Huijausta
Satuin American Civil Liberties unionin sivuille ja huomasin, että nuo kehottavat kansalaistottelemattomuuteen ja avioitumaan Kanadassa. Vitsi on nimittäin että Kanadassa homot ja lesbot voivat mennä oikeasti naimisiin, eikä leikisti niinkuin Suomessa.
Kyseessä on siis avioliitto, sen voivat solmia kaikki, myös ulkomaalaiset eikä tartte asua Kanadassa. Ja naimisiin voi mennä vaikka kirkossa, jos haluaa. Ainoa haittapuoli on, että pitää asua kaksi vuotta Kanadassa, ennen kuin voi saada eron. (Tämä siis sillä edellytyksellä, että kotimaa ei tunnusta tuota homoavioliittoa.)
Olenkin aina ollut sitä mieltä, että meitä huijattiin pahan kerran tällä parisuhdelailla. Homot saatiin hiljaisiksi, kun niille annettiin joku parisuhdelaki. Mutta kunnon kristity tietää, ettei se ole mikään oikea avioliitto.
Kahden miehen välinen liitto ei voi tietenkään olla avioliitto, koska avioliitto on maailman sivu ollut miehen ja naisen välinen liitto. En jaksa ymmärtää, mikä hinku meillä homppeleilla on heteronoloistaa joka asia. Tekeekö se muka jotenkin autuaammaksi, jos "saa" lain nojalla kutsua parisuhdettaan avioliitoksi? Eikö avioliitto ole yksi heteronormatiivisimmista instituutioista? Miksi meidän pitäisi jäljitellä sitä? Ei parisuhdelaissa ketään ole huijattu.
No ei sun ole mikään pakko mennä naimisiin jos et halua, tuskin minäkään nyt innolla avioituisin jos voisin sen miehen kanssa tehdä. Kuitenkin on homoja ja lesboja jotka haluavat mennä naimisiin (varmaan, I don´t know:) joten heillä pitäisi olla siihen oikeus.
Tasa-arvo, jee!
Kaikkeen, mitä me homot ja lesbot haluamme, meillä pitää olla oikeus. :)
Ei, vaan kaikkeen mihin muillakin on oikeus, meilläkin pitää olla oikeus.
Juu-juu. Kysehän on siitä, että AVIOLIITTO on kristinuskon luoma instituutio ja nimenomaan naisen ja miehen välinen juttu. Voitte muuten lukea raamatusta. Raamattu on kristinuskon jutskuista kertova kirja ja kristityt on ajatellu et sen tekstiä ei sais miten vaan tulkita saati sitten muuttaa, että siellä sanotut asiat olis ikuisia totuuksia.
Mitä tulee tuohon rekisteröityyn parisuhteeseen, sen tarkotus on poistaa homoparien eriarvoinen asema lain edessä heteroparien kanssa. Että homot vois olla toistensa lähimmät omaiset, vaikka tilanteessa, että toinen loukkaantuu ja mietitään kuka on se joka sanoo pidetäänkö se vielä hengityskoneissa vai ei ja halusko se luovutta elimiä tms.. TAI sit jos toinen kuolee kuka perii kenenkäki ja kun on vielä yhessä hankittua omaisuutta: kuka saa sen asunnon jne?
"Kysehän on siitä, että AVIOLIITTO on kristinuskon luoma instituutio ja nimenomaan naisen ja miehen välinen juttu."
Kyllä avioliitto oli olemassa jo ennen kristinuskoa. Kristityt vain omaksuivat sen muodot ja menot uskonsa osaksi pääasiassa roomalaisilta ja jossain määrin juutalaisilta.
Myönnetään asiantuntemattomuus. Joka tapauksessa, vaikka avioliitto olis jo ennen kristinuskoa ollu juttu, uskon sen, ni pointti kirjotuksessani oli toinen. Kuitenki se on totta, että avioliitto on nykyään yhä ja jatkossakin edelleen, toivottavasti, nimenomaan kristinuskoon kuuluva juttu. Samat oikeudet ja suhteet toiseen ihmiseen saa solmittua muutenki. Rekisteröimällä parisuhteensa. Tosin, adoptio-oikeutta ei saa ja olikohan siinä muutaki?
Miksi loukata ikivanhoja ja suurelle joukolle ihmisiä, (suurempi kuin homojen vähemmistö), pyhiä lakeja ja sääntöjä. Mihin ihmeeseen sinä tarvitset oikeutta solmia avioliitto? Rekisteröinti hoitaa käytännössä saman asian. Kristillinen vakaumus hyväksytään vastaukseksi. (jos joku on pystyny kääntään mielessään Kristinuskon opit homoseksuaaliset teot hyväksyviksi, onnea sulle.)
Minusta rekisteröinnin ja avioliiton ero on pelkästään semanttinen. Varsinkin sitten jos adoptio-oikeus liitetään parisuhdelakiin mukaan, ja kenties vielä sekin että puolison sukunimenkin voisi saada samaan tapaan kuin avioliitossa. Olisihan se siten aika hölmöä puhua avioliitosta ja parisuhteen rekisteröimisestä erillisinä instituutioina jos oikeusvaikutukset olisivat täsmälleen samat.
Ja mitä avioliittoon tulee, niin ei se kyllä kristinuskon yksityisoikeus suinkaan ole, ei ole ollut eikä tule olemaankaan. Eipä tule mieleen yhtä ainutta kulttuuria jossa avioliittoa ei tavalla tai toisella tunnettaisi, ja niin kuin aiemmin keskustelussa mainittiinkin, niin avioliitto ei ole kristinuskon keksintö alunperinkään. Ja mitä tuon instituution pyhyyteen tulee, niin otetaan esimerkkinä vaikka siviilivihkiminen - kyllä siinä toimituksessa jumalat ovat hyvin kaukana. Vai onko se pyhyys nyt sitten se pelkästään että se on miehen ja naisen välinen, uskonnosta riippumatta?
"... jos joku on pystyny kääntään mielessään Kristinuskon opit homoseksuaaliset teot hyväksyviksi, onnea sulle."
Kristinuskon opinkappaleet ovat jo jonkin aikaa olleet vapaasti valtaväestön mieltymysten mukaisiksi muokattuja. Sellaiset käskyt ja määräykset, jotka hankaloittaisivat ns "normaalien" ihmisten elämää, on yksinkertaisesti vain jätetty huomiotta. Esimerkiksi raamattu sallii orjuuden, käskee naista olemaan hiljaa ja kieltää miehiä ajamasta partaansa. En ole nähnyt (naispappeutta lukuunottamatta) noiden määräysten rikkomisesta pidettävän mitään meteliä.
Sen sijaan tilanne on kokonaan toinen, kun kyseessä ovat sellaiset kiellot, jotka eivät koske valtaväestöä, mutta joilla voidaan haitata vähemmistöjen elämää. Silloin raamatun sana onkin äkkiä pyhä ja koskematon ja sen rikkojat tältä osin kadotukseen tuomittuja.
Tästä oppien muokkaamisesta tuli mieleen toissapäiväinen, Päivi Räsäsen vierailu MTV3:n chat-ohjelmassa, jonka sattumalta satuin näkemään. Joku katsoja kysyi miten Päivi suhtautuu lasten kurittamiseen kun Raamatussa sanotaan että "joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa". Päivi tulkitsi tämän tarkoittavan että tällä ei tarkoiteta varsinaista fyysistä vitsanantoa, vaan lähinnä rajojen asettamista lapselle, mikä totta kai on hyvä asia että rajat on olemassa. Eli Päivin mukaan lasta pitäisi "vitsan" avulla ohjailla, kuten lammaspaimen vitsansa avulla ohjailee lammaslaumaa oikeaan suuntaan.
Tuli väistämättä mieleen että kovinpa huonosti taitaa Päivikin tuntea Raamattua, kyseinen sananlaskuhan menee Raamatussa näin:
"Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan, joka rakastaa, kurittaa häntä jo varhain."
Muita aiheeseen suoraan liittyviä Raamatun sananlaskuja ovat myös seuraavat:
"Keppi ja nuhtelu antavat viisautta, kuritta kasvanut poika on äitinsä häpeä."
" Älä jätä poikaa kurituksetta -- ei hän kuole, jos saa keppiä. Kun annat hänelle keppiä, pelastat hänet tuonelan tieltä."
" Hulluus tarttuu helposti nuorukaiseen, mutta kunnon kuritus ajaa sen pois."
"Kurita poikaasi, kun vielä on toivoa, varo sentään hengiltä hakkaamasta."
Eli nämäkö pitäisi olla niitä "hyviä ohjeita" elämää varten joita Raamattu tarjoaa? :)
Avioliiton ja kirkon yhteys ei ole siin ikiaikainen ja pyhä kuin usein helposti väitetään. Esimerksi vielä 1700-luvulle Englannissa avioliittoon riitti, että liiton solmimisesta ilmoitettiin julkisesti yhteisössä. Eli pari kertaa treffeillä ja suukko poskelle oli käytännössä avioliittolupaus ja liitto siunattiin kirkossa tai sitten ei, mutta avioliitto oli joka tapauksessa yhtä pätevä. Ja 1500-luvulla Italiassa ruhtinasperheiden vesojen häitä saatettiin viettää viikkokin, mutta kirkossa ei välttämättä muistettu käydä.
Minun mielestäni avioliittolakia voisi muuttaa niin että kaikaille sukupuolesta riippumatta siviilivihkiminen tai rekisteröinti tms. Jos joku haluaa lisäksi kirkkohäät niin oma on asiansa ja päättäköön kirkkokunta itse ketä tai mitä siunaa... ihmisiä vai ostoskeskuksia
Vähän typerää vaahdota pyhästä avioliitsta näin ev. lut. maassa kuin Suomi, sillä eihän ko kirkon mukaan avioliitto ole edes sakramentti.
Vaikka ateisti sen jo mainitskin, niin länsimainen avioliittokäsitys on peräisin roomalaisesta oikeudesta. Se ei tietenkään ollut mikään pyhä toimitus, vaan juridinen sopimus, jolla nainen siirtyi isänsä omistuksesta aviomiehen omistukseen. Varsinaisena tarkoituksena oli ja on edelleen järjestää aviopuolisoiden väliset taloudelliset suhteet ja varmistaa perillisten asema.
Totta puhutte, länsimainen avioliittokäsitys on pääosin noudettu roomalaisesta siviilioikeudesta, jopa monia ulkoisia tapoja myöten. Esim. hääsuudelma ei alun alkaen ollut mikään eroottinen tai rakkaudellinen suudelma, vaan roomalaiseen sopimuskäytäntöön kuuluva suudelma, jolla kaksi sopijaosapuolta sinetöivät solmimansa sopimuksen.
Toisaalta länsimaiseen avioliittokäsitykseen on vaikuttanut myös juutalais-kristillinen traditio, jonka mukaan avioliitto ei ollut pelkästään kahden ihmisen tai kahden suvun välinen sopimus, vaan sen perustus oli Jumalan luomistyössä. Erityisesti kristillisyys vaikutti käsitykseen avioliiton purkamattomuudesta; sekä juutalaisuudessa että Roomassa tunnettiin avioero.
Kristinuskosta tultua Rooman valtauskonto avioliitto säilyi pitkään maallisena instituutiona, johon tosin jo varhain yhdistettiin kirkon suorittama liiton siunaus ja esirukous solmittavan liiton puolesta. Yleisesti ottaen laillisena liittona pidettiin vakiintunutta liittoa, joka oli laillisesti pätevä. Kirkon antamaa siunausta ei siis pidetty liiton pätevyyden kannalta mitenkään välttämättömänä. Vaikka papin suorittama siunaus tuli keskiajalla yleiseksi tavaksi, siitä tuli kirkollisen lain mukaan liiton pätevyyden edellytys vasta uudella ajalla. Nykyään katolisen kirkon lain mukaan katolinen solmii kirkollisesti pätevän avioliiton vain, mikäli läsnä on katolisen kirkon pappi ja vähintään kaksi todistajaa. Tosin tähänkiin sääntöön löytyy joitakin poikkeuksia. Erityisesti on huomattava, että katolinen kirkkolaki tuntee edelleenkin ainakin teoriassa n.k. yksityisen avioliiton, joka perustuu vain ja ainoastaan aviopuolisoiden keskinäiseen sopimukseen, mutta jota ei ole varmistettu millään kirkollisilla tai maallisilla muotomenoilla. Tällainen konsensus-avioliitto on katolisen kirkon kanonisen lain mukaan laillinen ja pätevä, mikäli ulkonaisesti pätevän liiton solmiminen on aviopuolisoille jostain syystä mahdotonta.
Luther oli tunnetusti sitä mieltä, että avioliitto on "ein weltlich Ding" eli maallinen asia, jonka pätevyydestä maallisten ruhtinaiden tulee päättää. Sen sijaan kirkon tulisi antaa solmitulle liitolle siunaus. Luterilaisuus erotti siis periaatteessa kirkollisen ja maallisen avioliiton toisistaan, vaikka käytännössä luterilaisissa maissa avioliittoon vihkivät yleensä luterilaisen kirkon papit virkamiesten ominaisuudessa ja maalliseen lakiin perustuen.
Länsimainen ja pitkälti myös kirkollinen avioliittokäsitys perustuu siis nimenomaan maalliseen roomalaiseen oikeuteen. Kirkko piti pitkään kristillisenä avioliittona yksinkertaisesti sitä, mikä "maailmankin" silmissä oli laillinen liitto. Toisaalta kirkko myös muokkasi aktiivisesti avioliittokäsitystä nimenomaan niiden asioiden suhteen, joita pidettiin epäkristillisinä. Esim. avioero, joka Roomassa oli yleinen käytäntö, oli kristinuskon tultua valtaan pitkään käytännössä mahdoton. Samoin käsitys siitä, keillä oli oikeus mennä keskenään avioliittoon, perustui pitkälti juutalais-kristilliseen perinteeseen ja niiden sukurutsa- ja esteellisyyskäsitteisiin.
Raamatulla ei ole mitään tekemistä avioliiton kanssa. Se on syntynyt paljon ennen kuin juutalaisuus ja siitä edelleen kristinusko omi sen itselleen. Avioliitto on kautta aikojen ollut omaisuusjärjestely ja siihen homopariskunnilla tulee myös olla oikeus.