Talk Talk

Niin. Oon tainnu kuula 2 eri versioonia it´s my life laulusta, jonka esittää käsittääkseni alkuperin yhtye nimeltään TALK TALK... ?

Mikä kumma on että kaikki uudestaan tehdyt versiot peittää sen alkuperäisen fiiliksen, eli taustan (kasari soundi), eli tässä tapauksessa sen prkleen hienon syntsan, joka siis oli jo 80 luvulla, jota nyt kulee joka laulussa edestakas ja toisinpäin? Nii Joo... nehän on uusia versioita.

Vittu!!! tehkää ne edes sitten kunnolla eikä vaan rahaa ratsastamalla.

PLearse... onko edes joku samaa mieltä. ?????

Joo sammaa mieltä oon, koska tosi harvoin jaksan innostua kuuntelemaan (myös discomusassa) uudelleen väänneltyä ja käänneltyä "tulkintaa" jostain takavuosien hitistä.
Ennen syntikatkin kuulostivat jotenkin raikkaammilta, nykyään ne peittävät alleen kaikki muut yksityiskohdat laulajan äänestä lähtien. Minulle tulee semmoinen kymmenittäin samaan aikaan huudattavien "palosireenien"vaikutelma.

Itse muistan esim. Baccaran "puhkisoitetusta"ja kammottavan ihanasta Yes Sir, I can boogie-kipaleesta tehdyn monta uusioversiota, joissa ei ole sitä originaalin hehkutusta.
Sama niin on tehty mm. Eartha Kitt:in Where is my man:ille, jossa tämän laulajan ääni on siirretty trendikkäämpään tekkhnobiittiin.
Nämä nyt olivat ensimmäiset mieleeni juolahtaneet esimerkit.
Hämää, kun puhuit "It's my lfe"-kappaleesta Talk Talk:in esittämänä. Kyse ei liene samasta kipaleesta, jonka Dr Alban esitti 90-luvun alkumetreillä.

Tuossa on vielä 3 esimerkkiä tätänykyä vähemmän tunnetusta kappaleesta, johon suosittelen tutustumaan,jos jollekulle perinteisemmän menon ystävälle sattuu vastaan tulemaan.

VICIOUS PINK: "Fetish" ('84)
...koneellista papatusta, mutta rajua.Laulajana käheä-ääninen nainen.

RAH BAND: "Clouds across the moon" ('84)
....tunnelmallista soft diskoa, jossa otetaan yhteyttä puhelimitse planeetalta toiselle.

OCC'Hi BROWN: "A whiter shade of pale" ('84)
...reggae-poljentoinen & lisäsokeroitu versio Procol Harumin klassikosta, mutta lienee niitä uusioversioita siedettävämmästä päästä.

...lisään tähän vielä samalta ajalta MODERN ROCKETRY:n "Homosexuality":n, (FGTH-tyyppisen discojytkeen)

Olen jo YÖÖÖKK!-viestisarjassa (myönnän ettei otsikko anna kuvaa sisällöstä) puuttunut No doubtin tekemään coveriin Talk Talk:in It´s my lifestä joka ilmestyi vuonna 1983. Se EI ole sama kuin Dr. Albanin 90-luvun alun eurodiskohitti, eikä edes Bon Jovin It´s my life-niminen laulu.

Nykyisin hyvin moni ns. tanssipop-biisi ylituotetaan. Eli jokainen ääniraita kyllästetään jollakin efektillä, mistä tulee "äänipuuron" vaikutelma. Näin kai siksi etteivät selkeät syntetisaattorit ole hip tällä hetkellä ja äänipuurolla voidaan peittää se, ettei laulussa ole kunnon melodiaa.

Jos haluatte tutustua Talk Talk:in historiaan, menkää:

http://www.allmusic.com/cg/amg.dll?p=amg&uid=UIDSUB040401080407010672&sql=B57dnvw9va9uk

Tosin voi olla että Talk Talk:illa on edessään uusi tuleminen tuon No doubt:in takia. Ainakin saksalaisilla Radio Novaa vastaavilla asemilla on alettu soittaa Talk Talk:in vanhoja hittejä kuten Such a shame.

Noh, ainahan musiikkiteollisuus iskee kiinni kun siihen mahdollisuus on. Coverin nousu listoille on oikein hyvä tilaisuus muistuttaa orkkiksesta, eiköhän uusi best of ole jo tulossa...

Tuohon huonojen coevreiden sarjaan voisi lisätä yhtä jos toista. Pahin viimeaikainen järkytys on mulle ollut Dallas Superstarsin viritelmä kaikkien aikojen disco/dance/techno/electro klassikosta I feel lovesta, voi luoja! Tässä tapauksessa coveri kuullostaa ikääntyneemmältä kuin alkuperäinen vaikka ikäeroa on 26 vuotta. Suhteellisuudentaju on todella joskus kateissa. En jaksa ymmärtää, miksi näitä lahjattomia viritelmiä julkaistaan.

Piti oikein rupea miettimään, mikä olisi onnistunut coverversio. Ekana tuli mieleen Kim Wilden "You Keep Me Hanging On", jonka alkuperäinen esittäjä on The Supremes.

Okei, Kim ei ole mikään laulajavirtuoosi mutta jostakin syystä hänen versionsa mielestäni toimii. Siinä on syntikkataustan avulla irtauduttu onnistuneesti originaalista.

Onhan noita joitakuita. Tässä muistia eikä levyhyllyä penkoen tulee mieleen ainakin muutama cover menestys.

Venus, Bananaraman jenkkiykkönen 1986 ja hyvää kasaridiskoa. Koveri 1969 Shocking Bluen rokkibiisistä. Biisi sai uutta eloa ja virtaa.

Love is the drug ja La vie en rose, Grace Jonesin parhaimpia ja menestyneimpiä biisejä. Alkuperäiset Roxy Musicilta ja E.Piaffilta.

Nuo itselleni läheisimmistä kovereista esimerkkinä. Ne ovat myös esimerkkejä siitä, miten koverikin voi saada arvostusta alkuperäisen rinnalla.

Grace Jones! Ah, 80-luvun suosikkini!

Aikoinaan etsiskelin pitkään ja hartaasti Gracen videokokoelmaa muttei vaan löytynyt. Tietääkö joku, mistä sellaisen saisi?

One Man Show mulla on, sehän on siis konserttitaltiointi.

Grace Jones on ns. has been. Videokokoelma on saatavilla vain akeralla divarien koluamisella.

PS. Olenko ainut joka tuntee Annabouboula-yhtyeen

Yksi arvostetuimmista covereista on Cyndi Lauperin I drove all night. Se on cover josta on tehty uusi cover, eli Celine Dion versio, joka lainaa nimenomaan Lauperia, ei Roy Orbisonia. Dion on muuten kompuroinut aika pahasti hiljattain. Esim. sen muodonmuutos ranskankieliseksi rokkimimmiksi. Ei ollut nauru kaukana.

Mikä tunteiden kuohahdus!! ETKÖ ole kuullut, että Celinellä on ollut läpi kunnioitettavan uransa rinta rinnan englannin ja ranskan kieliset omat polkunsa. Itse asiassa taitaa olla niin, että englanti kielenä on Celinelle jopa uudempi ja vieraampi. Suomessa Enkun kielinen musa on menny aina paremmin kaupaksi, myös Celinellä ja siksi kukaan ei tiedä että Dionilla on monta upeaa ranskankielistä levyä.

Celine Dionin uusin ranskankielinen levy, 1 fille & 4 types, on kyllä vähän rokahtavampaa, mut kyllä se melodista poppia ja balladeja sisältää edelleen. Uusin englannin kielinen albumi, One heart, (mistä löytää sen I drove all nightinki) on sekin puhdasta poppia, upeilla balladeilla höystettynä. Celinen musa ei ole muuttunut niinkään rockiin, vaan poppiin, ja siitäkin muutoksesta on aikaa.

Niin ja sitten Celinekin on suosittu myös circuit sound musan parissa Amerikan maalla, eli näitä Hex Hector/Calderone tyyppisiä teknopauke miksauksia mm. vaikka tuosta IDAN:sta.

On ehdottomasti totta, että englanti on Celinelle paljon vieraampi kieli kuin äidinkielensä ranska. En nyt tarkkaan muista, minkä ikäisenä hän toden teolla aloitti englannin opiskelun mutta taisi olla jo täysi-ikäinen.

Hyvin on oppi mennyt perille, mitä tulee englannin ääntämiseen lauluissa, mutta sen sijaan saan näppylöitä joka kerta kun satun vahingossa näkemään englanniksi tehdyn CD:n haastattelun. Voi sitä mielistelyn, sievistelyn ja siirapin määrää (hmm, tämä ei siis oikeastaan liity kielitaitoon tai ääntämykseen). Toinen samanlainen ällötys on Ricky Martin.

Mutta nyt tämä jorinamme on kyllä ajautunut otsikosta ihan sivuraiteille...