Fennoagorafobia
Onkohan laisiani tapauksia muitakin täällä...
Eli juttu on niin, että tulen kaksoiskansallisesta perheestä. Eurooppalainen puoleni on tosi sosiaalinen ja pirteä. Perheen kanssa tai ulkomailla ollessani olen poikkeuksetta aika rohkea ja avoin. Mutta kun olen Suomessa suomalaisten kanssa, takertuvat sanat puoliväliin kurkkua, vaihtuu ilme epäröiväksi ja hermostuneeksi, tunnen oloni rumaksi ja sosiaaliseksi tolvanaksi ja käännyn sisäänpäin melkein masennukseen asti.
Jotenkin tämä ympäristö tuntuu niin emotionaalisesti kylmältä ja mekaaniselta ja epäsosiaaliselta ja pessimistiseltä ja synkältä ja julmalta suhteessa muihin kokemuksiini, että odotan Suomessa ollessani jo valmiiksi, etten voi saada uusia ystäviä. Ja kai tuo odotus sitten heijastuu käyttäytymisessäni, mikä johtaa itseään vahvistavaan negatiiviseen noidankehään.
Onko muilla kokemuksia suomifobiasta tai paremminkin sosiaalisten tilanteiden pelosta nimenomaan Suomessa, jonka nimesin fennoagorafobiaksi =) ? Neuvokaa mulle joku hyvä resepti pois tästä sulkeutuneisuudesta! Hyvät neuvot on todellakin tarpeen, sillä suunnittelen tänne jäämistä pitkäksi aikaa. Pidän niin paljon Suomen luonnosta ja koulutusjärjestelmästä, mutta ne ihmiset vaan pelottaa, koska en oikein ymmärrä niiden sosiaalista käyttäytymistä (vai eikö sitä vain ole lainkaan?)...
Kits.
Jotenkin tuttu tunne minullekin tuo kuvaamasi ! Itse olen supisuomalaisesta perheestä mutta muuttanut muille maille jo nuorena ja paluu(t) Suomeen on ollut todella rankka ja masentava kokemus kun kuitenkin tunnen perheeni ja sukuni kautta kuuluvani tänne ja haluan tavata heitä. En "osaa" sopeutua tähän puhumattomaan vaikeasti lähestyttävään kansaan sitten millään; en kai koskaan olekaan mutta jotekin sitä aina toivoo parasta joka kerta kun tänne palaa !?
Joskus yritin selittää tätä itselleni että perustasolla suomalaiset ovat mukavia, ystävällisiä jne. mutta huomasin että vaativinta on aina olla itse se joka aloittaa keskustelun, hymyilee ensin ja luo kontaktin. Ja jaksaa ottaa vastaan usein epäluuloisen ja sulkeutuneen palautteen masentumatta ja lannistumatta. Mutta nuo asiat uudelleen ja uudelleen koettuna yksinkertaisesti ovat itselleni liikaa - pakko mennä taas ulkomaille iloisempien (Helpommin lähestyttävien ?) ihmisten pariin jossa vuorovaikutus on kaksisuuntaista ja jossa ihmiset eivät suhtaudu "Mitä tuo haluaa"-asenteella muihin.
No, tämä nyt kuulostaa jopa minusta synkältä mutta juuri nyt tämä iloinen, hymyilevä ja avoin mies ei jaksa taas uida vastavirtaan kovinkaan pitkälle. Ja kesäisin, jolloin usein olenkin vasta tullut Suomeen, ihmiset tuntuvat "kivemmilta" ...
Tosin ei tämä ilmiö ole vastaantullut vain Suomessa vaan myös monet muut kuten erityisesti venäläiset ja baltit omassa kokemusmaailmassani ovat olleet hyvin samanlaisia suomalaisiin verraten ...
Toki kun tutustut tai rakastut ;) ihmisiin yksilöinä niin suhtautuminen on erilaista mutta noin yleisenä tuntemuksena juuri tässä ja nyt ei oikein hymyilytä; toisaalta sitkeyttä ei kai sitten suotta arvosteta täällä pimeässä ja kylmässä Pohjolassamme !? :D
Vai ovatko kaikki nuo avoimet ja mukavat suomaliset sitten vaan talviunilla ? ;)
Taitaa olla niin, että tuo nyt vaan on kansassamme oleva ominaisuus. Helpompaa siihen lienee suhtautua, kun tunnustaa sen tosiasiaksi. Tietysti aina löytyy suomalaisistakin poikkeavia yksilöitä ja mitä ilmeisimmin myös suomalaisten joukossa on alueellisesti erilaista sosiaalisuutta.
Pimeys ja kylmyys eristää luontaisesti ihmisiä omiin "lokeroihinsa". Näistä selviäminen (nykyisin varsinkin henkisesti) korostaa sitkeyden ja vahvuuden tärkeyttä.
Edes toiseen äärimmäisyyteen asti ulottuva valoisa kesä ei jaksa muuttaa tilannetta pysyvästi.
Siispä evoluution tuloksena täällä pohjoisessa ovat selviytyjiksi valikoituneet itse tykönään omat ongelmansa ratkaisemaan kykenevät tehokkaat ja sitkeät mörököllit.
Mukava lukea muiltakin tällaisia kokemuksia, sillä itse elän jatkuvassa kulttuurishokissa. En mitenkään kammoksu suomalaisuutta tai hae erikoisuutta an sich, mutta jotenkin vain tuntuu siltä, että olen syntynyt väärään maahan: kanssakäyminen erityisesti ranskalaisten kanssa on niin helppoa ja vaivatonta, kun taas normaalissa suomalaisessa keskustelussa olen aivan urpo.
Kuinka tumma kahvi on niin parempaa kuin meikäläinen litku, ja miksi murran leipää ruoan kanssa mitään ajattelematta sen sijaan, että läiskin sen päälle kevytlevitettä? Miten ihmeessä naapuri voi kulkea rappukäytävässä ohi kuin tuntematon, vaikka edes "moi" on niin helppo sanoa? Suomalaismiehet taitavat katsoa ulos lähtiessään peiliin, jotta voisivat varmistua siitä, että päällä on kauheimmat vetimet, mitä kaapistä löytyy. Ja parkkeeraus kaupungilla: kun on tuttunut siihen, että maakunnassa on tilaa kilometrikaupalla, niin sadan metrin katuosuudelle saadaan juuri ja juuri mahtumaan kolme autoa, kun siihen oikeasti saisi menemään kolme kertaa enemmän. Meikäläinen televisio näyttää samalta kuin paikallis-TV keskisessä Euroopassa...
Ynnämuutasellaista - jotenkin tuntuu niin kummalta, vaikka koitan ymmärtää. Onhan täällä pimeää, ankeaa ja vähän väkeä, mutta silti!
Tämä siis Helsingissä.
Mittarini alkaakin olla jo täynnä, joten edessä on ensi kesänä muutto ulkomaille.
Niin se taitaa olla, että aika jäyhä meininki täällä on. Itse olen jopa suorastaan kärsinyt siitä. Ja tässä rakkaassa kotimaassa liikkuessni olen erityisesti huomannut, että alueellisia eroja on, siis ihmisten sosiaalisuudessa ja ulospäinsuuntautuneisuudessa. Lienekö se sitten vain omaa kuvitelmaani ja/tai sattumaa.
Opiskeluaikanani asuin monia vuosia soluasunnossa. Kaikkien kanssa tulin hyvin toimeen, mutta aina sattui niitäkin joiden sosiaaliset taidot olivat hyvin rajalliset. Noiden vuosien aikana kehitin oman teoriani mölö-rajasta. :) Tuo raja katkaisee Suomen aika tarkkaan Oulun korkeudelta. Sen yläpuolelta tulleet tyypit olivat miltei kaikki varsinaisia mölöjä, joilta puuttui lähes kokonaan sosiaaliset taidot (Anteeksi vain kaikki Pohjois-Suomalaiset) Tosin, jos tuolta alueelta tullut kaveri oli sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut hän osottautui ennemmin tai myöhemmin homoseksuaaliksi ;)
No, totta puhuen jokainen ihminen on yksilö, mutta uskaltaisin väittää, että jos yksilö on kasvanut lapsuutensa pienessä yhteisössä jossa sosiaalinen elämä on jäänyt hyvinkin rajottununeeksi hänestä tulee suuremmalla todennäklöisyydellä ujo ja sisäänpäinkääntynyt.
Itse olen sosiaalinen, ja omasta mielestä aina hyvin korrekti. Kuitenkin olen kokenut juuri P-Suomen ja esim. Tampereen seudun varsin varautuneeksi ja ahdistavaksi. Tulee mieleen yksi tapaus kun olimme ystäväni kanssa viettämässä erästä viikonloppua laivaristeilyllä (Turku-Tukholma) ja ruokasalissa samassa pöydässä istui kaksi miestä, jotka olivat molemmat Tampereelta, sen ymmärsin. He eivät puhuneet koko aikana kuin muutaman sanan ja ne taisivat olla kyllä/ei/niin/joo ystäväni ja minun yritykseen avata keskustelua. Jeesus mitä ihmisiä!
Mutta toki olen tavannut pohjois-suomalaisia ja tamperelaisiakin jotka ovat varsin ekstrovertteja, iloisia sosiaalisia ihmisiä.
Pohjoisen Suomen jäyhyydestä?
Matkustin kerran bussilla Rovaniemeltä Petäjäskoskelle. Bussissa oli tilaa. Viereeni istui mies, joka aloitti heti keskustelun tyyliin "Mistä sie tuut? Minne sie meet? Kenen poika sie oot?" Olin silloin täysin aikuinen mies. Rupattelimme koko matkan.
Pitkän pohjoisessa oleskelun jälkeen koin helsinkiläiset kylmiksi ja etäisiksi.
Olimme eilen illalla kylässä suomalais-tanskalaisen pariskunnan kotona. Tanskalainen on ollut miehelässä täällä jo monta vuotta.
Pyysin häntä vertaamaan tanskalaista luonteenlaatua suomalaiseen. Hänen mielestään niissä ei ole juurikaan eroa. Tanskalaiseen saa ehkä hivenen helpommin alkukosketuksen. Kun suomalaiseen tutustuu, on suhtautuminen hänen mielestään hyvin pian yhtä välitöntä ja avointa kuin tanskalaistenkin kanssa.
Kylähulluuden, alkoholismin ja aidon ulospäinsuuntautuneisuuden ja sosiaalisuuden välillä on ero ;) No, ensinnäkin haluan lisätä aikaisempaan väittämiini sen, että puhuin ainoastaan miessukupuolesta. Tuntemani pohjois-suomalaiset naiset ovat liiankin energisiä ja ylivilkkaita. Miehissä tuo mölömäisyys vaikuttaa oman näkemykseni mukaan vain jotenkin kulminoituvan.
Toiseksi en kirjoituksessani missään kohti ylistänyt esim. pääkaupunkiseutua ja sen" leppoisaa ja ulospäinsuuntautunutta ilmapiiriä". Mitä olen esim. Pohjois-Suomen ihmisiin ollut kosketuksessa, palvelualojen ihmiset, hotelleissa ja kaupoissa jne. ovat toki alansa ammattilaisia, keskustelutaitoisia, ulospäinsuuntautuneita jne. - niin kuin siis suurin osa P-S:n naisista. Ja pääkaupunkiseudun hektinen meininki tosin jättää pääpiirteessään kylmän vaikutelman, mutta kun kyse on ns. vapaammasta sosiaalisesta kanssakäymisestä huomaa eron. Toisin sanoen, olen kokenut, että maantieteellisesti tiettyjen alueiden ihmiset ovat vaikeammin lähestyttäviä.
Lisäisin vielä, että eniten masentaa se, kun huomaa itse muuttuvansa ujommaksi. Jos vaan aina jaksaisi hymyillä ja keskustella, kaikki olisi hyvin. Mutta se sama sitkimys (=tuppisuumörökölli, uusi loistava sanakeksintö = ); alanko mennä liiallisuuksiin?) on vastassa taas hetken kuluttua ja päivästä kolmanteen. Ja koska ei ole tai kykene sopeutumaan moiseen ympäristön reaktioon, osa itsestä tulkitsee sen torjumiseksi, joka puolestaan johtaa itsetunto-ongelmiin. Eli pointtini on se, että tällainen sosiaalinen asetelma aiheuttaa ainakin minun tapauksessani suuremman ongelman kuin tilanteeseen tottuneelle keskivertosuomalaiselle. Ehken koskaan kykene deittailemaan sitkimyksen kanssa kultuurierojen vuoksi. = /
P.S. Se asiakaspalvelun puute on karmaiseva sivuilmiö!! Ottamatta huomioon niitä harvoja tuulimatinsalo-ikihymyjä, jotka toki pelastavat päivän, mutta toisinaan myös pelottavat teennäisyydellään.
JC, kyllä tämä mörökölliys on ongelma koko suomalaiselle yhteiskunnalle. Riittää kun katsoo väkivalta ja itsemurhalukuja. Yksilöinä suomalaiset ovat melko samanlaisia kuin ihmiset muuallakin, mutta yhteisönä Suomi on sulkeutunut, kylmä ja tunteeton. Viinan käytöstä en puhu mitään tällä kertaa...
Sinua ja muita samalla lailla tuntevia voisi auttaa Suomessa olevien ulkomaalaisten ja/tai kauan ulkomailla olleiden seura. Voisi ikään kuin yhdessä taistella "mörökölliytymistä" vastaan. Muistaakseni joka tällainen järjestökin on olemassa, siis kauan ulkomailla olleille. Ulkomaiset opiskelijatkin tms voisivat olla kiitollisia saadessaan paikallisen "oppaan".
Olen ollut nyt neljä vuotta poissa Suomessa ja olen tajunnut vasta täällä ulkomailla, millainen mörökölli olen ollut. Hienoista edistymistä kai on tapahtunut, koska koen eräänlaisen kulttuurishokin joka kerta kun Suomessa käyn.
Kesän aikana minunkin pitäisi päättää jäänkö vielä tänne vai palaanko Suomeen, vaikea päätös.
Kaikille suomalaisille vuoden ulkomailla asuminen pakolliseksi tai kansalaisuus pois. Opittaisiin esim. alkeellisia, ihmisyhteisöille tyypillisiä käytöstapoja kuten silmiin katsominen ja tervehtiminen. Erittäin suuri osa suomalaisista ei osaa tervehtiä millään tavalla saatika sanoa kiitos tai anteeksi tai ylipäänsä toimia missään sosiaalisessa tilanteessa, jos ei omalla sohvalla yksin piereskelyä katsota sellaiseksi.
Kyllä usein tuntuu että suomalaiset on vastenmielistä, puusilmäistä luolamiesporukkaa. Ja tahallaan rumia.
Hej!
Asuin 6 vuotta Saksassa. Näinä vuosina kävin jokusen kerran Suomessa ja muistan jo ensimmäisellä Suomeen lennollani masentuneeni jo täysin lentokentällä huomatessani suomalaisten käytöksen kylmyyden ja muutkin kulttuurimme mielestäni onnettomat piirteet.
Osan erilaisuudestani (tietenkin homouteni on tähän myös vaikuttanut) olen oivaltanut ulkomailla ollessani. Minulla on suomenruotsalainen tausta ja identiteetti, jossa esim. puhekulttuuri on toinen kuin suomenkielisten keskuudessa.
Sosiaalisuus on keskimäärin kehittyneempää suomenruotsalaisten keskuudessa. Syitä voi olla monia: esim. vähemmistöasema. Ollessani suomenkielisten kanssa huomaan heidän vastaavan keskustelun aloitukseen hyvin jäykästi ja töksähtävästi. Lisäksi hyvin usein suomenkielinen keskustelija ei ymmärrä antaa toiselle osapuolelle viitteitä siitä, missä mennään, kenestä puhutaan ja mitä hän on seuraavaksi sanomassa. Johtunee juuri siitä, että Suomessa sosiaalinen viitekehys opitaan hyvin kapeana.
Mistä se sitten johtuu kun suomalaiset ovat niin suomalaisia vaikka asuvat niin cityjen centrumeissä? Vaikka ollaan monen polven stadilaisia niin käytös on jopa huonompaa kuin Rehkovuaran kansakoulun käyneellä Muttilan pientilan isännällä?
Sitten täällä kotomaassa osa taas on olevinaan niin internationaalia ja kosmopoliittaa ja omistavat puolet kuusta ja tähdistä mutta maailmalla ovat sitten hiljaisia hiirulaisia?
Kun taas reissataan ja löhötään maailman rannoilla 2,3,4 tai enemmän vuodessa, otetaan nämä reissut listaan oleskeluja ulkomailla. Ei siinä pahemmin maailman tapoja opita.
Kyllä enemmän kuin vuosi ulkomailla suomalaista tyttöä ja poikaa opettaa jos olet vain ulkomaalaisten kanssa tekemisissä etkä muitten suomalaisten. Siinä sitten opettelet uusille tavoille ellei sua sitten opeta. Omasta kokemuksesta sanon että 3 vuotta ulkomailla teki minulle hyvää, opin tavoille kuten kiittämään, hymyilemään, olemaan asiallinen ja jopa diplomaattinen (kyllä minuakin opetettiin, että sillei ei kannata sanoa tai ei noi ole täällä tapana!!!)
Millasia kokemuksia on muilla pitkään ulkomailla asuneilla omasta muuttumisesta?
Ainakin meikäläisellä ne muutokset on tulleet niin pikkuhiljaa ettei niitä ole huomannut ennen kuin visiitillä Suomessa. Läksin sieltä viisi vuotta sitten ja vielä ei ole koti-ikävä pahemmin kalvanut...
Vaan kun tulin Englannista Saksaan niin kulttuurishokki jymähti oikein kunnolla. Britit kun ovat yleensä erinomaisen kohteliaita ja omalla tavallaan välittömiä, saksalaiset siihen verrattuna todella suoria. Otin sen pitkään pelkkänä epäkohteliaisuutena ennen kuin opin lukemaan täkäläistä tapakulttuuria. Täällä on myös todella vahvoja paikallisia eroja, kuten missä tahansa.
Kun nyt rupesin asiaa miettimään, niin minulla ei enää ole sellaista tunnetta että täällä ollaan käymässä ja sitten kun tulen takaisin Suomeen niin olen kotona. Se alkaa olla enemmän niin päin että olen Suomessa visiitillä ja tulen tänne "kotiin".
Onhan se vähän niinkin, että ulkolaiselle annetaan paljon anteeksi jos töppäilee, ainakin alussa. Viime aikoina olen kyllä jo välttynyt pahimmilta kämmeiltä...
Yksi juttu mikä voi tosissaan rassata ulkomailla asumisessa on se, että tukiverkko on ihan tosissaan rakennettava alusta asti uudestaan joka kerta eikä sitä tee kukaan ihan käden käänteessä. Mutta kun siitä pääsee yli niin pahin onkin takana. Ihmis- ja kontaktikammoiselle siinä on varmaan se kaikkein suurin kynnys.
Omasta taustastani sen verran että vuosien 1918 ja 1939-1944 tapahtumat saivat sukuni päättymättömälle evakkomatkalle, jonka seurauksena minä olen sekä asunut ulkomailla että tiedän juurieni olevan kaukana nykyisen Suomen rajasta itään.
Suomessa on ajattelukielto. Ehkä ihmiset ovat juroja koska täällä ei oikeasti saa sanoa mitään, ajatella mitään, olla mitään. Vanhaa vitsiä muunnellen joka asiaan voi sanoa "ei voi valittaa". No miksi muuttaa sitten pois Suomesta? No kun ei voi valittaa...
Lapsuudestani muistan että evakkoperheen lapsetkin olivat ryssiä. Nyt me taas olemme kovasti suomalaisia Joku tosin muistaa väärin ja vaatii minulta kännipäissään Karjalaa takaisin. Siis minun Karjalaani heille jotka pitävät minua ryssänä?? Minä olen päättänyt itse olevani karjalainen eikä mitään muuta. Tämä näytelmä tuntuu jatkuvan vuosisadasta toiseen.
Suomi on eloton, anonyymi ja laimea. Täällä vallitsee työnteossa talvisodan henki, kaikki hullut ja puolikuntoiset tekee kaikki työt, loput lusmuilevat sen kuin kerkiävät.
Mutta se että ei saa ajatella!
Ettekö te sitten ole koskaa tajunneet, miten Kaurismäen leffoissa tehdään pilaa suomalaisista? Niissä näkee, miten ulkomaalaiset(ranskalaiset?)näkevät meidät. Minä aina nauran niille asioille. Kati Outinen on hyvä.
Suomalaisethan ovat täysin ilmeettömiä kasvoiltaan. Olen nähnyt useita, joilla ei yksikään kasvolihas liiku heidän puhuessaan kuin suu. Täällä pitää olla sellainen. Nöyryys on hyve ja se tarkoittaa sitä, ettei saa tehdä itsestään numeroa.
Suomalaiset ovat tiukka villapipo päässään ja patterin välissä kasvatettua kansaa, koska me ollaan niin kaukana kaikesta( sivistyksestä). Tätä alemmuuskompleksisuutta kompensoidaan tekemällä hullun lailla työtä( päteminen), koska Raamatussa luki niin, että otsasi hiessä jne eikä syömänkään pitänyt.
Joka 7.nainen käyttää psyykenlääkkeitä. Mistä tämä kertoo? Ennenkaikkea se kertoo minulle työ-elämästä. Se voi kertoa naisvaltaisten alojen pahoinvoinnista. Mikä niissä mättää? Varmaan aika paljon ja moni asia.
Lapset ahmivat masennuksissaan itsensä täyteen roskaruokaa, koska vanhemmat elävät loputtomassa oravanpyörässä, koska pitää olla omakotitalo ja auto ja kaikki, mitä heteroperheellä pitää olla, ettei tarvitse hävetä naamaansa ja joutua vertailtavaksi ( siis köyhyyttä pelätään). On unohdettu elää! Eletään kuolleille tavaroille, joita sitten kerätään ympärilleen, kun kuitenkin tärkeintä olisi elää toisiaan varten. Ehkä Tsunami yritti opettaa meille jotakin elämästä ja sen hauraudesta,ehkä.
Anteeksi taas ylipitkä kirjoitus, ylläpito, mutta…
Hyvä Pora-liike.
Kirjoituksesi oli mielenkiintoinen. Haluaisin kuitenkin tarkennusta pariin seikkaan. Kirjoitit seuraavaa:
”Omasta taustastani sen verran että vuosien 1918 ja 1939–1944 tapahtumat saivat sukuni päättymättömälle evakkomatkalle, jonka seurauksena minä olen sekä asunut ulkomailla että tiedän juurieni olevan kaukana nykyisen Suomen rajasta itään”
”Lapsuudestani muistan että evakkoperheen lapsetkin olivat ryssiä. Nyt me taas olemme kovasti suomalaisia. Joku tosin muistaa väärin ja vaatii minulta kännipäissään Karjalaa takaisin.”
Ainoa johtopäätös minkä tästä voi tehdä, on se, että punaisten puolella ollut sukusi pakeni kansalaissodan jälkeen valkoisten vainoja silloiselle Neuvosto-Venäjälle Neuvosto-Karjalaan, missä se jäi jatkosodan etenemisvaiheessa suomalaisten puolelle, jollei loikannut takaisin jo aiemmin. Perääntymisvaiheessa se suomalaisena siis evakuoitiin takaisin Suomeen. Mikäli nämä tapahtumat aiheuttivat sinun ulkomailla asumisesi ja se, että muistat evakkolasten ”Ryssittelyn”, olet siis:
a) Syntynyt Neuvosto-Karjalassa ja tullut sieltä Suomeen 1941 – 44 välillä perheesi mukana, jolloin olit jo tarpeeksi vanha ymmärtämään ”Ryssittelyn” (joka loppui kutakuinkin kokonaan jo 40 – luvulla); sanotaan optimistisesti siis noin viisivuotias, syntynyt siis -36–39.
b) Mikäli sukusi oli jollakin tapaa palannut Suomen puolelle ennen vuotta -39 joutunut jossakin 1939–44 välillä sotalapseksi (alle 5 -vuotiaita ei taidettu lähettää) Ruotsiin tai Tanskaan, josta palannut -44–46.
Olet nyt siis vähintään 65–68 –vuotias! Onnitteluni!!! Äidillenikin, joka on sentään paljon sinua nuorempi tämä tietokoneen käyttö tuottaa suuria vaikeuksia. Sinä sentään olet ainakin näissä hommissa aikamoisen valoisa vanhus, varsinkin kun ottaa huomioon aikaisemmat viestisi aiheesta kuin aiheesta (Jotka vaikuttavat aiheiltaan ja tyyliltään hyvinkin noin about kaksi- ehdottomasti enintään kolmekymppisen kirjoittamilta). On se hienoa huomata miten ihminen vielä sinunkin iässäsi jaksaa kiinnostua viimeisimpien homotrendien, poliisin käytöksen ja suklaansyönnin yms. arvostelusta!
Voi! Kerro oi suuri Pora-guru minullekin 39 -vuotiaalle tämän vitaalisuutesi salaisuus!
Ok. Vakavasti ottaen. Voi herranjestas millaista puppua jotkut tollot yrittävät täällä syöttää! Ja vielä yhdestä historiamme hiton vakavimmista aiheista, jotka monissa perheissä ovat vanhemmalla polvella vieläkin tuoreessa muistissa! Eikö tälle ole MITÄÄN rajaa?
Muuten. Minun mielestäni tuo jonninjoutava Suomen synkkyyden puinti on täysin huhaata. Todennäköisesti taustalla on ruikuttajien loppujen lopuksi aika vähäinen kokemus ulkomailla asumisesta (väittivät sitten muuta tai eivät). Itse olen asunut eri maissa eri puolilla maailmaa lähes seitsemän vuotta (YK), ja nyt palattuani takaisin Suomeen en kadu sitä hiukkaakaan. Suomi on hyvä, hauska ja turvallinen maa asua, enkä tässä vaiheessa edes harkitse muuttoa takaisin jonnekin muualle. Samoin ajattelee skotlantilainen puolisoni kuuden Suomessa asutun vuoden jälkeen. Häntä ei saisi täältä pois enää kirveelläkään.
Pete
Mitenkään kenenkään toisen henkilökohtaisiin kokemuksiin puuttumatta totean vain, että Pora-liike puhui sukunsa päättymättömästä evakkomatkasta, ei siitä, että hän olisi ollut sillä alusta lähtien mukana.
Omasta kokemuksesta taas voin kertoa, että ei se ryssittely mihinkään 40-lukuun loppunut. Karjalasta (käytännössä) pakkosiirretty siirtoväki oli siirtoväkeä monin paikoin vielä 60-/70-luvuillakin, ja jos jokin haukkumasana oli tarpeen, niin kyllä se ryssä sieltä löytyi, riippumatta sanan täydellisestä soveltumattomuudesta kohteeseensa.
Samaa mieltä olen kyllä Suomen ja suomalaisuuden mustaamisesta. Meillä on omat erityispiirteemme, toiset pitävät niitä outoina, toiset taas kiehtovina ja omaperäisinä, jopa ihailtavana suoruutena ja teeskentelemättömyytenä. Asiat voi nähdä niin monelta kantilta, ja samaa asiaa voi näköjään käyttää omien mieltymyksiensä ja pakkomielteidensä perusteluna hyvinkin luovasti.
Hyvä public eye:
Luepa vähän tarkemmin pora-liikkeen kirjoitus. Hän sanoi muunmuassa, että hänen sukunsa evakkomatkat olivat syynä hänen ulkomailla asumiseensa. Ainoa muu mahdollisuus on, että hänen perheensä pakeni "Ryssittelyä" siirtolaisiksi Ruotsiin hänen ollessan jo vähintään viisivuotias (ymmärsi Ryssittelyn).
Vaikka mitä sanoisit pienistä paikkakunnista, niin evakkojen Ryssittely EI jatkunut ainakaan 50 -lukua pidemmälle (tosin minuakin haukuttiin Ryssäksi 70 -luvulla, mutta sepä ei johtunutkaan siitä, että olisin ollut evakkojen lapsi, vaan siitä, että vanhempani olivat SKP:läisiä).
Kommunisti evakko, joka joutuu ympäristön painostuksen vuoksi muuttamaan lapsineen Ruotsiin? Kuulostaa aika päättömältä...
Sitäpaitsi vähintään 20 vuotta uupuu välistä vieläkin. Hän puhuu itsestään karjalaisena!
Huhhahhei ja huuhaa...
Ai niin. Voisihan pora-liike tietysti olla nk. paluumuuttajakin, mutta:
"Lapsuudestani muistan että evakkoperheen lapsetkin olivat ryssiä. Nyt me taas olemme kovasti suomalaisia Joku tosin muistaa väärin ja vaatii minulta kännipäissään Karjalaa takaisin."
Termiä "evakko" ei käytetä eikä ole käytetty koskaan nk. paluumuuttajista.
Paluumuuttajat taas ovat valitettavasti vieläkin "Ryssiä", ei vain hänen lapsuudessaan.
"Karjalaa takaisin". Hohhoi...
Asia rönsyilee mutta ei se mitään...
Chironilla oli huonoja kokemuksia tamperelaisista mutta mulla on yleensä hulvattoman hauskaa, kun siellä käyn. Paikallisten manselaisten murre on kivaa kuultavaa ja ihmiset puhua pälättävät ihmeteltävän paljon, no ehkä omaan tyyliinsä mutta kuitenkin...
Ehkä jotain hämäläisyydestä ilmenee kirjassa 'Ei tehrä tästä ny numeroo', Sinikka Nopola, WSOY... ohut kirja mutta ihan hauskoja kohtia.
En haluaisi yleistää että jossain päin Suomea ihmiset olisivat avoimempia ja puheliaampia kuin toisaalla. Myös Helsingistä löytyy avoimia ja mukavia ihmisiä... vaikkei uskois ;-)
Totuuden nimessä me ollaan kaikki yksilöitä ja jokainen käyttäytyy sen mukaan, itselläni ei ole kovinkaan huonoja kokemuksia toisista ihmisistä. Ja sitäpaitsi tuleehan sitä itsekin oltua toisinaan pahalla päällä... mut se on elämää se!
Pete kirjoitti:
"Minun mielestäni tuo jonninjoutava Suomen synkkyyden puinti on täysin huhaata. Todennäköisesti taustalla on ruikuttajien loppujen lopuksi aika vähäinen kokemus ulkomailla asumisesta (väittivät sitten muuta tai eivät). Itse olen asunut eri maissa eri puolilla maailmaa lähes seitsemän vuotta (YK), ja nyt palattuani takaisin Suomeen en kadu sitä hiukkaakaan. Suomi on hyvä, hauska ja turvallinen maa asua, enkä tässä vaiheessa edes harkitse muuttoa takaisin jonnekin muualle. "
Todennäköisesti et ole asunut koskaan ulkomailla, eikä sinulla ole poikaystäävääkään, väität sitten muuta tai et. (tyyliäsi lainaten)
Muutenkin voisit yrittää ymmärtää, ettei sinun mielipiteesi ole yhtään parempi kuin muiden, koska nyt emme ole armeijassa.
Hauskaa, että viihdyt Suomessa, kyllä moni muukin viihtyy ja hyvä niin.
Public Eye:
Kirjoitat tässä kyllä ihan asiaa (jokaisella siis oma kokemus, josta voi kertoa).
"Meillä on omat erityispiirteemme, toiset pitävät niitä outoina, toiset taas kiehtovina ja omaperäisinä, jopa ihailtavana suoruutena ja teeskentelemättömyytenä. Asiat voi nähdä niin monelta kantilta, ja samaa asiaa voi näköjään käyttää omien mieltymyksiensä ja pakkomielteidensä perusteluna hyvinkin luovasti."
Turvallinen Suomi?
Mielenkiintoinen artikkeli, vaikka ehkä joidenkin mielestä ehkä Matti Wuorikin on vain yksi narisijoista, joita ei kannata kuunnella.
TURMIOLLISTA TURVALLISUUTTA
http://www.mattiwuori.net/juttu.php?osio=3&id=320
Tässä ote:
"Urbaaniin, kaupunkilaiseen elämänmuotoon emme ole ehtineet kotiutua, vaan näytämme juuttuneen niihin betonislummeihin, joihin ”maaltapaon” uhrien sankka joukko sullottiin, ja siihen henkiseen ja fyysiseen tuulipukuun, joka pistää oitis vieraan silmään. Helsingin pääkaupunki-kirkonkylän ja muidenkin taajamien keskustoissa rehottaa ahdistunut ja arvaamaton väkivalta, jollaista en ole kohdannut missään muualla, en edes Abu Sayyafin kotialueella Basilanin saarella, joka on sentään Mindanaon terrorismin vastaisen sotatoimialueen sydämessä."
Lisättäköön vielä, että Suomi on väkivaltatialstojen kärjessä ainakin Länsi-Euroopassa.
Totuus on tarua ihmeellisempi.
Isoisäni oli aunuksenkarjalaista sukua, mutta joutui sodan melskeissä Suomeen, jossa hän sai lapsen, äitini. Äitini eli jonkun verran Suomessa (adoptio) ja muutti sitten Englantiin, josta palasi Suomeen, meni naimisiin ja sai minut.
Isäni suvussa oli punaisia ja he muuttivat Neuvostoliittoon. Päinvastoin kuin monilla muilla sinne muuttaneilla, he eivät kärsineet Stalinin vainoista lainkaan. Hrustsevin kauden alussa heistä yksi pääsi käymään Suomessa ja sen käynnin tuloksena oli isäni.
Minä taas sain osakseni ryssittelyä 1970-luvun alussa, kyllästyin lopulta tähän maahan ja muutin Yhdysvaltoihin. Siskoni muutti Englantiin. Mutta laman päätyttyä muutin sitten takaisin Suomeen (en saanut pitempää viisumia).
Olen ehta evakko. Minua tai perhettäni ei ole kukaan koskaan ryssitellyt.
Juhani
"JuhaniV kirjoitti: "Olen ehta evakko. Minua tai perhettäni ei ole kukaan koskaan ryssitellyt"
Johtuisiko se siitä että sinulla ja sinun suvullasi on ollut suomenperäiset etunimet/sukunimet?
Sanon vielä sen, että vaikka sukuni on toiselta puolen aunuksenkarjalaista, niin he ovat sitä etnisesti. Suvusta suuri osa muutti niukasti Tarton rauhan rajan tälle puolen ja joutui 1939 evakkoon. Suomen kansalaisuus heillä oli kaikilla. Äidinkieli oli livvi. Ehkä se erotti kanssa.
Osa sukulaisista muutti nimensä: Aleksandr => Santeri, Nikolai => Niilo, Vasili=>Viljo, yksi hankkiutui sukunimestäänkin eroon ja moni leimaavasta ortodoksisesta uskosta.
Jos tietäis missä oppisin livvitsyä paginoizemaan.
Tuo Vikkarin viestissä 24 mainitsema artikkeli kannattaa lukea kokonaan, siinä Matti Wuori puhuu paljon, mutta asiaa.
Toisaalta mainittu ote koskien Helsingin keskustan väkivaltaisuutta ei minun lukemani perusteella pohjaudu Wuoren omaan kokemukseen, vaan viihdelehdistön antamaan kuvaan, jolle "on myös sosiaalinen tilaus". Kauhukuvaa käytetään mediassa populistisena argumenttina sellaisten lakien aikaansaamiseksi, joilla kansa pannaan kuriin ja järjestys palautetuksi.
Niinpä niin...
Olen edelleen sitä mieltä, että tässä kirjoittelussa haisee joku ja aika pahasti. Nyt ei enää vain yhden kirjoittajan osalta. Kiitos sinulle siitä "Vikkari". En edelleenkään usko Pora-liikkeen juttuja. Historiansa hän on ehkä lukenut, mutta muuten uskottavuus puuttuu.
"Vikkari":lle: Minulla ei ole minkäänlaista tarvetta puhua paskaa itsestäni, kokemuksistani tai suhteistani, kuten ilmeisesti muilla tässä threadissa on, joten hej på dig och alla tillsammans. Pitäkää hauskaa keskenänne ja keksikää lisää imaginäärisiä elämänkertoja. Minun osaltani tämä thread loppuu tähän.
Ryssittelystä: äidinpuoleinen sukuni on Petsamon venäläisiä, joita ei hyvin kohdeltu sodan jälkeen, joten kyllä sitä ryssittelyä olen jopa minäkin ollut todistamassa. Sukuni ortodoksiusko ei ollut myöskään mieleen ahdasmieliselle pohjoispohjanmaalaiselle kylälle, missä lapsuuteni vietin. Joten ymmärrän oikein hyvin Pora-liikettä.
Minä osallistun valitettavasti vähän myöhässä tähän keskusteluun. Suokaa siitä anteeksi. Mutta muutamia kommentteja on pakko sanoa.
Sitä on itsekin oltu joskus pidempiä ajanjaksoja ulkomailla ja Suomeen palaaminen on aina nostanut tiettyjä tunteita pintaan. Sanotaanhan sitä, että pahin kulttuurishokki ihmiselle tulee, kun hän palaa omaan kotimaahansa ulkomaillaolon jälkeen.
Luin vain noin kymmenen ensimmäistä viestiä ja vastaan niiden perusteella. En tunnista itseäni enkä ystäväpiiriäni sen enempää kuin sukulaisianikaan noista suomalaisuuskuvauksista. Missä päin Suomea te asutte, jotka sanotte suomalaisia hiljaisiksi ja jäyhiksi ja epäsosiaalisiksi? Olen itse länsirannikon ihminen ja sukuni on sekoitus sekä itä- että länsisuomalaista.
Sukutapaamiset ovat yleensä yhtä pulinaa ja keskustelua, iloisia ihmisiä viettämässä aikaa keskenään. Tosin tiettyjen sukulaisten kanssa perheeni on aina pitänyt tiiviisti yhteyttä. Ystäväpiirissäni on pelkästään puheliaita ja iloisia, sosiaalisia ihmisiä. Itsellenikään ei ole tehnyt tiukkaa tutustua uusiin ihmisiin. On tietysti murheita ja alakulonkausia itse kullakin, mutta ne ovat luonnollinen osa elämää eivätkä hallitse sitä.
Kaari Utrio kirjoitti Iltalehdessä äskettäin hyvin: Suomessa on aivan yhtä paljon valoa kuin muuallakin maailmassa. Se vain jakautuu eri tavalla. Meillä on pitkät valoisat ajat ja toisaalta pitkät pimeät ajat mutta hän sanoi, että esimerkiksi Etelä-Euroopassa tulee aina samaan aikaan pimeä, että ihmiset pääsevät töistä kun on jo pimeä. Ihmiset näkevät päivänvaloa vapaa-aikanaan vain viikonloppuisin. En osaa sanoa tuon väitteen todenperäisyyttä kun en ole asunut koskaan Etelä-Euroopassa mutta en nyt keksi miksi epäilisinkään sen enempää. Se sai ainakin minut suhtautumaan uudella tavalla Suomen pimeään vuodenaikaan. En näe tätä enää niin pahana. Valon vuoro on sitten myöhemmin ja sitten sitä riittääkin.
Joten toivoakseni esitin nyt vastaväitteitä näihin perinteisiin Suomi-klisheisiin: ankeaa, surkeaa, pimeää ja surullista. En tosiaan tunnista omaa kotimaatani niistä. Uskoisin, että on itsestä aika paljon kiinni, kuinka ankeaksi ympäristönsä kokee. Se voi olla samalla lailla ankeaa aidan toisellakin puolella. Toki kulttuureissa on eroja ja suomalaiset eivät ole mitään ylisosiaalisia, mutta kyllä nuo klisheet silti ovat aika kohtuuttomia väitteitä. Kiitos kun jaksoit lukea tänne asti. :)
Isäni suku menetti kaiken joutuessaan pakenemaan Suomeen ja hänen perheensä asui maalattiaisessa tönössä. He olivat todella köyhiä.
Myös äitini suku joutui pakenemaan, mutta he menivät Vaasaan enkä tiedä, miten heidän omaisuutensa kävi. En ole koskaan kysynyt.
Köyhyys ja häpeä värittivät ainakin isäni lapsuutta. Hänellä ei ollut edes kenkiä, vaan joutui menemään paljain jaloin kouluun.
Pete:
"Olen edelleen sitä mieltä, että tässä kirjoittelussa haisee joku ja aika pahasti. Nyt ei enää vain yhden kirjoittajan osalta."
Niin, unohdit tietysti laskea itsesi mukaan.
Millä oikeudella sinä täällä haistattelet ja kutsut ihmisiä tolloiksi?
t. Kari Pannila
Bryssel, Belgia
*samaa mieltä agradon kanssa*
"Ohi varsinaisesta aiheesta, mutta taitaa olla Petroskoin yliopisto ainoa jokseenkin varteenotettava vaihtoehto - ellei halua muuttaa jonnekin Tulemajärven sivukylään..."
Kuulemma Aunuksen kaupungissa järjestetään kursseja, mutta vähän kaukana ovat kummatkin. Tätä voidaan verrata vaikka siihen intoon millä ruotsia opetetaan suomalaisille.
Vainosta sen verran, että kun Stolbovan rauhassa Laatokan Karjala liitettiin Suomen yhteyteen, karjalaisia ruvettiin pakkokäännyttämään luterilaisiksi. Niin totaalista oli ortodoksien vaino että sitten osa pakeni ja näin syntyi Tverin karjalaisten yhdyskunta. Laatokan rannalle suunnilleen Käkisalmen ja Sortavalan välille paenneiden karjalaisten tilalle tuli savolaisia.
Ryssävihan juurta on selitetty uskonvihalla jota katolilainen/luterilainen Ruotsi-Suomi tunsi ortodoksisia venäläisiä/karjalaisia kohtaan. Venäläisethän ovat paljolti samaa kansaa kuin suomalaisetkin, eri kieli ja uskonto vain ja osalla tataarijuuret.
Tällaisista asioista koulun historian tunnilla ei puhuta.
Hyvä "Vikkari", eli Kari Pannila, Bryssel, Belgia.
Ketään en tietääkseni ole haistatellut, enkä koskaan niin tule tekemäänkään. Tolloksi kutsun sellaista ihmistä, joka väärinkäyttää näitä sivuja omien turhautumiensa purkamiseen toisiin ihmisiin haluten tarkoituksella aiheuttaa eripuraa, pahaa mieltä ja lisää turhautumia muille.
Toki olen Pora-liikkeen uudet kommentit luettuani valmis uskomaankin häntä (ehkä). Sitähän häneltä pyysinkin.
Syynä sarkastiseen lähestymistapaani oli hänen tällä sivustolla aiemmin (ja edelleen) epäasiallisilla, loukkaavilla ja usein HYVIN epäuskottavilla viesteillään aiheuttama riitely ja "paha veri" muiden käyttäjien keskuudessa.
Suosittelen sinulle tutustumista ko. kirjoittajan viesteihin ja hänen muilta niihin saamiinsa kommentteihin tämän sivuston muilla threadeilla. Saatat muuttaa käsityksiäsi...
Mutta. Kuten sanoin, vetäydyn pois tästä keskustelusta ihan hyvällä, koska olen ilmeisesti ainakin sinun mielestäsi aiheuttanut pahennusta. Totta on, mitä ylläpitäjät ovat muilla threadeilla sanoneet: "jos viesti ei miellytä, sitä ei ole pakko lukea".
Petri Ålander
Espoo, Suomi (aiemmin: Medugorje, Tomislavgrad ja Vitez, Bosnia; Kumanovo ja Skopje; FYROM; Thessaloniki; Kreikka; Rooma, Italia; Geneve, Sveitsi; Pariisi,Ranska; NY,NY, USA; Nairobi, Kenia; Addis Abeba, Etiopia; Frankfurt a.M. Saksa, Lontoo, Iso-Britannia)
Ps. Ihmettelen vain nimim. Pora-liikkeen "muuttoa" USA:han. Hänhän kirjoitti palanneensa takaisin koska hänen viisuminsa meni umpeen... Samalla logiikallahan suomesta "muuttaa" vuosittain satoja tuhansia ihmisiä Kanarian saarille, Thaimaahan, Dominikaaniseen tasavaltaan ja tietysti USA:han, mutta joutuvat sitten palaamaan takaisin Suomeen, koska viikon tai kahden kuluttua oleva paluulento on jo maksettu ja siivooja ajaa ulos hotellihuoneesta, koska seuraava asiakas on jo tulossa sisään...
"tällä sivustolla aiemmin (ja edelleen) epäasiallisilla, loukkaavilla ja usein HYVIN epäuskottavilla viesteillään aiheuttama riitely ja "paha veri" muiden käyttäjien keskuudessa."
Paha veri johtuu yksinkertaisesti siitä, että olen eri mieltä virallisten totuuksien kanssa. Erimielisyyteni perustuu sekä omiin kokemuksiini että kokemuksiin joita sain ollessani vapaaehtoistyöntekijä eräässä järjestössä, jossa oli "Seta-vähemmistöihin" kuuluvia ihmisiä. Monet ihmiset kokivat että minulle oli matala kynnys kertoa asiat niin kuin ne olivat, ilman ylimääräisiä koristeluja ja kaunisteluja. Ei Hitlerillekään huonoja uutisia menty kertomaan.
Kaikkea en voi kertoa etten outtaisi itseäni (minuahan on outattu vastoin minun tahtoanikin jo) ja siksi että minua sitoo kuultujen asioiden suhteen vaitiolovelvollisuus.
Tällä hetkellä asioista keskustellaan aika hyvin ilmankin minun vaikutustani joten voin keskustella hieman leppoisammin.
"Ps. Ihmettelen vain nimim. Pora-liikkeen "muuttoa" USA:han. Hänhän kirjoitti palanneensa takaisin koska hänen viisuminsa meni umpeen... Samalla logiikallahan suomesta "muuttaa" vuosittain satoja tuhansia ihmisiä Kanarian saarille, Thaimaahan, Dominikaaniseen tasavaltaan ja tietysti USA:han, mutta joutuvat sitten palaamaan takaisin Suomeen, koska viikon tai kahden kuluttua oleva paluulento on jo maksettu ja siivooja ajaa ulos hotellihuoneesta, koska seuraava asiakas on jo tulossa sisään..."
Minulla oli asia sikäli eri, etten ollut suunnitellut palaavani koskaan takaisin.
Tarvitseekos sitä sitten aina olla tekoirvistys päällä ja kaakattaa kuin kana? Minusta täällä viihtyy hyvin ja kavereita löytyy niin junassa, huolto-asemilta, kadulta, kahvioista ja sairaaloistakin ja bussipysäkeillä tapaa aina mukavia juttukumppaneita. en käsitä mistä te valitatte. Minulla on ollut ainakin huomattavasti helpompi saada uusia ystäviä ja jokapäiväntuttuja ihan arkitilanteissa. En ole etelä-Euroopassa saatikka lähi-idässä käydessäni, ollessani sen helpommin saanut kavereita ja kun uomalaisesta saa kaverin niin se on aitoa. Kokemukset taas esim. Ranskasta ja Briteiltä ja varsinkin espanjasta ovat sitä että se tekososiaalisuus ja tuttuus ja välittömyys on AINA tarkoitettu vain enemmän tai vähemmän smalltalkiksi eikä kaverisuhteita niin luoda. Kyllä minä nautin saada olla yksin ja olla mörököllinä. se on mukavaa varsinkin Suomessa kun uusia tuttavuuksia ja kavereita saa helpolla ja hyviä sellaisia ja vielä suhteita jotka kestävät elämän ajna tai ainakin vuosia. Minua ei ainakaan viehätä tuo Eurooppalainen "tekopirteys" ja ilous sillä se ei ole kuin pintaa ja ei edes ole pienintä haluakaan olla muuta. minusta se on teeskentelyä ja pettävää. rehellisyys on, kanssakäymisissäkin, hieno Suomalainen piirre jota tapaa muuallla erittäin harvoin. jos haluat teeskentelyä, iloa, naurua ja pettymyksiä, muuta Eurooppaan ja varsinkin etelään. Jos haluat elinikäisiä sosiaalisesti correkteja ja lämpimiä ystävyyssuhteita, ole Suomessa. Näin on...
hyvä pete.....kirjoitat....
""Olet nyt siis vähintään 65–68 –vuotias! Onnitteluni!!! Äidillenikin, joka on sentään paljon sinua nuorempi tämä tietokoneen käyttö tuottaa suuria vaikeuksia. Sinä sentään olet ainakin näissä hommissa aikamoisen valoisa vanhus, varsinkin kun ottaa huomioon aikaisemmat viestisi aiheesta kuin aiheesta (Jotka vaikuttavat aiheiltaan ja tyyliltään hyvinkin noin about kaksi- ehdottomasti enintään kolmekymppisen kirjoittamilta). On se hienoa huomata miten ihminen vielä sinunkin iässäsi jaksaa kiinnostua viimeisimpien homotrendien, poliisin käytöksen ja suklaansyönnin yms. arvostelusta!""
Itselläni ikää yli viisikymppiä ja kavereita 60-70 kymppisissä ja me kaikki käytämme nettiä eikä vaikeuksia ole. Samoin leveälahkeiset ja korvikset minullakin on....ja sinä kuvittelet että elämä loppuu kun on yli 30v!?- Minua ihmetyttää tuollainen typeryys mistä mainitset. Kuule, en aijo vielä minäkään kuolla ja trendejä seuraan niin kauan kuin huvittaa kysymättä sinulta. Sitä paitsi tulet sen kyllä huomaamaan mitä tarkoitan ellet sitten dementoidu omaan typeryyteesi..Näin viisikuusikymppisenä sitä on aikaa, rahaa, ystäviä ja muutenkin mukavaa...sitä samaa toivon sinullekin tulevaisuudessa. Sääli vain jos kuusikymppisenä et enää käytä nettiä....minä käytän varmasti....jeps
Hyvä Tiimbe.
Tarkoituksenani ei suinkaan ollut mollata vanhempia netin käyttäjiä, vaan kritisoida yhtä ainoaa, joka tekee keskusteluistamme vaikeita usein ilmiselvästi tarkoitushakuisella, provosoivalla (negatiivisessa mielessä, positiivistakin provosointia on) "disinformaatiolla".
(Sitä paitsi on ihan totta, että äitini ON surkea kaikista käymistään "Internettiä hieman varttuneemmille" -kursseista huolimatta...)
Ehkä minulle olisi tosiaankin parempi "dementoitua omaan typeryyteeni", kuten niin osuvasti asian ilmaisit... Eipä ainakaan tarvitsisi ärsyyntyä kaikkien megalomaanisten ja vainoharhaisten sosiopaattien jeremiaadeista, joita täällä valitettavan usein nykyisin tulee eteen, kun en todennäköisesti enää osaisi edes pyyhkiä persettäni, nettikirjoittamisesta puhumattakaan.
Sitä paitsi: sittenhän sitä tapaisi uusia ihmisiä joka päivä (heh!).
Pete
Grrrrrr... Täällähän on oikea cat-fight.... Kerrankin hyvä meininki ja mielenkiintoista luettavaa... :) Lisää!