Opettajia

Moi



Olen ammatiltani yläkoulun opettaja. Oppilaiden ja työkavereiden suhteen olen yhä visusti kaapissa, mutta pikku hiljaa tekisi mieli raottaa ovea. Tokihan monet ovat jo arvailleet yhtä ja toista.



Onko kenelläkään opettajalla omakohtaista kokemusta ulostulosta? Miten oppilaat suhtautuivat? Entä opettajat? Vanhemmat?

Itse olen alakoulun, tutummin ala-asteen, luokanope; miespuolinen sellainen. Samassa työpaikassa on tullut 9 vuotta täyteen.



Aluksi en tuonut julki suuntautumistani millään tavalla. Jos joku kysyi, olenko sinkku vai jotain muuta, vastasin seurustelevani asiaa sen enempää tarkentamatta. Aika nopeasti lähimmille työkavereille tuli homouteni julki. Vähitellen suuntautuneisuuteni tuli kaikkien tietoon, tavalla tai toisella. Koskaan ei kukaan ole mulle henkilökohtaisesti tullut arvostelemaan elämäntapaani. Tiedä sitten, mitä "kuohuntaa" on selkäni takana ollut. Toisaalta, en usko, että mitään suurempaa hässäkkää on ollutkaan, sillä kaikkien kanssa olen koko ajan tullut hyvin toimeen. Lähes kaikki työkaverit ovat myös joskus kyläilleet luonamme.



Oppilaille tai heidän vanhemmilleen en ole homouttani millään tavalla tuonut julki. Luulen kyllä, että osa vanhemmista tietää asiasta, sillä ympyrät eivät kuitenkaan niin suuret täällä Helsingissäkään ole. Saa sitten nähdä, milloin ensimmäinen oma oppilas tulee jossain alan baarissa moikkaamaan. :-)



Summa summarum; työkavereitten suhtautuminen riippuu pitkältä siitä, millaista porukkaa työyhteisössä on töissä. Kyllä sen yleisen asenteen hyvin nopeasti haistaa. Onneksi kaikkien kanssa ei kuitenkaan tarvitse olla hyvää pataa/tehdä yhteistyötä. Ja ainahan voit tulla meille töihin, jos nykyisessä työpaikassa alkaa ahistaa. ;-)

Kiitoksia vastauksesta, kollega.



En oikeasti oletakaan muiden opettajien saavan kovin paljoa närästystä kaapistautumisesta. Tai en tiedä, kollegoiden keski-ikä lienee jo 59. Mutta heidän mielipiteensä ei niin kovin paljoa ratkaise, sillä heitä näkee vain tauoilla.



Enemmän minua arveluttavat oppilaat. Yläasteikäisen verbaalinen tuotos on ajoittain aika lahjakasta, ja mietinkin, kuinka paljon heiltä riittää kommenttia. Kas kun täällä Varsinais-Suomessa ovat piirit vieläkin pienemmät.



Mutta toisaalta; mitäpä osaa teini sanoa, jos tähän asti käyttökelpoinen 'vitun homo' muuttuu ainakin osittain epäkurantiksi ilmaisuksi.



Ei, totta puhuen tulen hienosti toimeen opettamieni ipanoiden kanssa. Arveluttaa vain silti..

Omasta kokemuksestani - opettajana suurimmassa varsinaissuomalaisesa kaupungissa - voin sanoa että opettajakollegat ovat suhtautuneet minuun samalla tavalla kuin muihinkin kollegoihinsa. Olemalla oma itseni, osoittamalla osaavani hommani, ja olemalla hyvä työkaveri, ovat ennakkoluulot kaikonneet. Aluksi sitä tietenkin vaistosi tietynlaista "vaivautuneisuutta" ympärillään, mutta se on kyllä hävinnyt.

Oppilaat arvostavat aitoutta. Kaikenlaisen feikkiyden ja näyttelemisen he vaistoavat kilometrien päästä. Olemalla itseni ja vastaavani kysymyksiin totuudenmukaisesti, on homous menettänyt merkityksensä. Lisäksi olen tehnyt selväksi, että minun nimitteleminen homoksi, vaikka se on totta, on asiatonta, sillä en opeta sukupuoliasioita. Nimittelystä rankaisen röyhkeästä käytöksestä. Kertaakaan en muuten ole joutunut istumista kirjoittamaan.

Tiedän olevani pätevä ja osaava opettaja; ja vielä monien oppilaideni suosikkiope. Vanhemmat eivät ole homouteeni mitenkään reagoineet. Miksi pitäisi? En minä homoutta oppilaille opeta, vaan ainettani! Vanhempien tapaamisessa olen ollut oma itseni, tehnyt aina selväksi, että lasten oppiminen aineessani ja heidän lastensa paras on minulle tärkeää.
... eli... Ole oma itsesi, sillä opettajan vahvvudet ovat persoonallisuus ja sosiaaliset vuorovakutustaidot.

Hei, tuli tässä mieleeni, että lhb-opettajista on tehty ihan tutkimuskin, laitan ehkä sit tarkemmat tiedot kun muistan tekijän jne...