Mihin me tarvitsemme pelkoja?

Annan tälle asialle uuden otsikon ja eri keskustelueella, koska se on hieman eri juttu, kuin toissaalla käyty muslimikeskustelu.

Jukka kirjoitti kiinnostavan ja realistisen kuvauksen tilanteesta Hollannissa keskustelussa " Muslimipelkoisille oiva kirja" (96).

Siitä tuli ajatus, että minusta me käsittelemme samaan aikaan kahta asiaa, nimittäin todellisuutta vaikkapa Hollannissa tai Itiksessä, sekä omia pelkojamme ja ahdistuksiamme.

Minä pohdin seuraavassa ihmisten pelkoja ja miksi niitä vuolaasti täälläkin esitellään.

Luulen, että yksi ero suhtautumissa näihin asioihin löytyy iästä. Omaan elämääni on kuulunut joskus paljonkin pelkoa. Rintamalla olleiden miesten sankaritarinat vaikkapa raatojen raahaamisesta etulinjasta (isäni oli sodassa lääkintämiehenä). Ne olivat lapsuuteni pelkotarinoita. Koko lapsuuttani ja huomattavaa määrää suomalaisia lapsia hallitsi pelko Ryssän hyökkäämisestä uudelleen. Melko pian Yhdysvallat ja Neuvostoliitto aloittivat ydinkokeet, eli aseiden kalistelun. Ydinsodan pelko tuli hyvin konkreettiseksi.

Otaksun, ettei suurella osalla Ranneliikkeen lukijoista ole ollut tuon tapaisia pelkoja.

USA:lle tuli vakava ongelma itäblokin romahdettua. Amerikkalaisilla ei ollut kunnollista vihollista. Sellainen piti nopeasti kehittää koska amerikkalaisia hallitaan juuri pelolla. Sen avulla esimerkiksi mittava aseteollisuus saadaan pyörimään ja raha virtaamaan. Ei ollut kuin hetken kysymys kun löydettiin vihollisvaltioita, jotka määriteltiin ryhmäksi "roistovaltiot" tai "pahan akseli". Ne nimittäin meinasivat päästä hallitsemaan liikaa öljyä. Eikun mahtava pelottelu ja sitten muutama sota pystyyn. Muslimit ovat pahan ruumiillistuma tällä hetkellä heidän mielissään. Äskeisissä presidentivaaleissa käytetty suuri uhka olivat myös homot ja homoavioliitot.

Otaksun toiminta- ja katastrofielokuvien suosion perustuvan syvimmiltään tarpeeseen käsitellä pelkoja. Ne mielellään projisoidaan johonkin ulkopuolella olevaan. Valkokankaalla se on jo turvallisen etäällä, vaikka lähellä. Nyt ryssä ei ole enää riittävä uhka Suomessa. Muslimit on tämän hetken suosittu pelkoteema. Mehän osaamme tehokkaasti imuroida kaiken mahdollisen USA:sta, myös pelot.

Ranneliikkeen keskusteluissa on mielestäni tullut kyllin hyvin selville se, että pelko on monelle hyvin tärkeä asia, eikä sen merkitystä saisi väheksyä tai sitä ottaa pois. Se on aivan kuin Tenavat sarjakuvan Epun kamalan likainen rätti, joka loi hänelle turvallisuutta.

Kuinka sitten pelkoa voisi käsitellä?
Yksi tapa on koettaa ulkoistaa pelkoa kuvailemalla sitä muille. Näinhän täällä tehdään. Varusmiespalvelun aikaan minulla oli pimeän tai mystisen uhan pelko. Osasin huomattavan kokoelman kummitustarinoita. Niitä kertoilin iltaisin kiinnostuneille/pelokkaille kämppäkavereille ja lopulta pelkäsin itsekin. Se vain ruokki omaa pelkoani. Eli menetelmä on mielestäni huono.

Muistan lukeneeni tarinan alkukantaisesta heimosta, jossa eli varsin tasapainoisia ihmisiä. Erityistä heidän tavoissaan oli kerääntyä joka aamu yhteen ja kertoa näkemänsä unet. Jos joku kertoi kohdanneensa unessa tiikerin ja lähteneensä sitä pakoon, hänelle annettiin neuvo seuraavalla kerralla käydä tiikerin kimppuun, voittaa se ja tehdä siitä itselleen ystävä.

Koetan itse tutustua ja ymmärtää tällä hetkellä esillä olevaa asiaa ja siksi suosittelin ja ostin oikopäätä Islamin käsikirjan. Kun uuden tavan olen oppinut käsitellä pelkojani, en vanhaan enää halua palata. Siksi minua närästää jatkuva epämääräisten muslimipelkojen levittely sen sijaan, että annettaisiin tietoa ja konkretiaa, kuten Jukka teki.

Pelkojen lietsomista on aina käytetty ja käytetään edelleen vallan välineenä niin poliittisesti kuin uskonnollisestikin sikäli, kun uskontoa yhteiskunnallisena ilmiönä edes voi käsitellä erillään politiikasta.

Kaikki tuntematon on pelkojen kohteena erittäin otollista. Ja sitä, mitä pelätään, on pelon lietsojien mielestä syytä myös vihata. Tuntematon oletetaan lähes aina pahaksi, pahaa on pelättävä ja pelko poistuu vain tuhoamalla paha. Samasta juuresta lähtöisin olevat juutalais-kristillinen suuntaus ja islamilainen suuntaus ovat kautta vuosisatojen pelänneet ja vihanneet toisiaan. Ja sen sijaan, että ne olisivat pyrkineet ottamaan toisistaan sekä keskinäisistä yhtäläisyyksistään selvää, ne ovat aivan liian usein turvautuneet väkivaltaan ja pyrkineet tuhoamaan sekä valloittamaan alaa toisiltaan.

Tietämättömyyden ylläpitäminen on hyvin tärkeää, jotta tämä suuntaus ei pääsisi muuttumaan. Siksi omaa valta-asemaansa vartioivat mullahit ja imaamit opettavat sekä muslimimaissa että Euroopassa, että kristinusko on paha (juutalaisuudesta tätä ei tarvitse erikseen sanoa, Israel itse pitää kyseistä mielikuvaa tehokkaasti yllä) ja kristillinen moraalikäsitys tuhoaa kaiken, mitä islam pitää pyhänä. Kristityt ja maallistuneet länsimaiset ihmiset taas pitävät islamista näkyvästi esillä tätä militanttia puolta, joka saarnaa läntistä maailmankäsitystä vastaan ja vihaa sen vapaamielistä ja yksilön omaa valinnanvapautta korostavaa filosofiaa. Monissa länsimaissa, USA etunenässä, kaikki islaminuskoiset on de facto virallisesti julistettu potentiaalisiksi terroristeiksi, joita epäillään lähtökohtaisesti yhteiskunnan vihollisiksi, kunnes toisin todistetaan.

Ja kaiken uskonnon savuverhon takana on vain valtapolitiikkaa, öljyä ja rahaa. Etujen pitämiseksi pienemmässä ja suuremmassa mittakaavassa itsellä 'kansa' on saatava tietämättömyyden, pelon ja vihan avulla yksimieliseksi. Sama ilmiö on havaittavissa molemmin puolin rintamalinjoja, tosin erilaisissa yhteiskunnissa vähän eri muotoisena. Rauhanomainen rinnakkainelo edellyttäisi molemmilta osapuolilta valmiutta nähdä toisesta laajempi kuva, kykyä havaita erojen lisäksi myös yhtäläisyydet ja vivahteet, luopumista pelon ilmapiiristä, joka johtaa väkivallan kierteeseen ja vain lisää ennakkoluuloja, vihaa ja katkeruutta. Itseään kristittyinä pitävät tuntevat usein erittäin huonosti oman uskontonsa varsinaiset perusperiaatteet, samoin kuin militanttien opettajien lumoissa olevat yhteiskuntaansa turhautuneet musliminuorukaisetkin.

Yksi voimakkaimmista uskontojen poliittista valta-asemaa ylläpitävistä aseista on seksuaalisuus. Islamilaisissa maissa, kuten aiemmin länsimaissakin, puolet kansasta on saatu hiljaiseksi kieltämällä naisilta kansalaisoikeudet. Mikä ei lännessä enää ole mahdollista, on monissa muslimimaissa edelleen arkipäivää. Sen sijaan homous, tietämättömyys sen olemuksesta, sen pitäminen paheellisena, sen pelkääminen ja vihaaminen ovat edelleen voimissaan myös meillä.

Virallinen yhteiskunta on legitimoinut homouden Suomessa vasta runsaat 30 vuotta sitten, joten ei ole ihme, että kansan syvissä riveissä edelleen esiintyy homokammoa. Tietoisuus siitä, että syvimmällä omassa itsessä saattaa asua pieni homo, lisää tätä pelkoa ja saa ihmisen enemmän tai vähemmän kiivaasti taistelemaan tuota ilmiötä vastaan. Ennen vanhaan kirkko opetti, että ihmisen sisällä taistelevat Jumala ja Perkele, ja ihmisen on pidettävä huoli siitä, että hän tukahduttaa synnin ja mahdollistaa hyveen voiton. Nyt ihmisten usko piruihin ja perkeleisiin on hiipunut, mutta homouden pelko elää edelleen vahvana, ja on monien havaintojen mukaan nyt paljon vahvempi kuin muutama sukupolvi sitten.

Mikä tietoa lisää, lisää myös tuskaa - tuskaa siitä, että maailma ei olekaan niin yksinkertainen ja helpon mustavalkoinen kuin tekisi mieli uskoa. Hyvä ja paha, oikea ja väärä kääntyvät helposti päälaelleen, kun niitä aletaan käyttää lyömäaseina oman perinteisen maailmankuvan ja valtajärjestelmän pönkittämisessä ja 'vihollisen' polkemisessa maan rakoon.

Tiedon lisääminen, tuntemattoman uhan hälventäminen, on pitkä prosessi, eikä se ehdi yhden sukupolven aikana poistamaan Amsterdamin ja Brysselin katuväkivaltaa, järjestämään Guantanamon vangeille reilua oikeudenkäyntiä eikä poistamaan homottelua Suomen kouluista. Meidän, jotka mielestämme tiedämme enemmän erilaisuudesta ja ennakkoluuloista, soisi kuitenkin osaavan ajatella maltillisesti ja puhuvan meitä ympäröivästä todellisuudesta aina tietoisina siitä, että yksi totuus ei kumoa muita totuuksia eikä maailma ole mustavalkoinen, vaan muistuttaa sateenkaarta muutenkin kuin vain homoliikkeen symboleissa.

Ehkä joku jaksoi lukea. Näyttää olevan pitkälle saman toistoa kuin keskustelun avauksessakin, jossa mielestäni oli vinha perä. Kevyempänä esimerkkinä tämän päivän homopeloista voi lukea vaikka Iltiksen nettikeskustelua TV-ohjelmien homopitoisuudesta. Siinä sentään vapaamielisemmät laskeskelevat prosentteja, joilla ohjelmiston ja kansan homokiintiöt olisivat keskenään tasapainossa...

Asiaa ja hyviä kommentteja, mutta ollaankohan nyt vähän väärällä keskustelualueella? Ne lukijat/keskustelijat, joita ei voisi vähempää kiinnostaa hampaiden valkaisu etc, mutta jotka ovat kiinnostuneita yhteiskunnallisista kysymyksistä eivät tätä ehkä löydä (tai no... öh... löysin minäkin kyllä, mutta vain sattumalta...)

Otsikossa lukee "terveys ja hyvinvointi". Pelot sopivat hyvin käsiteltäviksi juuri täällä. Toki kertomani asiat liippaavat myös yhteiskunnallisia juttuja, mutta siellä muslimikeskustelu on ottanut juuri kovasti tilaa.

Todella hienoja kirjoituksia Public Eyeltä ja JuhaniV:ltä!

Mitä tulee uniin, niin jos näkee painajaisia, voi itsesuggestio auttaa. Joskus teininä kyllästyin ainaisiin painajaisiin (ja siihen, että heräsin kesken unen, jos siinä oli putoamista). Joka ilta, ennen kuin nukahdin, aloin suggeroida itseäni siten, että hoin mielessäni "Unet ovat vain sinun pääsi sisällä. Sinä olet jumala, herra ja hidalgo unissasi ja pääsi sisällä. Mikään eikä kukaan voi koskaan uhata sinua unissasi!". Kohta huomasin, että olin usein unissani sivustaseuraaja, kuin elokuvaohjaaja, joka seurasi kuinka minä näyttelijänä siellä linssin takana seikkailin. Pystyin esim. päättämään, mitä tapahtuu, kun tipuin kallion kielekkeeltä. Saatoin lähteä lentämään, tippua kuin sarjakuvahahmo (eli maahan jäi muotoiseni kuoppa, josta kömmin kohta ylös), taikoa seinämään halkeaman tai tukevan oksan, josta sain otteen ja kiivetä takaisin ylös, poistaa tippumisen syyn tai ihan mitä vain.

Ehkä tuokin oli tapa käsitellä jotain pelkoa. Joku aiheutti minulle painajaisia, enkä keksinyt muutakaan keinoa päästä niistä eroon. Onneksi em. keino auttoi. :) Ehkä noi uuden tyyppiset (siis minulle) uneni olivat ns. selkounia (lucid dreams, minkä hienon termin kuulin vasta pari vuotta sitten), en tiedä, enkä oikeestaan välitäkään. Nautin vain elämästä ilman painajaisia. :)

Jatkan Sasuken ajatusta itsesuggestion hyödystä tai avusta.

Olin jossakin ulkomailla hotellihuoneessa. Keskellä yötä heräsin sanomattoman ahdistavaan, pelottavaan ja selittämättömään tunteeseen. Unikuva oli jotenkin sellainen kuin musta pilvi olisi minut ottanut sisäänsä. Nukkumisen jatkaminen tuntui pelottavalta. Päätin, että tuosta hetkestä eteenpäin näenkin hauskoja unia. Niin myös tapahtui.

Minulla on joskus harmittava tapa herätä kesken unen jossakin klo 4-5 paikkeilla. Erityisesti, jos jotain kofeiinipitoista on tullut nautittua liian myöhään. Ellen tee mitään, uni ei tule ja alkava päivä on pilalla. Olen opetellut yksinkertaisen pikku suggestion. Totean muutaman kerran hiljaa mielessäni "minua nukuttaa ja väsyttää aivan valtavasti" tai jotakin samantapaista. Harjoittelin aikanaan sitä muutaman viikon. Nyt toimii hyvin.

Unet ovat mielenkiintoinen aihe, josta voisi keskustella paljonkin. Yhden asian olen oppinut: nk. unikirjat tai oppaat ovat täyttä soopaa ja tarkoitettu lähinnä kai huvittamaan ihmisiä. Jokaisella ihmisellä on erilainen unikuvasto vaikkapa pelkojensa käsittelyyn.

Mulla ei ollu lapsuudessa mitaan pelkoja. Ei ryssia, ei pimeata, ei isoja pahoja poikia koulussa etc. Parikymppisekstaki johonki 30&risoihin ei mitaan. Mutta sitte alko tapahtua KONKREETTISIA asioita: uhkailuja kaduilla, vakivaltaisia jengeja, turpaan puistossa. Muutaman harvan kerran. Naista mun pikkuneuroottisuus on lahtosin. Kaduilla vilkuilee ja miettii mitahan noiki musta haluaa. En mielellaan kuljeta laukkuja mukana vaan tungen kaikki taskuihin. Inhottaa yolla liikkua pimeilla kaduilla. Koitan olla huomiotaherattamaton, ennen en todellakaan. En uskalla kayda ulkocruisailupaikoissa. Ihmisten lahestyminen on tullu vaikeammaksi kun ennen. Jne, jne. Vituttaa. Oottelen vaan etta aika parantas. Kehitysta on jo tapahtunuki. Takapakkia tulis 100% varmasti jos sattus jotaki. Mitenhan tasta paasis???

joo , pelothan on normaaleja ihmisen reagtioita jo pitkältä ajalta , kautta historian. jos olis ollut " kivikauden ihmiset " esim: hullunrohkeita , tapellessaa mammutteja ja muita esihistoriallisia elukoita vastaan , niin tuskin meitäkään olis . vaan olisimme kuolleet jo ajat sitten sukupuuttoon. samahan nyt on esim: tuolla kiinassa , itäeuropassa ja vaikkapa irakissa . pelotellaan ja manipuloidaan ihmisiä vaikkapa äänestämään jos haluat elää . jos et suostu , niin siinnä tapauksessa tiedät että kohtalosi on sinetöity kuolemalla. itselläni ei juurikaan ole mitään aihetta pelätä , uskallan kulkea kaikessa rauhassa hesan yössä jopa assalla . koskaan ei ole kukaan tullut pelottelemaan tai uhkailemaan . tietysti järki pitää olla päässä , ettei kaikkiin tappeluihin mene mukaan . vaan katsoo tilannetta ulkopuolisin silmin . sama pätee noihin ventovieraiden autoilijoiden kotiinkuskaus pyyntöihin , viikonlopun yössä . jos niihin vastaa myöntävästi , niin kyllä taatusti saa harmeja ja pelkoja omaksi tarpeiksi asti. itselläni on tietty lapsuudessa ollut nämä " pakolliset " pelot , joulupukki , pimeä ja alkoholisti ihmisten pelko . mutta iän myötä olen sitten kasvanut , ulos näistä peloista. hammaslääkäri pelko on oikeastaan ainoa pelko , josta en tässä elämässä pääse eroon . sinne menen vasta sitten , kun on puudutettu " taju kankaalle .nuoruudessani olen kerran pelännyt " tosi paljon " . pelasin kavereiden kanssa spiritismiä ja kavereiden lähdettyä jäin yksin pimeään kotiin. silloin tuntui kyllä tosi karseelta , tuntui kun koko asunto olisi ollut täynnä demoneja . edes valot huoneesa ei tilannetta parantanut. vasta kun vanhemmat tulivat kotiin , olo parani ja tiesin olevani turvassa . jotenka siihen jäi meikäläisen " saatanan palvonta " kokeilut. ei enään ikinä , moista pelkoa.