Kun toinen ei kuuntele

Olemme seurustelleet poikaystäväni kanssa nyt vuoden ja kolme kuukautta, ikäeroa meillä on kuusi vuotta. Olemme asuneet yhdessä enemmän ja vähemmän jo yhdeksän kuukauden ajan selviten monenkaltaisista ongelmista ja toisiltamme paljon oppien. Rakennamme yhteistä tulevaisuuttamme ikuiseksi, ja myös hän tietää, että toimivan parisuhteen pohja on keskustelu.

Mutta mitä tehdä, kun toinen ei ole vielä lainkaan oppinut kuuntelemaan? Itse olen täysin väsynyt suhteeseemme, jossa saan päivittäin kertoa samat asiat yhä uudelleen ja uudelleen, huomaten taas kerran ettei toinen ole kuunnellut ollenkaan. Kaikki tuntuu menevän toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, niin arkiset jutut kuin elämääkin suuremmat asiat. En halua suhteemme kaatuvan tähän, mutta niin lopulta käy, jos emme saa asiaa toimimaan. Aseestani on loppunut panokset, enkä keksi enää mitään konsteja tilanteen parantamiseksi. Tiedän, ettei toisen luonnetta voi muuttaa, mutta sanokaa nyt joku, että saan hänet vielä "toimivaksi" kumppaniksi!

Jotain flashbackin omaista tuosta kirjoituksesta sain...

Ei tuohon kenelläkään ole mitään vastausta. Ei ehkä kumppanillasikaan.

Ensinnäkin kaikki yritykset muuttaa toista ihmistä ovat tuhoon tuomittuja. Suhteessa kyllä kasvetaan yhdessä, mutta se on eri asia. Mutta tätä kai tarkoititkin.

Oletko kokeillut tilanteen höllentämistä? Jatkuva vaatimus kuunteluun alkaa varmasti rasittaa, vaikka sitä olisi miten syytä vaatia. Voisitko ottaa hieman rauhallisemmin ja katsoa miten se vaikuttaa?

Kuuntelemattomuus ei tietenkään pidemmän päälle voi jatkua. Siitä varmasti kärsivät molemmat. Olette ilmeisesti yrittäneet puhua asiasta. Kokemuksesta tiedän, että se ei aina auta tai muuta mitään.

Jos tuntuu, että panokset alkavat loppua, kerro se myös kumppanillesi. Siitä on enmmän hyötyä suhteellesi kuin asiankertomisesta täällä. Ikäviä asioita ei pidä pelätä. Suhteessa eläminen on myös ongelmien ratkaisua - yhdessä.

Kertomasi perusteella vaikuttaa hieman siltä, että kumppanisi ei itsekään tiedä miten toimisi. Ehkä suhde ahdistaa häntä, ehkä hän kokee sen liian vaativana?

Monet parisuhteiden ongelmien syistä johtuvat itsetunto-ongelmista. Riittämättömyyden tunteista, hylätyksi tulemisen pelosta jne. Ne aiheuttavat lukkiutuneita tilanteita, joihin ei tunnut löytyvän loogisia syitä. Syyt voivat selvitä keskustelemalla, mutta tilanteen muuttuminen voi viedä pitkiäkin aikoja. Kuka meistä lopulta on niin selvillä omista vaikuttimistaan, että tietää mitä tekee ja miksi?

Mieti myös itse mitä suhteelta haluat ja mitä haluat tältä mieheltä.

Minulla oli ihan samanlainen tapaus edellisessä suhteessa. Ei tyttö minua kuunnellut, vaikka sanoi kuuntelevansa. Kerroin ja kerroin, kaikki meni häneltä korvasta sisään ja korvasta ulos, ei edes mennyt korvan lähellekään. Kyllä minua suututti kun hän kysyi asiasta, josta olin pari minuuttia sitten kertonut. Ajattelin, että onko hän tullut seleeniksi? En ollut ainoa, sitä tapahtui jokaisen kohdalla. Hänen vanhempansakin valittavat samaa, kun tyttö ei kerta kaikkiaan kuuntele.
Minä kirjoitin sitten kaikki tärkeät asiat paperille ja annoin tytölle luettavaksi. Se auttoi. (Mutta siihen ei suhteemme kariutunut.)

Seleeniksi muuttumisesta en ole vielä kuullutkaan. Seniili lienee se tarkoittamasi sana. :-)

Mutta tuttua tavaraa kyllä, tuo puolison vapaaehtoinen kuurous, se voi pahimmillaan olla todella turhauttavaa. Toiset ihmiset eivät vain osaa kuunnella, heille ei kenties ole koskaan tullut mieleen, että niin pitäisikään tehdä, eli takana saattaa olla myös itsekeskeisyys. Tai sitten he ovat Vesimiehiä, sekin riittää selittämään sen toiselle planeetalle lipumisen. :-)

Joka tapauksessa lienee turhaa yrittää muuttaa toista ihmistä mieleisekseen, vaan opetella vain sietämään tuota piirrettä tai lopettaa suhde.

Katsooko hän sinuun kasvoihin, kun puhut vai tekeekö hän omia juttujaan sillä aikaa?

Yksi keino on ottaa häntä kädestä kiinni, kun alkaa juttelemaan. Aloita vaikka kysymällä, miten hänellä on päivä mennyt ja kommentoi sitten siihen ja samalla voit vähän kertoa omia asioitasi. Ei kannata mennä ja työntää omaa naamaansa kiinni toisen kasvoihin, vaikka se kyllä voisi olla aika tehokas ja päällekäyvä tapa. Jotkut toimivat niin. Voithan joskus kokeilla sitä keinoa: kellistät hänet selälleen ja suutelet häntä ja sanot: mulla on NYT asiaa sulle ja kerrot sen sitten heti...väkisin, jos ei muuten...ota vaikka palleista kiinni ja puristat, niin eiköhän herää!

Hei. Yksi lause tuossa pisti silmään, "että kun toinen ei ole vielä
lainkaan oppinut kuuntelemaan".
Vaaditko sinä ehkä liikaa? Vai eikö hän lainkaan näe
ympärilleen - siis ei huomaa niitä asioita, jotka ovat sinulle
tärkeitä.
Ikävä kyllä on niin, että eivät kaikki haluakaan huomata -
eivät pysty - että miltä kumppanista tuntuu. Hedonismi
ja egoismi ovat ikävä kyllä täyttä totta.
Tuntuu tutulta tuo, että puhut ja kerrot asioista ja hetken
päästä huomaat, että toinen ei ole lainkaan kuunnellut.
Oma suhteeni kariutui juuri tähän. Entisen exäni nimesin
"miun omaksi navaksi" - siis hänen, kun muu ei merkinnyt,
kuin mitä hänelle kuului. Ei koskaan kysymystä voinnistani,
työstäni tai mistään muustakaan, vain hänen napansa
merkitsi. Se loppui siihen. Kyllä kumppanuus minun
mielestäni vaatii sitä, että kumpikin osapuoli huomioidaan
niin pienissä kuin isoissa asioissa.
Meillä oli ikäeroa vielä paljon enemmän. Mutta niin on
nykysuhteessanikin. Mutta on kiva fiilis, kun toinen kysyy
pienen kysymyksen, että kuinka jaksat!

Poika18, vaikuttaa siltä, että parisuhteen arki on astunut liittoonne.

Niisku kertoo hienosti ideastaan, että jos yksi kanava on tukossa, kokeillaan toista.

Taustaksi: Erään mallin mukaan ihmisillä voidaan katsoa olevan oppimisessa ja tiedon vastaanottamisessa kolme erilaista tapaa tai kanavaa: kuuloon perustuva, näköön perustuva ja tekemiseen perustuva. Kaikilla nämä kanavat ovat olemassa, mutta yleensä yksi näistä on muita parempi tai tehokkaampi.

Minä saan parhaiten tolkun asiasta silloin kun sen joku minulle suullisesti kertoo. Kun alan tapani mukaan monisanaisesti selittää jotakin asiaa, mieheni pyytää usein "etkö voisi pistää ajatuksiasi paperille tai sähköpostiin tai piirtää ne". Hänen paras kanavansa on näkö. Hahmotan jotkut monimutkaiset ajatuksenkulkuni hänelle usein mindmappina/miellekarttana tai lyhyinä viesteinä. Huomaan itse piirtelemällä (tekemällä) mindmapin saavani ajatuksiani järjestykseen ja se on meillä oiva viestiväline kirjoittamisenkin rinnalla.

Kokeile muita viestintätapoja kumppanisi kanssa luovasti, koska yksi on osoittautunut olevan tukossa.

Juhani

Kiitos Sagittaralle korjauksesta...
Miehellä oli mielestäni myös hyviä ideoita ja seikkoja: puhuminen+kuunteleminen+(silmiin..) katsominen, ota kuuntelijaa kädestä kiinni (tämä oli kauniisti ajateltu, tämän toteutan nykyisen tyttöni kanssa :) Hän on onneksi hyvä kuuntelija ja kertoja.
Huonolla kuuntelijalla voi olla jopa keskittymishäiriöitä, ei jaksa ottaa vastaan kaikkea ulkopuolelta tulevaa. Mutta ulosannin kanssa voi ongelmia. Puhuu esim: "kuules, näin Hannan kampaajalla, halus väriä kevättä varten.Bensan hinta on kallistunut taas.Autokin olis pestävä.Jari soitti aamulla...." ja kaikki yhteenpötköön, eli yritä ymmärtää.
Näin sattui minun edellisessä suhteessä.

Pienet arkiset asiat voivat olla isoja yhteisiä juttuja. Kannattaa kokeilla esimerkiksi yhteisiä aamiaisia (vaikka kuinka toinen lähtisi töihin tai opiskelemaan eri aikaan), yhteisiä päivällisiä - yleensä yhteisiä hetkiä - TV:n ääressä istumista myöten. Pelisäännöt on hyvä sopia; silloin kun syödään, ei lueta lehtiä, selata nettiä tms. Vain syödään, keskustellaan ja nautitaan yhdessä olosta.
Meillä aamiainen on ollut koko suhteen ajan yksi tärkeimmistä yhteisistä hetkistä, samoin päivällinen; se kumpi tulee aikaisemmin kotiin valmistaa päivällisen. Ruokaillessa on mukava käydä päivän tapahtumat läpi, kysellä kuulumiset- kuten tuossa aikaisemmin joku kirjoitti : " Mitä Sinulle kuuluu?, Miten voit?" Pieniä, mutta tärkeitä kysymyksiä, joilla voimme osoittaa toiselle välittämisestämme.

Painostaminen tai pakottaminen ei kuulu hyvään parisuhteeseen. Sellainen aiheuttaa ainoastaan vastustusta ja pahimmassa tapauksessa johtaa eristäytymiseen, välttelyyn. Pakkotilanteet "puhutaan nyt asiat selväksi", voi laukaista toisessa sellaisen sisäisen lukon, ettei jatkossakaan puhumisesta saata tulla mitään. (Itse olen tällainen pakon edessä sulkeutuja.)
Toisen huomioimiseen kuuluu yhtalailla pienten kysymysten kysyminen ( välittäminen toisesta), kuin myös oman tilan antaminen - jos toinen vetäytyy kirjan tai musiikin pariin (kuulokkeet päässä) - hän haluaa hiukan rauhaa.

Yleensäkin tuo yhdessä tekeminen lujittaa ja parantaa ihmeen paljon parisuhteen laatua ja tasoa. Oli se tekeminen sitten vaikka vain kävelylenkki luonnossa. Se mitä yhdessä tehdään, ei tarvitse olla mitään erityistä. Yksinkertaiset pikkujutut voivat olla toiselle paljon tärkeämmät, kuin kuukausia suunniteltu kulttuurimatka maailmalla.

Valitettavaa on se, että me ihmiset tuppaamme olemaan hyvin itsekkäitä ja ajattelemaan ensimmäiseksi omaa parastamme. Pysähdymme aniharvoin miettimään, miten voisin piristää rakastani ja auttaa häntä jaksamaan. Pienillä huomion- ja hellyydenosoituksilla, silloin kun toinen vähiten niitä odottaa, on yllättävän positiivinen vaikutus. Molemmille osapuolille.

Tietysti joku taas alkaa ajatella; arkadas taas "saarnaa" positiivisen ajattelun puolesta. Ajatelkaa pois, sillä kuitenkin pääsee helpommin tavoitteisiin kuin olemalla naama nyrpeänä, vastaamalla yksitavuisin murahduksin jokaiseen kysymykseen.

Tämä(kin) ketju herätti omakohtaistakin pohdintaa. Siispä muutama kysymys minultakin vastaisen varalle.

Juhani, miten tuota tekemiseen perustuvaa viestintää voisi mielestäsi soveltaa parisuhteen ongelmatilanteissa? En hahmota. Ehkäpä en itse ole tekijä? X saattoi kyllä hyvinkin olla. Tämä oli kyllä hyvä pointti, olin unohtanut tämän jaoettelun olemassaolon.

Arkadas, kirjoitit "Pakkotilanteet "puhutaan nyt asiat selväksi", voi laukaista toisessa sellaisen sisäisen lukon, ettei jatkossakaan puhumisesta saata tulla mitään." Kun minulla on suuria vaikeuksia ymmärtää tälläistä tilaa, osaisitko/haluaisitko selventää hieman? Miten voi mennä niin lukkoon? Eikö siitä pääse pois, kun yrittää?

Sunshine, "pakkotilanteet", joita tarkoitin, ovat sellaisia tilanteita, jossa toisella osapuolella on ehkäpä työstä, masennuksesta, tai jostain muusta syystä aiheutunut stressi tai vastaava tila, jossa ei siedä minkäänlaista tuputtamista mistään asiasta. Ei siinä jaksa kuunnella toisen saarnaa, kuinka hän on tehnyt kaikkensa, ja toinen vain istuu ja on hiljaa.

Toki tuollaisesta tilanteesta voi päästä pois ja pääseekin. Helpostikin, mutta siinä vaaditan toiselta osapuolelta ymmärrystä olla hiljaa ja mielummin asettua kuuntelijan osaan, tai antaa ajan hoitaa. Kyllä se tuppisuukin puhuu, kun on siihen kypsä.

Omakohtaisia kokemuksia tuosta lukkoon menosta on. Exäni ei aikanaan millään tajunnut, että kun sanon tarvitsevani hetken rauhaa selvittääkseni ajatuksiani raskaan, stressaavan työpäivän päätteeksi. Hän halusi vain koko ajan saarnata tupakanpolton vaikutuksesta stressiini.(Hän halusi että lopettaisin tupakanpolton kokonaan, "saarnaamista" aiheesta olin kuullut vuoden ajan joka päivä). Lopulta tilanne johti siihen, että pistin takin päälleni, puhelimen kiinni ja menin pariksi tunniksi ulos. Olemaan yksin ajatusteni kanssa. Tämä esimerkkinä lukkoon menosta.

Eli toiselle on osattava antaa tilaa ja vapautta yksityisyyteen, ei kaiken aikaa tarvitse olla kylki kyljessä kiinni, eikä kaiken aikaa tarvitse kummankin olla äänessä. Kuunteleminen on molempien velvollisuus suhteessa, mutta saarnaaminen jätettäköön papeille.

Arkadas, kyllä tuollaisen lukkiutumisen sitten ymmärränkin. Kiitos vastauksesta.

Ajattelin itse tilanteita, jotka ovat niin lukkiutuneet, että kuuntelu/puhuminen aiheesta ei onnistu viikkojen tai kuukausienkaan aikana tai jälkeen.

Tuo aikaisemmin kertomani on sitä jokapäiväistä elämää, siitä se helposti lipsuu siihen pidempi kestoiseen jumiutumiseen, jolloin suhde ei sitten toimi enää millään.

Arki koostuu miljoonista pikkujutuista, yksi niistä on taito osata ymmärtää toisen mieliala pienistä merkeistä...

Niinpä. Haluaisin ajatella, että kriisien hetkellä auttaa, kun palauttaa mieliinsä, miksi alkoi alunperin olla kumppanin kanssa, sen rakkauden ja rakastumisen. Ei kai se toinen ole voinut 100 % piruksi muuttua.

Mutta ei sekään tunnu toimivan.

No kyllä, arki on todellakin astunut suhteeseemme :D
Ja sen myötä tietysti myös lukuisat ongelmat. Vihdoinkin, kun lakkaa pitämästä toisen "huonoja" puolia vain söpöinä tai hauskoina.

Meillä se olen lähinnä minä, joka sitten lopulta lukkiintuu ja käpertyy vessaan lukkojen taakse tai häipyy ulos. Koen sen helpottavaksi, kun kumpainenkin miettii rauhassa omia ajatuksiaan ja sitä, miten saataisiin aukeamaan.

Arkadaksen mainitsemat pelisäännöt meillä jo onkin, ja ne toimivat sinänsä ihan hyvin. Mutta luullakseni kotikasvatuksen erilaisuudesta johtuen, toinen on jo ehtinyt syödä ennenkuin olen kunnolla ehtinyt leipäni voidella. Mutta onhan sekin jo alku. Tajusin myös lukiessani, että kävelyllä ollessamme keskustelemme paljon. Tästä eteenpäin vien siis hänet kävelylle, kun haluan hänen huomionsa.

En usko olevani liian vaativa itse ongelman suhteen, mutta päivittäisessä elämässä kyllä. Sillä eihän kukaan ole aina voinut kuunnella tai muistaa kuulemaansa. Mutta, kun tietää ettei toinen yleensä kuuntele...

Uskon kyllä asioitteni kiinnostavan häntä, mutta ehkäpä tämä minulle luontevin kanava todella on hänellä tukossa tai jotain.

Ärsyttää nämä puheet arjen astumisesta suhteseen! Sehän on väistämätöntä ja osa tutustumista toiseen ihmiseen. Ei se ole elämää kummempaa eikä merkki mistään huonosta. Ihan kuin arki tulisi ja tuhoaisi kaiken. Eiköhän kyse ole vain uusien asioiden esilletulosta.

Tämä ei ole kannanotto kenenkään ketjuun kirjoittaneen tilanteeseen.

Niin totta, sunshine.

Elämä ei voi olla ikuista vastarakastuneisuuden huumaa, ja arki se on se mikä lopulta ratkaisee, että onko suhteesta mihinkään. Jos arki sujuu suuremmitta ongelmitta, tai niistä huolimatta, niin voi olettaa, että pariskunta sopii melko hyvin yhteen.

Sitäpaitsi arki on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa. Silloin kun tapahtuu jotain epätavallista, läheinen sairastuu vakavasti tai loukkaantuu onnettomuudessa, niin silloinhan sitä toivoisi, että olisipa kaikki "arkisesti" ennallaan, kunpa pahaa asiaa ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Arki merkitsee myös turvallisuutta ja jatkuvuutta.

Kyllähän se niin on, ettei kukaan voi muuttaa kuin itseään. Jos toinen ei suostu/ymmärrä muuttaa käyttäytymistään, ei siinä juuri ole muuta mahdollisuutta kuin sietää asia tai jatkaa nalkuttamista eläkeikään asti :D Monet ärsyttävät asiat ovat onneksi vähäpätöisiä: Itsekin muistelen (onneksi jo huvittuneena) erästä exääni, joka jätti kaikki kaikki kaapinovet auki (ei puhdistanut imurin suulakkeita pölystä imuroinnin jälkeen, ei ravistellut pyykkiä ennen narulle panoa..kaikkea pientä), ei ikinä pessyt vessaa (kusi kyllä onnistuneesti pöntön ohi) ja oli muutenkin äitinsä passaama.

Lopulta päätin asian mielessäni, raivoamiseen käyttämälläni energialla ja ajalla olisin pessyt koko kerrostalon vessat ja sulkenut koko kaupungin kaapinovet, että lopetan itseni stressaamisen ja suljen kaapinovet rääkymättä. Johan helpotti. Mies kun oli luonteeltaan aivan ihana.

Kuuntelemattomuusongelma on tietenkin astetta paria pahempi.

Muutama ajatus parisuhteen hoitamisesta

Jokainen parisuhde on erilainen. Kumppaneista kumpikin tuo suhteeseen erilaisen historiansa ja tapansa. Siitä Poika18 kertoo erinomaisen esimerkin. Henkisen tilan tarve on myös erilainen ja sekin pitäisi oppia ymmärtämään.

Sen olen tajunnut, että parisuhde ei ole minkäänlainen itsestäänselvyys taikka automaatti. Parisuhdetta on huollettava monella tavalla ja sen eteen tehtävä oikeasti työtä. Sairastunutta parisuhdetta on hoidettava. On olemassa terapeutteja, jotka tämän osaavat.

Ei ole olemassa mitään valmista onnellisen parisuhteen reseptiä. Jokainen pari joutuu nuo asiat opiskelemaan keskenään omaksi reseptikseen. Parisuhdekursseja on harvassa. Luterilainen kirkko sellaisia järjestää, mutta homo- ja lesbopareja sinne ei pääsääntöisesti huolita.

Sunshine, kyselit (sanoma 10) tekemiseen perustuvia tapoja hoitaa parisuhdetta.
Ensimmäisenä tulee mieleen, että jotenkin irtaudutaan arjen rutiineista, tv:n töllöttämisestä (yksi eristäytymisen keinoista) ja tehdään jotakin konkreettista. Luettelen seuraavassa mieleeni tulleita tapoja ja monia niistä myös omassa liitossani sovellettuja.

Poika18 mainitsi yhteisistä kävelyretkistä. Me kutsumme niitä ideakävelyiksi. Kun jokin asia takkuilee, voidaan lähteä yhteiselle, pitkällekin kävelyretkelle. Aikaisemmin se oli joskus myös hölkkää. Kummasti siinä tulee puhuttua, joskus pitkienkin hiljaisuuksien lomassa.

Katkaisemme arkea lähtemällä vaikka huoltoaseman baariin juomaan kupin kaakaota ja sitten takaisin. Jos sää ja kelit sallivat, Malminkartanon täyttömäelle kipuaminen on suosittu tapamme. Siinä hengästyy ja kevyt hiki tulee pintaan. Puhua voi vaikka maisemista. Useimmiten kylläkin omista jutuista.

Jokin yhteinen rutiini on myös hyvä arjen katkaisija. Meillä se on nykyisin vähintään kolme kertaa viikossa toistuva aerobic-jumppa.

Jokin yhteinen ekstriimiharrastus lähentää.

Olen tavannut monia nuoria lesbopareja seinäkiipeilemässä. On pakko luottaa alhaalla köyttä pitelevään kumppaniin, että hän huolehtii turvallisesta paluusta maanpinnalle otteen lipsahdettua seinästä.

Meidän suhteemme alkuaikoina ekstriimiharrastus oli laitesukellus. Kun näkyvyys on kädenmitta ja vesi on jäätävän kylmää, tuntuu turvalliselta tietäessään kumppanin olevan muutaman metrin päässä turvaköydessä ja tulevan apuun jos jotakin sattuisi. Kirkkaissa vesissä, vaikkapa Välimerellä, on huikaisevaa kokea yhteisesti vedenalainen luonto. On kuin liukuisi lähekkäin avaruudessa katsellen epätavallisen kaunista maisemaa.

Yksi ei-suositeltava tapa on hankkia ulkoinen uhka. Meille se tuli pyytämättä. Pähkähullut sukulaiset tekivät elämästämme varsinaisen helvetin joksikin aikaa. Parisuhteemme yritettiin katkaista väkipakolla. Tuki ja turva oli vain oma kumppani. Tuo kokemus luultavasti sitoi meidät toisiimme paremmin kuin mikään muu. Se siis toimi täsmälleen päinvastoin, mitä suku halusi. En kuitenkaan voi kenellekään sitä suositella.

Aikanaan suhteen alkupuolella opiskelimme toisiamme siten, että lattialle asetettiin kynttilä palamaan ja otettiin viinipullo ja kaksi lasia. Puhuttiin yhä uudelleen vaikkapa siitä, mistä kumppanissani pidän, mikä ärsyttää ja minkä toivoisin olevan toisin. Puhujaa ei ollut lupa keskeyttää. Sai puhua niin kauan kuin halutti ja sitten oli toisen vuoro samoista aiheista. Ei väittelemistä. Usein viiniä kului vain tilkka.

Joillekin asioille on hyvä oppia pistämään tiukatkin rajat. Minä olen äidiltäni perinyt nalkuttamisen "jalon" taidon. Mieheni sitä kuunteli jonkin aikaa ja totesi: "Tuo loppuu nyt! Minä en kestä sitä kuulla!" Ymmärsin.

Tässä näitä päällimmäisiä ajatuksia otsikon aiheesta.

Juhani

JuhaniV kommentoi tuota nalkuttamista. Sellainen on tosiaankin ärsyttävää. Ei sitä kuuntele selvinpäin saati kännissä. (Heteropiireissähän on tuttua, että vaimo nalkuttaa miehen juomisesta, ja mies juo, kun vaimo nalkuttaa... Oravanpyörä on valmis.)

Juhanilla oli muutama muukin oiva vinkki parisuhteen hoitoon, mutta kuten hän itsekin totesi, jokainen suhde on erilainen ja jokaisessa suhteessa on erilaiset vaatimukset.

Ihan samaa mieltä en kaikista asioista ole Juhanin kanssa - mutta se mikä toimii meillä, ei toimi välttämättä muilla, ja se mikä toimii muilla, ei toimi meillä. Yhteiset harrastukset ovat toki tärkeä osa parisuhdetta, yleensäkin yhteinen tekeminen; ruuan laitto, tiskaaminen, Pleikkarilla pelaaminen - rajoja ei ole. Jokainen pari kyllä löytää ne yhteiset jutut, jotka kokee omikseen.

Tuo Juhanin mainitsema "ei toivottu tapa" hankkia ulkoinen uhka, on jo aika raju, mutta toki sellaistakin sattuu. Siis sukulaisten painostusta.

Kuitenkin olen edelleen sitä mieltä, että myös omaa aikaa ja omat harrastukset saa olla kuviossa - ei kaikkea aikaa tarvitse yhdessä olla. Eikä kaikkea tekemistä todellakaan tarvitse tehdä yhdessä.

Kävin joskus ensimmäisen parisuhteen aikoina perheterapeutilla, kun asiat alkoivat mennä päin helvettiä ja nehän sitten menivät rytinällä. Jäin keskustelussa alakynteen, koska toinen puhetyöläisen taitavuudella puhui ja narutti terapeuttia mennen tullen ja minä en saanut suunvuoroa ollenkaan. Monesti psykopaatit osaavat esiintymisen taidon ja ovat siinä hyvin lumoavia. He osaavat kääntää asiat aivan päälaelleen.

Nythän me näemme miten osataan valehdella tässä salakuuntelu-oikeudenkäynnissä: " en tunnista itseäni tuosta kuvasta..."( ei en ole koskaan ollutakaan johtaja, vaikka minulla sellainen virka kyllä on")

Arkadas, jatkan vielä sinun kommenteistasi.

Ajatukseni koskivatkin siis sitä, mitä olisi hyvä yhdessä puuhata ja kokea.

Olen samaa mieltä kanssasi, että oma aika, omat harrastukset ja sitten myös omat ihmiset (!) ovat tärkeitä. Ne myös pitävät parisuhdetta kunnossa. Parhaan naisystäväni kanssa on todella virkistävää laskea ajoittain höyryjä ulos juoruamalla vaikkapa miestemme tekemisistä ja erityisesti tekemättä jättämisistä.

Minulla on myös ystäviä, jotka eivät mitenkään kuulu mieheni elämään, vaikkapa vanhoja koulu- ja työkavereita. Heitä tapaan erikseen.

Meillä on elokuvien suhteen täysin päinvastaiset mieltymykset. En voi sietää scifi- ja toimintaelokuvia. Vakavammat elokuvat ovat minun juttujani. Menemme tavallisesti elokuviin yhdessä, mutta eri teattereihin.

Juhani

Antoisia kirjoituksia!

Yksi perusongelma jää - entä, jos kumppani ei suostu lähtemään mukaan. Ei innostu yhdessä tekemisestä. Kieltäytyy näkemästä jopa mahdollista ulkoista uhkaa. Suomeksi sanottuna siis kääntää selkänsä.

Onko mitään muuta tehtävissä kuin tunnustaa tappionsa ja lopettaa suhde?

Niinhän usein eroissa käy. Tuskin on yhtään suhdetta, jossa eroa ei yritettäisi välttää. Kukin omalla tavallaan, omilla eväillään, niin pitkälle kuin kantokyky riittää.

Vaikka olen kyllä kuullut ihmisistä, jotka provosoivat kumppaninsa eroon olemalla hankalia. Syinä olen kuullut mainittavan, että eivät itse halua suoraan asian sanoen laittaa suhdetta poikki.

Tää ei taida osua kovin hyvin samaan linjaan muitten kirjoituksien kanssa, mutta halunpa siitä huolimatta kertoa tästä.

Mulla taitaa olla asiat harvinaisen hyvin. Meillä tulee tässä kuussa kaksi vuotta täyteen, eikä kertaakaan olla riidelty. (No, kerran baarissa jostain turhasta asiasta, mutta alkoholilla oli osuutta asiaan.. ) Asiat ollaan aina selvitetty keskustelemalla. Iltaisin kotona kiehnätään yleensä aina kylki kyljessä kiinni, puhutaan jos on puhuttavaa, mutta voi olla pitkiäkin hiljaisia taukoja ettei kumpikaan sano sanaakaan. Ja se tuntuu aivan luontevalta. Kumpikin kysyy toiselta kotiin tullessa että minkälainen oli päivä, sitä sitten pohditaan yhdessä. "Mä rakastan sua" sanotaan meidän perheessä varmaan 50 kertaa päivässä. Meidän suhteessa on 100 % luottamus. Mun mies tykkää reissata ystäviensä kanssa, usein risteilyllä, monasti myös pitempiä reissuja. Se on yksi asia mikä tekee hänet onnelliseksi, eli en mä halua häneltä matkustelua kieltää. Vastaavasti mulla on omat menoni. Jotkut luonteenpiirteet ovat meillä aivan vastakkaiset, mutta niin kai se on että vastakohdat täydentävät toisiaan..
Laitetaanpa vielä oikein korni loppu eräästä Arja Korisevan ( joka homon suursuosikki.. :D ) laulusta joka ainakin meillä tuntuu pitävän paikkansa..
se on rakkautta oikeaa, kun yhteen kasvetaan
toinen oppiii toisen käytöksen , vihdoin kokonaan.
Ei riitä siihen koskaan vain rakastuminen
vaan rakkaus on tulos vuosien..

Markus, tuossa jutussasi on paljon niitä aineksia, joilla meidänkin suhteemme toimii... Nimenomaan toiselle täytyy sanoa:"Rakastan Sinua!" - hellyydenosoitukset ovat ehdottoman välttämättömiä. Ja ei täälläkään riidelty ole - toki erimieltä asioista on oltu, mutta kun kumpikin perustelee kantansa niin toinen ymmärtää. Ja voi sitä hiukan välillä möksöttääkin... Ei kaiken tarvitse olla paratiisia ja itsestään selvyyksiä. Itselläni möksöttäminen johtuu usein siitä, että olen pettynyt omiin tekemisiini - en ole tehnyt yksinkertaisesti parastani mihin pystyisin. Ja Markus, Arja Korisevan lainaus oli oikein osuva...

Sunshine; totta - vaikeaa tulee olemaan, jos toinen kääntää jatkuvasti selkänsä. Silloin kannattaa yrittää keskustella, miksi yleensä on yhteen päädytty, jos yhteisiä juttuja ei tahdo millään löytyä. Tiedän tapauksia, joissa ollaan yhdessä vain sen takia, että täytyy olla joku kainalossa - silloin ollaan jo väärillä perusteilla suhteessa.

JuhaniV - sanoit että elokuvien suhteen teillä on eri mieltymykset - kai siellä jotain yhteistäkin löytyy?? Emme mekään täysin pidä samoista leffoista, mutta ei se ole niin ehdotontakaan ole, etteikö toisen mieliksi ole katsottu joku pätkä. Yleensä kumpikin ottaa toisen maun huomioon ( vuokraamossa tai leffateatterissa) - ja onhan noita leffoja puolentoista vuoden aikaan varmaan joku 150 - 180 nähty... ( toki nyt muutakin tehdään yhdessä kuin katsellaan leffoja...)

Markuksen kuvaaman kaltaista hyvää on varmasti ollut jokaisen suhteessa. Mikään suhde ei ala ongelmista tai kriisistä, puhumattomuudesta tms. - se on tila joka muodostuu molempien mieliharmiksi.

Arkadas mainitsi, että jotkut ovat suhteessa vain koska eivät halua olla yksin.

Moni näyttää ulkopuolisen silmin roikkuvan suhteessa. Usein kuitenkin kumppaniaan rakastaa yhä, eikä halua päästää irti. Takaraivossa on oletus tai toive, että toinen rakastaa yhtä lailla, kaikesta huolimatta. Koska sitä rakkautta oli, voi olla vaikea tajuta ja hyväksyä, että asiat ovat muuttuneet.

Lopuksi viisuillan pakollinen Abba.

SOS

Where are those happy days, they seem so hard to find
I tried to reach for you, but you have closed your mind
Whatever happened to our love?
I wish I understood
It used to be so nice, it used to be so good

So when you're near me, darling can't you hear me
S. O. S.
The love you gave me, nothing else can save me
S. O. S.
When you're gone
How can I even try to go on?
When you're gone
Though I try how can I carry on?

You seem so far away though you are standing near
You made me feel alive, but something died I fear
I really tried to make it out
I wish I understood
What happened to our love, it used to be so good

...

Arkadas, pohdit josko miehelläni ja minulla olisi elokuvien suhteen yhteisiäkin mieltymyksiä.

Toki käymme yhdessä elokuvafestareilla katsomassa esimerkiksi homo- ja lesboteemaisia elokuvia. Hän kuitenkin valittaa jatkuvasti, ettei niissä ole tarpeeksi äksöniä.

Minä sain aikoinaan rokotuksen tämänkaltaisia elokuvia kohtaan ensimmäisestä Alien-elokuvasta. Hän houkutteli mukaan ja kertoi sen olevan todella hieno scifi-filmi. Minusta se oli aivan kaamea. Voin fyysisesti pahoin. Sellaista en kuuna päivänä halua nähdä. Siihen loppuivat scifit. Niitä on hyllyssäkin vaikka kuinka monta. Saavat olla rauhassa.

Mieheni on elokuvien tehostefriikki. Hän voisi kertoa tuntikaupalla, kuinka eri elokuvien erittäin monimutkaisetkin tehosteet ja naamioinnit on saatu todellisuudessa aikaan.

Niin paljon olen antanut myöten, että Universalin studioilla USA:ssa kävimme katsomassa Terminaattorin 3D-version. Samoin Kadonneen aarteen metsästäjät. Menettelihän se, mutta ei oikein minuun kolahtanut. Lapsille tarkoitettuja juttuja.

Yhteinen harrastuksemme tällä alalla ovat Imax-elokuvat. Kaikki katsotaan, mitä tielle sattuu. Niistä olen nauttinut lähes kaikista.

Juhani

"Mies" se osaa vääntää kielteisen näkökannan asiasta kuin asiasta (sanoma 21).

Suosittelen edelleen omienkin kokemusten kautta parisuhdeongelmiin perheterapeuttia. Toki aitoa psykopaattia hänkään tuskin pystyy auttamaan. Ei terapeutilta mahdottomia voi vaatia.

Kauan sitten huomasimme etääntyneemme henkisesti toisistamme. Yhä vähemmän oli yhteisesti kiinnostavia asioita. Ei ollut mitään riitoja eikä muutakaan sellaista. Kuitenkin selvät merkit olivat siitä, että jos suunta jatkuisi, lähtisimme lopulta omille teillemme jonakin päivänä. Perheterapeutin ansiota on, että elämme edelleen parina yhdessä ja tuntuu yhä tänäänkin kaikin puolin hyvältä.

Juhani

JuhaniV: "Niin paljon olen antanut myöten, että Universalin studioilla USA:ssa kävimme katsomassa Terminaattorin 3D-version. Samoin Kadonneen aarteen metsästäjät. Menettelihän se, mutta ei oikein minuun kolahtanut. Lapsille tarkoitettuja juttuja."

Tulihan se sieltä. Tuo viimeinen lause. "Lapsille tarkoitettuja juttuja" - joista aikuiset ei saa nauttia? Takerrun nyt tuohon juttuun, anteeksi vain Juhani. Käyntikortissasi ei ikää näy, mutta oletan sen olevan hieman vähemmän kuin itselläni (48). Ikäni ei ole minua koskaan estänyt katsomasta "lapsille tarkoitettuja juttuja" - esimerkiksi juuri perjantaina katsoimme Shrek2:n .

Aikuisenakin voi laskea sen lapsen sisältään iloitsemaan, ei aikuisuus ole astumista tosikkomaisuuteen, ja yksinomaan tiettyyn vakavaan käyttäytymismalliin. Ja unohtaa samalla antaa itselleen vapauksia nauttia elämästä. Ei aikuisuus vaadi sinua katsomaan yksinomaan vakavaa draamaa tai dokumentteja. Toki jokaisella meistä on yksilöllinen maku viihteen suhteen, joten en sen enempää siitä.

Arkadas, hyvä pointti sinulta.

Ensin ikäkysymys: ikäsuhteemme ovat toisin päin kuin arvelit.

Meissä jokaisessa on tosiaan lapsi sisällämme. Se voi olla leikkisä, totinen, ilkeä, mitä vain. Lapsessa on myös luovuutemme. Paljonko sille annamme tilaa, onkin eri juttu. Vaikuttaa siltä, että parisuhteen alussa sisäiselle lapselle on paljon tilaa. Hassutellaan ja tehdään kaikenlaista hölmöä ja kivaa. Parisuhteen pidetessä se leikki jotenkin unohtuu tai ainakin vähenee. Mikään ei estä antamasta sisäiselle lapselle tilaa koko elämän ajan. Ne voivat olla pieniä yllättäviä asioita. Halaus ja suukko jossakin epätavallisessa paikassa jne.

Tämän keskusteluketjun teema on "Kun toinen ei kuuntele". Arkadaksen ehdotuksesta lapsen irti laskemisesta voisi olla hyötyä. "Kuuroa" kumppaniaan voi vaikka kutittaa saadakseen kanavan auki, tai syöttää hänelle mielijäätelöään.

********

Elokuvien valintaan vaikuttavista asioista.
Ne ovat vahvasti tunnejuttuja. Jotkin ampumisorgiat ja takaa-ajot eivät minulle vain kolahda. Niistä puuttuu kaipaamani älyllinen puoli ja kässäri on liikaa ennalta arvattava. Ongelmani on se, että tiedänusein jatkon etukäteen. Elokuvateattereissa olen saanut aikaan ärtyneitä reaktioita nauraessani ennen kuin varsinainen pointti on kankaalla edes ilmestynyt. Elokuvissa ei saa nauraa epätahdissa.

Minun sisäinen lapseni nauttii valtavasti monista piirretyistä, lapsille tarkoitetuista elokuvista. Erityisesti, jos käsikirjoitus on hyvä ja graafinen toteutus on miellyttävä.

Juhani

Minua harmitti se, etten ehtinyt ostaa Cukunoorista drag-gueen nukkea, kun ne olivat alessa.

Jostakin saa ostaa homonukkeja, mutta en tiedä onko hesassa yhtään sellaista liikettä.

Minua voisi kiinnostaa keräillä niitä.

RuPaulista on tullut oma nukke. Minusta RuPaulin video oli hyvä ja hauska.

Jollain oudolla tavalla tämä 'miehen' kirjoitus' sopii kun naula päähän viestiketjuun "Kun toinen ei kuuntele"

Minulle tuli tuosta kohdasta "saan päivittäin kertoa samat asiat yhä uudelleen ja uudelleen" mieleen, että kokeeko poikaystäväsi ehkä tämän nalkutuksena? Ehkä hän kokee asian niin päin, että "joutuu kuulemaan samat jutut päivittäin yhä uudelleen ja uudelleen"?

Kuunteleminen on varmasti missä tahansa ihmissuhteessa tärkeää, mutta joskus saattaa olla, että toisen hyvä tarkoitus vääntyy toisen korvissa nalkutukseksi. Tulee mieleen oma äitini, jonka hyvässä tarkoituksessa annettuja neuvoja en aina jaksa kuunnella yhä uudelleen ja uudelleen, vaan päästän ne toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Joissain tapauksissa nuo neuvot ovat yksinkertaisesti sellaisia, jotka eivät ollenkaan sovi minun suunnitelmiini, tai olen jo kokeillut niitä, tai jo kuullut ne monta kertaa aiemmin ja todennut minulle sopimattomiksi, mutta en enää jaksa vastustella, koska siitä seuraa riitaa, vaan ajattelen vain omia asioitani.

Äidiltäni tietysti siedän tällaista, sillä hän on ainoa äiti, joka minulla on tai tulee koskaan olemaan, mutta parisuhteessa tuollainen olisi tuhoisaa. Se Niiskun resepti, kirjoittaminen paperille, on joskus toiminut minun ja äidinkin välillä, ja sitten voi tietysti miettiä uusiksi ne asiat joita haluaa sanoa. Ovatko ne kaikki todella niin tärkeitä että ne on ihan pakko sanoa? Voisiko jokin odottaa sopivaa tilaisuutta sanoa se, vai onko se pakko sanoa ihan heti? Voisiko ne sanoa jotenkin toisin, tuoda esille jossakin yhteydessä.

En tiedä, millaisista asioista haluaisit poikaystäväsi kanssa puhua, ja miten olet asiasi esittänyt, mutta ajatellaan esimerkiksi, että haluat hänen sulkevan hammastahnatuubin hänen käytettyään sitä. Älä sano näin: "Taas se s****nan hammastahnatuubi oli auki! Etkö sinä koskaan opi sulkemaan sitä kun olet käyttänyt sitä? Kuinka monta kertaa tästä pitää oikein sanoa?" Tee näin: anna poikaystävällesi suukko. ota häntä kädestä ja vedä hänet kylpyhuoneeseen. Ota hammastahnatuubi ja sen korkki ja sano: "Näetkö, kun tämän jättää auki niin hammastahna kuivuu/valuu ulos/tms, ja sitten sitä on ikävä käyttää. Voisitko sulkea sen kun olet käyttänyt sitä? Jookos, kulta?" (suukko).

Siis en tarkoita, että huutaisit poikaystävällesi, mutta tämä nyt oli vain esimerkki siitä, että asioita voi tehdä eri tavoin. Voihan olla myös, että poikaystävälläsi ei ole juuri lainkaan kuulomuistia, joten jokin visuaalinen havainnollistaminen voisi edesauttaa muistamista.

Melli, tuo ehdottamasi tapa ilmaista epämiellyttävistä asioista on joidenkin kohdalla jopa toimiva. Valitettavasti on niitä oman navan tuijottajia, jotka toteavat tuollaiseen yksiselitteisesti: " Entä sitten?"

Tosiaan tuolla positiivisemmalla tavalla saa paljon enemmän hyötyä aikaan, kuin negatiivisella nalkuttamisella. ( Ja taas joku lukija ajattelee, että v***n tekopirteät...)

En halua olla ilonpilaaja, mielestäni Mellin kuvaama tapa on oikein suloinen ja sulattaisi ainakin mut koska vaan. Mutta ...

mitäs sitten, kun yrittää em. positiivista lähestymistapaa ja sekään ei toimi? Joskus tilanteet ovat niin tukossa, että toinen ei halua kosketusta, joten spontaanit pusut on poissa laskuista. Myös minkäänlaiset viittaukset mahdollisiin virheisiin voivat vain pahentaa kriisiä. Em. liittyy ehkä lähinnä tilanteisiin, joissa toinen pakenee ja lipuu pois ilman, että koko tilanteesta saa mitään otetta, mikään ei tunnut toimivan. Lopun merkki kenties? Onko kukaan onnistunut kääntämään tälläistä kehitystä?

Sunshine, olen tätä kysymystäsi koettanut pohtia monelta kantilta. Aina kannattaa ensin ajatella suhteen pelastamista. Jossakin kuitenkin raja tulee vastaan, jossa voi todeta ettei parisuhdetta yhdessä asumista lukuunottamattai ole aikoihin ollut. On kysymys kummankin elämästä.

Yksi ajatus tulee tuollaisesta tilanteesta mieleen. Olisiko teillä joku ystävä, jota kumppanisi (oletan, että puhut omasta tilanteestasi) kuuntelisi ja joka voisi saada häneen kanavan auki? Kumppaniltasi voisi puhemiehen kautta tuossa tilanteessa tiedustaa, mitä hän elämältään ja ihmissuhteeltaan juuri nyt odottaa ja toivoo. Jos kanava aukeaa voisi kysyä muutakin hänen aivoituksistaan. Tarkka kuunteleminen tuollaisessa tilanteessa on tärkeää. Oma kommentit ja vastaukset voisi jättää toiseen kertaan.

Juhani

Joo, kyllä tuossa oli osia omasta elämästä, ei ihan kaikki kylläkään. Omat kysymykseni olivat lähinnä vastaisen varalle, sillä suhde on jo päättynyt.

Oikeastaan ainoa pohdinnan kohde on tuo anteeksiantaminen ja uusi mahdollisuus. Mutta en todellakaan tiedä onko sitä järkevää edes pohtia. Keskusteluyhteyttä tuntuu olevan liian vaikea muodostaa, joten liian moni asia jää arvailujen asteelle. Kyllä ne tunteetkin ilman vastakaikua ajallaan hiipuvat lopullisesti.

Niin, en uskokaan että tuo olisi jokin patenttikonsti kaikkiin tilanteisiin. Halusin vain havainnollistaa, miten eri tavoilla asioita voi tehdä. Tuota voi kokeilla, ja jos se ei toimi, niin sitten pitää kokeilla jotain muuta.

Haluan vielä lisätä selvennyksenä, että en vihaa tai syyllistä kumppaniani tapahtuneesta, uskon hänenkin toimineen parhaan ymmärryksensä ja kykyjensä mukaan.

Kyse kirjoituksissani on siitä, että tajuaisin itsekin mitä tapahtui.
Elämä on jatkuvaa oppimista.

Ehkä kannattaisi ottaa huomioon se mahdollisuus, että on kimpassa autistisen kanssa, mistä nimimerkki "just returned" antoi esimerkin toisaalla.

Mielenkiintoista...

Kirjoitukseni oli em. viestissäni ehkä juuri sellaista "autismia" tai minulla ei ollut mitään kommentoitavaa ja olin hajamielinen. Totta on tietenkin se, että välinpitämättömyys millä tahansa tasolla on merkki kiinnostuksen puutteesta tai rakkaudettomuudesta, mistä minulla on hyvä esimerkki: kun kerran valitin yhdelle miesystävälleni sellaista, että miksi meillä ei ole yhteisiä matkoja tms. harrastuksia, hän tokaisi: " Eikö sinulle riitä, että me nukutaan yhdessä?". Riittäisikö teille? Minulle ei riittänyt.

Sunshine, vaikuttaa siltä, että toivot tällä hetkellä lähinnä omien ajatustesi ja tuntemustesi selkiyttämistä suhteessa edelliseen kumppaniisi. Sellaisesta selvittelystä saattaa olla hyötyä pidemmällä tähtäyksellä. Se voi helpottaa uuden kumppanin kanssa aloittamista ja parisuhteen onnistumista. Vanhat haamut pääkopassa vain häiritsevät.

Yksinkertaisinta on purkaa tuntemuksiaan jollekin luotettavalle kaverille, joka haluaa kuunnella. Jos haluat tehokkaampaa tukea, niin voin oman kokemukseni perusteella suositella psykodraamaryhmiä. Niissä käsitellään erityisesti ihmisten välisiä keskeneräisiä asioita. Muitakin suositeltavia psykologisia menetelmiä on.

Juhani

Kiitos vinkeistä Juhani. Minulla on kyllä ystäviä joiden tuki on ollut suunnaton apu. Etenkin sen yhden, joka valitettavasti kohtasi saman elämäntilanteen miltei samanaikaisesti.

Joo, haamut omasta päästä on syytä häätää pois. Tai sanotaanko, että parasta siivota tupa ennen kuin ottaa vastaan uusia vieraita. :)

Sunshine, juu, ne luurangot kannattaa tuulettaa mäelle sieltä kaapista, ennenkuin aloittaa mitään uutta. Itselläni on saattanut mennä useampikin vuosi välissä, ennenkuin on uutta suhdetta uskaltanut entisen jälkeen ajatella...