• Crisu12

Miten löytää ulkomaalainen kumppani?

Monikansallistuminen ja kulttuurien leviäminen on kasvattanut mahdollisuuksia deittailla ihmisiä oman kotimaan ja oman kulttuurin ulkopuolelta. Suhteet ulkomaalaisiin ovat määrällisesti kovassa kasvussa. Enää ulkomaalainen kumppani ei ole mikään ihmeellinen asia, vaan se on normaalia.

Me olemme kaikki erilaisia ja kaikki eivät pidä samoista asioista. Sama pätee myös kumppanin etsintään. Kaikkia ei sytytä esimerkiksi suomalainen mies tai nainen. Vetoa voi tuntea enemmän esimerkiksi aasialaisia tai latinoja kohtaan.

Ulkomaalaisten deittailuun liittyvät haasteet

Ulkomaalaisen deittailu saattaa olla haastavampaa pitkien välimatkojen tai kielimuurin takia. Onneksi nykyään on kuitenkin monia eri kanavia tutustua uusiin ihmisiin pitkästäkin välimatkasta huolimatta.

Rakkaus ei katso kansalaisuutta, vaan sitä rakastuu toisen persoonaan ja henkilöön itseensä. Ulkomaalaisen kumppanin ottamisessa on toki riskinsä, sillä aina löytyy onnenonkijoita, jotka ovat viisumin tai rahan perässä. Mutta toisaalta omat riskinsä on jokaisen suhteen kohdalla, oli kumppani sitten mistä tahansa kotoisin.

Mikä ulkomaalaisissa sitten viehättää? Ensimmäinen syy on biologinen. Naiset kiinnostuvat miehistä, jotka ovat geneettisesti mahdollisimman erilaisia hänestä itsestään. Tämä on luonnon luoma piirre sille, että erilaiset perimät sekoittuisivat mahdollisimman tehokkaasti.

Toinen syy on jännityksen ja uutuuden tuominen elämään. Varsinkin naiset hakevat tyypillisesti elämäänsä vauhtia ja vaihtelua miehen kautta. Tällöin toisesta kulttuurista tuleva mies tuo naiselle huomattavan uuden jännitysmomentin.

Suomalainen nainen harvemmin lähtee tietoisesti etsimään kumppania ulkomailta, toisin kuin suomalainen mies. Useimmiten suomalainen nainen tapaa ulkomaalaisen kumppaninsa Suomessa tai asuessaan/opiskellessaan itse ulkomailla. Harvemmin kumppani löytyy lomamatkalta, mutta sekin on mahdollista.

Tyypillisesti suomalaiset naiset etsivät ulkomailta miehekästä miestä, joka kohtelee naista hyvin. Vastaavasti suomalainen mies etsii itselleen naista ulkomailta, koska nainen arvostaa miestä ja kohtelee tätä miehenä, sekä ymmärtää miehen ja naiset erilaiset roolit.

Suomalaisilla miehillä olisi opittavaa ulkomaalaisilta miehiltä tunteiden näyttämisessä. Se, että mies uskaltaa näyttää tunteensa ja kiinnostuksesta suoraan naiselle ja kohtelee tätä naisena, tekee yleensä suuren vaikutuksen.

Miten deittailu eroaa ulkomaalaisen kanssa?

Deittailu ulkomaalaisen kanssa ei teoriassa eroa mitenkään deittailusta suomalaisen kanssa. Keskustellaan samoista asioista ja sovitaan treffejä ihan samalla tavalla.

Välimatkan lisäksi haastetta saattaa lisätä mahdolliset kulttuurierot. Suurimmat eroavaisuudet ovat yleensä uskonto, perhe sekä naisen ja miehen välinen tasa-arvo.

Joissain kulttuureissa perhe menee kaiken edelle ja heitä tavataan lähes päivittäin. Jossain kulttuureissa taas uskonto määrittää todella paljon esimerkiksi miehen käytöstä naista kohtaan. Voi olla, että esimerkiksi julkisella paikalla ei ole sallittua osoittaa hellyyttä tai samassa sängyssä saa nukkua vasta avioliitossa.

Jossain kulttuureissa taas mies on arvojärjestyksessä naisen yläpuolella ja saattaa suorastaan jopa alistaa ja määrätä naista. Kannattaa tutustua vastapuolen kulttuuriin, jotta välttyy suurilta yllätyksiltä.

Kannattaa myös olla avoimin mielin ja suhtautua toisen käytökseen tai ajatusmaailmaan ymmärtävästi. Avoin keskustelu kannattaa tässäkin aiheessa!

Ulkomailla deittailu ei ole halpaa

Vaikka ulkomailla deittailu on jännittävä ja antoisa kokemus, joka tarjoaa mahdollisuuden tutustua uusiin ihmisiin ja kulttuureihin, myös ulkomailla deittailuun liittyy kustannuksia.

Ensinnäkin, matkustaminen itse on usein kallista. Lentoliput, majoitus ja kuljetus paikan päällä voivat muodostaa merkittävän kustannuserän, erityisesti jos matkustat kaukomaihin tai useaan kohteeseen. Lisäksi matkavakuutus, viisumit ja rokotukset saattavat olla välttämättömiä ja nekin vaativat oman panostuksensa.

Toiseksi, itse deittailuun liittyvät kustannukset voivat olla korkeita. Ravintolaillalliset, kahvilatreffit, museokäynnit, elokuvat, konsertit ja muut aktiviteetit voivat nopeasti kasvattaa budjettia. Erityisesti suurkaupungeissa ja turistikohteissa hinnat saattavat olla korkeammat kuin kotimaassa.

Näissä tilanteissa avun voi onneksi saada matkalainasta, jolla tarkoitetaan matkustamiseen tarkoitettua kulutusluottoa. Kyseistä lainaa voi hakea jopa 60 000 euroon saakka, joten lainalle pystyy kattamaan suuremmatkin matkaunelmat.

Ulkomaalaista seuraa voi löytää kansainvälisistä deittipalveluista
Suomalaiset deittipalvelut on kohdennettu tänne kotisuomeen, mutta deittipalveluja löytyy myös kansainvälisinä ja niiden kautta seuraa voi hakea ympäri maailmaa.

Tutustu rohkeasti eri vaihtoehtoihin ja heittäydy mukaan! Jo pelkkä jutustelu ulkomaalaisen kanssa voi avartaa omia näkemyksiä ja tuoda hieman jännitystä elämään.

Kansainväliset deittipalvelut ovat hyvä tapa löytää uusia ystäviä tai jopa elämänkumppani ulkomailta, mutta uusiin ihmisiin kannattaa suhtautua varauksella. Netissä on liikkeellä myös paljon huijareita, joten tutustu rauhassa, äläkä anna pelkkien puheiden hurmata sinua. Älä koskaan lähetä rahaa kenellekään, vaikka sinulle luvattaisi mitä.

P.S. Julkaisin tämän kirjoituksen aiemmin deittailua käsittelevässäni blogissani, mutta halusin jakaa sen myös tänne. Teksti on kirjoitettu valtavirta yleisölle, mutta koen että näistä vinkeistä voi olla hyötyä myös LGTBTQ+ -yhteisön jäsenille.

6 kommenttia

JuhaniV

5.6.2022 20:59

Ajateltavaa ulkomaista suhdetta haikailevalle

Eräällä toisella verkkosivustolla joku esitti kysymyksen siitä, mitä ominaisuuksia kukin toivoo ja haluaa kumppaniltaan. Vastauksia tuli viitisenkymmentä. Vaatimusten kirjo oli erinomaisen laaja ja usein hyvin yksilöity. Esitin samalle porukalle kysymyksen toisinpäin, että mitä minä olen valmis antamaan kumppanilleni. Vain yksi henkilö antoi tähän kysymykseen vastauksen, toki erittäin hyvän sellaisen.

Tuo kysely antoi aika järkyttävän kuvan. Olemme erittäin tietoisia siitä mitä toisen pitää olla ja mihin pystyä. Itse emme osaa taikka halua määritellä lainkaan omaa osuuttamme parisuhteemme puolikkaasta. Olemme oikeastaan todellisuudessa perin itsekkäitä.

Nuo tulokset ovat yhteneviä sen tiedon kanssa, että länsimaissa avioliitot päätyvät eroon huomattavan korkealla prosentilla. Joissakin maissa jopa 50%. Jotain perustavaa vikaa on avioliittoinstituutiossa ja ihmisten suhtautumisessa kestävään parisuhteeseen.

Kun sitten tuohon lisätään parisuhde, jonka osapuolet ovat kotoisin eri kulttuureista, vaikeusaste onnistuneeseen liittoon sen kun kasvaa. Onko pariutuva henkilö riittävän kypsä ottamaan vastaan haasteet toisenlaisesta elämäntavasta ja arvoista, sekä kykenevä sovittamaan ja joustamaan huomattavankin paljon parisuhteen onnistumisen nimissä?

Myöskin oma suku ja yhteisö voi olla torjuva vaikkapa tilanteessa, jossa kumppani on vaikkapa "väärän värinen" taikka "väärää sukupuolta". Näitä syitähän löytyy jos halutaan olla ennakkoluuloisia. Samalla vaikeutetaan vierasmaalaisen sopeutumista parisuhteeseen ja paikalliseen kulttuuriin. Me kaikki tarvitsemme hyväksyntää suhteellemme myös läheisiltämme.

Siispä, mieti ainakin kahdesti ja mieluiten yön yli pohtien omia valmiuksiasi parisuhteeseen toisesta kulttuurista tulevan ihmisen kanssa.

smo

6.6.2022 09:21

Minulle tulee mieleen kysymys parisuhteen ulkomaisuuden (tai vaihtoehtoisesti kotimaisuuden) itseisarvoisuudesta. Miksi parisuhteen ehtona pitää nimenomaan olla tämä kysymys? En millään tavoin sinänsä arvota maan, kulttuurin, kielen jne. rajoja ylittäviä parisuhteita. Niitä syntyy ja hyvä niin.

Tuossa kirjoituksessa mainittiin joitain asioita, esimerkiksi kulttuuristereotypioihin liittyviä (niissä toki keskimäärin voi olla totuuden siemeniäkin) ja geneettisiin asioihin liittyviä (erilaisuushakuisuus näyttää olevan tosiasia - tietyin reunaehdoin).

Yhtä kaikki, on hyvä tiedostaa asioita, myös suhderintamalla.

Crisu12

7.6.2022 00:16

Hyviä pointteja, kiitos kommentista.

Haddd

7.6.2022 13:28

Crisu!?

JudyJudyJudy

23.8.2022 02:48

"Naiset kiinnostuvat miehistä, jotka ovat geneettisesti mahdollisimman erilaisia hänestä itsestään."

Keittiössä on ollaan vastaanotolla, niin homojen (ala)kulttuureista voisi päätellä, että vastavuoroisesti homoja kiinnostaa miehet, jotka ovat "geneettisesti" mahdollisimman samanlaisia kuin he itse - kloonit, karhut, kaljut, "isä" ja "poika" - roolit...

Deittailusta ulkomaisten kanssa, tai ylipäätään tutustumisessa auttaa kielten opiskelu - jo pakko-englannilla pärjää pitkälle. Tärkein seikka taisi unohtua biologian ja kulttuurilöpinöistä. Oma ulkkini opettelee suomea, tilanne on siinä, että molempien kaksikielisyys on sekoittumassa niin, että toisinaan sanat unohtuvat molemmilla kansainvälisillä ja vieraille alan höpöttämään englanniksi. Avartavaksi kokemukseksi en tosin voi tätä etäsuhdetta sanoa, sielunkumppani löytyi toiselta puolelta maailmaa.

human

31.8.2022 22:45

Heti alkuunsa hymyilytti tuo keskustelun otsikointi "Miten löytää ulkomaalainen kumppani?". Sillä suomalaisethan ovat tuossa asetelmassa ihan täysin myös ulkomaalaisia itsekin ;) Eihän täkäläisyys ole mikään maailman napa tuossakaan suhteessa.
Eli sanoisin että Miten ulkomaalaiset löytävät kumppaneiksi toisilleen?

Nykymaailmassa jo monesti ne ns. kulttuurierot eivät ole kovinkaan merkityksellisiä urbaaneilta maailman seuduilta olevien ihmisten kesken. Enempi eroja voi olla ns. perinteisten maaseutuihmisten ja urbaanien kesken, tai joidenkin tavalla tai toisella suljetumpien yhteisöjen ihmisen kanssa. Koska kirjallisuutta, lehdistöä, televisiokanavia, internettiä, matkailua, turismia, somejakin jne. on ehtinyt olla jo vuosikymmeniä tai pidempäänkin ihmiskuntalaisten kesken.

Tiedämme myös hyvin että Suomestakin ihmisiä löytyy moneen lähtöön, eli emme ole oikeasti täälläkään mikään yhden muotin kulttuuripiiri-stereotypia, onneksemme. Suomessakin on itsessään vaaleaverikömpi maapuoli ja tummaverikömpi, sekä muutakin - olemmehan me geneettinen coctail monista lähteistä vuosituhansien varsilta. Eivätkä ihmiset muuallakaan ole yhdestä puusta veistettyjä, vaan monimuotoisuutta on kaikkialla viljalti. Tietyt ulkoiset piirteet voivat ehkä vedota hyvin pinnallisiin ihmisiin, mutta kumppani-mielessä kaikkialla kiinnostusten koplaamisen liittyy eniten luonteisiin ja muuhun sen sellaiseen, eli asioihin, jotka ovat enempi pysyvämmän perustavan luonteisia ihmisissä kumppanuusaineksiksi.

Kaikkien ihmisten kesken kumppanuudessa hedelmällistä ovat kyvyt nauttia elämästä yhdessä, hoitaa konfliktit rakentavasti, luottamuksellisuudet ja mitkä asiat nyt sitten itsekullekin kumppanipotentiaalisuudessa merkitsevät minkäkin verran, sekä toki emotionaalisseksuaalisessa kumppanuudessa sekin että tunne-elämät ja rakastelut rakennetaan toimimaan molemminpuolisiksi nautinnoiksi. Talousasioissa tunnetusti kovin kaukana toisistaan oleminen lisää kumppanuushaastavuutta.

Voimakkaat lukkiutumiset politiikoihin ja etenkin uskontouskomuksiin voivat tietysti olla kumppanuuspotentiaalia rajaavia seikkoja.

Nykymaailmassa etätutustumisiin on yhteyksiä vaikka millä mitalla, vaikka niistä sitten voi jäädäkin se "maltti on valttia" -puoli pois, mikä taannoin kirjeitten kirjoittelussa oli mukana, mutta vuoropuhelevampi keskustelu on aina toki hedelmällisempää, kuin kirjesaarnojen luetuttaminen.

Kansainväliset harrastukset ja kiinnostukset perinteisesti yhä törmäyttävä ihmisiä, vierasmaalais-suomalaisia muiden maiden vierasmaalaisten kanssa. Onhan eritoten hlbitiq-piirienkin kansainvälisiä harrastuksia olemassa monenlaisiakin. Ja aiempia aikoja enempi sateenkaarevuudet voivat olla ihmisissä esillä, eli jyvät on helpompi hoksata akanoista moninpaikoinkin maailmaa.

Ketjun aloituksessa ehkä on vähän epärealistisesti aliarvioitu, ei nähty todellisuutta naistenkin aktiivisuudesta muillakin main menoihin kumppanien "hakemisten" suhteen.