Ranneliike.netistä myös lehti?

Hei!

Tuli tuossa mieleen että Ranneliike.netistä voisi kehittää myös paperisen version, jonka nimi voisi olla Ranneliike. Se voisi olla eräänlainen kilpailija Z -lehdelle. Lehti voisi jatkaa nettisivujen linjaa eli olla ns. "älyllinen" lehti. Lehdessä voisi olla artikkeleja, kolumneja, sarjakuvia. Artikkeleiden aiheet valittaisiin nettisivulta, niistä kirjoitettaisiin jotka aiheuttavat eniten keskustelua. Olisiko huono idea:)?
Hyvä idea ehkä muuten, mut jos tosiaan kilpailijaksi ajattelis, niin oisko todella tarpeeksi lukija- (tai lähinnä tilaaja-) kuntaa?
Paperi versio ranneliikkeestä on hyvä idea.
Sehän vois olla samantyylinen ilmaisjakelu lehti kuin QX Ruotsissa. Ilmestyis vaikka 4-5 kertaa vuodessa ja kustantais itsensä mainosmyynnillä. Ihme ettei kukaan ole vielä puuhannut Suomeen omaa "qx":ää.
Joo, harmittaa myös ettei Suomessa ole tosiaan useampaa meille suunnattua lehteä. Ainoastaan ainoa tämän tyyppinen lehti on Z -lehti. Siksipä olisikin mukavaa, jos sillä olisi kilpailija. Kyllä uskoisin että sille löytyisi tilaajakuntaa. Uskon, että lehdelle jolla on ns. "asialinja" on aina kysyntää. Onhan Suomessa nyt kuitenkin suhteellisen paljon meitä verrattuna vaikka Ruotsiin.
  • 6 / 14
  • pikkulintu
  • 28.4.2005 0:23
tehkää lehti.. voi ziisus. tää on taas tätä, kun ei ymmärretä realiteettejä ja odotetaan muiden tekevän kaiken. tuliko mieleen, millainen lehti vapaaehtoisporukalla saatais pystyyn?!
Mutta saa kai sitä tiedustella, olisiko tällaiselle lehdelle tilausta?!? En ole odottanut muiden tekevän kaikkea, kummallinen käsitys. Voisin olettaa, että vapaaehtoisporukalla voisi tulla ainakin Z:n veroinen lehti.
Ranneliike.netissä saa vapaasti keskustella vakavasti ja siihen kuuluu myös realiteettien pohdiskelu, vaikka sitten teoreettisesti.
Z-lehti on painettu varsin hyvälle paperille. Epäilen vahvasti, että ilmaisjakeluaviisista saataisiin lähellekään yhtä laadukasta, ainakaan painoteknisesti/taitollisesti.
Lehden tekeminen on huomattavan kallista. Valitettavasti, sillä Z:lle tarvittaisiin todella kilpailija. Sitä hömppää ei jaksa kukaan lukea. Olisikohan mikään lehtitalo valmis lähtemään tällaiseen yritykseen, sillä vapaaehtoisvoimin ja harrastelijapohjalta sitä ei kannata lähteä tekemään. Ei Z huonoa kilpailijaa tarvitse, vaan hyvän ja siihen tarvitaan ammattilaisia.
Näinköhän Suomessa riittäisi markkinoita toiselle HLBT-lehdelle.

Z-lehden lukijakunta on varsin moninaista. Aina joku on sitä mieltä, ettei lehdessä ole tarpeeksi "omalle ryhmälle" suunnattuja juttuja. Lehti on toisten mielestä ollut aiemmin liian tiukkapipoinen ja tylsä ja nyt taas joidenkin mielestä pelkkää hömppää.

Z-lehden päätoimittajan tehtävä ei ole kovin kiitollinen, kukaan ei tunnu olevan koskaan tyytyväinen vaikka mitä tekisi. Toimitukselliset resurssit ovat niukat ja rahastakin taitaa välillä tehdä tiukkaa.

Rahoittajia eli mainostajia ja tilaajia / irtonumeron ostajia löytyy Suomesa HLBT-lehdelle niukasti. Uskoisin, että kaksi kilpailevaa HLBT-lehteä johtaisi lopulta tilanteeseen, jossa molemmat kaatuisivat taloudellisiin vaikeuksiin.

Yrittää saa Suomessa vapaasti. Taloudelliset realiteetit ovatkin asia erikseen.
Luulisinpa ettei yhdelläkään päätoimittajalla helppoa ole, mutta Z on kyllä niitä hankalimpia. Lukijakuntaa kun ei yhdistä juuri mikään paitsi seksikohteen valinta. Taisi olla kymmenisen vuotta sitten kun toista lehteä, ilmais sellaista yritettiin, mutta sehän kaatui. Sisältö vaikutti enemmän markkinoinnilta kuin lehtijutuilta.

En minäkään usko, että täällä pärjäisi kaksi HBLT-lehteä. Mutta ns. valtamediaan saa jo varsin hyvin senkin aiheista sisältöä.
Aiwan!!
Suomen nettomenot Euroopan köyhempien maiden kehittämiseksi (eli EU jäsenmaksut) kasvavat tämän ja ensi vuoden aikana kaksinkertaisiksi!!! Nyt pitää keksiä joka ikinen pienikin asiantynkä, jolla edes osa niistä rahoista saataisiin pyörimään takaisin tänne omaan maahamme.