Aids-paniikin historiaa TV 2 4.9.

Tänään 2.9. klo 22:25 TV 2 esittää katsauksen hiv-epidemian nykytilaan ja historiaan.

Minuakin haastatellaan ohjelmassa yhtenä etulinjan taistelijana 20 vuotta sitten kesällä 1983.

Tässä on artikkelini tuon kesän tapahtumista:
http://www.finnqueer.net/juttu.cgi?s=101_6_1

Katsokaapa telkkarista. Olisi kiva kuulla palautetta.
Antakaa palaa.

Olli Stålström

20 vuotta sitten kiusattiin SETAa ja julki homoja, tänään on kohteena uskonnollisten järjestöjen kuten adventistien törpöt.
Mutta onko vielä niitä toimittajia töissä jotka silloin aikoinaan kirjoitteli iltapäivälehteihin "homorutto AIDSista? Ovatko he jo muutaneet kantaansa meihin?

Ihan mielenkiintoinen dokumentti. Itse en ollutkaan tietoinen siitä minkälaisen hysterian, ja sitä seuranneen homofobisen reaktion AIDS sai aikaan.

Ollilta haluaisin kysyä että olivatko tunteet ja muistot tuosta ajasta vielä niin "pinnalla" tai lähellä, kun vaikutit varsin ohjelmassa varsin liikuttuneelta?

UpDatelle kiitokset mielenkiinnosta ja kysymyksestä. Ensiksi sanoisin, että jännitän aina esiintymistä kovasti :)

Mutta kyllä muisteleminen toi myös tuskalliset muistot pintaan. Niistä olen kertonut tarkemmin tuossa jutussa: http://www.finnqueer.net/juttu.cgi?s=101_6_1

Ajattelepa että heinäkuussa 1983 istuin SETA:n toimistossa kun sinne oli tullut kuusi pommiuhkausta, joiden vuoksi poliisiauto päivysti toimistomme edessä. Silti ikkunat tulivat sisään yöllä. SETA:n silloinen sosiaalisihteeri ja lehden päätoimittaja tulivat minun luokseni, koska heidän kotiosoitteensa oli tullut sensaatiolehdistön tietoon.

Olimme niin ahdistuneita, että muutaman yön nukuimme vierekkäin samassa sängyssä. Outi heteronaisena nukkui Arton ja minun välissä. Ei ketään pelottanut hiv, vaan se, että vuosikymmenien aikana kärsivällisellä työllä aikaansaatu kehitys sortuisi muutamassa päivässä.

Tosi pahalta tunti kun TKY:n ylioppilaskunta antoi potkut SETA:n diskolle kun muuan sensaatiolehti väitti, että hiv leviää SETA:n diskossa.

Silloin kyllä tuntui koko maailma sortuvan. Paljon vahinkoa ja henkistä kärsimystä seurasikin. En tule ikinä unohtamaan sitä ahdistusta ja vihaamme sortajia ja sensaatiomaakareita kohtaan.

Kuitenkin, siitä selvittiin kunnialla.

Meinasinkin alunperin laittaa kysymykseeni aiemmin jatkokysymyksen, että "vai jännititkö vain"? :)

Finnqueerin juttua lukiessa ehkä osittain pääsee kuvittelemaan miltä tuo olisi tuntunut. Toisaalta itsekin esimerkiksi uskonnolliselta pohjalta kumpuaviin mielipiteisiin homoseksuaaleista törmänneenä voi kuvitella miten ahdistavaa tuollainen voi olla. Kai siinä tuntee itsensä varsin voimattomaksi. Ehkä tuon AIDSia tutkineen lääkärin nuiva suhtautuminen hämmästyttää -toisaalta eipähän se koulutus, edes lääkärinkoulutuskaan aina tarkoita että osaisi suhtautua asioihin paremmin, ja oikeudenmukaisemmin.

Itse olin aika pieni vielä silloin AIDS-hysterian aikaan, alle kouluikäinen. Voi olla että kovinkaan moni nuoren sukupolven homo ei tiedä tästä tapahtumasta mitään. Vaikka vaikutukset kuitenkin ovat varmasti olleet kauaskantoiset, jos ajatellaan jo sitäkin että mten vaikeaa jostain stereotyyppisestä mielleyhtymästä on päästä eroon - jos esimerkiksi tuolloin joku henkilö ensimmäisen kerran kuulee itse homoseksuaalisuudesta ja vielä tuossa yhdeydessä, niin sitä mielleyhtymää ei ehkä niin helpostikaan saa välttämättä pois, etenkin jos henkilön suhtautumisesta homoseksuaalisuuteen on tullut jo negatiivinen. Ja kun ajattelee että noihin aikoihin ei ollut Internettiä, eikä kanavia joista saada monipuolista tietoa, yksipuolisen sijaan (maaseudulla varsinkin).

UpDatelle vielä. Kyseisten lääkärien asenteet olivat julmia ja pari heistä siteerasi hyväksyvästi jopa Mooseksen lakia. Heillä oli pahat asenteet ja tiedon puute. Aidsin tullessa maahan, Suomessa ei oikeastaan ollut asiallista tietoa. Rakkauden monet kasvot saatiin ulos vasta 1984, kun pahin aids-paniikki oli 1983.

Lisäksi maassa oli kehotuskieltona tunnettu sensuurilaki,joka vaikeutti asiallista tiedottamista (mutta ei sensaatiolehdistöä). Lakia oli perusteltu kristillisen psykiatrian uskomuksilla, että homous on tarttuva tauti, joka leviää nopeasti jos siitä puhuminen sallitaan.

Kun tähän tartuntapelkoon äkkiä tuli uusi tarttuva tauti paniikki sai pahat mittasuhteet.

Osittain lääkärien ongelmalliset asenteet eivät johtuneet tietämättömyydestä tai tartunnan pelosta, vaan heidän keskuudessaan vallineesta raa'asta kilpailusta ja julkisuudenhimosta.

On hyvä muistaa, että taustalla ja rinnallamme oli koko ajan humaanisti ajattelevia ja rauhallisesti toimivia lääkäreitä. Yksi näistä oli Juhani Lähdevirta, joka käynnisti asiallisen hoidon Suomessa.

Harmittaa kovasti kun jäi toi dokkari näkemättä. Jos vaan tulee uusintana jossain vaiheessa, niin ois tosi kiva kuulla siitä vaiks tällä palstalla. Meilatakin saa. Uusinnan odottelu lienee ainoa vaihtoehto jos tuon mielii nähdä...

Itsellänikään ei tuolta ajalta vielä muistoja ole, enkä asiasta ole Ollin artikkelia lukuunottamatta mitään koskaan lukenutkaan. Aihe kyllä kiinnostaa kovasti.

Ja tähän lopuksi Ollille syvä kumarrus - kaikesta tekemästäsi.

Katsoin ko dokumenttia ja heräsi monenlaisia ajatuksia.

Olin noihin aikoihin 16-17 vuotias ja tuli mieleen että kuinka paljon nuo tapahtumat ja/tai ilmapiiri mahtoi vaikuttaa (alitajuntaisesti) omiin ratkaisuihini. Olisinko pystynyt paremmin hyväksymään itseni ilman tuota hysteriaa? Olisinko valinnut tiettyjä asioita toisin? Mikä noiden tapahtumien osuus oli kaapissa pysymiselleni?
Olisiko elämäni ollut toisaalta "köyhempää", tai ainakin yksipuolisempaa jos olisin jo tuolloin valinnut homoelämän.

Mielenkiintoiseen itsetutkiskeluun tuo ohjelma ainakin minut johdatteli :)

Muistan kyllä kun aids-hysteria repesi. Mä olin silloin jotain 14-15v. Muistan elävästi vielä Iltiksen lööpit mm. silloin kun Patrick Cowley oli menehtynyt. Ja tunnettuja uhrejahan tuli lisää. Kommentit ympäristöstä ja läheisiltä ihmisiltä oli kaikkea muuta mitä teinin homoseksuaalin olisi tarvinnut kuulla. Selkeää oli, että homot olisivat kaikki joutaneet kuolla, mitä pikemmin sen parempi.

Mitään avoimuutta tai oman seksuaalisuuden julkituomista se ei edistänyt. Terveyttä ehkä, koska siitä lähtien olen ollut miltei vainoharhainen ja varonut hyvin tarkkaan mihin sormeni pistän ;-)

Kyllä kai tuo hysteria jätti jälkensä minuunkin. Pahin hysteria oli juuri ohitettu siinä vaiheessa kun itse pääsin toden teolla murrosikään.

Nyt jälkikäteen kun ajattelee, ei silloiset kohulööpit mielessä kyllä oikein luontevasti pystynyt pitämään homoutta realistisena vaihtoehtona omalle kohdalle. Vaikka suuntautumisen merkit - siis jälkikäteen tutkailtuna - olivat jo 80-luvun puolivälissä kohdallani esillä.

Tuolta ajalta lienee omallakin kohdallani peräisin varovaisuus terveyden suhteen, joka tietysti on hyvä asia. Vaikka hysteria jätti leiman, on kai sen ajan aiheuttama positiivinen asia se, että noihin turvaseksiasioihin herättiin toden teolla? Noista tapahtumista on kai heteroillekin suunnatut turvaseksikampanjat saaneet muinaisen lähtölaukauksensa?

Kundi -78:lle kiitokset, mutta älä ihmeessä kumarra ketään yksilöä. Mukana torjuntataisteluissa oli iso joukko lesboja, homoja ja heteroita.

Vaikka vuoden 1983 aids-hysteria jätti pahat arvet sitä vastaanottaneille, aids-ilmiöllä oli loppujen lopuksi mutkan kautta myönteisiä vaikutuksia. Monet homot ja lesbot kokivat sen niin räikeäksi, että päättivät ryhtyäö taistelemaan julkisesti ihmisarvonsa puolesta.

Konkreettisena esimerkkinä oli se, kun SETA oli menettänyt tuloistaan 90% sensaatiolehdistön järjestämän diskon menettämisen takia, SETA:n työntekijät päättivät jäädä töihin vaikka ilman palkkaa. Tusinoittain vapaaehtoisia soitti ja ilmoittautui töihin.

Aids sai monet niistä, jotka hautoivat piilevää vihaa homoja kohtaan ilmaisemaan sen suoraan. Mutta myös monet, jotka olivat mielessään kannattaneet tasavertaisuutta, kokivat itsensä pakotetuiksi tuomaan tukensa julki ääneen.

Siinä olivat voiton ainekset.

Olin silloin niin tiivisti raksatöissä etten edes heti huomannut koko kohua. Vasta sitten kuin lääkäri Sirkka-Liisa Valle alkoi kertomaan asiantuntijalausuntoa huomasin sen, että tämä olikin tauti joka voi tappaa kaikki homot. Veripalvelu alkoi välittömästi kampanjansa riskiveren paljastamiseksi ja sama konsepti on heillä tiettävästi vielä tänäpäivänäkin.
En silloin vielä ollut tavannut kaveriani siis sillai rakastumismielessä. Kuitenkin vihjailut jälkeenpäin, joita en vielä oikein ymmärtänyt, hiukan aiheuttivat mielipahaa. Jälkeenpäin kuitenkin tunsin koko AIDS hysterian vastenmielisenä ja se varmasti lisäsi varovaisuuttani.
Muistan erityisesti isäni, kun hän kuunteli uutisia radiosta, jossa kehotettiin käyttämään kondomia. Hän sanoi sen mielestäni aika leikkisästi, kun hän kehotti käyttämään kumia hännänpäässä. Sotaveteraanina hän tiesi myöskin miehet jotka pitävät toisista miehistä. Saattoipa hän homouteni aavistaa ja tietenkin jotakin on vialla miehessä jos ei miniäehdokasta ole näkynyt ja mies käy hyvää matkaa kolmeakymmetä.

Vialla ja vialla. Miten tuon nyt ottaa. Sanotaan pikemminkin, että miehessä on tuolloin jotain epätavanomaista.

Harmikseni en pystynyt tuota ohjelmaa näkemään.

Muutama muisteluni tuolta ajalta.

Tietoisuus ja pelko jostakin uhkaavasta tuli tajuntaan jotenkin hitaasti. Tartuntatapa oli epäselvä. Suosittua popperssia epäiltiin yhdeksi altistajaksi. Pelkoani lisäsi se, että tajusimme mieheni kanssa liikkuneemme New Yorkin ja San Francison yleellisissä homosaunoissa ihmettelemässä menoa niissä juuri silloin kun tämä tauti oli jo liikkeellä, mutta sitä ei oltu vielä taudiksi tajuttu. "Lähitoimintaan" emme uskaltaneet osallistua, koska usalaiset ystävämme olivat varoitelleet siitä, mitä kaikkea kauheaa noissa saunoissa olikaan tapahtunut. Useimmat noista tarinoista olivat nk. kaupunkilegendoja.

Muistan edelleen elävästi ensimmäisen homomiehille järjestetyn tiedotustilaisuuden Helsingissä Bottalla juuri ennen homodiskon alkamista. Kikka Valle kertoi noin 50 miehen synkälle ja pelokkaalle joukolle, ettei juurikaan mitään tietoa sairaudesta ole olemassa. Homomiehet siihen kuolevat. Tartuntamekanismia ei tunneta. Ainoa neuvo, jonka hän saattoi antaa oli, että käyttäkää kondomia. Sitäkään hän ei voinut varmaksi sanoa, suojaisiko edes kondomi taudinaiheuttajan leviämiseltä.

Kiukustuin suunnattomasti tilaisuuden järjestäjien typeryydestä. Kikka Vallelta ja hänen mukanaan tilaisuuteen tulleelta sairaanhoitajalta vaadittiin ovella pääsymaksua diskoon. Onneksi joku pääsi väliin. Kehotin järjestäjiä lähettämään kukat ja anteeksipyynnön noille naisille. Anteeksipyyntö taisi mennä, mutta kukkia ei.

Se oli oikeasti pelottavaa. Muistan miettineeni kuntosalin saunan lauteille asettuessani, että voisinko saada tartunnan lauteista, jos joku tautia sairastava olisikin istunut lauteilla.

Median uutisointi ja keskustelu järkytti ja pelotti minua. Ollinkin mainitsemat hyökkäilyt pelottivat ja lisäsivät turvattomuutta.

Tässä alkuajan AIDS-kuviossa Suomessa varjoon on jäänyt naishenkilö, joka itseään säästämättä työskenteli auttaakseen AIDSiin sairastuneita ihmisiä. Minun arvioni on, että hän otti itselleen aivan liian valtavan kuorman. Sen vuoksi hän lopulta sairastui vakavasti ja pysyvästi. Tilanne on hänen kohdallaan edelleen sama.

Minulla ei ole hänen lupaansa ilmaista hänen nimeään julkisesti, joten sen jätän nyt mainisematta.

Meidän tulisi olla kuitenkin tietoisia, että Suomessa on paljon ihmisiä, jotka ennakkoluulottomasti ovat auttaneet ja tukeneet HIV-positiivisia henkilöitä, tekemättä asiasta mitään numeroa. Jotenkin näitäkin ihmisiä pitäisi muistaa ja osoittaa arvostusta heidän työlleen.

Todella kiinnostavia nuo henkilökohtaiset muistelut. On varmaan ollut aika hirveetä elää homona sellasen paniikin aikaan. Miten te oikein selvisitte ja kestitte?

Ois kiinnostavaa - vaikkakin varmaan puistattavaa - lukea et mitä se suomalainen lehdistö sit itse asiassa sillon kirjotteli. Onkohan missään arkistoituina noita juttuja?

Iltapäivälehdet löytyy käsittääkseni ainakin kansalliskirjaston arkistoista eli Helsingin yliopiston pääkirjastosta. Ehkäpä myös Sanoma Oy:n lehtimuseosta voi kysellä.

Minulla on mielikuva, että tuon ajan lehtikirjoittelusta on tehty jopa tutkimus. En saa nyt valitettavasti sitä mitenkään mieleeni. Tietäisiköhän Olli? Setassakin joku saattaisi asiasta tietää. Jos tutkimukseen törmään, siitä myös täällä kerron.

Muistelen Iltalehden kirjoittelusta, että kerran saman päivän lehdessä pääkirjoituksessa moitittiin vastuuttomasta kirjoittelusta ja sisäsivuilla toimittaja antoi palaa täysillä maalaillen kaikki mahdolliset ennakkoluulot ja uhkakuvat näkyville. Taisi olla jopa kuva Aurooran sairaalasta ja kuvateksti antoi ymmärtää, että tuolla ne ruttotautiset makaavat.

Olen todennut moneen kertaan sen, että vaikka AIDS-kirjoittelu oli hyvin pelottavaa ja hyvin vastenmielistä, niin viimeistään silloin homot tulivat näkyviksi. Kun paniikista päästiin joten kuten kuiville, tämä ihmisryhmä oli nyt tässä yhteiskunnassa olemassa yleisessä tietoisuudessa.

Seuraava homojen julkisuuteen tuonti liittyi tietysti kymmenisen vuotta kestäneeseen parisuhdelain käsittelyyn. Siinäkin taas tulivat esille ihmisten ennakkoluulot nimenomaan homomiehiä kohtaan.

Jälleen kerran ihmiset joutuivat ihan oikeasti puntaroimaan omia asenteitaan. Moni totesi, etteivät he halua tulla leimatuiksi vaikkapa hörhöjoukkioon, jota kutsutaan myös polvirukoilijoiksi.

Ei ollut mikään erityinen juttu tarjota puolitoista vuotta sitten koko naapuristollemme hääkahvit. Varsinaiseen hääjuhlaamme osallistuivat sekä heterot että homot sulassa sovussa. Toki varmistin etukäteen, ettei tarjoiluhenkilökunta kiipeile yllätyksestä seinille. Kaikki meni asiallisesti hääkakun leikkaamista myöten.

Nyt me olemme entistä selkeämmin osa tätä yhteiskuntaa.

Vaivalloista ja kivuliasta tämä yhteiskuntakelpoiseksi tulo on ollut. Se on kuitenkin ollut pakko käydä läpi.

Nuorille homoille ja lesboille voisi olla hyödyllistä tutustua olosuhteisiin, joiden kautta on tähän päivään tultu.

Höh. :=)

Kirjallisuusviite on lähempänä kuin kuvittelettekaan. Alkuvaiheen sensaatiokirjoittelusta on erinomaisia artikkeleita teoksessa Stålström, Olli (1987) Aids asiallisesti. Helsinki: Gaudeamus.

Lisäksi kannattaa hakea kirjastosta Kari Huotarin teoksia, sillä hän on väitellyt aidsista ja aids-paniikista.

Mielestäni meillä tiedoittaminen AIDS:sta onnistui pysymään asialinjoilla.
Millaista se olisi ollut jos tiedotusvastuussa olisi ollut Päivi Räsäsen tapainen Mooseksen lakiin tukeutuva fundamentalistilääkäri?

Minä olen niin nuorta ikäluokkaa, että tuon pahimman AIDS-hullunmyllyn aikoihin 83/84 opettelin juuri pukemaan sormikkaat itse ja polkemaan fillarilla yms. elämän pieniä suuria asioita ^^;
Eli ikävuodet pystyi laskemaan yhden käden sormilla.

Minulla on joitain hyvin hataria muistikuvia TV-uutisista ja aikuisten ihmisten puheista joissa vilahtelee kauhea sairaus jota verrattiin Mustaan Surmaan tms. Jälkeenpäin olen tullut siihen tulokseen että sen on täytynyt olla tuo AIDS-kohu.

Asia ei minua silloin mitenkään koskettanut, mutta jälkeenpäin kun olen tuosta mustamaalauksesta ja kaikesta kauheasta lehtikirjoittelusta lukenut, olen ollut ihan ymmälläni ja mieleni on täyttänyt lähinnä suru ihmiskunnan tyhmyydestä.

Luin n. vuosi sitten kirjan jossa Turkulainen hetero-lääkärimies muisteli Suomen ensimmäisiä HIV-tapauksia, ja sain siitä teoksesta kyllä aika mehevän trauman.

En ehkä sittenkään olisi halunnut tietää, millaisia oireita AIDS-potilaiden kapoosin sarkoomaan liittyy taudin viimeisessä vaiheessa... >_<

Mutta hurraa-huuto Olii-samalle ja muille totuuden puolesta taistelleille SETA-sensheille jotka kestivät urheasti vuoden 1983 anti-homo mediamyrskyn! Hooray!


(Sanastoa Jap-Suomi:

-sama = kunnioittava loppupääte. Lähinnä sama kuin "mestari".
senshi = soturi, esim. "ai no senshi" = "rakkauden sotilas" :)

Lisäys edelliseen:

Tuon Turkulaisen lääkärismiehen motiivina kirjoittaa kirja AIDS-tapauksista Suomessa oli tosiaankin homoseksuaalin ystävänsä kuolema kys. sairauteen, ei siis tosiaankaan mikään "hä hä hää, nyt ne saastat kuolee kaikki" asenne (:P)

Kirja oli kokonaisuutena lämminhenkinen eikä lyönyt homoja päähän heterokalikalla, mutta totuus sattuu aina. Auts.

Dynastia oli In samaan aikaan kun oli Aids-hysteria. Yhdessä jaksossa Rock Hudson ja Linda Evans pussasivat. Sitten kun Hudson menehtyi, Aidspelkoinen Linda Evans itki miten hän "herää kylmässä hiessä joka yö ja ihmiset eivät enää pyydä hänen nimikirjoitustaan vaan ottavat jalat allensa".

"Tosi pahalta tuntui kun TKY:n ylioppilaskunta antoi potkut SETA:n diskolle kun muuan sensaatiolehti väitti, että hiv leviää SETA:n diskossa. "

Vaikka vähän asian sivuun meneekin, pieni historia tarkennus:

Wanhalla Polilla toimineen SETA:n diskon toiminnan lopettamisesta ei tehty päätöstä sentään TKY:n ylioppilaskunnassa eikä edes sen hallituksessa - josko asiaa varmasti sielläkin on puitu lopettamispäätöksen jo toteuduttua.

Päätöksestä vastasi silloinen Wanhan Polin tulosvastuullinen ravintolan johtaja joko täysin itsenäisesti tai keskusteltuaan Dipoli Oy:n toimitusjohtajan kanssa asiasta.

Iltapäivälehtien ja muunkin median uutisointi sai aikaan sellaisen homokammon, että Wanhan Polin normaali diskoiltojen asiakaskunta hupeni silmissä.

On varsin ymmärrettävää, ettei yhden arki-illan marginaalista pientä käyttäjäryhmää ollut mielekästä pitää asiakkaana tilanteessa, jossa sen olemassaolo karkotti suurempia asiakasmassoja muilta illoilta, mm. varsin tuottoisilta viikonloppuilloilta.

En vähättele SETA:n illoissa käyneitä asiakasmääriä, mutta ne olivat kuitenkin vähän eri tasolla kuin viikonloppumassat ennen AIDS skandaalikirjoittelua ja SETA:n diskon toiminnan loputtua.

Nyt kaksikymmentä vuotta myöhemmin täytyy myös muistaa, että yleinen asennemaailma ja ja ympäristö ei ollut niin suvaitsevainen kuin nykyään, eikä HI-viruksesta tuolloin ollut olemassa paljoakaan asiatietoa.

Liikkeenjohdollisena päätöksenä puolustan edelleenkin SETA:n diskon lopettamista Wanhalla Polilla ja tiedän silloisen päätöksen tekijän olleen ja olevan erittäin avarakatseinen sekä homoja ymmärtävä ja suvaitseva.

Muiden syiden takia työnsä Wanhalla Polilla menettäneet pari homopoikaa (nyk. miestä) ovat jaksaneet vuosia ylläpitää tarinaa SETA:n diskon lopettamisen takana (yhtiössä) olleesta homovihamielisyydestä, siksi pieni oikaisu.

Raha ratkaisee yritysmaailmassa. Niin näköjään myös nykyisessä SETA:n omistaman DTM:n toiminnassa, jossa ylimenneellä heteroystävällisyydellä on karkotettu monia homoja muiden ravintoloiden asiakkaiksi ja pysymään kotonaan.

Niin maailma muuttuu =)

Kiiitos Irokeesille tarkennuksesta. Silloin vallitsi tosiaan yleinen käsitys, että syy SETA:n diskon lopettamiseen olisi ollut sensaatiokirjoittelu sinänsä.

Epäsuorasti kuitenkin iltapäivälehtien kirjoittelu vaikutti diskon lopettamiseen. Iltapäivälehdet tekivät kuvallisia reportaaseja Wanhan Polin sisältä ja siteerasivat silloin paljon julkisuudessa olleen meikkitaiteilija Monsieur Mossen lausuntoa, jonka mukaan "aids tarttuu SETA:n diskossa".

Tätä kautta iltapäivälehdistö sai aikaan yleisökadon, mikä sitten johti diskon lopettamiseen.

Minulle entisenä teekkarina on lohdullista kuulla, että TKY ei olisikaan pelkästään asenteellisista syistä antanut potkuja meille.

Lähtikö viikonlopputulot taas kasvuun, kun homoilta oli lopetettu?

Keräsin leikekirjaa noilta ajoilta(ja sitäkin ennen) Energiaa riitti koulupojalta tuohon..

Otsikoita: -Apu-lehti nro31, 2.8.1974 "Seppo Kivistö, ahdistaako sinua aiheuttamasi kohu?"
-IS 1.4.1977 "Homo-ohjelmat pääsivät pannasta"
-IS 28.3.1983 "Saksiminen uhkaa Fassbinderin viimeistä elokuvaa"
-IS 23.10.1985 "Harvey Milkin murhaaja teki itsemurhan"
-UusiSuomi 15.1.1983 "Kenraalilla homoileva kaksoisolento"
-IS 16.8.1984 "Ruotsi ottaa homopakolaisia"
-HS 2.6.1983 "Homotautiin varaudutaan myös Suomessa"
-UusiSuomi 8.10.1984 "Homot sättivät Suomea"
-IS 30.12.1985 "Kivittäjät iskivät Setan toimistoon"
-IS 22.11.1983 "Seta-ilta päättyi tikkeihin ja oikeudenkäyntiin"
-IS 7.9.1983 "Aids tappoi rock-tähden"

Innostuin etsiskelemään nimeenomaan Aids-kohun aikaisia lleikkeitä.
Sitten huomasin niiden lojuvan vintillä, pahvilaatikollinen järjestelemättöminä.
Tässä on kuitenkin muutamia otsikoita leikekirjan sivuilta

Lommo,

Kertoisitko tarkemmin jutusta "Homot sättivät Suomea". Vuonna 1978 teimme kantelun YK:n Ihmisoikeuskomitealle silloin vallinneesta sensuurilaista ("Kehotuskielto") ja siinä yhteydessä "sätimme" usean vuoden ajan Suomen lainsäädäntöä mm. mielenosoituksin Suomen suurlähetystöjen edessä eri pohjoismaissa.

Kun sensuurilaki vihdoin kumottiin 1999, hallituksen esityksen saatteessa viitattiin lain herättämään "kielteiseen huomioon" ulkomailla.

Myös oikeusministeri Christoffer Taxell haukkui minut ja muut SETA:n edustajat käydessämme noihin aikoihin vaatimassa sananvapautta. Taxell moitti meitä siitä, että annamme huonon kuvan Suomesta jatkuvilla protesteillamme sensuurilakia vastaan.

Me totesimme, että sensuurilaki antaa huonon kuvan Suomesta.

Kannattaako tämmösiä vanhoja paskahommeleita muistella? Tulee mieleen vanhain äijäin loputtomat sotajutut.

Mikä loppujen lopuksi kannattaa ja mikä ei. Toiset haluaa keskustella unelmaperseen muodosta ja toiset selvittää, mitä tähän mennessä oikeastaan onkaan tapahtunut ja miten tähän on tultu. Joku kolmas saattaa molemmista aiheista oppia jotain omaa elämäänsä varten, historialla kun on usein tapana toistaa itseään vähän muuttuneessa muodossa.
Osallistuminen ja lukeminen on kuitenkin kaikille vapaaehtoista, eikö?

Aina kannattaa opiskella millaisissa oloissa on aimmein eletty. Itseäni ainakin kiinnostaa seksuaalivähemmistöjen menneisyys, kuten historia yleensäkin. Jos menneet unohdetaan niin toistetaan väistämättä aikaisempien sukupolvien tekemät virheet.

Mitä pahaa unelmaperseestä puhumises on? Etkö tykkää lukee koska omas on ku helvetin portti?

Ollille: Tuossa uutisleikkeessä "Homot sättivät Suomea" (8/10.1984) on sanasta sanaan seuraavanlaisesti:

"Pohjoismaiden homoseksuaalistien neuvosto NRH arvosteli Tukholmassa sunnuntaina pitämässään kokouksessa homoseksualistien oloja Suomessa ja Islannissa.
Neuvoston mukaan kummassakaan maassa ei ole ryhdytty toimiin homoseksualisteja syrjivän lainsäädännön poistamiseksi. Tämän vuoksi Pohjoismaiden ministerineuvoston on pikimmiten selvitettävä mahdollisuudet lainsäädännön muuttamiseksi, NRH sanoi.
Kokouksessa todettiin Pohjoismaiden neuvoston suosittaneen viime keväänä ministerineuvostolle, että se ryhtyisi toimiin homoseksualistien suojelemiseksi lailla syrjintää vastaan. Tanskassa, Norjassa ja Ruotsissa onkin edetty tähän suuntaan, mutta Islannissa ja Suomessa sen sijaan ei ole toistaiseksi tapahtunut mitään, NRH sanoi."