• mizrahim

mukavaa maanantaita

Sattuipa tänäaamuna eräässä yksityisessä lääkäriasemassa hauska tapaus kun allekirjoittanut meni työterveystarkastukseen.
Luukulla ilmottautuessani kerroin että aikani tietylle työterveyshoitajalle on klo 8.30. Virkailija sanoi että: nimenne on (keksitty) " pertti korhonen"? sanoin että no ei todellakaan ole, olen ihan eri henkilö. Virkailija sanoi että niin täällä lukee. Sitten hän pyysi sotuni ja kerroin sen. Edelleen "pertti korhonen" kummitteli. -Kuulkaa kyllä tämä nyt antaa näillä tiedoilla teille tällaisen nimen . Hetken luulin olevani piilokamerassa tai uudessa The Net leffan jatko-osassa. Huvittavinta oli se että tuo minulle kuulumaton nimi kuuluu työkaverilleni.
Annoin henkilöpaperini ja vielä virkailija ilkesi sanoa, että kumpaakohan minun pitäisi uskoa konetta vai sinun henkkareitasi. Totesin vain että näinhän tämä menee tänätietotekniikan ihmeellisenä aikakautena. Olenhan kyllä vienyt väärän vauvankin leikkaus-saliin mutta onneksi ei lasta keretty operoida, kun asia tarkistettiin uudemman kerran, mutta näissä tietoturva-asioissa on tapahtunut varsinkin hoitopuolella mitä uskomattomia tapauksia.
No kaikesta huolimatta sain käytyä tarkastuksessa ja antaa "näytteeni". Katsotaan sittten kun vastausten kuulemisen aika on että kuka kutsutaan sisän ja kenen labravastaukset lääkärillä on käsillä. Niin ja onkohan lääkäri todellisuudessa se jonka nimi lukee hänen rintaneulassaan :))))

Toinen mutta paljon kivempi tapaus oli kun menin anttilaan ja ystävällinen myyjä tervehti iloisesti minua:"-No hei"! vastasin että hei
otin housut sovitettavaksi ja samainen myyjä sanoi jälleen minulle pirteästi -Hei! ennenkuin näytti tietä sovituskoppiin.
Tuli maksun aika ja tulin tiskille ja sama myyjä oli paikalla ja laskin kamani tiskille ja taas kuului iloinen Hei! vastasin että NO HEI HEI. Myyjä hinnoitteli joitakin vaatteita alennusmyyntiin ja sitten kääntyi minuunpäin että voisin maksaa ostokseni ja vielä yksi PIRTEÄ HEI. Sitten minä sanoin, että HEI HEI HEI neljännen kerran, onko teillä tänään HEI päivät kysyin?
Myyjä punastui ja sanoi, että olen tainnut jäädä kiinni tuohon sanaan. hiukka minua nauratti.
Lopulta kun lähdin tiskiltä kohti ulko-ovea kuului vielä se ihana PIRTSAKKA HEI huuto vielä viidennen kerran.

Iloista HEI päivää kaikille. M.

2 kommenttia

audinkopoika

30.7.2007 17:09

Tietokoneet kohta hallitsevat elämää liikaakin, virheitä ja sekaannuksia tiedossa jatkuvasti..

Tosta tervehdyksestä, onhan se kiva, et myyjä yrittää olla ystävällinen(tuttavallinen). Joskus ihan "pännii" kun joku on ihan myrstinä.

Sinulle kivaa päivänjatkoa ja HEI ! ;)

sleepygay

30.7.2007 17:50

Hei hei, vaan teillekin. :D

Ärsyttävää, kun usein myyjät tulee silloin oikein innokkaasti palvelemaan, kun haluaa vain katsella ja toisaalta taas silloin kun haluaisi jotain tietää, niin myyjiä ei näy missään.

Eräässäkin kaupassa kerran viisi myyjää juoruili vaan keskenään, eikä kukaan vitsinyt tulla kertomaan yhdestä pesukoneesta, mistä olimme kiinnostuneita. Ja erityisen ärsyttävän asiasta teki se, kun vieressä joku myyjä höpisi hetsku parin kanssa pölynimureista varmaan jotain 15 minuuttia. :P On se kumma, kun ei "pink money" kelpaa. :D