Sadismi & koululiikunta

Katsoin tuossa Ajankohtainsen kakkosen jutun "Sotkamolainen ryhtiliike - lapset umpihankeen!" Voi Jeesus jälleen kerran! Tulipa mieleen oma sadistinen opettajani, joka toteutti Pihkalalaista rodunjalostuksen ideaa. Eli ei muuta kuin laitetaan kaikki ali-ihmiset: lihavat, sairaat ja liikuntarajoitteiset juoksemaan, olipa pakkasta vaikka -50 Celsiusta. Kyllä siinä kilot häviävät ja astmat paranee.

Eipä voi muuta kuin olla kauhuissaan niiden lasten puolesta, jotka joutuvat maassamme militarististen simputtajien nöyrytettäväksi. Voi voi!

joopa joo . ei se ihme olekkaan jos lapset ja aikuiset lihovat ja menettävät kiinnostuksensa liikuntaan , kun koululiikunta on niin " tylsää ja tasapäistävää " . ainaista pesisstä jalkapalloa , luistelua ja sählyä vaan.

jos jokainen lapsi saisi liikuntatunnilla harrastaa sitä liikuntamuotoa joka ketäkin kiinnostaa , niin johan olisi suomessa terveitä ja kuntoilusta kiinnostuneita lapsia ja aikuisia .

itselläni meni reilut 15v. ennenkuin sain koululiikunnan jälkeen taas kipinän urheiluun.

jos koululiikunta tunnilla olisin saanut " kokeilla " vaikkapa itämaisia lajeja , niin todennäköisesti olisin liikkunut koko ikäni.

mutta kun ei voinut vähempää kiinnostaa joku pesäpallo tai pururata juoksu , niin syksyisin 4 ja keväisin 5 oli kouluaikana meikäläisen liikunta numero koulussa.

sen verran kiinnostuin aina keväisin liikunnasta , että pääsin koulun läpi vuosi ja luokka periaatteella . eikä tarvinnut liikunnan takia luokalleen jäädä.

Ai niin, en ajatellut sitä tosiseikkaa, ennen kuin tästä aiheesta tänne kirjoitin, että suurin osa homoista taitaa ollakin armeijan käyneitä egosentrisiä "synnynnäisiä johtajia", joiden tärkein asia elämässä on näyttää hyvältä. Eli kaikki lihavat ja rumat, ne jotka eivät jaksa tai halua tehdä "hyvältä näyttämisen" eteen mitään, ovat ali-ihmisiä - kuten tämänkin foorumin kirjoituksista hyvin tulee esille. Uskon, että aika suuri joukko homoja olisi todella fundamentalistisia erilaisuusfoobikkoja, elleivät he itse olisi vähemmistönä tässä maailmassa.

Liikunta on tietenkin hyväksi yksilön terveydelle, mutta ehkä olisi syytä pitää järki päässä (eikä ottaa sitä käteen), ja kannustaa oppilaita ja lapsia liikkumaan, tekemällä liikunnasta mielekästä ja tarjoamalla mieleisiä, uusia jännittäviä kokemuksia, eikä tehdä siitä traumatisoivaa pakkopullaa - tai asiaa, joka asettaa oppilaat eriarvoiseen asemaan ja sitä kautta tuhoaa yksilön itsetuntoa.

Chiron puhuu valitettavasti totta... :'(

Opiskelen itse liikunnanopettajaksi, ja väittäisin, että suurin osa valmistuvista liikunnanopettajista kyllä tajuaa, ettei liikuntakipinää sytytetä pakolla, vaan ainoastaan kannustaen ja pyrkien löytämään jokaiselle oppilaalle mielekästä ja mukavaa liikuntaa. Liikuntaahan ei nykyisin tarvitse enää edes arvostella numeroin, mikä on merkittävä etu opetuksen suuniittelun kannalta.

Valitettava tosiasia kuitenkin on, että suurin osa Suomen liikunnanopettajista ei ole oikeasti liikunnanopettajia, vaan epäpätevä liikunnanopettaja on enemmän säänö kuin poikkeus. Luokanopettajilla voi olla opintoja liikunnasta opetettavana aineena, mutta se ei vielä tee liikunnanopettajaa. Ja monissa kouluissa liikunnanopettajilla ei ole minkäänlaisia liikunnan opintoja, vaan liikuntaa opettaa oman toimen ohella se wanha kässän maikka, jonka kaikki tietävät hiihtävän joka ilta tuntikausia räkä poskella. Silloin tuloksena voi hyvinkin olla sadistista umpihankihiihtoa ja muuta vastaavaa.

Minkälaista on liikunnan opetus USA:ssa, jossa ollaan kovin kilpailuhenkisiä ja isänmaallisia?

Liikunnanopettajien tulisi tajuta, että kaikilla ei ole synnynnäisiä lahjoja lajiin kuin lajiin ja liikuntakin pitää opetella samalla tavalla kuin mikä muu tahansa oppiaine. Ei sitä osaa tuosta vain.

Suomalaisilla on tapana olla perfektionisteja joka asiassa, koska vaaditaan heti huippusuoritusta, jotta sille annetaan arvoa. Hiihtokilpailut ovat juuri järkyttävä esimerkki ja vääristävä, koska suurin osa huippu-urheilijoista ovat doupattuja. Jos entinen urheilija omalla moraalittomuudellaan opettaa samoja arvoja oppilailleen kuin missä on itse elänyt, niin eikö se ole jo selvä, ettei siitä tule mitään. Ei elämää tarvitse elää veren maku suussaan ja masokistinen asenne työn tekoon, kuten liikunnan harjoittelu.

Liikunnan ilo on elämäniloa.

Olen tänä keväänä ensimmäistä kertaa elämässäni kokenut liikunnan ja urheilun iloa. Siihen on mennyt ainakin 5-6 vuotta...

Kouluaikoina olin aina viimeinen, aina huonoin, aina kömpelöin. Nuorten poikien ylläpitämä vahva kilpailullinen ilmapiiri ei misään mielessä kannustanut, päinvastoin. Liikunnanopettajani aina muistuttivat ja huomauttivat rajoitteistani. Olin koulussa Suomen Ateenassa, jonka vuoksi nimellisesti päteviä liikunnan opettajia kaikki.

Nyt olen tajunnut sen, missä mätti. Uskomatonta, mutta tasa-arvon Suomessa eletään todella takapajuista liikunta-ajattelua: "tytöt voimistelee, pojat urheilee" Olen löytänyt naisten lajit, kuten airobikin yms. Se sopii mulle parhaiten.

Joo... pointti nyt on se, että dekonstruoikaamme sukupuolitettu ja heteronormatiivinen koululiikunta-ajattelu!

Totta.

Joskaan tuolla lailla se ei onnistu.

Pitaisi loytaa yhteinen kieli liikunnanopettajien kanssa.

Mina en sita koskaan loytanyt.

No joo. Jotenkin oli niin vastenmieliset voikkamaikat, että voi kiesus! Sellaista äijämäistä uhoamista tai hirveää määräilyä, ei todellakaan tehnyt mieli tehdä mitään. Sitten ne oli sellaisia lusmuja, että teettivät tunneilla sen mukaan, miten pystyivät itse eniten lusmuamaan valvomisesta tai ohjaamisesta tai järjestämisestä.

Liikunnan ilo löytyi sitten koulun jälkeen.

tuota.. itsellä kovin traumaattiset koululiikuntakokemukset, mutta onneksi löysin varhaisella aikuisiällä (kun ei enää ollut pakko) liikunnan ihanuuden. nykyään jopa opiskelen liikuntaan kovin läheisesti liittyvää alaa, ja uskon että kaameista menneisyyden kokemuksista on siinä vain hyötyä!

mutta täytyy sanoa, että koululiikunta on toivottavasti (ainakin luokanopettajakoulutuksen suhteen) muuttumassa parempaan suuntaan, kuhan ne vanhan polven kääkät tässä eläköityvät. omasta mielestä peruskoulussa lähinnä olisi liikunnan suhteen tarjottava mahdollisimman paljon onnistumisen kokemuksia oman ruumiillisuuden ja liikunnan suhteen, ja keskiasteella sitten tarjottava mahdollisuuksia löytää oma liikkumisen tapa, jokin muoto jota haluaa harrastaa ja josta nauttii. koska mitä järkeä siinä iässä on tutustua yhä tarkemmin vaikka nyt lentopallon tai luistelun erikoisuuksiin... eiköhän tarkoituksena olisi, että ihmiset löytäisivät jonkin oman tavan tai lajin liikkua...

itsellä on paljon noita "ruma-huono-kömpelö"-kokemuksia kouluajoilta, mutta takaan, että se nautinto on mahdollista löytää myöhemminkin, vaikeampaa tietty on. silti kannustan niin traumatisoituneita kuin ei-traumatisoituneita etsimään ja toivottavasti löytämään...:)

Meidän koulussa liikunnan ope tarkasti joka tunnilla, ettei ollut omia kalsareita verryttelyhousujen alla...kuka on...alkaa P:llä...