Bohrin ja Heisenbergin suhteen laatu?

  • 1 / 6
  • JuhaniV
  • 5.8.2005 21:30
TV 1 esitti mielenkiintoisen dokumentin: "Tapaaminen Kööpenhaminassa syksyllä 1941" Se on laaja kuvaus kahden huippufyysikon, Nils Bohrin ja Werner Heisenbergin ihmissuhteesta, joka kulminoitui historiallisesti kiisteltyyn tapaamiseen Kööpenhaminassa.

Joskus aikaisemmin Ranneliikkeessä keskusteltiin siitä, onko merkitystä sillä, jos joku historiallinen henkilö on ollut homo ja hänen suhteistaan muihin tärkeisiin ihmisiin, kenties jopa piilossa olleeseen parisuhteeseen.

Tv-dokumentissa kerrottiin sivumennen kummankin miehen avioliitosta, kuitenkin melkein vain sivulauseella. Bohr ja Heisengerg olivat pitkään hyvin läheisesti yhdessä työskennellyt tutkijapari. Kiinnitin huomiota, kuinka vahvasti dokumentissa, oikeastaan alleviivaten kerrottiin näiden kahden miehen läheisestä ystävyydestä ja myöhemmin sen vaikeuksista heidän jäädessään sodassa vastakkaisille puolille. Puhuttiin loukkaantumisista ja yrityksistä palauttaa ystävyys, siinä kuitenkaan lopulta onnistumatta.

Ystävyyden suitsutuksessa minusta tuntui, että mentiin niin pitkälle kuin oli mahdollista, mainitsematta syvän ystävyyden oikeaa luonnetta.

Olen tässä arvioinnissa oikeastaan jäävi. Ehkä haluan taustani vuoksi nähdä suhteessa homoeroottisen sävyn. Tämä asia kiinnostaa kovasti siksi, että ihmeekseni en ole heidän suhteeseensa törmännyt missään kohtaa tiedehistorian tekstejä. Onko kenelläkään laajempaa tietoa näiden kahden miehen suhteesta ja mahdollisesta homoeroottisesta piirteestä, vai onko suhteen laatu vain dokumentintekijöiden liioittelua?

Ohjelman esittely osoitteessa
http://www.yle.fi/etusivu/ohjelmaopas/ohjelma.php?serial=t0127318125813&l=f&mode=www
Ja kuten tiedämme, heteromiehethän eivät voi olla ystäviä. Tällainen arpominen alkaa olla jo aika vanhanaikaista, kuka tätä tarvitsee ja mihin?

Vähen sellainen homoseiskalehden historianumero...
  • 3 / 6
  • JuhaniV
  • 5.8.2005 23:27
Reko,
jotkut homot miettivät historiallisia syitä esimerkiksi siihen miksi kaiken kaikkiaan olemme sateenkaari-ihmistenkin asioissa siinä missä tänä päivänä olemme.

Jotkut elävät tukevasti tässä päivässä, kuten: "Missä mahtavat olla seuraavat vaahtobileet?"

Perspektiivissä löytyy ;-)

Juhani
  • 4 / 6
  • JuhaniV
  • 9.8.2005 18:23
Kia Sauso kommentoi Seta Foorumilla tätä aihetta ja antoi luvan tekstinsä kopioimiseen myös Ranneliikkeen keskusteluun.

Essays of an Information Scientist: Science Reviews, Journalism Inventiveness and Other Essays, Vol:14, p.186, 1991 Current Contents, #47, p.3-10, November 25, 1991

Täältä löytyi hieman tietoa, jonka mukaan Gestapo seurasi tiiviisti Heisenbrgiä eikä koskaan luottanut häneen. Homoseksuualisuus jäi vain epäilyksi, vaikka Heisenbergillä oli lukuisia nuoria kolleegoita ja tiivis suhde monien kanssa. Suhteesta Bohriin on lukuisia epäilyitä mut mitään todisteita ei mielestäni ole koskaan osoitettu oikeaksi.

Alain Turingin elämä muodostui sodan jälkeen aika mahdottomaksi ja vaikka hänen panoksensa sodan voittamisesa olikin yksi suuria sankaritekoja niin hänet kyllä ajettiin valtion taholta itsemurhaan.

Ja kyllähän noita kuuluisia homoseksuaalisia tiedemiehiä on varmaan muitakin.

************

Kia oli liittänyt mukaan englanninkielisen tekstin, jonka koetan seuraavassa pikaisesti suomentaa.

"Cassidyn tekstistä saamme käsityksen, että vaikka Natsit pitivät Heisenbergiä loistavana tiedemiehenä, he eivät kuitenkaan luottaneet häneen. Gestapo tutki häntä vuoden verran epäiltynä epälojaalisuudesta. Heisenberg oli seitsemän lapsen isä. Siitä huolimatta esitettiin myöskin syytöksiä, että hän olisi ollut homoseksuaali, koska hänellä oli lukuisia ystävyyssuhteita nuorehkojen miesten kanssa. Kaikki syytökset lopulta hylättiin, mutta siitäkin huolimatta häntä pidettiin Hitlerin Saksassa epäilyttävänä."
  • 5 / 6
  • JuhaniV
  • 9.8.2005 18:25
Heisenberg väitti aikanaan saaneensa Hitlerin vakuuttuneeksi, ettei atomipommin valmistaminen olisi mahdollista Hitlerin vaatimassa yhdessä vuodessa, vaikka rahaa olisi ollut käytettävissä paljonkin.

Heisenberg väitti kiistellyn lyhyen tapaamisen tarkoituksena Bohrin kanssa Tanskassa olleen yritys saada Bohr vaikuttamaan siihen, etteivät amerikkalaisetkaan olisi ryhtyneet pommin tekoon. Bohr tuli kuitenkin käsitykseen, että Hitler oli aikeissa valmistaa pommi ja Bohr lähti edistämään atomipommin kehittämistä. Lopputuloksen me kaikki tiedämme.

Heisenberg koetti myöhemmin palauttaa rikkoutuneet välit, siinä kuitenkaan onnistumatta.

Näiden kahden fyysikon erityisen lämpimillä ja läheisillä suhteilla ja niiden katkeamisella on mielestäni ollut vaikutusta maailmanhistoriaan.

Homoiksi heitä ei ole todistettu, mutta ainakin huolellisesti tehty tv-dokumentti antoi aihetta arvailuihin, joihin se ei lopulta kuitenkaan vastannut sekään.

Onhan mahdollista, että perikunta on pistänyt uunin sytykkeiksi sen osan herrojen keskeisestä kirjeenvaihdosta, joka oli liian intiimiä julkaistavaksi.

Juhani
Historian kirjoittajien mukaan Bohr oli hyvin "lämmin" ihminen kaikin puolin. Hänen suhdettaan veljeensä on kuvattu hyvin syvälliseksi (tuskin mitään seksuaalista), puhumattakaan hänen suhteestaan vaimoonsa (luultavasti seksuaalinen). Tiedä sitten, mikä on otsikon asian laita.