Voiko kaapissa olla onnellinen?

Niin. Siinä kysymys. En tarkoita tilannetta, jossa kukaan ei tiedä, vaan että vain homopiireissä tiedetään + muutama heterokaveri. Pitävätkö homot salaisuutena toistensa homouden, suojelevatko toistensa yksityisyyttä? Vai jos käyn yksissä SETAn bileissä tai DTMssä, alkaako sana pian kiertää myös heterojen korviin?

Ja mikä on mielestänne riittävä määrä homoudesta tietäviä ystäviä, että voi olla onnellinen. Voiko ihmisten vaitioloon luottaa? Minusta tuntuu että olisin onnellisin turvassa ainakin osittain kaapissa, siten että olisi jokin "sisäpiiri" ja ystäväpiiri, missä olla oma itsensä, muualla vetää roolia ja salata asia (esim. työ). En koe että voisin olla onnellinen kertomalla kaikille, en vain yksinkertaisesti pysty siihen. Miten kaapissaolo vaikuttaa ihmisen henkiseen hyvinvointiin? Miten se vaikuttaa työkykyyn henkisessä / palveluammatissa? Voiko mielestänne kaapissa olla onnellinen?

No siis itse en elä enää kaapissa ja onnellinen siitä, en mä nyt kuitenkaan kaikille homoudestani kailota. esim koulussa vain kaverit ja vanhemmat tietävät. ja musta tuntuu ettei kaapissa eläminen ole kivaa, itse elän nykyjään paljon vapaammin kun pystyn puhua toisille ihastuksistani jne. mut muista se että itse päätät kerrotko vai et. ja kenelle kerrot.

Vaikka en mielestäni olekaan kaapissa, olen samoilla linjoilla nimimerkin "nuoripoika" kanssa - turhaa sitä kaikille kailottaa. Niille, jotka työyhteisössä kysyvät asiallisesti, saavat myös asiallisen vastauksen. Kertaakaan työ ei ole jäänyt sen takia tekemättä, että olen homo. Asiakaspalvelutehtäviin jopa eräs työnantaja etsi nimenomaan homoja. "Koska he hoitavat työt parhaalla mahdollisella tavalla..."

Ei heteroiltakaan suuntautumista udella työpaikkahaastatteluissa yms - se on "oletusarvo". Miksi siis toitottaa homouttaan? Tietysti riippuu työpaikasta, kuka siellä alkaa ensimmäisenä arvailemaan ja utelemaan. Itselleni on usein käynyt niin, että joku yksittäinen henkilö töissä on asiaa kysynyt ja olen siihen asiallisesti vastannut, ehkä hiukan keskusteltukin - ja koko juttu on jäänyt siihen.

Itselleni ei ole niin tärkeää se, mitä muut minusta ajattelevat - ihan vapaasti saavat ajatella mitä tahansa. Pääasia on tehdä työt parhaalla mahdollisella tavalla.

Minulla on ollut useampi (määräaikainen) työsuhde, toiset työkaverit ovat tienneet lesboudestani toiset eivät, riippuen siitä miten läheisiä olemme muuten olleet. Yleensä se on ollut niin, että luottamus on lisännyt luottamusta. Jos työkaveri on uskoutunut minulle kertomalla jostain henkilökohtaisemmasta asiasta elämässään, sitten minunkin on ollut helppo kertoa hänelle. Mitään haittaa kertomisesta ei ole koskaan ollut, eikä asia ole levinnyt muiden korviin.

Yleensä ottaen lesboudestani tietävät vanhempiani lukuunottamatta sellaiset ihmiset, jotka ovat kokonaisvaltaisemmin elämässäni. Sellaiset joiden kanssa voimme muutenkin jakaa henkilökohtaisempia asioita elämästämme, ja joista suurinta osaa tapaan myös vapaa-ajalla.

Ei kaapissa olisi kiva olla. Olen muutenkin aika avoin ihminen luonteeltani, joten kokisin varmasti tosi tukahduttavana ja ahdistavana, jos joutuisin salaamaan seksuaalisuuteni kaikilta ystäviltäni. Kunpa vain saisin tarpeeksi rohkeutta myös vanhemmille kertoimiseen... Mutta siitä olen lätissyt ihan tarpeeksi jo muissa keskusteluissa täällä, joten enpä nyt jauha asiasta enempää.

Minä olen ainakin työpaikalla täysin kaapissa , mitäpä työkaverit mun suuntautumis tiedoilla mitään tekis .

Eipä juuri mitään , kun en juurikaan työkavereiden kanssa vapaa - aikaa vietä .

Työkaverit on työkavereita ja vapaa - ajan vietän muualla kun työkavereiden seurassa .

Itselleni tämä järjestely on sopinut ihan hyvin , eikä ole pahemmin ongelmia ollut .

Toisaalta harva ja valittu mun suuntauksesta muutenkaa mitään tietää , ei ole pahemmin tapana huutaa elämäntavoistani maailmalla.

Kiitos mielipiteistä. Monta esittämääni kysymystä jäi vielä tosin avoimeksi.

Itse koen vain, että kaapissa olo työpaikalla tekee minusta äärimmäisen kireän tyypin. Ihmiset ehkä kokevat minut toisaalta kovin kilpailuhenkisenä ja toisaalta etäisenä, en puhu viikonlopputekemisistäni edes kahvipöydässä ja salaaminen tekee minulle kärttyisän kuoren, ajoittain. Vaikka en ole sellainen pohjimmiltani. Kun työt alkavat stressata, puhelimet pirisevät ja joku kertoo ilkeämielistä hoimovitsiä vieressä, niin hermo alkaa kiristyä.

Mutta toisaalta kokisin luultavasti enemmän stressaavaksi tilanteen, missä osa ihmisistä tietää ja osa ei, jos nämä tietävät henkilöt eivät olisi kovin luotettavaa tyyppiä. Miten arvioida henkilön luotettavuus?

Mikä se "kaappi" oikein on?

Kaappi on abstraktio, joka sijaitsee tiettyjen ihmisten pääkopan sisällä. Kaappihomojen kaapissa ei ole seiniä, sillä se on rajaton, ja pienikin koputus ovelle saa kaapin hyllyt sekaisin. There's no walls around the limited mind of a closet gay.

Vastaus tyydytti osittain, kiitos siitä:)

Tarvitseeko kaikkien kuitenkaan saattaa seksuaalista suuntautumistaan muiden tietoon tullakseen onnelliseksi?

Ja mikä olisi kaappihomon vastakohta?

Kaappihomon vastakohta on tietysti kaappihetero ;) Tai sitten Pride-gay, jonka elämäntehtävänä on saattaa kaikkien tietoisuuteen, että on homoseksuaali. Omasta puolestani voin sanoa, että olen hyväksynyt oman homoseksuaalisuuteni aina, mutta en ole siitä erityisemmin huutanut kenellekään. Eli toisin sanoen, en ole koskaan arvottanut ihmisiä seksuaalisen suuntautumisen kautta, enkä näe sen olevan mitenkään etusijalla sosiaalisissa kontakteissa. En sano esittäytyessäni, että "hei olen homo". Mutta ne jotka ovat jotain kysyneet, niin ovat rehellisen vastauksen saaneet.

Vielä sen verran, että onnellisuuden sijasta puhuisin mielummin tyytyväisyydestä. Mielestäni yksilö voi olla tyytyväinen elämäänsä, mutta onnellisuus kulminoituu pieniin yksittäisiin hetkiin. Kuten esim. se kun saa aamulla herätä rakkaan kainalosta, tuntea toisen lämpö ja kosketus, katsoa toista silmiin ja vain olla.

Uskon kuitenkin, että yksilön tasapainoisen elämän ja tyytyväisyyden takana on avoimuus, että saa olla rehellisesti ja avoimesti sitä mitä todellisuudessa on. Jos on alituisesti varottava sanojaan, pelko paljastaa oma todellinen minänsä, oma elämänsä, sen täytyy olla raskasta. Mutta tämä ei siis mielestäni tarkoita sitä, että kaikkien ihmisten olisi tiedettävä kaikki yksityisen elämän yksityiskohdat.

Eiköhän siihen onnellisuuteen vaikuta eniten juuri se, miten itse suhteuttaa asiat. Eli haluaako olla pikkupaikkakunnan "julkkishomo" vai onko tyytyväinen siihen, että muutamat ihmiset sen asian tietävät. Ammattitaitoon ja työssä olemiseen se ei mielestäni vaikuta - itse olen onnellinen tavalllani. En mielestäni ole kaapissa ( vastaan kysyjille), mutta en myöskään ensimmäisenä ole toitottamassa homouttani - sillä kun ei tehtävieni hoitamiseen ole mitään vaikutusta.

Ystävät, kaverit ja tuttavat, sekä sukulaiset tietävät asian, samoin bf:n sukulaiset ystävät ja kamut. Myös lähiössä minut/meidät tiedetään pariksi, mutta siitäkään ei ole ongelmia tullut. Mitäpä meidän elämämme muille kuuluu, enhän minäkään utele heteroilta tavatessani, että mitä/miten te teette sen sängyssä? *reps*

Ei kai ulkona olo sitä tarkoita että asiaa kailotetaan kaikille? Chironin tyytyväisyyskommentti oli osuva. Minä olen tyytyväisempi kuin ennen ulostuloa, pelottaa vähemmän :)

miquel kirjoitti
"Mutta toisaalta kokisin luultavasti enemmän stressaavaksi tilanteen, missä osa ihmisistä tietää ja osa ei, jos nämä tietävät henkilöt eivät olisi kovin luotettavaa tyyppiä. Miten arvioida henkilön luotettavuus?"

Vaikea sanoa, miten luotettavuutta voi arvioida objektiivisesti, koska itse olen tehnyt päätökset kertomisesta aika lailla mutu-pohjalta. Kun opin tuntemaan toista ihmistä tarpeeksi, ennen pitkää tulee myös tunne siitä, voiko toiseen luottaa ja kannattaako siis kertoa. Vaikka voipi olla, että olen toisinaan vähän liiankin hyväuskoinen ihmissuhteissa. Tosin olen ollut onnekas siinä mielessä, että työpaikoillani on yhtä lukuunottamatta ollut hyvä ilmapiiri, eikä ole ollut selkäänpuukottamista ja ilkeämielistä juoruilua.

" Pääasia on tehdä työt parhaalla mahdollisella tavalla ".

Se kun riittäisikin ja saisi olla rauhassa kaapissa tai ei.

Työpaikat ovat vaikeita, koska kun oli se juttu siinä nyt-liitteessä niistä lesbobileistä, niin suurin osa naisista kielsi kuvien käytön pelosta. Minusta se totuus kertoo jo kaiken, missä mennään.

Parasta pysyä vaan kaapissa, jos ei ole sieltä koskaan tullut ulos, niin helpommallahan pääsee. Näin on.

miesmies: Elämä on...

Sen voi tehdä itselleen hankalaksi tai helpoksi - ihan kuinka kärttyisä, onneton, tai nirso haluaa olla. Homothan yleensä ( anteeksi yleistys) ovat vain jälkimmäisiä.

Mielestani Chiron sen tuossa ylla hyvin sanoo, eli jos - ja kun - on alituisesti varottava sanomisiaan "kaapissa" ollessa, onko siina sitten tyytyvainen elama meneillaan - ja enta onko tyytyvainen omaan elamaansa -?
Ite en jaksaisi sellaista, enka jaksa.

Se, kuinka paljon kaapissa voi olla, riippuu varmaan myös asuinpaikkakunnan koosta. Ts. Enontekiöllä on ihan turhaa yrittää olla osittain kaapissa, Helsingissä se taas onnistuu vallan mainiosti...

\" Pitävätkö homot salaisuutena toistensa homouden, suojelevatko toistensa yksityisyyttä? Vai jos käyn yksissä SETAn bileissä tai DTMssä, alkaako sana pian kiertää myös heterojen korviin\"

Kokemukseni mukaan eivät pidä salaisuutena ja kyllä alkaa sana kiertää.

hm, en minäkään varsinaisesti "kailota" suuntautumistani kellekään, mutta olen usein huomannut että uusia ihmissuhteita solmiessa on yksinkertaisinta kertoa mahdollisimman pian, ettei tule ikäviä yllätyksiä sitten myöhemmin kun suhteesta on ehkä tullut tärkeä... ja ihmiset osaa olla aika sokeita jos ne haluavat...

Tietty voi. Kaikki eivät muutenkaan tykkää kertoa asioita itsestään muille, esim. musiikkimaku, poliittiset mielipiteet ym. Mikä on kaappi? Mitä se muille kuuluu millainen olet?