääketieteen sosiologit ovat tällaista esittäneet jo kauan.
Autismi- ja Aspergerliiton sivuilla sanotaan näin: "Autismin kirjon oireyhtymät ovat keskushermoston kehityshäiriöitä. Autismin kirjoon kuuluvat autistinen oireyhtymä, Aspergerin oireyhtymä, Rettin oireyhtymä, disintegratiivinen kehityshäiriö ja laaja-alainen kehityshäiriö."

Eli kyseessä on neurologinen kehityshäiriö, ei psyykkinen.
Niin tai näin, kyse on psykiatrian alaan kuuluvasta tautiluokituksesta, josta jonkin myöhäismodernin kulttuurin piirteen takia on alettu vääntämään identiteettipolitiikkaa. Olen tosin tietoinen siitä, että autismiaktivismin kentällä on taisteluasetelma, jossa yhdellä puolella on henkilöitä, jotka puhuvat autismista häiriönä (esimerkiksi oman lapsen vakavatasoisen autismin takia) ja toisella puolella heitä, jotka haluaisivat tehdä autismista vain neurologisen moninaisuuden asian ja vapauttaa sen häiriön stigmasta (ja samalla äärimmäisen paradoksaalisesti säilyttää sen häiriöiden kirjassa).
Olen Masan kanssa siitä samaa mieltä, että Aspergeria ei pidä leimata häiriöksi,
kuten ei mitään muutakaan luonnollista ominaisuutta, kuten ruskeasilmäisyyttä,
pidä leimata häiriöksi.
Kuitenkin: Asperger-henkilöitä ja autisteja on aina ollut olemassa, vaikka Aspergerille ja autismille
luotiin diagnoosit vasta 1900-luvulla. Ennen tätä, Asperger-henkilöitä ja autisteja pidettiin
vaihtelevasti epäsosiaalisina tai epäkohteliaina, vaikka me emme ole yleensä kumpaakaan.
Samoin dyslektikoita on aina ollut olemassa, ja ennen 1880-lukua, jolloin lukihäiriö-diagnoosi
kehiteltiin, dyslektikoita oli useinkin pidetty lukemis- ja kirjoittamisvaikeuden takia
yksinkertaisesti tyhminä, vaikka he eivät sitä todellakaan ole. Päinvastoin, he ovat usein erittäin luovia ja fiksuja.
Molemmat diagnoosit, sekä lukihäiriö että Asperger, saisivat mielestäni
poistua kokonaan tautiluokituksesta. Mutta sitä ymmärrystä erilaista ajattelu-, kommunikointi-,
ja oppimistyyliä kohtaan, mikä Asperger- ja autististen henkilöiden arjessa kohtaamien vaikeuksien
tutkimisesta on koitunut, pitäisi kehittää eteenpäin. Vastaavasti ymmärrystä lukemisen ja kirjoittamisen erityisvaikeuteen kuuluvaa erilaista,
enemmän muihin asioihin kuin lukemiseen ja kirjoittamiseen liittyvää älykkyyttä ja luovuutta kohtaan
pitäisi kehittää eteenpäin.

"Miksei voitaisi luopua medikalisaatiovetoisesta identiteettipolitiikasta ja vaatia rehellisesti suvaitsevaisuutta erilaisia olemisen tyylejä kohtaan? Eikö medikalisoimalla vain uusinneta samaa stigmatisaatiota, jota vastaan kampanjoidaan? Vai miltä näyttäisi, jos homot ja lesbot vaatisivat päästä takaisin psykiatrian tautiluokituksiin ja valittaisivat identiteetin haihtumista tautiluokituksen puuttuessa?"

Lesbona ja Asperger-naisena vastaan tuohon, että jos identiteettipolitiikkaa on Aspergerin ympärillä, niin meidän autistien ja Asperger-henkilöiden taholta
se suuntautuu hyvin paljon pois medikalisaatiosta, esim. kohti Tony Attwoodin identiteettiehdotelmia. Suvaitsevaisuutta erilaisia olemisen tyylejä
kohtaan, ja myös tasa-arvoisia mahdollisuuksia, nimenomaan haetaan AS- ja autistisessa identiteettipolitiikassa.

"Aspergeria ei ollut neandertalilaisilla, koska koko diagnoosi on moderni konstruktio."

Siitä, että Aspergerin pitäminen häiriönä on väärin, ja siitä, että sitä on alettu diagnosoida vasta 1900-luvulla,
ei seuraa loogisesti sitä, että Asperger-dg on sellainen konstruktio, ettei Aspergeria ole ollut neandertalilaisilla (tai muilla ennen 1900-lukua).
Vastaavasti siitä, että lukemisen ja kirjoittamisen erityisvaikeuden luokitteleminen häiriöksi on väärin,
ja että lukihäiriö on diagnosoitu ensi kerran vasta 1800-luvulla, ei seuraa loogisesti sitä, että dysleksia-dg on sellainen konstruktio,
ettei ihmisillä olisi ollut dysleksiaa ennen 1800-lukua.

”Jostain syystä ihmisiin on iskenyt vastustamaton tarve luokitella hiuksenhienoja ’poikkeavuuksia’, kuten eroja silmiin katsomisessa ja muissa sosiaalisen kanssakäymisen tyyleissä. Kuulee jopa sellaisista määritelmistä kuin "intermittent eye contact", eli katse ei ole herpaantumatonta tuijotusta, vaan liikkuu keskustelukumppanin silmien ja muiden ympäristön kohteiden välillä (kuten lähes kaikilla normaalistikin). Sekö nyt on sitten niin suurta vammaisuutta, että sitä pitää lähteä neurolla tutkituttamaan? Tai vastaavasti: sekö on niin merkittävä identiteettitekijä, että sen ympärille pitäisi lähteä rakentamaan politiikkaa ja alakulttuuria?”.

Joillakin Asperger-henkilöillä on taipumusta katsoa itse asiassa pitkiä aikoja poispäin keskustelukumppanista, mutta tämä ei ole välttämätön diagnostinen kriteeri. Välttämättömiä kriteerejä ovat mm. vaikeus ymmärtää non-verbaalista viestintää ja kirjoittamattomia sääntöjä samalla tavalla kuin ikätoverit yleensä, poikkeuksellisen intensiiviset kiinnostuksenkohteet sekä taipumus tulkita ihmisten puhetta kirjaimellisesti (esim. minä olen monesti joutunut selittämään opettajalle, etten ollut
epäkohtelias vastatessani, vaan olin vain ymmärtänyt hänen retorisen kysymyksensä suoraksi kysymykseksi).
Nämä eivät ole vammoja, vaan ominaisuuksia, joiden takia tässä maailmassa on vaikea pärjätä, koska näiden takia ei ymmärrä sosiaalisia tilanteita ja viestintää
sillä tavalla kuin ihmisyhteisö yleensä odottaa jokaisen jäsenensä ymmärtävän.
Monetkaan assit eivät pelkää menettävänsä identiteettiään, jos AS katoaa tautiluokituksesta.
Jotkut Asperger-henkilöt pelkäävät, että Aspergerin poistuminen tautiluokituksesta heikentää mahdollisuuksia mukautettuun opetukseen,
tukeen sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja integraatiossa ympäristöön sekä aistiherkkyydet huomioivaan ympäristöön. Eri Asperger-henkilöt
ja autistit ajattelevat usein eri tavoilla. Jos seuraa AS- ja autismikeskustelua, huomaa, että mielipiteitä ja perusteluja on todella paljon; Asperger- ja autistikulttuurissa neuvotellaan koko ajan, onko yhteistä identiteettiä ja minkälainen se mahdollisesti on. Tärkeä teema on juuri ympäristöt, joissa ihmiset hyväksyvät meidät sellaisina kuin olemme. AS- ja autismikulttuuri on nykymuodossaan melko avointa ja joustavaa: kysymys on pikemminkin elämässä pärjäämiseen sekä itsensä ymmärtämiseen tarkoitetusta vertaistuesta kuin tarkoitushakuisesta yhtenäiskulttuurin luomisesta. Elämmehän maailmassa, jossa ympäristö odottaa sellaisia kommunikointivalmiuksia, joita meillä Asperger-henkilöillä ei paljoa ole (vaikka meillä on kyllä monenlaisia hyviä kommunikointivalmiuksia, (esim. verbaalinen kommunikointi stressittömässä ympäristössä).
Toisaalta, jos ihmisryhmän yhdistävinä tekijöinä on samankaltaiset vaikeudet ympäristöön sopeutumisessa ja ymmärretyksi tulemisessa, niin vertaistoiminnasta voi pitkän ajan kuluessa todella muodostua jonkinlaista kulttuuria.
Tavoitteiltaan autistien ja Asperger-henkilöiden vertaistoimintaa voi verrata maahanmuuttajien vastaavaan: maahanmuuttajilla muodostuu kohdemaan kulttuuriin sopeutumiseen, kielen oppimiseen, ja samankaltaisiin ongelmatilanteisiin perustuvaa vertaistukitoimintaa ja opintoryhmiä. Maahanmuuttajien toiminnassa, samoin kuin Asperger- ja autistivertaistoiminnassa, on eräänä keskeisenä tavoitteena rakentaa hyvä ja toimiva suhde hieman oudolta vaikuttavaan ja itseen usein oudoksuen suhtautuvaan ympäristöön.

Miritza sanoi: "Eli kyseessä on neurologinen kehityshäiriö, ei psyykkinen."

Kehityshäiriö tai ei, Asperger johtuu juuri keskushermostosta.
  • 8 / 10
  • puppeliassi
  • 11.12.2013 20:42
Jos ylläpito olisi kiltti ja pystyy niin vaihtisivat otsikon Asperger johtuu?? ja keskustelua aspergerista.
Joku esitti jossain toisessa keskustelussa ajatuksen, että AD/HD ja aspergerin syndrooma olisivat sama asia samoin oirein. Puppeliassi pyysi keskustelun siirtämistä tänne, joten teen sen nyt.

AD/HD on aktiivisuuden ja tarkaavaisuuden häiriö, aspergerin syndrooman piirteitä ovat aistiherkkyyden erilaisuudet, vaikeus ymmärtää sosiaalisia viestejä ja sosiaalisuuden kirjoittamattomia sääntöjä, sekä kapea-alaiset kiinnostuksenkohteet. Kumpaakaan ei voida parantaa lääkkein, joskin AD/HD:n oireita voidaan hillitä lääkityksellä. Molemmat voivat aiheuttaa vaikeuksia sopeutua sosiaalisiin yhteisöihin, mutta on aivan eri asia olla sopeutumaton, koska ei kykene hallitsemaan tunnereaktioitaan tai siksi, ettei ymmärrä itsestäänselvyytenä, millaista käytöstä pidetään normaalina missäkin tilanteessa, kuten monet ihmiset ymmärtävät.

Kumpikaan diagnoosi ei vaikuta älykkyyteen tai oppimiskykyyn sellaisenaan. AD/HD tekee sen sijaan oppimisesta esim. kouluympäristössä vaikeaa, koska kyky keskittyä on heikko, kun taas aspergerius ei vaikuta teoreettisten asioiden oppimiseen. Joskus aistikokemusten herkkyys tai puutokset voivat vaikeuttaa asperger-diagnoosin saaneidenkin kykyä keskittyä tietyssä tilanteessa. On kuitenkin eri asia olla keskittymiskyvytön perusominaisuudeltaan kuin siksi, että vaikkapa vaatteet aiheuttavat jatkuvaa kipua iholla.

Tieto avaa silmiä monissa asioissa. Asseja ja autistisia on ympäristössä yllättävän paljon, kun heitä oppii bongaamaan. Toisaalta helpottaa elämää, kun ymmärtää, ettei se kirjankieltä puhuva sukulaispoika inhoa minua, vaan että mun tapani puhua vertauksin ja hakea jatkuvaa kontaktia olivat hänelle vaikeita ymmärtää ja vaikuttivat hänen keskushermostoonsa eri tavalla kuin monen muun. Sen jälkeen muutin lähestymistapaani ja nyt me voidaan puhua keskenämme ilman, että hän kokee ahdistavana mun käytökseni, jolla itse yritin viestiä ystävällisyyttä.
TeemuAleksi kirjoitti: "Asseja ja autistisia on ympäristössä yllättävän paljon, kun heitä oppii bongaamaan."

Allekirjoitan tuon. Kun opiskelin aspergerin piirteet, kävin läpi myöhemmin omaa työhistoriaani. Yllättävän moneen entiseen työtoveriini istuivat juuri nuo asperger-piirteet. Muutaman kerran ymmärtämättömien esimiesten vuoksi yritys menetti taitavia työntekijöitä, koska konflikteja ei osattu ratkaista. Työntekijä lähti kävelemään talosta.

Erään tuttuni kohdalla olisi tarvittu lääketieteellinen asperger-diagnoosi muutamien hänen elämäänsä liittyvien asioiden hoitamiseksi. Julkisella puolella sitä ei haluttu tehdä ja yksityisellä puolella diagnoosin hinta olisi ollut tuhat euroa. Kun tuota rahaa ei ollut saatavissa, homma jäi kesken ja henkilön elämä lähti alamäkeen.