Puhti pois ja ihmeissään?

Moi,
onko kukaan teistä potenut lievää masennusta? Huomannut joutuvansa tilanteeseen, jossa kaiken pitäisi ollla ihan hyvin, silti mikään ei oikein tunnu miltään ja itku kuristaa kurkkua päivittäin?

Minä olen.. Kaikki oli päällisin päin kunnossa, oli seurustelukumppani, koulussa meni hyvin, pärjäsin hyvin harrastuksessa ja kaikki välit kavereihin ja vanhempiin kunnossa mutta silti ei tuntunut hyvältä ja itku tuli joka ilta ja muutenkin tuntui pahalta.. Mutta nyt se on helpottanu ja kaikki näyttää paremmalta!

Masennus, vaikkakin lievä mutta jo pitemmän aikaa jatkunut, on aina vakavasti otettava sairaus, josta voidaan esim terapian ja lääkkeidenkin avulla päästä paranemaan.

Itse kävin pari vuotta sitten vuoden terapiassa (diagnoosi oli keskivaikea masennus) ja söin puolivuotta mielialalääkkeitä. Ja ihan oikeesti mua ei leimattu (vaikka hirmu suuri kynnys olikin lähtä hakemaan apua) ja sain terapiassa paljon eväitä elämään. Ja kukaan joka minut pintapuolisesti tuntee niin ei varmasti voinut kuvitellakkaan että sairastin, niinkuin itse määrittelin, sellaista maailmantuskaa, jossa joka aamu heräsin ahdistukseen. Sen verran hyvin osasin asian peitellä. Sitten kun olin itselleni tarpeeksi armollinen ja päätin etten itse tästä voi selvitä omin ja ystävienikään avulla otin yhteyttä paikalliseen mielenterveystoimistoon, josta sain edellämäinittua apua.

Mielenterveystoimistoissa käy kuitenkin ihan tavallisia ihmisiä joiden elämä on joltainosin mennyt hieman solmuun. Eli kehoitan rohkeasti pitempää aikaa ahdistusta tai masennusta kokeneille ottamaan rohkeasti yhteyttä, apua on saatavissa. Tämä elämä on aivan liian hieno hukattavaksi masennuksen pyörteisiin. Sinä itse olette kuitenkin omasta hyvinvoinnista vastuussa ja sinä teet myös päätöksen parempaan. Usein myös puhuminen läheisten ihmisten kanssa auttaa eteenpäin. Liikunta helpottaa, samoin säännölliset elämäntavat ja hyvät ihmissuhteet. Alkoholiin masennusta on aivan turhaa upottaa, ei se siihen huku.

Masennus ja muut mielenterveysongelmat on kuitenkin vieläkin aivan liian iso tabu josta ei osata,haluta tai uskalleta puhua avoimesti. Keskustelua kehiin!

Pitäkää itsestänne huolta ja antakaa auringon paistaa sisäänne. Hyvä mielenterveys on tärkeä ja ylläpidettävä asia.

Voimaa ja kevätaurinkoa kaikille!

täällä kans yks keskivaikeeta masennusta sairastava kaveri .

mullakin meni " entisessä elämässä " tosi lujaa , viina virtas ja muitakin " viihdykkeitä " tuli käytettyä , kunnes maailmani " romahti " .

sain yhtäkkiä paniikkikohtauksen ja sulkeuduin 2 viikoks kotiin , enkä uskaltanut pois lähteä .

siitä toivuttuani hiukan , tajusin että tästä en yksin selviä vaan nyt on mentävä hakemaan apua . vaikeinta oli seuraavat 1 1/2kk. jotka jouduin odottamaan hoitoon pääsyä .

lääkärin kanssa juteltuani diaknoosina : keskivaikea masennus , paniikkihäiriö ja " melkein" koko viimmevuos sairaslomalla .

nyt alkaa elämä pikkuhiljaa voittaa .

jos kaikki menee hyvin , niin elokuussa pitäis aloittaa kuntoutus takas työelämään .

jännittää vaan , kun toivottavasti vuoden päästä palaan takas työelämään , että minkälainen " mielipuolen " leima minulla on otsassani sairauteni takia.

mutta toisalta taidan tuntea moista pelkoa ihan turhaan , koska ainakaan minun tapauksessa ei sairauteni näy millään tavalla ulospäin.

iloisen sosiaallinen ja pirteä minä olen ulkoisesti , mutta se on vaan ainakin minun tapauksessa " rooli " jota vedän , koska en halua kaikille paljastaa täysin sisintäni ja sairauttani .

kotiin päästyäni onkin sitten takki ihan tyhjä , ja henkisesti niin loppu kun vaan olla voi .

melkein vaan tulee nukuttua , eikä juurikaan muuta jaksa tehdä eikä ajatella .

mutta kyllä se tästä pikkuhiljaa elämä voittaa , kun ottaa vaan rauhallisesti päivän kerrallaan , eikä vaadi itseltään enempää kun on jaksaa tehdä.

Mielestäni masennuksesta kannattaa puhua avoimesti ystävilleen ja läheisilleen. Olen diagnosoitu vaikeaa masennusta sairastaneeksi. Peruutuspeilistäni näkyy itsemurhayritys ja kuukauden mittainen sairaalajakso + monen vuoden terapiat. En ennen huomannut himmata, enkä oikein osannutkaan tehdä asialle mitään ennenkuin olin todella syvällä. Masennus oli hiipinyt minuun, sosiaaliseen ja urheilulliseen kolmikymppiseeen. Sairaalajakson jälkeen olin vielä puolisen vuotta sairaslomalla, kunnes löysin itselleni uuden ammattin ja sitä nyt opiskellaan. Elämä näyttää ookoolta: koti, opiskelu ja urheilu maistuvat hyvältä.
Olenkin kertonut avoimesti ihmisille kokemuksistani, koska jos joku sen peruusteella hakee apua, niin en voi olla muuta kuin tosi iloinen.
Jos jäät kotiin, etkä näe ystäviäsi niin sinusta tulee epäsosiaalinen ja se ruokkii masennusta eteenpäin. Aurinkoa!

Minulla oli pitkä masennus, joka nyt on päättynyt. Masennusta kesti 25 vuotta niin että lopulta en tiennyt edes mistään muusta.

Lääkkeet kuitenkin auttoivat alkuun, mutta jäin niihin koukkuun ja niistä vieroittautuminen oli iso ongelma.

Oikeasti olen parantanut itseni ruokavaliolla. Folaatit ja kalanrasva vaikuttivat myönteisesti masennuksesta selviämiseen. Tryptofaanin kanssa reseptoreista kilpailevat liharuokien aminohapot saivat dopamiinitasot kasvamaan.

minusta maarian kirjoitus oli hieno. ehdottomasti kannattaa hakea apua, jos huomaa että jo useampi viikko on mennyt itkeskellessä tai ettei ole saanut mitään aikaiseksi. apua kannattaa hakea mieluummin aikaisin kuin liian myöhään. masennus on helposti diagnostisoitavissa oleva sairaus, ja siihen löytyy apua. mitä aikaisemmin, sen parempi. masennushan usein "paranee itsestään", haittapuoli vain on se, että siinä vaiheessa ihminen voi olla jo niin syrjäytynyt (pahimmassa tapauksessa kuollut), että jatko on paljon vaikeampaa. masentuneen ihmisen vain on usein vaikea hakea apua. kannattaa kuitenkin!

tuo oma vastuukin on iso juttu, jos masennus pääsee tarpeeksi pahaksi ei kykene enää ottamaan vastuuta omasta hyvinvoinnistaan. diagnoosi on siksi tärkeä; tietää että olen sairas, minulla on oikeus hellittää/ on pakko hellittää. mutta muutoin suhtaudun hieman varauksella siihen, että itsekin ajattelisi itseään ensisijaisesti masentuneena. kun sitä kuitenkin koko ajan elää omaa elämäänsä myös, ja voimien mukaan yrittää kiinnittää huomiota myös hyviin asioihin. (masennuslääkkeethän eivät poista ongelmallisia elämäntilanteita, mutta saattavat kohottaa mielialaa niin, että ihminen kykenee löytämään ratkaisuja..)

tämän sanon sillä kokemuksella, että itsellä on diagnooseja ollut jos jonkinlaisia, vakaviakin kai. olen käynyt aika syvällä. mutta kun voimat ovat palautuneet, on minunkin elämäni ollut jo pidempään omissa käsissäni. itse hain apua aivan liian myöhään, hakekaa hyvät ystävät ajoissa! takaan, että se kannattaa.

Masentuneisuus sokaiseen ihmisen, ainakin minut sokaisi jossain vaiheessa. Kuvittelin nimittäin että "tälläistahan elämäni on ja pitääkin olla" ja minä nyt olen vaan nyt tällainen, joka kokee päivittäistä maailmantuskaa. Mutta minka takia pitää kärsiä, tuo kysymyksen huomaaminen auttoi hakemaan apua.

Ihmiäinen oli ihan oikeessa siinä ettei mielialalääkkeet (ns masennuslääkkeet) poista elämän ongelmatilanteita, mutta niiden avulla saa voimaa kohdata ja ratkaista niitä. Elämän näkee selkeämmin. Itse näen masennukset aivokemiallisena "häiriötilana" jota voidaan lääkkeiden(kin) avulla tasapainottaa. Mutta missään vaiheessa ei kannata unohtaa terapian tai muun keskusteluavun merkitystä. Pelkkään lääkkeidensyöntiin ei kenenkään mielestäni kannata suostua.

Vaikka koen että masennus on kemiallinen häirötila aivoissa niin tottakai masentuneisuuteen saattaa vaikuttaa ja sen puhkeamista edesauttaa kaikki negatiiviset asiat jota ihminen joutuu nyt /on joutunut menneisyydessa kohtaamaan. Jos taipumusta masentuneisuuteen on, niin joitakin asioita ei vaan voi omin avuin selvittää, kun ne käyvät liian suuriksi ja kaatuvat päälle. Itse jaksan kyllin jankuttaa (myös itselleni:) mahdollisimman tasapainoisen elämän merkitystä siinä, ettei masentuneisuus pääsisi uusiutumaan. Kun perusasiat pitää kunnossa, niin siinä on jo aika vankka perusta ponnistaa tulevaisuuteen. Säännöllisen elämän merkitys (työ/opiskelu/jokinmuu sisältö), toimivat ihmissuhteet, liikunta, mielekäs tekeminen, nauttiminen arkipäivän pienistä hyvistä asioista, ruoka ja riittävä lepo. Nuo asiat auttavat siinä jos/kun elämässä tulee kriisitilanteita vastaan. Ja se pitää muistaa että meistä jokainen on erinlainen ja suhtautuu kohtaamisiin asioihin eri painotuksilla. Senkin takia masentuneelle ihmiselle ei kannata sanoa "pää pystyyn, ota itseäsi niskasta kiinni ja kyllä se siitä". Tuo on masentuneen aliarvioimista, jokainen varmasti pohjamudissa rypevä haluaa päästä sieltä pois ja jos keinot olisivat nuin yksinkertaisia, niin jokainen sen varmasti tekisi. Ei kukaan järkevä ihminen halua olla masentunut. On se sen verran viddumainen olotila. Kuunteleminen, keskusteleminen ja tosissaan toisen olotilan ottaminen antaa masentuneelle voimia.

Ja jokaisen kannattaa korostaa niitä hyviä asioita joita varmasti kaikkien elämässä on.

EI tarvitse kärsiä, siitä emme mitään palkintoa saa. Jokainen päivä on uusi mahdolisuus, joka päivä voi tehdä käännöksen parempaan. Työtä se vaatii välillä tosi paljon mutta periksi ei kannata antaa. Liian moni on kuitenkin lähtenyt täältä liian aikaisin, luovuttanut masennuksen paineen alla.

Aurinkoa vaikka välillä sataakin vettä! Sade puhdistaa, tuo kevään ja uuden kesän :)

Masentuneena tunsin olevani kuin rotta jota käärme oli purrut ja joka sätkii avuttomana maassa samalla kun myrkky lamauttaa kaikki liikkeet.

Minä en tappanut itseäni koska ajattelin että jos elämä on kerta näin paha, niin siihen kuuluu ettei sitä pääse pakoon edes tappamalla itsensä.

Nyt olen vain normaalin alakuloinen. Masennuksesta toipuminen vie vuosia. Sanotaanko vaikka ettei masentunut ole saattanut jaksaa kunnolla siivota vuosiin niin pelkästään siihen siivoamiseen saattaa mennä vuosi.

olen minä ainakin,kaikki on hyvin,koulu,koti-asiat jne,mutta mieli pyyhkii maan rajaa.et oo yksin.ehkä kevät tekee sen,tai niin ainakin sanotaan,no mulla se kyl on aika jokavuotinen juttu,olekko huomannu saman kaltaisuuksia juttuja jotka toistuu joka vuos?

eiköhän lievä tai vakavampi masennus ole ihan tavallisia ilmiöitä suomessa kun nyt elämme näin pohjoisessa. Poden syys- ja talvimasennusta. Se menee kyllä ohiKaikki on muuttuvaa, liika ajatteleminen on pahasta...