Ero aiheuttaa lisää eroja

Ero aiheuttaa muita eroja, näin tämän päivän Iltarissa siteraattu Väestöliiton asiantuntija kertoi.

Olen itsekin moista joskus pohtinut. Kun 1. ero tuli, oli kumppanin hyvän ystävän pitkä suhde hieman aikaisemmin päättynyt. Nyt toisen eron sattuessa oli kumppanin kaksi hyvää ystävää, isosisko sekä minun äitini juuri eronneet hyvin lyhyen ajan kuluessa.

Olen joskus miettinyt, että aiheuttaako homostereotypia ja vallitseva bilekulttuuri yhden yön juttuineen ja lyhyine kanssakäymisineen ilmiön uusintumista ja yleistymistä. Sillä aina vaikuttimena ei kuitenkaan näytä olevan huoleton nauttiminen elämästä.

Onko ihminen todella näin sosiaalinen eläin?

no eiköhän yleisin syy eroihin ole tämä ,
nykyajalle niin yleinen kiireys ja omien etujen ajaminen .

jää siinnä sitten kaikinpuolinen " sosiaallinen elämä " hoitamatta.

toisaalta nykyään kun erot on jo niin arkipäiväinen asia , ettei sitä tarvitse millään muotoa juurikaan " hävetä tai kellekkään selitellä " .

niin nykyään se on sitten monellekkin se helpoin ja vaivattomin ratkaisu , kun ei "viitsitä " jutella että mikä nyt sitten tässä meidän suhteessa " mättää " ja voitasko tästä puhumalla vielä selvitä .

Kun minä olin lukion viimeisellä luokalla, seurustelin silloin ensimmäisessä pitkässä suhteessani. Samoin isosiskoni ja -veljeni olivat kukin tahoillaan vakiintuneet suhteisiinsa. Asuin vanhempieni kanssa perheen nuorimmaisena vielä kotona.

Lukio päättyi, tuli kesä, ja aloin suunnitella muuttoa opiskelukaupunkiini. Kaksi viikkoa ennen muuttoani isäni kertoi löytäneensä uuden asunnon ja muuttaisi pois yhtäaikaa kuin minäkin. Vanhempani erosivat elokuussa, avioliittoa kesti 25 vuotta. Minä tympäännyin kumppaniini lokakuussa, viittä vaille 2v kynnyksellä, siskoni marraskuussa omaansa (2v), ja lopulta veljenikin suhde kariutui joulukuussa (3v). Koko perheellä lähti kumppanit kiertoon puolen vuoden sisällä. Meidän perheen lapset olivat ne osapuolet, jotka suhteista lähtivät kävelemään.

Klassinen kuvio kai on, että vanhemmat eroavat, kun lapset ovat tarpeeksi isoja. Eropäätös on voitu tehdä jo paljon aiemmin. Yhtä klassista on, että lapset syyttävät itseään vanhempiensa erosta. Lapsi tai lapset ovat voineet olla se liima, joka on pitänyt liiton kasassa, mutta eron syyn tietävät vain itse eroava pari. Ehkä nuoruuden kuvitelma ei ole vastannut todellisuutta, tai ihmiset ovat vain muuttuneet. Fraasi erilleen kasvamisesta voi hyvinkin pitää paikkansa.

Jos nyt unohdetaan Elizabeth Taylorin ja Jennifer Lopezin kaltaiset tapaeroajat, niin eroaminen voi olla elämänlaatua parantavakin asia. Miksi pitäisikään uhrata oma elämänsä ja pysyä jääräpäisesti huonossa suhteessa?

Tuntuisi kohtuuttomalta, jos vaikkapa Vanhasten pitäisi lykätä eroaan paitsi lastensa myös koko Suomen kansan takia. Vähän liikaa kasataan paineita kahdelle ihmiselle, jos heidät pistetään vastuuseen mahdollisesta avioerojen tilapäisestä lisääntymisestä. Vaikka olisikin niin, että ero aiheuttaa lisää eroja, ajatus kunkin omasta eropäätöksestä on varmaan kytenyt pinnan alla jo aikaisemmin.

Ranneliikkeessä parisuhteista puhuminen on aika keskeisellä sijalla. On ikään kuin vimma päästä suhteeseen hinnalla millä hyvänsä. Mikäpä sen kauniimpaa kuin hyvä toimiva suhde. Mutta voisiko osa eroista johtua siitä, kun on ollut voimakas tahtotila saada oma poika-/tyttöystävä, ja alkutohinan jälkeen huomataankin, että virhe on päässyt tapahtumaan. Ja miten pitkän ja vakavan seurustelun lopettaminen nyt sitten lasketaan eroksi voisi olla oma keskustelunaiheensa.

Olisiko yksi syy se, että ihmiset solmivat suhteita liian heppoisin perustein? Ehkä alunperinkään ei ole ollut sitä yhteistä säveltä, mutta on sinnitelty yhdessä, kun on haluttu edes joku rinnalle? Ja sitten tulee väistämättä eteen se aika, jolloin täytyy tunnustaa, ettemme me sovikaan toisillemme, ja on parasta erota?

Olen vuosien aikana seurannut yhtä kaveria, joka säntää nopeasti suhteeseen ja muuttaa uuden poikaystävänsä kanssa yhteen jo parin kuukauden sisällä, ja sitten, yllätys yllätys, ahdistuu vuodessa tai parissa todella pahasti suhteessa ja eroaa. Nykyisenkin kanssa hän muutti mielestäni yhteen liian nopeasti, mutta toivon, että hänellä sattui tällä kertaa olemaan parempi onni ja että he sopivat paremmin yhteen.

Lainsäädännöllä on pyritty vähentämään avioeroja asettamalla niille pitkä harkinta-aika. Luulen, että paremmat tulokset olisi saatu aikaan, jos olisi asetettu avioliitoille yhtä pitkä harkinta-aika. Riittävän pitkä kihlaus karsisi sellaisia liittoja, jotka ovat liian heikolla pohjalla kestääkseen. Niin myös homosuhteissa. Mielestäni pitäisi tapailla tarpeeksi kauan ehkä ainakin puoli vuotta, ennenkuin muutetaan yhteen, ja asua yhdessä vähintään vuosi ennenkuin rekisteröidytäään.

Nämä ajat nyt ovat tietysti vain esimerkkejä, ja jokainen on tietysti mielestäni vapaa olemaan harkitsematon, vaikkapa yhä uudelleen. Tämä oli vain tällainen ehdotus, jota jokainen voisi miettiä omalla kohdallaan.

Kannatan jonkinlaista tutkintoa avioliittoon ja lasten hankintaan/vanhemmaksi, ennen kun se on läpäisty ei ole mitään asiaa ryhtyä kumpaankaan.
Mielestäni monet ihmiset eivät ole perillä edes siitä mitä itse ovat, taikka haluavat ja sitten siltä pohjalta lähdetään suhteeseen....ei hyvä!

Juksteri kirjoitti: "Klassinen kuvio kai on, että vanhemmat eroavat, kun lapset ovat tarpeeksi isoja. Eropäätös on voitu tehdä jo paljon aiemmin. Yhtä klassista on, että lapset syyttävät itseään vanhempiensa erosta. Lapsi tai lapset ovat voineet olla se liima, joka on pitänyt liiton kasassa, mutta eron syyn tietävät vain itse eroava pari."

Niin, klassinen kuvio se olikin. Ne oli miettinyt tätä aikapäiviä sitten, mutta pysytelleet yhdessä vain siksi, että kuopus asui vielä kotona. Olihan se shokki, mutta en minä siitä ole koskaan osannut ketään syyttää.. sehän on ihan luonnollista.

Mainitsin nuo meidän suhteiden loppumiset siihen samaan, se tilanne tuntui jotenkin koomiselta. Vähän ku domino-peli. Missään näistä suhteista ei tosin asuttu vielä yhdessä, suhteet eivät vaan enää toimineet. That's just life.

Onneksi olenkin sittemmin pelastunut heteroavaruudesta :D

Melli kirjoitti: "Olisiko yksi syy se, että ihmiset solmivat suhteita liian heppoisin perustein?"

Eivät ne perusteet varmasti heppoisilta tunnu siinä vaiheessa! Ei se pitkä harkintakaan mitään takaa, eikä sovi kaikille. Jokaisella on kai oma tapansa muodostaa suhde. Siinä vaiheessa tietysti, jos kaikki epäonnistuvat samaa kavaa noudattaen tai mitään ei koskaan tule, kannattaa miettiä mitä tekee ja miksi.

Kaipa tässä erojen kasautumisessa ja suhteiden kariutumisessa on enemmän kyse siitä, että halu jatkaa suhdetta on kadonnut. Koska, miten siitä kerran niin rakkaasta ihmisestä tulikin korvattava? Eri asia sitten tapaukset, joissa on väkivaltaa, päihteiden väärinkäyttöä tms.

Mutta varmaan erot lähipiirissä ja julkisuudessa pistää pohtimaan omaa suhdetta ja tarjoaa yhden ratkaisumallin. Tosin nykyään voisi sanoa, että tyrkyttää, koska muita ratkaisumalleja ei juuri tarjota. Todellinen poikkeus lienee Pitt&Anniston, joiden uudelleen yrittämisestä uutisoitiin kyllä myös.

En nyt tarkoita ihan sitä, että tarvitsisi pitkää harkintaa, jotta huuma ehtisi vähän haihtua. Tarkoitan sitä, että ihmiset lähtevät usein seurustelusuhteeseen ihan sen seurustelun takia, ettei tarvitsisi olla yksin, vaikka sisimmässään tietäisivät, että se toinen ei ehkä sovi itselle. Sitten myöhemmin tuollainen suhde alkaa ahdistaa, ja siitä on pakko päästä eroon.

Eräs kaveri on muuttanut yhteen melko pian seurustelun aloittamisen jälkeen, eikä siinä ollut kyse edes mistään sokeasta huumasta. Luulen, että hän tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää jo melko alkuvaiheessa, ettei hänen ex:nsä sopinut hänelle, mutta hän muutti silti yhteen melko pian. Molemmat myivät asuntonsa ja ostivat sitten yhteisen tilalle. Sitten oli molempien rahat kiinni siinä samassa asunnossa, ja sitä kautta he joutuivat asumaan yhdessä vaikka olivat ilmeisesti jo molemminpuolin täysin ahdistuneita suhteeseensa.

Tarkoitukseni on vain se, että vaikka seurusteltaisiin, ja tuntuipa alussa huumaa tai ei, niin tutustuttaisiin kunnolla ennenkuin tehdään sellaisia päätöksiä, joita on vaikea perua. Kyllähän sitä voi seurustella ja olla huumassa vaikka ei heti yhteen muuttaisikaan.

Joo, ymmärrän kyllä Melli, mitä tarkoitat.

Ei ole koskaan pahitteeksi miettiä nykyhetkeä pidemmälle. Siinäkin voi tosin mennä liiallisuuksiin, koska inhimillinen toiminta on käytännössä pelkää riskiä. Tiedän ihmisiä, jotka miettivät toimintaansa eteenpäin tarkaan ja hartaasti - mitään ei sitten juuri ihmissuhderintamalla tapahdu, koska aina on riski epäonnistua. Esimerkiksi.

Melli kirjoitti: "ihmiset lähtevät usein seurustelusuhteeseen ihan sen seurustelun takia, ettei tarvitsisi olla yksin, vaikka sisimmässään tietäisivät, että se toinen ei ehkä sovi itselle!"

Voiko joku oikeasti harrastaa näin rankkaa itsepetosta? Ikävä ajatus, mutta siltä tosiaan joskus näyttää.Vaikka eihän sitä ulkopuolinen voi tietää. Luulisi, että jonkinlainen vahva tunnetason varmuus yhdessäolon jatkuvuudesta olisi kuitenkin ollut olemassa?

Toisaalta ihmiset arvottavat riskejäkin eri lailla ja muiden ratkaisut ovat muiden ratkaisuja. Vain omista ratkaisuistaan voi tietää kaikki vaikuttimet - aina nekään eivät tosin ole täysin selvillä. Vai ovatko koskaan?

...Olen mielestani seurannut useampiakin ihmisia, jotka ovat seurustelleet seurustelemisen vuoksi.
Jotkut melkein "hinnalla milla hyvansa", jopa.

Ja kyllahan minakin, silloin kun olin pieni ja sootti.

Sittemmin on tullut erottua useamman kerran - yleensa hyvissa ajoin ennen yhteisten tavaroitten kertymisia, heh (=kitkeraa ironiaa, darlings).

Ehkapa eron seuraaminen lahelta saa ihmisen pohtimaan omaa mahdollista suhdettaan myos, ja siksi kenties "ero aiheuttaa lisaa eroja" -?

...Ja parisuhde on mielestani kylla paljon muuta kuin "huumaa".
Sita pitaisi voida rakentaa, ja koska se yleensa on jatkuvaa kompromissien tekemista, siihen suhteeseen pitaisi voida luottaa.
Siis siihen, etta siina ollaan molemmat vakavissaan - etta se kestaa.
Miksi muuten niita kompromisseja lahtisi tekemaankaan?

Summa summarum: ja kas, sitten katsellaankin jo muualle, kun kerran koko parisuhteen maaritelma tarkoittaa nykyaan "jonkin aikaa, kunnes tulee muuta vastaan".

Terv, nimin. sinkku jo hyvan aikaa...

Hyvin kiteytetty - tosiaan, kompromisseja ja hetkellisiä suvantovaiheita kestää, koska luottaa suhteen kestävyyteen. Ehkä myös, koska haluaa sen kestävän. Onko lopun alku sitten se piste, kun lakataan tekemestä kompromisseja? Näin uskon, että on.

Suhteeseen suhteen vuoksi? Jaa-a, kyllä mä niistä ihmisistä pidin ja halusin olla juuri heidän kanssaan. Suhdetta suhteen vuoksi en kestä edes ajatuksena. Mutta mä nyt olenkin tavattoman nirso ... ja nuorempana vielä suurempi idealisti kuin nyt. Toisaalta olen pitänyt pysyvää parisuhdetta sen verran johtavana arvona, että osin sen vuoksi olen ehkä myöntynyt liiallisiin kompromisseihin. Eli kun sitä luottaa suhteen kestoon niin ...

Mutta etteko ihmiset ole - muka - nahneet ainakin ymparillanne suhteita suhteiden itsensa vuoksi -?

Toisaalta niiden kesto voi olla sitten mita on.
Ja mikapa siina, kun kerran Helsingissakin kuulemma on nykyaan mm. "glory-hole"-tarjontaa...

Rokkihomo, en tarkoittanutkaan, että suhde olisi huumaa. Jotkut ehkä vain siinä alkuhuumassa tekevät päätöksiä, joita myöhemmin katuvat. Jotkut eivät edes ole huumassa, vaan ainoastaan epätoivoisia, ja tekevät päätöksiä, joita myöhemmin katuvat. Siis kaikissa tapauksissa suositan harkintaa. Ei se hyvä mene pilalle, jos laittaa vähän jäitä hattuun.

Katselin juuri vuodenvaihteessa yhden ystäväni suhdetta suhteen vuoksi. Se oli kamalaa, sillä mullekin tuli siitä ahdistunut olo. Onneksi se päättyi melko pikaisesti ja kivuttomasti.