Suhteen pysyvyyden pohdintaa - mitä kannattaa tehdä?

Olen tapaillut viitisen kuukautta tyyppiä, josta pidän kovasti. Yhteistä aikaa meillä ei eri osoitteissa asumisen ja opiskelu- ja työkiireiden vuoksi ylenmäärin ole, mutta laatu on sen toistaiseksi korvannut. Tutustuminen on edennyt pikkuhiljaa ja on tuntunut hyvältä, eikä mitään erityisempiä takapakkeja ole toistaiseksi tullut vastaan :)

Mutta: asioiden etenemistä ainakin omalta osaltani jarruttaa hieman se, että en tiedä, kuinka pysyvästi toinen on Suomessa. Tiedän, että opinnot pitävät hänet täällä ehkä seuraavat puolitoista vuotta, mutta jatko sen jälkeen on epävarmaa. Kertomansa mukaan hän olisi valmis jäämään Suomeen pysyvämminkin, mutta tämä on tietty kiinni siitä, miten asiat etenevät valmistumisen jälkeen - löytyykö työtä jne.

Pohdin, mitä minun kannattaisi tehdä. Kannattaako heittäytyä suhteeseen täysillä tiedostaen sen riskin, että saatan menettää toisen, vaikka suhde sinänsä toimisikin? Vai olisiko viisaampaa olla menemättä liian pitkälle, ettei vain satuta itseään?

Oletteko keskustelleet pohtimastasi asiasta yhdessä? Mitäpä mieltä kumppanisi on mahdollisesta tulevasta tilanteesta?

Jep, kyllä me ollaan tästä keskusteltu vakavasti pariinkin otteeseen. Hän haluaa olla yhdessä ja aikoo tehdä parhaansa, jotta voisi jäädä tänne pysyvästi - mutta tiedostaa myös riskin, että tämä ei välttämättä ole mahdollista.

Ymmärränkö kertomaasi oikein, että sinä olet suomalainen ja pysyvästi Suomessa, mutta hän ei ole suomalainen tai pysyvästi Suomessa?

Juuri näin. Hän ei ole suomalainen ja täällä pysyvyydestä ei siis ole varmuutta.

Sinä ja kumppanisi joudutte ja teidän pitää tehdä päätökset omasta yhteisestä tai erillisestä elämästänne aivan itse. Puolella korvalla voi toki kuunnella mitä jollakulla toisella on kerrottavaa vastaavasta kokemusta tai teidän tapauksestanne sanottavaa.

Hyvin niukasta kuvauksestasi teidän parisuhteestanne mieleeni nousee joukko ajatuksia ja kysymyksiä, jotka saattaisin esittää ehdotuksina teille kahdestaan pohdittaviksi. Kysymykseesi mitä kannattaa tehdä en aio vastata, koska käytettävissä on aivan liian vähän lähtötietoja, kenties en vastaisi muutenkaan. Sellaisesta vastauksesta tuskin olisi teille hyötyä. Jos nuo kysymykseni sinua kiinnostavat, kerro se.

Eihän elämää eletä tuolla tavalla!

Jengi matkustelee ja muuttaa nykyään maasta toiseen. En tajua. Elämää eletään. Miksi suhde tulisi olla sellainen, missä toinen sitoo toista tyyliin: jos et lupaudu heti 100 lasissa oleen mun kanssa, en edes aloita tätä. Entä jos sun oma mieli muuttuukin matkan jatkuessa?

No joo, en odota täältä saavani valmista vastausta pohdiskeluuni - mutta on mielenkiintoista kuulla, millaisia kokemuksia, mielipiteitä tai näkökantoja muilla tällaiseen tilanteeseen on. Pohdittavat kysymykset tai ehdotukset tietty kiinnostaa.

Kolmoisritti: Niinpä - juuri tuosta kertomastasi syystä pohdin itsekin, mietinkö asiaa liikaa tai turhaan. Ehkä pitäisi vain nauttia tämänhetkisestä elämästä ja katsoa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Enhän voi tosiaan tietää, mitkä omatkaan ajatukset tai tunteet ovat vuoden päästä. Jos ei anna itsestään mitään eikä uskalla ottaa joskus riskejä, tuskin mitään sitten saavuttaakaan...

Olennaista on, miten tahtomanne kohtaavat. Se ei taas ole varmaa, kuten täällä on jo kirjoitettu.
Suhteet ovat aina riskinottoa. Jos rakastaa toista paljon ja hyvin, on valmis moneen. Vaikka suhde kariutuisi, ei jälkeenpäin (välttämättä) sureta itse riskinotto, koska on saanut sinä hetkenä sen, mihin ryhtyi. Yhdessä koettu ei häviä. Sen on saanut ja sitä ei voi menettää.
Näin ollen Sinulla on kaikki voitettavanasi (ja hänellä kaikki voitettavanaan tai hävittävänään Sinun suhteesi). Menestystä!

Moi,

Onnea ja menestystä...

Itse olen ollut ulkomaalaisen puolisoni kanssa yhdessä yhdeksän vuotta (ja sitä ennen ulkomaalaisen exäni kanssa seitsämän vuotta). Kaksi vuotta sitten rekisteröimme parisuhteemme ja olemme siis nyt naimisissa.

Exäni kanssa asuimme ja työskentelimme ulkomailla. Hän oli amerikkalainen, mutta taaperosta asti Sveitsissä asunut. Koko homma hänen kanssaan kariutui siihen, että päätin muuttaa takaisin Suomeen, ja ehkä myös siihen, että hänen jo tiedossani olleet mielenterveysongelmansa eskaloituivat aika pahasti. Kolmannen käden kautta saamani tiedon mukaan hän on kuollut heroiinin yliannostukseen kuukausi sen jälkeen, kun hän menetti äitinsä, noin viisi vuotta sitten.

Tapasin nykyisen puolisoni täällä Suomessa. Hän oli töissä Nokialla ja minä yksityisyrittäjä (kielenkääntäjä).
Hän on skotlantilainen, Glasgowsta kotoisin, ja ainakin minun mielestäni siinä mielessä "Iso-Britannian savolaisia". Skotlannin länsirannikon väki kun puheliaisuudeltaan, kieroudeltaan ja muutenkin muistuttaa kovasti keskiverto kuopiolaista.
Hän on edelleen vain Lissun (Queen Elizabeth, whatever I:s and X:s...), "Hänen Majesteettinsa" alamainen, mutta pysyvällä oleskeluoikeudella Suomessa.
Olemme keskustelleet aiheesta Suomen kansalaisuus. Iso-Britanniassa kaksoiskansalaisuus on nykyisin mahdollinen. Mutta ihan oikeasti. Miksi maksaa 400 euroa tyhjästä? Hänellä on EU -kansalaisena täsmälleen samat oikeudet ja velvollisuudet kuin Suomen kansalaisella, äänestystä lukuun ottamatta (kunnallisvaaleissa kyllä).

Mikä on sinun kumppanisi kansalaisuus?
Mikäli se on EU, älkää edes miettikö.
Mikäli se ei ole EU, mieti tarkasti, haluatko hänet.
Mikäli TODELLA haluat, rekisteröikää parisuhde, jolloin hän saa pysyvän oleskeluluvan Suomeen.

Whatever, love wins all.

Kiitos mukavista ja rohkaisevista kommenteista :) Viisainta lienee siis keskittyä tähän hetkeen ja siitä nauttimiseen, vaikkei se välttämättä aina ihan helppoa ja stressitöntä ole. Aika näyttää, miten käy - toivottavasti hyvin.

Teen oletuksen, että olette parikymppisiä, joilla molemmilla opiskelut ovat vielä kesken ja pankinjohtajan luonakaan ei ole vielä käyty asuntolainaa pyytämässä.

Sinulla on mahdollisuutena mennä elämässä eteenpäin ajopuun tapaan. Siis se mitä elämä kulloinkin tarjoaa otetaan vastaan. (Ajopuuteoria on todettu suomalaisessa historiassa vääräksi.) Toinen tapa on miettiä mitä vaikutuksia nykyisen tilanteen tiedostaen tehdyillä erilaisilla vaihtoehtoisilla päätöksillä on tulevaisuuteenne vaikkapa viiden vuoden päähän? Mieti, missä olet elämässäsi viiden vuoden kuluttua kunkin päätöksen jälkeen.

Tulevaisuusskenaarioita:

- Jatketaan kuten ennenkin ja katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tulevaisuuden säätö tapahtuu pienin päätöksin pitkin matkaan. Korjauksia joudutaan tekemään kenties radikaalistikin: valittu väärä opintosuunta tms?

Keskustellaan parisuhteen tila ja molempien toiveet huolellisesti, ottaen huomioon myös alla olevia kysymyksiä. Sitten päätös parisuhteesta:
- Hylkäät/hylkäätte nykyisen parisuhteen ja lähdette kumpikin eri ilmansuuntaan, miettimättä sen enempää. Kenties hyvä mahdollisuus toimivaan ihmissuhteeseen hukataan.
- Päätätte mennä yhteen ja kenties rekisteröidä parisuhteenne esimerkiksi opintojen päätyttyä. Olisiko kuitenkin pitänyt vielä kokeilla erilaisten ihmisten kanssa elää parina? Myöhemmin ei syntyisi erityistä tarvetta katsoa josko ruoho on aidan toisella puolen vihreämpää.
- Asetutte puolisosi kanssa asumaan Suomeen. Hänen on sopeuduttava elämään täällä. Työpaikka ja toimeentulo? Riippuvuus sinusta monissa käytännön asioissa voi lopulta kiukuttaa. Suomen kielen taito tärkeänä vaatimuksena? (Oma kumppani on muuten huono kielenopettaja. Sen varaan ei ole syytä laskea mitään.)
- Muutatte yhdessä puolisosi kanssa hänen kotimaahansa. Sinun on opittava ja sopeuduttava elämään siinä kulttuurissa niiden sääntöjen mukaan, jotka voivat olla jopa kummallisia suomalaisen mielestä.

Keskenänne kahdestaan mietittävää:
- Millä kielellä kommunikoitte, kuinka hyvin ja tarkasti myös tunnetason juttuja?
- Oletteko kaapista molemmat ulkona ja mille tasolle asti?
- Mikä kumppanisi maassa ja sen kulttuurissa on homojen asema?
- Kuinka kumppanisi suku suhtautuisi parisuuhteeseenne? Tuleeko tukea vaiko torjuntaa? Entä oma sukusi?
- Tunnetko syvällisesti kumppanisi kotimaan tapoja ja kulttuuria? Millä tavoin ne eroavat Suomen tavoista? Hän tuo ne tavat mukanaan myös teidän parisuhteeseenne, niinkuin sinä omasi.
- Oma suhtautumisesi alkoholiin, tupakkaan, huumeisiin ja uskontoon. Sama kysymys kumppanillesi. Esimerkiksi viina on pilannut monta hyvää parisuhdetta. Turha luulo, että kumppanin alkoholismin voisi noin vain parantaa rakastava puoliso.
- Syrjähypyt. Mitkä olisivat säännöt perheessänne?

Olette olleet yhdessä kohtalaisen lyhen ajan ja senkin pääsääntöisesti eläneet erikseen. Parisuhteenne on arveluni mukaan pyhäpäivävaiheessa. Arkea ei kenties ole vielä koettu lainkaan.
Kuinka teillä riidellään ja riitoja käsitellään? Millä tavoin eroatte riitelyssä toisistanne? Jossakin kulttuurissa ensin taivas repeää ja tulee rajuilma ukkosineen. Sitten seuraa suloinen auringonpaiste. Suomalaiseen tapaan kuuluu pitää nyrkkiä hiljaa taskussa. Tuollaisesta purkauksesta ei kenties hevin toivuta. Osaatko itse välittää mielipahasi rakentavasti kumppanillesi?

Ehkä lopuksi muutama idea:
Toista ei voi muuttaa. Vain omaa käyttäytymistä voi muuttaa.
Puhukaa, paljon ja kuunnelkaa paljon. Mistä pidän ja mitä arvostan hänessä? Minkä asioiden toivoisin olevan toisin? Mikä on yhteinen päämäärä?
Pitäkää turvaverkot kunnossa: Ystäviä, joihin voi tukeutua kun (!) asiat menevät pieleen.
Yhteinen harrastus tukee parisuhdetta. Aihe voi olla eksoottinen kieli, kärpäsen takajalan ojentajalihaksen tutkiminen eri laijeilla... tai jotakin vielä kiehtovampaa?

Edellä olevat asiat eivät ole missään tietyssä järjestyksessä. Nouki sieltä ajatuksia, joita voit hyväksesi käyttää tai unohda koko kirjoitukseni. Jos päätät pohtia ohjeitani tarkemmin ja niitä käyttää, olisi tietenkin mukava kuulla joskus myöhemmin, miten elämänne suhteen päätitte. Parhainta menestystä yhteiselle tulevaisuudentutkimuksellenne.

No joo. Kaikki seuraava on mu mielipiteitä ja joidenkin mielestä( besserwissereiden?) KYÖKKIPSYKOLOGIAA. Tässä se tulee.

Teidän ongelma on just tuo yhteisen ajan puute. Jos siihen ei löydy tyydyttävää ratkaisua noiden "kiireiden" takia, suhde on tuhoon tuomittu....mutta otattekohan sen edes vakavasti kumpikaan(???). Yhteinen aika on kaikista ratkaisevin aika suhteen tulevaiuutta silmälläpitäen: jos ette viihdy yhdessä, ette sitten koskaan. Kaikenlaistahan voi leikkiä.

LEIKITÄÄN nyt sitten parisuhdetta:

Tunnen muutamia tyyppejä, joissa 2 miestä ovat eri kulttuurista ja maasta eikä se nyt ole kamalan mahdotonta. Alkoholismi on vaikea asia, mutta ei toivoton: siitä voi toipua. Voidaan asua eri maissa, mutta se vaatii vähän valuuttaa: suhde voi toimia. Tiedän pariskunnan, missä asutaan eri maissa ja ollaan oltu kimpassa kauan, yli 15 vuotta. Rahan puute voi tuoda ristiriitoja ja kiristää pinnaa, mutta sekin voi korjaantua. Suurimmat riskit suhteessa varmaankin syntyy uskottomuudesta, mutta sekään ei välttämättä kaada suhdetta. Seksittömyyskään ei kaada suhdetta. Ihmisillä on kumminkin olemassa perustarpeet. Ihmissuhde on melko monisyinen juttu. Rakkaus on sitä. Tarkoitan vain sitä, että varman päälle ei voi pelata. Elämä on sellaista. Aina tulee yllättäviä juttua esille ja voi yrittää sopeutua. Väärinkäsityksiä tulee. Kaikenlaista ( paskaa ) tulee se on saattaa tulla.

Kaikki nämä rituaalit ovat auttamassa meitä, jotta eläisimme yhdessä ja jaksaisimme kantaa toistemme vikoja ja puutteita, koska ideaalisuhde on perinteinen, että hautaan asti ollaan yhdessä myötä ja vastoinkäymisissä, mutta se on vain ideaali. Siinä mennään myrskystä toiseen, jos sitä myrskyä ei tuo puolisko, sen varmaan tuovat lapset tai taloudellinen lama, tai oma pinna ei kestä. Vapaa suhde ei pelasta mitään: jos kundi haluaa mennä, se menee, mutta sekään ei useinkaan tule yllätyksenä. Sen näkee, muttei halua hyväksyä, vaikka kuinka ollaan ns. vapaita. Jätetyksihän kukaan ei halua tulla, vaan suhteessa sinnitellään viimeiseen asti ja vaaditaan "oikeuksia", koska ollaan muka luvattu jotakin, mutta vapaassa suhteessahan saa myös rakastua ja se on sitten menoa, jos niin tapahtuu.

Aika paljon auttaa, jos kykenee sanallistamaan ja uskaltaa kertoa, mitä tuntee kärjistämättä: tietenkin se on hankalaa, koska joissakin kulttuureissa sanotaan vihan puuskassa vaikka mitä; jos ei suutu ei oteta tosissaan. Homoilla voi olla tapana syttyä ja tulistua ja herjata, koska kynnys sanoa omia tunteitaan on tukahdutettu. Kännissä alkaa yleensä matsi: mitä teki tai laiminlöi. Mä olen nähnyt joitakin todella pahoja homotappeluita uskottomuudesta, joka otetaan verisenä loukkauksena-ja humalssa. Jätetyksi tulemisen tunne on vaikeimpia kestää.( Se tuntuu samalta jos vanhemmat olisivat pettäneet, mutta mulla oli niin, että mun piti nähdä ja yrittää hyväksyä, että mun vanhemmat eivät rakastaneet mua: ei koskaan. Se vaan oli niin. Mä nyt olin suvun häpeä. Se on edelleen niin: kun vanhemmat hylkää, se jättää syvän haavan )

Homous on todella yksi maailman pahin ominaisuus yksilössä (s.o.monissa eri kulttureissa). Se leima jättää jälkensä.

Koska tämä maailma on mikä on, suhteeseen on ladattu paljon odotuksia. Kun tämän tiedostaa, on jo aika pitkällä. Se tarkoittaa sitä, että monilla on paljon haavoja eivätkä he voi omalle käyttäytymiselleen aina mitään, koska he tarvitsevat niin paljon rakkautta, välittämistä ja huolenpitoa. Sellaiset ihmiset eivät ole tyhmiä. He voivat olla hyvin älykkäitä, mutta tunne-elämältään todella pihalla kuin lumiukot. Vaikka he sanoisivat, että "rakastan sinua", se voi olla vain toive tai unelma, johon he eivät sillä hetkellä kykene ja sanat ja teot eivät kohtaa, mutta he kumminkin uskovat siihen mitä sanovat, koska sitä he itsekin tarvitsevat ja he myös haluaisivat kyetä antamaan rakkautta. Elämän onnellisuuden salaisuus on kyetä osoittamaan ja antamaan rakkautta vastavuoroisessa suhteessa.Tämä edellyttää anteeksiantamista: annat anteeksi viat, joita näet, hyväksyt "koko paketin". Monissa kulttureissa riittää, kunhan sulla on mies/vaimo. Yhteiskunnan perusyksikkö toimii: kunhan on mies ja vaimo, jotka hoitavat omat velvollisuutensa, se riittää. Tuntuu, ettei muuta tarvitakkaan. Se on siinä. Yllättävää kyllä se voi toimia myös homosuhteessa: kunhan hoitaa omat sovitut velvollisuutensa, mistä on etkäteen sopinut, mennään aika pitkälle. Kunhan ei niissä petä.

Yksi hyvä neuvo: kannattaa sallia omat harrastukset ja omat ystävät. Kaikki ei voi olla yhteistä. No voi toki, mutta voiko siinä hyvin, en tiedä.

Moni homo sattaa olla em. eri syistä n.s työnarkomaani: työ tms. paikkaa menneisyydessä tapahtuneita puutoksia tai korvaa puuttuneita ihmissuhteita tai omia puutteellisia sosiaalisia taitoja, koska töissä "ihmissuhteet" tulevat automaattisesti ts. niiden eteen ei tarvitse juuri tehdä mitään työtä. Jos olet työpaikan jäsen, niin on kuitenkin olemassa joitakin takuuvarmoja tyydyttäviä ihmissuhteita, (koska he eivät pääse homoja pakoon/ heitä voi manipuloida tai kiusata) ja ne voivat joillakin olla ainoita pysyviä, takuuvarmoja "ihmissuhteita", työtovereita ja se voi monille riittää: vapailla on ainoastaan irtosuhteita seksuaalisten tarpeiden tyydyttämistä varten, mutta sosiaalisten kanssakäymisten puutteellisten taitojen takia ( laiskuus?, estot? autismi? huono itsetunto?kaunat? katkeruudet?) niistä ei synny mitään sen kummempaa.

Menneisyyden kuorma ehkä painaa ja se tuo depressiota, joka syö voimavaroja. Jos ei ole hyväksytty, se aiheuttaa (- ehkä- ) masennusta. Massennus ei ole mikään pikku juttu. Silloin ei puhuta mistään alakulosta, vaan toivottomuudesta ja syvästä energian vajeesta: emotionaalisesta kivusta.

Rukoilemalla ohjausta sen myös saa.

Jätetään, Martin, toi uskonto täältä pois, jos sopii.