Saanko vastata Maisterille Bell & Weinbergistä. joiden tutkimusta olen arvioinut väitöskirjassani Homoseksuaalisuuden sairausleiman loppu (1997).
Niille, jotka haluavat tutustua koko alkutekstiini, tässä on linkki väitöskirjaani (katso luku 6.8. Kinsey-instituutin muut sosiologiset tutkimukset):
http://www.finnqueer.net/pdf/Homoseksuaalisuuden.pdf
Niille, jotka haluavat vain suppean yhteenvedon, seuraavassa kolme kappaletta em. teoksesta, jotka vastaavat Maisterin kysymyksiin:
"
Sekä Kinsey-instituutin että suomalaisen tutkimuksen tulokset asettavat kyseenalaisiksi psykonalyyttiset ennakkoluulot, joiden mukaan homot ja lesbot eivät kykenisi solmimaan kestäviä parisuhteita. Mielenkiintoinen ero heteroavioliittoihin on se, että homosuhteet ovat enemmistössä tapauksia avoimia, ts. toisella tai molemmilla on myös muita seksuaalisuhteita. Lesbot ovat jälleen parisuhdehakuisempia, vain noin joka kuudennella oli ulkopuolisia seksuaalisuhteita. Vaikeista olosuhteista huolimatta homot ja lesbot kykenevät solmimaan kestäviä parisuhteita. Suomalainenkin tutkimustulos korostaa, miten vinoutunut ja epäedustava pelkkä psykiatrinen potilasotos on.
Kinsey-instituutin tutkimusta ja vastaavaa suomalaista tutkimusta on kritisoitu pinnallisuudesta, abstraktista empirismistä, tilastollisten menetelmien korostamisesta ja siitä, että kyselylomake valmiine vastausvaihtoehtoineen asettaa vastaajan ulkoamäärätyn todellisuuden eteen. On esitetty epäilyksiä tutkimuksessa saatujen korkeiden prosenttilukujen edustavuudelle. (esim. Hämäläinen 1982, ks. yhteenvetona Stålström 1988). Kritiikki on perusteltua. Edustavaa satunnaisotosta homoseksuaaleista on mahdotonta saada ja kyselylomakkeen valmiiksi virittämä maailma on esineellistävä ja rajoittava. Tämäntyyppisiin tutkimuksiin sisältyy myös vaara käyttää vertauskohtana heteroavioliittoja, joita homo- ja lesbosuhteiden katsotaan enemmän tai vähemmän muistuttavan. Kinsey-instituutin tuotan-nossa yleensäkin on ongelmana myös siihen implisiittisesti sisältyvä essentialistinen näkökulma ja olettamukset homoseksuaalisuudesta biologisesti määräytyneenä ilmiönä.
Kinsey-instituutin tutkimuksen yksi ongelma on myös sen kulttuurinen ja ajallinen suhteellisuus. Sen tiedot kerättiin eräässä länsimaisen kulttuurin seksuaalimyönteisimmässä paikassa, San Franciscossa, 1960-luvun sallivassa ilmapiirissä. Kun tutkittavia kerättiin homoseksuaalien sosiaalisten tapaamisinstituutioiden kautta, ei olisi yllättävää, jos tutkimuksen otos olisi painottunut seksuaalisuutensa hyväksyvien, avoimesti elävien homojen ja lesbojen suuntaan. Jos kuitenkin tarkastellaan yleisemmin tuloksia, voidaan todeta, että homoseksuaaliset rakkaussuhteet ovat yleisiä ja mahdollisia niitä haluaville.
Aivan viime vuosina Kinsey-instituutin tutkijat ovat kuitenkin luopumassa biologisesta determinismistä. Uusimmassa biseksuaalisuutta koskevassa tutkimuksessa ei enää puhuta seksuaalisuuden biologisesta pohjasta, vaan lähdetään siitä, että jokaisella ihmisyksilöllä on potentiaalia kiinnostua seksuaalisesti kummastakin sukupuolesta ja että kohteen erotisoituminen on hyvin monimutkainen prosessi. (Weinberg ym. 1994).
Empiristisillä elämäntapatutkimuksilla, jotka ovat yhdessä antaneet yleiskatsauksen usean tuhannen lesbon ja homon elämäntapaan, on kuitenkin ollut merkityksensä medikalisoivien stereotypioiden murtamisessa ja tutkittujen elämäntapojen monimuotoisuuden vakuuttavina osoittajina.
Lomaketutkimusten pinnallisuudesta onkin sosiologisessa tutkimuksessa suureksi osaksi siirrytty syventäviin tutkimusotteisiin.
--
Siis: Bell & Weinbergin tutkimukset ovat korjanneet yhdestä otantavirheestä johtuvaa ennakkoluuloa: sairausmalli perustui psykiatrin potilaista tehtyyn otokseen. Samalla he saivat aikaan uusia ennakkoluuloja omalla otantavirheellään: he tekivät yleistyksiä kaikkiin homoihin 1960-luvun lopun hippiajan San Franciscosta, joka oli todellista seksiorgiaa.
Ehdotan että me ranneliikkeen lukijat perehdymme alkuteksteihin ja otantamenetelmiin ennen kuin alamme kauhistella tai siunailla :)