Ihmisoikeuskanta ratkaisee matkakohteen

Olen jo kauan ihmetellyt, miksi ihmiset eivät ota enemmän valinnoillaan kantaa maailman asioihin. Minä en matkusta Turkkiin, koska siellä ei mm. kurdeilla ole oikeuksia, enkä myöskään Israeliin, koska siellä ei edes haluta elää rauhassa, Homojen kannalta älyttömintä on tukea vaikkapa Egyptin matkailubisnestä: ko. maassahan pääsee vankilaan homona helposti. Ottakaa muutkin kantaa: miksi matkustatte Turkkiin, mihin ette matkustaisi...
  • 2 / 27
  • Public eye
  • 30.6.2004 17:49
Itse tarvitsisin todella pakottavan syyn, että suostuisin matkustamaan Yhdysvaltoihin. Olen käynyt siellä aikaisemmin useita kertoja, tosin viime matkasta on jo ehtinyt vierähtää yli kymmenen vuotta.

Itse maa ja sen kansa on valtavan kiehtova ja siellä olisi vaikka miten paljon nähtävää. USA:n nykyinen virallinen politiikka, arrogantti suhtautuminen muuhun maailmaan ja yleinen paranoia ulkomaalaisia kohtaan jo maan rajoilla on kuitenkin sitä luokkaa, että en halua millään tavoin aktiivisesti osallistua kyseiseen toimintaan. Amerikkalaisten tuotteiden käytöltä on tosin vaikea välttyä, mutta siihen se sitten saakin jäädä.

Ehkä vielä jonain päivänä, jos meno muuttuu taas toisenlaiseksi...
  • 4 / 27
  • Public eye
  • 30.6.2004 21:23
Ette totuus unohtuisi, ja ennen kuin joku kiskoo pussillisen palkokasveja hengitystiehyisiinsä, sanottakoon että myös Venäjään suhtaudun aika pitkälle samalla tavoin kuin Bushlandiaan.

Kansainvälisissä yhteyksissä Venäjä on kyllä pitänyt matalampaa profiilia, mutta Putinin (Bushin hiljaisella suostumuksella) siunaamat maan sisäiset ihmisoikeusloukkaukset ovat sitäkin pöyristyttävämäpiä.

Pietari vaan on niin houkuttelevan lähellä... Enkä sen osalta voisi tehdä jossain vaiheessa poikkeuksen - itse asiassahan kaupunki on jo historiallisista syistä kuin osa Suomea, ja sielläkin on tullut käytyä viimeksi kun kaupunki oli vielä Leningrad.
Samaa mieltä teroboyn ja Public eyen kanssa. En ymmärrä miksi homot tukevat ihmisoikeuksia polkevien maiden taloutta matkustamalla kyseisissä maissa. Itse boikotoin noita maita myös työni puolesta; en ole matkustanut esim. Turkissa järjestettäviin työhöni liittyviin kansainvälisiin kokouksiin. Tietty nämä periaatteet rajaavat huomattavasti matkakohteita, mutta kyllä suht. sivistyneissäkin maissa riittää nähtävää ja koettavaa.
  • 6 / 27
  • peregrino
  • 4.7.2004 18:05
Kyllähän ihmisoikeuksien kannalta suht' sivistyneissä maissakin tosiaan riittää nähtävää ja koettavaa, vaan riittääkö naitavaa? Yllättävän monen homon matkakohteen valinnan tärkeimpiä kriteerejä on se kuinka helposti ja halvalla saa seksiä, mieluiten nuorilta pojilta. Ja helpointahan se tietysti on köyhimmissä, enemmän tai vähemmän "kehitysmaissa", joissa ihmisten on myytävä itseään henkensä pitimiksi. Harva tietenkään suoraan myöntää tätä, on korrektimpaa puhua uusiin kulttuureihin tutustumisesta jne., vaikka homobaarit tahtovat olla samantapaisia kaikissa maailmankolkissa.
Mielenkiintoisia avauksia, hyviä!
Itse olen vetänyt hyvinkin tiukkaa linjaa näissä asioissa. Turkki ja sen ihmisoikeudet jne. Kuitenkin ja siitä huolimatta kävin -90 luvulla kolme kertaa Istanbulissa. Perustelin reissuja niin, ettei minun budjetillani maahan kovin montaa ropoa jää. Viimeisellä kerralla olin todistamassa, miten virkavalta kävi mielenosoittajien kimppuun. Poliisi rahtasi kymmeniä mukaansa, kymmeniä joutui sairaalahoitoon ja muutama taisi kuolla. Se riitti.
Viime vuonna tulin ylipuhutuksi ja vietin muutaman viikon Turkissa. Miksi?
Olen aina ollut sitä mieltä, että mitä enemmän kanssakäymistä, sitä enemmän piilovaikutetaan ja muutetaan mielipiteitä maassa.
Miksi Kuuba on edelleen se mikä se on, vaikka sosialismi on romahtanut lähes kaikkialla? Siksi, että lähin vaikuttaja USA on harjoittanut kauppasaartoaan ja muuta eristämispolitiikkaansa vuosikymmenet. Jos näin ei olisi, Kuuba olisi aikoja sitten muuttunut amerikkalaiskapitalistien Eldoradoksi, mikä se olikin -50 luvun alussa.
kaikilla kolikoilla on kaksi puolta. riippuu tietysti siitä kuinka halukas on tutustumaan uusiin ihmisiin, mutta ainakin minun mielestä matkakohteiden pannaan laittaminen eristää entisestäänkin niitä vähemmistöjä joita sorretaan. Olen tavannut monissa "arveluttavissa" maissa meikäläisiä ja kokemukset ovat olleet mielenkiintoisia. paikalliset saavat myöskin kontaktia ulkomaailmaan ja silläkin tavoin voi asioihin vaikuttaa. avartaa hieman omaakin maailmankäsitystä, kun todella tajuaa mistä oloista kanssa veljet jossainpäin maailmaan joutuvat ponnistamaan. ja nyt ihan vaan varmuuden vuoksi kerrottakoon että en kirjoita tässä mistään seksimatkoista ja panonetsinnästä, vaan oikeista kontakteista paikallisiin ihmisiin!
On ihan varmasti hyvä, ettei asioita mustavalkoisteta liikaa - siinä olen edellisten kanssa ihan samaa mieltä. Tietysti vaikuttamistapoja on monia, mutta en oikein ole parempaakaan tapaa keksinyt esimerkiksi Israelin väkivaltavaltion boikotoimiseen. Kolikoilla on puolensa, enkä ainakaan minä halua olla eristämässä sorrettuja vähemmistöjä. Mutta: sorretut vähemmistötkö matkailutuloja saavat? Jaffa-appelsiineja ostamallako rauha Israelin ja Palestiinan välille saadaan. Nämä ovat vaikeita asioita. Jatkan boikottejani ihan hyvin mielin, enkä edes usko, että oma maailmani kovastikaan kapenee, vaikka en esim. Yhdysvaltoihin matkaakaan.
Cuba on sellainen paikka johon en mene,vaikka se on taalla lahella.Tunnen monia ihmisia jotka ovat kotinsa , perheensa,sukunsa sinne jattaneet.Paremman elaman toivosta.Heilla ei ole mitaan siina maassa,mita muuaalla mailmassa pidetaan jokapaivaisena tavarana,ei edes wc paperia.On siella hienoja inclusive hotelleja joista ei toivota kenenkaan tarvitsevan lahtea mihinkaan comboundin ulkopuolelle katseleen kuinka tavallinen kansa elaa puutteessa.Itasaksalaiset ovat suurimmat omistajat nailla hotelliresorteilla,johtuu kommunistisaksan aikaisesta touhusta jolloin cuban kansalaiset saivat vierailla itasaksassa ja josta useimmat eivat palanneet.
Kuuba on paskakasa, koska Fidel Castro - se kaikkien jästipäiden äiti - on yhä vallassa.

Kuubankin meno muuttuu kun äijä potkaisee tyhjää. Sano minun sanoneen.
Kertoisiko joku, mitä se auttaa, jos boikotoimme esim. Turkkia? Meno on siellä muuttunut ja muuttumassa mm. sen takia, että sikäläiset päättäjät haluavat maan mukaan Euroopan unioniin. Romaniassa homoseksin harjoittaminen dekriminalisoitiin ymmärtääkseni saman motiivin ajamana.

Nähdäkseni se, että kieltäydymme kaupasta Turkin kanssa, pitää osaltaan maan elintasoa alempana (sitä enemmän mitä useampi boikotoi), kuin mitä tilanne muutoin voisi olla. Elintaso taas tarkoittaa yleensä parempaa terveydenhoitoa, monipuolisenpaa ravintoa, korkeampaa koulutusastetta jne.

Kaupunkilaisjärjellä toki voisi ajatella, että boikotoinnin myötä päättäjät ko. maassa muuttaisivat politiikkaa paremmaksi, jotta boikotti purkaantuisi. Poliittinen prosessi toimii kuitenkin eritavoin kuin markkinaprosessi. Politiikassa riittää, että kansa tottelee eikä vaihda johtajiaan. Tottelevaisuutta puolestaan voidaan pitää yllä vaikkapa armeijalla, poliisilla, propakandalla ja hyökkäyssodilla. Sen sijaan yritysten suhteen boikotti voi olla hyvinkin tehokas tapa vaikuttaa, sillä niissä kuitenkin raha yleensä ratkaisee.
Aina voi tietysti kysyä, mitä hyötyä on erilaisista mielenilmauksista. Minusta kuitenkin matkaboikotista on kannanottona hyötyä ihan yhtä paljon kuin vaikka Pride-marssista tai julisteiden levittämisestä: ilmaisen kantani, kerron siitä muille - ehkä joku muukin alkaa ajatella edes. Sikäli olen iloinen tästä keskukstelusta - hyviä näkökulmia on tullut esiin. Eri ihmiset ottavat kantaa eri tavoin - joku ehkä parantaa mielestään vaikkapa Turkin ihmisoikeustilannetta juuri matkustamalla sinne. Moninaiset ovat tavat ajatella, ja hyvähän se on. Minä en matkusta, enkä toivo myöskään, että EU on niin tyhmä, että liian helpolla nielee "parannuksia", joita Turkissa on ehkä tehty pikkuisen silmänliumeeksi.
> Minusta kuitenkin matkaboikotista on kannanottona
> hyötyä ihan yhtä paljon kuin vaikka Pride-marssista tai
> julisteiden levittämisestä: ilmaisen kantani, kerron siitä
> muille

Muuten hyvä ajatus, mutta matkaboikotista ei sen kohde tiedä yhtään mitään ellei sinne erikseen kirjoita kirjettä ja kerro siitä. Pride-marssista ja julisteista selviää asia lähes jokaiselle ohikulkijalle.

Tämä on yleensäkin boikottien ongelma: kohteen pitää jotenkin saada tietää boikotista ja sen syistä, tai muuten boikotti ei voi edes periaatteessa vaikuttaa millään tavalla.
...itse en tässä mainituista maista ole käynyt muissa kuin Israelissa (ja se on monimutkainen juttu). Pointtini on se, että EN KÄY vastaisuudessakaan. Todennäköisesti myöskään USAssa.

Kurdit ja homot esim. Turkissa on YKSI asia. Siellä (esim. siellä) on kuitenkin isompikin "vähemmistö": naiset.
...ei kun hitto, oon käynyt Venäjällä MONTA kertaa. Nyt voin huonosti, vaikka Tshetshenia onkin kaukana Pietarista...
Mä en käy Virossa koska siellä on jotkut kansanryhmät sorron kohteena... esim. suomalaiset...

Mielenkiintoista tuo boikotoiminen... jos aletaan tarkemmin tutkia, niin aika moni Corolla ja Megane -kuski ajelee turkissa tehdyllä autollaan ja saattaa lenkkareiden, farkkujen yms. tavaroiden tuotemerkissä olla maininta Turkissa tehdystä tuotteesta. Edelleen kun jatketaan boikotointia, niin olisiko öljyä ja sen johdannaisten käyttöä boikotoitava, koska osa Suomeen tuodusta öljystä tulee arabimaista? Ählämimaissa eivät naisten ja vähemmistöjen asiat taida paljoa vallanpitäjiä kiinnostaa, vai olenko väärässä?
Valitettavasti täytyy tehdä poikkeus enemmistöstä ja tunnustautua Turkin matkailijaksi... Mutta mottona on "maassa maan tavalla" - en tyrkytä ajatuksiani tai "länsimaista" paremmuuttani ( mikähän sekin on?) - siellä tai muussakaan maassa.

Valitettavasti en ole ulkomaanmatkojani ( Turkin lisäksi monet muut Välimeren maat + eri puolilla Eurooppaa) buukatessani asettanut demokratiaa, tasa-arvoa tai ihmisoikeuksia matkakohteeni vaatimuksiin. Mielummin haluan oppia tuntemaan kulttuureja ja ihmisiä näissä kulttuureissa ja kuulla heidän "tarinansa" kuin alkaa vaatia maalta kunnon ihmisoikeuksia, ennenkuin matkustan sinne...

Lienee täällä kotinurkillakin "kirveelle töitä" ennenkuin näitäkään kulmia kannattaa kehua liikaa maailmalla...

Toki ymmärrän ihmisoikeuksien tärkeyden, mutta niin kauan kun USA häärää yksinoikeudella "maailmanpoliisina" muualla kuin kotimaassaan, en voi kunnioittaa kaikkea "länsimaiseen sivistykseen" kuuluvaa... USA:n perustivat muistaakseni ihmiset, jotka ajoivat alkuperäisen väestön, intiaanit muun muassa, ahtaalle, vallaten koko ajan lisää tilaa itselleen - sama öykkäröinti jatkuu edelleen, nykyisin muilla mantereilla. Niin kauan kun maailmassa on asevarustelua, sotia tai edes sodan uhkaa, on turha kuvitella, että kaikkialla saadaan ihmisoikeusasiat kuntoon, puhumattakaan riittävästä toimeentulosta tai aliravitsemuksesta... Eli kolikolla on aina puolensa....

Vaikka kuinka pienellä matkakassalla missä tahansa liikkuisin, en koskaan voisi olla varma siitä, mihin kyseinen valtio roponi käyttäisi ( = omaa kansaansa vastaan) - siksi jätän tuon moraalisen puolen matkailustani... Muutoinhan tässä joutuisi jommalle kummalle napamantereelle muuttamaan pysyvästi erakoksi...

Niin niitä maita, joissa en käy: Venäjä (myös koko entisen SNTLn/ CCCPn alue), Marokko ( yksi kerta riitti) ja toistaiseksi myös USA.
hmmm... hieman hymyilytti tuo esille otettu naisten asema... ihanko tosiaan homotkin ovat huolissaan siitä... *pilke silmäkulmassa hymyillen*
Ei kai ihmisoikeuksia pitäisikään määritellä länsimaisesti, ei ainakaan suoraviivaisesti. Kyllä USA:ta on perusteltua arvostella, mutta minusta on myös Turkkia, joka sentään pyrkii olemaan esikuvallisen demokraattinen muslimimaa. Pysyn kannassani: en edelleenkään ymmärrä, miksi suuri osa ihmisistä ei ajattele muuta kuin omaa mukavuuttaan matkustellessaan. Tähän keskusteluun osallistuneet ovat sentään perustelleet kantojaan, mikä osoittaa ajattelua. Enkä edelleenkään lähtisi Turkkiin, Israeliin tai Yhdysvaltoihin.
No niin. Tämä feministihomo ainakin on. Turkin kohdalla en pysty unohtamaan sitä, miten läheinen ystäväni amnestyn talkootöihin liittyen vei avustusrahoja raiskattujen naisten turvakotiin pari vuotta sitten. Rahat piti viedä salaa, muuten eivät olisi päätyneet oikeaan paikkaan.

Erilaisia epäkohtia on tietysti kaikkialla. Niistä voi puhua, niistä voi myös HUUTAA.

Mutta joo, *vakavahenkisyyttään itseironisesti hymyillen*
Kuinka moni teistä niin kovin ihmisoikeuksista huolisssaan olevista matkustuskieltäytyjistä kieltäytyy myös käyttämästä orjatyövoimalla koottuja kännyköitä ja syömästä lapsityövoimalla korjattuja hedelmiä?
Joko kaikki tai ei mitään, niinkö?

Ehdotan, että kunhan edes jotain.
Antti, ainakaan minä en tietoisesti käytä mitään lapsityövoimalla teetettyä tai viljeltyä. Kuka kuitenkaan oikeasti tietää, kuka ja missä kunkin hyödykkeen on kätösillään valmistanut.
nälkiintyisihän sitä itsekin ja alastomana kulkisi tyhjissä huoneissa , vailla paikkaa missä olla, ilman töitä ( kun työnantajakin käyttää alistettujen käsissä valmistettuja tuotteita) , jos jokaisesta tuotteesta, palvelusta jne alkaisi syntyperää miettimään... Vai sekö tässä on takana? "Omin käsin onneen", eli jokainen kasvattamaan itse ruokansa, rakentamaan omat huoneensa, huonekalunsa, kutomaan kankaansa? *ironian pilkettä havaittavissa*
Zanzibar

Afrikan itärannikon Tansanian puoliautonominen saarivaltio on säätänyt yksimielisellä päätöksellä 25 vuoden vankeusrangaistuksen homoseksistä. Rangaistus on saman suuruinen kuin tuomio murhasta. Lesboseksistä tulee 7 vuotta telkien takana.

Saari on ollut erityisesti Etelä-Afrikan homojen matkailukohteena. Saari on riippuvainen matkailutuloista. Nyt matkatoimistot uhkaavat boikotilla. Ihmisoikuesjärjestöt ovat myös älähtäneet.

Lue lisää:
http://www.365gay.com/newscon04/08/082004zanzibar.htm

(Mietin, kuinka Zanzibarilla homoseksi määritellään. Tuomioiden mielivalta on ilman muuta mahdollinen.)

Tansania on yksi maailman köyhimmistä maista. Eliniän odote syntymähetkellä on nykyään 43 v. Suomessa vastaava luku on 78 v. Väestöstä 36% elää köyhyysrajan alapuolella. (Tieto: CIA World Factbook)

Kannattaa tutkia hieman etukäteen, minne matkustaa.
Luin hiljattain ranskalaisesta lehdesta pitkan jutun tuosta Zanzibarin ihmisoikeustilanteesta, lahinna siis homojen oikeuksista.
Tilanne on juuri niin uskomaton kuin se kuulostaakin. Eletaan sentaan vuotta 2004 ja nyt on Zanzibarissa paatetty rangaista homoseksuaalisesta kayttaytymisesta 25 vuoden vankeusrangaistuksella. Lesboilusta rangaistaan jostain syysta "vain" 7 vuoden vankeudella.
Takana on tietysti uskonto ja uskonnoista juuri totalitaarinen ja julma islamilaisuus.
Islamilaisuudestahan on kysymys myos Egyptissa, Marokossa, Tunisiassa ja Algeriassa, joissa homon asema on todella uskomattoman huono.
Ensimmaisina listallani maista, joihin en matkusta, ovat juuri nuo mainitut. Turkki tulee seuraavana.
Belgiassa, jossa Brysselin keskustassa ja useammassa kaupunginosassa keskustan ymparilla on valtavan suuri arabivaesto, on uskomatonta kylla jopa vaarallista liikkua kaupungilla homona. Gaybaarien ulkopuolella saattaa nahda arabijengeja, joille homo on seka saastainen vihollinen, etta erinomainen ryoston uhri.
Maan toiseksi suurin kaupunki Antwerpen on luisumassa samaan tilanteeseen. Belgian lehdissa on kevaan ja kesan 2004 aikana kirjoitettu asiasta paljonkin, myos flaaminkielinen TV on kasitellyt asiaa, mutta Brysselin viranomaisista vain pieni vahemmisto on valmis myontamaan asian, puhumattakaan etta sille oltaisiin tekemassa jotain.
Amsterdamissa ja Brysselissa sijaitsevissa islamilaissa kirjakaupoissa on viime kevaasta lahtien jaettu ilmaiseksi "muslimin tie"-kirjaa, jossa annetaan yksityiskohtaisia ohjeita siita, miten islamilaisten tulee eliminoida vihollisensa homoseksuaalit.
siasta nousi luonnollisesti aikamoinen haloo ja flaaminkielinen gayorganisaatio vaati oikeusministerilta selitysta siihen, miksei kirjaa ole maaratty poistettavaksi kaupoista. Oikeusministeri Onkelinx vahatteli koko asiaa ja sen merkitysta, vedoten jopa mielipiteenvapauteen. Hyvaksyttavaan mielipiteen ilmaisuun siis hanen mielestaan kuuluu myos tappamaan kehottaminen. Kaikesta huolimatta kirjaa ei ole kielletty levittamasta.
Islamilaiselle kulttuurille homo on vihollinen ja vihollisten kanssa ei veljeilla. Jopa kristitty tai juutalainen on sinansa muslimin vihollinen:
O ye who believe! Take not the Jews and the Christians for your friends and protectors. They are but friends and protectors to each other. And he amongst you that turns to them (for friendship) is one of them . . .(Surah 5:54).
Ei siis tarvitse menna Egyptiin tai marokkoon saakka kohdatakseen homovihamielisyytta islamilaiseen tapaan.
Kuulin hiljattain, etta Vantaalle ollaan perustamassa islamilaista paivakotia, jossa lapsille opetetaan islamilaista kulttuuria. Minkahanlaista kulttuuria. Ja maksetaankohan sekin opetus suomalaisten verorahoilla...