• mizrahim

shabbath Shalom ja sitärataa

Niin on taas aika koittanut että hiljennymme pikkuhiljaa Pyhän Shabatin viettoon. Oli jotenkin häkellyttävän kaunista olla vastaanottamassa shabatia "omiensa parissa"
Siinä on oma pyhyden tunne, kun jokaisena perjantai-iltana syttyy miljoonissa kodeissa shabath kynttilät ja siunaamme leivän ja viinin. Kumpa voisikin aina sen toteuttaa. Työni puolesta voin toteuttaa sen ulkoisen teon, mutta hoitoalalla kuitenkaan ei voi aina "luistaa työn teosta", mutta on oikeus auttaa sairaita ja apua tarvitsevia vaikka palkollisenakin.
Ja nyt kun koiransa kanssa yksin kotona on, voi huomata kuinka paljon maailmalla on nimenomaan perjantaista samoin ajattelevia ihmisiä. - yhteys -

Odotan myös ensi maanantaita kuin ´kuuta nousevaa,sillä rakkaani saapuu tuolloin `

Päivä mielenkiitoisia kokemuksia täynnä ja on ilo olla tässä näin, vaikkakin koneella.
Kaikille hyvää ja rauhaisaa viikonloppua, viettäkää omaistenne kanssa aikaa jos mahdollista.

shabbath shalom.. M.