Estä homovastainen EU-komissaari!

Käykää hyvät ihmiset allekirjoittamassa ja levittäkää linkkiä eteenpäin. Siellä oli äsken vain vajaa 6600 nimeä ja se on aika hel....n vähän, jos EU-alueella asuu jotain 500 miljoonaa ihmistä.
  • 3 / 27
  • nouhätä
  • 26.10.2004 16:34
Suvaitsevaisuutta myös Roccoa kohtaan! Rehellisille ihmisille pitää antaa myös mahdollisuus päästä hyväpalkkaisiin ja -etuisiin virkoihin! Toinen vaihtoehto ois ollu että ko. henkilö pitänyt asiat omana tietonaan ja valittu nätisti virkaansa!
Ja kyllä homovastaisillakin pitää olla edustajansa myös komissiossa koska kansassakin sellaisia on!
Rehellisyys maan perii, totta maar, mutta eri asia onkin, onko tasa-arvoa loukkaavia mielipiteitä esittänyt henkilö oikea mies kommissaariksi, jonka viran alueeseen kuuluu tuon nettisivun mukaan "Justice, Liberty and Safety" eli oikeus, vapaus ja turvallisuus. Milläköhän tavalla ko. herra meinaisi ajaa esimerkiksi sitä, että homoseksuaaleihin kohdistuvat hyökkäykset vähenisivät, jos hän pitää homoutta syntinä? Tai sitä, että samaa sukupuolta olevat parit saisivat samat oikeudet kuin eri sukupuolta olevat parit?
Yleensä en anna hirveästi tunteitteni kuohahdella asiakysymysten kohdalla. Kuitenkin on myönnettävä, että hieman korpeaa nimimerkin "nouhätä" ja muiden samanlaisten asenne ja vaatimukset "Suvaitsevaisuudesta" homoseksuaalisuutta vastustavia kohtaan.

Usein vaatimusten taustalla on "ihmisen oikeus maailmankatsomukseensa tai oikeus noudattaa uskontonsa ohjeita". Kestämätön ajatus. Ai miksikö? Mietitäänpä:

Homot haluavat tasavertaista kohtelua valtaväestön kanssa. Eivät etuoikeuksia. Homoseksuaalisuuden vastustajat vastustavat sitä, että homoille turvattaisiin samat oikeudet, kuin mitä valtaväestöllä on. Homojen oikeuksien puolustajat sen sijaan eivät vaadi valtaväestöä suurempia oikeuksia, eivätkä ole rajoittamassa valtaväestön oikeuksia mitenkään.

Italialaiset ovat nyt työntämässä avoimesti epätasa-arvoa kannattavaa Rocco Buttiglionea komission sellaiselle paikalle, jolla on paljon sanottavaa ihmisten perusoikeuksien kehittymisestä EU:ssa - niin vanhoissa, uusissa kuin ehkä tulevissakin jäsenmaissa. Hän on selkeästi ilmaissut negatiivisen kantansa homoseksuaalisuuteen.

EU on kuitenkin sitoutunut ihmisten tasa-arvoisuuden periaatteeseen ja ihmisoikeuksiin. On aika mahdoton ajatus, että selkeästi tasa-arvoa vastustanut ihminen olisi kykenevä hoitamaan niitä asioita. Kuten Setan hallituksen puheenjohtaja Tiia Aarnipuu sanoo, "EU joko sitoutuu ihmisoikeuksiin tai sitten ei".

Nimimerkin "nouhätä" logiikalla komissioon pitäisi ottaa myös rikollisuuden puolestapuhujia ja muita vastaavia, sillä onhan osa Euroopan Unionin kansalaisista rikollisiakin.
  • 6 / 27
  • JuhaniV
  • 26.10.2004 17:49
Erinomainen asia tuo Rocco Buttiglionen rehellisyys, jonka minä tulkitsen ehdaksi arrogantiksi käyttäytymiseksi. Hän siis paljasti oikean karvansa etukäteen, jolloin asiaan voidaan vielä puuttua. Hyvä asia tässä ikävässä teatterissa.

Näen erittäin suurena uhkana sen, että Rocco Buttiglione on nimenomaan Vatikaanin yhdyshenkilö. Hän on kehunut olevansa nykyisen paavin henkilökohtainen ystävä. Vatikaani on raivokkaasti puolustanut Rocco Buttiglionea. Vatikaani haluaa vaikutusvaltaa EU:ssa omien taikauskoisten ja syrjivien periaatteitensa ajamiseksi eurooppalaisissa, selkeästi sekularisoituneissa yhteiskunnissa. Jos Buttiglione torjutaan, se on myös yksi takaisku Vatikaanille monen muun äskettäisen lisäksi.

Jos Rocco Buttiglione tulisi lopulta valituksi komissioon, on aivan selvää, että sen jälkeen hänen jokaista liikettään valvottaisiin suurennuslasilla monelta suunnalta.

Todella ikävä juttu, jos hänet valittaisiin.

Äskeisten uutisten mukaan Buttiglionea (komissiota) ei tultaisi hyväksymään huomisessa äänestyksessä.
  • 8 / 27
  • nouhätä
  • 26.10.2004 19:08
kyllä mun mielestä homoilla on jo pitkään olleet samat oikeudet kuin heteroillakin, eli sen jälkeen (ja niissä maissa) kun se ei ole ollut rikollista. Homoilla on aina ollut esim. mahdollisuus mennä naimisiin vastakkaista sukupuolta olevan kanssa ihan yhtälailla kuin heteroillakin! Eivätkä heterot ole voineet mennä naimisiin samaa sukupuolta olevan kanssa. Mitä eroa?
En mä ainakaan keksi omaan elämääni mitään asiaa missä olisin heteroita huonommassa asiassa.
Mitä tulee vaikkapa rikollisten edustajiin päättävissä elimissä niin aina siellä niitä on ollut ja aina tulee olemaan. Ehkä "maanläheisistä" rikollisista on vähän aliedustusta mutta isomman luokan konnia kyllä piisaa!
Rocco kehiin vaan näyttämään mitä on kunnon oikeistolainen politiikka! Tästähän saataneen kuvaa kun katsotaan tulevaa äänestystä ja ketkä on puolesta ja ketkä vastaan.
  • 9 / 27
  • Public eye
  • 26.10.2004 19:25
Euroopan parlamentin konservatiiviryhmä pitää ilmeisesti ihmisoikeuksia samanlaisena pelleilyn ja pilkan aiheena kuin nimimerkki nouhätä.

On kuitenkin paljon eurooppalaisia, joiden arkielämälle niillä on suuri merkitys. Toivottavasti edes liberaaliryhmä tiedostaa tämän muiden jo kielteisen kantansa ilmaisseiden ryhmien tavoin myös huomisessa lopullisessa äänestyksessä.
Mun mielestä on suoraselkäisempää sanoa suoraan mitä ajattelee asioista, ja toimia sanojensa mukaan.

Noita median perässä juoksevia p-nuollijoita riittää myös politiikassa - mielipiteet vaihtuvat tuuliviirin lailla, teot mitataan lööppitiheyksillä.

En näe mitään syytä allekirjoittaa vetoomusta. Kyseinen ehdokas on ilmoittanut olevansa homovastainen - siihen hänellä on oikeus.
Ja mm. minulla Euroopan Unionin asukkaana on oikeus kaikin käytettävissäni olevin laillisin keinoin toimia vastaan hänen mahdollisuuksiaan edetä asemaan, jossa hän voisi vaikuttaa negatiivisesti minun oikeuksiini ja myös koko maanosamme ihmisoikeuksien kehitykseen.
Niin Antti, kaikki kunnia Buttiglionelle siitä, että hän on kertonut rehellisesti kantansa, joka olisi ennemmin tai myöhemmin kuitenkin tullut ilmi. ja vähintään yhtä suuri oikeus kuin hänellä on mielipiteisiinsä, on myös muilla vastustaa epäpätevän ihmisen nimittämistä koko Euroopan kannalta tärkeään virkaan.

Vielä tehokkaampaa kuin vetoomuksen allekirjoittaminen on postin lähettäminen suoraan mepille. Asiallinen äänestäjän yhteydenotto kun puree poliitikkoon aina kaikkein tehokkaimmin. Sanomattakin on selvää, että epäasiallinen viesti vaikuttaa useimmiten päinvastoin kuin sen kirjoittaja on tarkoittanut.

Suomalaismeppien sähköpostiosoitteet löytyvät kunkin nimen takana olevista yhteystiedoista osoitteesta
http://wwwdb.europarl.eu.int/ep6/owa/p_meps.short_list?ilg=FI&ictry=FI&ipolgrp=&iorig=
Mä laitoin Stubbille henkilökohtaista sähköpostia ja perustelin, miksi hänen kannattaisi äänestää komissiota vastaan. Lupasi harkita perustelujeni jälkeen - ja on ilmoittanut tämän Nelosen uutisissakin tänään - vaikka oli alunperin sitä mieltä, että italiaano on pikkutekijä kokonaisuuden rinnalla.
Tällä tietoa siis Buttiglionen ja uuden komission hyväksymisen puolesta aikovat äänestää liberaaliryhmästä Hannu Takkula, Kyösti Virrankoski ja Paavo Väyrynen sekä konservatiiveista Ville Itälä, Piia-Noora Kauppi ja Eija-Riitta Korhola. Alexander Stubb ei vieläkään osaa sanoa.

Loput seitsemän suomalaismeppiä ovat ilmoittaneet vastustavansa uuden komission hyväksymistä.
Tämä Buttiglione-jupakka osoittaa jälleen, että kunnollinen vihollinen saa homotkin toimimaan saman päämäärän puolesta, mikä ei nyt tällä kertaa ole seuraavat hilebileet. :-)

Huomaan, että homot ovat hiljalleen heräämässä siihen, että me oikeasti voimme vaikuttaa omiin asioihimme tässä EU-yhteiskunnassa. Se vaatii omaa aktiivisuutta, sillä kukaan muu ei puolestamme toimi, ellemme itse ole aloitteellisia.

Mielenkiintoinen veikko tämä edustaja AS. Olen kuullut nyt usealta taholta, että hänen kanssaan on päästy keskusteluun periaatteista ja hän jopa kuuntelee muiden mielipiteitä. Hän on konservatiiviryhmässä, joka mahdollisesti ryhmänä tukee Buttiglionea. Mitä tapahtuu, jos AS tällä hetkellä vielä epävarmana kannastaan, päättääkin äänestää eri tavalla kuin ryhmänsä. Vaikuttaako se silloin hänen poliittiseen tulevaisuuteensa? Poika on ihan oikeasti tiukan paikan edessä huomenna.
"Kyseinen ehdokas on ilmoittanut olevansa homovastainen - siihen hänellä on oikeus."

Ei ole oikeutta, ei sen enempää kuin mitä on oikeus olla juutalaisvastainen. Se, että tuollainen pelle on päässyt noinkin pitkälle EU:ssa kyllä vähentää entisestäänkin EU:n arvoa ihmisten silmissä.

Mitäs sitten on pakko suvaita kun Turkki liittyy jäseneksi?
"Kyseinen ehdokas on ilmoittanut olevansa homovastainen - siihen hänellä on oikeus."
"Ei ole oikeutta, ei sen enempää kuin mitä on oikeus olla juutalaisvastainen. "

Kyllähän vapaassa unionissa saa olla mitä mieltä tahansa ja jokaisella on oikeus siihen, myös Buttiglionella. Valitsemiemme ehdokkaiden tulisi kuitenkin edustaa demokratian perusteiden mukaisesti eurooppalaisten äänestäjien mielipiteitä, niin enemmistön kuin vähemmistön. Buttiglione-ongelma tulee ymmärtääkseni siitä, että hänen havittelemaansa komissarin pitäisi ajaa eurooppalaisten (enemmistön) korkeasti arvostamia arvoja, mutta ymmärtääkseni Buttiglione edustaa lähinnä marginaalisen kiihkouskovaisten ryhmän näkemyksiä. Tältä näkökannalta katsottuna Buttiglionen valinta nimen omaan oikeuskomissaarin tehtävään aiheuttaisi sen, että unionin arvostus kansalaisten silmissä heikkenisi merkittävästi.

Jos kyseessä olisi vaikkapa talousrikoksia tehnyt henkilö pyrkimässä taloustehtäviin, olisi päätöksenteko helpompaa, koska talousasiat, vaikkakin ovat tärkeitä, eivät ole ihmisille yhtä merkittäviä kuin oikeus-, tasa-arvo jne. asiat.
Barroso ilmoitti hetki sitten, että hän ei tuo uutta komissiota äänestykseen. Näin hän otti lisäajan jouduttuaan täysin seinää vasten.

Lyhyt kokous oli aika dramaattinen äänekkäine välihuutoineen ja aplodeineen. Voisi melkein kutsua mellakaksi.

Nyt kokous on keskeytetty ryhmäneuvotteluja varten. Näyttää siltä, että ei oikein tiedetä mihin suuntaan mennä.

BBC:n kommentaattori oli sitä mieltä, että Italian on nyt pakko esittää jotakuta toista ehdolle komissioniin Buttiglionen tilalle.

En edelleenkään ymmärrä miksi Barroso veti tämän näin tiukalle. Jos Barrosolla on katolinen tausta, niin sekin on voinut olla vaikuttamassa tähän tiukkuuteen.

Mielenkiintoista!
Barroso alkaa oppia, että Eurooppa ei ole Portugali, Italia, Vatikaanivaltio eikä edes katolista uskoa tunnustava Eurooppa. Eurooppalaisilla on ihanteita ja vakaumuksellisia periaatteita muuallakin, eikä pelottelu tehoa kaikkiin samalla tavoin kuin katolisen kirkon nöyräksi opettamaan lammaslaumaan.

Nähtäväksi jää lähiviikkojen aikana, lentääkö Buttiglione kokonaan uuden komission ulkopuolelle vai tyydytäänkö hänet vain siirtämään vähäpätöisempään tehtävään. On siinä Berlusconilla nieleskelemistä!
Ote Barroson aiempia huomattavasti nöyremmästä lausunnosta Euroopan parlamentille:

"I need more time to look at this issue and to consult with the European Council further so that we can have strong support for the new Commission, once finally approved.

These last days have demonstrated that the European Union is an intensely political construction and that this Parliament, elected by popular vote across all our member states, has a vital role to play in the governance of Europe.
I was honoured to have received your support as president elect in July. I committed myself then to work actively with you in the European interest; I renew that commitment today.

We will not always agree, Mr President, on all issues, but I think we can agree on our common commitment to reinforce the democratic nature of European integration, and I would hope that we can arrive at an outcome in the next few weeks which will permit us to take forward work in the European Union in this spirit."

Onko demokratia sittenkin mahdollista?
Buttiglionen mielipiteet ovat "suuren enemmistön" mielipiteitä ja kertoo miten voimakkaasti katolinen kirkko vaikuttaa ympäristöönsä. Parlamentissa olevat edustajat ovat hyvin koulutettuja ja haluavat mielellään olla edistyksellisiä ja uudistusmielisiä ihan imagonsakin takia. He ovat ns. älymystön edustajia. He eivät ole tavallisia pienituloisia palkansaajia. Muuttuuko käytännössä mikään? Aika vähän.

Vähän sama juttu kuin mitä David Bowie kertoi omasta nuoruudestaan, kun homoseksuaalisuus oli ns."uutta seksuaalisuutta" ja itse oli huumehöyryissään mukana siinä ja monessa muussakin hörhöilyssä, mutta oikeasti oli henkisesti hajota, koska itse asiassa ei halunnut sitä eikä se ollut oikeata minuutta, vaan vain muoti-juttu, joka mahdollisti menestymisen, kuten Marilyn Manson sanoi omasta ulkonäkönsä muuttamisesta , että se oli (ja on) menestymisen edellytys musiikkiteollisuudessa.

Älkää olko liian hyvä-uskoisia, mitä tulee homojen jne aseman parantumiseen. Kun "tuuli kääntyy", kaikki muuttuu taas...takinkääntäjiä on paljon.
En ole pitkään aikaan lukenut mitään yhtä tyhmää kuin mitä Mies yllä sanoi. Millä vuosisadalla sinä elät?

Buttiksen mielipiteet *eivät* edusta Euroopan kansalaisten enemmistöä - senhän osoittaa se, että EP:n ei edes tarvinnut viedä asiaa äänestykseen, kun ultrakonservatiivit taipuivat.

Mitä tulee homojen ja lesbojen ihmisoikeuksiin, niin minusta Suomen parisuhdelaki, Tanskan ja Hollannin vielä pidemmälle menevät avioliittolait ja adoptiolait jne jne osoittavat, että useissa yhteiskunnissa on tapahtumassa merkittävää - ja silti normaalia - kehitystä kohti todellista tasavertaisuutta, mikä on kääntämätön ja vääjäämätön kehityskulku. Haloo heppu, herää!
A. Stubb yritti selitellä tv-tomittajalle tapahtunutta: "...tulihan tässä myönnytyksiä joka suuntaan..." toimittaja keskeytti selittelyn kesken lauseen.

EU:n konservatiiveille tämä oli paha juttu.

Italia on jo lähetellyt tietoa, etteivät he aio vaihtaa ehdokastaan. No, odotellaan muutama viikko, mihin neuvotteluissa päädytään.

Yleisesti ajatellen homot olivat nyt selkeästi esillä julkisuudessa. Me siis olemme olemassa yhä usemammalle konservatiiville ja kirkonmiehellekin. Meitä ei voida enää noin vain sivuuttaa, eikä mollata aivan helposti vaikkapa Raamatusta nypityillä ennakkoluuloilla. Otaksun konservatiivienkin tämän jälkeen asettelevan sanojaan aikaisempaa varovaisemmin, minkä heille mielihyvin suon.
Deutsche Welle oli tehnyt hyvän raportin Rocco Buttiglionen taustoista ja tästä valintajupakasta yleensä.

Epäilykseni osoittautuvat aivan oikeiksi. Raportti kertoi selvääkin selvemmin Buttiglionen olevan Vatikaanin mies. Vatikaani ei antanut tapahtuneesta virallista tiedotetta, mutta epäviralliset mielipiteet ovat aika paljastavia. Rocco Buttiglionen ja Vatikaanin mukaan Eurooppa on kristillinen maa, jossa pitää vallita (Vatikaanin määrittelemät) kristilliset arvot!

Buttiglione on pahoitellut lausuntojensa aiheuttamaa kohua. Hän on sitä mieltä ettei ole tehnyt mitään rikollista. Hän ei ole myöskään tippaakaan perunut julki lausumiaan periaatteita.

Vatikaani tekee siis röyhkeää valtapolitiikkaa myös Euroopassa. On tämä aika tavatonta.

Odotan jännittyneenä Espanjassa tehtäviä päätöksiä samaa sukupuolta olevien mahdollisuudesta mennä naimisiin. Vatikaani yrittää sitä kovasti estää. Toivottavasti laki menee läpi.
nouhätä : "Homoilla on aina ollut esim. mahdollisuus mennä naimisiin vastakkaista sukupuolta olevan kanssa ihan yhtälailla kuin heteroillakin! Eivätkä heterot ole voineet mennä naimisiin samaa sukupuolta olevan kanssa. Mitä eroa?
En mä ainakaan keksi omaan elämääni mitään asiaa missä olisin heteroita huonommassa asiassa."


Eli siis niiden maiden laki joka kieltää homoseksin on täysin ok? Siinäkään ei mielestäsi ole mitään homoja syrjivää, koska myös heteroilta on miestenvälinen seksi kiellettyä?
Nyt pitäs eka tietää että onko jossain eu:n alueella homoseksuaalisuus kiellettyä...siis mä en tiedä enkä jaksa alkaa moista asiaa selvittämään. Varsinkin kun heittoni tänne tämän asian suhteen ovat johtuneet lähinnä siitä että musta näiden epätoivoisten homoaktivistien "hätä" tuntuu niin huvittavalta. Suurin osa lukeneista on ilmeisesti (ja toivottavasti) ymmärtänyt sepustuksieni tarkoituksen, mutta ei kai sitten suurimmassa "hädässä" olijat.
Itse asia tässä suhteessa on mulle EVVK. Harmittaa vaan nyt niin vietävästi kun hyvä mies joutui tollee syrjään mutta on siinä se lohduttava seikka että omahyväiset italialaiset ja varsinkin Berlusconi sai nenilleen :-)
Muutama kuukausi sitten homoseksuaalisuus ei enää ole ollut rikos jossain Georgiassa tai Azerbaizanissa...
Ja se oli viimeinen eurooppalainen maa,jossa tämä muutos tapahtui.