Kuinka voi keskustella Ranneliikkeessä?
Viime aikoina yksi jos toinenkin keskustelu riippumatta otsikosta tai aiheesta on päätynyt reippaasti ulos aiheesta, usein myös minun henkilööni kohdistuvaksi kritiikiksi taikka vaatimuksiin sulkemisestani keskusteluista.
Minun väitetään joskus lausuneen jotakin, jota en ole oikeasti lausunut. Minulla väitetään olevan ominaisuuksia tai piirteitä, joita en koe omikseni. Minulla epäillään olevan jotain erityisen suurta vaikutusvaltaa Setassa ja Ranneliikkeessä. Olen alkanut miettiä kaikkea tätä eräänlaisena ilmiönä, jonka taustalla on jotain aivan muuta, kuin mitä ilmaistaan suoraan sanoilla. Siitä viitteenä esimerkiksi usea aggressiiviseksikin yltynyt Seta-keskustelu.
Olen koettanut kaikkea tätä ymmärtää taikka tulkita. Ei oikein onnistu. Olen ikäänkuin sisällä tai asianomistajana, enkä pysty nyt näkemään objektiivisesti kokonaisuutta.
Asia olisi jotenkin looginen tai ymmärrettävä, jos Ranneliikkeen ylläpito ja kaikki muut keskustelijat olisivat samassa linjassa asiasta, mutta kun ei.
En pidä itseäni taikka tapaani ilmaista asioita noin runsaan huomion arvoisena. Arvelen, että tässä on kysymys ehdottomasti jostakin muusta.
Voisi olla jonkinlaisen pienen sosiologisen tarkastelun paikka. Olisiko joukossa joku, joka pystyisi katsomaan tilannetta ikäänkuin ulkopuolelta ja kommentoimaan? Se olisi minusta erittäin kiinnostavaa.
Toivotan kaikille oikein hyvää ja rauhallista joulua sekä onnellista uutta vuotta 2005.
Pyydän tässä anteeksi kaikkia joita olen reipaalla ulosannilla loukannut, se ei ollut tarkoitukseni.
Mutta kuten täällä ollaan jo aiksemminkin viitattu koulutuspohjaani joka ei päätä huimaa, elämänkoulu on sitäkin värikkäämpi ollut joten en halitse hienoja sanan käänteitä, joten pahoittelut siitä. Life goes on...
Mutta tässä harkittuani pienen aikaa olen tullut siihen tulokseen ja jättää tämä keskustelu foorumin koska ilmapiiri on muuttunut sen verran radikaalisti ja oikeudentaju on mielestäni on aika yksipuolisesti hämärtynyt. Me kaikki teemme virheitä ja voimme reakoida nopeasti mutta on hyvä osata pyytää anteeksi.
Joten -mango- osasit pyytää anteeksi väärin minuun kohdistunutta raivoasi.....mutta oli kyllä eräs joka osasi vielä heitää vettä myllyyn odottamatta syyteen todenperäisyyttä......
http://ranneliike.net/keskustelu.php?act=rthrd&grpid=1&thrdid=1107 komentti nro: 42 / 48 .....kiitos vaan.
Joten jättäydyn varhais eläkkeelle ja toivon kumminkin kaikille kaikkea hyvää.
Tällä tavalla minä luon yhdenmukaisuutta tähän keskustelu foorummiin eikä se sodi siten "toivottua" ilmapiiriä.
Kiitos kumminkin smo vastauksestasi ja todella no hard feelings, lähden tästä heti vuoden alussa mieheni kanssa 2kk tropikkiin kuhertelemaan/lomailemaan joten se kaamos väsymys kyllä karisee varmasti pois. Trust me!
ps.Jos kova ikävä iskee!!! tai ilmapiiri rauhoituu voin palata joskus asiaan mutta nyt riittää tällä erää.
JuhaniV. Ole hyvä ja jue kommenttini "muslimi -keskustelunaihe-osastolta"
Olen seurannut sivusta mielenkiinnolla tämän foorumin keskusteluja täältä Keski-Euroopasta. Olen tutustunut keskustelijoihin heidän viestiensä kautta, heidän kirjoitustyyleihin, mielipiteisiin, ajatusmaailmaan, jopa tunteisiin. Myös rivien välistä olen voinut lukea paljon, mitä keskustelija (haluaa) vielä viestittää, mihin suuntaan ja miksi.
Joskus viestit ovat saaneet minut hymyilemään, nauramaan, nyökkäämään totta-on, pudistelemaan päätäni ei-ei, ihmettelemään ei-voi-olla-totta, hiljentymään, epäröimään, ajattelemaan tarkemmin, muttei saamaan minua suuttumisen ja tulistumisen tasolle. Tietyn etäisyyden yritän pitää täältä ruudun takaa näkemääni ja lukemaani.
Suurimmalla osalla keskustelijoista on sanottavaa, oli viesti sitten lyhyt tai pitkä, asiaa tai hieman/ täysin teemasta poikkeava. Joukkoon on mahtunut ja mahtuuu myös parin epelin sanapelleily. Nämä osaset kuuluvat keskustelufoorumille, sen luonteeseen.
Samoin kuten viestien sanoittajat. Millainen olisi tämäkin keskustelufoormi, jos me olisimme yhdestä samasta muotista yhtäläisine ajatuksineen? Onneksi meitä on moneksi.
Usein viestiketjut muistuttavat pullataikinaa, joka paisuu yli äyräiden, milloin pikkulasten temmellyskenttää; irvistellään, tönitään, kahistellaan, heitetään kuraa toisen päälle joko yksin tai joukolla yhtä tai toista ryhmittymää vastaan. Milloin se kuvaa monen kokin keittoa, jota jokainen haluaa maustaa ja hämmentää joko myötä- tai vastapäivään.
Syynä ovat eriävät mielepiteet, maut ja tunteet. Osa pitää omia näkemyksiään oikeana, sivustalle-ei-poiketa- periaatteina, oli kyseessä muoti, musiikki, politiikka jne. Mutta liian usein unohdetaan, ettei ole sitä oikeaa, eikä sitä parasta. Vai onko?
Tällöin alkaa eipäs-juupas, puolesta-ja-vastaan- temmellys. Asiasta tuntevien asiantuntijoiden asiatuntemus- sekamelska. Joko tunteille annetaan ohjakset tai tunteet ottavat vallan. Osalla on temperamenttiä, toisilla pelissä lähes kiihkomieli: Ennen kuin ehditään lukea ketjun viimeinen viesti loppuun, on jo klikattu kohta "lisää viesti" ja näppäillään välittömästi omaa näkemystä tunteiden palossa.
Kuinka voi sitten keskustella tällaisillä foorumeilla?
Anonyymisyys on täälläkin tunnusomaista. Kuinka moni tuntee yhden tai usemman keskustelijan henkilökohtaisesti, tietää, tuntee tämän, näiden tavat?
Jos me olisimme paikalla fyysisesti, kätkeytyen naamioiden taakse, käyttäytyisimme toisella tapaa. Mutta vain kirjoitetun tekstin varaan jäävä vuorovaikutus tekee meistä pelkkiä nimimerkkejä ja mahdollistaa tietyn tunteettomuuden.
Mitä sitten tehdä?
- Käyttäytyä paremmin (miten käyttäydyt normaalissa elämässäsi? Olet aikuinen ihminen, etkä uhmaikäinen kakara?)
- Antaa tilaa toisen henkilökohtaisille mieltymyksille ja näkemyksille.
- Kunnioittaa toista ihmisenä, yksilönä iästä, taustasta (koulutus, varallisuus, asema, asuinpaikka, sukupuoli, harrastukset, perhe, ystävät jne) huolimatta.
- Pitää parin minuutin tauko lukemisesta tai pelkästä nimimerkin näkemistä aiheutuneen vereenpaineen kohoamisen jälkeen. Tauolla happihyppely piristää aivoja, lasillinen vettä virkistää ja pelkkä ikkunasta ulos kurkistaminen vie ajatukset muualle. Lue sitten teksti pariin kertaan. Mieti mitä haluat sanoa ja miten. Edellesi on ehtinyt mahdollisesti pari muuta kirjoittajaa, joten tarkista.
Mikäli pahoitat toisen mielen, saat kritiikkiä muilta, mieti mitä teit. Tauko auttaa jälleen. Aikuinen, järkevä ihminen näkee virheensä ja osaa pytää anteeksi, samoin kuin antaa anteeksi ja kiittää.
Nämä olivat (vain) minun näkemyksiäni. Toivon, että joulu "rauhoittaa" mielet.
P.S.: Ei kannata heittää pyyhettä kehään ja luopua pelistä.
Lieber DKNY, hoffentlich sehen wir Dich hier in zwei Monaten? Gute Reise und geniesse die Zeit!
Se on usein pienestä kiinni, jolla pystyy ärsyttämään muita lukijoita. En tarkoita sitä, että pitäisi niin tehdä tai itse (aina) teen siten mutta joko tarkoituksellisesti tai tahattomasti kirjoitettu teksti voi tuntua toisesta ihmisestä ärsyttävältä. Tyylejä on monenlaista, itselläni ainakin helposti kiehahtaa jos joku on olevinaan 'minä tiedä kaiken' -tapaus. En nyt tarkoita, että Juhani V olisi jossain tietyssa tapauksessa ärsyttänyt minua...
Kun kirjoittajalta loppuvat perustelut, mennään henkilökohtaisuuksiin. Se on minulle aina merkki häviön tunnustamisesta väittelyssä/keskustelussa.
Näin myös nimimerkki Pete le Pedé keskusteluketjussa "Muslimipelkoisille...":
"Nyt en millään tavoin halua henkilökohtaisesti loukata Juhania, mutta ....
... minun sanavarastossani 'Draamaterapeutti' on samassa luokassa kuin Aromaterapeutti, Homeopaatti ja kristallikiteillä parantaja."
Tätä kutsutaan metapuheeksi. Alkulauseella muka oikeutetaan juuri se, mitä väitetään ETTEI tehdä, eli loukata ja sitten tehdään juuri sitä. Metapuheeseen ei myöskään kuulu mitenkään perustella väittämiään. Ylläoleva lainaus on oppikirjaesimerkki juuri sellaisesta. Kiitos.
Tämän perusteella jätänkin lopun sanomasta huomiotta.
Juhani
Juu, ja kyllä yhden henkilön keskustelualueen lähes jokaiseen viestiin vastaaminen alkaa ärsyttämään: lukijasta vaikuttaa niin kuin hän keskustelisi lähinnä itsensä kanssa. Ja muiden mielipiteet jäävät tämän vuoksi varjoon.
Eli kannattaisi välttää puuttumasta joka keskusteluun ja keskittyä niihin aiheisiin harkiten, joihin on jotain sanottavaa ihan oikeesti.
Toivottavasti JuhaniV:n ainoa vaikutin kirjoittelemiselleen tänne ranneliikkeeseen ei ole kilpailu väittelyssä/keskustelussa.
Viisas väistyy. Viimeistään huomattuaan, että vastassa olevan keskustelukumppanin taktiikka on tankata niin kauan, että vastapuoli väsyy. Mutta ehkä sekin pieni voitto tulee tarpeeseen. Kukkulan kuninkaana on sitten kiva keskustella itsensä kanssa.
En voi kuin hämmästellä täällä erään ihmisen ylimielisyyttä.
Olisiko kyseessä "narsismi" hänen vaivanaan?
Todella masentava asenne kumminkin, ehkä kysessä on jonkinlainen Imaani-kompleksi.
En usko että täällä on kyseessä kilpailu kuka voitaa vuoden lopussa vai onko?
Kuvio näissä riidoissa näyttäisi olevan, että ärsyttävään kirjoitukseen reagoidaan kirjoittamalla vielä ärsyttävämpiä vastineita, ja riita sen kuin lihoaa.
Ilmeinen ratkaisu olisi lisätä järjestelmään suodattimet. Lukija voisi poistaa näkyvistä sellaisten kirjoittajien tekstit, joiden lukeminen säännönmukaisesti aiheuttaa verenpaineen kohoamista. Pitäisi onnistua evästeillä myös ei-rekisteröityneille käyttäjille.
Saman filtteröinnin voisi kukin tietenkin hoitaa omassa päässään. Joskus suvaitsevaisuutta on, ettei kiinnitä toiseen mitään huomiota.
Suodattimet evästeillä onnistuu varmasti teknisesti, mutta käytännössä ne ovat mahdottomia. Jaetut koneet (koulu, kirjasto, nettikahvila, työpaikka ja miksi ei vaikka kotioloissa) tekevät tämän hirvittävän epäkäytännölliseksi. Evästettä kun ei saa mukaansa (helpolla) ja se on vielä kaiken lisäksi selainkohtainen. Vanhentuakaan tuollainen eväste ei kovin äkkiä voisi, sillä silloin suodattimet pitäsi rakentaa joka kerran uudelleen.
Rekisteröityneille tämä ei olisi (ehkä) hirveän vaikea edes rakentaa. Silloin "filtteritiedot" voisi tallentua ranneliikkeen tietokantaan osaksi käyttäjätietoja.
Toisekseen, filtteri saattaa suodattaa vääriä ihmisiä, jos suodatetaan pelkän nimimerkkiin perusteella. En tiedä kuinka moni ennen minua on kirjoittanut tällä nimimerkillä, joten saattaisin joutua turhaan muiden filttereihin.
Yhteenveto: filtteröidä voisi luotettavasti ainoastaan rekisteröityjä nimimerkkejä ja filtteröinti toimisi käytännössä ainoastaan rekisteröidyillä tunnuksilla sisäänkirjautumisen jälkeen. Efekti ja hyöty olematon, sillä useimmiten haluttaisiin ehkä filtteröidä juuri näitä nimettömiä, rekisteröimättömiä huutelijoita (kuten minä :-) ).
Joten, jos tuosta haluttaisiin järkevä ja toimiva systeemi, pitäisi tänne olla rekisteröitymispakko. Ja se taitaa sotia Ranneliikkeen ideologiaa vastaan. Muilla forumeilla rekisteröintipakko on yleensä käytössä, lukuunottamatta esim. näitä jippiin, suomi24 ja koodi.net:n forumeita, joissa vapaan kirjoittelun seurauskin on kyllä nähtävissä..
Kokonaan eri asia vain, onko filtteröinti järkevää. Uutisryhmissähän tämä on mahdollista (plonkkaus, kill-file), mutta siellä news-ohjelma tekee suodatuksen. Kaikki vähänkin enemmän keskustelupalstoja käyttävät ihmiset osaavat kyllä filtteröidä mielessään ja ennenkaikkea olla provosoitumatta.
Idea sinänsä ei ollut minusta lainkaan huono. Käytännön tasolla kuitenkin hieman ongelmainen..
Toden totta tämän saitin keskustelujen taso on päässyt väliin hieman notkahtelemaan. Erityisesti minua on hämmästyttänyt Juhani V:hen ja Setaan kohdistunut, väliin hyvin railakaskin arvostelu.
Toisaalta Seta on julkinen yhteisö, rekisteröity yhdistys, jonka asioista saa ja tuleekin keskustella julkisuudessa. Juhani on virkansa puolesta jollain lailla julkisuuden henkilö. Julkisuuteen liittyy aina myös se, että joutuu kestämään myös julkista arvostelua. Toivottavaa tietysti olisi, että arvostelu pysyttelisi asialinjalla, ja että asiat kiistelisivät, eivät ihmiset. Valitettavasti tämä ei aina onnistu. Jos joku ei minua usko, niin soittakoon Martti Ahtisaarelle ja kysyköön, mitä tämä piti Iltalypsy-ohjelmasta.
En minäkään pysty löytämään yhtä selitystä sille, miksi Setan ja Juhanin arvostelu on ryöpsähtänyt käyntiin tällä palstalla. Eräs syy on varmasti se, että Suomessa ei Setafoorumin ja tämän Ranneliikkeen lisäksi juurikaan ole tällaisia homoille ja lesboille tarkoitettuja keskustelupalstoja. Setafoorumille ei voi kirjoittaa rekisteröitymättä, ja siellä moderaattorien linja on yleensä tiukahko, mitä tulee asiattomuuksiin. Useilla keskustelijoilla on varmasti vielä sen verran häpyä, etteivät he rohkene mennä moitiskelemaan Setaa ja Juhania Setan omalle palstalle. Täten kirjoittelu Ranneliikkeeseen on sekä helpompaa että jotenkin soveliaampaa.
Joka tapauksessa minä arvostan Juhanin tekemää työtä sekä hänen kannanottojaan, vaikken läheskään aina ole samaa mieltä hänen kanssaan.
Eikö yksinkertaisin filtteri ole se, että jättää lukematta viestit, jotka eivät itseä kiinnosta. Minua ei ainakaan kiinnosta pennin vertaa homoruikutus, meikkivihjeet ja sen sellaiset, mutta mieleenikään ei tulisi mennä ko keskusteluihin vinkumaan, että ne ovat tyhmiä ja että ne pitäisi kieltää.
Jos jokin keskustelu tai keskustelija ei kiinnosta tai aiheuttaa näppylöitä, hypätkää ylitse herrajjesta. Mä en kestä tätä ainaista vinkunaa ja valitusta! Eikö joskus voisi nähdä enemmän niitä positiivisia puolia?
"Eikö yksinkertaisin filtteri ole se, että jättää lukematta viestit, jotka eivät itseä kiinnosta. Minua ei ainakaan kiinnosta pennin vertaa homoruikutus, meikkivihjeet ja sen sellaiset, mutta mieleenikään ei tulisi mennä ko keskusteluihin vinkumaan, että ne ovat tyhmiä ja että ne pitäisi kieltää."
Juuri näin! Paremmin sitä ei voisi sanoa. Mielipiteitä saa olla, mutta joskus vain on parempi pitää ne omana tietonaan.
Yleensähän se on niin,että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaankin .Keskustelut yleensäkin ryöpsähtävät ja mielestäni se on merkki siitä, että asia lukijoita kiinnostaa ja täällä on aina meneillään jokin kiva ja kiinnostava aihe. Toki se ryöpsähtäminen ei saa mennä loukkauksien asteelle.
Itse pidän tästä sivustosta.Olen saanut kritiikkiä ja varmaan aiheestakin. Mitä se sellainen keskustelu on, jos kaikki ovat samaa mieltä.Enkä nyt ihmisten kielenkäytössäkään ole huomannut kummempaa kuin yleensäkään vapaassa keskustelussa.Suurin osa tämän sivuston keskustelijoista (99%) kirjoittelevat tosi fiksusti toisia loukkaamatta. Prosenttiluku saattaa olla jopa suurempikin.Tosi kivaa porukkaa täytyy myöntää!!
Ehh...
...ja tämä liittyy ranneliikkeeseen siten, että...???
..näemme minkälainen heppu JuhaniV on ja mikä on hänen hallinnoimansa ja täällä paljon mainostamansa Setafoorumin(epä)suosion salaisuus. Osanottoa ja suosiota on helppo paisutella..
Valitan.
En vieläkään onnistu näkemään yhteyttä toisaalta ranneliikkeen ja sen sivuilla keskustelemisen ja toisaalta nimeltä (nimimerkiltä) mainitun yksityishenkilön ranneliikkeeseen liittymättömän toiminnan välillä.
Joo, eikö nyt ton JuhaniV:n mollaamisen voi jo lopettaa. Samoin Setan.
Hymyä huulen hieman, boys.
Tämä on muutunut niin vakavaksi foorumiksi että.
Samalla haluaisin muistuttaa turha toivo että "me" olisimme kaikesta samaa mieltä.
Toivon tulevaisuudessa täällä mielipiteitään laukoville, muistavan...ei ole yhtä totutta vaan monta näkemystä.
Niihin on voinut vaikuttaa ihmisten eri tilanteet koska me kaikki emme ole eläneet samanlaista elämää.
Enkä usko että tämä on niin vakamielinen foorumi jossa vain neuvotaan hätään/hämilleen jotuneita homoja.
Enkä usko että tämä on kenenkään yksityinen: "Minäpä tiedän kaikesta kaiken-foorumi, pidemmän päälle se on raskasta.
Minulla on kokemusta siitä vanhalla duuni paikallani....pomoni.
Lebe wohl, alle zusammen.
Kylla se ottaa paahan kun joku mielenliintonen keskustelu menee parin tyypin henkilokohtaseksi valienselvittelyksi pseudoalykkailla sarkastisilla hirvean pitkilla kirjeilla. Vittuun vaan tollaset listoilta!
Kaikkihan me haluamme loistaa edes jollakin alueella. Ne jotka eivät loista DTM:ssä ja vastaavissa paikoissa viikonloppuja, pätevät esim. tämän tyyppisissä keskustelufoorumeissa ;)
No, tosiasiahan on se, että meissä jokaisessa on sen verran narsismia että haemme tietoisesti ja tiedostamatta huomiota ja hyväksyntää osaksemme sekä kilpailemme lajitovereittemme silmissä paremmuudesta. (Itsekkyys on jo ihmisen lajin säilymisenkin kannalta ollut ja on elinehto.)
Minä esim. joka toimin taiteiden eri alueilla tunnustan rehellisesti hakevani huomiota, ja sen kautta ehkäpä sosiaalista ja taloudellistakin statusta.
Taiteilijat ovat erityisen itseriittoista sakkia, sanotaan, ja ehkäpä se pitää paikkansa - sillä jos ajattelen esim. mikä on lopulta intentio/motiivi tehdä taidetta, säveltää musiikkiteos tai kirjoittaa kirja? - Vaikka intentio olisikin esteettinen tms. - motiivi on se, että minulla on sellaisia taitoja joita haluan näyttää kanssaihmisille - minä olen siis sen verran ylempänä muita ihmisiä, että muiden ihmisten tarvitsee kuunnella ja nähdä mitä minulla on sanottavana - näin ollen taiteilija kokee aina olevansa kanssaihmisiä arvokkaampi.
Ne taas jotka eivät ole taiteellisesti lahjakkaita ovat keksineet oman tapansa päteä, kuten esimerkiksi yritys loistaa omalla älykkyydellä - eli, minä tiedä kaiken! - kuten tuossa aikaisemmassa jutussa yhden kirjoittajan viittaus omaan pomoonsa.
Eli eikö anneta ihmisten päteä sillä missä kukin tuntee tarvetta päteä? Eikös juuri tuo kamppailu paremmuudesta ja jännite ihmisten persoonallisuuksien välillä tee elämän mielenkiintoiseksi ja haastavaksi. Eli loistakaa kaikki tahoillanne rakkaat sedät ja lapsukaiset!
Suhteutetaanpa asioita hieman.
Olen jonkin aikaa vertaillut Ranneliikkeen eri kirjoittajien "käsialoja". On aivan ilmeistä, että täällä on joko yksi tai kaksi kirjoittajaa, jotka käyttävät hyvin monia eri nimimerkkejä. Hän/he ovat myös ärhäkkäimpiä ottamaan kantaa minun kirjoituksiini ja Setaan. Heillä on jotakin pahasti hampaankolossa Setaan päin ja minuun on vapaaehtoistoimintani vuoksi liimattu Seta-tarra. Toki lisänä on muita vakiomarisijoita pari kolme.
Heidän tyyliinsä kuuluu piikittely taikka jokin ärhäkkä heitto. Kun pyytää perusteluja, niitä ei juuri koskaan tule.
Arvelen edellä kuvaamani joukon ehkä yhden käden sormilla laskettavan kokoiseksi.
Kun tuota joukkoa vertaa ylläpidon ilmoittamaan yli viiden tuhannen viikottaisen eri kävijän määrään, niin marisijat ovat tässä kokonaisuudessa todella mitätön, mutta äänekäs vähemmistö. Vääjäämättä tulee mieleen uskonnollisista piireistä nk. polvirukoilijoiden ryhmä, joka on myöskin erittäin äänekäs ja erittäin pieni. Heillä on todellisuudessa varsin vähän kannatusta seurakunnissa.
Epäilen monien nimimerkkien käytöllä tavoiteltavan sellaista mielikuvaa, että olisi olemassa jonkinlainen isompikin vastustajien joukko.
Juhani
Rekisteröitymättömien osallistumista keskusteluihin voisi rajoittaa esimerkiksi sallimalla lukemisen mutta estämällä kommentit? Keskustelujen taso on tällä hetkellä tosi alhaalla, agressiivista hyökkäilyä ja asiatonta räyhäämistä on miltei joka ketjussa, esimerkiksi ->
HELVETTI
27.12.2004, 19:17
Ja sitten avasin toisen ketjun. Ja vitun vittu: Juhani V:hän se siellä taas laukoi mielipiteitään. Pidä ukko turpasi kiinni!!!
8 / 11 ^
ja rasittavaa tarkoitushakuista provosointia on kosolti. Tietysti täysin avoimella foorumilla on omat hyvät puolensa mutta tämä keskustelufoorumi on tällä hetkellä jo niin asiaton ja levoton etten jaksa suhtautua siihen enää vakavasti. Ruotsalaisen qx:n ylläpitäjät ovat rajoittaneet keskustelufoorumiaan toistuvien rienauskampanjoiden takia: vain rekisteröityneet voivat osallistua ja vain vähintään viikon jäseneinä olleet voivat aloittaa keskusteluja. Lisäksi on asetettu yläraja sille kuinka monta ketjua tunnissa voi aloittaa jotta ylläpito ehtii siivoamaan pahimmat asiattomuudet. On hauskaa kun katto voi olla korkealla ja ihmisten erilaisuus on piristävää, vihamielisyydellä ja asiattomuuksilla vain ei ole sen asian tai sananvapauden kanssa mitään tekemistä. Lisäksi olen sitä mieltä että näihin aggressiohäiriöisiin kannattaa ottaa tiukka pedagoginen asenne: Näin - Ei - Täällä - Käyttäydytä.
Miksi kiittäminen on niin kiellettyä?
Keskustelussa Islamin käsikirjasta nimimerkki "Olipa Ylläri" moittii minua siitä, että annan kirjoittajalle kiitosta. Aikaisemmin joku kirjoituksiani moittiessaan luki yhdeksi viakseni sen, että olin antanut jollekin julkisesti kiitosta.
Tällainen asenne antaa aihetta pohdintaan.
Olin eilen junnujen (7-8 v.) jääkiekkoryhmän huoltajana. Yhdelle pojista kaikki oli vaikeaa, varusteiden pukemisesta lähtien. Kentällä sitten selvisi syy: "Kun isä ei ole tullut katsomaan peliäni". Ohjaajilta sain tiedon, että isä oli lupauksistaan huolimatta unohtunut aina aikaisemmin kaljalle pubiin. Nyt hänelle oli erikseen soitettu, että pitää tulla. Isää ei nytkään näkynyt. Muutama tuhti kannustus pojalle saivat hänet muiden mukaan pelaamaan.
Vuoro oli jo aivan lopuillaan, kun pojan nuori isä ilmaantuikin kaljakaverinsa kanssa kaukalon reunalle. Poika oli jo lopettanut pelaamisen. Pakotin hänet takaisin jäälle näyttämään isälle muutaman laukauksen.
Isältä ei herunut pojalleen kiitoksen sanaa. Vain selittelyä, miksi hän oli muistanut ajan väärin ja runsaasti lupauksia, että tulee varmasti katsomaan seuraavalla kerralla ja kuinka pojalle hankitaan muka uusia varusteita. Isä pohjusti valmiiksi seuraavan pelikerran pettymystä. Hän tuskin silloinkaan sinne ilmestyy. Sisälläni kiehui niin, että olisin voinut potkaista isää johonkin arkaan paikkaan.
Mikä kumman juttu tämä kiitoksen ja tunnustuksen torjuminen meissä suomalaisissa oikein on? Tuolle pojalle olisi todella tärkeää saada isältä tunnustus. Sitä isä ei osaa tai pysty antamaan. Me kaikki kaipaamme joskus myönteistä palautetta. Koska se on kiellettyä tai sopimatonta tässä kulttuurissa, sitä ei myöskään anneta. Tätä tilannetta en oikein vielä ymmärrä.
Mitäpä, jos ihan opettelisimme antamaan kanssaihmisillemme tunnustusta heti, kun siihen ilmaantuu syy.
Nimimerkille Olipa Ylläri kiitokset mielenkiintoisen aiheen nostamisesta esille.
Juhani
Ei kannata yleistää kiittämättömyyttä koskemaan 'meitä kaikkia suomalaisia'. Se ei pidä paikkaansa. Toki tähän katajaiseen kansaan mahtuu monenlaista kulkijaa ja käyttäytyjää, mutta mielestäni suomalaiset eivät ole kovin huonoja tässä(-kään) asiassa... sitä kaivattua positiivisuutta kehiin ja nokka ylös! :-)
Taas tätä samaa marinaa,että täällä ollaan jotenkin erityisen töykeitä,epäkohteliaita. Höpölöpö!!!Minusta näihin sivustoihin kirjoittaa harvinaisen fiksua porukkaa.Ainahan jokin jotakin kiukuttaa tai ärsyttää.Mielestäni mielipiteen rajoitukset tuntuvat vähintäänkin liiotelluilta (rekisteröinnit ja muut ...). Se vain saisi tästäkin sivustosta tasapaksua löpinää.Samanmielisten saivartelua. Tuskin nämä sivut enää sitten paljoakaan ketään kiinnostaisi.Joitakin "rajoitettuja " sivustoja seuranneena olen huomannut, että niiden keskustelun taso on yhtä tyhjän kanssa.Ei niitä "selväpäiset " seuraa. Ne ovat täynnä tyhjää jorinaa.
Annetaan tämä sivuston olla vain tälläinen mahtava avoin foorumi.Annetaan kaikkien kukkien kukkia.Luulisi aikuisten ihmisten osaavan olla ja käyttäytyä aikuismaisesti. Itse seurailen tätäkin sivustoa -en nyt ihan säännöllisesti- aika usein kuitenkin . Kirjoitan ajatuksiani, jos siltä tuntuu. Jos joku ei tykkää, niin olkoon tykkäämättä.Jos joku on eri mieltä kanssani ,sekin on ihan ok.Ei se minua haittaa.Jos joku vastaa minulle kirpakasti takaisin,hänellä lienee siihen syynsä.En menetä yöuniani sen takia.Loukkauksia pidän sivistyksen puutteena ja siihen en pysty juurikaan kenenkään kohdalla puuttumaan.Omalla järjellään täällä jotain ajattelee.
Tämäkin sivusto saattaa monelle olla henkireikä elämän paineessa ja siksi tarpeellinen.
Taas tätä samaa marinaa,että täällä ollaan jotenkin erityisen töykeitä,epäkohteliaita. Höpölöpö!!!Minusta näihin sivustoihin kirjoittaa harvinaisen fiksua porukkaa.Ainahan jokin jotakin kiukuttaa tai ärsyttää.Mielestäni mielipiteen rajoitukset tuntuvat vähintäänkin liiotelluilta (rekisteröinnit ja muut ...). Se vain saisi tästäkin sivustosta tasapaksua löpinää.Samanmielisten saivartelua. Tuskin nämä sivut enää sitten paljoakaan ketään kiinnostaisi.Joitakin "rajoitettuja " sivustoja seuranneena olen huomannut, että niiden keskustelun taso on yhtä tyhjän kanssa.Ei niitä "selväpäiset " seuraa. Ne ovat täynnä tyhjää jorinaa.
Annetaan tämä sivuston olla vain tälläinen mahtava avoin foorumi.Annetaan kaikkien kukkien kukkia.Luulisi aikuisten ihmisten osaavan olla ja käyttäytyä aikuismaisesti. Itse seurailen tätäkin sivustoa -en nyt ihan säännöllisesti- aika usein kuitenkin . Kirjoitan ajatuksiani, jos siltä tuntuu. Jos joku ei tykkää, niin olkoon tykkäämättä.Jos joku on eri mieltä kanssani ,sekin on ihan ok.Ei se minua haittaa.Jos joku vastaa minulle kirpakasti takaisin,hänellä lienee siihen syynsä.En menetä yöuniani sen takia.Loukkauksia pidän sivistyksen puutteena ja siihen en pysty juurikaan kenenkään kohdalla puuttumaan.Omalla järjellään täällä jotain ajattelee.
Tämäkin sivusto saattaa monelle olla henkireikä elämän paineessa ja siksi tarpeellinen.
Keskustelun tason nostaminen voisi alkaa ihan hyvin siitä, että keskustelualueille kirjoittaminen vaatisi käyttäjätunnuksen luomisen. Varmastikaan se ei kenellekään ole mitenkään ylivoimaisen vaikeaa ottaen huomioon että viestienkin kirjoittaminen onnistuu näiltä rekisteröitymättömiltä käyttäjiltä.
Samalla se loisi jonkinlaista uskottavuutta enemmän tälle sivustolle vaihtoehtona nykyiselle paskanjauhannan leimalle. Melko varmasti moni kirjoittaa tänne useammalla nimimerkillä ja joskus jopa tuntuu, että jotkut kommentoivat itseään heti oman viestinsä perään eri nimimerkillä saadakseen enemmän huomiota.
Seuraavaksi joku varmaan torjuu tällaisen jo aiemmin esitetyn ehdotuksen "kukkien kukkimisella" tai jollain muulla, mutta rekistöröitymisen vaatiminenhan ei ole mitenkään kohtuutonta ja kyllä se on sen arvoista, jos sillä voitaisiin hillitä keskustelujen etenemistä asiasta hillomunkkiin.
Uskon kuitenkin, että tämä pysyy tällaisena solvausten ja asiattomuuksien "niittynä", jossa kukat saa kukkia jatkossakin, mutta teidän kaikkien kukkien kannattaa ottaa enemmän muita käyttäjiä ja oman viestin asiallisuutta huomioon ennen kuin painelette nappuloita ja aloitatte riidanhakuisia viestiketjuja.
Yksi juttu, mikä erityisesti ainakin minulta on mennyt yli ymmärryksen on se että miksi täällä monissa ketjuissa toistetaan sitä yhtä ja samaa asiaa ja usein mustamaalataan tietyt asiat keinoja kaihtamatta. Henkilökohtaiset riidat ja ristiriidat voi hoitaa aivan siististi aivan oikeassa elämässä kasvotusten, sähköpostilla, puhelimitse tai vaikkapa tekstarilla. Niitä ei mielestäni tarvitse tuoda tänne.
Toinen juttu on se että palaute ravintoloille ja muille vastaaville tahoille menee paremmin sitä asiallista ja oikeaa kaavaa pitkin, eli ottamalla yhteys kyseiseen tahoon suoraan. Ei täällä ja jauhaa sitten puoli vuotta samaa paskaa useissa eri ketjuissa.
Mitäs mieltä muut ovat? Siis aikuisten oikeasti. :)
Niewazne kirjoitti: Seuraavaksi joku varmaan torjuu tällaisen jo aiemmin esitetyn ehdotuksen "kukkien kukkimisella" tai jollain muulla, mutta rekistöröitymisen vaatiminenhan ei ole mitenkään kohtuutonta ja kyllä se on sen arvoista, jos sillä voitaisiin hillitä keskustelujen etenemistä asiasta hillomunkkiin.
Uskon kuitenkin, että tämä pysyy tällaisena solvausten ja asiattomuuksien "niittynä", jossa kukat saa kukkia jatkossakin, mutta teidän kaikkien kukkien kannattaa ottaa enemmän muita käyttäjiä ja oman viestin asiallisuutta huomioon ennen kuin painelette nappuloita ja aloitatte riidanhakuisia viestiketjuja.
Yhdenmukaisuutta jopa mielipiteissäkin? Kuulostaa tutulta.
Silloin kannataa perustaa oma juttu foorumi jossa kaikki on samaa mieltä, ehdotan samalla yhteiseksi lomapaikaksi Pohjois-Koreaa.
Siellä myös tämä yhdenmukaisuus on toimii koska on olemassa vain yksi ja ainoa Oikea mielipide.
Pitänee vielä kirjoittaa muutama rivi; Ensinnäkin olen aivan samaa mieltä kuin oranssi. Voisin tuohon lisätä vielä sen, että ehkäpä tämän foorumin varsinainen "ongelmaryhmä" onkin juuri nuo keskiluokkaiset marisijat, jolle elämä on vain tyhjänpäiväistä mitätöntä "turvallista" jorinaa missä värikkäät mielipiteet ja mielenilmaisut ovat häiritseviä ja rikkovat heidän kauniin tylsän elämäänsä harmonian. (Tähän kuuluu vielä huumorintajun puuttuminen) Itse kirjoitan ajatuksiani, jos siltä tuntuu. Jos joku niistä ei pitä, niin enhän minä sille mitään voi. Jos joku on eri mieltä kanssani, sehän vain tuo mielenkiintoisen asetelman ja mahdollisuuden keskustella asiasta, että monia eri puolia asiasta tulisi esille. Ei minuakaan häiritse jos joku vastaa minulle kirpakasti takaisin, hänellä lienee siihen syynsä -aivan kuten oranssikin kirjoitti. Eli ne jotka ärsyyntyvät pienestä saisivat katsoa peiliin. En tietenkään tarkoita tässä epäasiallista käyttäytymistä missä puututaan henkilökohtaisuuksiin ja haistatellaan jne.
"Meidän Juhanimme" kanssa olen samaa mieltä siitä, että kiitos on asia, joka niin monelta suomalaiselta jää puuttumaan. Kyllä sitä jää miettimään kun ei osata tervehtiä, kiittää, toivottaa esim. hyvää matkaa, tai toivottaa yleensä mitään. (ja vielä oikealla, korrektilla tavalla) Ilmeisesti minussakin on sen verran pilkkusieluisuutta, että en voi oikein ymmärtää esimerkiksi hyvänyöntoivotusta muodossa "öitä". Mitä ihmettä tuo oikein tarkoittaa? Eikö kyse ole yö-sanan monikkomuodon akkusatiivimuodosta...? Kyse ei ainakaan ole toivotuksesta. Tai, en ehkä olekaan pikkusieluinen vaan tuo öitä-juttukin kuuluu vain mitättömien keskiluokkaisten tylsimysten elämänkoodeihin samalla tapaa kuin esim. radio novan kuunteleminen ja tipaton tammikluu. :))
Jatkan vielä Chironin ajatusta kiittämisestä. Ehkä vaikkapa "öitä" on kuitenkin toisen ihmisen jonkinlaista huomioon ottamista, edes pikkuisen. Huonompana vaihtoehtona senkin toivotuksen unohtaminen.
Minua on alkanut närästää täälläkin vierailevat, opinnäytetöihinsä apua pyytävät henkilöt. Heidän oletuksensa tuntuu useimmiten olevan se, että me vähemmistössä kiitollisina riennämme heitä auttamaan, kun he ovat jalomielisesti valinneet meitä sivuavan aiheen. Kun sitten on autettu, ei muistaakseni kertaakaan ole kiitosta kuulunut.
Olen osallistunut useisiin "homohaastattelututkimuksiin". Olen ilmaissut selkeästi, että haluan tuloksen luettavakseni ja Setalle oma kappaleensa. Harvassa ovat ne kerrat, jolloin toiveeni on toteutunut. Tästä myönteisenä esimerkkinä Juha Jämsä, joka huolehti siitä, että sain varmasti hänen tekemänsä isätutkimuksen luettavakseni.
Täällä Ranneliikkeen keskusteluissa nimimerkki Agradon tapa toimia on hyvä. Hän esitti selkeän ja rajatun kysymyksen kommentoitavaksi. Saamistaan vastauksista hän kiitti kohteliaasti. Agrado taitaa olla hyvää ainesta diplomaatiksi.
Juhani
”Toinen juttu on se että palaute ravintoloille ja muille vastaaville tahoille menee paremmin sitä asiallista ja oikeaa kaavaa pitkin, eli ottamalla yhteys kyseiseen tahoon suoraan.”
Valitettavan usein ainoa reaktio, joka tapahtuu annettaessa palautetta suoraan ravintolaan, on olkapäiden kohautus ja kaikki jatkuu ennallaan.
Minkä tahansa julkisen median kautta perille menevä kritiikki sen sijan johtaa todennäköisemmin muutoksiin.
Eli mitäpä parista rutisijasta, mutta tuhansien ihmisten luettavissa oleva kritiikki pistää jo ajattelemaan.
Mm Royal –ravintolat pitävät imagoaan kunnossa antamalla lehdistökortin omistaville tuntuvan alennuksen aterioista. Niinpä esimerkiksi Kauppalehti oli muuttanut ko yhtiön Elite –ravintolan nimen vain erääksi Töölöläiseksi taiteilijaravintolaksi kriittisessä mielipidekirjoituksessa.
Pikkusen ohi aiheen, mutta eivät kaikki ravintolat ole välinpitämättömiä kielteistä palautetta kohtaan.
Irokeesin esimerkiksi ottama Royal-ketju on ainakin minun antamaani palautteeseen vastannut poikkeuksellisen kiitettävästi. Eikä nyt tulee mieleen yhtään muutakaan, joka ei olisi vastannut palautteeseen.
Ehkä kyse on siitä kenelle valittaa! Esimerkiksi stokkan kanssa on ongelmatilanteissa ollut rasittavia vaikeuksia kunnes on reklamoinut tarpeeksi ylös.
Niewazne - kiitos järkevästä puheenvuorostasi. Olen samaa mieltä.
Dick D - Kiitos. Hyvä, että edes joku on samaa mieltä.
Mina ainakin haluan kiittaa Ranneliikkeen yllapitajia meidan kaitsemisesta - minusta naita kirjoituksia on ollut hyva seurata. Samoin haluaisin kiittaa useita kirjoittajia, joiden kirjoituksista olen oppinut jotain: Public Eye, Vikkari, JuhaniV, JormaH, Pete (Alander), Peter, Mare, Mango, mies, Pojotor, Martin vain muutamia mainitakseni.
Olen tänään vapaapäivänäni kirjoittanut jo useampaankin ketjuun. Kyllä nyt säikähdin uutena osallistujana kun luin JyrkiL:n aloittaman kirjoitusketjun herkuista. Hän lopetti kirjoittelun parista syystä.
Näinkö täälläkin ovat asiat että haukutaan etc. Ei ihme jos moni osallistujista lopettaa kirjoittelun. Kuinkahan kauan minä täällä kestän?
Valitettavasti näitä elämäntaparutisijoita riittää, joille mikään ei ole koskaan missään tapauksessa hyvin. Kaikesta pitää ehdottoman varmasti kaivella se kielteinen puoli esiin - ja mieluiten olla olematta mitenkään rakentava asian suhteen.
Suosittelen, että jätät yksinkertaisesti lukematta sellaiset viestit, tai et ainakaan välitä niistä.